Jeesus

Tiedän että Jehovan todistajat pitävät Jeesusta tärkeänä henkilönä.
Tiedän myös sen että Jehovan todistajille Isä on "suurempi" kuin Poika.

Raamattu kuitenkin kertoo meille että Isä ja Poika ovat yhtä ja Jeesuksen asema on absoluuttisen selvää ilman epäilyksen häivääkään(Joh:14; 6-11)

Liityn mielelläni Jehovan todistajiin sinä päivänä kun he muuttavat nimensä Jeesuksen todistajiksi ja tunnustavat ainoastaan Kristuksen Vapahtajaksi, joka on Tie, Totuus ja Elämä.
50255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

> Liityn mielelläni Jehovan todistajiin sinä päivänä kun he muuttavat nimensä Jeesuksen todistajiksi ja tunnustavat ainoastaan Kristuksen Vapahtajaksi, joka on Tie, Totuus ja Elämä. <

Jehovan todistajat tunnustavat olevansa myös Jeesuksen todistajia, kuten Apt. 1:8 sanoo mutta eivät he nimeään tule muuttamaan, koska Jehova on Jeesusta suurempi. "Te olette minun todistajiani, sanoo Jehova". Jes. 43:10

Samoin he tunnustavat, että Jeesus on ainoa Pelastaja, niinkuin Raamattu sanoo "sillä ei ole ihmisten keskuudessa muuta nimeä annettu, jonka välityksellä meidän tulsi pelastua.". Lisäksi JT:t tunnustavat että Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä.

Kolminaisuusoppiin he eivät tule koskaan uskomaan, koska Jumala kieltää epäjumalanpalveluksen.

-DH-

Äänestä
  • "koska Jehova on Jeesusta suurempi. "

    Lue Joh:14;6-11 joka kertoo miten asia oikeasti on.

    Äänestä

  • Sad but True kirjoitti:

    "koska Jehova on Jeesusta suurempi. "

    Lue Joh:14;6-11 joka kertoo miten asia oikeasti on.

    Raamatussa on sanonu Jeesus:
    Isä on minua Suurempi.

    Ainut mikä jäi riparilta mieleen.:)

    Ei osannu pappirääpäle siihen mtn sanoo kun kysyttiin et mites se sopii kolminaisuusoppiin.

    Äänestä

  • Sad but True kirjoitti:

    "koska Jehova on Jeesusta suurempi. "

    Lue Joh:14;6-11 joka kertoo miten asia oikeasti on.

    Minäkin olen mun faijan yhteydessä ja aikas samanlainen naamaltanikin.
    Silti en väitä olevani mun Faija,
    vaikkas koko ikäni olen hänet hyvin tuntenut ja paljon kimpassa oltu.

    faija oli olemassa ennen mua ja mä olen sen ainut poika.
    enkä siis ol Isä, vaan:POIKA

    Äänestä

  • Sad but True kirjoitti:

    "koska Jehova on Jeesusta suurempi. "

    Lue Joh:14;6-11 joka kertoo miten asia oikeasti on.

    "6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
    7 Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet."
    8 Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme."
    9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
    10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
    11 Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden."

    Tämähän on täysin sopusoinnussa sen kanssa mihin Jehovan todistajat uskovat. Ei siinä sanota mitään siitä että Jeesus olisi Kaikkivaltias Jumala eli Isä.
    Siinä tuli esille se että Jeesus on täydellinen Jumalan kuva.

    -DH-

    Äänestä

  • Isä=suurempi kirjoitti:

    Raamatussa on sanonu Jeesus:
    Isä on minua Suurempi.

    Ainut mikä jäi riparilta mieleen.:)

    Ei osannu pappirääpäle siihen mtn sanoo kun kysyttiin et mites se sopii kolminaisuusoppiin.

    "Isä on minua Suurempi."
    On totta että Jeesus noin sanoi (Joh:14;28)
    Kuitenkin jos luemme esim. Johanneksen evankeliumia (14 luku) kokonaisuudessaan niin emme voi olla huomaamatta Jeesuksen suvereenia asemaa ainoana tienä Jumalan luo.
    Ensin tulee Jeesus ja sen jälkeen vasta pelastus ja ikuinen elämä!

    Äänestä

  • DH-2012 kirjoitti:

    "6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
    7 Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet."
    8 Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme."
    9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
    10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
    11 Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden."

    Tämähän on täysin sopusoinnussa sen kanssa mihin Jehovan todistajat uskovat. Ei siinä sanota mitään siitä että Jeesus olisi Kaikkivaltias Jumala eli Isä.
    Siinä tuli esille se että Jeesus on täydellinen Jumalan kuva.

    -DH-

    Raamattu kertoo että Jeesus on ainoa tie Jumalan tykö. Miksi se on niin vaikeaa Jehovan todistajille uskoa?

    Äänestä

  • Sad but True kirjoitti:

    "Isä on minua Suurempi."
    On totta että Jeesus noin sanoi (Joh:14;28)
    Kuitenkin jos luemme esim. Johanneksen evankeliumia (14 luku) kokonaisuudessaan niin emme voi olla huomaamatta Jeesuksen suvereenia asemaa ainoana tienä Jumalan luo.
    Ensin tulee Jeesus ja sen jälkeen vasta pelastus ja ikuinen elämä!

    > emme voi olla huomaamatta Jeesuksen suvereenia asemaa ainoana tienä Jumalan luo. <

    Ei se, että Jeesuksella on suvereeni asema, mitenkään todista hänen olevan itse Kaikkivaltias Jumala.

    -DH-

    Äänestä

  • Sad but True kirjoitti:

    Raamattu kertoo että Jeesus on ainoa tie Jumalan tykö. Miksi se on niin vaikeaa Jehovan todistajille uskoa?

    > Raamattu kertoo että Jeesus on ainoa tie Jumalan tykö. Miksi se on niin vaikeaa Jehovan todistajille uskoa? <

    Miten niin? Jehovan todistajat uskoo siihen ihan täydellisesti.

    -DH-

    Äänestä

  • Sad but True kirjoitti:

    Raamattu kertoo että Jeesus on ainoa tie Jumalan tykö. Miksi se on niin vaikeaa Jehovan todistajille uskoa?

    Tämähän on täysin sopusoinnussa sen kanssa mihin Jehovan todistajat uskovat.
    Ei siinä sanota mitään siitä että Jeesus olisi Kaikkivaltias Jumala eli Isä.

    sulla taitaa olla vaikeuksia ymmärtää,
    mitä odistajat oikeest uskovat,? ? ?

    Äänestä

  • DH-2012 kirjoitti:

    > Raamattu kertoo että Jeesus on ainoa tie Jumalan tykö. Miksi se on niin vaikeaa Jehovan todistajille uskoa? <

    Miten niin? Jehovan todistajat uskoo siihen ihan täydellisesti.

    -DH-

    "Miten niin? Jehovan todistajat uskoo siihen ihan täydellisesti."

    Ihan totta? Siinä tapauksessa meistä tuli kyllä kavereita just nyt :)

    Äänestä

  • sat bud true kirjoitti:

    Tämähän on täysin sopusoinnussa sen kanssa mihin Jehovan todistajat uskovat.
    Ei siinä sanota mitään siitä että Jeesus olisi Kaikkivaltias Jumala eli Isä.

    sulla taitaa olla vaikeuksia ymmärtää,
    mitä odistajat oikeest uskovat,? ? ?

    "sulla taitaa olla vaikeuksia ymmärtää,
    mitä odistajat oikeest uskovat,? ? ?

    Myönnän kyllä että tiedoissani on puutteita.

    Äänestä

  • Sad but True kirjoitti:

    "Miten niin? Jehovan todistajat uskoo siihen ihan täydellisesti."

    Ihan totta? Siinä tapauksessa meistä tuli kyllä kavereita just nyt :)

    > Ihan totta? Siinä tapauksessa meistä tuli kyllä kavereita just nyt :) <

    Jos sinä kerran voit hyväksyä sen, että vaikka uskomme kaiken sen, minkä vuoksi Jumala lähetti ainosyntyisen Poikansa Jeesuksen maan päälle, me emme usko hänen olevan sama kuin Isä eli Kaikkivaltias Jumala.

    -DH-

    Äänestä

  • sat bud true kirjoitti:

    Tämähän on täysin sopusoinnussa sen kanssa mihin Jehovan todistajat uskovat.
    Ei siinä sanota mitään siitä että Jeesus olisi Kaikkivaltias Jumala eli Isä.

    sulla taitaa olla vaikeuksia ymmärtää,
    mitä odistajat oikeest uskovat,? ? ?

    >> Tämähän on täysin sopusoinnussa sen kanssa mihin Jehovan todistajat uskovat.
    Ei siinä sanota mitään siitä että Jeesus olisi Kaikkivaltias Jumala eli Isä.

    sulla taitaa olla vaikeuksia ymmärtää,
    mitä odistajat oikeest uskovat,? ? ?

    Äänestä

  • DH-2012 kirjoitti:

    > emme voi olla huomaamatta Jeesuksen suvereenia asemaa ainoana tienä Jumalan luo. <

    Ei se, että Jeesuksella on suvereeni asema, mitenkään todista hänen olevan itse Kaikkivaltias Jumala.

    -DH-

    "Ei se, että Jeesuksella on suvereeni asema, mitenkään todista hänen olevan itse Kaikkivaltias Jumala."

    Tiedämme kuitenkin että Isä ja Poika ovat yhtä, eikö niin?

    Joh.14:8-9

    Äänestä

  • Sad but True kirjoitti:

    "Ei se, että Jeesuksella on suvereeni asema, mitenkään todista hänen olevan itse Kaikkivaltias Jumala."

    Tiedämme kuitenkin että Isä ja Poika ovat yhtä, eikö niin?

    Joh.14:8-9

    Yhtä mutta ei yksi ja sama persoona.

    -DH-

    Äänestä

  • DH-2012 kirjoitti:

    > Ihan totta? Siinä tapauksessa meistä tuli kyllä kavereita just nyt :) <

    Jos sinä kerran voit hyväksyä sen, että vaikka uskomme kaiken sen, minkä vuoksi Jumala lähetti ainosyntyisen Poikansa Jeesuksen maan päälle, me emme usko hänen olevan sama kuin Isä eli Kaikkivaltias Jumala.

    -DH-

    Joka tapauksessa Isä ja Poika ovat yhtä, kuten Raamattu opettaa. Tulkita tietysti voi mutta virheisiin ei ole varaa näissä asioissa.
    Hyväksyn toki kaikki jotka tunnustavat Jeesuksen merkityksen Pelastajana, ainoana tienä Jumalan luokse.

    Äänestä

  • Sad but True kirjoitti:

    "Ei se, että Jeesuksella on suvereeni asema, mitenkään todista hänen olevan itse Kaikkivaltias Jumala."

    Tiedämme kuitenkin että Isä ja Poika ovat yhtä, eikö niin?

    Joh.14:8-9

    Joh.14:8-9

    8 Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme"
    9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?

    Jos Jeesus olisi Jumala, ei hänen olisi tarvinnut esittää opetuslapsia rukoilemaan isää, vaan häntä itseään. Se joka on nähnyt Jeesuksen on nähnyt sen tarkoituksen, jota varten tekstin kirjoittaja ajatteli Jeesuksen tulleen, tai sitten teksti on kolmiyhteisen jumalan jälkikäteen omaa oppiaan lisäämää osuutta.

    Se, että isä ja poika ovat yhtä, ei todellakaan tarkoita, että he ovat sama. Myös opetuslapset ovat yhtä

    Joh. 17:21

    että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.

    Kuten varmaan huomaat tekstistä, opetuslapset eivät ole yksi ja sama olemus, jossa on monta persoonaa.

    Raamatussa on lukuisia kohtia, joissa osoitetaan selkeästi että Jeesus ei pitänyt itseään Jumalana vaan messiaana. Hän kertoi, että vain Jumala on hyvä, ja että isä on häntä suurempi.
    Nämä ovat kohtia, jotka joutuu ohittamaan vauhdikkaasta jos ei pidä faktoista kuten kolmiyhteisen jumalan kannattajilla tapana on.
    Nämä kohdat on lukuisia kertoa kerrottu tällä saitilla ja paljon muutakin, jos siitä huolimatta väittää että Jeesus on Jumala, on turha valittaa että todistjat eivät lue tai kommentoi kritiikkiä, kun itse on asiaan totaalisen kykenemätön.

    Äänestä

teokraattisessa palveluskoulussa opetetaan:
"Jeesuksen ratkaiseva osa Jumalan tarkoituksessa.
Meidän on autettava ihmisiä ymmärtämään,
että koska Jeesus on ”tie” eikä ’kukaan tule Isän luo muuten kuin hänen kauttaan’, on mahdotonta saada hyväksyttyä suhdetta Jumalaan uskomatta Jeesukseen Kristukseen (Joh. 14:6).

Ihminen ei ymmärrä täysin Raamattua, ellei hän tajua, kuinka ratkaisevan osan Jehova on antanut Esikoispojalleen,
sillä Jehova on tehnyt hänestä kaikkien tarkoitustensa toteuttamisen kannalta keskeisen hahmon (Kol. 1:17–20).

Raamatun ennustukset keskittyvät tähän tosiasiaan (Ilm. 19:10).
Kaikki ne ongelmat, joita Saatanan kapina ja Aadamin synti ovat aiheuttaneet, ratkaistaan Jeesuksen Kristuksen välityksellä (Hepr. 2:5–9, 14, 15).
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1102001125?q=jeesus tie Jumalan luo&p=par

Äänestä
  • Koen että ero minun ja todistajien välillä on se että itse pidän Jeesusta kaikkein tärkeimpänä henkilönä meille ihmisille, kun taas todistajille Jehova on se ykkönen ja Jeesus vasta kakkonen.
    Korjatkaa jos olen väärässä?

    Äänestä

  • " jeesuksen ratkaiseva osa ; " -
    jeesushan on tämän Opin mukaan ..." mahtava henkiolento " -
    Mitä on " Mahtava henkiolento , " - ?
    Jo Aristoteles päätteli , että ihmiset eivät osallistu erilaisten mysteeriuskontojen menoihin oppiakseen niistä , vaan kokeakseen niitä .
    tästä teki Kesarean piispa Basileios Suuri itäisen kirkon dogmin , Kirkkoisi
    Athanasios oli se varsinainen piispa , joka runoili tämän -henki - sanan mukaan
    alkuperäisen " Voima - sanan ,( -Prosopon , -) sanan tilalle nikaian kirkolliskokouksessa ,
    Athanasioksen uskontunnustuskin myöntää , että Kristus on " Syntynyt eikä luotu , " -
    Jos enkelit ovat luotuja, niin ,...

    Äänestä

  • Sad but True kirjoitti:

    Koen että ero minun ja todistajien välillä on se että itse pidän Jeesusta kaikkein tärkeimpänä henkilönä meille ihmisille, kun taas todistajille Jehova on se ykkönen ja Jeesus vasta kakkonen.
    Korjatkaa jos olen väärässä?

    Raamatusta jt lukee mitä apostoli Paavali sanoo:
    ”Tahdon teidän tietävän, että Kristus on jokaisen miehen pää,
    mutta mies on naisen pää,
    kun taas _Jumala on Kristuksen pää._

    Raamatussa sanotaan että Jumala on korkein
    ja hänen alapuolellaan on Kristus Jeesus arvoasteikossa.
    Kuten luotuna kuuluukin olla.
    Todistajat eivät siis aseta Jeesusta korkeammalle kuin Jumala arvostuksissaan.

    Äänestä

  • Sad but True kirjoitti:

    Koen että ero minun ja todistajien välillä on se että itse pidän Jeesusta kaikkein tärkeimpänä henkilönä meille ihmisille, kun taas todistajille Jehova on se ykkönen ja Jeesus vasta kakkonen.
    Korjatkaa jos olen väärässä?

    > pidän Jeesusta kaikkein tärkeimpänä henkilönä meille ihmisille, <

    Jeesuksella todellakin on erittäin tärkeä tehtävä. Vaikka hän ei ole Isänsä vertainen Suuruudessa ja Pyhyydessä, hän on se Päätekijä, jonka kanssa syntinen ihmiskunta on tekemisissä saadakseen pelastuksen.
    Syynä tähän on Jeesuksen Isän suuri Pyhyys. Hän on niin Pyhä, että syntiset ihmset eivät voi lähestyä häntä suoraan. Jeesus toimii siksi Välimiehenä, sillä hän ei ole niin Mahtava, kuin Isänsä.
    Se että Jeesus on välimiehenä, ei tarkoita että rukoillaan Jeesusta. Mutta siihen liittyy se, että rukouksessa jonka esittää Isälle, tunnustaa hänen Poikansa aseman Välittäjänä.
    Vaikka Jeesus ei ole niin mahtava kuin Isänsä, hänen asemansa korostuu paljon, koska Jumala on antanut kaiken tuominnan hänelle ja hän on Jumalan valtakunnan hallitseva kuningas. Vaikka Jeesuksella on tällainen mahtava osa, se ei tee hänestä Isäänsä tärkeämpää. Jeesus "ei tee sitä omasta aloitteestaan", kuten hän maan päälläkin ollessaan sanoi. Hän haluaa tehdä kaiken Isänsä kunniaansaattamiseksi. Kunnia kaikesta siitä, mitä hän tulee tekemään, kuuluu hänen Isälleen, Jumalalle.

    Tämmöstä nyt tässä yritän selittää :D

    Jos Jeesus sanoo Raamatussa olevansa tie, totuus ja elämä niin mitä lisä ominaisuuksia Raamattu mainitsee Jehova-jumalan kohdalle verrattuna Jeesuksen ominaisuuksiin?

    Äänestä

  • Sad but True kirjoitti:

    Jos Jeesus sanoo Raamatussa olevansa tie, totuus ja elämä niin mitä lisä ominaisuuksia Raamattu mainitsee Jehova-jumalan kohdalle verrattuna Jeesuksen ominaisuuksiin?

    eikös ole päivänselvä että Luoja on parempi ominaisuuksiltaan kuin
    ne jotka on luonut?
    Jumalaa ominaisuuksiltaan suurempi kuin Poika?

    Vai aattelitko että savi neuvoo valajaansa ja
    pojasta polvi paranee?
    Aika trolliveitikkainen olet ;)

    Äänestä

  • Sad but True kirjoitti:

    Jos Jeesus sanoo Raamatussa olevansa tie, totuus ja elämä niin mitä lisä ominaisuuksia Raamattu mainitsee Jehova-jumalan kohdalle verrattuna Jeesuksen ominaisuuksiin?

    > niin mitä lisä ominaisuuksia Raamattu mainitsee Jehova-jumalan kohdalle verrattuna Jeesuksen ominaisuuksiin? <

    Pyydät ikäänkuin Filippuksen tavoin: "Näytä meille Isä".
    Muistako mitä Jeesus vastasi: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?"
    Jeesus ei tällä tarkoittanut, että Isä ja Poika ovat sama persoona, vaan sitä että he ovat niin toistensa kaltaisia personallisilta ominaisuuksiltaan, että Isän voi oppia tuntemaan tarkkailemalla Pojan ominaisuksia.

    Esimerkki:
    Miten Isä suhtautuu nähdessään ihmisten kärsivän:
    "41 Niin Jeesuksen kävi häntä sääliksi, ja ojentaen kätensä hän kosketti häntä ja sanoi hänelle: "Minä tahdon; puhdistu.""
    Tai kuten UM sanoo "Jeesus liikuuttui säälistä".
    Koska Jeesus tunsi tuolla tavoin, niin siitä voimme tietää, että hänen Isänsä tuntee samanlaisia tunteita ihmsiä kohtaan, koska Jeesus heijasti täysin Isänsä ominaisuuksia.

    -DH-

    Äänestä

  • perjantaitrollit kirjoitti:

    eikös ole päivänselvä että Luoja on parempi ominaisuuksiltaan kuin
    ne jotka on luonut?
    Jumalaa ominaisuuksiltaan suurempi kuin Poika?

    Vai aattelitko että savi neuvoo valajaansa ja
    pojasta polvi paranee?
    Aika trolliveitikkainen olet ;)

    viikonloppuisin lurahtelee tänne kaikenlaista trollipierua ;)

    Äänestä

  • perjantaitrollit kirjoitti:

    eikös ole päivänselvä että Luoja on parempi ominaisuuksiltaan kuin
    ne jotka on luonut?
    Jumalaa ominaisuuksiltaan suurempi kuin Poika?

    Vai aattelitko että savi neuvoo valajaansa ja
    pojasta polvi paranee?
    Aika trolliveitikkainen olet ;)

    "eikös ole päivänselvä että Luoja on parempi ominaisuuksiltaan kuin
    ne jotka on luonut"

    Kyllä, olen samaa mieltä että Luoja on luomiaan aina "parempi ominaisuuksiltaan" .

    Onko Jeesus luotu?

    Äänestä

  • DH-2012 kirjoitti:

    > niin mitä lisä ominaisuuksia Raamattu mainitsee Jehova-jumalan kohdalle verrattuna Jeesuksen ominaisuuksiin? <

    Pyydät ikäänkuin Filippuksen tavoin: "Näytä meille Isä".
    Muistako mitä Jeesus vastasi: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?"
    Jeesus ei tällä tarkoittanut, että Isä ja Poika ovat sama persoona, vaan sitä että he ovat niin toistensa kaltaisia personallisilta ominaisuuksiltaan, että Isän voi oppia tuntemaan tarkkailemalla Pojan ominaisuksia.

    Esimerkki:
    Miten Isä suhtautuu nähdessään ihmisten kärsivän:
    "41 Niin Jeesuksen kävi häntä sääliksi, ja ojentaen kätensä hän kosketti häntä ja sanoi hänelle: "Minä tahdon; puhdistu.""
    Tai kuten UM sanoo "Jeesus liikuuttui säälistä".
    Koska Jeesus tunsi tuolla tavoin, niin siitä voimme tietää, että hänen Isänsä tuntee samanlaisia tunteita ihmsiä kohtaan, koska Jeesus heijasti täysin Isänsä ominaisuuksia.

    -DH-

    "Jeesus ei tällä tarkoittanut, että Isä ja Poika ovat sama persoona, vaan sitä että he ovat niin toistensa kaltaisia personallisilta ominaisuuksiltaan, että Isän voi oppia tuntemaan tarkkailemalla Pojan ominaisuksia."

    Tuo on yksi mahdollinen tulkinta mutta onko se oikea?

    Jos Jeesus on tie, totuus ja elämä ja hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä niin eikö em. "ominaisuudet" kerro jotakin Kristuksen asemasta.
    En suinkaan väitä että Poika on mennyt Isänsä ohi vaan on samalla viivalla arvoasteikossa Isänsä kanssa.

    Äänestä

  • Sad but True kirjoitti:

    "eikös ole päivänselvä että Luoja on parempi ominaisuuksiltaan kuin
    ne jotka on luonut"

    Kyllä, olen samaa mieltä että Luoja on luomiaan aina "parempi ominaisuuksiltaan" .

    Onko Jeesus luotu?

    *Onko Jeesus luotu?*
    Jos Jeesusta tituulerataan Raamatussa "luomakunnan esikoiseksi",
    niin onhan hän silloin luotu?

    KR kolossalaiskirjeessä aineskin:...
    15. ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
    16. Sillä_ hänessä luotiin _kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia,
    hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
    17. ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
    18. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku,
    esikoinen kuolleista nousseitten joukossa,
    että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
    19. Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi

    Äänestä

  • Sad but True kirjoitti:

    "Jeesus ei tällä tarkoittanut, että Isä ja Poika ovat sama persoona, vaan sitä että he ovat niin toistensa kaltaisia personallisilta ominaisuuksiltaan, että Isän voi oppia tuntemaan tarkkailemalla Pojan ominaisuksia."

    Tuo on yksi mahdollinen tulkinta mutta onko se oikea?

    Jos Jeesus on tie, totuus ja elämä ja hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä niin eikö em. "ominaisuudet" kerro jotakin Kristuksen asemasta.
    En suinkaan väitä että Poika on mennyt Isänsä ohi vaan on samalla viivalla arvoasteikossa Isänsä kanssa.

    > Tuo on yksi mahdollinen tulkinta mutta onko se oikea? <

    Kannattaa aina varmistua siitä, mikä on oikeaa.

    > Jos Jeesus on tie, totuus ja elämä ja hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä niin eikö em. "ominaisuudet" kerro jotakin Kristuksen asemasta. <

    Kyllä ne kertovat Jeesuksen suuresta asemasta. Hänellä on tosiaan "kaikki valta" ihmiskuntaan nähden. Hänen Isänsä, Jehova, on asettanut hänet perustamansa Jumalan valtakunnan Kuninkaaksi.

    Tuolla on muuten aineisto, mitä Jt:n kirjassa "Raamatun ymmärtämisen opas" on kirjoitettu Raamatun henkilöstä nimeltä "Jeesus Kristus":

    http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1200002451

    Siinä tulee esille mm. Joh. 6:57, jossa Jeesus sanoo: "Minä elän Isän takia".
    On mielnkiintoinen yhtäläisyys, että KR-38 kääntää tämän näin:
    "Minä elän Isän kautta".
    Tuohon nähden on täysin samankaltainen ilmaisu luomakunnasta: "2 Hän [Jumalan Sana] oli alussa Jumalan tykönä.
    3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.".
    Siinä tuli ilmi tuo kenen KAUTTA mikäkin elää eli on tullut. Jeesus Isän kautta ja kaikki muu Jeesuksen kautta.

    -DH-

    Äänestä

  • luotu,on kirjoitti:

    *Onko Jeesus luotu?*
    Jos Jeesusta tituulerataan Raamatussa "luomakunnan esikoiseksi",
    niin onhan hän silloin luotu?

    KR kolossalaiskirjeessä aineskin:...
    15. ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
    16. Sillä_ hänessä luotiin _kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia,
    hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
    17. ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
    18. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku,
    esikoinen kuolleista nousseitten joukossa,
    että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
    19. Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi

    "Jos Jeesusta tituulerataan Raamatussa "luomakunnan esikoiseksi",
    niin onhan hän silloin luotu?"

    Hmmm...vaikeita kysymyksiä nämä kyllä ovat.....

    Jos Jeesus on luotu vaikka Hän itse sanoo Raamatussa olevansa " kaiken alku ja loppu, alfa ja omega" (Ilm.22:13) niin meidän kaikkien tulee harkita mielipiteitämme hyvin huolella.

    Äänestä

  • DH-2012 kirjoitti:

    > Tuo on yksi mahdollinen tulkinta mutta onko se oikea? <

    Kannattaa aina varmistua siitä, mikä on oikeaa.

    > Jos Jeesus on tie, totuus ja elämä ja hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä niin eikö em. "ominaisuudet" kerro jotakin Kristuksen asemasta. <

    Kyllä ne kertovat Jeesuksen suuresta asemasta. Hänellä on tosiaan "kaikki valta" ihmiskuntaan nähden. Hänen Isänsä, Jehova, on asettanut hänet perustamansa Jumalan valtakunnan Kuninkaaksi.

    Tuolla on muuten aineisto, mitä Jt:n kirjassa "Raamatun ymmärtämisen opas" on kirjoitettu Raamatun henkilöstä nimeltä "Jeesus Kristus":

    http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1200002451

    Siinä tulee esille mm. Joh. 6:57, jossa Jeesus sanoo: "Minä elän Isän takia".
    On mielnkiintoinen yhtäläisyys, että KR-38 kääntää tämän näin:
    "Minä elän Isän kautta".
    Tuohon nähden on täysin samankaltainen ilmaisu luomakunnasta: "2 Hän [Jumalan Sana] oli alussa Jumalan tykönä.
    3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.".
    Siinä tuli ilmi tuo kenen KAUTTA mikäkin elää eli on tullut. Jeesus Isän kautta ja kaikki muu Jeesuksen kautta.

    -DH-

    DH-2012, sinä pyrit alentamaan Jeesusta Kristusta kirjoituksillasi, se on huono suunta.
    Mielestäni Jehovan todistajien suurin virhe on juuri tuo että Jeesuksen asema luokitellaan tärkeäksi muttei kaikkein TÄRKEIMMÄKSI(kuten sen tulisi olla).
    .
    Kysyit aiemmin minulta olenko entinen todistaja? Nyt minä kysyn sinulta; Oletko sinä Jehovan todistaja nimim. DH-2012?

    > DH-2012, sinä pyrit alentamaan Jeesusta Kristusta kirjoituksillasi, se on huono suunta. <

    Millä tavalla olen alentanut mielestäsi. Soryy, ei ole ainakaan tarkoitus. Tarkoitako tuota, että nimitin häntä "Raamatun henkilöksi"?

    > Mielestäni Jehovan todistajien suurin virhe on juuri tuo että Jeesuksen asema luokitellaan tärkeäksi muttei kaikkein TÄRKEIMMÄKSI(kuten sen tulisi olla). <

    Kyllä Jeesuksen asema luokitellaan tärkeimmäksi muihin Jumalan luomuksiin verrattuna. Yhtä tärkeä se kuitenkaan ole kuin hänen Isänsä asema. Jeesus itsekin pitää Isänsä asemaa tärkeämpänä kuin omaansa.

    > Oletko sinä Jehovan todistaja nimim. DH-2012? <

    Olen. Tosin en ole ihan sellaista sorttia kuin pitäisi olla.
    Muutama vuosi sitten koin maallisessa työssä böönautin ja se näkyy vielä viesteissäni, siitä on vaikea päästä yli.
    Jos joku täällä kirjoittaa minulle kovin ilkeästi, tekee mieli vetää täysillä turpiin, suoraan sanoen.
    Välillä pystyn olemaan rauhallisempi, mutta mieliala on melkein kaiken aikaa hiukan apea, vaikea iloita mistään. Meidän kokoukset ovat parasta lääkitystä tähän asiaan ja myös ulkoilemalla usein.

    "Millä tavalla olen alentanut mielestäsi"

    Sinulla kuten kaikilla Jehovan todistajilla on selkeä tarve kertoa Isän suuruudesta suhteessa Poikaan.
    Olkoonkin että Isä Jumala on suurin mutta se valta jonka Isä on Pojalleen antanut kertoo ainakin minulle että Isä ja Poika ovat yhtä, eikä heidän välillä ole valtataistelua.
    Jeesus itse on sanonut olevansa alfa ja omega, alku ja loppu, ensimmäinen ja viimeinen.
    Uskotko astuvasi harhapolulle jos asetat Jeesuksen ykköseksi elämässäsi? Pahastuisiko Isä Jumala siitä että alkaisit rukoilla Jeesusta etkä Isää?
    Ettekö ymmärrä että Jeesus on se ainoa joka voi teidät pelastaa? Isän luokse ei mennä suoraan vaan ainoastaan Pojan kautta.
    Tämä on täysin Raamatun mukainen totuus.

    "Jos joku täällä kirjoittaa minulle kovin ilkeästi, tekee mieli vetää täysillä turpiin, suoraan sanoen. "

    Tarkoitukseni ei sitten ollut ilkeillä :)

    > Sinulla kuten kaikilla Jehovan todistajilla on selkeä tarve kertoa Isän suuruudesta suhteessa Poikaan. <

    Tämän tarve tulee varsinkin sen vuoksi, että kristikunta kokonaisuutena ja kaikki herännäisuskonnot ovat hyvin raa'asti alentaneet Isän siitä Suvereenista asemasta, joka Yksin hänellä on olemassa. Tämän he ovat tehneet korottamalla Jeesuksen Täysin yhtä Suureksi Suvereniksi kuin oma Isänsä. Tällainen menettely on täysin Raamatun vastaista ja siihen uskominen vie ihmiset pois ikuiseen elämään johtavalta tieltä. Jeesus sanoi, että saadakseen ikuisen elämän pitää tuntea Isä, ainoa tosi Jumala. Mutta sellaisella opilla, jota kristikunta opettaa, he opettavat jäsenilleen täysin erilaista Jumalaa kuin Raamattu ja ihmisten ei ole mahdollista oppia tuntemaan Jumalaa kristikunnan opeilla.

    > Olkoonkin että Isä Jumala on suurin mutta se valta jonka Isä on Pojalleen antanut kertoo ainakin minulle että Isä ja Poika ovat yhtä, eikä heidän välillä ole valtataistelua. <

    Joo näinhän se on.

    > Jeesus itse on sanonut olevansa alfa ja omega, alku ja loppu, ensimmäinen ja viimeinen. <

    Tuollaisen käsityksen voisi Ilmestyskirjasta saada. Jehovan todistajat uskovat, että tuossa Ilm. 22. luvun lopussa puhuja vaihtuu. Uskomme että noita sanoja ei lausunut Jeesus, vaan valtaistuimella istuva, Jumala itse.

    > Uskotko astuvasi harhapolulle jos asetat Jeesuksen ykköseksi elämässäsi? <

    Vaikka pidän Jumalaa Jeesusta suurempana, ei se tarkoita että Jeesukselal olisi pieni asema minun elämässäni.

    > Pahastuisiko Isä Jumala siitä että alkaisit rukoilla Jeesusta etkä Isää? <

    Pahastuisi. Vain Jumalaa saa rukoilla, ei ketään muuta. "Lapsukaiset, karttakaa epäjumalia", neuvotaan krsitittyjä. Jeesusta ei saa pitää Jumalana, se on täysin kirjaimellista epäjumalanpalvelusta.

    > Ettekö ymmärrä että Jeesus on se ainoa joka voi teidät pelastaa? <

    Pelastus tulee Jeesuksen kautta, Jumalalta.
    "19 Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee.
    20 Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.
    21 Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo.
    22 Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle,
    23 että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt."
    24 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään. " Joh. 5:19-24

    "14 Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.
    15 Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."- 1. Moos. 3:14,15

    Kyllä Jeesus siinä osoitti että Isä on kaiken pelastuksen Alkuunpanija, Jeesus on Uskollinen Poika Isän rinnalla, hän on Lunastaja mutta ei Pääpelastaja.

    > Isän luokse ei mennä suoraan vaan ainoastaan Pojan kautta.
    Tämä on täysin Raamatun mukainen totuus. <

    Näin on.

    > Tarkoitukseni ei sitten ollut ilkeillä :) <

    Huomasin. Kiitos sinulle :D

    -DH-

    -DH-

    Äänestä

Yksinkertaista. Juutalaiset kirjoittivat Ramatun je he ovat monoteistisiä. He eivät hyväksy kolminaisuusoppia.

Jeesus sanoi tulleensa maan päälle tekemään isänsä tahdon. Lähettikö Jeesus siis itse itsensä tekemään itsensä tahdon ja kuolemaan lunnaiksi ihmiskunnan puolesta?

Kun Jeesusu kastettiin ja kun hän nousi vedestä, niin Jumala taivaista sanoi Jeesuksen olevan hänen rakas poikansa. Itselleenkö Jeesus puihui taivaista käsin tuolla hetkellä?

Jumala ei voi kuolla, mutta Jeesus koki uhrikuoleman. Herättikö hän siis itse itsensä kuolleista komantena päivänä?

Ps. Raamatussa sanotaan miehestä ja naisesta heidän tulevan avioituessaan yhdeksi lihaksi. Kuitenkin he ovat edelleen erillisiä henkilöitä.

Hyvät ystävykset voivat pitää yhtä, olla toistensa yhteydessä. Kuitenkin he ovat edelleen kaksi eri persoonaa.

Jostakin miehestä voidaan sanoa hänen olevan kuin ilmetty isänsä. Kuitenkin edelleen he ovat kaksi eri persoonaa.

Sitten pyhä henki. Raamatussa sanotaan sen voivan .... täyttää ihmisiä .... sillä voi voidella .... ja kastaa. Mikäli pyhä henki olisi kolminaisuuden yksi persoona, niin edellämainittu ei olisi raamatullisesti ajatellen mahdollista.

Äänestä
  • kerrankin pykäläiseltä viksu kirjoitus.
    kuka hän sitten tällä krt olikaan.

    Äänestä

  • - § - kirjoitti:

    kerrankin pykäläiseltä viksu kirjoitus.
    kuka hän sitten tällä krt olikaan.

    Olen jo aiemminkin sanonut ettei jokin Vartiotorniseuran tulkinta ole automaattisesti oikea tai automaattisesti väärä vain siksi, että se on Seuran tulkinta.

    Silloin kun tulee tärkeämmäksi kuka sanoo tai vaatii jotakin kuin se mitä sanoo tai vaatii, niin sellaisen tahon puolustelu tulee moraalisesti vaikeaksi.

    Tämä sama periaate sovetuu Vartiotorniseuraan kuin kritiikkiä esittäviinkin.

    Laitetaanpa tämä tiivistelmä uudestaan esille, sillä sopii osin asiayhteyteen.

    Vartiotorniseuralla on kuitenkin opillisia tulkintoja, ns. punainen lanka, eli keskeisemmät oppirakenteet jotka ovat säilyneet melko vähin muutoksin, joista ohessa tiivistelmää, vaikka osassa niissäkin on tapahtunut "viilaamista" ja sovittelua mm. poliittisessa puolueettomuudessa jopa juuri väitetyn vuonna 1918 / 1919 valituksi tulemisen aikaan.

    Ehkä yksi suurimpia muutoksia on luopuminen Russelin semitistisestä kannasta ja siirtyminen Rutherfordin johdolla keskusjohtoiseen autoritäärisen sanelevaan hegelliseen vallankäyttöön jota ei saa edes epäillä ja / tai kyseenalaistaa, sekä saarnaamisvelvollisuus koskien kaikkia jäseniä.

    Ohessa tiivistelmää edellämainitusta:

    - Ei kolminaisuutta: JHWH / Jahve / Jehova yksi ainoa Jumala, Jeesus hänen poikansa ja pyhä henki Jehovan toimiva voima

    - Luominen ja ensimmäisen ihmisparin syntiinlankeemus, joka johti epätäydellisyyteen ja kuolevaisuuteen

    - Panettelijan asettama kiistakysymys Jehovan oikeudesta yksinhallitsijana, sekä osan enkeleistä siksi ryhtymisestä kapinaan ja pahuuden lietsomiseen

    - Lunnaat

    - Ihmeteot lakkasivat profeettojen ja apostoleiden kuoltua

    - Synnin palkka on kuolema

    - Ei elämää eikä tietoa kuolemassa, eli ei kuoleman jälkeistä elämää

    - Ei helvetinoppia / ikuista kidustusta

    - Ylösnousemustoivo ja toivo ikuisesta elämästä ennallistetuissa paratiisillisissa olosuhteissa maan päällä

    - Ei osallistumista sotiin ja selkkauksiin

    - Jehova tulee puuttumaan ihmiskunnan asioihin ja poistamaan pahuuden lopullisesti ja ne jotka turmelevat maan

    - Tuhavuotiskausi ja Kristuksen kuninkuus & hallitus

    Tässä näin tiivistettynä, joskin saattoi jotakin jäädä poiskin, mutta edellä oleva edustanee varsin hyvin Vartiotorniseuran opin runkoa ja sitä säilynyttä punaista lankaa ja jonka vuoksi se erottuu pitkälti muista Raamattuun nojaavista uskonnoista ja myös se miksi se on luokiteltu kirkonisien toimesta ei kristilliseksi uskonnoliseksi liikkeeksi.

    Äänestä

Raamattu kyllä aivan selvästi,Jeesuksen sanalla sanoo.Minun Isäni,joka on heidät minulle antanut,on SUUREMPI kaikkia,eikä kukaan voi ryöstää heitä minun isäni kädestä.Joh.10:29,..On 100%.n varma asia,ettei Jeesus ole isää suurempi,vaan on POIKA asemassa.Hän oli ja on JUMALAN KARITSA,ja itse JHVH,ei alenna itseään.Jeesus alensi,koska hän täytti kirjoitukset.Jes.luku.53,.Tämä luku näytetään Jeesuksen PALVELIJA asemassa.Jae.12 näyttää hänen ylennyksen ja ilm.kirja.19:11-16,näytetään hänen nimi jolla häntä kutsutaan.Jumalan Sana,EI SILTI JUMALA.Sana oli ALUSSA Jumala.Jos hän on edelleen,niin miksi käytetään sanaa Sana OLI Jumala.Eikö sanottaisi.Sana ON Jumala.?On selvää,ettei Jeesus koskaan itseään Jumalaksi tittelöinyt,eikä nytkään.Raamattu ei raukea tyhjiin.Jumalalla Jahvella/Jehovalla ON YKSI PERSOONA,koska näin raamattu osoittaa.MINÄ OLEN JHVH,SINUN JUMALASI,joka vein sinut pois Egyptin maasta,orjuuden pesästä.Älä pidä muita jumalia,MINUN rinnallani..2.moos.20:1-7..Kolminaisuusoppi yrittää mitätöidä Jumalan ykseyttä,kierolla tavalla.Tämä on erittäin vaarallista.siksi vielä toistan.gal.1:6-12..,Joh.7:15

Äänestä
  • "On 100%.n varma asia,ettei Jeesus ole isää suurempi..."

    Kyllä, olen tuosta samaa mieltä.

    Äänestä

  • Sad but True kirjoitti:

    "On 100%.n varma asia,ettei Jeesus ole isää suurempi..."

    Kyllä, olen tuosta samaa mieltä.

    Juuri näin

    Äänestä

Älä liity mihinkään luuletko olevasi tyhjässä ja haparoit liittyäksesi johonkin?
(joka on Tie, Totuus ja Elämä.) siinä on se liitos jossa olla joka vie elämään! Ei tarvitse pälyillä kun jo on! Mikä nimi jollakin muulla väliin työtyjällä on!

Kapish!

Äänestä
  • Pysy poterossasi, ulkomaailma ei ymmärrä sekoiluasi!

    Äänestä

Väärin

Äänestä

Raamatussa on monta nimeä ja persoonaa, jotka kaikki eivät tarkoita ISÄÄ. Isä on yksi, ainoa.

Elohim = Mikael = Jeesus = Exalted ALLAH
Ehjee ashera ehjee = ?????
JEHOVA = minä jonka kaltaista ei ole toista
IMMANUEL = ????
MESSIAS = ?????
HERRA ZEBAOT

Suurin osa raamatun nimistä ja persoonista on yhä selittämättä. Mutta Joh. 16:25 mukaisesti seuraavan 500 vuoden kuluessa saadaan selitys.

Itse epäilen että Jehova persoona ei ole sama kuin ISÄ. Sekaannusta on vielä paljon.
Mutta Paavali ylisti kolmanteen taivaaseen ja paratiisiin temmattua joka saattoi olla Dionysios Areiopagita. Häneltä on teos Divine names.
En ole vielä lukenut sitä, mutta se selaillessa vaikuttaa hienolta...

On yksi todistaja yli muiden yhden ainoan Jumalan. Nimittäin Muhammed (saas).
Valitettavasti sunna ei ole täysin luotettava, vaan siinä saattaa olla heikkoja lausuntoja mukana.

Jotka uskoo saavat merkit jotka seuraa heitä.
Todistukseen uskominen on yhtä tärkeää kuin todistaminen. Ei kukaan kiellä etteivätkö Jehovan todistajat olisi paneutuneet todistamiseen kokosydämisesti.

Älkää siis riidelkö pakanain edessä teologisista asioista. Ei edes Luther tehnyt niin.
Teologian tulee Jeesus opettamaan kaikille 500 vuoden sisällä.

Äänestä
  • soopaa

    Äänestä

Sad but True 2012-10-26 18:52:27

" Jehovan todistajat pitävät Jeesusta tärkeänä henkilönä. "

-Todistajain on vannottava Jeesus enkeliksi, koska vartiotornissa Jeesus on enkeli

Raamattu:
Hebr. 1:6 Ja taas: koska hän tuo esikoisen maailmaan, sanoo hän: häntä pitää kaikki Jumalan enkelit kumartaen rukoileman
Hepr. 1:8 Mutta Pojalle: Jumala!

Äänestä
  • Vartiotornin opissa Jeesus on lähinnä välttämätön paha. Järjestöstä puhutaan enemmän kuin Jeesuksesta.

    Äänestä

  • Sekopää!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Sad but True kirjoitti:

Tiedän että Jehovan todistajat pitävät Jeesusta tärkeänä henkilönä.
Tiedän myös sen että Jehovan todistajille Isä on "suurempi" kuin Poika.

Raamattu kuitenkin kertoo meille että Isä ja Poika ovat yhtä ja Jeesuksen asema on absoluuttisen selvää ilman epäilyksen häivääkään(Joh:14; 6-11)

Liityn mielelläni Jehovan todistajiin sinä päivänä kun he muuttavat nimensä Jeesuksen todistajiksi ja tunnustavat ainoastaan Kristuksen Vapahtajaksi, joka on Tie, Totuus ja Elämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu