Menetetyt sukupolvet

Näin mielenkiintoiset tutkimustulokset eri ikäisten ihmisten äänestyskäyttäytymisestä viikon takaisessa Iltalehdessä. Iltalehden artikkeli perustui gallupyhtiön tekemiin tutkimuksiin.

Tutkimustulosten perusteella SDP:tä kannattaa 18-40 vuotiaista vain 10,8 prosenttia. Tuossa ikäryhmässä SDP on kuudenneksi suurin puolue. Tässä voidaan SDP:n osalta puhua menetetyistä sukupolvista.

SDP:n kannattajaprofiili painottuu ällistyttävällä tavalla ikääntyneisiin, koska SDP saa suurimman kannatuksensa yli 75-vuotiaista.

Nuoremmat sukupolvet ovat selvästi huomanneet, että SDP ei aja näiden sukupolvien etuja. SDP onkin leimallisesti painottunut Jouhkin sanoja käyttäen "elätettävien puolueeksi". Vaikka tuo nimitys on hieman ilkeä, se näyttää kuitenkin olevan aika lailla totta. Ikääntyneet ovat tietenkin aktiivisen päivätyönsä tehneet ja ovat sellaisessa asemassa, että odottavat yhteiskunnalta mahdollisimman paljon ilmaisia palveluja.

Ikääntyneidenkin kuitenkin kannattaisi vähän tarkemmin miettiä syitä ja perusteita äänestyskäyttäytymiselleen. Jos joku lupaa liian paljon hyvää ja kaunista, se harvoin toteutuu. Hyvä esimerkki asiasta, mitä ikääntyneiden ei tulisi kannattaa on SDP:n vastustus eläkeiän alentamiselle. Jos eläkeikää alennetaan, se parhaiten varmistaa sen että ikääntyneet saavat eläkkeensä ja korotuksensa. Jos rahat eivät riitä eläkkeiden maksamiseen, ensimmäisenä tingitään eläkkeiden korotuksista. Tämä tulee näkymään myös ikääntyneiden elintasossa.

Kaikki ei myöskään voi olla ilmaista. Joku maksaa kaikki ilmaiset palvelut. On hyvä, että on olemassa palvelumaksuja. Ilman palvelumaksuja "ilmaisia" palveluita ei osata arvostaa ja niitä voidaan väärin käyttääkin ( ei peruuteta varattuja aikoja ja tullaan saamaan hoitoa mitättömistäkin asioista).

Ei ole myöskään ikääntyneiden etu, että kela-korvaukset alasajetaan. Jos julkinen puoli kärsii lääkärivajeesta, ei se korjaannu sillä, että yhä useampi yksityisten lääkäriasemienkin käyttäjä ajetaan liian kalliden hintojen vuoksi julkisen palvelujen käyttäjäksi.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kaksi vuotta

        Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
        Ikävä
        20
        6186
      2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

        Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
        Suhteet
        24
        3666
      3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

        Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
        Ikävä
        168
        2848
      4. Ei tunnu, että välität yhtään

        Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
        Ikävä
        29
        2760
      5. Onko hän elämäsi rakkaus?

        Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
        Ikävä
        82
        1714
      6. Tekisin mitä vaan että

        Pääsisin eroon susta.
        Ikävä
        147
        1602
      7. Tietääkö kaivattusi että

        olet häneen ihastunut? 🤠
        Ikävä
        148
        1561
      8. Ketä tietää

        Missä ammuttiin pyssyllä.
        Kotka
        9
        1533
      9. Näytitpä taas niin hyvältä!

        Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
        Tunteet
        12
        1268
      10. Veikeä Satu

        Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
        Ikävä
        21
        1162
      Aihe