Jehovan todistajat ja veri näytti aiheuttavan kiivasta keskustelua. Hyvä.
Haluaisinkin kysyä sinulta Jehovan todistaja, oletko valmis kuolemaan aatteesi puolesta. Esim. vakavan auto-onnettomuuden jälkeen. Jos tarvitset verta ja pikaisesti, pystytkö kieltäytymään siitä? En puhu nyt tapauksesta, jossa olisi mahdollista kierrättää omaa vertasi tai hankkia esim. jotain plasmakorviketta. Vaan tilanne on joko tai. Ja näitä tilanteita voi tulla, usko pois.
Entä jos kysymys on lapsesta. Lapsi ei vielä ymmärrä uskonto käsitettä. Hän ei voi päättää omasta puolestaan. Kuka vanhempi voi muka "määrätä" lapsensa kuolemaan. No, onneksi Suomessa lasten ei anneta kuolla verensiirron kieltämiseen, vaan he saavat tarvitsemansa hoidon, oli se sitten verta tai jotain muuta.
En ymmärrä, miksi Raamattua pitäisi tulkita sananmukaisesti (varsinkaan, kun verensiirtoja ei nykymuodossaan ollut olemassakaan silloin kuin Raamattu kirjoitettiin). Eikös siellä puhuta orjienkin pitämisestä hyväksyttävänä asiana? Entäs lasten tai vaimon kivitys kuoliaaksi? Tai, että mies saa ottaa toisen vaimon (tai jotain sinne päin), kun on päivämatkan päässä kotoaan. Voisi siinä naama venähtää yhdeltä jos toiseltakin uskovaiselsta naiselta, kun mies makaisi muiden kanssa, aina kun on vähän kauempana kotoaan.

Vastaukset 20
Vanhimmat
Kyllä he lapsiaan tappavat verikiellon alttarille (jehova ja vartiotorni-jumalat saavat siitä tyydytystä).
Tässä leuhkitaan Herätkää-lehden kannessa asialla (kannen lapset kuolivat verensiirrosta kieltäytymisseen):
http://www.ajwrb.org/smkids.gif
kodin, isänmaan ja uskonnon (evl., katol., prot.) puolesta?
Minä olen valmis puolustamaan läheisiäni ja itseäni niin kotioloissa (itsepuolustus) kuin rintamallakin. Hyökkäyssotaan en halua osallistua.
Kyllä, jos sillä voi pelastaa tulevan sukupolven ja lapseni hirmudiktaattorin vallan kauhuilta. Sellaista kauhukuvaa vastaan olen valmis taistelemaan kuolemaan asti.
"Sillä ei ole suurempaa rakkautta, että antaa henkesä veljensä puolesta."
Aatteen puolestahan moni kuolee. Mutta halusinkin tietää, oletko valmis kuolemaan uskosi puolesta verensiirron ollessa kyseessä?!
Itse olen valmis puolustamaan kotiani, perhettäni ja isänmaatani kaikilla tarvittavilla keinoilla. Mutta, jos kuolee verenhukkaan, vaikka se olisi ollut estettävissä, niin silloin kuolema on turha. Ja kuka silloin jää puolustamaan kotia...
"Minä olen valmis puolustamaan läheisiäni ja itseäni niin kotioloissa (itsepuolustus) kuin rintamallakin."
Mitä puolustamista siinä on? Eihän sieltä (naapurista/rajan takaa) olisi tulossa kuin "kristittyjä" joilla on "on keskinäinen rakkaus" (Joh 13:35[KR38]).
"Hyökkäyssotaan en halua osallistua."
Sinähän teet niinkuin kotimaasi asevoimat sinua käskee.
"Itse olen valmis puolustamaan kotiani, perhettäni ja isänmaatani kaikilla tarvittavilla keinoilla."
Mutta sä voit kuolla tohon. Eiks sun henki merkkaa sulle mitään?
"Mutta, jos kuolee verenhukkaan, vaikka se olisi ollut estettävissä, niin silloin kuolema on turha."
Eikö sodat sitten olisi estettävissä? Jokainen sodassa surmansa saanut uhri on turha, sillä sotaan ei ikinä ole mitään syytä.
"Jokainen sodassa surmansa saanut uhri on turha, sillä sotaan ei ikinä ole mitään syytä."
Luepa Raamattuasi hieman tarkemmin...
"Luepa Raamattuasi hieman tarkemmin..."
Anteeksi kun unohdin mainita tarkoittavani epävanhurskaita sotia.
Tarkoitin muutakin. Tosin ajatustani voi olla vaikea hyväksyä.
Kerro pois vaan, mitä tarkoitit. En minä pienestä säikähdä.
>>Anteeksi kun unohdin mainita tarkoittavani epävanhurskaita sotia.
Ilmeisesti 1 Sam. 18:25, 27 kerrottu oli vanhurskasta menoa, kyseessähän ei ollut edes sota?
Daavidin naimakaupassa tarvittiin hinnaksi 100 filistealaisten esinahkaa, mutta Daavit oli reilulla päällä ja tappoi 200 filistealaista tuohon tarkoitukseen.
Ennen vastaamista täytyy selvittää mitä tarkoitat epävanhurskaalla sodalla? Millainen on mielestäsi vanhurskas sota?
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi sitä, että miksi Jeesus Kristus ANTOI ripustaa itsensä paaluun kuolemaan. Hän olisi voinut estää itsensä vangitsemisen voimallaan. Kuoliko Jeesus jonkin aatteensa vuoksi?
Jeesus kuoli uskonsa vuoksi. Hän osoitti kuuliaisuuttaan Isälleen Jumalalleen Jehovalle/Jahvelle kaikkeuden Suvereenille.
Olen huolehtinut siitä että jos olen tajuton, mukanani on aina allekirjoittamani kortti joka kertoo vakaumukseni ja joka velvoittaa hoitavan lääkärin suorittamaan tarvittavan hoidon ilman verensiirtoa. Mikäli hoito muuten on asianmukaista ja minut joudutaan siitä kantamaan jalat edellä ulos, sama kortti vapauttaa hoitavan lääkärin vastuusta.
Jos olen tajuissani, olen valmistautunut kieltäytymään verensiirrosta seurauksista huolimatta, tietenkin!
Kiitos, olit ainoa, joka ainoa vastasi kysymykseeni.
Onnea sinulle ja uskollesi. Jatketaan samaan tapaan.Vaikka en voi hyväksyä vakaumustasi tämän asian suhteen, niin eiköhän se maailma pysy raiteillaan, vaikka molemmat elämmekin omalla tavallamme eri asioihin uskoen.
tuollaisia! Katso itse peiliin jne...Muiden tulee kunnioittaa toisten vakaumusta...Eipä taida luteril. niin pulmusia olevan! vai???
rauhassa ja jättää nuo vaikeammat asiat miettimättä! Niinkai on parempi! Nukutaan kunnolla, jos vielä jokin asia vaivvaa niin kysy sitten kun on nukuttu! Kyllä ne ylleensä on selevimpiä, hyvin nukutun yö jäläkee! nii uskosi!