Talvisota & Terni kivääri & JFK

ex-reserviläinen

Äkkiseltään ei noille huomaa yhteyttä, mutta JFK ammuttiin Dallasissa Terni kiväärillä, joka kuului Italiasta talvisodan aikana ostettuihin kivääreihin.
Se mikä ihmetyttää on se että missään dokumentissa ei oteta kantaa siihen että miksi JFK ammuttiin juuri Ternillä.
Italiahan oli myymässä Ternejään, koska olivat huomanneet aseen ongelmat eli myivät ongelmajätteen suomeen.
Suomessakin nopeasti huomattiin aseen ongelmat, joita oli mm. syöttöhäiriöt ja huono osumatarkkuus. Kuitenkin JFK ammuttiin salamavauhdilla ja tarkasti tällä aseella.
Sekin ihmetyttää, miksi kovasti koulutettu huipputarkka-ampuja olisi valinnut elämänsä tehtävään aseen, joka oli hänelle entuudestaan outo. Miksi ei valinnut helposti saatavilla olevaa asetta jolla oli koulutuksensakin saanut. Jos hän oli niin huippu, olisi luullut ymmärtävän valita huippuaseen elämänsä keikalle.
Toinen asia on se että yleensä tarkka-ampujat suunnittelivat pakoreittinsä huolella ja heitä jäi siksi harvoin kiinni, mutta Dallasissa jäi heti kiinni...???
Eniten ihmetyttää se että yksikään dokumenttiohjelma ei ota kantaa käytetyn aseen huonoon laatuun ja siihen että kaksi armeijaa oli luokitellut aseen kelvottomaksi. Aina puhutaan ihmeluodeista ja ampujan tarkuudesta. Luulisi aseenkin vaikuttavan lopputulokseen.

61

5417

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pari huomautusta:

      - Terni on tehdas siinä kuin Sako tai Tikka

      - Talvisodan Ternit eivät välttämättä ole samoja kiväärimalleja kuin Oswaldin Terni

      - Oswaldin Ternin heikkous aseena on kyl,lä todettu kirjoissa ja epäilty sitäkin, että pystyykö sillä ampumaan niin nopeasti 3-4 tähdättyä laukausta

      - me emme tiedä, miksi Oswald oli hankkinut juuri Ternin. Ehkäpä hän ei ollut varoissaan. Joka tapauksessa hänellä oli Terni mukanaan kirjavarastossa

      - käsittääkseni tämän päivän valossa pidetään selviönä, että ampujia oli useampi. Juttu on yhä hämärä ja siksi varmaan jääkin.

      • Näin on

        Täysin mahdotonta että Oswald olisi pystynyt ampumaan surkealla pulttilukkoisella italialaisella kiväärillä niin nopeasti neljä tähdättyä laukausta joista kaksi osui Kennedyyn. Asialla on ollut useita ampujia.


      • Oswaldin ase
        Näin on kirjoitti:

        Täysin mahdotonta että Oswald olisi pystynyt ampumaan surkealla pulttilukkoisella italialaisella kiväärillä niin nopeasti neljä tähdättyä laukausta joista kaksi osui Kennedyyn. Asialla on ollut useita ampujia.

        oli erikoisvalmisteinen tarkkuuskivääri. Talvisodan Ternien kanssa sillä ei ollut yhteistä kuin nimi.
        Ammuttiinko Kennedy sillä, on sitten eri juttu.


      • Jotain rajaa
        Oswaldin ase kirjoitti:

        oli erikoisvalmisteinen tarkkuuskivääri. Talvisodan Ternien kanssa sillä ei ollut yhteistä kuin nimi.
        Ammuttiinko Kennedy sillä, on sitten eri juttu.

        Oswaldin ase ei todellakaan ollut mikään erikoisvalmisteinen tarkkuuskivääri vaan postimyynnistä ostettu italialainen pulttilukkoinen aivan tavallinen sotilaskivääri.

        http://en.wikipedia.org/wiki/John_F._Kennedy_assassination_rifle


      • Anonyymi

        Erinomaista analyysiä.


    • iuytfcvbnm,

      Täällä taas lässytetään ja tiedollisena pohjana käytetään kliseitä.

      Moniko on ampunut ternillä riittävästi, todetakseen sen olleen epätarkka? Yleensä tuon kaliberiluokan aseet ovat suhteellisen tarkkoja. Dallasin murhaan ei tarvittu edes mitään huippuluokan tarkkuuskivääriä, maali oli lähellä ja hyvin esillä.
      Oswaldin asevalintaan lienee vaikuttanut se, että ase on lyhyt, vain hieman päälle 90 cm, noin 30 cm lyhempi kuin esin Mosin-Nagant, eli helppo kuljettaa piilossa.

      Väite, että ampujia olisi ollut useampia, on naurettava, miksi näin olisi ollut.

      • Salaliitto!

        Täysin mahdotonta osua pulttilukkoisella kiväärillä liikkuvaan maaliin lyhyessä ajassa useita tähdättyjä ja osuttuja laukauksia. Olisi pitänyt olla puoliautomaattikivääri, koska ei ollut on ainoa vaihtoehto että ampujia oli useita!


    • BörjeH

      Lotta Svärd organisaattio käyttivät hyvin salaisissa tehtävissä pääkaupunkiseudulla sotien aikana Terni kivääreitä, lähinnä desanttien ampumistarkoituksessa.

      • sotasalaisuus

        Lotat käyttivät myös ternimaitoa hyvällä menestyksellä uunijuuston valmistukseen.


      • Pisteet
        sotasalaisuus kirjoitti:

        Lotat käyttivät myös ternimaitoa hyvällä menestyksellä uunijuuston valmistukseen.

        Toistaiseksi päivän paras!


      • Jefe9

        Valoheitin lotille jaettiin sekunda kivääreitä (ternejä) laskuvarjojoukkojen varalta. Ei sen salaisempaa.


    • OsvaltkoEiViisas

      Kuka nyt niin hullu olisi, että suunnittelee tarkasti presidentin murhan ampumalla hänet omalla laillisella kiväärillään oman työpaikkansa ikkunasta. Kiväärin perästä sitten myös löydetään takuuvarmasti kämmenen jäljet. Niin ja sitten jättäisi murha-aseen murhapaikalle, työpaikalle takuuvarmasti sieltä löydettäväksi. Ei oikein natsaa tämä "salamurha" oikeille jäljille.

      • RatkaisematonTapaus

        Eiköhän jokaiselle, joka ampuu USA:n presidenttiä, ole selviö, että kiinnijääminen on varsin todennäköistä? Oswald lienee yksi ampuja, mutta oliko muita?


      • LavastusMurha
        RatkaisematonTapaus kirjoitti:

        Eiköhän jokaiselle, joka ampuu USA:n presidenttiä, ole selviö, että kiinnijääminen on varsin todennäköistä? Oswald lienee yksi ampuja, mutta oliko muita?

        Niin on. Oliko Osvaldilla mahdollisuutta ostaa laiton kivääri tai pyyhkiä aseestaan kämmenen jäljet? Pidän varsin epätodennäköisenä siis yleisellä tasolla katsottuna, jos ampuja-älykkö (kuten Osvalt) niin näkee paljon vaivaa, ottaa selvää että presidentti tulee juuri hänen työpaikan ikkunan alle murhattavaksi, niin otanpa oman aseen ja poksautan ja jätän aseen sinne tunneistettavaksi sormenjälkineen työpaikalleni. Osvalt oli kuitenkin ei mikä tahansa kansalainen, vaan NL kanssa häärännyt vakooja. Selvä lavastus-murha, jota Osvalt ei tehnyt vaan hänet lavastettiin tekijäksi kuten esitän..


      • dfghjklölkjhgfd
        LavastusMurha kirjoitti:

        Niin on. Oliko Osvaldilla mahdollisuutta ostaa laiton kivääri tai pyyhkiä aseestaan kämmenen jäljet? Pidän varsin epätodennäköisenä siis yleisellä tasolla katsottuna, jos ampuja-älykkö (kuten Osvalt) niin näkee paljon vaivaa, ottaa selvää että presidentti tulee juuri hänen työpaikan ikkunan alle murhattavaksi, niin otanpa oman aseen ja poksautan ja jätän aseen sinne tunneistettavaksi sormenjälkineen työpaikalleni. Osvalt oli kuitenkin ei mikä tahansa kansalainen, vaan NL kanssa häärännyt vakooja. Selvä lavastus-murha, jota Osvalt ei tehnyt vaan hänet lavastettiin tekijäksi kuten esitän..

        Typerä väite, jos kerran kaverin sormenjäljet löytyy murha-aseesta, niin miten lavastettu?
        Yhtä typerä väite sekin, että ampujia olisi useampia, miksi kukaan tekisi niin idioottimaista suunnitelmaa, yleensä yksi kiväärimies pystyy tappamaan suojattoman kohteen yksinkin. Kaksi ampujaa, 100kertainen paljastumisriski jo suunnitteluvaiheessa.
        Se, että ternikivääri olisi jotenkin kelvoton ase, on taas huuhaajuttuja, joita tietämättömät toistelee, kun ovat jostakin kuulleet. Patruunan kaliiperi on tarkka, ja luoti on nopea, joka tekee pahaa jälkeä osuessaan.


    • Naivistinen

      "Typerä väite, jos kerran kaverin sormenjäljet löytyy murha-aseesta, niin miten lavastettu?"

      Ilman muuta olet oikeassa. Ei kukaan mahdollinen murhan lavastaja pysty viemään toisen omaa asetta murhapaikalle. Tai eihän sellainen voi olla edes mahdollista edes teoriassa. Minä myös olen samaa mieltä kanssasi siitä, että jos kerran aseesta löytyy sormenjäljet niin aina se kaveri on vastuussa jos ko. ase löytyy yleensäkään minkä tahansa murhapaikan läheltä. Ossi suunnitteli presidentin murhan erittäin tarkkaan, mutta ei tullut huomioinneeksi sitä seikkaa, että hänen luvalliseen aseeseen jäi myös hänen sormenjälkensä. Tökkäsi aseen vielä huolimattomasti piiloon työpaikkansa varastoon täynnä sormenjälkiään, ajatellen ettei sitä sieltä ainakaan osata etsiä. Ase löytyi kuitenkin heti alle aikayksikön.

      • ghjkjhjkjhjkjhkjkj

        Mielestäsi siis "Ossi" osti kiväärin ja harjoitteli sillä murhaa varten, sitten joku varasti kiväärin ossilta ja kävi ampumassa pressan, lavastaen ossin syylliseksi? Miksi vitussa?

        Foliohatut, kun kehittelette niitä salaliittoteorioita, niin jokin järkevä logiikka ei olisi pahitteeksi.


      • SamaaMieltäKanssasi
        ghjkjhjkjhjkjhkjkj kirjoitti:

        Mielestäsi siis "Ossi" osti kiväärin ja harjoitteli sillä murhaa varten, sitten joku varasti kiväärin ossilta ja kävi ampumassa pressan, lavastaen ossin syylliseksi? Miksi vitussa?

        Foliohatut, kun kehittelette niitä salaliittoteorioita, niin jokin järkevä logiikka ei olisi pahitteeksi.

        "Mielestäsi siis "Ossi" osti kiväärin ja harjoitteli sillä murhaa varten, sitten joku varasti kiväärin ossilta ja kävi ampumassa pressan, lavastaen ossin syylliseksi? Miksi vitussa?"

        Siksi vitussa koska se ei ole mitenkään mahdollista! Ei presidentin murhaa voitu lavastaa koska Ossihan oli syyllinen heti murhan jälkeen. Täysin normi homma salamurhaajalta ampua omalla aseellaan ja jättää ase ja rasvaiset kämmenjäljet tutkijoille.

        Sanoin aivan toisin: Ei kukaan mahdollinen murhan lavastaja pysty viemään toisen omaa asetta murhapaikalle. Tai eihän sellainen voi olla edes mahdollista edes teoriassa. Minä myös olen samaa mieltä kanssasi siitä, että jos kerran aseesta löytyy sormenjäljet niin aina se kaveri on vastuussa jos ko. ase löytyy yleensäkään minkä tahansa murhapaikan läheltä. Ossi suunnitteli presidentin murhan erittäin tarkkaan, mutta ei tullut huomioinneeksi sitä seikkaa, että hänen luvalliseen aseeseen jäi myös hänen sormenjälkensä. Tökkäsi aseen vielä huolimattomasti piiloon työpaikkansa varastoon täynnä sormenjälkiään, ajatellen ettei sitä sieltä ainakaan osata etsiä. Ase löytyi kuitenkin heti alle aikayksikön.


    • näinonkerrottu

      Terni-kiväärissä, joita Suomeenkin (saatiin/ostettiin/lajoitettiin) Talvisodan aikana tuli, oli kiinteät tähtäimet vailla korkeus/etäisyyssäätöä. Ne oli tarkkuutettu tietylle etäisyydelle (150m ?)
      Osumatarkkuus oli kuulemma hyvä etenkin alaviistoon ammuttaessa, koska kyseessä oli vuoristojoukkojen käyttöön tarkoitettu ase.

      • parisataa

    • Ternipyssyt

      7,35 mm Rifle M/38 "Terni":

      (7,35 mm fucile corto modello 38)

      http://jaegerplatoon.net/RIFLES6.htm

      Suomen saamat "Terni"-kiväärit oli vieläpä eri kalibeeriakin... siinä aasintuntijoille linkki aseen tietoihin.

    • lnt.res.evp

      Sattuupa olemaan vaarin peruja yksi Terni vieläkin kaapissa. Parempi nuijana kuin ampuma-aseena. Ei sillä mihinkään osu, jos ei ole tarkoitus muuta ampua kuin ladon seinään 20 m. päästä!

      • poiuyuiooy

        Sinä olet nimimerkistäsi päätellen homppelipoikia, jos koittaisit lähietäisyydeltäsine kaverin pyllyyn ilman teniä.....


    • puppelipoika

      Jaa pyllyssä tenileidiä. Vuotaako jo noin pahasti, kyllä minä voisin auttaa poijua. Olis kiva vähän touhuta, olethan varmaan tulossa ulos kaapista jos et olekin jo tullut!

      • SalainenOperatio

        Miten Oswalt sai ruutijäämät poistettua käsistään? Eikö Ternistä pölähdä lainkaan ruutisavuja lukon välyksistä. Kiikari taisi olla myös väärin asennettu jalustaansa. Erikoista. Miten ihmeessä noinkin kokenut konna käyttää omaa laillista asettaan maailmanhistorian ehkä kuuluisimmassa salamurhassa ja jättää aseeseen vielä sormenjälkensä.


    • Linnustaja

      Täällä on puotinarulla koossapysyviä hirvikiväärejä, niilläkin osuu.

    • lnt.res.evp

      Haluaisinpa nähdä miten Terniin on asennettu kiikaritähtäin! Ei ole ennen nähty mutta olisi kiinnostavaa nähdä, vanhoilla päivillä oppisi uutta "sotilasteknologiaa"!

    • heteroupseeri

      Ihan vaan mielenkiinnosta, mikä lnt.res.evp:ssä viittaa homoon. Kun en keksi millään, taitaa olla ilmeisesti joku sisäpiirijuttu.
      Ternistä sen verran, ihan paska ase, yhtä vaarallinen käyttäjälleen kuin viholliselleen, kuten myös eng. Sten kp. Mutta sehän onkin jo ihan toinen juttu.
      Homoupseeri voi katsella vaikka netistä niitä nuorten poikien kuvia ja runkkailla ihan rauhassa ja antaa toisten keskustella niistä asioista mistä tietävät!

      • inttivinnttihomoupseerit

        Ei ole olemassa hetero upseereita inttissä, upseeri viittaa aina homoon. Aina. Nuorten poikien takia ovat tiensä valinneet ja missä muualla niitä pyllyjä olisi enemmän tarjolla?


      • kiittikiitti
        inttivinnttihomoupseerit kirjoitti:

        Ei ole olemassa hetero upseereita inttissä, upseeri viittaa aina homoon. Aina. Nuorten poikien takia ovat tiensä valinneet ja missä muualla niitä pyllyjä olisi enemmän tarjolla?

        Siinä taas vakuuttavaa kokemuspohjaista asiantuntemusta, kiitos!


    • Satatuhattanokkiin

      Mitäs me menneistä ! Ennustakaapa sen sijaan millä aseella tullaan seuraava USA:n Presidentti ampumaan. Ennustaisin miehittämätöntä lennokkia.

    • MurhaPeliäBisnestä

      Varmaan toi kennedy juttu joskus vielä selviää.
      Murha on todella ammattitaitoisesti suunniteltu, tehty ja jäljet tuhottu ja sotkettu moninaisesti, taitavasti. Rakentamalla vyyhti asioita. ja on käytetty monia henkilöitä toteutukseen ja asian täysimääräiseen sotkentaan.
      Olisiko siis raha sisäpiiri, cia-mafia-sotateollisuus yhteistoimin palkannut huippu taktikko "carloksen" asialle..
      Monia on arveluja asiasta tehty.
      Oma ajatus oli, että kennedyn uran lopetti mafia. Kun kennedy otti kyllä mafian tukea ja vaalirahaa, sitoutui, mutta ei enää totellut maksajaa valtaan päästyään.
      Pelurin kohtalo, pelurin johon ei voinut luottaa. Kennedyn suvussa lienee ollut myös aiemminkin mafia tyyppistä peliä ja kunniavelkoja, bisnes pelivelkoja, jne?

      Lisä huomiona se, että palmen murha noudattelee samoja taitavia keinoja. Asia tarkasti suunniteltiin, sotkettiin epäselväksi, ja jäi siksi ilmaan ratkaisematta.
      Ja palme oli luultavasti myös peluri. liikaa Idealisti, tms. Astui kai monille varpaille ?

      • SelvittämtönKaaosMurhia

        Palmen murhan taustalla myös paljon samanlaisia piirteitä kuin kennedyn, vanha valta, sotateollisuus, teollisuus, ja politikon poliittinen idealismi,,,
        Teko tapakin ja taitavasti täysin sotkettu tapahtumaketju, siis tarkoin ennalta suunniteltu epäselvyys !


    • Pääkocken
    • Anonyymi

      JFK ammuttiin Carcanon alkuperäistä 6,5x52 patruunaa käyttävällä italialaisella M91/38 kiväärillä, jollaisia Suomeen EI toimitettu. Kyseinen ase oli Italian armeijan ylijäämää. 6,5x52 -kivääreissä oli kunnolliset tähtäimet (Oswald tosin käytti kiikaria) ja se oli tarkempi kuin Suomeen myydyt 7,35x51 patruunaa käyttävät Carcanot. Juuri Suomeen myytyjen "Terni-kivääreiden" huonot, kiinteät tähtäimet ja 7,35x51 patruunan epätarkkuus tekivät siitä Suomessa epäsuositun. 6,5x52 Carcanoja pidetään itse asiassa varsin tarkkoina aseina.

      • Anonyymi

        Lotat kyllä tykkäs Terneistä kuten muistaki ulkomaalaisista.


    • Anonyymi

      Oswald osti Terni- kiväärinsä postimyynnistä, ja hinta oli halpa, kiikaritähtäimen kanssa hinta oli 19,95$, nykyrahassa noin 180$.

      Usein on arvioitu Oswaldin päätyneen Terni- kivääriin juuri halvan hinnan takia, Oswald kun ei ollut varoissaan.

    • Siis Osvaldilla ei olut mitään Terniä eikä apujoukoissa mitään Törniä.

      Osvaldin ase oli ihan satavarmasti:
      6.5×52mm Carcano Model 38 infantry carbine with a telescopic sight
      (described by the President's Commission on the Assassination of President Kennedy as a "Mannlicher–Carcano")

      • Anonyymi

        No niitä Carcanoja nyt vaan on kutsuttu Terneiksi tehtaan nimen mukaan Regia fabbrica d'armi di Terni,

        Ei Suomen talvisodassa ostamat kivääritkään mitään Terni- kiväärejä olleet, vaan Carcano modello 38 7,35x51 mm.


    • "Eniten ihmetyttää se että yksikään dokumenttiohjelma ei ota kantaa käytetyn aseen huonoon laatuun ja siihen että kaksi armeijaa oli luokitellut aseen kelvottomaksi. Aina puhutaan ihmeluodeista ja ampujan tarkuudesta. Luulisi aseenkin vaikuttavan lopputulokseen."
      Mistä olet saanut tietoosi tuota huono laatuista Terni-kivääriä??
      Osvald käytti laadukasta ja tarkkaa kivääriä.
      Yksikään dokumenttiohjelma ei ole kommentoinut kiväärivalintaa koska Osvald valitsi koulutuksensa mukaisesti tarkan kiväärin.

    • Anonyymi

      Jos ampuu Terni-kiväärillä ja juo ternimaitoa niin edes Rampo ja Statham yhdessä ei mahda mitään.

      • Anonyymi

        Englanninkielisestä Wikipediasta löytyy sellainenkin teoria, että Lee Harvey Oswald olisi murhannut presidentti Kennedyn kärsittyään hienosokeri-riippuvuuden aiheuttamasta hulluudesta.


        Wikipedia

        John F. Kennedy assassination conspiracy theories

        (Alaosio) Other published theories


        Suomeksi:

        Bob Callahanin ja Mark Zingarellin teos "Who Shot JFK? : A Guide to the Major Conspiracy Theories" (julkaistu vuonna 1993) tutkii joitain vähemmän tunnettuja teorioita JFK:n murhasta, kuten "Coca-Cola-teoria". Tämän teorian mukaan, jota on ehdottanut orgaanisen puutarhanhoidon aikakauslehden toimittaja, Oswald tappoi JFK n hienosokeri-riippuvuudesta johtuvan henkinen haitan takia, mihin viittaa hänen tarpeensa saada suosikkijuomansa heti murhan jälkeen.

        Bob Callahan ja Mark Zingarelli,

        Who Shot JFK? : A Guide to the Major Conspiracy Theories (1993)

        https://web.archive.org/web/20240407205613/https://en.wikipedia.org/wiki/John_F._Kennedy_assassination_conspiracy_theories#Other_published_theories


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Englanninkielisestä Wikipediasta löytyy sellainenkin teoria, että Lee Harvey Oswald olisi murhannut presidentti Kennedyn kärsittyään hienosokeri-riippuvuuden aiheuttamasta hulluudesta.


        Wikipedia

        John F. Kennedy assassination conspiracy theories

        (Alaosio) Other published theories


        Suomeksi:

        Bob Callahanin ja Mark Zingarellin teos "Who Shot JFK? : A Guide to the Major Conspiracy Theories" (julkaistu vuonna 1993) tutkii joitain vähemmän tunnettuja teorioita JFK:n murhasta, kuten "Coca-Cola-teoria". Tämän teorian mukaan, jota on ehdottanut orgaanisen puutarhanhoidon aikakauslehden toimittaja, Oswald tappoi JFK n hienosokeri-riippuvuudesta johtuvan henkinen haitan takia, mihin viittaa hänen tarpeensa saada suosikkijuomansa heti murhan jälkeen.

        Bob Callahan ja Mark Zingarelli,

        Who Shot JFK? : A Guide to the Major Conspiracy Theories (1993)

        https://web.archive.org/web/20240407205613/https://en.wikipedia.org/wiki/John_F._Kennedy_assassination_conspiracy_theories#Other_published_theories

        Mielenkiintoinen teoria, vaikkakin väärin nimetty. Oswaldin mielijuomahan oli Dr Pepper.

        Carolyn Arnold sanoi nähneensä Oswaldin syömäsä työlounasta kirjasitomon toisen kerroksen taukohuoneessa kello 12:15, mikä olisi ollut juuri ennen presidentin murhaa.

        https://www.whokilledjfk.net/carolyn_arnold.htm


    • Anonyymi

      Amerikkalaiset tukkurit ostivat tuolloin suuria kiväärieriä pulttilukkoisia Suomestakin (Interarms), kun maat olivat poistamassa niitä varastoistaan, yleensä huonommasta päästä.

      Kiikariasennukset tehtiin Amerikassa, jolloin aseesta tuli käyttöarvoltaan huomattavasti parempi.

    • Anonyymi

      Kiikari näytti sivujen mukaan olevan 4x18, nykyisin tuollainen ehkä asennettaisiin halvemman pään ilmakivääreihin tai piekkareihin, jos ei rahaa parempaan ole.

    • Anonyymi

      Ei siinä mitään yhteyttä ollut. Suomen välirauhan aikana ostamat Ternit olivat aivan eri aseita. Suomeen tuotujen Ternien kaliiperi oli ongelmallinen 7,35*51. Aseissa oli kiinteät tähtäimet 300 m etäisyydelle kohdistettuna. Oswaldin ase oli "parempi" 6,5*52 kaliiperinen kiikarilla varustettu. Oswald hankki aseensa postimyynnistä, joskaan missään ei (julkisesti) ole kerrottu myyjää. Eikä sitä, kuka asensi japanilaisen 4*18 tähtäimen Carcanon selkään. Yhdistelmä oli yllättävän tarkka, joten asentaja ei liene ollut aivan poropeukalo. Siinäpä nettisalapoliiseille ja salaliittoteoreetikoille pohdittavaa...

      • Anonyymi

        Maaliskuun 1963 tilauskuponki oli Klein's Sporting Goods Company of Chicagon. Kennedy tapettiin noilla kolmella laakilla, ei tiedetä, mikä niistä tappoi, ei ole varmaa ampuiko Oswald laakit, mutta Tibbettin hän ampui, siitä on ruutijäljet hänen oikeassa peukalossaan.


    • Anonyymi

      Salamurhaa helpotti lyhyt ampumamatka, noin 78-81 m.

      • Anonyymi

        Salamurhaa helpotti myös lyöhennetyt turvatoimet presidentin autosaattueelle. Kennedyllä oli muutenkin paha tapa aiheuttaa turvamiehilleen päänsärkyä sukeltamalla väkijoukkoihin.

        Kun Kennedy kuoli, se oli niin noloa, että turvallisuuspalveluilla oli tuli hännän alla peitellä itse kukin oma takamuksensa.


    • Anonyymi

      Vuonna 1978 esiin tulleen uuden todistemateriaalin mukaan Kennedyä kohti ammuttuja laukauksia oli enemmän kuin kolme,joten kongressin johtama tutkimuskomitea totesi kyseessä olleen salaliiton.
      Jostakin syystä tutkimus kuitenkin pysähtyi siihen.
      Olisihan se ollut noloa myöntää että Vapauden Suurvallan päämies tapettiin kivääritulella että saataisiin vähemmän kommunismiin kallellaan oleva "texasilainen" johtamaan JuuEs Ei syvemmälle Vietnamin suohon.
      Murhan toteuttivat parlamentaarisen valvonnan ulkopuolella toimineet salaisten operaatioiden ääriainekset.That`s all,folks!
      Pelkästään takaraivosta irronnut ja tavaratilan kannelle lentänyt kappale osoitti,että tappava laukaus tuli etusektorista.

    • Anonyymi

      Tietokonesimulaatiot osoittavat vaihtoehtoteoriat roskaksi, laukaukset eivät olisi yhtenä purskeena, jos jostain muualtakin olisi ammuttu.

      Esitetyt simulaatiot tukevat virallisia komission raportteja John F. Kennedyn kuolemaan johtaneen pään laukauksen alkuperästä ja suunnasta. Mekaanisesta näkökulmasta, laskennalliseen simulaatioon perustuen, JFK:n päähän osui yksittäinen luoti takaapäin Texas School Book Depositoryn kuudennen kerroksen suunnasta ja korkeudesta. Kallon murtumia ja luotivaipan muodonmuutoksia koskevat muodonmuutosmallit, kuten valokuvissa näkyvät, voidaan sovittaa yhteen simuloimalla.

      • Anonyymi

        Simuloimalla voidaan sovittaa yhteen mitä tahansa.


      • Anonyymi

        "Tietokonesimulaatiot osoittavat vaihtoehtoteoriat roskaksi, laukaukset eivät olisi yhtenä purskeena, jos jostain muualtakin olisi ammuttu."
        Mitä,ampuiko Oswald purskeena?

        Oikeasti,jos Oswald olisi ollut asehullu Neuvostoliitosta (ilman tutkimusta ja maanpetos-syytettä) palannut kiihkeä marxilainen päämääränään murhata presidentti hän ei olisi kieltänyt syyllisyyttään vaan olisi ylpeänä myöntänyt sen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tietokonesimulaatiot osoittavat vaihtoehtoteoriat roskaksi, laukaukset eivät olisi yhtenä purskeena, jos jostain muualtakin olisi ammuttu."
        Mitä,ampuiko Oswald purskeena?

        Oikeasti,jos Oswald olisi ollut asehullu Neuvostoliitosta (ilman tutkimusta ja maanpetos-syytettä) palannut kiihkeä marxilainen päämääränään murhata presidentti hän ei olisi kieltänyt syyllisyyttään vaan olisi ylpeänä myöntänyt sen.

        Omassa pään sisäisessä pöpilässä kaikki on mahdollista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tietokonesimulaatiot osoittavat vaihtoehtoteoriat roskaksi, laukaukset eivät olisi yhtenä purskeena, jos jostain muualtakin olisi ammuttu."
        Mitä,ampuiko Oswald purskeena?

        Oikeasti,jos Oswald olisi ollut asehullu Neuvostoliitosta (ilman tutkimusta ja maanpetos-syytettä) palannut kiihkeä marxilainen päämääränään murhata presidentti hän ei olisi kieltänyt syyllisyyttään vaan olisi ylpeänä myöntänyt sen.

        "I am a patsy!"

        Oswald jo sen meille kertoi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "I am a patsy!"

        Oswald jo sen meille kertoi

        Laitapa erittäin tarkkaa tiedonlähteytystä missä on sanottu Oswaldin näin sanoneen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "I am a patsy!"

        Oswald jo sen meille kertoi

        Sitä tiedonlähteytystä, jonka mukaan Oswald olisi itse sanonut olleensa pelkkä pelinappula, odotetaan vieläkin. Luulisi olevan aika helppoa, jos kerran oikeasti tiedät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä tiedonlähteytystä, jonka mukaan Oswald olisi itse sanonut olleensa pelkkä pelinappula, odotetaan vieläkin. Luulisi olevan aika helppoa, jos kerran oikeasti tiedät.

        Katopa tänne.

        "How investigators treated it:

        Warren Commission (1964): Concluded Oswald acted alone in the assassination. The Commission treated “I’m a patsy” as consistent with a denial, not proof of a conspiracy."

        https://www.quora.com/What-did-Oswald-mean-by-saying-I-m-a-patsy


    • Anonyymi

      Terni-kiväärin suurimmiksi ongelmiksi mainittiin Suomessa harvinainen kaliiperi ja kiinteät tähtäimet. Jos paukkuja on taskussa ja tähtäimeksi asennettaisiin säädettävä tähtäin, rauta tai optinen, niin mikä vielä olisi vialla ?

      Terni ja JFK-kivääri, lähes sama asemalli kaliiperia lukuunottamatta ?

    • UUSI

      Terno kiväärillä ei oikein osu mihingään... 🕺💃🐴🐎

    • Anonyymi
      UUSI

      Niin siis, ko. asetta ei todellisuudessa käytetty tuossa. Eiköhän tekijöillä ollut kunnon välineet. JFK oli sanonut hävittävänsä tietyn kolmikirjaimisen järjestön maailman tuuliin. Olivat valehdelleet hänelle sikojen lahden maihinnoususta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      134
      2704
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      257
      2275
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      22
      1403
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      115
      1062
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      96
      1011
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1003
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      902
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      55
      788
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      50
      751
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      277
      732
    Aihe