Politiikan tutkijoiden mukaan nykyinen kuntavaalitulos on SDP:n kaikkien aikojen heikoin. Nykyisen laskennan mukaan SDP saisi 19,5 prosenttia annetuista äänistä. SDP tulisi kyllä säilymään toiseksi suurimpana, mutta
Eduskuntavaaleihin nähden tulos on 0,4 prosenttiyksikköä parempi.
Laskusuunta tulee olemaan samantyyppinen vaaleista toiseen, koska 18-40 vuotiaissa SDP on vasta kuudenneksi suurin puolue. SDP on suurin puolue yli 75-vuotiaisten ryhmässä. Kaikkea syytä ei voi laittaa heikosta vaalimenestyksestä Urpilaisenkaan syyksi, mutta hän ei ole kyennyt tuomaan käytännössä yhtään uusia äänestäjiä puolueelle. Puheenjohtajan valintatilaisuudessa hän oli varma mistä näitä uusia äänestäjiä löytyisi. No löytymättä on jäänyt. Ja unelmahötöksi paljastettu.
Historiallisen huono tulos
41
159
Vastaukset
- Osasyyllinen
Kaikkein tärkeimmät "politiikan tutkijat", eli äänestäjät tekivät omat johtopäätöksensä ja suunta näyttää olevan edelleenkin oikea.
Yli 60 000 menetettyä ääntä edellisiin kuntavaaleihin nähden antaa suuntaa jo seuraaville eduskuntavaaleille.
Ei tarvita kummoistakaan asiantuntemusta ja ennustajaeukon lahjakkuutta, kun näkee SDP tuloksen painuvan jo alle 400 000.
Onneksi osasyyllinenkin on tiedossa. Hän paistattelee yli 166 000 uuden kannattajansa kanssa kohti oikeudenmukaisempaa Suomea.- Vaaliherkkua vatsan
Jutan ja kumpaneiden vaalieväät olivat kyllä harvinaisen hyvin homeessa, silti tyhmimmät kansalaiset menivät taas demareiden halpaan ja nauttivat vaaleissa demariaatetta kuin suurtakin herkkua.
Eihän niistä Jutan eväistä saa kuin vatsanpuruja ja oksennustautia, niin ellottavaa on demariaatteen kokonaissisältö nykyisin.
Tavoitteena heillä on varmaan kansan pilkkaaminen ja nöyryyttäminen, kun mikään uudistus ei heilahda mihinkään suuntaan, vaan puolue istuu leveällä per****lään koko ajan jarrun päällä.
Mutta minkäs sille voi, kun lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla ammentaa. - Demari riistää kaike
Todella historiallisen huono vaalitulos demareille. Ymmärtääköhän siinä puolueessa kukaan selvistä numeroista yhtään mitään, kunhan vaan kehua retostavat voittaneensa. Missä ja mIlloin ?
Eipä ole Jutta-vetoisena puolue vielä kertaakaan saanut voittoa vaaleissa aikaan eikä taida saadakaan. Sen verran huteraa on eteenpäinmeno ja hommat hakusessa muutenkin.
Puolueen koko johtoporras on pihalla kuin lumiukko, mutta silti käyttäytyvät kuin Euroopan omistajat. Pelaavat yhtaikaa upporikasta ja rutiköyhää.
Sitä minä kyllä ihmettelen, että tämän tyhmimmät ja vähävaraisimmat yhtä äänestävät demareita ja odottavat, että sieltä se onni ja autuus köyhälle koittaa. Voin luvata, että ei tule tapahtumaan. Päinvastoin, lähtee viimeisetkin siemenperunat demarin mukaan.
- bundit
Demarit häviämässä kuudella valtuustopaikalla Kokkareille... 1735-1729. Keskustalla 3078 edustajaa.
- Urpilainen vaihtoon
Verkkosukilla ei luottamusta herätetä. Upilainen vaihtoon ja äkkiä.
Kokoomus vei ja demarit viksivät.- Osasyyllinen
Antaa JuttaTukkanuottasen vaan jatkaa, kun alamäki on edessä ja vauhti kiihtyy. Nimittäin mitä pidempään Jutta yliverottaa kansalaistemme ostovoimaa, sitä Jyrkimmäksi demareiden alamäki tulee.
- Liikaa demareita
Osasyyllinen kirjoitti:
Antaa JuttaTukkanuottasen vaan jatkaa, kun alamäki on edessä ja vauhti kiihtyy. Nimittäin mitä pidempään Jutta yliverottaa kansalaistemme ostovoimaa, sitä Jyrkimmäksi demareiden alamäki tulee.
Seuraavaksi Jutta lakeijoineen varmaan "voittaa" Eurovaalit vuonna 2014. Nythän Brysselissä on demareiden osalta 2 edustajaa: Isä Mitro ja Nato-Liisa eli Liisa Jaakonsaari. Sortin sakki, sanoisin.
- biggest loser
Sdp oli biggest loser, kun verrataan edellisiin kuntavaaleihin. 54 916 äänestäjää tuli turpaan!
- mchmmnmb
Kokoomuksen seura ei tee hyvää. Ei se tehnyt kepullekaan.
Aikaisemmin Kekkonen piti Kokoomuksen ruodussa. Nyt siihen ei näytä pystyvän kukaan. Valitettavasti!
- tuhoaja
Demarien palkkaaman, räksyttäjä Guzeninan äänisaalis hupeni lähes 2000 äänellä edellisiin kuntavaaleihin verrattuna. Sekoilut ja lapsen tasoinen osaaminen ovat syöneet demarien kannatusta ylipäätään kuin myös espoolaisten jäsenkirjademareiden halua suostua äänestämään Guzeninaa - pölhöpopulistista "ääniharavaa", jolle demarit pyrkivät Espoossa ääniä keskittämään.
Ja siis, guzettaja Guzeninahan on käynyt vain noin kolmasosassa valtuuston kokouksia.- Osasyyllinen
Tuo 2000 äänen pieni pudotus syntyi pelkästään siitä, kun omaishoitajat läheisineen muuttivat "vihollisen leiriin".
- Näin ei hyvä.
Punamulta kunniaan,Kokoomus vie Suomen sotatilaan.
- suuntana tuho
Demareiden kannatus 20 vuotta sitten oli kunnaliisvaaleissa vielä 27,1% ja nyt vain 19,6% ja sitten puoluejohtaja väittää tulosta vielä puolustusvoitoksi. Jutta tietää, että kun puoluejohtajan palli viedään häneltä alta, lähtee samalla ministerin paikka ja palkka ja palkkiot ja makea elämä. Kohtalona riviedustaja jos enää sekään. Siis pakko yrittää vääristellä totuutta ja hämätä puolueväkeä.
- me ollaan sankareita
Jutan puheenjohtajuus on entistä vahvempi. Toiseksi suurin puolue ja hyvä tulos. Kaikilla puolueilla paitsi persuilla kannatus laski. Tällä samalla matematiikalla jokaisen puolueen puheenjohtajan pitäisi erota. Kepu kärsi edellisissä vaaleissa rökäletappion ja nyt tuli taas tappiota, kokoomukselle tuli myös miinusta. Jutta ja Jyrki johtavat tätä maata vielä kauan, vaikka se olisi kuinka karvastakalkkia joillekin.
Kepun kannatus on JOKA vaaleissa laskenut kymmenien vuosien aikana. - Ei voittajien sukua
Kuinkahan kauan demariväki aikoo katsella ja sietää vaalitappioita vaalitappion perään? Nyt on koossa jo viisi tappiota, vuonna 2014 EU-vaaleissa tulee mahdollisesti seuraava ?
Kyllä on kivinen tie kuljettavana vallanahneilla demareilla. Rappiolle on menossa tuokin puolue, eläkeläisten kansoittama ja masinoima. - niele sapesi
Ei voittajien sukua kirjoitti:
Kuinkahan kauan demariväki aikoo katsella ja sietää vaalitappioita vaalitappion perään? Nyt on koossa jo viisi tappiota, vuonna 2014 EU-vaaleissa tulee mahdollisesti seuraava ?
Kyllä on kivinen tie kuljettavana vallanahneilla demareilla. Rappiolle on menossa tuokin puolue, eläkeläisten kansoittama ja masinoima.Kyllä joitakin tahoja harmittaa demareitten hyvä menestys. Koittakaa vain kestää.
niele sapesi kirjoitti:
Kyllä joitakin tahoja harmittaa demareitten hyvä menestys. Koittakaa vain kestää.
Hyvä menestys???
Katsopa tekemäni vertailu menestyksestä http://keskustelu.suomi24.fi/node/11018816
Sitä saa mitä kylvää. Demareiden vallankäytön jäljet pelottavat ja inhottavat yhä suurempaa osaa väestä. Demareiden kannatus perustuu erityisesti ikääntyneiden ja vanhusten äänestyskäyttäytymiseen, jotka ovat tehneet valintansa joskus 1960-luvulla. Miten käy demareille, kun vuodet kuluvat eikä uusia äänestäjiä tahdo löytyä mistään?- nielen mielelläni
niele sapesi kirjoitti:
Kyllä joitakin tahoja harmittaa demareitten hyvä menestys. Koittakaa vain kestää.
Demareilta lähti yhteensä 337 valtuustopaikkaa eli 16,3% paikoista, oikein hieno tulos
- hyvä tulos?
nielen mielelläni kirjoitti:
Demareilta lähti yhteensä 337 valtuustopaikkaa eli 16,3% paikoista, oikein hieno tulos
Varmaan pelkäsivät, että lähtee yli 500..
- T.A.Vallinen
pundit kirjoitti:
Hyvä menestys???
Katsopa tekemäni vertailu menestyksestä http://keskustelu.suomi24.fi/node/11018816
Sitä saa mitä kylvää. Demareiden vallankäytön jäljet pelottavat ja inhottavat yhä suurempaa osaa väestä. Demareiden kannatus perustuu erityisesti ikääntyneiden ja vanhusten äänestyskäyttäytymiseen, jotka ovat tehneet valintansa joskus 1960-luvulla. Miten käy demareille, kun vuodet kuluvat eikä uusia äänestäjiä tahdo löytyä mistään?Ole huoletta. Hyvin meille käy. Kun "suuret ikäluokat" ja vielä elossa olevat "käpykaartilaiset" lopettavat äänestyskäyttäytymisensä, demareista jää jäljelle saman verran murusia, kuin Berliinin muurista.
Ai niin. Tulevat sukupolvet paistattelevat hiipuneen puna-auringonlaskun sokaisemana ja yrittävät selvitä velkataakastamme, jonka heille perinnöksi olemme jättäneet.
- Tarkista vertaus
"Eduskuntavaaleihin nähden tulos on 0,4 prosenttiyksikköä parempi."
Vähän kuin vertaisi hammaslääkäriä kirurgiin siinä, kumpi tekee paremman ohitusleikkauksen.Ontuva vertaus kyllä. Eduskuntavaalit ovat kuitenkin edelliset vaalit, missä kannatusta on mitattu. Pränttäsinpä nyt kuitenkin tuohon tämän varsin merkityksettömän tiedonmurun.
Eduskuntavaaleihin verrattuna Perussuomalaiset mm. menestyivät erityisen huonosti. Perussuomalaisten kannatus putosi eduskuntavaaleista 6,8 prosenttiyksikköä.- Tarkista vertaus
pundit kirjoitti:
Ontuva vertaus kyllä. Eduskuntavaalit ovat kuitenkin edelliset vaalit, missä kannatusta on mitattu. Pränttäsinpä nyt kuitenkin tuohon tämän varsin merkityksettömän tiedonmurun.
Eduskuntavaaleihin verrattuna Perussuomalaiset mm. menestyivät erityisen huonosti. Perussuomalaisten kannatus putosi eduskuntavaaleista 6,8 prosenttiyksikköä.No miksi mielestäsi tuo vertaus sitten muka on kannattava? Omasta mielestäni se näyttää "Piru Raamattua" -tyyliseltä hakemalla haetulta selitykseltä, jonka mukaan persujen voitto olikin oikeasti tappio.
Tarkista vertaus kirjoitti:
No miksi mielestäsi tuo vertaus sitten muka on kannattava? Omasta mielestäni se näyttää "Piru Raamattua" -tyyliseltä hakemalla haetulta selitykseltä, jonka mukaan persujen voitto olikin oikeasti tappio.
Teen työssänikin perusteellista työtä, eli esitän sekä asiaa tukevat että asiaa vastaanpuhuvat seikat. Kun Perussuomalaisten tulosta vertaa edellisten vaalien kuntavaalitulokseen neljän vuoden takaa, tulos oli Perussuomalaisille iso voitto. Jos taas tutkii, mitä lähitulevaisuudessa on tapahtunut on pakko todeta, että vaalitulos oli Perussuomalaisilta alakanttiin. Timo Soinin kasvoilta saattoi havaita pettymyksen vaalituloksen selvittyä.
Eikö sinua kiinnosta pohtia, mihin Perussuomalaisten kannatus on kadonnut? Eduskuntavaaleissa Perussuomalaisia äänesti 19,1 % äänestäjistä ja nyt vain 12,3 %.
Parhaimmillaan Perussuomalaiset olivat gallupeissa ykkösenä vähän yli 22 %:n kannatuksella. Mitä ovat ajatelleet nämä ihmiset? Mihin he ovat jääneet? Mitä on tapahtunut?
Eduskuntavaaleihin verrattuna PS menetti 252.278 ääntä, Sosialidemokraatit menettivät 73.634 ääntä, Kokoomus menetti 53.249 ääntä ja Keskustapuolue sai 1.900 ääntä enemmän.
Pidän vaalien moraalisena voittajana Keskustapuoluetta, vaikka itse en Keskustapuoluetta äänestänyt.
Keskustapuolue oli vaalien moraalinen voittaja seuraavien syiden vuoksi:
- äänestysaktiivisuus laski ja kaikki muut puolueet menettivät äänestäjiä eduskuntavaaleihin 2011 verrattuna paitsi Keskustapuolue.
- Keskustapuolueen suhteellinen osuus kaikista annetuista äänistä eduskuntavaaleihin verrattuna nousi 2,9 %.
- Keskustapuolueen kannatus vastasi gallupkyselyiden korkeimpia mittauslukuja.- T Soinin ploki

- Keskustapuolueen kannatus vastasi gallupkyselyiden korkeimpia mittauslukuja.Ehkä me persu-äänestäjät ymmärsimme että nämä ei ollu eduskuntavaalit vaan kuntavaalit ja siirryimme takaisin nukkuviin,odottamaan seuraavia merkityksellisiä vaaleja! Kunnilta on viety kaikki valta,ei paljon kiinnostanut kuka on päättämässä uuden katupätkän nimestä!
T Soinin ploki kirjoitti:
Ehkä me persu-äänestäjät ymmärsimme että nämä ei ollu eduskuntavaalit vaan kuntavaalit ja siirryimme takaisin nukkuviin,odottamaan seuraavia merkityksellisiä vaaleja! Kunnilta on viety kaikki valta,ei paljon kiinnostanut kuka on päättämässä uuden katupätkän nimestä!
No äänestitkö itse vai jäitkö nukkuvien puolueeseen?
Toinen merkittävämpi huomio liittyy siihen, että miksi vain Perussuomalaisten äänestäjät olisivat jääneet nukkuvien puolueeseen.
Äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa 2011 oli 70,5 % ja nyt kuntavaaleissa 58,2 %. Jos Perussuomalaisia jäi yhtä paljon nukkuvien puolueeseen kuin kaikista muistakin puolueista heitä nukkui 65.050 henkeä. Eduskuntavaaleihin nähden Perussuomalaiset kuitenkin menettivät 252.278 äänestäjää. Eduskuntavaaleihin nähden vain kuusi yhdestätoista äänesti Perussuomalaisia.
Juuri vähän ennen vaaleja pidetyn gallupin mukaan Perussuomalaisia kannatti 15,6 %. Katkera voitto Soinille saada vain 12,3 prosentin äänisaalis.
On perusteltua kysyä, mihin katosivat Perussuomalaisten äänestäjät. En usko, että heitä katosi nukkuvien puolueeseen juurikaan enempää kuin muistakaan puolueista. Minä uskon, että merkittävä osa Perussuomalaisten äänestäjistä eduskuntavaaleissa palasi "kotiin paluun" teemalla Keskustapuolueeseen.
On toki mahdollista, että samat henkilöt äänestäisivät jälleen eduskuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa Perussuomalaisia, mutta pahalta näyttää...- T Soinin ploki
pundit kirjoitti:
No äänestitkö itse vai jäitkö nukkuvien puolueeseen?
Toinen merkittävämpi huomio liittyy siihen, että miksi vain Perussuomalaisten äänestäjät olisivat jääneet nukkuvien puolueeseen.
Äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa 2011 oli 70,5 % ja nyt kuntavaaleissa 58,2 %. Jos Perussuomalaisia jäi yhtä paljon nukkuvien puolueeseen kuin kaikista muistakin puolueista heitä nukkui 65.050 henkeä. Eduskuntavaaleihin nähden Perussuomalaiset kuitenkin menettivät 252.278 äänestäjää. Eduskuntavaaleihin nähden vain kuusi yhdestätoista äänesti Perussuomalaisia.
Juuri vähän ennen vaaleja pidetyn gallupin mukaan Perussuomalaisia kannatti 15,6 %. Katkera voitto Soinille saada vain 12,3 prosentin äänisaalis.
On perusteltua kysyä, mihin katosivat Perussuomalaisten äänestäjät. En usko, että heitä katosi nukkuvien puolueeseen juurikaan enempää kuin muistakaan puolueista. Minä uskon, että merkittävä osa Perussuomalaisten äänestäjistä eduskuntavaaleissa palasi "kotiin paluun" teemalla Keskustapuolueeseen.
On toki mahdollista, että samat henkilöt äänestäisivät jälleen eduskuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa Perussuomalaisia, mutta pahalta näyttää...Joo,en vaivaantunut vaaliuurnille.
Outo laskentatapa sulla,porvariäänestäjät äänestää aina,pikkupuolueita ei edes äänestä 65.050! Kyllä suurin osa nukkumaan menevistä oli persuja,sellaisia jotka eivät koskaan ennen olleet ennen eduskuntavaaleja äänestäneet,kuten mä,vaikka yli 30vuotta olisi ollut mahdollisuus jo äänestää vaaleissa.
Ei persujen äänestäjät mihinkään kadonnut,odotetaan seuraavia eduskuntavaaleja,ja sitten isketään taas! T Soinin ploki kirjoitti:
Joo,en vaivaantunut vaaliuurnille.
Outo laskentatapa sulla,porvariäänestäjät äänestää aina,pikkupuolueita ei edes äänestä 65.050! Kyllä suurin osa nukkumaan menevistä oli persuja,sellaisia jotka eivät koskaan ennen olleet ennen eduskuntavaaleja äänestäneet,kuten mä,vaikka yli 30vuotta olisi ollut mahdollisuus jo äänestää vaaleissa.
Ei persujen äänestäjät mihinkään kadonnut,odotetaan seuraavia eduskuntavaaleja,ja sitten isketään taas!No miten selität sen, että korkeimpia äänestysaktiivisuusalueita löytyy pienistä pohjoisen kunnista, missä persut saattoi nousta jopa suurimmaksi puolueeksi. Toisaalta esim. Vantaalla Kokoomus menetti kannatustaan ja äänestysaktiivisuus laski selvästi.
Kyllähän se nyt on niin, että jos ajattelet realistisesti, niin ei Perussuomalaisten äänestäjistä kovin paljon enemmän jäänyt kotiin kuin minkään muunkaan puolueen äänestäjistä.
Varma asia on, että osa Perussuomalaisten eduskuntavaalien 2011 äänestäjistä on sellaisia liikkuvia äänestäjiä, jotka ovat äänestäneet jaloillaan ja siirtyneet kannattamaan toisia puolueita. Tämä on ainoa selitys Perussuomalaisten odotettua paljon heikommalle menestykselle. Kysymys ei ole kotiin jäämisestä.
Ajattele nyt itsekin: eduskuntavaaleissa 19,1 %:n kannatus, vähän ennen vaaleja gallupissa 15,6 %:n kannatus ja vaaleissa 12,3 %:n kannatus. Suurimmillaan gallupeissa yli 22 %:n kannatus.
Jos kannattaa Perussuomalaisia arvoja ja valtaosassa kuntia ehdokkaana oli myös Perussuomalainen kansanedustaja, miksi ei äänestä tätä ehdokasta?
Otahan nyt ne silmälaput pois silmiltä. Tule ulos ja katso mitä ympärilläsi tapahtuu.- T Soinin ploki
pundit kirjoitti:
No miten selität sen, että korkeimpia äänestysaktiivisuusalueita löytyy pienistä pohjoisen kunnista, missä persut saattoi nousta jopa suurimmaksi puolueeksi. Toisaalta esim. Vantaalla Kokoomus menetti kannatustaan ja äänestysaktiivisuus laski selvästi.
Kyllähän se nyt on niin, että jos ajattelet realistisesti, niin ei Perussuomalaisten äänestäjistä kovin paljon enemmän jäänyt kotiin kuin minkään muunkaan puolueen äänestäjistä.
Varma asia on, että osa Perussuomalaisten eduskuntavaalien 2011 äänestäjistä on sellaisia liikkuvia äänestäjiä, jotka ovat äänestäneet jaloillaan ja siirtyneet kannattamaan toisia puolueita. Tämä on ainoa selitys Perussuomalaisten odotettua paljon heikommalle menestykselle. Kysymys ei ole kotiin jäämisestä.
Ajattele nyt itsekin: eduskuntavaaleissa 19,1 %:n kannatus, vähän ennen vaaleja gallupissa 15,6 %:n kannatus ja vaaleissa 12,3 %:n kannatus. Suurimmillaan gallupeissa yli 22 %:n kannatus.
Jos kannattaa Perussuomalaisia arvoja ja valtaosassa kuntia ehdokkaana oli myös Perussuomalainen kansanedustaja, miksi ei äänestä tätä ehdokasta?
Otahan nyt ne silmälaput pois silmiltä. Tule ulos ja katso mitä ympärilläsi tapahtuu.Ai miten selitän,no vaikka niin että pohjoisessa persut ovat äänestäneet! Siellä ei kuitenkaan montakaan ihmistä asu,joten yksikin ääni muuttaa paljon!
Tästä taulukosta näkee että muilla puolueilla on äänestysinto samaa tasoa,ainoastaan persuilla suuria heittoja,eikä ne ole siirtyneet mihinkään,ainoastaan nukkuviin!
http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2012/kuntavaalit/puolueiden_kannatus.html
Gallupit on galluppeja,eduskuntavaali-galluppi persuilla aivan alakanttiin,nyt yritettiin pitää se korkeamalla ja taas mentiin metsään!
Sitten kun kuntavaaleilla on jotain merkitystä voi vaivaantua uurnille,nythän luuserihallitus on leikannut kuntien tukia niin että kohta ei enää pärjää kun Espoo ja Helsinki! Antakaa rikkaat vaan nostaa enemmän pääomatuloja,niistähän kunta ei saa mitään! Silmälaput on näillä luuseripuolueiden kannattajilla,annetaan eliitin kus'ettaa että apupaketteja tarvitaan kriisimaihin,kun kuitenkin nekin rahat menee keinottelijoiden taskuun ja kriisimaiden asukkaat näivytetään säästöillä ja palkka-aleilla! T Soinin ploki kirjoitti:
Ai miten selitän,no vaikka niin että pohjoisessa persut ovat äänestäneet! Siellä ei kuitenkaan montakaan ihmistä asu,joten yksikin ääni muuttaa paljon!
Tästä taulukosta näkee että muilla puolueilla on äänestysinto samaa tasoa,ainoastaan persuilla suuria heittoja,eikä ne ole siirtyneet mihinkään,ainoastaan nukkuviin!
http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2012/kuntavaalit/puolueiden_kannatus.html
Gallupit on galluppeja,eduskuntavaali-galluppi persuilla aivan alakanttiin,nyt yritettiin pitää se korkeamalla ja taas mentiin metsään!
Sitten kun kuntavaaleilla on jotain merkitystä voi vaivaantua uurnille,nythän luuserihallitus on leikannut kuntien tukia niin että kohta ei enää pärjää kun Espoo ja Helsinki! Antakaa rikkaat vaan nostaa enemmän pääomatuloja,niistähän kunta ei saa mitään! Silmälaput on näillä luuseripuolueiden kannattajilla,annetaan eliitin kus'ettaa että apupaketteja tarvitaan kriisimaihin,kun kuitenkin nekin rahat menee keinottelijoiden taskuun ja kriisimaiden asukkaat näivytetään säästöillä ja palkka-aleilla!Omantunnon kysymys. Paineletko muuten itse itsellesi plussat. Tuntuu vahvasti siltä, kun heti kirjoituksesi jälkeen on plussat perässä. Onhan se kiva kun tykkää omista mielipiteistään DD:
Vaalit ovat luotettavimpia gallupeita. Sitä et pyysty kiistämään, että paljon Perussuomalaisten äänestäjiä katosi mustaan aukkoon. Todennäköisin vastaus on, että moni näistä äänesti tällä kertaa Keskustapuoluetta.
Tutkimusten mukaan vuoden 2011 vaaleissa joka viides ääni tuli nukkuvalta tai uudelta äänestäjältä. Tämä tarkoittaa siis 112.000 äänestäjää. Nyt Perussuomalaisilta katosi kuitenkin 252.278 äänestäjää. Vaikka kaikki eduskuntavaalien 2007 nukkuvat ja eduskuntavaalien 2011 uudet äänestäjät olisivat nytkin nukkuneet ja loput äänestäjät olisivat nukkuneet samassa suhteessa kuin muutkin, on Perussuomalaisilta silti kadonnut n. 111.000 ääntä.
Täysin todellisuudelle vieras väite on, että kaikki nukkuvien puolueeseen siirtyneet olivat olleet Perussuomalaisten äänestäjiä.
Sanot, että ei etelän ulkopuolella "ketään asu", mutta myönnät että siellä on äänestetty aktiivisesti. Kuitenkin Perussuomalaisten äänestäjistä 2/3 tulee muualta kuin Helsingistä, Uudeltamaalta tai Varsinaissuomen läänistä.
Kysymys ei ole mistään muusta asiasta kuin siitä, että sinä et pysty myöntämään että kohtalainen osa Perussuomalaisia vaaleissa 2011 äänestäneistä äänesti jotakin muuta puoluetta kuin Perussuomalaisia kuntavaaleissa 2012. Asia ei selity nukkuvilla eikä tähtikartoilla, mutta vielä vähemmän tunteellisella ja paatoksellisella hyminällä ja asioiden kieltämisellä.- T Soinin ploki
pundit kirjoitti:
Omantunnon kysymys. Paineletko muuten itse itsellesi plussat. Tuntuu vahvasti siltä, kun heti kirjoituksesi jälkeen on plussat perässä. Onhan se kiva kun tykkää omista mielipiteistään DD:
Vaalit ovat luotettavimpia gallupeita. Sitä et pyysty kiistämään, että paljon Perussuomalaisten äänestäjiä katosi mustaan aukkoon. Todennäköisin vastaus on, että moni näistä äänesti tällä kertaa Keskustapuoluetta.
Tutkimusten mukaan vuoden 2011 vaaleissa joka viides ääni tuli nukkuvalta tai uudelta äänestäjältä. Tämä tarkoittaa siis 112.000 äänestäjää. Nyt Perussuomalaisilta katosi kuitenkin 252.278 äänestäjää. Vaikka kaikki eduskuntavaalien 2007 nukkuvat ja eduskuntavaalien 2011 uudet äänestäjät olisivat nytkin nukkuneet ja loput äänestäjät olisivat nukkuneet samassa suhteessa kuin muutkin, on Perussuomalaisilta silti kadonnut n. 111.000 ääntä.
Täysin todellisuudelle vieras väite on, että kaikki nukkuvien puolueeseen siirtyneet olivat olleet Perussuomalaisten äänestäjiä.
Sanot, että ei etelän ulkopuolella "ketään asu", mutta myönnät että siellä on äänestetty aktiivisesti. Kuitenkin Perussuomalaisten äänestäjistä 2/3 tulee muualta kuin Helsingistä, Uudeltamaalta tai Varsinaissuomen läänistä.
Kysymys ei ole mistään muusta asiasta kuin siitä, että sinä et pysty myöntämään että kohtalainen osa Perussuomalaisia vaaleissa 2011 äänestäneistä äänesti jotakin muuta puoluetta kuin Perussuomalaisia kuntavaaleissa 2012. Asia ei selity nukkuvilla eikä tähtikartoilla, mutta vielä vähemmän tunteellisella ja paatoksellisella hyminällä ja asioiden kieltämisellä.Oletko tyhmä vai esitätkö vaan? Katso tätä taulukkoa ja vertaa eduskuntavaaleihin.... huomaatko että melkein kaikilla puolueilla on miinusta... miten persut olisi voineet siirtyä sinne,silloinhan siellä olisi plussaa! Ainoastaan kepuleilla 1900.
http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2012/kuntavaalit/puolueiden_kannatus.html
Vaalit ovat todellakin luotettavampia gallupeita,ja tilastot todistaa että persut palasivat nukkuviin.
Missä olen väittänyt että etelän ulkopuolella "ei asu ketään"?? Sanoin että kohta ei muut pärjää kun rikkaat Espoo ja Helsinki luuserihallituksen toimien takia! T Soinin ploki kirjoitti:
Oletko tyhmä vai esitätkö vaan? Katso tätä taulukkoa ja vertaa eduskuntavaaleihin.... huomaatko että melkein kaikilla puolueilla on miinusta... miten persut olisi voineet siirtyä sinne,silloinhan siellä olisi plussaa! Ainoastaan kepuleilla 1900.
http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2012/kuntavaalit/puolueiden_kannatus.html
Vaalit ovat todellakin luotettavampia gallupeita,ja tilastot todistaa että persut palasivat nukkuviin.
Missä olen väittänyt että etelän ulkopuolella "ei asu ketään"?? Sanoin että kohta ei muut pärjää kun rikkaat Espoo ja Helsinki luuserihallituksen toimien takia!Omantunnon kysymykseen et vastannut, mutta siihen vastauksen näkee heti, eli välittömästi kirjoituksesi jälkeen peukutat oman kirjoituksesi ja miinustat minun kirjoitukseni - kyllä elämä voi olla pienestä kiinni DD:
Olemme vaihtaneet mielipiteitä lukumääristä. Lukumäärien perusteella ja suhteellisestikin Perussuomalaisilta katosi kaikkein eniten äänestäjiä kun verrataan eduskuntavaalien tulokseen 2012. On suorastaan koomista että tämä yksinkertainen asia ei mene jakeluusi.
Kaikilta puolueilta paitsi Keskustalta katosi äänestäjiä kyllä, mutta Perussuomalaisilta katosi merkittävästi enemmän äänestäjiä kuin miltäkään muulta puolueelta. Et saa tätä asiaa muutettua miksikään. KAIKKI KADONNEET ÄÄNESTÄJÄT EIVÄT OLE SIIRTYNEET NUKKUVIEN PUOLUEESEEN ja piste. Merkittävä osa aikaisemmista äänestäjistä äänesti tällä kertaa jotain muuta puoluetta.
Tämän sinä kirjoitit "pohjoisessa persut ovat äänestäneet! Siellä ei kuitenkaan montakaan ihmistä asu,joten yksikin ääni muuttaa paljon!" - Minä laskin että pk- ja Varsinaissuomen ulkopuolella asuu 2/3 persuäänestäjistä.- T Soinin ploki
pundit kirjoitti:
Omantunnon kysymykseen et vastannut, mutta siihen vastauksen näkee heti, eli välittömästi kirjoituksesi jälkeen peukutat oman kirjoituksesi ja miinustat minun kirjoitukseni - kyllä elämä voi olla pienestä kiinni DD:
Olemme vaihtaneet mielipiteitä lukumääristä. Lukumäärien perusteella ja suhteellisestikin Perussuomalaisilta katosi kaikkein eniten äänestäjiä kun verrataan eduskuntavaalien tulokseen 2012. On suorastaan koomista että tämä yksinkertainen asia ei mene jakeluusi.
Kaikilta puolueilta paitsi Keskustalta katosi äänestäjiä kyllä, mutta Perussuomalaisilta katosi merkittävästi enemmän äänestäjiä kuin miltäkään muulta puolueelta. Et saa tätä asiaa muutettua miksikään. KAIKKI KADONNEET ÄÄNESTÄJÄT EIVÄT OLE SIIRTYNEET NUKKUVIEN PUOLUEESEEN ja piste. Merkittävä osa aikaisemmista äänestäjistä äänesti tällä kertaa jotain muuta puoluetta.
Tämän sinä kirjoitit "pohjoisessa persut ovat äänestäneet! Siellä ei kuitenkaan montakaan ihmistä asu,joten yksikin ääni muuttaa paljon!" - Minä laskin että pk- ja Varsinaissuomen ulkopuolella asuu 2/3 persuäänestäjistä.Siis et esitä,vaan olet todellakin tyhmä!
Väännetään rautalangasta.... vertaa kannatuslukuja 2008 ja 2011....esim.Kokkareilla ero niiden vaalien verrattuna 2012 on täysin sama.... -53.200 äänestäjää,siis samat äänestäjät niitä äänestää,ei yhtään uutta persu-äänestäjää 2012. Samoin RKP:tä,Vihreitä tai Vasemmistoliittoa ei takuulla persut äänestä! Vaikka persut olisi kokonaan Kepuleiden 1900 lisäyksen takana,niin et silti pysty siirtämään n.250.000 persu-äänestäjää toisille puolueille millään,se on faktaa! Me siirryttiin nukkuviin takaisin!
Tai näköjään pystyt sun harhaisessa päässäsi siihenkin,väität tietenkin että n.250.000 persua jakaantui Kepuleiden ja SDP:n kesken....125.000 keskustan omaa äänestäjää siis sun mielestä hylkäsi puolueen,tai 125.000 73.500=198.500 SDP:n omaa kannattaja hylkäsi puolueen... niinkö?
Joo,mutta pohjoisessa EI asu 2/3 persuäänestäjistä! 10äänellä pohjoisen pienkylissä on paljon enemmän painoarvoa kun 10äänellä Helsingissä! T Soinin ploki kirjoitti:
Siis et esitä,vaan olet todellakin tyhmä!
Väännetään rautalangasta.... vertaa kannatuslukuja 2008 ja 2011....esim.Kokkareilla ero niiden vaalien verrattuna 2012 on täysin sama.... -53.200 äänestäjää,siis samat äänestäjät niitä äänestää,ei yhtään uutta persu-äänestäjää 2012. Samoin RKP:tä,Vihreitä tai Vasemmistoliittoa ei takuulla persut äänestä! Vaikka persut olisi kokonaan Kepuleiden 1900 lisäyksen takana,niin et silti pysty siirtämään n.250.000 persu-äänestäjää toisille puolueille millään,se on faktaa! Me siirryttiin nukkuviin takaisin!
Tai näköjään pystyt sun harhaisessa päässäsi siihenkin,väität tietenkin että n.250.000 persua jakaantui Kepuleiden ja SDP:n kesken....125.000 keskustan omaa äänestäjää siis sun mielestä hylkäsi puolueen,tai 125.000 73.500=198.500 SDP:n omaa kannattaja hylkäsi puolueen... niinkö?
Joo,mutta pohjoisessa EI asu 2/3 persuäänestäjistä! 10äänellä pohjoisen pienkylissä on paljon enemmän painoarvoa kun 10äänellä Helsingissä!Tuli selväksi, että sinulla ei mene jakelukeskukseen. Et edelleenkään ymmärrä, että kaikista puolueista oli näissä vaaleissa nukkuvia. Sinulle tuntuu kaikki kadonneet persuäänestäjät olevan nukkuvia tai korkeintaan 1.800 olisi siirtynyt Keskustalle. Ei matematiikka näin mene.
Oletus oli, että kaikista puolueista on näissä vaaleissa ollut nukkuvia. Kun verrataan eduskuntavaaleja ja kunnallisvaaleja erotus on noin 21 %. Kaikista puolueista nyt ei tietenkään nukuta tasaisesti, mutta
Jos myös Kokomuksen äänestäjistä on nukkunut näissä vaaleissa 21 %, vajausta on yli 61.000 äääntä enemmän.
Jos myös SDP:n äänestäjistä on nukkunut näissä vaaleissa 21 %, vajausta on n. 29.000.
Jos myös Keskustapuolueen äänestäjistä näissä vaaleissa on nukkunut 21 %, vajausta on n. 98.000.
Jos myös Vihreitä äänestäneistä näissä vaaleissa nukkui 21 %, vajausta on n. 45.000.
Tajuatko, että muistakin puolueista löytyy nukkuvia. Minäkin tunnen tällaisia henkilöitä. Tästä syystä on aivan selvää, että osa persuäänestäjistä äänesti tällä kertaa muita puolueita eivätkä kaikki jääneet nukkumaan niitä 1.800 henkilöä lukuunottamatta. Uskomatonta, että et ymmärrä näin yksinkertaista asiaa.- T Soinin ploki
pundit kirjoitti:
Tuli selväksi, että sinulla ei mene jakelukeskukseen. Et edelleenkään ymmärrä, että kaikista puolueista oli näissä vaaleissa nukkuvia. Sinulle tuntuu kaikki kadonneet persuäänestäjät olevan nukkuvia tai korkeintaan 1.800 olisi siirtynyt Keskustalle. Ei matematiikka näin mene.
Oletus oli, että kaikista puolueista on näissä vaaleissa ollut nukkuvia. Kun verrataan eduskuntavaaleja ja kunnallisvaaleja erotus on noin 21 %. Kaikista puolueista nyt ei tietenkään nukuta tasaisesti, mutta
Jos myös Kokomuksen äänestäjistä on nukkunut näissä vaaleissa 21 %, vajausta on yli 61.000 äääntä enemmän.
Jos myös SDP:n äänestäjistä on nukkunut näissä vaaleissa 21 %, vajausta on n. 29.000.
Jos myös Keskustapuolueen äänestäjistä näissä vaaleissa on nukkunut 21 %, vajausta on n. 98.000.
Jos myös Vihreitä äänestäneistä näissä vaaleissa nukkui 21 %, vajausta on n. 45.000.
Tajuatko, että muistakin puolueista löytyy nukkuvia. Minäkin tunnen tällaisia henkilöitä. Tästä syystä on aivan selvää, että osa persuäänestäjistä äänesti tällä kertaa muita puolueita eivätkä kaikki jääneet nukkumaan niitä 1.800 henkilöä lukuunottamatta. Uskomatonta, että et ymmärrä näin yksinkertaista asiaa.Olet kyllä harvinaisen tyhmä otus! Tottakai muistakin puolueista löytyy nukkuvia.. mutta kun persuista löytyy enemmän kun muista puolueista YHTEENSÄ! Eduskuntavaaleihin verrattuna uusia "nukkujia" oli n.450.000,ja näistä YLI 50% oli persuja!
Katso vaikka rakastamiasi galluppeja ennen vaaleja,muiden puolueiden ennusteet piti hyvin paikkansa,ainoastaan persujen % syöksyi alaspäin! Ja sä väität pokkana että yhtäkkiä muiden puolueiden äänestäjät olisikin siirtyneet nukkujiin ja persu-äänestäjät olisi paikannut niiden gallup-% oikeaksi.... kuinka harhainen ihminen voi olla!
- tyhmä vertaus
Voi olla, mutta kumpi paikkaa hampaan paremmin?
- järki hoi
Poliitiikan asiantuntija Pernaa sanoi tv haastattelussa, että kaikkien puolueiden kannatusluvut ovat nollautuneet kun mukaan on tullut neljäs suuri puolue. Tämän ymmärtäminen vaatii kuitenkin järkeä.
järki hoi kirjoitti:
Poliitiikan asiantuntija Pernaa sanoi tv haastattelussa, että kaikkien puolueiden kannatusluvut ovat nollautuneet kun mukaan on tullut neljäs suuri puolue. Tämän ymmärtäminen vaatii kuitenkin järkeä.
No hoi ja voi. Ehkä kirjoitit jotain muuta kuin tarkoitit. Ehkä saivartelen, mutta kannatuslukujen nollautuminen tarkoittaa sitä, että puolueella ei enää ole lainkaan kannatusta.
Uuden keskisuuren puolueen tuleminen on tarkoittanut uusien äänestäjien aktivoimista, mutta myös sitä että osa toisten puolueiden aikaisemmista äänestäjistä on siirtynyt kannattamaan nousevaa puoluetta. Tällä on tietenkin vaikutuksia puolueiden kannatukseen. On kuitenkin kiistatonta, että SDP:n kannatus on kuntavaaleissa historiallisestikin arvioiden alimmalla tasollaan. Myös puolueiden puheenjohtajista Jutta Urpilaisella on heikoin menestys (vain tappiollisia vaaleja).
Asiasta viidenteen. Perussuomalaiset pitävät puoluettaa mielellään uutena puolueena ja muita puolueita vanhoina puolueina. Ehkä joku pystyy perustelemaan asian minulle, mutta minun mielestäni SMP kuuluu puolueen historiaan yhtä paljon kuin Maaseudun puolue Keskustapuolueen historiaan. Oivallinen vaaliase kuitenkin.- ex kepuli
pundit kirjoitti:
No hoi ja voi. Ehkä kirjoitit jotain muuta kuin tarkoitit. Ehkä saivartelen, mutta kannatuslukujen nollautuminen tarkoittaa sitä, että puolueella ei enää ole lainkaan kannatusta.
Uuden keskisuuren puolueen tuleminen on tarkoittanut uusien äänestäjien aktivoimista, mutta myös sitä että osa toisten puolueiden aikaisemmista äänestäjistä on siirtynyt kannattamaan nousevaa puoluetta. Tällä on tietenkin vaikutuksia puolueiden kannatukseen. On kuitenkin kiistatonta, että SDP:n kannatus on kuntavaaleissa historiallisestikin arvioiden alimmalla tasollaan. Myös puolueiden puheenjohtajista Jutta Urpilaisella on heikoin menestys (vain tappiollisia vaaleja).
Asiasta viidenteen. Perussuomalaiset pitävät puoluettaa mielellään uutena puolueena ja muita puolueita vanhoina puolueina. Ehkä joku pystyy perustelemaan asian minulle, mutta minun mielestäni SMP kuuluu puolueen historiaan yhtä paljon kuin Maaseudun puolue Keskustapuolueen historiaan. Oivallinen vaaliase kuitenkin.Kepuleita harmittaa kun ovat kärsineet jatkuvasti suurista vaalitappioista ja vieläkin suunta jatkui.
- pol. tutk.
Politiikan tutkijana huomaan, että maalaisliitto/ kepu elätti pundittia vituttaa nyt ankarasti.
- Kaikkihuonoo
Historiallisen huono on puoluekin...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti22732578Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos293684Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2523591Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori962963Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s242867Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta412106En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk101723Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös171719Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.3491380Nurmijärven onnettomuus.
Ihan vain muistutuksena (onnettomuushan tapahtui yksityisellä tiellä) se, että nykyinen hallitus päätti 2023 leikata yks431275