Onko Suomessa liikaa porvareita?
Vastaa lainauksen kanssa
Vastaa lainauksen kanssa
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Onkohan täällä yhtään porvaria? Vielä en ole nähnyt ensimmäisen 70 vuoteni aikana. Saas nährä koska eka tulee vastaan?
Mistä sen erottaa onko joku porvari vai työmies? Minä kun en ole siihen saanut koulutusta.
Kommunisteja on liikaa, se viimeinenkin on ihan ylimääräinen.
Porvarinhan tunnistaa todella helposti siitä, että sehän vihaa kaikkia itseään köyhempiä, jotka tekee asioita muun kuin rahan takia, tai saa jotain muuten kuin rahalla. Kaikki pankkiirit ovat porvarin perikuvia, pääporvareita, orjanomistajia orjattomassa yhteiskunnassa. Porvarit omistavat sinut, minut ja Maan, Kuun ja pian Marsin ihan vain ajatuksen voimalla (eli koska niille ei haluta pistää kampoihin).
Porvarihan tykkää omistaa, mutta koska on omaisuutensa vääryydellä saanut, ei halua siitä muille sitten ilmaiseksi mitään jakaa. Porvarin mielestä kaikkien pitää herätä aamulla seitsemältä ja mennä orjatyöhön. Lainalla eläminen on porvarin mielestä hyvä ratkaisu köyhyyteen. Kun köyhille annetaan lainaa, ne pakotetaan töihin ja siten porvari saa sitten köyhänkin omistukseensa.
Kun ihminen tulee kadulla vastaan niin mistä näkee ketä se vihaa? Mistä sen näkee kuka on köyhempi jotta voi alkaa vihaamaan?
Taidat "porvarin tunnistus" puhua JASKAA!!
Ei töihin menoaika ole niin nuuka kunhan katsot tekeväsi työtä katteellisesti. Lainan ottaminen on jokaisen, niin rikkaan kuin köyhänkin, oma ratkaisu, et kai myönnä jonkun muun saaneen sinua ottamaan lainaa? Minä ainakin olen aina ottanut tarvittaessa lainaa ihan oman päätöksen perusteella.
Jos olet noin ohjailtavissa etkä tiedä miten toimia niin ohjaus on sinulle tarpeen. Se ei taida ollakaan porvari joka sinut saa lainaa ottamaan vaan hoitaja joka pitää sinusta huolta.
Sinut voi joku omistaa vaan minua ei, minä olen aina toiminut itsenäisesti tehden omat päätökseni.
Porvarihan on oivaltanut, että jos kaikki ovat porvareita, ei ole enää persnahkoja joista omistettavaa voisi repiä lisää. Siksi on tärkeää että osa maailman väestöstä pidetään todella kurjina. Jos maa-aluetta asuttavat ihmiset saisivat päättää sen käytöstä ja luonnonvarojen ja oman työnsä arvosta, porvari olisi kusessa.
Höpö höpö "höpöjä", pelkkää mielikuvitusta ja propagandan tynkää. Et ole vieläkään pystynyt kertomaan mistä kadulla tuntee porvarin, minä en muista edes nähneeni.
Kyllä luonnonvaroja käyttää sosialistikin kun hieman muistelet Neuvostoliiton toimia ja Kiinan nykyistä menoa. Sosialistit ovat jopa huolettomampia ympäristön suhteen uskoessaan edelleen, ettei sosialistinen jäte saastuta joten sitä saa vapaasti laittaa niin maahan, veteen kuin ilmaankin. He uskovat ympäristön suojelun olevan vain kapitalistien propagandaa jolla halutaan kurjistaa sosialistien elämää.
Kun miettii mitä olet kirjoittanut niin kovasti et itse mieti mitä tuli sanottua ja mitä se merkitsee. Jos kaikki pitää paikkansa niin hyvinvointihan olisi kaikilla huipussaan jos kaikilla olisi hyvin eikä tarvitsisi mitään sosiaalipalveluita järjestää.
Jos verojen osa jätetään pois laskuista niin jokainen saa käyttää ansionsa mielensä mukaan joten siinäkin kohtaa olet väärässä.
Sodat, salamurhat, massamedia, kulutushysterian lietsominen, peruskoulu, valehtelu, pelottelu, laboratoriossa kehitetyt päihteet ja taudit ovat porvareiden hyviksi toteamia keinoja maailman hallitsemiseen, muutamia mainitakseni.
Jotkut porvarit vielä siiten palvovat Raamattua, jossa rahanlainaajia pidetään saatanan sikiöinä, mutta tätä porvarin ei tarvitse ottaa omassa elämässään huomioon.
Kapitalismihan on myös eräänlainen uskonto ja eräs hallinnan muoto, vaikka onkin jossain määrin menettänyt tehoaan (tai muuttanut olemustaan).
Niuvanniemen valtakunnankaslerin tuotantoa nyt pukkaa palstalle, suoraan pakkovöistä!. niin se vain menee.
Ostapa höpö Aleksandr Solženitsynin GULAG – vankileirien saaristo ja lue se niin näet mihin kommunismi pystyy. Siinä kapitalistit ja jopa Aatukin taitaa jäädä varjoon vaikka Aatu parhaansa yritti niin sekään ei riittänyt.
Onneksi nuo natsien ja kommunistien kulta-ajat ovat jo historiaa ja saamme haudata ne todella syvällä johonkin haisevaan lantatunkioon maatumaan.
Raamatussa on paljon hyviä ohjeita joita komut eivät osaa lukea joten ota käteen tuon Gulakin jälkeen ja opi!
Kapitalismi ei ole uskonto vaan luonnollinen järjestelmä, sillä ei sinänsä ole vastaavia pyhiä kirjoituksia kuten kommunistien Marx ja muut sen ajan sosialistit. kapitalismi on varsin inhimillisesti syntynyt järjestelmä jossa järki voittaa tyhmyyden. Myönnän siinä olevan yksilön kannalta monesti toivottavaa mutta sosialismissa on toivottavaa koko yhteiskunnan eli lähes kaikkien sen jäsenten osalta.
""Kapitalismi ei ole uskonto vaan luonnollinen järjestelmä,""
Kerrotko nyt hiukan tarkemmin pelkästään historiallisin faktoin että minkälainen luonnollinen järjestelmä tuo kertomasi kapitalismi oikein nyt onkaan.
Ei kyllä kukaan kyseisen asian asiantuntija tai -tutkija ole ikinä pitänyt tuota sinun mainitsemaasi kapitalismia minkäänlaisena luonnollisena järjestelmänä yhtään missään.
Joten heitähän nyt sitten vain ihan pelkkää oikeaksi todistettua faktaa kehiin palstalle näkyville tuosta kertomastasi kapitalismista.
Vai onko kyseessä nyt vain sinun oma henkilökohtainen mutu?
"Vastaa lainauksen kanssa"
Täh?
Sirittääkö?
Tekikö kipeää kun järki lähti?
Mitä vitun lainausta sinä kyselet?
Kalle vastaa, että yksinkin kommunisti on maassa liikaa. Se vastaus ei tarvitse mitään lainausta.
..............................
Vai oletko sinä taas täysin siinä normaalissa tilassasi??DDDDDDDDDD
Niin.
Kerrohan, että minkä lainauksen perään Änkyrä OmaanPesäänPaskoja huutelee ja meille kaikille selviää henkilö, jonka lääkitys on pettänyt.
....................
""meille kaikille selviää henkilö, jonka lääkitys on pettänyt""
Meille normaaleille suomalaisille ihmisille se on jo kyllä täysin selvä asia että sinulla on täysin väärä lääkitys nyt "päällä."
Otahan nyt vaihteeksi sen keltaisen pillerin lisäksi vielä se punaimen pilleri.Niin kyllä se varmasti sitten tuo sinun krooninen paha olosi helpottaa.
Niin.
Et siis sinäkään tiedä, että minkä lainauksen perään toveri pluspunikki alias Änkyrä OmaanPesäänPaskoja huutelee. Hänen pitäisi varmasti tarkistuttaa lääkityksensä.
.................
Niin.
Et sinäkään näköjään tiedä sitä faktaa että pluspunikki ei todellakaan ole mikään mainitsemasi änkyrä.
Eikö?
Onko hän siis kavala ja katala keskustelija, joka kertoo Änkyrän viesteistä omanaan olematta kuitenkaan Änkyrä itse?
Olisiko palstalla kaksi täysin tolloa palstaänkyrää - toveri pluspunikki ja Änkyrä OmaanPesäänPaskoja?
..........
Olet näkäjään elävä todiste siitä miksi sterilisaatio on joissakin tapauksissa välttämätöntä.
miksi vaihdat puheenaihetta?????
sirittääkö saatanan fossiili peräkammarin homopoika
Sinä olet näköjään se elävä todiste siitä miksi sterilisaatio on joissakin tapauksissa ihan välttämätöntä.
Niin, mitä arvelet?
Löytyisikö Suomesta kaksi yhtä tolloa kommunistia palstalle vai onkohan sittenkin kysymys vain yhdestä ja samasta tollosta?
Toveri pluspunikki on kertonut Änkyrän viestistään omanaan ja se on faktaa.
Viestissään toveri pluspunikki sanoo näin:
"Ja lähdetään liikkeelle jo pääosin palstalla olleella tekstilläni, jota hieman tiivistin ja muokkasin tähän tarkoitukseen sopivaksi."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10857472#comment-57130100
Ja se toverin pluspunikki muokkaama ja tiivistämä teksti on tämä Änkyrn OmaanPesäänPaskojan viesti::
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8221155#comment-0
On siis kaksi vaihtoehtoa - toveri pluspunikki on katala ja epärehellinen keskustelija, joka valahtelee viesteissään, tai sitten hän on itse Änkyrä OmaanPesäänPaskoja.
Kalle todellakin toivoo ja uskoo, ettei kommunistien pienessä joukossa ole kahta Änkyrän OmaanPesäänPaskojan tasolla olevaa kommunistia. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.
..................
Olet näkäjään elävä todiste siitä miksi sterilisaatio on joissakin tapauksissa välttämätöntä.
Mitä arvelet?
Onkohan palstalla kaksi yhtä tolloa vai ovatko Änkyrä OmaanPesäänPaskoja ja toveri pluspunikki yksi ja sama henkilö?
Onko sinulla asiasta omaa käsitystä vai podetko kommunisteille niin tyypillistä ajatuksenpuutostautia?
....................
Kun änkyränkin viestissä on "Ja lähdetään liikkeelle jo pääosin palstalla olleella tekstilläni, jota hieman tiivistin ja muokkasin tähän tarkoitukseen sopivaksi. ", johtpäätös on se, että pluspunikki on lainannut änkyrän tekstiä koko matkalta. Tämä kertoo, että ovat eri henkilöt.
änkyrän teksti: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8221155#comment-0
"Tämä kertoo, että ovat eri henkilöt."
Perustelut unohtuivat.
Luuletko siis palstalla olevan kaksi yhtätolloa palstaänkyrää, joista toinen vieläpä yrittää sosialisiasoida toisen sankarin viestejä itselleen.
Nyt ei mene hyvin punanuttulassa - tolloja änkyröitä tuntuu riittävän palstalla.
....................
ovat samat kuin sinullakin, eli änkyrän virke, jota pluspunikki käytti omanaan. änkyrä ja pluspunikki ovat eri henkilöt, niin se vaan on.
HEI!
Miksi Te Antipunikki ja Työeläkeläin ette halua myöntää edes sitä, että tuntuu vituttavan jokin asia oikein todella paljon? Mikähän Teitä Kokkarien TOIVO- ja KORVE-remmi rp:tä voi niin kauheasti vituttaa, että menee oikein yöunet? Onko Teillä Kokkarien asiamiessakki jotain sellaista mennyt takaraivosta suorastaan häntäluuhun asti, joka saa aina vain Vitutus-käyrän kohoamaan? Mitä Te Kokkareet ajattelette silloin, kun näette jossain kirjainyhdistelmän SKP? Miksi Teitä Kokkareet ei vituta silloin yhtään mikään, kun Te näette kirjainyhdistelmän SMP eli siis uusi ja vanha Persujen Natsiliiga rp:n? Nyt Katunarri ja Kulkuri esitti muutaman kysymyksen, joten olisiko se asia liikaa pyydetty, että Te Kokkareet eli Herrat Porvarit Antipunikki ja Työeläkeläinen sekä Rajan Vartijat yrittäisitte edes jotain rakentavaa ja kaunista vastata.
Hehhee, puhu itsestäsi vain.
Kirjoitat näin kl. 02:36:
"Mikähän Teitä Kokkarien TOIVO- ja KORVE-remmi rp:tä voi niin kauheasti vituttaa, että menee oikein yöunet?"
Kalle ei ollut viestiäsi lukemassa yöllä sillä hän ei ollut menettänyt yöuniaan - joten puhu vain itsestäsi.
Mikähän sinuakin punikki voi niin kauheasti vituttaa, että menee oikein yöunet?
.............................
mihin unohtui se aina pyytämäsi linkki????????
kirjainyhdistelmä "SKP" näkyy niin harvoin, ettei se ketään häiritse. Joten liioittelet vahvasti, kun luulet kirjainyhdistelmän "SKP:n" vituttavan. Ja vielä tärkeämpää: vaikka näkyisikin, niin sen merkitys on pyöreä nolla. Sinulla oli siten jutussasi pikkuisen mittakaavavirhettä. Sillä tosiasia on, ettei SKP:llä ole mitään painoarvoa. Se on lähinnä historiallinen jäänne, jota muutamat haluavat vaalia. Sen poliittinen merkitys loppui jo parikymmentä vuotta sitten. On toki ymmärrettävää, että SKP:ssa touhuavat haluavat nähdä puolueensa jonkinmoisena vaikuttajana - mutenhan voisi tulla uskonpuute (niinkuin monelle ex-kommarille on tullutkin). Mutta tosiasia on, että ajat muuttuvat, ja jollei pysty sopeutumaan ajan muutokseen, jää marginaaliin. SKP:n ongelma on siinä, ettei sillä ole nykyiselle yhteiskunnalle mitään annettavaa - vain vanhan, vuosikymmeniä vanhan retoriikan toistelua.
"kirjainyhdistelmä "SKP" näkyy niin harvoin, ettei se ketään häiritse."
Miksi sitten räyhäät palstalla? Taidat aavistaa. että marxilainen yhteiskunta-analyysi tekee rumaa jälkeä porvarin yöunille.
Pääomien suuromistajat ja heitä tukeva poliittinen eliitti (pöydältä tipahtavia muruja popsivat tyypit) kuvitteli ehkä marxilaisuuden kuolemaa 20 vuotta sitten ja panivayt ranttaliksi. Tulos on nähtävissä. Useimmat Euroopan valtiot on imetty kuiviin, työttömyys kohoaa ja valtionvelat ovat Manitun taivaassa saakka.
SKP tulee ja antaa, antaa jo, palkkatyöväestölle valmiuksia puolustraa etujaan.
Koska se SKP "tulee"? Kerro ihmeessä.
marxilainen yhteiskunta-analyysi tekee rumaa jälkeä porvarin yöunille. Älä ihmeessä. Kertoisitko kumminkin, jotta milloin se sen tekee. Että tiedämme varoa.
Marxilainen yhteiskunta on samanlainen unelma kuin Muumimaa joka tosin on reaalisempi ainakin Kailon saarella Naantalissa kuin komuparatiisi missään ja koskaan.
Marxilainen analyysi on pakomatka todellisuudesta joka käskisi menemään töihin, sillä saa oman tunarointinsa syyt vieritettyä muiden niskoille. Siksi pidänkin kaiken marxilaisen aina vähintään metrien etäisyydellä jottei niiden haju tartu.
Kerro sinä nyt mitä ja keitä ne porvarit ovat, minä kun en ole yhtäkään vielä nähnyt? Mistä niitä löytää tavallinen kansalainen jos tekisi mieli katsoa? Mistä ne erottaa vaikka Turun torilla kävellessään, vai onko niitä siellä ensinkään?
Kerro nyt, että tiedän oppia erottamaan porvarin taviksesta.
Porvarinhan tunnistaa todella helposti siitä, että sehän vihaa kaikkia itseään köyhempiä, jotka tekee asioita muun kuin rahan takia, tai saa jotain muuten kuin rahalla. Kaikki pankkiirit ovat porvarin perikuvia, pääporvareita, orjanomistajia orjattomassa yhteiskunnassa. Porvarit omistavat sinut, minut ja Maan, Kuun ja pian Marsin ihan vain ajatuksen voimalla (eli koska niille ei haluta pistää kampoihin).
Porvarihan tykkää omistaa, mutta koska on omaisuutensa vääryydellä saanut, ei halua siitä muille sitten ilmaiseksi mitään jakaa. Porvarin mielestä kaikkien pitää herätä aamulla seitsemältä ja mennä orjatyöhön. Lainalla eläminen on porvarin mielestä hyvä ratkaisu köyhyyteen. Kun köyhille annetaan lainaa, ne pakotetaan töihin ja siten porvari saa sitten köyhänkin omistukseensa.
On.Yksikin porvari Suomessa on jo täysin 100%:sesti liikaa.
Hyvin sanottu.
Jotain on pahasti vinossa. Liike-elämä ja rikollisuus kietoutuvat yhä enemmän yhteen.
Olen kommunistien kanssa samaa mieltä, että kapitalisteja ei voi yksin päästää huseeraamaan.
Niiden toimia tulee valvoa. Niitä ei saisi päästää ollenkaan sotu-sektorille ja terveydenhuoltoon.
Liikesalaisuus ei ole kansaa varten. Kansan tulee saada tietää yritysten taseet ja tulokset.
Sinulta ei kysytä.
antipunikki:
"Luuletko siis palstalla olevan kaksi yhtätolloa palstaänkyrää, joista toinen vieläpä yrittää sosialisiasoida toisen sankarin viestejä itselleen."
Luulen. Niitä on tasan kaksi. Niiden nimet ovat "antipunikki" ja "työeläkeläinen".
Molemmat ovat sivistymättömiä hörhöjä ja joilta puuttuu hyvän käytöksen perusteet.
Toinen eli ap. ei ymmärrä oikastaan mistään mitään. Siispä hän jokeltaa samaa kuin pienet lapset.
Toinen eli t.e syöttää Kokoomusta todellisena työväenpuolueena.
Yhteistä molemmille on se, että kun sormi menee suuhun, se viedään takapuoleen ja sieltä etsitään namia maiskuteltavaksi. Sitten namin makeus kuulutetaan palstalla.
Kai porvarit ovat sellaisia. Ei se työläistä haittaa.
Niin.
Annahan vielä esimerkki viestistä, jossa Kalle tai toveri työeläkeläinen yrittää sosialisoida toisensa viestin.
........................
"Onko Suomessa liikaa porvareita?"
On.Aivan liikaa suomessa on porvareita ja wannabeporvareita.
Ja juuri tämän takia Suomessa onkin esim.ennätystyöttömyys aina ihan jatkuvasti.
Sillä porvarillehan olisi maailman pahin asia se että kaikille olisi töitä ja asiat muutenkin kunnossa.
Se nyt vain hiukan ihmetyttää että miksi esim.kokoomus haluaa tuon ns.vastakkainasettelun ajan palaavan takaisin Suomeen.