ingenjörille

Herran Palvelijana kehoitan sinua tekemään seuraavaa. Polvistu Herran eteen, ja Pyydä Häntä Poistamaan itsestäsi kaikki se mikä ei ole Hänestä. Hän tietää mikä oppi on hänestä, ja mikä ei.

Mikäli olet nöyrä Herran palvelija ja luotat vain Herraan tulet tekemään näin.

Näin tehden poistat itsestäsi oljet ja heinät jotka eivät kestä koetusta.
Näin tämä asia on hoidettu.
372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hänhän lienee helluntaityyppisen liikkeen voideltuvesa, polvet ovat jo ruvella , mieli on voideltu , samoin , kieli ja sormet.

Seurakunnassa menee kuin häkä jos pääsisi sinne eliittijoukkoihin ( siellä muuten veroton uhrilahja Herralle !) , mutta täällä suksi lipsuu pahemman kerran.
On jo piloille voideltu , noista suvuista nousee aina joku jatkamaan isiensä valheita, tiedä hänestä saattaa suunnata muualle pahantekoon.

Äänestä

kyseeesä on narsisti, joten suurella todennäköisyydellä kehoituksesi on turha.

"Ihminen on sokea omalle narsismilleen ja kieltää ongelman".

"Narsisti on itsekeskeinen, huomionhaluinen ja kateellinen ihminen. Hänellä on taipumus käyttää muita hyväkseen. Hän uskoo harhaisesti omaan paremmuuteensa ja kuittaa ITSEENSÄ KOHDISTUVAN KRITIIKIN ILKEYTENÄ TAI KATEUTENA.
Syy on aina muissa".

"Narsismi on vakava luonnehäiriö, joka on saanut alkunsa jo varhaislapsuudessa"

"Narsisti ajattelee vain itseään. Hän ei kykene neuvottelemaan, vaan määrää ja vaatii".

"Narsisti on omasta mielestään niin hyvä, että hänelle kuuluu erilaisia erivapauksia"

"Narsisti ei kykene luopumaan omista suunnitelmistaan eikä mukaudu toisen näkemyksiin, sillä vain hänen näkemyksensä ovat oikeita".

"Narsisti on yleensä itsenäinen, hyvin itsensä varassa elävä ja hyvin itsekäs. Nämähän ovat hyviä asioita silloin, jos ihminen kykenee ottamaan huomioon myös muita. Mutta narsistisella ihmisellä on epärealistinen, ylikorostuneen hyvä kuva itsestään. Hän joutuu usein konflikteihin muiden kanssa, sillä omahyväiset ja itsekeskeiset mielipiteet ovat
ristiriidassa muiden ihmisten halujen ja tarpeiden kanssa.
Yleensä narsistiset henkilöt ovat herkkiä loukkantumaan, eivätkä kestä edes rakentavaa ja empaattista kritiikkiä. He kokevat arvostelun hyökkäyksenä ja tulitsee kritiikin usein johtuvan kateudesta tai pahansuopaisuudesta".

"Kaikkivoipaisuuskuvitelmiensa takia narsistin on vaikea oppia. Ihminen joka on avoin kuuntelemaan ja oppimaan, kasvaa ja kehittyy. Narsisti--sen sijaan että hän oppisi--pitää muita tyhminä ja estää tällä ylimielisyydellään itseltään saatavilla olevat opit. Hän joutuu painimaan oman itsekkyytensä kanssa koko elämän".

"Piintynyt narsismi on petkuttamisen taidetta. Narsisti projisoi väärän minän ja hoitaa kaikki sosiaaliset vuorovaikutuksensa tämän keksimänsä kuvitteellisen rakennelman kautta".

"Narsisti on ohut ja matala, kuin lammikko joka teeskentelee olevansa valtameri. Hän pitää itseään renessanssin ihmisenä, yleismies Jantusena. Narsisti ei koskaan myönnä, ettei hän tuntisi jotakin alaa - mutta usein hän on tietämätön kaikesta. On hämmästyttävän helppoa tunkeutua narsistin pystyttämän kaikkitietävyyden julkisivun kauniin pintakiillon alle".

"Tämä väärä minäkuva ei ole vastaanottavainen kevytmielisyydelle eikä poispyyhkimiselle. Narsisti loukkaantuu helposti ja kokee äkkiä tulevansa loukatuksi (narsistinen vammautuminen). Hän tulkitsee viattomimmatkin huomautukset ja teot vähätteleviksi, tunkeutuviksi tai pakottaviksi. Hänen aikansa on arvokkaampaa kuin muiden - siksi sitä ei voi tuhlata mitättömiin asioihin, kuten leikinlaskuun tai kävelylle lähtemiseen".

"Narsisti tulkitsee minkä tahansa tarjotun avun, neuvon tai huolestuneen kysymyksen tahalliseksi nöyryytykseksi, mikä osoittaa sen, että narsisti on avun tarpeessa ja näin ollen epätäydellinen ja vähemmän kuin kaikkivaltias. Mikä tahansa yritys laatia suunnitelmia on narsistin mielestä pelottava orjuuttamisen teko. Tässä mielessä narsisti on sekä jakomielinen että vainoharhainen ja usein elää".

omassa maailmassaan.

Nämä seikat - empatian puute, kylmäkiskoisuus, ylenkatse, erityisoikeuksien vaatiminen, ahdas huumorintaju, epäoikeudenmukainen kohtelu ja vainoharhaisuus - tekevät narsistista sosiaalisesti sopeutumattoman. Narsisti kykenee herättämään ympäristössään, satunnaisissa tuttavuuksissaan, ja jopa psykoterapeutissaan valtavan vahvaa, ahnasta ja raivoisaa vihaa ja inhoa. Omaksi järkytyksekseen, kiukukseen ja tyrmistyksekseen hän herättää muissa poikkeuksetta hillitöntä aggressiota.

Hänet koetaan usein parhaimmillaankin epäsosiaaliseksi ja usein yhteiskunnanvastaiseksi. Tämä on ehkä kaikkein varmin narsistin paljastava merkki. Hänen läheisyydessään olevat kokevat olonsa huonoksi ilman selvää syytä.

Äänestä
  • Narsismista ei voi parantua. Se on sitä hautaan asti. Monet narsistit parjäävät liike-elämässä, mutta perhe-elämä ja ihmis-suhteet ovat rempallaan. Minusta monesti tuntuu, että onko tämä Inööri joku turbo ahdettu? Paljon asiaa tulee, ehkä liikaakin. Toivottavasti saa rauhan sielulleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MMW7 kirjoitti:

Herran Palvelijana kehoitan sinua tekemään seuraavaa. Polvistu Herran eteen, ja Pyydä Häntä Poistamaan itsestäsi kaikki se mikä ei ole Hänestä. Hän tietää mikä oppi on hänestä, ja mikä ei.

Mikäli olet nöyrä Herran palvelija ja luotat vain Herraan tulet tekemään näin.

Näin tehden poistat itsestäsi oljet ja heinät jotka eivät kestä koetusta.
Näin tämä asia on hoidettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu