Elämää XXI

Calvados

On sitä elämää kuntavaalien jälkeenkin, joten aloitetaan taas uudelta pöydältä. Tervetuloa syksyn lopun pöytää kattamaan mukavilla jutuilla.

442

714

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Calvados

      P.S. Kyllä täällä saa silti puhua vielä kuntavaaleista mikäli haluaa, aiheita ei ole rajattu:-)

      • weepeli

        No tähän väliin, piti käydä ihan tuossa toisessa " rengaan vaihto" hommassa kysymässä . Tuota tuota.....No joo.

        Onkohan Rapusella ja Auroralla rapurallaa vaalivalvojaisista ? Kustaalla on taatusti mikureeni.

      • Alkuperäinen Rapu

        Tervehdys - kiitos edellisistä XX x 2-ketjuista! Molemmathan ovat olleet ahkerassa käytössäkin. Kyllä ketjut ovatkin tarkoitettu käyttöön, kaikenlaiset ketjut!

        Minulla on ollut hieman kiireitä, kun eilen meni aivan iltaan, myöhään, tuolla Kirkkonummella, mutta kyllä kannatti. Hyvää ruokaa ja seurustelua niin kaksijalkaiten kanssa, kuin myös yhden nelijalkaisen kanssa, joka oli aivan innoissaan kun taas näki "mummin" !

        Sain myös pois TV:stäni tuon minua aina maanantaisin kiusanneen ajastuksen. Nuoret ne osaa auttaa mummia!

        Politiikkaa en uskalla puhua täällä, yritän aina tuolla HS.Fi:ssä jotain siitäkin heittää, ne siellä ei suutu, vaikka sanoisin mitä, koska siellä on niin paljon kirjoittajia, niin joukkoon mahtuu monenlaisia mielipiteitä. Sitä paitsi - ei ne kirjoittajat siellä ole niin tärkeitä, kuin...

      • Riitusevaantässä

        Kiva tulla tänne uudelle puhtaalle pödälle tai pöydän viereen. Alko taas tulla jostain nurkasta .... no joo. En tarkota sinua Weepeli.
        En puhu täällä enää mitään kuntavaleista. Ja mitä se minulle itseasiassa kuuluukaan. Enhän asu siellä. Saan äänestää täällä osavaltiovaaleissa, mikä merkitsee minulle tätä HHta ja oman kaupunginosani päättäjiä yleensä, vaikka voisin koko kaupunninkin edustajia.
        Sama se on täälläkin, jokainen lupaa kymmentä hyvää ja kahta kaunista.
        Tuon edellisen ketjun aukaisu kesti taas kauan, tuliketun per--- suus pyöri myötä ja vastapäivään minuuttitolkulla.

      • Alkuperäinen Rapu
        weepeli kirjoitti:

        No tähän väliin, piti käydä ihan tuossa toisessa " rengaan vaihto" hommassa kysymässä . Tuota tuota.....No joo.

        Onkohan Rapusella ja Auroralla rapurallaa vaalivalvojaisista ? Kustaalla on taatusti mikureeni.

        Rapunen kuolisi, jos se itsensä "rapulaan" laittaisi! Ei kestä, ei. Eikä edes maistu. Kiireitä vain muuten. Tänään minun ihana hammaslääkärini, Pekka hoiteli hampaitani. Piti olla vain kaluston tarkastus, mutta kyllä hän samalla jotain lohjennutta, tai lohkeamassa olevaa hammasta paikkasikin samalla. Se mies ei aikale, vaan pistää toimeksi.

        Sitten on tämä konekin välillä yrittänyt laittaa esteitä. Hyrrä vain pyörii, pyörii...

        Saitko renkaat vaihdettua? vävykin vaihtoi eilen yhteen autoon renkaat, ei se vienyt kauan aikaa.

      • weepeli
        Alkuperäinen Rapu kirjoitti:

        Gumoron. Enhän minä ny toisissaan et rapulallassa, korkeintaan pienessä "jälkimainingissa", ei vaiskaan sitäkään. Juu, kiireitä oli eilen vähän, mitä nyt välillä vähän Riitulin kans......

        Tos Auroralle jo postasinkin et joutui itte vähän piäliäkettä yöllä ottamaan, että tollaset neljän tunnin unet sai.
        Noista renkaista, enhän minä vaihtele, mutta hieman vaan käytiin "kommentoimassa" tuossa Heta50 :n ketjussa, kuten Calvadoskin :-).

        Ensimmäistä kertaa oikeastaan täälläkin huomasi eilen että alkoi kone odotuttaa viestin lähtemistä aika kauan välillä, eli huomasi että ketju alkoi olla piiiitkääää, tai toki siihen vaikutti myös että oli muutakin tässä välilehdillä avoinna. Tahtovat vähän hidastaa sitten suorittimen tehoja.

        Nyt tänään pitäis löytää vähän niit tehoja kotitöillekkin, käääääk, toivottavasti imurista olis penssa loppu, partsia ei oo ehtiny aloittaakaan......toinen kääääk.!!
        Pikkuäijä kun olis tulossa pe yötsyyn kurmuuttamaan niin sitten ei kyllä ehdi kun perässä painella, tai karkuun köntystää... :-) Tehdään mitä jaksetaan, ei noit "töitä" kukaan käy varastamassa. (harmi)

        Ai et vaihda renkaita itse, siis työllistät muita. Hyvä niin.

        Nyt kannattaa kerätä voimia ja virkeyttä kun saat tämän kurmuuttajasi yökylään. Kun meidän "matkakaveri" oli käymässä, ei yökylässä, niin vaikka oli kaksi muuta lasta myös, toki vähän suurempia, jotka leikkivät hänen kanssaan, niin vähän väliä poika tuli ottamaan mummia kädestä ja vaati leikkimään portaidenalla olevien lelujen pariin. Sinne vaan piti "kontata". Ihania nuo ovat ja niin aitoja!

        Asiasta toiseen.

        Luin tänään tuolta HS.Fi:stä, että Berliinissä villisika puri neljää ihmistä ja viimeisin purtu oli poliisi, joka sitten ampui sen sian! Kaikkea tuolla maailmalla tapahtuukin - saivatkohan ne, joita sika puri, sitten vuorostaan "purtavaksi" villisianpaistia?

    • weepeli

      Kiitos mahtollisuuvesta uuvesta Cee, eikun sehän on CE, "Juuroopassa hyväksytty".

      Mie kävin viellä tuon etellisen lopussa Riituva ripittämässä, kun meinoo....voe silimäniterrään sitähhii!
      Toivotaan taas onnea ja pitkää ikää tällekkin keljulle, anteex taas, ketjulle.

      • E.A

        Kuhan päästään EU- vaaleihin, niin "silimäterrääs" ei kait kauheesti kurmuuteta, neuvotaan vaan.

    • Aurora

      Mä olen jo yhdessä Calvadoksen ketjussa, ei ole tarvetta toiseen.Ja olen vielä tuolla kakskymppisessäkin. Mitä täällä ihmisiä juoksutetaan.

      • E.A

        Älä hyvä immeinen juokse, kävelykin tekee ihan kutaa.

        Muuten siellä yks vaikeeselkonen (hih hih) vähän moitti mua, vastasin sinne, että kipitäs ny sinne katsomaan, mutta kato jalkoihis ettet kompuroi. Mää tuun perässä, jos tarve vaatii. Ja hymiötä tietty.

        PS. ny on sun vuoros pyytää anteeks, hih hih

      • Ahistettu
        E.A kirjoitti:

        Tääl on turha kenenkään pyytää ikinä anteeks, parempi lähtee lätkimään, jos seura ei miellytä. Tähän kuulus laittaa joku sutkaus, mut kun ei oo yhtään humöörituulella Eikä se vaaleista johdu. Muuten vaan AHISTAA.

      • E.A
        Ahistettu kirjoitti:

        Sorry
        Ei aina tarvitse letkautella. Ja kyllähän näitä on jo suusta päästettykin. Ja yksi on varmaa, ei sitä huumoria tarvitse viljellä, vaikka me joskus siihen intoudutaankin.
        Lepäilehän. Niin ainakin minä joudun usein tekemään. Sain muuten lähimmältä pomoltani niin kauniit sanat tänään, että se kantaa kepeesti (ainakin hänen suhteensa) kuukauden. Pani miettimään ja mietinnön tulos oli äkkiäkin hallussa. Muutama pieni sana usein riittää. Ja noissa nokikkain oloissa on tärkeää myös silmät.

      • Lepo sinnekin

        Onnex täällä ei nähdä toistemme silmiä. Vois tuntee että menee "naula läpi pään" kuin siinä Kasevan kappaleessa.

        "Lepäilehän". Kas kun et sanonut lääkityksstä mitään, heh heh. Tää oli weepelillekin.

        Loppujen lopuksi, oikeesti, mitä muuta meillä on kuin huumorin yrittäminen?

      • E.A
        Lepo sinnekin kirjoitti:

        Kyllä meillä muutakin olisi kuin huumori, jos hieman keskittyisimme.

        Minun lääkitysehdotukseni tulevat aina talvisin olemaan D- vitamiinisuositukset. En kuitenkaan ole Valviran asialla, jätän heillekin jotain.

        Naula pään läpi? Kyl nyt on sitten vasara pantava telakalle.

        Niinkus huomaat, en sitten missään vaiheessa pysty asialliseen keskusteluun.

      • Naula päässä

        www.youtube.com/watch?v=SsrWSmvX0gEa

        Näin komia kappale sopii ainakin minun mielestäni illan lopetukseen. Tuli se naula päähän vaalituloksesta tai mistä tahansa..

      • weepeli
        Lepo sinnekin kirjoitti:

        Onnex täällä ei nähdä toistemme silmiä. Vois tuntee että menee "naula läpi pään" kuin siinä Kasevan kappaleessa.

        "Lepäilehän". Kas kun et sanonut lääkityksstä mitään, heh heh. Tää oli weepelillekin.

        Loppujen lopuksi, oikeesti, mitä muuta meillä on kuin huumorin yrittäminen?

        Aamut vaan Aurora :-) Vai mullekkin samalla "lääkityksistä". No toisia ei tarvitse muistuttaa kun toisille taas kirjoituksista päätellen on joskus hyvä niin tehdä, toinen hymiö (ei EA huomaa?).

        No joutui yöllä itse ottamaan vähän lääkettä että nukutuksi sai, siis ei ahistukseen mut piätaatiin. Tais tulla eilen vähän liikaa niitä töitä tässä puhistuu, tai sitten sain sen kun kävin myös eilen hampitohtorilla, ja sehän piikkauskoneella ja jyrsimellä suoritti louhinnat.No vähän kituset tietty nyt hellänä.

        Eli piisit siellä on viksattu kuntoon, ja saa talvee päälle pukata, hyvä homma, sillä kyllä kaiken viksaamisille kulunut kesä oli melkoinen härdelli, kun tuppas vaan olemaan sitä kahdenlaista keliä, toinen nosteleli helemoja ja toinen heitteli vettä pers.......le, lainatakseni naapurisaaren vanhaa rouvaa.
        Mut kyl se tästä.....

    • E.A

      Hienoa Calvados
      Harmittaa vieläkin sähellykseni sen edellisen aloituksen suhteen. En ollut tarkistanut tilannetta.
      Politiikasta sanoisin...hih hih olen hiljaa.
      Mutta Ravulle heitän tässä nyt semmoista, että viimeinen lauseesi tuossa ylempänä, hyvä lause.
      Syksyn pöytään on satanut villisian päälle lunta, oottelen jäiden tuloa ja lähetän sitten kaloista valmistettua tuoksua tännekin.

      • Alkuperäinen Rapu

        Niin se on, että joskus on osattava vaieta! Kiitos E.A. - Niin se on myöskin, että asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen.

        Kerroin eilen tuolla tyttären luona, että poliisiauto ei pysähtynyt suojatienreunaan, kun olin ylittämässä katua, ja kerroin, että pudistelin niille päätäni ja kun näin, että ne menivät siihen lähelle parkkiin, niin meinasin mennä hieman antamaan "liikennevalistusta" noille poliiseille. Vävy nauroi ja sanoi että sitten sinua olisi saanut hakea putkasta pois - syynä "suunsoitto" virkavallalle! Joopa, joo.

    • weepeli

      Huomasin juu että Auroraa nyt yskittää hypätä sinne tänne ja tuonne. En nyt ymmärrä miksi pitää hypätä taas? Ei sitten varmaan ole tarkoitettukaan ymmärrettäväksi?

      EA. Äläs kuule, niistä kaivoksista, oon nimittäin ollu töissä sellasissakin, ja sellaisessa paikassa jossa koko nykyinen kaupunki kasvoi kaivoksen ympärille, tai sitten useammankin louhoksen.
      Ne ovat Suomen kaivoshistorian synty ja suuruus aikanaan, poikien muita tehtaita jopa länsirannikkoa myöten. Ja näin työllistäen ja elättäen välittömästi ja välillisesti kymmeniä tuhansia jälleenrakentajia perheineen.

      Silloin oli kyllä maassamme aikanaan niin kovat urakat taakkana, juu nou, maksettaviksi että ympäristöasiat eivät ollut ykkösasia. No pilasihan ne tietysti isoja alueita ja vesiäkin, eihän sitä kieltäminen. Mutta jotka ovat saatu entisöityä aika hyvin nykyisin, mutta eihän alkuperäisoloonsa koskaan toivu.
      Avainsana on Otto Trüsted.

      Aivan, että piti siellä edell. lopussa episodi käydä......???

      Nyt toivottelen jo varmuudeksi Hyvät Yöt ! ( yritän viel vähän työstää ja alkaa olla aika tsiptsap kun aamulla kuudelta aloitti :-\ )

      • E.A

        Hyvät yöt sullekin
        Palaan, jos jotain sanottavaa tuosta kaivoshommelista. Kyllähän aavistin sen Outokummun, mutta kun heitit vielä nimen, niin kuukletin tietty.
        PS paljon on pilattu, mutta osahan on palautunutkin. Pahaa pelkään, että kuitenkin olemme jossain määrin korjaamattomien ongelmien keskellä. Tää on vain tunne.

        Heitänpä tähän nyt että saatat kyllä osin olla oikeassa jos nuo ulokomaan elävät (etenkin) ilman riittäviä takausmaksuja tai muuten suostu noudattamaan niin suljetun järjestelmän rakentamista, että isommat tuhon mahdollisuudet on kertakaikkiaan poissuljettuja.

        Kyllähän aina suuret ympäristöä uhkaavat tekijät leijuu yllä aina, mutta heitän ihan vertailuksi tähän laajamittaiset soiden ojitukset, turvetuotanto, maanviljely, kaatopaikat, joiden tähän saakka uskon enemmän tuottaneen tuhoa kuin kaivostoiminnan. No tää oli mutua, tietenkin.Mutta kurisioteettina voin kertoa että ollessani töissä tuolla jossain, jokaviikkoiset vesistökierrokset (näytteenotot) kaikista lähivesistöistä ja myös pohjavesialueilta kuului yhtenä meidän toimenkuvaan.

        No aihe nyt ehkä on vähän "tylsistys" käsitellä täällä.
        Käääk (4 kerta), on siin imurissa penssaa ja käyttöohjeetkin.....

        Kylläpä kyllä, me emme täällä voi maailmaa pelastaa, mutta yrittää voidaan.

        Tuo Outokumpu. Paikkana. Sieltä on kotoisin aika katras tunnettuja henkilöitä. Huvikseni lueskelin.

    • Alkuperäinen Rapu

      Kuuntelin tuon Kasevan "Naula läpi pään", ja vaikka tuo ei minuun sattunutkaan, niin yritin taas kerran saada tuolta YouTubesta Chisun, "Mä tarvitsen mun haavoja, mutta ei onnistu sitten millään.

      "Ja kohta nuolen haavoja
      Syviä ja suolaisia
      Kun mikään ei tunnu miltään
      Kipu korvaa ystävää"

      "Mä tarvitsen mun haavoja
      Syviä ja suolaisia
      Kun mikään ei tunnu miltään
      Kipu korvaa ystävää
      Joka ei jätä milloinkaan"

      Kyllä elämä tuntuu "miltään", mutta tulipa mieleen, kun nuoret viiltelee itseään, niin onko se "Ystävän" puutteesta johtuvaa, toivoa,
      että "kipu korvaa ystävää"?

      Kaunis kappale tuo on, olen kuullut sen radiosta muutaman kerran.

      Hyvää yötä!

      • weepeli

      • Alkuperäinen Rapu
        weepeli kirjoitti:

        Huh ja puh, lopultakin "päivä pulkassa". Siis toisen kerran Hyvää Yötä (tai Huomenta)

        http://www.youtube.com/watch?v=jOsW6BHzrD8

        Huomenta - ja Kiitos!

        Aamu alkoi "valaistumisella", niin musiikin- kuin myös päivänsuhteen. Tunti lisää aamuun, näkyy aamuvalona, mutta näinhän se on, että minkä "aamu tuo, sen ilta vie", ainakin syksyisin.

        On tuossa sinun päivässäsi ollut pituutta eilen, mutta joskus se on vaan tehtävä mitä täytyy!

        Nyt täytyy minunkin ryhtyä miettimään tämänpäivän tärkeysjärjestystä - tekemisten suhteen.

      • Aurora

        Keittiöpsykologina sanoisin, ettei nuorten viiltely aina ystävien puutteesta johdu vaan epämääräisen huonosta olosta, jolle ei ole "järkevää" selitystä. Olen kuullut että ystävykset viiltelevät itseään yhdessäkin.

        Kun ei mikään tunnu miltään on valitettavan tuttu tunne vanhemmallekin ihmiselle. Se on jonkinlainen masennuksen rajamailla esiintyvä tyhjyyden tila, sanottakoon sitä vaikka hienolla nimellä eksistentialismi, koko olemassaolon kyseenalaistaminen. Rien nést pas rien, ranskalainen sanoo, mikään ei ole mitään.

        Niinpä se taas, postasinkin sulle tuonne ylemmäksi jo, eli menivät nyt vähän ristiin, ei haitanne.

        Miettimään olis ryhdyttävä, aivan, kun sais ne siihen tarkoitetut "apuvälineet" jotenkin ratskuttamaan.
        No, täytyy muutamat postaukset tehdä ja sitten jos niitä kotiaskareita...kääääk, kolmannen kerran !

      • weepeli
        Aurora kirjoitti:

        Keittiöpsykologina sanoisin, ettei nuorten viiltely aina ystävien puutteesta johdu vaan epämääräisen huonosta olosta, jolle ei ole "järkevää" selitystä. Olen kuullut että ystävykset viiltelevät itseään yhdessäkin.

        Kun ei mikään tunnu miltään on valitettavan tuttu tunne vanhemmallekin ihmiselle. Se on jonkinlainen masennuksen rajamailla esiintyvä tyhjyyden tila, sanottakoon sitä vaikka hienolla nimellä eksistentialismi, koko olemassaolon kyseenalaistaminen. Rien nést pas rien, ranskalainen sanoo, mikään ei ole mitään.

        Tähän kyllä et oon pitkälle nyt "keittiöpysölookin" samaa mieltä, että kyllä viiltely-kultille (jopa- kultille), eivät nuoret itsekkään osaa syitä kertoa.Eli kait se on kuitenkin juuri sitä epämääräisen huonon, pahan olon ilmentymää, tavallaan "hätähuutoa" jostain. Sitten tästä on eri asia taas todelliset viiltäjät, jotka vetävät reilusti ranteitaan auki, joka ei sekään monesti ole kuin se "huuto", mutta paljon vakavamman muodon saanut.

        Olen monella ikäihmisellä huomannut tuon aika-ajoittaisen "ei mitään, ei miltään", ja itse pidän sitä tilana " olla poissa tilaisuudesta". Se voi olla ihan vapaaata olonsa hallintaa, tai sitten tahatonta, myös muuhun viittaavaa oireilua.

        Nyt on taas terästäydyttävä,,,,,,,,Pohtikaa....

        Tervehdys, Aurora!

        Eihän sitä toki tiedä, mikä nuoret saa viiltelemään, en ymmärrä kyllä, tuoko kipu helpotusta kenellekään, mutta kun niin usein korostetaan sitä, että loppujen lopuksi jokainen ihminen on yksin, niin olisiko se syy tuohon viiltelyyn? Kunhan pohdin! Se on mielestäni kuitenkin nykyajan ilmiö, koska ei se lapsuus ja nuoruus ollut ennenkään aina kovin helppoa, mutta ei kyllä tullut koskaan mieleen viiltelyt.

        Tämä meidän kirjoittelumme on kyllä ainakin minun mielestäni yksi hyvin tehokas keino torjua vaanivaa "tyhjyyden tilaa".

        Nyt täytyy taas mennä, mutta jatketaan - Aurora - kuten kaikki muutkin!

        En minäkään viiltelijätyyppi ole, mutta ymmärrän mistä itsetuholeikittelyssä voi olla kysymys. Olin eräänlainen "nuori kapinallinen", vähän kuin nykyiset punkkarit.

        Väitän, että nuorten sen paremmin kuin minkäänikäisten ihmisten ajoittaisella "tyhjyyden tunteella" ei ole yhteyttä siihen, onko hän köyhä tai rikas, ruma vai kaunis. Puutteellisissa oloissa kasvaa usein sisukkaampia ihmisiä, toimeentulon hankinnassa on sen verran vaivaa, että ei ehdi ajatella, miltä sielussa kulloinkin tuntuu.

      • Aurora
        weepeli kirjoitti:

        Tähän kyllä et oon pitkälle nyt "keittiöpysölookin" samaa mieltä, että kyllä viiltely-kultille (jopa- kultille), eivät nuoret itsekkään osaa syitä kertoa.Eli kait se on kuitenkin juuri sitä epämääräisen huonon, pahan olon ilmentymää, tavallaan "hätähuutoa" jostain. Sitten tästä on eri asia taas todelliset viiltäjät, jotka vetävät reilusti ranteitaan auki, joka ei sekään monesti ole kuin se "huuto", mutta paljon vakavamman muodon saanut.

        Olen monella ikäihmisellä huomannut tuon aika-ajoittaisen "ei mitään, ei miltään", ja itse pidän sitä tilana " olla poissa tilaisuudesta". Se voi olla ihan vapaaata olonsa hallintaa, tai sitten tahatonta, myös muuhun viittaavaa oireilua.

        Nyt on taas terästäydyttävä,,,,,,,,Pohtikaa....

        "Olen monella ikäihmisellä huomannut tuon aika-ajoittaisen "ei mitään, ei miltään", ja itse pidän sitä tilana " olla poissa tilaisuudesta". Se voi olla ihan vapaaata olonsa hallintaa, tai sitten tahatonta, myös muuhun viittaavaa oireilua."

        Kiitos Weepeli, tulkitsit oikein mitä tarkoitan. Valitettavasti aiheen pohtiminen on vielä kesken.

      • E.A
        Aurora kirjoitti:

        En minäkään viiltelijätyyppi ole, mutta ymmärrän mistä itsetuholeikittelyssä voi olla kysymys. Olin eräänlainen "nuori kapinallinen", vähän kuin nykyiset punkkarit.

        Väitän, että nuorten sen paremmin kuin minkäänikäisten ihmisten ajoittaisella "tyhjyyden tunteella" ei ole yhteyttä siihen, onko hän köyhä tai rikas, ruma vai kaunis. Puutteellisissa oloissa kasvaa usein sisukkaampia ihmisiä, toimeentulon hankinnassa on sen verran vaivaa, että ei ehdi ajatella, miltä sielussa kulloinkin tuntuu.

        Puutteelliset olot kunniaan.

        Mut netistä en luovu, se on jämpti näin. Vaikka sitten kiivaiden keskustelujen yhteydessä omenaa leikatessa sipaisisikin sormeensa.
        Enkä fillarista, vaikka joku sitten luulisikin, että olen kaasuttelijoita parempi immeinen.

        Puutteessahan tässä kaikki ollaan kasvettu ja jotkut joutuvat edelleen olemaan puutteessa. Heh heh. Ei olis nuorena ollut naurun asia, nyt on.

        Ai taas on joku ollunna pelehtimässä teräaseen kanssa. Sovitaanko ettei mitään harmaata terävää enää käytetä lukuunottamati gintonicia, josta vesi on jätetty pois.

        Niin monesko kymmenes vuosi sulla olikaan asuntolainan maksua menossa? Täällä ollaan palailemassa taas alkuun, kun putkiremontti kolkuttaa ovea.

        Älä sinä "pakana" ala rupee Lutteria. Jos hän kerran on sanonut, että mersulla ajajat ovat yhtä hyviä kuin pyöräilijät, mitä me ollaan vastahan väittämään?

        Kiitos hauskasta kirjoituksesta.

        Vaikka pakana olenkin, niin epäilen omaa pakanuuttani. Mulle se on hyvä juttu.

        Hetkinen, siis sinun kotonasi putkiremontti tulossa? Olet kait siitä jo aiemmin maininnutkin. Otan osaa. Järkkää niin, että pääset sinne ihmisen oloihin, vaikka hellan lämmittäjäksi. Äsh, tämmönen mä oon, järkkään joskus toisten juttuja.

        Asuntolainoista vapauduin vasta 2004, muista veloista vähän aiemmin.

        Zin ei ollut koskaan minun juomani, nyt se on sitten vesi.

        PS. huomaaks, että vastasin ennen kuin uusi ketju avautui, hymiö.

        Meillä luultavasti se putkiremppa toteutetaan kevyemmällä menetelmällä kuin perinteinen. Vastapäätä samanlaisessa talossa sellainen on juuri meneillään ja me käytämme hyväksemme heidän kokemuksiaan.

        En takuulla lähde pois kotoani moneksi kuukaudeksi, haluan tietää mitä asunnossani tapahtuu. Jos täytyy lähteä pois, vuokraamme parin naapurin kanssa kimppakämpän täältä lähempää.

        "Vaikka pakana olenkin"... Fiksu ihminen epäilee kaikkea, tottakai. En minäkään mikään uskovainen ole, mutta arvostan kirkkohistoriaa tärkeänä kulttuurin osana. Ja voihan olla, että vielä se pieni uskovainenkin ryömii minusta esiin, kun kohtalonhetket lähestyvät.

        Kiitos vastauksestasi.

        Tuo kimppakämpän vuokraushan on hyvä suunnitelma.

        Luulen, että ... tai tiedän, että minulla on edellytyksiä uskoa. Muutaman kerran olen huomannut sellaisten tunteenpurkausten keskellä, että saatan kirota...joskus harvoin myös kiittää. Kiittää pitäisi huomattavasti useammin. Ei uskonnollinen kirjallisuuskaan voi olla ruttoa, sehän on parhaimmillaan ajatuksia ja tunteitakin virittävää lukemista.

        Olen sisäisessä raivossa, kun kuulen näitä pilkallisia letkauksia toisista uskontokunnista ja heidän uskostaan.

        Minulla on vielä tallessa Kirkkohistoria lukioluokille, vai mitenköhän se menikään. Myös muu kulttuurihistoria olisi mukavaa luettavaa, mutta kun ei ole tahtonut vaan jaksaa.

        Uskallan kirjoittaa, heippa.

    • RiitunRaatu

      Herätty ollaan. Niinkuin Rapu eilen kirjoittu "joskus on parasta vaieta" niin tein sen eilen.
      Olis tullut muuten taas sanottua liikaa ja nauloja pään läpi. Tuo kasevan kappale; synkkää, synkempää, synkintä.
      Eihän tää elämä ole aina huumoria kenellekään, mutta onko sitä pahaa oloa vielä topattava erikoisen synkillä ulkoisilla keinoilla. Eräänlaista rypemistä, mutta keinonsa kullakin. En halua antaa tässä mitään ohjeita omille keinoilleni.
      Hyvää huomenta kuitenkin kaikille. Syksykin synkistelee sateen ja kylmän tuulen keinoin. Sitä vastaan voi kuitenkin ottaa sadevehkeet mukaan, kun menee ulos.

    • a mummu

      Terveiset lämmöstä ja auringosta! Pari viikkoa hurahti nopeasti. Mieli, sielu ja miksei ruppikin ovat taas saaneet uutta energiaa. Tosin jo loppupäivinä alkoi sikäläinen kuumuus ja kosteus ryydyttää, mutta enköhän tästä tokene, kun taas pääsen nuuskimaan raikasta syysilmaa. Tänä aamuna vedin sitä keuhkokaupalla sisääni, kun aamuseitsemältä lähdin siíppani kanssa viemään hänen autoaan huoltoon. Normaalisti vetelen tuohon aikaan vielä paksuja hirsiä, mutta vielä tänään herääminen oli aikaeron takia helppoa. Hetken jo mietin, että jos joka aamu nousisin tuohon aikaan, niin saisin vuodessa monta tuntia lisää elämää. Mutta kun se aamunukkuminen on niin makeeta...

      Nyt on sitten täällä jalon jengi koossa, kun "kadonnut lammaskin", Weepeli, on palannut laumaansa. Tervetuloa maisemiin minunkin puolestani! Olette kyllä tänä aikana saaneet aikaan niin paljon, että hitaalta hämäläiseltä menee ainakin puoli vuotta ennen saa itsensä päiviteltyä ajan tasalle. Tai sitten ei saa. Joka tapauksessa osan puheistanne olen jo lukenut, mutta auringon pehmentämä pääni ei pidä asioita sisässään, joten lukeman muistaminen ei onnistu.

      Sen muistan, tuoreimpana, että ainakin vaalit ovat olleet keskustelussa. Itse kerkisin ajoissa äänestyskoppiin juoksemalla sinne suunnilleen suoraan lentokoneesta. Vaalituloksesta olen sitä mieltä kuin aina ennenkin: mikään ei muutu - ainakaan parempaan suuntaan! Miten nämä vaalit olisivat olleet ihme, kun ei sitä aikaisemminkaan ole tapahtunut. Mitä esim. "Jytky" on saanut aikaan?? Mitä aikoinaan sai aikaan "kyllä-kansa-tietää-Vennamo? Ei mitään muuta kuin suurta puhetta ja uhoa. Taisi olla Weepeli, joka jossain kommentoi vihreiden toimia. Joskus aikoinaan (nuorena!!) itsekin mietin, josko heissä olisi isänmaan toivo.Onneksi palasin pian realityyn. Päinvastoin on käynyt. Kärjistettynä: hävittävät politiikallaan työpaikkoja, eivätkä saa aikaan mitään tilalle. Luontoa suojellaan enemmän kuin ihmistä, joiden kuitenkin tällä pallolla pitää elää elämänsä ja saada jostain toimeentulonsa. Ellei sitten oteta eutanasiaa käyttöön heti syntymästä - yksikään meistä ei tänne omasta halustaan ole tullut.

      Ohhoh, nyt tein poikkeuksen. En yleensä politiikkaan puutu kuin omassa pienessä seurapiirissäni, jossa joskus kovastikin pauhaamme siitä, mutta nyt ottaa (taas)sen verran pattiin, että piti muutama puhku päästää ulos.

      Nyt pitää lähteä pesemään ulkoseinää. Poissaollessamme etanat (niitä ollut tänäkesänä tuhottomasti) kiipeilleet sillä ja jättäneet kymmeniä mustia kökköjä valkoiselle, rapatulle pinnalle, joka nyt on ihan karsean näköinen. En tiedä, saako jälkiä kokonaan pois, mutta ehkä saan niitä ainakin vaalennettua. Kidesooda on hyvä aine kaikkeen puhdistukseen. Toivottavasti se ei nytkään petä.

      Kirjoittelemisiin!

      • Calvados

        Aamupäivää te kaikki ihanat ihmiset, olette olleet ahkerina täällä mielenkiintoisilla aiheillanne. A-mummukin on palannut lämmöstä tänne kylmään tuuleen. Ja ehdit jopa äänestämäänkin, mitä moni suomalainen ei tehnyt, vaikka oli jo valmiiksi paikan päällä.

        Keskustelunaiheita on kiitettävästi otettu esille, on nuorten pahoinvointi, hampilääkärillä käynti, minullakin kutsu odottaa eteisen pöydällä, milloin menen louhituttamaan, weepeli on potenut päänsärkyä, tuijottanut tietysti liikaa papereita, kotityöt, ulkoseinän pesut, mahtaa olla hankalaa rappauksen pesu, sehän on täynnä nystyröitä, musiikkia on kuunneltu, psykologiaa pohdittu jne.

        A-mummu on aamu-uninen, samoin minä. Kun siippani vie auton huoltoon, en voi auttaa siinä, koska minulla ei ole ajokorttia. Saan siis sinäkin aamuna nukkua yhdeksään. Ette saaneet kukaan siellä sitä dengue-kuumetta, onneksi. Kummityttöni sisar oli siellä syyskuussa ja sai sen taudin, oli 8 päivää sairaalassa siellä. Veriarvot sekaisin ja korkea kuume. Siihen ei ole lääkitystä, eikä rokotetta. Annettiin vain nesteytystä ja kuume- että kipulääkettä.

      • weepeli

        Hou hou Hellou a-mummu !

        Täällä tosiaan nää kolleegat vastasi kyselyyni että olit zuihgarilla sihauttanut Thailandiaan. Että sinne "kärsimään" kuumuutta ja muutenkin? Eipä kait, eikös ne väitä ettei lämpö luita riko. Että tervetuloa vaan ittelleskin että saatiin kuulumisia.

        Eihän mekään nyt Riitulin kanssa noista niin tosissaan, siis "jytkyistä, jööteistä tai pötköistä", tai minäkään niin noista vihreistä. Elänhän itsekkin osan vuotta ainakin jos en, ihan vihreesti mutta kuitenkin aika suht` järkevän ekologista "luolamiehen" elämää. Toin nyt vähän tahallani "savuttaen" esille kuinka etenkin maakunnissa, se "yltiövihreys" ei vaan meidän harvaan asutussa maassa oikein tule toimimaan. No se siitä, eikähän Riitukaan nyt pahemmin (toivottavasti) poroja ja painajaisia nähnyt.

        Rapunenkin mainitsi ettei täällä "uskalla" politikoida, no, kyllähän kai toki
        uskaltaa mutta onhan meillä tätä elämää raapivia muita aiheita jotka tänne paremmin sopivat, ainakin tähän osioon.

        Tuota, onko kokemusta (kokeilua ennen) että kestääkö se rapattu pinta tuon soodakäsittelyn? Ettei ota olkipullat. Kokeile ainakin varovasti jos ette ennen ole tehnyt. Jossain luonto-(tai) rakentajaillassa joku muuten kyseli samasta ongelmasta mutta eihän enää muista mikä materiaali seinäpinnoissa oli, vielä vähemmän se vastaus !

        Mutta kirjoitellaan...

        Weepeli, kiitoksia vain toivotuksista. Kyllä lämpö todellakin on luille hyvää, päänupille ei nyt niinkään, mutta pöljyyden määrä meikäläisessä on jo niin iso, että siihen ei aurinkokaan enää voi kovin suuria muutoksia tehdä.

        Tuo kidesooda on kokeiltu ja hyväksi havaittu po. pinnallakin. Viime syksynä sillä on puhdistettu samoja seiniä kasvillisuudesta tulevasta vihreästä ja hyvin puri. Eikä rappauskaan ole pudonnut - vielä???

        Kyllä minäkin yritän oman osuuteni "vihreydestä" toteuttaa, olkoonkin, että minun väriskaalani on aika väljä verrattuna juuri tuohon yltiöväritykseen. En yltiötä hyväksy missään asiassa, siis en vihreydessäkään. Järki käteen, niin aika hyvää jälkeä jo sillä saadaan aikaan. Mutta yhden asian tunnustan, inhoan jätteiden lajittelua. Toteutan sitä (toistaiseksi) silti aika kuuliaisesti ja 20v sitten uusittu keittiöni onkin kuin jäteasema pienoiskoossa, kaapissa on kolme loosia ja loput loosit keittiön yhteen nurkkaan viritetyssä systeemissä. On bioa, on sekaa, on pahvia, on lehteä, on purkkia, on lasia, on metallia, patteria, jne. Siihen en alistu, että pistäisin isot rahat keittiöni muuten tarpeettomaan remonttiin vain jätteen lajittelun vuoksi. Mietinkin kovasti erään yhtiömme asukkaan tapaan ryhtyä pistämään kaikki muu paitsi lehdet, pahvit ja metallit samaan säkkiin. Tämän asukkaan sukulaisilla on jätteenkuljetusfirma ja uskomattomia ovat ne tarinat - faktaa - mitä lajitetuille jätteille oikeasti tapahtuu. Niin kauan kuin meitä siinä(kin) asiassa k...aan silmään, niin luulen, että palaan vanhaan kantaan jätteiden lajittelussani.

        Calvados, denguelta säästyttiin, vaikka muutamaa meistä purtiin aika rajusti, mm. minua. Mutta olivat ilmeisesti ihan tavallisia itikoita, kun ei ainakaan vielä yksikään meistä ole saanut kuumetta. Sen sijaan minä, ex-rautamaha, sain viimeisenä päivänä mahataudin, jota tässä yritän parannella. Saa nähdä, miten pärjään tämä illan oopperaesityksessä, voi tulla äkkilähtöjä. Olen yrittänyt olla syömättä, vain mustikkasoppaa, keltaista jaffaa ja juustoa. Elän mielenkiintoista aikaa!!!!

      • weepeli
        a mummu kirjoitti:

        Pikainen a-mummulle ! Kuules , nyt mulla "losahtikin" (harvinaista) mieleen tuo sooda-juttu.
        Sehän oli niin että nykyään ainakin joku firma suorittaa sooda-puhallusta, eli se on huomattavasti hellävaraisempi menetelmä kuin hiekka-ja muovi(kuula)puhallus.

        Sopivin pienillä paineilla voidaan soodaa käyttäen puhaltaa puhtaaksi jopa arat lasi- muovipinnat, ja niin ruosteiset (harsomaiset) pellitkin joiden puhdistus ei muuten onnistu. Eli noihin peltijuttuihin sitä käyttävät museoikäisten autojen ja muiden vempainten entisöijät mm.

        Ja ainoa jäte puhalluksesta on ympäristölle vaaraton sooda, jota voi vaikka nielaista. Jess, näin se oli !

        Ööööh, jatkanpa: Niin tuo lajittelu, kyllä siinä oma hommansa on, silti se tulee tehtyä kaiken taiteen sääntöjen mukaan täälläkin, vaikka tiedänkin että kuulema suurin osa kaikesta kipataan sekäjätteenä kaatopaikoille.

        Mutta tuo lajittelu meillä pudottaa niiden astioiden tyhjennyshintaa, eli sekäjäte on aika paljon kalliimpaa kuin esim. energiajätteen, jonka kyllä uskon päätyvän polttoon. Tyhjennyksenkin hoitavat eri firmat.

    • Hienoa, että a-mummu on selvinnyt sieltä tailandiasta ilman suurempia kommervenkkejä.
      Et varmaan ole lukenut sitä kirjoitustani, jossa kerroin DH:n konsertista Finlandia talolla. Se on 19.1.13 ja lipunmyynti alkoi eilen. Katsoin Lippupalvelun sivulle, minkä hintaisia ja huhhuh, ja melkein kaikki paikat oli jo aamupäivällä MYYTY.
      Vai ovat etananaiset töhrineet seinän; olisiko kaikkein yksinkertaisinta maalata ne töhryt valkoisella maalilla? Laiska (minä) keinot keksii.
      Weepelille ihan tässä samalla; en tosiaan tiedä, mitä ne suomalaiset vihreät puuhailee ja mitä ovat uhkailleet tehdä (lupailleet). Onhan ihan eri tilanne täällä kuin Suomessa. Täällä koko maa on suhtkohta tasaisesti asuttua ja suuria kaupunkeja joka puolella etelästä pohjoiseen. Ei minustakaan linkolaa saa, joku tolkku sentään. Toteutan tätä omaa "vihreyttä" omalla tavallani, missä voin.
      Tuo ei pidä kyllä paikkaansa ainakaan täällä, että vihreyden myötä myös työpaikat katoaisivat. Täällä esim. tuuli- ja aurinkoenergian lisääntyminen on synnyttänyt valtavasti uusia työpaikkoja.
      Ylhäältä luin, että "ooneksi täällä ei näyt silmiä", voisi saada naulan päähän tjs.
      Laitoin pirruuttani silmäni tänne, kunhan aukee; ilmoittakaa sitten jos naula osui, hymiöt kaikille.

      • Aurora

        Olen nähnyt silmäsi siinä yhdessä kuvassa jossa kuhertelet jonkun nuoren miehen kanssa. Sinulla on ketun silmät.

      • ziniz

        Emme puutu poliittiseen vihreesee. Sininen on neutraali - ainakin luulisi. Siita olen saanut kokea paljon iloa, mutta myos sen kuinka paljon siniset silmat aiheuttavat pyorallaan paasta menoa ja suoranaista confuusiota, ja etta vaistamatta melkein kaikkialla tropiikissa kutsutaan kielella kuin kielella kissaksi (port. Afrikassa cão(zinho), espanjaksi gato). Vielakin olen monille monille Gato.

        http://www.youtube.com/watch?v=C_vJOYclZlc&feature=player_detailpage

        Olhos azuis on yhta kuin Siniset silmat ja laulu kertoo niiden aiheuttamista sekasotkuista.

      • Calvados
        ziniz kirjoitti:

        Voi miten ihana biisi zz:ltä, magee kitarasaundi ja latinalainen takapotku musassa. Vai olet sinäkin gato, niin näkyy olevan Riitukin sinisine silmineen. Minuakin mieheni puhuttelee usein Mirriksi, minulla on vihreät silmät, joista toisessa on tummanruskea pilkku ja mustuaisten reunalla keltaista, kuin kissalla. Mutta me olemmekin täällä pohjolassa, siellä tropiikissa sinisilmät ovat harvinaisuuksia.

      • Alkuperäinen Rapu
        Calvados kirjoitti:

        Vihreät silmät on minullakin. Jo aivan lapsesta asti olen saanut kuulla huomautuksia silmistäni ja kun nyt vieläkin ne huomataan, niin olen kyllä oppinut käyttämään "synnyinlahjaani", hyväkseni. Joka kerta tuolla "kellarissa" saa palautetta niistä!

        Huomenna olen sitten taas lähdössä merelle, toivottavasti ei myrsky riepottele kovin laivaa, ei kyllä ole luvattu kovaa tuulta.

        Riitulla on veikeät sinisilmät, kirkkaat. Kyllä niillä kelpaa maailmaa ja elämää katsella.

    • weepeli

      Eiköhän me Riitu nyt jo unohdeta nuo " virheet", sillä oikeastaan siinä eilisessä provossahan tietty oli totta toinen puoli, tai neljännes (ehkä) .

      Itse myös ymmärrätkin ettei maissamme voida suoraa vertailua tehdä, kuinka tuon asian laita on. Meillä näin harvaan asutussa maassa, ei voida asettaa niin jyrkkiä ympäristövaatimuksia haja-asutusalueille, joita "äärivihreys" olisi vaatimassa. Tosin ei niitä yksin he ole olleet laatimassa. Ei siellä olisi kenelläkään varaa enää asua.

      Eli voinemme katsoa tämän käsitellyksi?

      Vai että silimät? Ootellaan, vaikka arvaan et "ketku" siihen liittyy .

    • E.A

      Kyl mää oon ny pettyny
      A-mummu : "Luontoa suojellaan enemmän kuin ihmistä"

      Noinkohan. Ja lisäksi, vilauta se lista, minkä vihreät ovat aiheuttaneet työttömyydelle. Ovatko suuryhtiöiden saneerausporukoissa? Ja lisäksi. Jytky on jo nyt vaikuttanut politiikkaan. Suuret puolueet (=mikään ei muutu puolueet) ovat kaikessa sanomisessaan hiljentyneet, vaikka PS on vain oppositiossa.

      Weepeli :..."laajamittaiset soiden ojitukset, turvetuotanto, maanviljely, kaatopaikat, joiden tähän saakka uskon enemmän tuottaneen tuhoa kuin kaivostoiminnan"

      Juuri noin, mutta tässäkin suhteessa vihreät ovat puolueena jotain muuta kuin nämä paikallaan polkevat kolme suurta. No kaatopaikoista en tiedä.

      Zippi : "Sininen on neutraali - ainakin luulisi"

      Niin luulisi. Koti, isänmaa, uskonto.
      Koti = kallis, 100 vuoden lainolla ehkä saa leipää pöytäänsä sen ajan kun maksaa velkaansa
      Isänmaa = mitä siitä nyt on jäljellä (en viittaa EU:hun). Vetiset pellot, niitä ei kait kannata (vielä) myydä ulkomaisille sijoittajille.
      Uskonto : Hymynaama sunnuntaikirkon jälkeen antaa haastattelu. "Huolehdimme kaikista"

      Päätän raporttini täältä tähän.

      • weepeli

        Weepeli :..."laajamittaiset soiden ojitukset, turvetuotanto, maanviljely, kaatopaikat, joiden tähän saakka uskon enemmän tuottaneen tuhoa kuin kaivostoiminnan"

        EA:
        "Juuri noin, mutta tässäkin suhteessa vihreät ovat puolueena jotain muuta kuin nämä paikallaan polkevat kolme suurta. No kaatopaikoista en tiedä."

        Haa, osui ja uppos, hyhmiö! Vilautatko "listan" joita suurhankkeita ovat pystyneet estämään? Heh, Koijärvi ei enää kelpaa...

        No ympäristöministeriö on nyt saanut jonkinverran osteltua noita alueita suojeltaviksi yksityisiltä, mutta eihän ne ole vihreiden rahoilla osteltu, vaan nekin eurot on voitu ottaa "mummojen" momentilta, toinen hy......

        Ennen kuin kaivan listan niistä hankkeista, olisiko yksi se Vuotos. Niin sitä ennen katson taltioinnista tänään iltapäivällä TV1:n 15.55 alkaneet "Muisti: hukutettiin kyliäkin"- ohjelman. No sitten siihen listaan.

        Koijärvi, heh heh
        Lopun listaa lupasivat lähettää tulevalle agitaattorilleen.

        Muuten, paljonkohan monenlaiseen infraan ja raakaan luonnon pilaamiseen menee mummojen momentilta eli kaikilta. Siitä tietty voidaan peistä vääntää, mutta luulenpa vaan, ettei verorahat riitä yhtikäs mihinkään, kun aletaan maksaa tuhoja.

        Niiiin, ydin-vesi-ydin-vesi, kivihiili-maakaasu,turve-puu, ydin-vesi?
        Vastustan,----------------
        Lopputulema jälkipolville?

        Onnex ne verorahat ei riitä loputtomaan tuhoamiseenkaan, toisaalta pari uutta motariakaan..........Äh, mitään motareit tarvii, kiskot kuntoon sano....

        Tuot joo, kyllä varmana vois vääntää, sammutetaanko koneet ?

        Mää oon kait idealisti sillon kun

        oma auto seisoo tallissa, virtaa valuu piuhoista. Kiskot olis hyvä juttu, mut ei ne pysähdy, ne ajaa ohi.

        Lopputulema jälkipolville. Poliitikkohan viittoo suuria huoliaan vasemmalla kädellä, jotta nuoret pärjäis. Oikee käsi sitten pilaa. Ei voi kuule mitään, tää on menox, sano Ändi Lenox

        PS. täytyy myöntää, tuo sinun aloituksesi oli ihan hyvä. Pyydän tulevana agitaattorina kuitenkin tuohon ... vastustan - ... perustelut.

        Eikun nääs väänsin et mitä vastustas, kun kaikkea tupataan vastustamaan " suojelun" merkeissä.
        Mikä vaihtoehto me jätetään jälkipolvien ratkottaviksi tai mitä he vastustavat sitten? Periaatteessa vastustan juuri jokamallin vastustamista koska ratkaisuja ja kompromisseja on tehtävä ja löydettävä.

        Olitpa sitten kuin " vihree tai tomaatinpunainen". Ei auta ei, patterit käy vähiin ennenkuin loppuvat.....

      • a mummu

        E.A., huhhuh, en tiedä, mitä minulta odotit, kun nyt olet pettynyt. Tässähän tulee ihan oppikoulufiilikset. Sain kerran matikan kokeesta "vain" seiskan ja maikka kokeita palauttaessaan itku äänessään sanoi koko luokalle: "ja A:kin tuotti pettymyksen!"

        Olen kirjoitellut asiasta kuin asiasta - sen vierestäkin - omista lähtökohdistani, eikä mieleeni ole tullut, että ehkä tuottaisin jollekin pettymyksen tai vastaavasti innostavan jess-huudon. Mää oon vaan mää, hidas hämäläinen, jolle mm. näihin viherkuvioihin on muodostunut kuva ja käsitys mm. ex-ammattini ja harrastukseni mukanaan tuomien tahojen kautta. Ihan lähelläkin ja hiljakkoin on tullut esille seikkoja, joista käsitykseni vain ovat vahvistuneet. En silti ole mikään listaaja. Luonnonsuojelija kyllä olen omien kykyjeni mukaan, mutta minulle vihreydellä ja Vihreydellä on ero.

        Jos oikein muistan, niin se oli Weepeli, joka mainitsi jonkun vaaliteemaksi "Ihminen ja Ympäristö". Siitä mie piän, paljon enemmän kuin pelkästä Ympäristöstä. Mitä virkaa on ympäristöllä, jos ihminen on siitä poissa. Linkola kai olisi mielissään siitä vaihtoehdosta.

        Sappeni kiehuu, Herkules vieköön!Taas tuli noita peijoonan punaisia herjoja.

        Jos huomaat tämän täällä jo aika ylhäällä olevan kirjoituksen.
        Ensinnäkin, minäkin jatkuvasti aiheutan pettymyksiä, mutta...

        Jos ihmiset olisivat tosissaan tuon ns. luonnon ja ihmisen suhteesta ja edes yrittäisivät, niin silloin olisi jo ongelmista ratkaistu 10 %. Pelin ja talouden politiikka ja ihmisten omat halut kuitenkin voittavat, ikävä kyllä. Mutta en jatka aiheesta, sillä siitä vain syntyisi lisää .. ei mitään muuta kuin harmia.

        Joitain Linkolan "ylilyöntejä" en pysty aina lukemaan pelkkänä sarkasmina, mutta suurin piirtein samaa mieltä hänen kanssaan kyllä olen, vaikkakin noitunut joskus hänetkin sinne helvetin porteille. Nostan hattua kuitenkin hänelle, hän nimittäin elää niin kuin kirjoittaa. Tietoisuus minulle alkoi pikku hiljaa valjeta vasta seitskytluvulla ja voimistui kahdeksankymmenluvun alussa. Olin siis myöhässä jo silloin, nimittäin jo 60- luvulla herisytti nainen Yhdysvalloissa nyrkkiään noille ympäristömyrkyille ja sai vastaansa valtavan koneiston. Jostain muuten luin jo 1900- luvun alussa heränneistä tiedemiesten epäilyksistä. Kunhan saan omakseni koko vuorokauden, niin yritänpä keskittyä aiheeseen laajemmin. Siis kykyjeni rajoissa.

    • E.A

      Raportointi jatkuu
      Kaksi kolmasosaa ihmisistä asuu kaupungeissa ja kehitys jatkuu siihen suuntaan. Eli vihreitä tarvitaan, jo heidän koulutusasteensa puhuu sen puolesta. No "me" sitten hoidamme tilanteen maaseudulla, mutta se tietää kyllä kepulimafian kiertämistä kaukaa.
      Päätän lyhyen raportoimisen kiitokseen, sillä nyt olen varma puolueen suhteen seuraavissa ja sitä seuraavissa vaaleissa ja sitä... Ja vain sairaus voi estää henkilökohtaisen kehittymiseni.

      • E.A

        Ja nyt säätiedoitus
        Runsaita sateita USA:n itärannikolla. Ylekin uutisoi, muisti kyllä mainita Karibian tilanteen päivä pari sitten sivulauseissa, kun päälause jo keskittyi USA:n tilanteeseen ja siihen, kuinka se Sandy vaikuttaa pres.vaaleihin ja pörssiin.
        No vihreillä ehkä sillä mantereella on vähän vaikeuksia, sillä FBI:n agentit etsivät heitä säästä huolimatta. Ja CIA on koko ajan valmiudessa.
        Venäjän tiedotus on hiljaa, mutta kautta rantain olen saanut vihiä siitä, että Siperian ikirouta sulaa kiihtyvään tahtiin. Siellä ei kukaan, ei edes Putin ole kuullut vihreistä.
        Raportointi jatkuu tarpeen niin vaatiessa.

      • weepeli

        Jatkan myös: Varmasti nyt tiedän että joo, tarvitaan, ja kepulimafiaa vastaan tulen jatkamaan taisteluani niin kauan kuin lippaassani ............. riittää.....

        Muuten siellä "kummussa", yhden miehen n.10- vuoden vänkääminen lopulta palkittiin, ei enää ollut "vihreitäkään" tukemassa, paitsi sitten olalle taputtelemassa. Sai VaPon lopulta luopumaan aikeista tuhota koko alueen ainoa iso suoalue turvetuotannon aloittamisella. Siinä olisi takuusti mennyt myös alapuoliset vesistötkin mutavelliksi. VaPo myi alueen valtiolle suojeluun. (Tosin puoli-ilmanhan se oli sen aiemmin kaupungilta saanutkin, jos oikein muistelen).

        Meni muuten taas yhden miehen ryhmänä valtuustoon että helähti.

        "Siellä ei kukaan, ei edes Putin ole kuullut vihreistä."

        Ei pidä paikkaansa, hää söi ne salaattina, kertoi PtUt. ( Pyykkituvan Uutistoimisto)

        Toi minulle tuntematon "kummun" tapaus on siinä hyvä esimerkki, että siellä vihreilläkin on näitä jonnin joutavia selkään taputtelijoita. Tulee roti hommiin, kunhan...
        Kyllä vihreät olisivat tarvinneet vähän mukaansa sitä kalastajan periksiantamattomuutta.
        Jokohan alan saada puretuksi pahimmat ... pääsis taas Elämään kiinni.

        Hih hih

        Aidosti vetäisin naurut, kiitos.

        Juu, tämä "tapaus" löytyy kyllä sieltä eilen Riitulle laittamastani linkistä, Eli se P-K.n tulokset.
        Vihreiden 5 ehdokasta, äänistä 5,1 %, 1 paikka
        "Tapaus", 1 " , " 4.0 %, 1 "

        Aiemmin pidettiin "joka-asian häirikkönä", nyt taputellaan. Myönnän osallistuneeni hänen tukemiseensa.... :-]

        Kuikkahan se, taisin löytää, kun oli niin hyvät kordinaatit. Löytyykös mistään paikallisista lehdistä kirjoituksia?

        E110 ?

      • weepeli
        E.A kirjoitti:

        Kuikkahan se, taisin löytää, kun oli niin hyvät kordinaatit. Löytyykös mistään paikallisista lehdistä kirjoituksia?

        E110 ?

        No napsahti juu. Kai se tuo E 110 oli vaan Ehdokas , koska numero oli 110, sitoutumaton ,Ihmisten ja Ympäristön asialla.

        Hiljaista on nyt ollut lehtien puolella, tuo lopullinen päätös suon säilyttämisestä tuli joskus loppukesästä.Yritän ziikailla jos jotain löydän.

        Eikös E 110 ole joku vaarallinen atsoväri?

      • weepeli
        Calvados kirjoitti:

        Eikös E 110 ole joku vaarallinen atsoväri?

        Voe Elämäni kevät siunnii kanssais vaikka syksy onnii. Suattaapi se ollahi, mutta ei tuo ehokas ollunna vaarallisen värinen, vaikka värikäs se muuten on.

      • E.A
        Calvados kirjoitti:

        Eikös E 110 ole joku vaarallinen atsoväri?

        Hih hih
        Calvados on monitaituri. Hallitsee niin musiikin, ruoat ja vitsit. Ei paha ei paha.

      • weepeli
        weepeli kirjoitti:

        No napsahti juu. Kai se tuo E 110 oli vaan Ehdokas , koska numero oli 110, sitoutumaton ,Ihmisten ja Ympäristön asialla.

        Hiljaista on nyt ollut lehtien puolella, tuo lopullinen päätös suon säilyttämisestä tuli joskus loppukesästä.Yritän ziikailla jos jotain löydän.

        Tuota noin, en ny viitti suoria linkkejä laitella, mutta paljonkin asiaa löytyy esim. ihan haulla: Viurusuo.

        Suurinta "kiitostahan" tuosta 27.9 tulleesta päätepisteestä ittelleen vetävät tietty P-K:n Luonnon suojelijat, ja Niinistökin, vaikka pitkälti tämä taistelu oli mainitun miehen masinoimaa paikkakunnalla, eli V-M. K:n.

        Ja kyllähän Vapo kovat rahat repäisi tuosta kaupasta, 900 000 ekua. Eli Vapokin on "valtio valtiossa" jos omistuksia katsoo. No tärkein nyt oli että lopulta tuo sen alueen ainoa säilyy, ja pääsee vielä meitsikin kenties erästelemään ja muisteloja kertaamaan. Siellä tuli tarvottua jo -60 luvulla.

    • zilzal

      Jatkan nyt sitten sinista raportointia. Kylla minunkin lukemiseeni sattui sanonta "Luontoa suojellaan enemman kuin ihmista", mutta en nyt siihen puuttunut, kun vierailen kukkotappeluissa syomassa luomukananmunia.

      Mutta todettakoon, etta nama Otávio Augusto ja Gabriel ovat hyvin suosittuja Brasiliassa ja sertão-musiikki -genren suuria edustajia. Heista puhutaan aina Kaksikkona eli A Dupla ja heidan esikuviaan ovat heidan serkkunsa Zilo e Zalo.

      http://www.youtube.com/watch?v=Er1T8kglekc

      He laulavat kirkkaasti Maailman Aurorasta.

      • weepeli

        zilzal:
        "kun vierailen kukkotappeluissa syomassa luomukananmunia"

        Toinen yritys ,ei tartu......

        Siis paikalliset Matti ja Teppo.

      • E.A

        Hitto vieköön.
        Katos täällä on meittin vaalit vielä päällä (uutisoidaanko niistä Venezuelassa?), ettei ehi edes hyvää musiikkia kuunteleen, ei mahdollisia sensuellejä, ei mitään tärkiää.

        Tuo oli hieno kontrasti. Kukkotappelut ja luomumunat.

    • weepeli

      Nonniin, "Tulkaa tytöt takaisin", me vaan vähän lämmiteltiin EA:n kans tuleviin......

      Olikos se tuo yksi kappale jota muistaakseni Aurora ? piti yhtenä pahimpana suomalaismiehen "itkuvirtenä", vai olikos se "Koskaan et muuttua saa"?
      Joskus viime talvena.

      • E.A

        Annan naisille tilaa, mutta

        ainakin minä pidin sitä itkuvirtenä ja taisin vielä kirjoittaa jotain Kansasta sellaista, mihin Aurora puuttui. Asiasta Aurora minua kyllä huomauttikin.

        Taitaa Kustaa painaa hommia ja sitten kun se pääkin kivistää. Tosin tää palsta nyt ei aina auta kyllä päänsärkyihin.

        Niin päinkös se olikin, no joo, niinpä taiskin mennä.Itsekkin taisin "taiteilijan" persoonasta jotain törväistä, so what .

        Ettei Kustaa ny sitä ipponiisa oo sinne altaaseen tiputtanut, kun sen reunoilta aina raportoi? Päänsärkyhän on takuutuote jos meitin kans enämpi alkaan seurustelee, naiseki o ny kaik apsiriintä ettimäsä.

      • Calvados
        E.A kirjoitti:

        Annan naisille tilaa, mutta

        ainakin minä pidin sitä itkuvirtenä ja taisin vielä kirjoittaa jotain Kansasta sellaista, mihin Aurora puuttui. Asiasta Aurora minua kyllä huomauttikin.

        Taitaa Kustaa painaa hommia ja sitten kun se pääkin kivistää. Tosin tää palsta nyt ei aina auta kyllä päänsärkyihin.

        Kyllä ainakin minä olen ollut täällä kuulolla. Ip:llä oli hetki, etten päässyt koko S24:ään, edes etusivulle, olikohan täällä meneillään joku huoltokatko.

        Äsken söimme miehen kanssa erittäin hyvää pakasteseitä, ei uskoisi, että siihen mauttomaan kalaan saa makua runsaasti, kun täyttää pannun sipulilla, ruohosipulilla, rakuunalla ja rouhitulla pippurisekoituksella, öljyn sekaan vähän oivariinia. Mitähän kala-asiantuntija zz tähän sanoo? Entä hanhiasiantuntija E.A. tai saari- ja metsätieteen neuvonantaja weepeli.

        Riitu ainakin silloin tällöin syö myös pakastekalaa, muistan hänen joskus kertoneen sekä rapu-asiantuntija Rapu lienee myös. Rapuja syön todella harvoin, joskus katkarapuja, niistä lähinnä häntiä. Onko siinä muuta syötävääkään?

        Olenpas tainnut joskus kysyä arv. gourmet kala-kokilta että kuis te sen kalan sieltä löydätte? Mutta se taisi olla että vielä sen kuorrutit jollain koti- (home) juustolla?

        Joo, en mää muuta sanokkaa, kun että vielä mä ripsahuttasin vähän cicilia- sitruunalimeä lopuiks. Siis kalalle.

        Enpä muuten mitään katkosta huomannut, tosin olin kyllä muualla zoomaileen.

      • E.A
        Calvados kirjoitti:

        Kyllä ainakin minä olen ollut täällä kuulolla. Ip:llä oli hetki, etten päässyt koko S24:ään, edes etusivulle, olikohan täällä meneillään joku huoltokatko.

        Äsken söimme miehen kanssa erittäin hyvää pakasteseitä, ei uskoisi, että siihen mauttomaan kalaan saa makua runsaasti, kun täyttää pannun sipulilla, ruohosipulilla, rakuunalla ja rouhitulla pippurisekoituksella, öljyn sekaan vähän oivariinia. Mitähän kala-asiantuntija zz tähän sanoo? Entä hanhiasiantuntija E.A. tai saari- ja metsätieteen neuvonantaja weepeli.

        Riitu ainakin silloin tällöin syö myös pakastekalaa, muistan hänen joskus kertoneen sekä rapu-asiantuntija Rapu lienee myös. Rapuja syön todella harvoin, joskus katkarapuja, niistä lähinnä häntiä. Onko siinä muuta syötävääkään?

        No nämä kait osittain makukysymyksiä, nämä mauttomuudet.
        Kyllähän sei, samoin kuin turska, tonnikala lienevät miedon makuisia. Juuri noin, kun teit, niihin saa kyllä hyvän maun, mutta ahvena, kuha, iso lahna sav. ja haukikin, kunhan hyvin tekee sen. Eli maustaa.

        Hanhiasiantuntija, hih hih. Maksapalleroitahan sitä. Siitä on monta vuotta, kun söimme ankkoja, niissä oli kyllä mielestäni makua. Koipipalat olivat turhan jänteikkäitä. Kalkkunahan taas oli miedompaa.

        Rapuja olen syönyt pari kertaa. No, nyt en välitä. Toki joskus niitä pakastettuja häntiä itse tehdyn pizzan päälle. Tai kumppanin tekemän, mää "maustan" vaan tai ostan valmiita pizzapohjia ja täyttelen sitten.

        Metsätieteen neuvoja voisi heittää villisikareseptin, kun nahkoineen karvoineen alkaa tökkii.

        "Metsätieteen neuvoja voisi heittää villisikareseptin, kun nahkoineen karvoineen alkaa tökkii."

        Tää oli helppo: A ) Otetaan yksi villisika ja....

        Ei muuten niin vaan otetakkaan, käykääs yrittämässä, siis oikee villi....

        Muuten Rapunenhan kertoi hözärissä olleen uutisen et Berliinissä villisika oli nautiskellut ja maistellut paikallista "Reinikaistakin", joka oli sitten ollut vikatikki.

        Mä olen seurannutvajaan tunnin poliittista ohjelmaa, vaikka onkin makujen matkaohjelma.
        Hans nimittäin sanoi hongkonilaisella kadulla: "Tuntuu niin kosmopoliittiselta"

        Siellä paahdettiin kokonaisia sikoja. Taidanpa kaivaa kesällä maahan kuopan. Sian kuorikin oli kuulemma rapeaa kuin hapankorppu.

        Sanoin kumppanille, että vaikka matka sinne kustannettaisiinkin, niin en lähtisi. En laita tähän perusteluja.

        PS. juu, minä kyllä uskon, ettei sitä meikkapoika juoksemalla kiinni ota, sitä villiä sikaa. On se niin villi.

      • Riiituuusss

        Sian korvatkin on rapeita kun ne grillaa.
        Exäni asui aikoinaan kanssani neljä vuotta Suomessa ja hän halusi kerran siankorvia. Mentiin lihakauppaan kysymään niitä; myyjä juoksi takahuoneeseen nauramaan. Ei ollut uskoa omia korviaan.

    • Aurora

      Uskoisin että tämä palsta on päänkivistysten syy eikä parannus. Tosin päänsärky voi johtua teillä siitä, että talvipipo on vielä naftaliinissa.

      Koskaan et muuttua saa on itse asiassa kaunis kappale. Jotenkin viaton ja hellyttävä. En suinkaan tyrmää romantiikkaa. En varsinkaan Kansan ja Puputin esittämänä.

      Maailmannainen Aurora

      • E.A

        Tuo Kansan "tulkaa tytöt takaisin". Kyl päätä kivistää.

        Mihinkäs ne tytöt olisivat menneet? "Olkaa kuten ennenkin.." hellan ääressä ja paijaamassako?

        Ei hitsi vieköön, en nyt kaivele ja sävelhän nyt jotenkin. Ja on se kappale muutamaa kapakoitsijaakin auttanut, kun nenä posk..eiku pipo silmillä tilataan uutta. Ja voi sitä miehistä haikeutta.

        PS. pyyhin kumilla muut lauseet. Päätä kivistää - sen jätän. Se on seuraus.

      • weepeli

        Vastaanpa nyt tähän että taisinkin todeta meitin kanssa seurustelun aiheuttavan sitä piätaatia, siis teille naisille.
        Vaikka me vasta tupaa lämmitellään....Ootas, siis Koskaan et muuttua saa? Vaihtuvat päivät,,jne.......Lauloikos tätä myös P.Kaunisto PupuMarkun lisäksi?

        Mulla on ollut pipo päässä heinäkuullakin, ja vällihousut, kahetkii.Toiset vähennän kun mittari näyttää min. 15 .

        Ei kun teillähän sitä mikreeniä on. Naisilla on vaan "päänsärkyä" eikä ainakaan täällä moneen vuoteen. Eläkkeelle jäädessä työn aiheuttamat niskajännitykset vähenevät, joten ihminen on periaatteessa aika terve muutaman vuoden, kunnes ne todelliset vanhuuden sairaudet iskevät. Mutta niihän elämä menee itekullai.

        Tuosta tuli mieleen yksi tapaus vaalipäivältä, joka otti vähän päähän, ei kuitenkaan särkynä. Puolituttu pariskunta tuli vastaan ja alkoi kysellä kuulumisia. Vahingossa tulin paljastaneeksi, että tytär asuu nykyään "siellä ja siellä". Rouva suurella äänellä kailottamaan: "No sitten sinun on pidettävä itsestäsi hyvää huolta, kun sinua ei vanhana ole ketään hoitamassa."

        Jep, näinhän se on. Tunsin itseni ns. ruotimummoks, joka on potkastu menemään kerjuulle... (traakinen hymiö)

        Niin aivan, onneks ei oo ollut kuin muutaman kerran, siis sitä mikureeniä. "Naisten päänsärkyä" ei sentään, eikös se useimmiten iltaisin......Äh..

        Hyvähän jos edes muutamiksi vuosiksi työn jälkeen olo kohentuu, ettei ole hulluuttaan "repinyt" itteensä päreiksi jo meikäläisen tavoin nuorempana, jolloin ei enää sitä kuuluisaa tervettä päivää näe. Ei kuitenkaan mitään vähättelyä muitakaan töitä kohtaan. Itteensä ja harrastuksiaankin voi nyt tarkastella ja todeta että ilmeisesti kyllä meilläkin lienee jotain kilometrirajoituksia olemassa.

        No joo, tuo toinen juttu. Nyt totesin siellä jossain taas sen jokapuolelta tulevan "jankutuksen" : " No mitä siellä enää teet, muutat tänne takaisin "ja plaa plaa jne.
        Aika lähellähän se viime keväänä olikin, ja katselin kyllä nytkin kesän aikaan ympärilleni sillä silmällä, siis paikkaa. Mutta kaikkiin (lähes) pitäisi turhan suuria remppoja ryhtyä tekemään, jos haluaisi ettei kivikylään mene.
        Ja voi olla että kohtpuoliin näitä omia kremppoja siellä mitään hoidella enää :-{.

        Uskotaan nyt kuitenkin et täällä joku vielä hoitaa, ettei ihan "kerjuulle" tuntisi joutuneensa...

      • E.A
        Aurora kirjoitti:

        Ei kun teillähän sitä mikreeniä on. Naisilla on vaan "päänsärkyä" eikä ainakaan täällä moneen vuoteen. Eläkkeelle jäädessä työn aiheuttamat niskajännitykset vähenevät, joten ihminen on periaatteessa aika terve muutaman vuoden, kunnes ne todelliset vanhuuden sairaudet iskevät. Mutta niihän elämä menee itekullai.

        Tuosta tuli mieleen yksi tapaus vaalipäivältä, joka otti vähän päähän, ei kuitenkaan särkynä. Puolituttu pariskunta tuli vastaan ja alkoi kysellä kuulumisia. Vahingossa tulin paljastaneeksi, että tytär asuu nykyään "siellä ja siellä". Rouva suurella äänellä kailottamaan: "No sitten sinun on pidettävä itsestäsi hyvää huolta, kun sinua ei vanhana ole ketään hoitamassa."

        Jep, näinhän se on. Tunsin itseni ns. ruotimummoks, joka on potkastu menemään kerjuulle... (traakinen hymiö)

        Ei oo traakinen kohtalo, vaan yhteisöllinen tila se ruotimummon tila.

        Minulle on usein sanottu, että pysypäs ruodussa. Eli jonkinlainen yhteisö on kyseessä. Et sinäkään siellä siis yksin kerjuulla kiertele.

        Jokohan pitäis tämänkin suunsoittajan jo hiljetä, että väki saa rauhalliset unet?

        Ruotimummoista vielä. Entisaikaan kylä saattoi muodostaa ruodun, johon kuuluvien talojen velvollisuutena oli vanhan köyhäinhoitolainsäädännön mukaan vuoron perään elättää yksi köyhäinapua nauttiva. Tällä oli oikeus tietyn kiertosuunnitelman mukaan vaeltaa ruodussaan eli piirissään ja saada kunkin talon isännältä määräajaksi ruokaa, asunto ja hoito.

        Oleskelu saattoi kestää muutaman päivän, isossa talossa vuodenkin. Löysin tapauksen, missä syrjäseudulta talon ostava perhe joutui ottamaan huostaansa tuntemattoman mielisairaan, jota heidän piti elättää tietty minimiaika. Vierasta pidettiin suljetussa kamarissa ja ruokittiin sinne.

        Oliko tuo ruotujärjestelmä sitten aitoa yhteisöllisyyttä vai pakkoyhteisöllisyyttä, sitä voi pohtia.

        Ruoduksi sanottiin myös sotamiehen palkkaamiseen ja varustamiseen velvoitettua taloryhmää. "Pysyä ruodussa" -sanonta viittaakin tähän.

        Armeijassa julkaistaan vieläkin "Ruotuväki" -nimistä lehteä. Se on varusmiehille lähinnä tarkoitettu ja heidän omaisilleen. Siellä on toimittajina aina sillä hetkellä intissä palveleva varusmies.

      • E.A
        Aurora kirjoitti:

        Ruotimummoista vielä. Entisaikaan kylä saattoi muodostaa ruodun, johon kuuluvien talojen velvollisuutena oli vanhan köyhäinhoitolainsäädännön mukaan vuoron perään elättää yksi köyhäinapua nauttiva. Tällä oli oikeus tietyn kiertosuunnitelman mukaan vaeltaa ruodussaan eli piirissään ja saada kunkin talon isännältä määräajaksi ruokaa, asunto ja hoito.

        Oleskelu saattoi kestää muutaman päivän, isossa talossa vuodenkin. Löysin tapauksen, missä syrjäseudulta talon ostava perhe joutui ottamaan huostaansa tuntemattoman mielisairaan, jota heidän piti elättää tietty minimiaika. Vierasta pidettiin suljetussa kamarissa ja ruokittiin sinne.

        Oliko tuo ruotujärjestelmä sitten aitoa yhteisöllisyyttä vai pakkoyhteisöllisyyttä, sitä voi pohtia.

        Ruoduksi sanottiin myös sotamiehen palkkaamiseen ja varustamiseen velvoitettua taloryhmää. "Pysyä ruodussa" -sanonta viittaakin tähän.

        Ruotuun, mars. Ja hymiö

        Jep, kyllähän omaa sepustustani laatiessa tiesin, että ruotu- sanaa käytetään myös tuossa armeijakielessä. Siellä(kään) en pysynyt ruodussa. Nimittäin tuota noin. Jos pyydetään heittäytymään lätäkköön ja vihollisia ei mailla halmeilla, niin arvaas vaan heittäydyinkö.

        Moni juttu varmaan on aikoinaan ollut pakkoyhteisöllisyyttä. Muistan edesmenneen anopin kertoneen kaiken muun työn ohella vanhemman sairaan sisarensa hoivaamisesta. Anoppi ei kylläkään koskaan valittanut tämänkään työn raskaudesta, vaan siitä sairaan sisarensa hoitohuolista (epilepsia). Sen ajan kauppakirjassakin kuulemma luki joku syytinkivelvoite = perintöosuus tavallaan.

    • KettutyttöRiituS

      Tulin juuri kotiin ja heti tähän tietsikalle, tietty (niinkun E.A. sanoo).
      Onpa sana taas vaihtunut tässä iltapäivän aikana. Tuli nyt selväksi kuka ketäkin äänesti. Kiitos E.A. mutta kyllä mää tykkään sustakin Weepeli. Enhän minä politiikasta mitään muutenkaan ymmärrä. Mää oon tällanen luonnonlapsi ja uskon aina kaikkeen hyvään.
      Sinisilmäsenä on kiva olla. Pitäisi muuttaa varmaan E-Amerikkoihin, niin kävis säkä - mummollakin, vai?
      Mua jäi vain askarruttamaan, millaset on ketun silmät. En oo koskaan päässy näkemään. Täytys googlata.

      • weepeli

        Tässäpä vielä kaikille luonnonlapsille cipale tuudittajaksi, vaikka meno onkin vähän reippaampaa. Sanoihin kannattaa kiinnittää huomiota. Näillä sanoilla toivottelen kaikille Hyvät Yöt .

        http://www.youtube.com/watch?v=qlTGK32NJB8

      • KettulikkaRiitus

        Toi on mun lempikappaleitani, Weepeli. Olen sen tallentanut suosikkilistalleni juutuupissa. Ja kuunnellut varmaan sata kertaa.
        Hyviä Öitä vaan sinnekin.

    • weepeli

      Jaahas, jaahas, vainniin. No jos sää Riituli kaikki viestit läpikäyt nin luulenpa ettet tiedä ketä/mitä äänestin :-/ .
      Hähhää, siinäpä miettimistä et mikä kaikki oli "provoa" mikä totta? Minähän eilen heittelin yleiskatsauksia mitä missäkin tuuletettiin.

      Kyl määkin vihreestä tykkään, sallaattina .......
      Hyvään kannattaa uskoa ja meihin vielä enemmän. Nyt täytyy aloitella hiljentymistä sil huomenna olis taas muutakin kun "kotitöitä" tehtävä.

      Ai niin, yhten vihreen tänään pistin pätkiks ja kannoin biojassikkaan. Et kantsii vähän varoa........

    • zil7z

      Malmilainen Calvados valmisti siis hienoa pakasteseitia. Sehan vaikutti mainiosti maustetulta sipulipedillaan makoisalta kalaruualta. Seitihan on turskakaloihin kuuluva kylmien vesien hieno kala. Pakastettuina kait on seitifileita.

      Se saattaa olla jollain tavoin samankaltainen kuin paljon kayttamamme arenques, joka on pienehko merenelavakala ja sinansa varsin mauton, mutta maustamalla tuoreet arenquesit saadaan herkullisiksi.

      Tanaan tehnemme illalliseksi kasvispohjaisia minipizzoja, joissa on rasvaisia pikkukaloja, joita kutsutaan caballoiksi, niissa on paljon sita terveellista kalarasvaa.

      Buenos Airesissakin on juuri ollut voimakas myrsky ja ihmisia kuollut ja kadut taynna vetta. Karibia on vielakin sekaisin, mutta isot uutistoimistot tyontavat uutista New Yorkista.

    • weepeli

      Hämyiset Huomenet ! Niin tietysti aikaan, paikkaan," väriin", sukupuoleen,ikään kuin muihinkaan "ulkonemiin" katsomati kaikille! ;-)

      Säätietotus: Säätä ja jäätä siellä sun täällä,enimmäkseen siellä, lunta enemmän siellä n.10 cm paikoin. Meillä full cloudy ja hippusia ilmassa, lämpötila -0.8. Merelle odotettavissa laantuvaa tuulta, ja ehkä jokunen taimen tärppi....

      Noh, eipä hyvin alkanut nyt tämäkään, joten vetäisen toiset vällihoussut jalkaan, pipon päähän, kontin selkään ja lähen lähimarkettiin.

      • E.A

        Hämärät keskipäivät

        Hyvinhän tuo alkoi, vaikka viime lauseissa muuta väitit. No kun jo välihousutkin jalassa ja pipo päässä, niin koukkaa sieltä marketista tullessasi 40 000 asukkaan liitosalueesi rannikon kautta. Tiedän niistä meritaimenpaikoista, joten kordinaatteja jos haluut...hih hih.

        Mää oon hyvällä tuulella. Työt vähenee. Jotkut voivat kyllä vastaavassa tapauksessa olla pahallakin tuulella.

        Katos peeweli, tyämies, teretre vaan!

        Kyllä mää oon antanu junnuille koordinaatteja mistä ne taimenat yleensä löytyy, ovat saaneetkin, mut viimeks kun yrittivät päästä heittoetäisyyksille niin oli linnustajat jo vallaneet paikat.

        No sai ne tuosta ihan "Hatun" kupeesta sit pari mutta oli just niitä kasvatettuja ja merkattuja villiä kantaa, niin laskivat takaisin. Ihan oikein. Pitäis se kanta saada elpymään. On meinaan tuo mieletön verkkomeri yleensä aika tuhoista touhua.
        Rajummin pitäisi rajoittaa sitä touhua, ja valvoa myös. Talviaikaankin (jos jäitä) on tuo lakeus melkein jatoja ristikkäin.

        Kohtahan se taimenen on suuri vaara verkkoon jäädä kun tulee rantoihin tänne "lunta ihailemaan", juu nou.

        Joo, ei täs nyt mitään, ihan hyvillä tuulin, se pikkuvesseli siel marketissa sai "hyvät aikaan" !

        Heippa
        En vastusta, hih hih
        Ei olisi liikaa vaadittu Helsingin kaupungilta rauhoittaa syksyisin tiettyyn aikaan ne verkolla kalastavat pois niiltä karikoilta ja luotojen reunnoilta. Vapamiehille oikeuksia, vapa per lärvi. Taas tuli tälle vihreelle hommia, meinaan että välitän tietoa Vihreiden salaperäiseen Päämajaan.

        Se pikkuvesseli lohkas hienosti. Voi voi, ne on niin mukavii nuo pienet. Kyl meittin pitää pelastaa tää maalima heille. Ryhytään hommiin ja...

    • Alkuperäinen Rapu

      Huomenta myös Pohjois-Helsingistä!

      Ei hyvältä näytä - tuo sää, meinaan, kun räntää viskoo vaikka ei pitänyt tänään. Nyt kuitenkin lohduttaa hieman tuo weepelin sääennustus merelle, "odotettavissa laantuvaa tuulta", taimenista ei niin väliä..., Prismassa on hyvä kalatiski!

      • weepeli

        Tarkennusta hiukan, roikkuen mihin päin keula on menossa? Lähes kaikilla merialueilla illasta ja yöstä alkaen voimistuvaa lounaistuulta, Ahvemanmeri to n. 11-12 m/s, pe. n. 11-15 m/s. Suomenlahti vaihtelevaa illasta alkaen voimistuvaa, to-pe 8-14 m/s.
        Sadealue väistyy koilliseen ja iltapäivästa alkaen saattaa jopa aurinko näyttäytyä.

        Eli "lällärikeliä" isolle laivalle, taimentärppien mahdollisuus kasvaa, mutta tämä ennuste tarkentunee tässä päivän kuluessa.

        Aiheesta toiseen: Lähimarketissa sattunutta: " Äitiiiii, tuu auttaan, tää kiusaa!!" Heh, pikkukaveri hyllykön toisella puolella oli saanut ittesä ostoskärryn väleihin ittensä jumiin, ja kun äiti sitten sai pojan irti, vesseli potkas kärryä ja tokaisi:" Tuhma källi pelkele".
        Saipa hyvät päivän naurut henkilökuntakin.
        Että näin, nyt niitä töitä pitäis........vai pitäisköhän....joo, täytyy vähän.

        "Lällärikeliä" Gabriellalle! Taimen kyllä "maistuu", mutta tuosta laivan taimenien "terveellisyydestä" ei aina ole takuita, uivat laivareiteillä liian kauan ja kala pilaantuu saastuneissa vesissä!

        Lasten suusta ne parhaat jutut kuulee, voi kun muistais vaan. Olisi pitänyt kirjoitella ylös niitä juttuja.

      • Calvados
        weepeli kirjoitti:

        Tarkennusta hiukan, roikkuen mihin päin keula on menossa? Lähes kaikilla merialueilla illasta ja yöstä alkaen voimistuvaa lounaistuulta, Ahvemanmeri to n. 11-12 m/s, pe. n. 11-15 m/s. Suomenlahti vaihtelevaa illasta alkaen voimistuvaa, to-pe 8-14 m/s.
        Sadealue väistyy koilliseen ja iltapäivästa alkaen saattaa jopa aurinko näyttäytyä.

        Eli "lällärikeliä" isolle laivalle, taimentärppien mahdollisuus kasvaa, mutta tämä ennuste tarkentunee tässä päivän kuluessa.

        Aiheesta toiseen: Lähimarketissa sattunutta: " Äitiiiii, tuu auttaan, tää kiusaa!!" Heh, pikkukaveri hyllykön toisella puolella oli saanut ittesä ostoskärryn väleihin ittensä jumiin, ja kun äiti sitten sai pojan irti, vesseli potkas kärryä ja tokaisi:" Tuhma källi pelkele".
        Saipa hyvät päivän naurut henkilökuntakin.
        Että näin, nyt niitä töitä pitäis........vai pitäisköhän....joo, täytyy vähän.

        Aamupäivää kaikille! Harmaata säätä näkyy tuolla ulkona oleva, taivas ja meri samanväriset. Onpa hauska episodi sattunut weepelin kauppa-reissussa: tuhma källi pelkele. Itsekin on kohta mentävä tuonne kylille käymään, olisi labrareissu taas, imevät pari putkiloa verta.

        Rapu on risteilylle lähdössä, siellä taas tanssittajat jonossa pokkailevat, onko sinulla nyt mukanasi tuki ja turva ystävättärestä, jos on liian innokkaita saatille pyrkijöitä?

        Mitenkähän A-mummun oopperareissussa kävi illalla? Oliko gummihousut jalassa kaiken varalta? Vai joko kaukomailta tuotu vatsatauti laantui. Mikä ooppera siellä eilen oli, on tullut jo se lehti heitettyä pois, jossa kaikki esitykset mainitaan.

        Tässäpä tauolla, "lakisääteinen" (omat lait!) aamupäivät vaan.

        Jep, joskus sattuu noita mukavia juttuja, jotka sitten saavat päivän mukavalle mallille.
        Tuota, jutteleekohan toi Rapunen ny sellasista "taimenista" jotka uivat horjuen ja niil on kraku kaulassa? Kun mää juttelen ihan oikeista taimenista, joita junnu on luultavasti tuolla ulkoluodoilla källittämässä. Sikäli kun eilinen maininki ei ole estänyt menoa. Kun eilen oli tuota kaakkoista siel 13.

        Eihän nuo lukemat mitä oli päivitetty nyt, Gabriellaa heiluttele, mut tollasta viismetristä jo heittelee pahasti.

        Hyvä että mainitsit tuon labran, täytyy näet kohta itse muistaa, ja yrittää soitella terkkarille, eilen meni ohi :-(
        Jaa, tauko ohi, papperit taas eteen.

      • Alkuperäinen Rapu
        Calvados kirjoitti:

        Aamupäivää kaikille! Harmaata säätä näkyy tuolla ulkona oleva, taivas ja meri samanväriset. Onpa hauska episodi sattunut weepelin kauppa-reissussa: tuhma källi pelkele. Itsekin on kohta mentävä tuonne kylille käymään, olisi labrareissu taas, imevät pari putkiloa verta.

        Rapu on risteilylle lähdössä, siellä taas tanssittajat jonossa pokkailevat, onko sinulla nyt mukanasi tuki ja turva ystävättärestä, jos on liian innokkaita saatille pyrkijöitä?

        Mitenkähän A-mummun oopperareissussa kävi illalla? Oliko gummihousut jalassa kaiken varalta? Vai joko kaukomailta tuotu vatsatauti laantui. Mikä ooppera siellä eilen oli, on tullut jo se lehti heitettyä pois, jossa kaikki esitykset mainitaan.

        Tervehdys!

        Naurattaa nuo weepelin "taimenet"! Kyllä minä tarkoitan aivan "syötävän hyviä" taimenia, mutta jos ovat olleet kauan esillä, laivan "ruokapöydissä", niin kala kun ei siedä kauan lämpöä, niin sitä minä vaan!!!

        Yhdelle ystävättärelle tuli työvuorot huomiseksi ja perjantaille myös, joten hän ei pääse. Toiselta tuli juuri tekstiviesti, että hän tuli viimeyönä kotiin etelästä, joten ei jaksa. Sain viime risteilyllä samppanja-aamiaiskortin laivan hienoimpaan ravintolaan kahdelle hengelle (se on voimassa kaksi kuukautta), yhdeltä tanssittajaltani, hän oli voittanut sen jostakin. En olisi sitä ottanut millään, mutta hän sanoi, että voit käyttää sen vaikka ystävättäresi kanssa, ei se velvoita sinua mihinkään!

        Nyt kai sitten nautin yksin aamiaista ja juon kuplivaa jo heti aamusta! Ehkä ne suostuu, että käyn molempina aamuina syömässä oikein "hienosti"!

        No nyt täytyy ruveta vielä "viimeistelemään" kasvomaalausta, niin kauan kuin on vähänkin päivänvaloa. Se tuo "näkö" on tärkeä - kaikintavoin!

        Oukkei oukkei, uskonhan minä toki että kyllä niissä riskinsä piilee, molemman lajin "taimenissa".

        Tässäpä nyt sai " duunin " viimeisteltyy ja nälkäkin ilmoittelee "et hei äijä, mäkin oon viel olemassa"! No sehän on terve piirre :-)
        Eli koht eikun syömään sitten.

        Vai aamusta kuplivaa, oolrait, soon sitten menox, eikun hyviä "kuplia " sitten, siis risteilyä, tarkoitin.

        Kiitos, kiitos! Kuplat, ovat kuplia!

        Nyt suljen koneeni ja pian sitten menoksi myös.

        Voikaa hyvin, perjantaina palaan ja tietty - kone auki heti.

        Vielä tämä: toivottavasti sinun "junnullasi" on kireitä siimoja, niin saat sinäkin taimenta lautasellesi!

      • E.A
        Alkuperäinen Rapu kirjoitti:

        Kiitos, kiitos! Kuplat, ovat kuplia!

        Nyt suljen koneeni ja pian sitten menoksi myös.

        Voikaa hyvin, perjantaina palaan ja tietty - kone auki heti.

        Vielä tämä: toivottavasti sinun "junnullasi" on kireitä siimoja, niin saat sinäkin taimenta lautasellesi!

        Hyvää matkaa minunkin puolestani

        Jos näet sellaisen optimistijollan purjehtivan siinä laivan rinnalla, niin se oon sitten minä. Pitää kait verestää merimiehen taitoja, koska weepeli jo antoi nuo leudon tuulen lukemat.

        Lisäksi minulla on vapa siellä optarin perässä pystyssä, ja heitän sitten kannelle tuoretta taimenta, kiikuta sinä niitä sitten keittiöön.

    • TääsäseRiitu

      Kirjoitan tänne ihan alas, kun tuonne ylemmäs on vaikea enää vastailla, ne hukkuvat sinne eikä niitä kukaan enää etsisi.
      Jossain Calvados sanoi, että minäkin syön pakastekalaa; se on sitten pakastettu lohifilee, jonka paistan ihan yksinkertaisesti pannulla, voissa, ja ripsauttelen päälle suolaa, pippuria ja tilliä. Suurempitöisiä kalaruokia en viitsi tehdä tässä yhden hengen taloudessa. Jos joku tarjoaa, niin syön sitten kalaruokaa, oikein kunnolla maustein ym. valmistettuna, täkäläisessä portugalilaisessa. Kesällä paistelemme pari kertaa Mustan Meren hamseja parvekkeella, ne on vähän kuin muikkuja ja maistuvat rapeina. Nekin menee ilman mitään lisukkeita rouskuttaen, niinkuin Suomessakin paistetut muikut hännästä kiinnipitäen.
      Zippizei oli laittanut tuonne ylös kauniin kitaramusiikin, sinisille silmille. Kiitos siitä.
      Auroralle; taisi olle vitsi, enhän minä kenenkään kanssa kuherrellut. Se on avovävy, ei sellaisen kanssa passaa.
      Vaalituloksista olisi vielä yksi (tai kaksi) kysymys. Mistä johtuu, että Inrin kunta sai niin paljon kannatusta juuri Kokoomukselta? Toinen kysymys; siellä Outokummun vaalipiirissä; oliko se "harmaa" Kuikka ihan oma puolueensa. Ääänstitkö sitä, Weepeli?

      • E.A

        Kommentoin myös tänne alas

        En politiikkaan, vaikka joskus olenkin asustellut Inarin kunnassa. Mutta sen verran kiinnosti, että otanpa selvää jostain, kunhan ehdin.

        Niistä rapeista sian korvista.
        Niitä sai (saa) ainakin joskus eläinkaupoista. Minäkin muutaman kerran ostin niitä koirilleni, ja rouske vaan kuului. Olivat niille suurta herkkua.

      • kurmeeRiitu

        Juu, kyllä niitä koirille; se myyjäkin taisi sanoa jotian sellaista.
        Exäni, silloinen sulhoni, oli tottunut syömään niitä kotonaan hernekeiton höysteenä.
        Söin sitten myös täällä sellaista anopin tekemää keittoa ja hyvältä maistui.
        Kyllä täällä mualimalla on tottunut kaikenlaiseen. Esim. turkkilaisissa kaupoissa on lampaan päitä, aivoja ym. sisälmyksiä myytävänä. Ja heikäläiset osaavat valmistaa niistä maukkaita aterioita. Miksikäs ei. Ja onhan Suomessakin entisinä aikoina käytetty teurastusruhoista kaikki syötäväksi, sisälmyksineen lihoineen ja nahkoista sitten kenkiä ja vaatteita. Mutta kun länsimaissa ei TARVITA enää. Syödään mieluummin mäkkärin co. roskaruokaa.

    • weepeli

      Minäkin nyt näppään tänne alas. Tota noin Riitu, kyllä jonkun "selityksen" luulen kuulleeni, mutta enhän sitä muista enää. No EA selvittää.

      Se "kummun" tapaus oli niin että mainittu oli ihan omillaan, eli sitoutumaton mihinkään puolueeseen. Siis "yhden miehen ryhmittymä". Toki jos olisin voinut, olisi varmasti ääneni saanut, mutta eihän näissä ole sitä oikeutta kuin äänestää kotikuntansa alueen ehdokasta. Eli meitsillä Hki.

      Sitten vielä korvista. Kyllä kuule tuosta ihan meitin marketista, ja lähes joka marketista saa kuivattuja possunkorvia, tosin koirille niitä minäkin ostelen joskus. Lemmikkiruoka-osastolla ne ovatkin. Mutta on niilläkin törkeä hinta, olikohan muistaakseni pussin (4 kpl) hinta siinä 5 e:n tietämissä.

    • zuizai3

      Huomenta annan kommettini tuonne alas minakin, silla on sanottava, etta ainakin ennen Portugalissa sai kun pyysi - oluen kanssa varsinkin - sian korvia (orelhas do porco) pikkukulhollisen mutus-rouskuteltavaksi keskustelun lomassa. Ja hyvia ja maukkaita ovat.

      Koirille tarkoitetut ovat joitain ylikuivatettuja hauvojen makupaloja.

      Raportoin paremman ajan kanssa Pelelle Pamelan kirjasta, jossa tosiaan ovat paapainona sosiaaliset ja ymparistoarvoja korostavat yritykset ja kuinka ne luovat uusia markkinoita ja siten muuttavat maailmaa. Lisaksi monet niista toimivat siten, ettei taloudellisen voiton tavoittelu ole toiminnan keskiossa.

      • E.A

        Kiitos etukäteen

        Siitä tulevasta raportista. Meinaan jossain vaiheessa kohentaa (ja sitä riittää) englannin kieleni ruosteista taitoani. Onneksi lukeminen on ehkä helepompaa kuin puhuminen.
        PS. arvasin kun silmäilin niitä kuuklesivuja tästä Pamelasta, mistä voisi olla kyse. Aurorakin oli kiinnostunut.

    • ihmettelenRS

      Ihan vaan tässä sivuhuomio; miksi tuolla ihan ylhäällä, ketjun aloittajan nimmari on muuttunut "anonymous" nimeksi?

      • Calvados

        Calvados täällä hei! Sitä ihmettelin minäkin, kun labrassa käynnin jälkeen tulin nyt tänne uudelleen. Olin täällä jo aiemmin tänään. Joka kerta kun kirjoitan nimeni Calvados viestinlähettäjän kenttään, kone sanoo minulle, että nimimerkkini on vapaa, rekisteröi se. Ja sitten se laskutoimitus perään. Tuleeko kaikille muille? Paitsi ehkä Riitulle ja E.Arantesille, jotka ovat rekisteröityneet, mutta ovat useimmiten täällä ilman sinistä nimmariaan.

        Olen kuitenkin lukenut näiltä rek.nimmarin ottaneilta, että on vaikea päästä tänne, joten tulevat sitten rekisteröitymättöminä (mikä sanahirviö) useimmiten. Mitähän tämä S24 aikoo?

        Kyllä se juuri noin tulee eli ne ehdottavat että rekisteröisin tämän E.A:n ja sitten siinä sivussa niitä ehotusia E.A1 jne. Ei siitä tietty kannata välittää (ainakaan vielä) ja sen kun laskee vain nuo laskut ja panee tulemaan

      • weepeli
        Calvados kirjoitti:

        Calvados täällä hei! Sitä ihmettelin minäkin, kun labrassa käynnin jälkeen tulin nyt tänne uudelleen. Olin täällä jo aiemmin tänään. Joka kerta kun kirjoitan nimeni Calvados viestinlähettäjän kenttään, kone sanoo minulle, että nimimerkkini on vapaa, rekisteröi se. Ja sitten se laskutoimitus perään. Tuleeko kaikille muille? Paitsi ehkä Riitulle ja E.Arantesille, jotka ovat rekisteröityneet, mutta ovat useimmiten täällä ilman sinistä nimmariaan.

        Olen kuitenkin lukenut näiltä rek.nimmarin ottaneilta, että on vaikea päästä tänne, joten tulevat sitten rekisteröitymättöminä (mikä sanahirviö) useimmiten. Mitähän tämä S24 aikoo?

        Moik! Kyllä se vastausloota tarjoo aina sitä ilmoitusta, mutta niinhän se oli keväälläkin. Mutta nyt on tullut tuop uusi ilmiö että kun naputtelen weep .. niin heti tarjoaa "vapaita merkkejä" weep1, weep2, weep3, . Kuitenkin kun kirjoitan koko "nimeni" niin ilmoittaa että vapaana ja rekisteröi se.

        Tuota "anonymous", mikä häikkä lie, koska kuitenkin koko "etusivun" luettelossa on Calvados.
        Enkä ole huomannut sen muilla aloittajilla muuttuneen, vaikka tuskin ovat rekisteröityneet.

        Nyt mää lähten ja laita napasen kohti kattovaloa hetkeks.

        Jatkan vielä, että itse en pääse jo kirjoittamiani juttuja ja nimmareita vaihtamaan enkä poistamaan, koska en ole rekisteröitynyt. Rekisteröityneet voivat poistaa omia tekstejään, mutta silloinkin lukee, että kirjoittaja on poistanut viestinsä. Eikä kukaan rekisteröitynytkään voi poistaa ja muuttaa toisen nimmaria jo kirjoitettuun viestiin, joten S24:n seriffien täytyy olla asíalla.

      • Calvados
        weepeli kirjoitti:

        Moik! Kyllä se vastausloota tarjoo aina sitä ilmoitusta, mutta niinhän se oli keväälläkin. Mutta nyt on tullut tuop uusi ilmiö että kun naputtelen weep .. niin heti tarjoaa "vapaita merkkejä" weep1, weep2, weep3, . Kuitenkin kun kirjoitan koko "nimeni" niin ilmoittaa että vapaana ja rekisteröi se.

        Tuota "anonymous", mikä häikkä lie, koska kuitenkin koko "etusivun" luettelossa on Calvados.
        Enkä ole huomannut sen muilla aloittajilla muuttuneen, vaikka tuskin ovat rekisteröityneet.

        Nyt mää lähten ja laita napasen kohti kattovaloa hetkeks.

        Nimmarini on oma muissa viesteissä. Huomasin, että erään toisenkin aloituksessa nimmarinsa oli muuttunut anonyymiksi.

        Toivottavasti a-mummu pääsee taas pannasta, kun oli punaista vilkuttanut.

    • a mummu

      tämä on testi. Taas on tullut niitä punaisia toruja!

      • E.A

        Eivät punaiset sen paremmin kuin vihreät toru, he neuvovat

        PS. vastasin sinulle tuolla ylempänä

      • a mummu
        E.A kirjoitti:

        Eivät punaiset sen paremmin kuin vihreät toru, he neuvovat

        PS. vastasin sinulle tuolla ylempänä

        Ai oikealle tielle, vai? Kun me hölmöt tallaajat emme muuten löydä perille", unelmiamme" toteuttamaan.

        PS. Kiitos vastauksest!. Osasin sitä odottaakin joten onnistuin löytämään sen tuolta korkealta.

    • E.A

      Riitu, siitä Inarin tilanteesta.

      Mää muutan sinne kohta hetkeksi. Siellä nousi vihreistä yksi ja ainut uusi edustaja. Me lyödään kättä keskenämme ja kaadetaan kaikki metsähallituksen metsäkoneet Kessin erämaasta ensteks. Toiseks me aletaan suunnitella matkailua luonnon varoja säästäen ja puretaan nää kaikkien isojen firmojen kelomökit alueelta. Kolmanneks me perustetaan pieni osuuskunta, missä jäseneksi toivomme kaikkia muita joilla ei ole kolmen suuren puolueen kanssa yhtikäs mitään tekemistä. Jos edes pieni vinkki, että on tekemistä, niin ne pannaan pannaan. Leikki sikseen.

      Kokoomuksella lienee sellaisia edustajia, jotka yrittävät lisätä alueen yrittäjyyttä. Huvikseni avasin Lapin Kansan nettilehden. Se on kuitenkin niin laajan alueen lehti, etten viitsinyt oikein sitä katsastaa. Minulle tuli vuosia myös sellainen lehti kuin Inarilainen, mutta sekin sittemmin on jäänyt tilaamati.

      • Calvados

        E.A. Onks siussakkii lappilaista verta, vai mites out paikallislehtiä tilannu? Katsoin juuri IS:stä otsikkoa, että Polina-huippumalli on eksoottisen näköinen, koska hänessä virtaa kolmen kansallisuuden veri, eli suomalainen, venäläinen ja korealainen.

        Kyse on Suomen huippumallit haussa tv-ohjelmasta, jota en ole katsonut, en jaksa noita tosi-tv-hömppäohjelmia, mutta tyttö on kyllä kaunis noissa lehtikuvissa.

        Meilläkin on suvussa juuri pian kuukauden täyttäviä viiden rodun koiria ja ovat tosi söpöjä.

        Ei minulla veressä oikeastaan muuta vikaa ole, kun että hämäläistä verta virtaa, hiljalleen. Sorry A-mummu.

        Olen joskus sairastanut Lapin hulluutta, mutta nyt vain hulluutta.

        Duoda duoda. Nuo ns. hömppäohjelmat. Ja ns. tositeeveet. Niitähän tulee, menee ja sikiää, ei kiinnosta minua, mutta katson kuitenkin esimerkiksi "Tanssii tähtien kanssa" Eli olen täysin jakomielinen, viittaan edelliseen kappaleeseen. Ainuttakaan jaksoa edellisen ammattini nimen mukaan lähetetyistä ohjelmista en ole katsonut, enkä katso. Tästä voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta ne ovat makukysymyksiä, mitä kukakin katsoo.

        Viiden rodun koirat. Siinäpä hyvää geenisekoitusta. Meittin kunnassakin tarvittais, mutta kun eivät huomaa sisäsiittoisuuttaan, niin minkäs teet.

    • E.A

      Toivottavasti Riitullakin aukee

      Hih hih, kävin vähän katsastamassa yhtä ketjua, ja olihan siellä Calvadoskin käynyt.

      Videossa on sekä englannin kielen hienoa ääntämistä että mainiota mainosta saksalaisille terasseille.

      http://www.youtube.com/watch?v=GQZ1lQT1YGU

      • weepeli

        Ahaa, jees, kävin jo silloin aiemmin tuon kuuntelemassa ja pitikin vinkata että käykääs "olut- ja kielikoulun"-nonstop täydennyskurssilla, mut unohtuhan se.
        Saa samalla kaupallisia tiedotteita ; -)

        Nytpä onkin juu muuttunut monen ketjun aloittaja "anonymous"-merkille, silloin aiemmin päivällä ei vielä näin ollut. Hmmmm. Mielenkiintoista........

        Taimenraporttii: 2 tärppii, liian kova keli ulkona !

    • E.A

      Lisää vihreyttä eli kuinka maailmanlaajuisesti voidaan säästää kymmenen Olkiluodon tuottaman energian verran, jos

      Yle uutisoi datakeskuksista

      " kyllä ne katseet ovat siellä palvelimissa ja sovelluksissa. Eli nyt myös ohjelmoijan pitää ymmärtää vihreyden päälle, sanoo Ficolo Oy:n toimitusjohtaja Seppo Ihalainen "

      Jumanpliut, kaikkoavatko kaikki keskustelijatkin vihreyden suuren aatteen edeltä?

      • weepeli

        Enks mää kysynny eilen: "Sammutetaanko koneet"? Mitä häh?

      • E.A
        weepeli kirjoitti:

        Enks mää kysynny eilen: "Sammutetaanko koneet"? Mitä häh?

        Hih hih

        Mää oonkin lasketellu tänne sellasta lööperiä, että langattomatkin linjat punottaa. Ei siinä mitään, hyvä väri syksyisin ja kesällä taas vihreetä. Talven valkeeta ei tartte katsoo, ku vetää verhot tai luomet eteen.

        Mää koisaan vähän, että jaksan huomenna nukkuu töissä. On kuin rahaa panis pankkiin. Kili koli kili koli.

    • Riiiituuuuriii

      Kyllä aukes, kiitos vaan, mutta mulle jäi siitähuolimatta epäselväks sen oluen NIMI.
      Muuten engklannin taito oli tosi sujuvaa. Johtuikohan siitä, että oli nauttinut jo pari purkillista?
      A-mummulla taas punasia herjoja; ei mulla vaan koskaan, ei ainakaan punasia oo näkyny ... vielä.
      E.A., voi sitä yksinäistä vihreetä raukkaa siellä Inarin puolessa, kyllä varmaan pian väri muuttuu. Inarissa (enkä koko Lapissa Rovaniemen yläpuolella) oo vielä koskaan käynykkään. Olisi tosi kiva mennä sinne. Nyt taitaa olla jo pimeetä.
      Mulla on ihan samallailla kun Weepelillä, että en kerkee kirjottaa koko nimmaria, kun jo ehdottelee jotain rekisteröitäväksi, mutta koko nimmarin merkaa sitten vihreellä hakasella. Rekisteröityä nimmaria ei ole vaikea aukaista eikä lähettää, se on vaan siinä, että se pitäisi joka kerta, kun aukaisee koneen, rekisteröidä uudelleen. Enkä aina viitsi tai en muistakkaan, kun jo kirjoittelen tänne kommentteja.

      • Calvados

        Että rekisteröity nimmari pitää joka kerta rekisteröidä uudelleen kun avaa koneen? Onks tuossa jotain järkeä?

      • weepeli

        Nobelaner, Riitu, Nobelaner. Siis ton oluen nimi.

        No eipä täälläkään oon näkyny vielä yhtään (punasta) herjaa, vaikka koko väriskaalan kirjolta juttua on pukannut.

        Mutta lähes joka kerta kun kauemmin kone pois käytöstä, niin IP- on vaihtunut kun olen tarkistanut. Ei ole silti vielä sattunut kenenkään häirikön kanssa samaa.
        Kyllä se vaan on enempi noiden "moppiili"-laitteiden ongelma taitaa.

        Laitoinkin muistaakseni keväällä sen linkin jonka avulla sen osoitteensa voi tarkistaa.
        Jos haluaa osoitteen kaikki tiedot niin : Valitse käynnistysvalikosta * Kaikki ohjelmat*>> klikkaa > apuohjelmat > klikkaa> komentorivi*, ja kun tämä komentoriviruutu on esillä, kirjoita sinne vapaaseen tilaan: ipconfig ja klikkaa>enter.

        Näin saat koneesi "polut " esille.
        Harmillisen paljon noita a-mummun kohdalla on ollut, toivotaan että aukeaa taas. Monesti siihen auttaa että hetkeksi ottaa modeemin pois päältä, mutta kiinteässä kaistassa kestää yleensä n. vrk:n ennenkuin vaihtaa. "Moppiilissa" pitäs tapahtua nopeemmin.

      • weepeli
        Calvados kirjoitti:

        Että rekisteröity nimmari pitää joka kerta rekisteröidä uudelleen kun avaa koneen? Onks tuossa jotain järkeä?

        Riituli mahtanee tarkoittaa että täytyy kirjautua sisään, tottakai jos koneen sammuttaa välillä.

      • Calvados
        weepeli kirjoitti:

        Riituli mahtanee tarkoittaa että täytyy kirjautua sisään, tottakai jos koneen sammuttaa välillä.

        Jassåå, no nyt ymmärrän, jotta on laitettava se käyttäjätunnus ja salasana, jos sattuupi muistamaan?

      • E.A
        weepeli kirjoitti:

        Nobelaner, Riitu, Nobelaner. Siis ton oluen nimi.

        No eipä täälläkään oon näkyny vielä yhtään (punasta) herjaa, vaikka koko väriskaalan kirjolta juttua on pukannut.

        Mutta lähes joka kerta kun kauemmin kone pois käytöstä, niin IP- on vaihtunut kun olen tarkistanut. Ei ole silti vielä sattunut kenenkään häirikön kanssa samaa.
        Kyllä se vaan on enempi noiden "moppiili"-laitteiden ongelma taitaa.

        Laitoinkin muistaakseni keväällä sen linkin jonka avulla sen osoitteensa voi tarkistaa.
        Jos haluaa osoitteen kaikki tiedot niin : Valitse käynnistysvalikosta * Kaikki ohjelmat*>> klikkaa > apuohjelmat > klikkaa> komentorivi*, ja kun tämä komentoriviruutu on esillä, kirjoita sinne vapaaseen tilaan: ipconfig ja klikkaa>enter.

        Näin saat koneesi "polut " esille.
        Harmillisen paljon noita a-mummun kohdalla on ollut, toivotaan että aukeaa taas. Monesti siihen auttaa että hetkeksi ottaa modeemin pois päältä, mutta kiinteässä kaistassa kestää yleensä n. vrk:n ennenkuin vaihtaa. "Moppiilissa" pitäs tapahtua nopeemmin.

        "Moppiilissa" kun nappaa vielä pois virroista koko mokkulan, niin 99 % lähetykset taas lähtevät.
        Minä olen harkitsemassa tuota valokaapelia. Maksaa sisään vedettynä ja laitteistoineen päivineen, siis kaivaukset maahan mukaan lukien noin 1600 €. Sitten kuukausimaksu, jos ei käytä liittymää 8 €, muuten 10 Mt nopeus noin 55 € /kk ja 100 Mt:n nopeus ei paljonkaan kalliimpi, noin 63 €. Ai että miksen käyttäisi? No siksi, että katson pari vuotta, laskeeko osuuskunnan perimä maksu, kun saavat hommat kunnolla liikkeelle eli osuuskunnan yhtiökokous päättää tilanteen mukaan. Tämä osuuskunta operoi suurella alueella koko Keski-Suomessa.
        PS. eiks ollukii asiallisin kirjoitukseni tänne pitkästä aikaa? Tuolla toisaalla haukkuuvat ylimieliseks anekauppiaaks, pirut, hymiö.
        PS. ennen kuin menen sopimuksen allekirjoittamaan, otan vielä tietyistä jutuista selevää. Aikaa päätöksen tekoon on ainakin vuosi.

      • E.A

        Riitu
        Ei se inarilainen vihree oo yksin, kun minä meen sinne. Väri ei muutu, pelkästään terävöityy, kun lisätään vähän kontrastii ja valoo. Äsh, en mä tiijä näistä värien terävöittämisist yhtikäs mitään, mutta luja luonne korvaa väriviat.
        Nyt siel on pimeetä, mutta meillä Keski-Suomessa on vielä pimeempää. Meil ei oo revontulii.

      • weepeli
        E.A kirjoitti:

        "Moppiilissa" kun nappaa vielä pois virroista koko mokkulan, niin 99 % lähetykset taas lähtevät.
        Minä olen harkitsemassa tuota valokaapelia. Maksaa sisään vedettynä ja laitteistoineen päivineen, siis kaivaukset maahan mukaan lukien noin 1600 €. Sitten kuukausimaksu, jos ei käytä liittymää 8 €, muuten 10 Mt nopeus noin 55 € /kk ja 100 Mt:n nopeus ei paljonkaan kalliimpi, noin 63 €. Ai että miksen käyttäisi? No siksi, että katson pari vuotta, laskeeko osuuskunnan perimä maksu, kun saavat hommat kunnolla liikkeelle eli osuuskunnan yhtiökokous päättää tilanteen mukaan. Tämä osuuskunta operoi suurella alueella koko Keski-Suomessa.
        PS. eiks ollukii asiallisin kirjoitukseni tänne pitkästä aikaa? Tuolla toisaalla haukkuuvat ylimieliseks anekauppiaaks, pirut, hymiö.
        PS. ennen kuin menen sopimuksen allekirjoittamaan, otan vielä tietyistä jutuista selevää. Aikaa päätöksen tekoon on ainakin vuosi.

        Juu, varmana auttaa et vaihtaa sen kun napsii kaikki pois päältä, eli tuskin se samana aukeaa uusiks. Oliko muistaaksein niin et joillain opperaattoreil oli n. (jopa)100 liittymää 10:lle osoitteelle (moppiili) ihan käytännön syistä, koska oli teoreettisesti laskettu et tuo 10% liikkuvista olis vaan yht`aikaa käytössä?

        Muuten tais olla et yleensä vain 5:lle olis sama. Ja jotain härdelliä oli toisaan sen kutossydeemin käyttöönotossa.

        Kyllä nuo vaan ...kutarallaa aika kovilta nuo kk/ maksut vaikuttaa, mut tuota se on periferiassa muuallakin. Kyllähän tietty kuitu olis sitten varma, ja ei paljon nopeudet vaihtele. Tässä mulla esim. tav. laajakaista 8/2 Full Rate, todelliset nopeudet ovat ollut n. 7,2/ 1,7 eli vastaavat aika hyvin luvattua, 26 e/kk.
        Kyllähän tuohon datakaappiin tulee toisen opperaattorin kuitukin, et jos mieli vaihtaa niin eikun piuhat yhteen.

        Tuota liittymän hintaa on vähän vaikea arvioida, pitäis kaikki matkat tieten huomioida. No älä karttaa lähetä :-)

        Ootkos jonkun asiattoman viestinkin pukannut? En oo huomannu ainaskaa, ja vielä anekauppiaaks?. Voe silimäniterrään.......niitä....

      • HehhhehRiSu
        Calvados kirjoitti:

        Jassåå, no nyt ymmärrän, jotta on laitettava se käyttäjätunnus ja salasana, jos sattuupi muistamaan?

        Juu, sitä mää tarkotin. Weepeli onneks oikaisi asian kohdalleen. Tuppaa tässä menee sanat sekasin.
        Mut se kirjautuminenkin unohtuu, niinkun nytkin, kun aloin heti vastaamaan.

      • a mummu

        Riitu, juu, nimenomaan punaisia herjoja. En tiedä, yrittääkö aivopesua vai muuten vain muuttaa väriäni; raivon puna tulee naamaan.

        Yritin saada lippuja DH:n konserttiin, mutta järkevän hintaiset olivat jo menneet. Heräsin asiaan liian myöhään, kun löysin viestisi, missä asiasta mainitsit, vasta kun lipunmyynti oli ollut jo hyvän aikaa käynnissä. Lehdessäkin kuulema oli mainos, mutta reisun jälkeen lehden lukuun pääsin oikein kunnolla vasta eilen. Olen myös jättänyt Finlandia-talon ohjelmiston seuraamatta, kun siellä etupäässä esitetään kevyempää musaa, ja klassista taas enempi Musiikkitalossa. Miksihän DH ei esiinny siellä?

        Kiitos kaunis, Riitu, kuitenkin, kun muistit minun musiikkimieltymykseni!

    • E.A

      Vihreä raportti

      Heli Sirviö New York "Meillä täällä kaupunkimme korkeammilla paikoilla netti toimii ja kaikki HYVIN.

      Salolainen (kokkarit) Ylen Aamu-tv : Lähdemme Ruotsin kanssa Islannin kalavesille sillin ja valaan pyyntiin. No pelkät harppuunat lentokoneissamme eivät vielä vaadi perustuslakiimme muutoksia. Pyyntireissut maksavat vain miljoonan muut kulut. Kaivakaas mökin mummelit kukkaroita, suomi-poika lähtee kalastamaan suurempia saappaita.

      Täällä E.A ja Vihreiden Salainen päämaja raportoi raportteja

      • weepeli

        " Joo, kyllä ne silti ovat harjoituslentoja vaikka meillä harppuunat koneissa olisikin"
        Mitä sitä ny kalaan lähtee iliman uistinta, sama polttoaine siinä palaa suurinpiirtein kummiskii.

        Oottaako nyt Salainen Vihree apuja Putinin punaisilta? Heh heh, kyllä sieltä koht raapastaan. Vai nukkuuko se "Lavrovi" ja uneksii punasessa huoneessa vihreen peiton alla sinisiä unia salaa?

        Missä maxwell, smartti on karkuteillä, halloo !

        Puuttinin punainen ja ruåttalaisten keltainen, niistähän tulleepi se E 110, eli paraoranssi. Olkaapa varuillanne.

        Turun seuduilla on jotain kototekoisia hässäköit. Ja luulen, mutta se on vain luulo, saatamme saada korvillemme. Tai sitten ei. Se soittaa just kenkäkännykäl apuvoimii. Tai sitten on tervanpoltossa, mutta jos se meit meinaa tervata, niin en kyl höyhenii sinne enää anna.

        Putini ei ehi, se saattaa viimeisii muuttolintui, on nääs virhe...vihree. Lavrovi meni Bäckmanin kans peiton alle ja uneksii.

      • E.A
        Calvados kirjoitti:

        Puuttinin punainen ja ruåttalaisten keltainen, niistähän tulleepi se E 110, eli paraoranssi. Olkaapa varuillanne.

        Hih hih

        Mää komppaan tuota weepelin 110:ä. Luin hänen vastauksensa asetettuihin kysymyksiin ja huom. myös weepeli

        En vastusta

        PS. mikähän musiikki sopisi näihin meittin soppiimme, kysyy Vihreitten Päämaja?

      • Calvados
        E.A kirjoitti:

        Turun seuduilla on jotain kototekoisia hässäköit. Ja luulen, mutta se on vain luulo, saatamme saada korvillemme. Tai sitten ei. Se soittaa just kenkäkännykäl apuvoimii. Tai sitten on tervanpoltossa, mutta jos se meit meinaa tervata, niin en kyl höyhenii sinne enää anna.

        Putini ei ehi, se saattaa viimeisii muuttolintui, on nääs virhe...vihree. Lavrovi meni Bäckmanin kans peiton alle ja uneksii.

        http://www.youtube.com/watch?v=BSK_dPAzshE

        Tähän sopii varmaan tämä Paholaisen masurkka Remun laulamana.

      • weepeli
        E.A kirjoitti:

        Hih hih

        Mää komppaan tuota weepelin 110:ä. Luin hänen vastauksensa asetettuihin kysymyksiin ja huom. myös weepeli

        En vastusta

        PS. mikähän musiikki sopisi näihin meittin soppiimme, kysyy Vihreitten Päämaja?

        ...kutarallaa tuota Ceetä, meinaakohan se vinnoilla meille? Ei kantsis yhtään alkaan...tuota noin niiltä suunnilta ;-)

      • weepeli
        Calvados kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=BSK_dPAzshE

        Tähän sopii varmaan tämä Paholaisen masurkka Remun laulamana.

        Haaaa! Sopi varmana kun nenut niskaan meille. Nyt oon varma et Cee ei vinoile, kyll hää tuntee jo meitit. Kiitos d:-[ eikun d:-] .

      • E.A
        Calvados kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=BSK_dPAzshE

        Tähän sopii varmaan tämä Paholaisen masurkka Remun laulamana.

        Voihan nenä, kun hienot viikset

        Jotenkin arvasin, että sinä taas löydät. Minäpä katson kohta, löytyykö tuohon sanoitusta, kun on vähän epäselvästi lausuttua runoutta Remulta.

      • E.A
        weepeli kirjoitti:

        ...kutarallaa tuota Ceetä, meinaakohan se vinnoilla meille? Ei kantsis yhtään alkaan...tuota noin niiltä suunnilta ;-)

        Niinpä
        C voipi alkaa vähän miettiä, kuhan vielä saadaan se länsirannikon mies mukaan tervoineen höyhenineen, niin...äsh

        Me häädettäs kaikki naiset, kun jo muutama on häippässyt. Rapukin varmaan lasketteli palturia, missään risteilyllä. Kyl ne osaa.

        PS. nyt mä vähän taas lepään ja katson politiikkaa Bengalin lahdelta ja New Yorkista. Pidän kuitenkin Kuuman linjan auki Vihreiden ja Punaisten salaiseen Päämajaan.

      • a mummu
        E.A kirjoitti:

        Hih hih

        Mää komppaan tuota weepelin 110:ä. Luin hänen vastauksensa asetettuihin kysymyksiin ja huom. myös weepeli

        En vastusta

        PS. mikähän musiikki sopisi näihin meittin soppiimme, kysyy Vihreitten Päämaja?

        Varmaan Griegin Viimeinen kevät, joka voisi olla vaikka Vihreiden oma tunnusmusiikki. Olisi ainakin musiikki hienoa. Tai ehkä sittenkin The Green Fields of Summer elokuvasta Alamo The Brothers Four'in esittämänä.a

      • a mummu
        a mummu kirjoitti:

        Varmaan Griegin Viimeinen kevät, joka voisi olla vaikka Vihreiden oma tunnusmusiikki. Olisi ainakin musiikki hienoa. Tai ehkä sittenkin The Green Fields of Summer elokuvasta Alamo The Brothers Four'in esittämänä.a

        Eiku siis The Green Leaves of Summer eikä Fields tässä yhteydessä. Onhan toki olemassa Greenfieldskin saman pumpun esittämänä, mutta ei ole Alamosta (muistaakseni), ja vielä Greensleeves'kin! Että kyllä ainakin vihreätä löytyy!

    • Zip zap

      Mainion kalalounaan jalkeen luettuani mainioita kirjoituksianne olen yha vihreampi.

      Meidan muuten yksi kaunein papukaijamme on kokonaan verde vihrea.

      http://www.youtube.com/watch?v=NvxLU-nyPxQ&feature=related

      Verde on siis portugaliksi, italiaksi, romaniaksi ja espanjaksi VIHREA.

      Laulussa sanotaan: Olen vihreita eika millaan muulla ole valia!

      • E.A

        Loistavaa, siis se kalalounas, varmaan.
        Sanomamme on levinnyt laajalti. Vihreä-Puna salainen Päämajamme on erittäin tyytyväinen.

        PS. äänestän seuraavissa vaaleissa Papukaija Verdeä. Nämä meittin varsinaiset kolmen koplan (Kok SDP Maalaisliitto) poliitikot ovat kyllä papukaijoja, mutta kun niitten toistoon kyllästyy.

        Jatkoa
        Hieno video, kun ehdin sen aukaista. Ja paljon vihreää siinäkin.
        Tässä minun tapauksessani sisältö riitti, vaikka en sanoista mitään ymmärtänytkään. Sensuelli ja tuo football ovat lyömätöntä sekä yhdessä että erikseen.

      • ViherriituSu

        Onkohan tuossa videossa kysymys vain jalkapallojoukkueesta, jolla on vihreät liput.
        Muuten, syötkä ihan tosissasi joka päivä kalaa. Tekisi mieli kysyä, onko koskaan tarttunut ruoto kurkkuun. Varo sitä, siihenkin voi kuolla.
        Niinkuin moneen muuhunkin. Täällä eräs loistoluokan kokki, ravintolan omistaja, tukehtui omaan lihapihviinsä. Ihan tosi.

      • E.A
        ViherriituSu kirjoitti:

        Viherriitu kiitos varoituksesta

        Me voidaan kohta hukkua weepelin kanssa soppaamme. Weepelin kuulen jo huutavan rannalla eli lautasen reunalla mulle, että koita kestää, meen hakeen apuva. Joo joo ja hykertää haarukka käsissään lautasen reunan takana, vaikka pitäis mut nostaa näistä liemistä lusikalla.

        Joo, mut mää huudan et koeta ny kestään vaan parit kolmet tunnit, avut tulee sit kun on ykxristikakkosen kanavalta puolit öin loppunu Chelsea-ManU, Liiga Cupin matsi.
        Mää laitan sitten ne avut tuleen Ilmaloimien Kurmetilla, harppuunat mukana. Klups, klups.
        Millonhan ne sitä punaasta meille?...

      • RiituSu

        Kaikkiin liemiin sää lusikkaas tökkäätkin.
        Oli pakko käydä tuolla "toisessa" vilkasemassa, mistä siellä niin paljon juttua on syntynyt tänä iltana, että ihan etusijoille tässä Aloittelijoitten rivistössä.
        Huomasin, että Inkger 1 käy täälläkin ainakin lukemassa, kun on niin perin juurin perillä, mistä täällä kirjoitellaan. En vaan ymmärrä, mitä minun siankorvajutulla oli tekemistä teitin muhinoilla siellä. Tulisit Inger1 tänne paikanpäälle kommentoimaan, äläkä huutele sieltä nurkan takaa.
        Aurora sitten meni taas kerran jäähylle sinne. No, palata saa aina. Ja musiikkiasikin voit soitella ihan niinkuin tykkäät. Ei minulta tartte kysyä lupaa. Voi herranjestas näitä meidän mimoosia.
        Ja vielä sanosin vaan illan päätteeksi; että olen aina tullut hyvin toimeen niin miesten kuin naistenkin kanssa keskustellessa, miesten kanssa ehkä paremmin. Ei sillä ole mitään tekemistä suosioon pyrkimisen kanssa. Miehet ovat reilumpia myös toisiaan kohtaan. En ole vielä kertaakaan täällä tai edellisessäkään Hösärin Elämässä havainnut, että miehet olisivat paenneet jonnekkin toiseen ketjuun keskustellakseen "rauhassa toisilta" tai vielä vähemmän haukkumaan toisia. Vai erehdynkö. Jos jokin asia ei ketä miellytä, hän on hiljaa.
        No, sanokaa nyt sitten taas, että yritän liehitellä miehiä. Ei se mitään.

      • weepeli
        RiituSu kirjoitti:

        Mää en sano mitään, muuten et kävin määkin tuol "vieraissa", mut varokaas silti;-)

        Hyvää Yötä Leidiis and Pleipois .

        http://www.youtube.com/watch?v=TdCRMIGHt3Y&feature=related

      • Aurora
        RiituSu kirjoitti:

        Kaikkiin liemiin sää lusikkaas tökkäätkin.
        Oli pakko käydä tuolla "toisessa" vilkasemassa, mistä siellä niin paljon juttua on syntynyt tänä iltana, että ihan etusijoille tässä Aloittelijoitten rivistössä.
        Huomasin, että Inkger 1 käy täälläkin ainakin lukemassa, kun on niin perin juurin perillä, mistä täällä kirjoitellaan. En vaan ymmärrä, mitä minun siankorvajutulla oli tekemistä teitin muhinoilla siellä. Tulisit Inger1 tänne paikanpäälle kommentoimaan, äläkä huutele sieltä nurkan takaa.
        Aurora sitten meni taas kerran jäähylle sinne. No, palata saa aina. Ja musiikkiasikin voit soitella ihan niinkuin tykkäät. Ei minulta tartte kysyä lupaa. Voi herranjestas näitä meidän mimoosia.
        Ja vielä sanosin vaan illan päätteeksi; että olen aina tullut hyvin toimeen niin miesten kuin naistenkin kanssa keskustellessa, miesten kanssa ehkä paremmin. Ei sillä ole mitään tekemistä suosioon pyrkimisen kanssa. Miehet ovat reilumpia myös toisiaan kohtaan. En ole vielä kertaakaan täällä tai edellisessäkään Hösärin Elämässä havainnut, että miehet olisivat paenneet jonnekkin toiseen ketjuun keskustellakseen "rauhassa toisilta" tai vielä vähemmän haukkumaan toisia. Vai erehdynkö. Jos jokin asia ei ketä miellytä, hän on hiljaa.
        No, sanokaa nyt sitten taas, että yritän liehitellä miehiä. Ei se mitään.

        Eräät logiikan ihmenaiset ne osaavat lyödä korville itseäänkin.

        "Tuo kasevan kappale; synkkää, synkempää, synkintä.
        Ei tää elämä ole aina huumoria kenellekään, mutta onko sitä pahaa oloa vielä topattava erikoisen synkillä ulkoisilla keinoilla. Eräänlaista rypemistä, mutta keinonsa kullakin." (RiituRaatu 30. 10 klo 09:17)

        "Jos jokin asia ei ketä miellytä, hän on hiljaa." ( RiituSu 31. 10 klo 22:55)

        Tekopyhä kaiken lisäksi.

        Miksi et muuten voisi raahata läskejäsi tuonne toiseen ketjuun siellä sanottua kommentoimaan, vaan täältä miesten selän takaa huutelet herjojasi.

        Et ole itsenäsi muuta kuin surkea hannari.

      • E.A
        weepeli kirjoitti:

        Joo, mut mää huudan et koeta ny kestään vaan parit kolmet tunnit, avut tulee sit kun on ykxristikakkosen kanavalta puolit öin loppunu Chelsea-ManU, Liiga Cupin matsi.
        Mää laitan sitten ne avut tuleen Ilmaloimien Kurmetilla, harppuunat mukana. Klups, klups.
        Millonhan ne sitä punaasta meille?...

        " Millonhan ne sitä punaasta meille?..."

        Mitäs siitä väristä, mutta ku tulee se yhestoista, kyl me viel kymmenelle pärjätään. Mekin, sanos nuo isämme mitä vaan. Ja meittin poikamme kans, unohtamati niit kotirintamiikaan.

        Täytyy minunkin siirtyä noihi football juttuihi. Heijaa Moskovan Dynamo.

        Huhuh öh ja puh! Mulla on salainen ase olemassa siihenkin (uus laskuoppi 1,3,5,7.9,11, tekee vasta 6 kpl) viinirypäleitä joihin pluikastelevat.

        Eiliset futeballit olivat osin kyllä "brittifuten" surkeinta draamaa, eikä vähiten tuomareiden osalta.

    • zipzap1

      Nyt on jo kiire sosiaaliseen neuvotteluun, mutta viher-punasalamajaneuvosto osoittaa, etta Benfican punainen on juonessa mukana ja mita kaikkea Afrikasta loytyy. Puhuin jo jotain aiemmin Ola Johnista, mutta tassa esimerkkeja:

      http://www.youtube.com/watch?v=wr8sj9IW_NQ

      • Inger 1

        Sempre, Sempre miten ihania ihmisiä paljon yhdessä. Kauniita iloisia lapsia. Suuren Kotkan upea lentely. Kiitos... Pääsi taputtamaan samassa rytmissä kämmeniä valtavan ison ihmisjoukon kanssa - yhdessä. Sellainen vahvistaa mieltä ja sydäntä.Sempre. Sempre Zip Zap..

    • E.A

      Huomenta

      Riitu ja Aurora, just kun lautasella soppa ei enää lainehtinut ja weepelikin oli pelastajia hakemassa, niin...

      Riitu, kyllähän tuossa Auroran kirjoituksessa ja esimerkissä jotain ... sitä paitsi Kasevan kipale oli hyvä, erolaulu paraasta päästä, meittin melankoolikkojen mieleen. Tää sit oli maku-arvostelu, muttta niin kuin tiedätte, mistä se minun makuni kumpuaa.

      Niinpä päädyimme Punavihreiden Salaisessa Päämajassa seuraavaan kappaleeseen.
      http://www.youtube.com/watch?v=YUYl9Z--7F8

      Vastustan...eiku vastustan...siis vastustan

      • Aurora

        Koko eilispäivän aikana en kirjoittanut tänne kuin yhden kirjoituksen. Se käsitteli historiallisia ruotimummoja ja laajemmin ruotulaitosta.

        Jos jonkun lukutaito ei riitä erottaman ruotia riitusta, ymmärrän suuttumuksen.

      • weepeli

        Jepjep, vastustan ,en, vastustan, en...." Myös alle pohjoisen taivaan maan luoda voi onnellisen".

        Niinpä, joko aletaan hommiin. Yksilön "onnen määrän" oletan olevan vakion, mutta kuinka se jakautuu kuljetulla janalla. Ähh. No osaan siihen voi itse vaikuttaa, osaan ei.

        nimimerkki "Olen syytön"....

        Selvennän että tuon ylläolevan piti liityä tuohon EA:n videoon mutta heitti sen alemmaksi.

    • RaakaRiituSu

      Huomenta vaan sinne synkkään maahan.
      Kai se aurinko sielläkin silti nousee. En osannut muuta odotaakkaan täällä ketju(i)ssa kuin tätä mitä edestäni löysin.
      Yksi asia tuli nyt selväksi; älä koskaan, koskaan sano mielipidettäsi mistään asiasta tai musiikkikappaleesta, mitä Auroora on täällä esittänyt. Piste.
      Ne kirjataan suuuuuureeeeen kirjaan ja luetaan sitten "taivaan portilla" uudelleen.
      Tuosta kasevan kipaleesta sen verran vielä, että sen videon sanat olivat niin epäselviä, ainakin minun koneellani, että menin lukemaan sen lyriikkaa; ja jos joku sanoo, että se ei ole synkkää, niin en tiedä sitten. Erolaulu, sen minäkin ymmärsin, mutta ei mikään tavallinen ero, vaan jotain muuta. Ei sen musiikin toistokaan ole koneellani niin hääppönen. Jos jatkoin siihen sen, mitä Aruora tuolla kertasi, niin pyydän anteeksi, jos Aurora otti sen itselleen. Se oli yleisesti tarkoitettu. Vai pitääkö minun pyytää anteeksi sitä, että joku kuvittelee aina kaiken negatiivisen kohdistuvan itseensä, ainakin jos minä olen sen sanonut.
      No tästä virheestä sain sitten taas kerran koko likasangollisen päähäni. Ei se mitään. Yritän ottaa opiksi.

    • YaaahRiituS

      Valitan, mutta en saanut ZipZapin viimestä enkä Weepelin viimestä Baarimikkoa auki omalla koneellani. No, ehkä parempi niin, niin ei tule sanottua mitään mielipiteitä niiden laadusta. :)))

    • weepeli

      Huomenta leidiis.

      Riitu(kuten alla):

      "Miehet ovat reilumpia myös toisiaan kohtaan. En ole vielä kertaakaan täällä tai edellisessäkään Hösärin Elämässä havainnut, että miehet olisivat paenneet jonnekkin toiseen ketjuun keskustellakseen "rauhassa toisilta" tai vielä vähemmän haukkumaan toisia. Vai erehdynkö. Jos jokin asia ei ketä miellytä, hän on hiljaa."

      Aurora (kuten alla) :

      "Jos jokin asia ei ketä miellytä, hän on hiljaa." ( RiituSu 31. 10 klo 22:55)

      Tämän nyt haluaisin ihan hyvässä hengessä tuoda omalla lukutaidollani esiin, että parhaan ( petraamista olis) ymmärrykseni mukaan, "hiljaa oleminen" liittyi miesten kanssakäymiseen keskenään.

      Tämä ei ollut mikään puolustus kannanotto vaan ihan minun loogisen ? lukutaitoni tulos asiasta.

      Noh , me nyt ainakaan osata tuon EA:N kanssa hiljaa olla kuin "kus----lla" jos sittenkään.

      Toisaalta olen "pettynyt" ettette kukaan kommendeerannut tuota tänne laittamaani pläjäystä, siis musiikkia?

      • Aurora

        Weepeli, lause lauseena. Jos Riitu kirjoittaa, että "jos iokin asia ei ketä miellytä, hän on hiljaa". Käsitin että hän puhui positiivisella sävyllä miesten vaikenemisesta silloin kun ei ole järkevää sanoa mitään. Miksi hän ei sitten itse vaikene, jos asia ei miellytä?

        Tarkoitan sitä kasevaa ja lisäksi tarkoitan minun kirjoittelemistani myös naapuriketjuun. Jos ei miellytä, olkoon hiljaa. Käyttäytyköön aikuisen ihmisen tavoin.

        Minä en ole koskaan mollannut kenenkään musiikkivalintoja paitsi nyt sitä sinun viimeksi tuonne laittamaani linkkiä, mutta sitäkin vain että kokisit, miltä tuntuu kun rumasti mollataan.

        Joskus ihmettelen, onko luonnollista olla noin kiinnostunut toisesta, tuntemattomasta ihmisestä. Katselin viikko sitten kotimaista draamaa nimeltä Stalkkeri. Jotain samanlaista on siinä miten Riitu seuraa kaikkia tekemisiäni ja sanomisiani. Se on ahdistavaa. Onko ihme jos "karkaan" täältä muualle?

      • R-i-i-t-u-S-u

        Tuota minä juuri tarkoitin, että jos miestä (miehiä) jokin nyppii, niin he ovat mieluummin sitten hiljaa. Tää on pitkän elämän kokemus.
        Missähän Kustaa on; luulempa, että hän on hiljaa kun tämä on taas mennyt tällasex naisten kinastelux, osittain. Onneksi olette Weepeli ja EA ja osittain minkä kalansyönniltä joutaa, Zippikin mukana. Pitäkää vaan enemmän ääntä, mummot ruotuun. :))))
        Nyt on taas lähettävä, koittakaa pärjäillä. Ja pärjäättehän te.

      • Nyt ei huumori auta
        R-i-i-t-u-S-u kirjoitti:

        Tuota minä juuri tarkoitin, että jos miestä (miehiä) jokin nyppii, niin he ovat mieluummin sitten hiljaa. Tää on pitkän elämän kokemus.
        Missähän Kustaa on; luulempa, että hän on hiljaa kun tämä on taas mennyt tällasex naisten kinastelux, osittain. Onneksi olette Weepeli ja EA ja osittain minkä kalansyönniltä joutaa, Zippikin mukana. Pitäkää vaan enemmän ääntä, mummot ruotuun. :))))
        Nyt on taas lähettävä, koittakaa pärjäillä. Ja pärjäättehän te.

        Älä huolehdi Kustaasta. Hänkin on varmasti sinun puolellasi, vaikka ei sanokaan mitään.

      • weepeli
        Aurora kirjoitti:

        Weepeli, lause lauseena. Jos Riitu kirjoittaa, että "jos iokin asia ei ketä miellytä, hän on hiljaa". Käsitin että hän puhui positiivisella sävyllä miesten vaikenemisesta silloin kun ei ole järkevää sanoa mitään. Miksi hän ei sitten itse vaikene, jos asia ei miellytä?

        Tarkoitan sitä kasevaa ja lisäksi tarkoitan minun kirjoittelemistani myös naapuriketjuun. Jos ei miellytä, olkoon hiljaa. Käyttäytyköön aikuisen ihmisen tavoin.

        Minä en ole koskaan mollannut kenenkään musiikkivalintoja paitsi nyt sitä sinun viimeksi tuonne laittamaani linkkiä, mutta sitäkin vain että kokisit, miltä tuntuu kun rumasti mollataan.

        Joskus ihmettelen, onko luonnollista olla noin kiinnostunut toisesta, tuntemattomasta ihmisestä. Katselin viikko sitten kotimaista draamaa nimeltä Stalkkeri. Jotain samanlaista on siinä miten Riitu seuraa kaikkia tekemisiäni ja sanomisiani. Se on ahdistavaa. Onko ihme jos "karkaan" täältä muualle?

        "Lause lauseena" , joo miksei niinkin, mutta kun lausekin eroitetaan yhteydestään, sillehän saa vaikka sata merkitystä? (voe shit taas!).

        Tietysti täällä(kin) jokainen voisi tarkastella käytöstään( paitsi meille miehillehän se on.....), ja ehkä sanomistaankin monesti, joka ei välttämättä aina lukijalle ole "auki" heti kuin saluunan ovet. Totta syyllistyn itse myös tahattomasti ja tahallisestikin joskus näppäämään kynsille.

        Mitä tulee tuohon kertomaasi "seuraamisiin", niin samahan sen on nyt sen toisen puolelta, sanasta sanaan näemmä tiedetään, mitä kukin heittää. Se onkin sitten eri asia kuka pysyy komentoimatta, tai nakkelee kommenttejaan siellä eri ketjussa.
        Kyllä se reilun pelin henki pitäisi olla että vastataan siellä missä on luettukin, jos siis sitä sanottaavaa on. Huomaat kyllä niitä merkkejä sielläkin. Henkilöitä mainitsematta.

        Kyllä minä oikein hyvin ymmärsin sen "kommenttisi" siitä videosta, ja oikeestihan se olikin "pikku täky" ;.). Se mitä siellä taas kommentoitiin täältä tuohon EA:n videoon, en kommentoi. ...kutarallaa..(poliitikon yl. vastaus.)

        Kyllä se tästä jatkuu,....... Elähän huoli.
        Ps. Kysymys samaan, tosin vähän henk.kohtaisempi joten vastata ei tarvitse välttämättä. Jossain tuolla parinpäivän takaisessa totesit että siellä jossain oli piisit saatu kuntoon, ja kirjoitin sinne kyllä. Mutta kun "saamaton" en ole vieläkään sitä paikkaa muistanut katsoa niin pitääkö paikkansa (muistini) että siellä tien päässä oli vain 3-4 taloa ainakin ennen.
        Kun nääs olen luultavasti kerran joskus aikanaan käynyt siellä(kin), niin pirun huonokuntoisen tien päässä näin olisi ollut. Tosin siitä lienee aikaa yli 30 vuotta.

        Nyt alan hetkeksi työstämään pientä "lisuketta" päivärahan pienuuteen, mutta palataan framille. Äh, "kiusaan vielä pikku utsilla", että pitikös "juniori" itse kaikki ne pennut?

        Eihän ne tiet siellä mitään autobaanoja ole, mutta taitava kuski seljättää 120 kilometrin päivittäiset työmatkat niilläkin "perunapelloilla".Oma valinta, nääs.

        On siellä nyt yksi juuri muuttanut naapuri jonkun kilsan päässä, mutta lähitalo on yhä myymättä, näkyi ainakin viimeksi kun välittäjän ilmoituksesta tarkistin.

        Pennuista pari meni uroksen omistajalle, loput viisi piti itse.

      • Auki-Auroora

        "Kyllä minä oikein hyvin ymmärsin sen "kommenttisi" siitä videosta, ja oikeestihan se olikin "pikku täky" ;.). Se mitä siellä taas kommentoitiin täältä tuohon EA:n videoon, en kommentoi. ...kutarallaa..(poliitikon yl. vastaus.)"

        Minä en ole sanallakaan kommentoinut EA:n videota. No nyt kuuntelin sen ja komea työväenlauluhan tuo oli.

        Huomautan, että en ole mitenkään vastuussa siitä, mitä joku toinen jossain ketjussa mistäkin kappaleesta sanoo.

        Minua harmittaa, että meidät Inkerin kanssa on määritelty jonkinlaiseksi pahan akseliksi, joka yhdessä punoo juoniaan teitä vastaan.

        R. on vihannut Inkeriä ilmeisesti kauan, mutta minua vasta siitä asti kun aloin keskustella myös inkerin kanssa.

        Nyt laitoin jokaisen lauseen omaksi kappaleekseen, joten ehkä saluunan ovi siten aukenee paremmin.

        Ihan nyt tässä ensin että tuotahan ne siellä jossain ovat esim. työmatkat, ja kunhan lunta runttaa, silti mennään.Ja tullaan. Täällä jos lähijuna myöhästyy 10 min. niin koko p.........kutarallaan maailma on sekaisin. Eli on meissä inehmoissa eroja kuten vesissäkin. Mutta valintojahan ne tietty.

        Siis 7 pentua syntyi, ja viisi itselle oppiin, hieno homma ja jos oikein muistan niin 2 meni sitten Rautavaaralle. No voi väärinkin olla.

      • weepeli
        Auki-Auroora kirjoitti:

        "Kyllä minä oikein hyvin ymmärsin sen "kommenttisi" siitä videosta, ja oikeestihan se olikin "pikku täky" ;.). Se mitä siellä taas kommentoitiin täältä tuohon EA:n videoon, en kommentoi. ...kutarallaa..(poliitikon yl. vastaus.)"

        Minä en ole sanallakaan kommentoinut EA:n videota. No nyt kuuntelin sen ja komea työväenlauluhan tuo oli.

        Huomautan, että en ole mitenkään vastuussa siitä, mitä joku toinen jossain ketjussa mistäkin kappaleesta sanoo.

        Minua harmittaa, että meidät Inkerin kanssa on määritelty jonkinlaiseksi pahan akseliksi, joka yhdessä punoo juoniaan teitä vastaan.

        R. on vihannut Inkeriä ilmeisesti kauan, mutta minua vasta siitä asti kun aloin keskustella myös inkerin kanssa.

        Nyt laitoin jokaisen lauseen omaksi kappaleekseen, joten ehkä saluunan ovi siten aukenee paremmin.

        Aivan , olisin toki voinut myös erottaa nuo toisistaan, ettei olisi syntynyt käsitystä että kommentoija olisit sinä ollut, etkä tietysti ole vastuussa mitä muut kirjoittaa.

        En kyllä oikein allekirjoita tuota määrittelyä, "pahan akseliksi" mitenkään oikein totuutta vastaavaksi. Joten turhaan mielestäni harmittelet.

        Tuohon että kuinka on lähtenyt alulle että R. vihaisi Inkeriä, en osaa kantaa ottaa historiaa tuntematta, mutta voihan se olla toisinkinpäin? Ellei ole parempaa inside-tietoa. Minulla ei ainakaan ole, mutta ilman puoluellisuutta kummankaan suuntaan, voin valottaa kyllä että I. on ollut vuosien saatossa persoona joka useimmiten on haasteet heittänyt, eikä vai R:lle, myös muille. Näin itse "pilaten" välinsä monien kanssa. Myös yllekirjoittaneen kanssa.

        Minusta nuo teidän, sinun ja R:n "yhteenotot" eivät kyllä mitään vihan tuntomerkkejä täytä, te vaan olette, kuten jossain totesin, liian herkällä "sytytyksellä" kommunikoineet, puolin ja toisin.

        Toivon että tästä nyt tuli suht` neutraali kommentti, aiheuttamatta närää kenenkään taholle.

        En tiedä aukesiko se ovi.....

      • zipz2

        Myohaisempaa vallankumouksellista huomenta. Kun olen usein ollut seuraamassa naita keskusteluja monillakin nimimerkeilla - siella entisessa hauskassa Hesarin areenassa - niin olen avannut salaisia ovia ja pannut merkille kaikenlaista. Nyt huomasin, etta harmistuksen aiheena on esim. musiikkivideoiden kommentointi tai sitten kommentin puutos.

        Savellystyossa on kyse siita, kun saveltaja laulua saveltaessaan muuttaa sanoja ja niiden jarjestysta niin usein, etta hanen taytyy tehda kaikesta ensin tolkutonta, ennen kuin han kykenee tekemaan siita musiikkia.

        Taman vuoksi jotkut ovat ajatelleet, etta Suunpieksennan Taito saavuttaa huippunsa aina silloin, kun sita ohjaa tietamattomyys. Juuri tata ajatellaan Plutarkhoksenkin tarkoittaneen arvoittuksellisessa kommentissaan siita, etta parhaat soittimet tehtiin aasin luista. Tuota vaitetta syvallisesti analysoineet ovat sita mielta, etta sana on alunperin tarkoittanut leukaluuta, vaikka jotkut ajattelevatkin, etta se on pikemminkin ollut os sacrum. Jaakoon asian ratkaiseminen, koska kyse on nain hienon hienosta erosta.

        Uteliaat loytakoot siita mita haluavat - vaikka oven.

      • weepeli
        zipz2 kirjoitti:

        Jep, voihan olla että tuokin Plutarkhos saanee "Sempret, sempret" .
        Onneks en tuntenu koko äijää ! :-)

        Suunpieksennän taito.

        Suunpieksentä on turhaa, mutta joskus tuntuu siltä, ettei se tässä matoisessa maailmassa ole niitä kaikista vakavampia juttuja, ei kait ainakaan täällä. Toivon mukaan. Toki silloin, jos pelkät sanojen pieksennät ohjaavat ihmisiä toisiaan vastaan. Elämme kait niin vaikeassa maailmassa, että korrektin kokonaisuudenkin takana saattaa piillä peto. Tämä utelias ei sitä, niin kuin ei paljoa muutakaan, tiedä.

        PS. musiikkivideo ei kait saisi johtaa tukkanuottasille.

      • Inger 1
        weepeli kirjoitti:

        Aivan , olisin toki voinut myös erottaa nuo toisistaan, ettei olisi syntynyt käsitystä että kommentoija olisit sinä ollut, etkä tietysti ole vastuussa mitä muut kirjoittaa.

        En kyllä oikein allekirjoita tuota määrittelyä, "pahan akseliksi" mitenkään oikein totuutta vastaavaksi. Joten turhaan mielestäni harmittelet.

        Tuohon että kuinka on lähtenyt alulle että R. vihaisi Inkeriä, en osaa kantaa ottaa historiaa tuntematta, mutta voihan se olla toisinkinpäin? Ellei ole parempaa inside-tietoa. Minulla ei ainakaan ole, mutta ilman puoluellisuutta kummankaan suuntaan, voin valottaa kyllä että I. on ollut vuosien saatossa persoona joka useimmiten on haasteet heittänyt, eikä vai R:lle, myös muille. Näin itse "pilaten" välinsä monien kanssa. Myös yllekirjoittaneen kanssa.

        Minusta nuo teidän, sinun ja R:n "yhteenotot" eivät kyllä mitään vihan tuntomerkkejä täytä, te vaan olette, kuten jossain totesin, liian herkällä "sytytyksellä" kommunikoineet, puolin ja toisin.

        Toivon että tästä nyt tuli suht` neutraali kommentti, aiheuttamatta närää kenenkään taholle.

        En tiedä aukesiko se ovi.....

        Wiipeltäjä, niin kauan kun morkkaat esm. mua ei Aurora hyväksy sua...hyvänä ystävänään. Hän on tasapuolinen, mitä kauneimmalla tavalla kaikkia kohtaan. Sinä kieroillessasi et ole koskaan ollut rehti ja tasapuolinen, yhtä puolustat toista samassa syrjään työnnät ja vielä puhumassa kaikkien puolesta muka, muakin vastaan. Häpee jo viimein, miksi olet aina puuttumassa muitten välisiin asioihin, koko joukon sankari ja pelastaja? Pidä pienempää suuta, pysy omissa housuissas. Muuten sua aletaan syystäkin jo pitää pahasena rolla-akkana.

        Tai kerro sitten mikä sua vaivaa!

      • E.A
        Inger 1 kirjoitti:

        Ja sinun kommenteissasi ei koskaan ole ollut mitään moitteen sijaa. Ei, kaikki lähtee aina muista, vai mitä. Kertaakaan en ole huomannut sinun menevän itseesi, sorry vaan.

        Voihan ane ja kaupat.

        PS. turhaan tietty minä tänne tämmöisiä, mutta sinun sanasi "Sinä kieroillessasi et ole koskaan ollut rehti " olivat taas sitä itseään. Kunhan vain löydät yhden pienen pilkahduksen, mihin tarttua, niin sitten ylisanasi joidenkin tänne kirjoittavien ihmisten ominaisuuksista vyöryvät.

      • Aurora
        E.A kirjoitti:

        Suunpieksennän taito.

        Suunpieksentä on turhaa, mutta joskus tuntuu siltä, ettei se tässä matoisessa maailmassa ole niitä kaikista vakavampia juttuja, ei kait ainakaan täällä. Toivon mukaan. Toki silloin, jos pelkät sanojen pieksennät ohjaavat ihmisiä toisiaan vastaan. Elämme kait niin vaikeassa maailmassa, että korrektin kokonaisuudenkin takana saattaa piillä peto. Tämä utelias ei sitä, niin kuin ei paljoa muutakaan, tiedä.

        PS. musiikkivideo ei kait saisi johtaa tukkanuottasille.

        Jos suunpieksentää ei sallita, "keskustelu" olisi sitä, että jokainen vuorollaan toteaa millainen sää omalla paikkakunnalla vallitsee ja mitä aikoo ostaa marketista. Vakavammat aiheen yritelmät herättävät kummastusta " ei täällä tommosia", koska ilmeisesti yhteisiä vakavia aiheita ei ole, josta useampi osaisi sanoa mitään. Uskonto ja politiikka ovat kiellettyjä. Omista perhesuhteistaan kukaan ei viitsi paljon kertoa, ettei omaisten intimiteettisuoja vaarantuisi. Suomihan on pieni maa ja Suomessa, siis täällä kaksnelosessa kommentin saattaa lukea vaikka kuka tuttu, naapuri, jopa omainen itse.

        Mitä siis jää jäljelle? Kevyt leikinlasku ja kiistely turhanpäiväisistä asioista. Raadollista mutta totta.

      • Inger 1
        E.A kirjoitti:

        Ja sinun kommenteissasi ei koskaan ole ollut mitään moitteen sijaa. Ei, kaikki lähtee aina muista, vai mitä. Kertaakaan en ole huomannut sinun menevän itseesi, sorry vaan.

        Voihan ane ja kaupat.

        PS. turhaan tietty minä tänne tämmöisiä, mutta sinun sanasi "Sinä kieroillessasi et ole koskaan ollut rehti " olivat taas sitä itseään. Kunhan vain löydät yhden pienen pilkahduksen, mihin tarttua, niin sitten ylisanasi joidenkin tänne kirjoittavien ihmisten ominaisuuksista vyöryvät.

        Nyt vasta sain varmaksi tietää, että olette siis yksi ja sama henkilö: A.E ja Weepeli.

        Miten ihmeessä, muuten noin vastaisittekaan kaiken aikaa toistenne nimimerkin puolesta: kun tavallisestihan vastataan vaan omasta puolesta. Tai ainakin pää asiassa on pyritty niin aikuisten kesken tehdä. Kiitos tiedosta.

    • Calvados

      Hyvää iltapäivän alkua kaikille! Kiva, että a-mummukin on taas päässyt tänne. On se kumma kun koneesi herjaa vähän väliä, että olet muka kirjoituskiellossa.

      DH lienee päättänyt liian myöhään tulla konsertoimaan tänne, joten musiikkitalo on buukattu täyteen muita esiintyjiä, oletan. Savoyssakin olisi taas joitain flamenco ja argentiinalaisen tangon esityksiä. Kiinnostaisi.

      Lehdet ovat taas täynnä eniten tienaavien nimiä. No, on se hyvä, että jotkut tienaavat hyvin.

    • E.A

      Ny pomppasin kertoon, et minuu ahistaa, ku sarkasmi ei peitä kieroo luannettani. Tongin syvästä kuopasta lieroja, pujotan ne koukkuun ja taas ahistaa, sitä lieroo meinaan.
      Kyl minuu ahisti töissäki, ku piti olla hiljaa, ku meit vain miehii siellä. Mut ku mä tulin tänne, huomasin, et täällähän on naisiiki ja taas rupes papupata poriseen.
      Mut jos mä laitan tänne jotain musaa, niin sit vasta alkaaki ahistaa.
      Kyl me ny ollaan samalla soppalautasella seilaamassa weepeli, mitä tehdä? Ootetaanko pelastajaa sieltä länsirannikolta? Ei, en mä voi oottaa, mun pitää mennä lieventään kierouttani Puna-Viherten Salaiseen Päämajaan, oon nimittäin löytänynnä uuen lohtuaantavan kodin. Ja tää on sit tosi, ei sarkasmia meinaan pätkääkään. Poijan kans ensi vappuna marssille meen, pärkkele.

      Asiasta toiseen, peruutin Loposen nokkaan auton tänään. Kyl kiukutti. Meni rekistelilappu kuopalle Loposen toijotasta ja poijat jäi tutkiin josko runko väänty. Hih hih runko muka, onks tojotas sellanenkii, hihkasin ikkunasta ja suuntasin tänne viralliseen kotiini. Kumppani varmaan, kun tulee jostain (ties mistä) taas hieroo sielun avohaavaan suolaa. Kyl niin ottaa pannuun, et pitäkääs naiset vähän aikaa suunne supummalla, mää oon sentään ent. ammattikuski.

    • weepeli

      Töröt vaan Calvados ja ent. ammattikuskikin, paino sanalla ent. :-#

      Ai on A-mummukin pääsyt "pannasta", lienevät kirjoitukset siten tuolla ylisillä jossain.
      Tulikohan niistä etanoista nyt puhtaita kun ne oli ittesä seinässä liannut?

      Että Loposelta rekkari ruttuun, voihan jööti. Ja nyt siis ketuttaa, jummarran, ja kun ei tuo sarkatakki-puolikaan purase.......Ei kait me mitään apuja tarvita kun on tainnu se Kustaakin muuttaa sen paremman, Ruskeen kunnan puolelle, se mitään kuule.

      No nyt ketuttaa täälläkin vähän, kun nääs tuli ...kutarallaa eemelissä vääriä nummerosarjoja, eivät täsmää annettuun tiettyyn papperiin sitten, eli homma venyy taas. Tekis mieli sanova että , ja sanonkii ...klups...klups.
      Heitän paremmalle puolelle kyl nyt vähäks aikaa, että taa.......kun ketuttaa..

      • E.A

        Kyl mua niin harmitti, entisenä sellaisena. Nykyautoihin ei tarvitse kauhiaa kolhua tulla, kun jo laukeavat turvatyynyt, vaikka kukaan ei siellä autossa sisällä olisikaan. Sitten tulee vakuutusmies ja auto viedään lunastamoon. Voi näitä pyhiä lehmiä. Muutan Intiaan.

        Kustaa varmaan toivoisi meittin "suunpieksennän" asettuvan johonkin tasoon (ehkä jotkut muutkin) eikä varmaan tarkoita kaiken kattavaa tietoa, mikä sinänsä kyllä löytyy meittin Puna-Vihreän Salaisen Päämajamme kätköistä. Niille olisi meinaan käyttöäkin. Vastustan, vastustan ei kuitenkaan ole se ratkaisu. On kaksi suurta kokonaisuutta meneillään. Maailmanlaajuinen tulon ja varallisuuden jako ja vähenevät mahdollisuudet monille moneen perustarpeeseen.

        Äsh, en minä tiedä

        Katos kun Kustaa nakkas postia samalla minuutilla kun sääkin.En minäkään tuosta tulonjaosta muuten mitään, mut yritän kuitenkin pitää omistani kiinne.

        Ne ei tietty paljon ole, mut en nyt justi enempikään tarvii. Loppuja voivat muut jakaakin , ainakin toisel puoliskol miten tykkäävät.
        Pulaa ja kurjuutta huudetaan mut patruunoita vaan riittää, mistä niitä oikein satelee, ei ainakaan S-lahdelta.

        No joo, olkoon.

        Kallistahan ne nuo "Pyhät lehmät" ovatten. Siis jos vähän kolhasee.Tuos parit päivät sitten miniä oli vähän kanttarille napannu melko uudesta pelistä helmaa vähän rutulle ja narmuille nin arvio nakkas 1300 ekua! Junnuu ei hymyilyttäny yhtikäs.

        Niin, voidaan me tietty vähän sitä tasoo tiputtaa et kaikil ois kivat sitten. Ja tän pystyin ihan peruslukemilla kirjottaan.....

      • Calvados
        E.A kirjoitti:

        Kyl mua niin harmitti, entisenä sellaisena. Nykyautoihin ei tarvitse kauhiaa kolhua tulla, kun jo laukeavat turvatyynyt, vaikka kukaan ei siellä autossa sisällä olisikaan. Sitten tulee vakuutusmies ja auto viedään lunastamoon. Voi näitä pyhiä lehmiä. Muutan Intiaan.

        Kustaa varmaan toivoisi meittin "suunpieksennän" asettuvan johonkin tasoon (ehkä jotkut muutkin) eikä varmaan tarkoita kaiken kattavaa tietoa, mikä sinänsä kyllä löytyy meittin Puna-Vihreän Salaisen Päämajamme kätköistä. Niille olisi meinaan käyttöäkin. Vastustan, vastustan ei kuitenkaan ole se ratkaisu. On kaksi suurta kokonaisuutta meneillään. Maailmanlaajuinen tulon ja varallisuuden jako ja vähenevät mahdollisuudet monille moneen perustarpeeseen.

        Äsh, en minä tiedä

        Älkää vaan laittako suunpieksäntäänne mihinkään kuosiin, ainakin meikätytsy toivoo, että jatkatte just samaan tahtiin olitte siinä Puna-vihreässä salaisessa päämajassanne tai sitten Paraoranssissa, jopa kelta-ruskea käy, eli värillä ei väliä, toivoopi Anonyomus Calvados.

      • Calvados

        Kuinka sattuikaan, sisareni autoon peruutti tänään joku mersun omistaja, joka ajoi parkkiruutuun, huomasi sen olevan invapaikan ja peruutti pois sisareni auton etukulmaan tökäten, joka oli juuri ohittamassa sitä parkkiruutua.

        No, siskon mies sai hepulin, kävi vähän kalastamassa ja sitten kun suurin kiukku oli laantunut oli soittanut tälle törmääjälle ja sopivat jutun, että auto korjaamoon ja törmääjä maksaa. Ei sen kummempaa, pikku lommo tuli, ei edes etuvalo särkynyt jne. Sattuuhan näitä, tässä autossa ei ole edes airbägiä, joka olisi lauennut, on sen verran vanha.

    • E.A

      A-mummu
      Laitoin tänne alas meidän Puna-Vihreiden Päämajan kirjastosta lainattavaa. Rachel Carson, Äänetön kevät 1962. Ikävä kyllä niitä musiikkeja en vielä oikein osaa tänne laittaa, ja parempi niin, sillä monet jo tuntevat täällä epämääräisen makuni.
      PS. mul ei hajuukaan niistä kipaleista, mitkä heitit tuonne ylemmäs.

    • zipz3

      Bolivarisessa koulussa viikon viimeisena paivana opettaja sanoi, että nyt on hiukan ylimaaraista aikaa, niin etta haluasiko joku kertoa jonkun hyvän jutun. Carlos viittasi innokkaana ja sai vastausluvan ja sanoi: "Kuukautiset tuli" "Mita sina nyt, mika tuollainen juttu oikein on. Selitappa heti!" raivosi opettajatar. Carlos selittamaan: "No kun aamulla meidan siivoja tuli keittioon ja sano, etta "kuukautiset tuli", niin isa sano, etta "No se on hyva juttu"!!

    • P. Kustaa

      Älkkä vaipuko epätoivoon, kyl mää koht laitan vähä raportti tulemaan ku vaan kerkkin. Semmossi vähä paremppi sarkastisi raportei ku mul on tapana. Mut emmää tost politiikast viitti paljo riid..eikun keskustella, kun oon kuitenki aina oikias.

      Mul on tosiaan kauheesti töitä iltaa myöten tällä haavaa, en kerkkee oiken ees lukemaan mitä täällä kirjoitellaan. Alkaa perhesuhteiden hoitokin kärsiä, kun vaimo on alkanut teitittelemään...

      Mää palajan viikonloppuna asijaan, ja laitan tähän erinomasen hianon kipaleen, pankaa merkille kappaleenvalinnan sarkastinen (?) sävy.

      http://www.youtube.com/watch?v=xeH844jrt8s

      • E.A

        Tervetuloa

        Tulit oikeaan paikkaan, täällä kokoontuvat oikeassa olevat.

        Työt ja vaimo eivät saa kärsiä täällä olosta, se on jämpti. Ei ainakaan työ, sillä sitten kärsii koko talouselämä.
        Kun menettää elämän valttikortit, niin ystävistä kantsii pitää kii. Täyskäsi on melko harvalle mahdollista.

        PS. kyllä me arvuuteltiin tuon mikreeninkin mahdollisia vaikutuksia.

    • weepeli

      Jokos se ahistus ja kiukutus alkaa helpottaan Ent. ammattilaisella, kun pääsi Loposen "kynsistä" ja jurojen miesten seurasta tänne solisevan seurustelun piiriin?

      Teet katos sille Loposelle fanerist uuden hianon tilalle.

      Tääl ei enää niin ketuta kun sain oikeet "sävelet" niin alkoi lyyti laulaan, vai kirjottaanko se olikin. Täytyy vaan ny viel sitten vaik "yöllä" tarkistella homma loppuun. Huomen ei paljo kerkii kun nääs Kurmuuttaja tuleekin ehkä puolilta päivin.

      • E.A

        Nuo sinun työsi.
        Todella kivaa, jos ja kun vielä nautitkin niiden tekemisestä. Ja ei se muutaman kinkkusiivun saanti leivän päälle pahitteeks oo.

        Kurmuuttaja kylään, hieno juttu. Meittin mummeli lähtee huomenissa taas sinne Helssinkiin. Nyt en pääse hakemaan, kun tulee vasta viikon alussa.

        Nämä minun peruuttamiseni, ei ollut ensimmäinen kerta. Onneksi en koskaan huolimattomuuttani ole kolhaissut kuin näitä maallisia.

        Nauttimisesta, no joo, tuota ovathan ne ihan sillai ihan ok et joutuu jonkinverran vielä vähäisiä nystyröitään vaivaamaan (sori vaan nystyrät), ja pitää muuten "verestellä" joitain oppimiaan taitoja.

        Ansainnan suhteen ne ei nyt niinkään, lähinnä "ruuhka-apua" tutuille kavereille, joista toinen viel niitä "kummun"-aikaisia työkavereita.

        Kyllähän sullakin sit kumppani jaksaa tääl Pirpaa käydä hoitaan (oletan), ja mikä ettei. Tahtoo noil nuorilla olla sitä menoo töiden lisäks vielä niin paljon et aina sitä mielellään ottaa "äijänkin" tänne. Junnulla bändihommat jne...

        Montas siin aamukammas on enää, 28 ja herätys?

        No mää alan nyt hiljentyy iltapuuhille ja jos sitten kattelis sen yhden hommelin viel niin sais aamulla postata meneen.

        Katseles rauhassa ne iltapuuhasi.
        Ja minusta tuntuu, että sieltä "kummusta" on niin hyvät muistot, että leivän päälle riittää se voi ja ei sitä aina tarvii voitakaan. Ja totta, saat häiritä nystyröitäskin.

        Minä en laske enää päiviä, elän nyt tämän kuukauden, toivon mukaan, siis hyvällä mielin.

        Tuo mummo lähtee siksikin, kun nuorella parilla tulee täyteen 5 vuotta yhteiseloa ja meinaavat vähän, ties mitä.

    • Aurora

      http://youtu.be/YTigmdXqn2s

      Ettei menisi pelkkäksi synkistelyksi.

      Tarpeeksi pirteä vai kaivetaanko Pirkko Mannolan Pikku-pikku bikineissä?

      • E.A

        Kiva kun tulet tännekin käymään.

        Melankolia vaihtukoon ainakin hetkeksi vaikka bikineihin ja tipiteihin. Toisaalta nuo elämän valttikortit, ei se kait peliä ole jos mies maantiellä ensin muutaman vuoden viheltelee, se on luonteessa. Mutta ite on nuoltava myös haavat.

    • Aurora

      www.youtube.com/watch?v=oAFiv4sMuac

      Tätä ei pidä näyttää EA:lle. Tää sopii...khrm... ei varmaan kellekään, kunhan huvikseni laitoin.

      • E.A

        Ihan kiva huvi. Kurkkasin, vaik ei olis pitänykkään.
        Mikähän se on, että Kesselin vakava tilanne naurattaa? Ei pitäis, vaikka tietyille omillekin luonteenpiirteille siinä samassa nauraa. Onkohan tämä sitä kykyä nauraa itselleen, tuskin kuiteskaan. Enemmän nauroin tänään itselleni, "täydelliselle" ent. ammattilaiselle, hih hih. Mutta harmitti kyllä yhden tyypin vahingonilo, ilonpilaaja pirskatti.
        Nikkari oli omiaan moisissa rooleissa. Kyllä kirjoittaja on löytänyt niitä suomalaisen erään tyypin eräitä ominaisuuksia. "Pitää vielä perskules maksaa sakkoja niistä jo verotetuista polttoaineistakin" "Ja piruakos ne alaikäiset lapseni sinulle kuuluu" hih hih.

        Ihminen joka pystyy täysin pokkana katsomaan Nikkarin naamaa ja ihmettelemään mikä puukuorman kanssa hurjastelussa on hauskaa, on tosikko jolta maailma jää puolinaiseksi nautinnoksi. Terve ihminen nauraa spontaanisti tuollaisille filmin kohtauksille.

        No juuri niin, eli siis vielä eräällä lailla terveen kirjoissa.

        Juu ja tietty sekin, että "vakavahko" kohtaus on huumorin muuten ympäröimän elon yhtenä pienenä episodina, pitää huulet hymyssä, vaikka tukkeja lentääkin kuormasta sinne tänne.
        Tuttua turvallista kätkäläismeininkiähän tuo.

      • Calvados

        Aurora, Nikkari on todella hyvä näyttelijä, harmi, että on jo manan majoilla, emmekä saa enää nauttia hänen uusista rooleistaan. Luin tuolta YT:n kommenteista, että tämä kohtalo oli Huovisen pojalla eli isä on hieman kertonut siinä oman poikansa tarinaa.

        E.A. Tekeville sattuu, älä ole huolissasi siitä, että pukkasit Loposen autoon, vaikka olet entinen ammattiautoilija, ovathan hekin normaaleja ihmisiä ei mitään yli-inhimillisiä olentoja.

        Nauratti tuo, että työ- ja perhe-elämä ei saa kärsiä tämän nettikeskustelun takia, varsinkaan työ-elämä. Hehheh.

    • weepeli

      Siirsin tämän tänne alas myös niin että osallistujat voivat vetää omat johtopäätöksensä. Muistini mukaan olen tässäkin ketjussa , tai edellisessä ilm. vastannut yhteen hänen viestiinsä, senkin musiikin välityksellä, ja tänään Auroralle kommentoimalla mahdollista R:n ja Inkerin vihanpitoa.

      Tiesin kyllä että tälläinen tulee, joten ei kaivanne kommenttia:

      Inger 1
      1.11.2012 18:55
      0
      Sulje
      Wiipeltäjä, niin kauan kun morkkaat esm. mua ei Aurora hyväksy sua...hyvänä ystävänään. Hän on tasapuolinen, mitä kauneimmalla tavalla kaikkia kohtaan. Sinä kieroillessasi et ole koskaan ollut rehti ja tasapuolinen, yhtä puolustat toista samassa syrjään työnnät ja vielä puhumassa kaikkien puolesta muka, muakin vastaan. Häpee jo viimein, miksi olet aina puuttumassa muitten välisiin asioihin, koko joukon sankari ja pelastaja? Pidä pienempää suuta, pysy omissa housuissas. Muuten sua aletaan syystäkin jo pitää pahasena rolla-akkana.

      Tai kerro sitten mikä sua vaivaa!

      • E.A

        Kyl mää vaan virkkaan, et harmitti tuo kirjuutus taas sen verran, et minunkaan leipäläpi ei kiinni pysyny.
        Mutta se siitä, unohtakaamme.

        Mää taidan ottaa nyt yhen kirjan käteen ja katsoa, löytyiskös niistä jotain haastetta. No kyl mustapartanen (Olli) haasteet löytää.

        Kuis vanha eli nuori se kurmuuttaja nyt olikaan? Vai oli siellä merellä poika pari tärppiäkin ... Hatun reunoillako? Joskus silloin 70- luvulla ei muistaakseni juurikaan puhuttu tyrskykaloista, noista punalihaisista. En ole muuten maistanu koskaan meritaimenta, vaikka ehkä sellasen kuvan olen joskus antanutkin. Ei pelkkä paikkojen tietämys vielä riitä. Kait ne ovat vähän kalamiehen juttuja nämä minun jutut, ainakin joskus.

      • Inger 1

        Weepeli hrajoittelee täällä jo omaa- ja koko Elämän saattohoitoa. Siitäkin päätellen että teki nimilistan lomalta paluunsa kunniaksi, että keitä kuuluu hänen " sujeluskuntaansa " En tiedä mitä hän sillä listallaankin heti oikein lopulta tahtoi kertoa.

        Ottakaa toki " osaa " keskusteluun" - Mies naista vastaan muuten kuin venholla soudellen.

        Täällä ei olla vielä lähelläkään Elämän saattohoidoissa. Itse kirjoittajathan eivät sitten omista hoidoistaan aina ei, etukäteen ainakaan, kykene mitään virkkaamaan.
        Et muuten vastannut tuolla ylempänä siihen, että oletko koskaan ollut pahoillasi omista kirjoituksistasi. Ei kait ole koskaan ollut syytä, vai mitä?

    • weepeli

      Sen verran nyt kommentoin kuitenkin, että tuskin kenellekkään enää on epäselvää mistä mm. ne viimekeväiset, ja aikaisempiakin "korrekteja" viestejä on pukannut, eikä pelkästään minulle.

      • Aurora

        Weepeli, vedä vaan tekstejäsi minne haluat mutta pyydän: pyyhi minun nimeni pois noista sitaateista. Minä en ole syyllinen teidän mahdollisesti tulehtuneisiin väleihinne.

        Täällä on hyvä muistaa, että lukija tökkää silmänsä juuri siihen kommenttiin, joka on kulloinkin kohdalla. Jos siellä mainitaan jonkun nimi, oli se hyvässä tai pahassa, se nimi jää lukijan muistiin ja hän aina muistaa, että jaahas se on sama aurora taas rettelöimässä.

        En tietenkään allekirjoita lainaamaasi sitaattia. Tottakai hyväksyn sinut, jos minun asiani on täällä ylipäänsä hyväksyä tai hylätä ketään.

        Lisätäkseni draamaa mahdollisten lukijain iloksi: kertokaa ihmeessä mitä kamalaa viime keväänä tapahtui. Minä en kertakaikkiaan muista kuin jotain pienen pientä kahinaa plussista ja miinuksista.

        Aivan, olisin voinut jättää mainitsematta että kommentoin sinulle sitä tiettyä asiaa, sitä oli turha mainita. Se vaan tuli mainituksi, pahoittelen.

        Muuten, noista toisen henkilön teksteistä en tietenkää voi niitä poistella sillä enhän voi vääristellä kenenkään sanomisia.

        Missään tapauksessa sinulla ei ole osuutta noihin. Meillähän on ne omamme, puoliymmärryksellä ........vai neljännes ..? Laitan tähän hmmm.ymiön.

        Huomisiin.

      • E.A
        Aurora kirjoitti:

        Lisätäkseni draamaa mahdollisten lukijain iloksi: kertokaa ihmeessä mitä kamalaa viime keväänä tapahtui. Minä en kertakaikkiaan muista kuin jotain pienen pientä kahinaa plussista ja miinuksista.

        Pliis, vaikka weepeli viittasi viime kevääseen, niin ei aleta pliis. Keväthän oli 99,9 prosenttisesti ihan jeeskivaa, huh mikä sana äijänkäppyrältä.

        Muuten, ne plussat ja miinukset ovatkin täältä liki kadonneet ja aidosti, taisit silloin olla siinä mielessä oikeessa. En nyt muista kaikkia käänteitä, enkä kyllä halua muistaakaan. Elämä pelkästään on jo plussaa, vaikka joskus kivistääkin, itse kutakin. Tarkoitan tuota varsinaistakin elämää.

      • Inger 1
        Aurora kirjoitti:

        Weepeli, vedä vaan tekstejäsi minne haluat mutta pyydän: pyyhi minun nimeni pois noista sitaateista. Minä en ole syyllinen teidän mahdollisesti tulehtuneisiin väleihinne.

        Täällä on hyvä muistaa, että lukija tökkää silmänsä juuri siihen kommenttiin, joka on kulloinkin kohdalla. Jos siellä mainitaan jonkun nimi, oli se hyvässä tai pahassa, se nimi jää lukijan muistiin ja hän aina muistaa, että jaahas se on sama aurora taas rettelöimässä.

        En tietenkään allekirjoita lainaamaasi sitaattia. Tottakai hyväksyn sinut, jos minun asiani on täällä ylipäänsä hyväksyä tai hylätä ketään.

        Samoin pyydän weepeeläistä pidättäytymään kirjoittamasta nimeäni sitaateissa tahi ilman. Juurikaan missään täällä netissä.

      • HohhoijaaRiituSu
        Inger 1 kirjoitti:

        Samoin pyydän weepeeläistä pidättäytymään kirjoittamasta nimeäni sitaateissa tahi ilman. Juurikaan missään täällä netissä.

        Hyvää iltaa kaikille. Täällä ollaan taas pysytty asiassa...
        Tuohon viimeiseen Inkerin kommenttiin voisin vain sanoa, että samaa kuin hän pyytää weepeeltä, pyydän minäkin itse Inkeriltä.
        Toivon, että kukaan ei ahdistunut tästä lyhyestä pyynnöstäni.

      • Inger 1
        HohhoijaaRiituSu kirjoitti:

        Hyvää iltaa kaikille. Täällä ollaan taas pysytty asiassa...
        Tuohon viimeiseen Inkerin kommenttiin voisin vain sanoa, että samaa kuin hän pyytää weepeeltä, pyydän minäkin itse Inkeriltä.
        Toivon, että kukaan ei ahdistunut tästä lyhyestä pyynnöstäni.

        Kyllä tuli paha olo jo pelkästä tulostasi näkösälle RiituSu. Pyydänkin samaa kuin wp:ltä, yritä olla jahtaamatta, kiusaamata ja kirjoittamatta nimeäni toistuvasti aina jossain yhteydessä - turhaan. Saati niihin nimilistoihinne.

      • weepeli
        Inger 1 kirjoitti:

        Samoin pyydän weepeeläistä pidättäytymään kirjoittamasta nimeäni sitaateissa tahi ilman. Juurikaan missään täällä netissä.

        Jaahas, tässä vielä ehtikin takaisin.

        Pyyntöänne olen pyrkinyt noudattamaan jo pitkään ja tulevaisuudessakin pyrin noudattamaan ainakin 110 %:sti. Toivottavasti sama onnistuu teiltä.

      • Nyt riitti Riitulle
        Inger 1 kirjoitti:

        Kyllä tuli paha olo jo pelkästä tulostasi näkösälle RiituSu. Pyydänkin samaa kuin wp:ltä, yritä olla jahtaamatta, kiusaamata ja kirjoittamatta nimeäni toistuvasti aina jossain yhteydessä - turhaan. Saati niihin nimilistoihinne.

        Kuules nyt Inger, katsos itteäs peilistä. Mitä varten toistat jatkuvasti SINÄ minun nimeäni jossain ihan toisessa ketjussa, viimeksi siitä siankorvasta. Ja keksit ihan omasta päästä juttuja, jotka eivät alkuunkaan pidä paikkaansa. Esimerkiksi, että minua ja minun sulhoa olisi loukattu, ehei kuules, meitä nauratti itteämmekin se juttu. Kyllä ne loukkaantujat ovat ihan eri immeisiä, niinkun täälläkin ketjussa ollaan jo satoja kertoja havaittu. Sinä ja Aurora, minä muka vihaan teitä kahta. Kuulkaas, minä en vihaa ketään. En ole kenenkään "puolella", en sodassa ketään vastaan.
        Olisi todella kiva, jos voisimme KESKUSTELLA eri ASIOISTA, ilman että joitakin ahistaa. Tämä riitely on niin lapsellista, niin lapsellista. Aikaisemmin siellä entisessä Elämässä vastasin Aurorallekin usein, että olen "samaa mieltä" eri asioista ja se piti paikkansa. En saanut koskaan, en kertaakaan Auroralta vastausta tällaiseen tunnustukseen. Se vihan ja kateuden ja ties minkä tunne tuli sieltä päin. Ei minulta. En tiedä myöskään, mitä minä Auroralle "kostaisin", niinkuin hän eilenkö se oli sanoi täällä. Kaikki pelkkää kuvittelua ja pahansuopaisuutta, ei yritystäkään yhteisymmärrykseen.
        Mitä iloa täällä on enää roikkua. Kun jopa jotkut tuntevat olevansa ahdistettuja ja vainottuja minun taholta. Voi helvettia.
        Kaikkeen sitä aikaansa täällä onkin tullut tuhlattua. Anteeksi muut Keskustelijat. Mutta näin on näreet.

      • weepeli
        E.A kirjoitti:

        Pliis, vaikka weepeli viittasi viime kevääseen, niin ei aleta pliis. Keväthän oli 99,9 prosenttisesti ihan jeeskivaa, huh mikä sana äijänkäppyrältä.

        Muuten, ne plussat ja miinukset ovatkin täältä liki kadonneet ja aidosti, taisit silloin olla siinä mielessä oikeessa. En nyt muista kaikkia käänteitä, enkä kyllä halua muistaakaan. Elämä pelkästään on jo plussaa, vaikka joskus kivistääkin, itse kutakin. Tarkoitan tuota varsinaistakin elämää.

        Vastaankin tänne väliin, eli ihan samoin,vaikka viittasin sinne viime kevääseen, ei niitä huoli enempää kaivella.
        Ellei silloin kirjoittaja "ymmärtänyt" millaista shittiä heitti tilanteeseen nähden, eikä näy siitä korjaantuneen, niin eihän me sille mitään voida, joten annetaan olla.

        Jep, muutenhan nää on ollut ihan ok, ja nytkin tuli plussaa kun sai sen homman selväks.
        Kysyit tuolla et kuis vanha nuori kurmuuttaja on, huomenna 2 v ja 4kk . Siis aika "äijä" jo :-)

        Meitinkin nuorelle parille tuli tuossa kesällä se 5 v- avioo täyteen, et silleen, kävivät vähän risteilyllä juhlistamassa, ja tulivat sitten sinne jonnekkin, ja aikaa oli peräti 3 vrk siellä viettää.

        Siis kyllähän jo me tuossa -76 lähtien tyrskyillä käytiin,, ja kalaakin saatiin, mut ei niistä paljon "huudeltu". Itseasiassa meidän meritaimenhan on suht` väritön (lievä harmaa) lihaltaan, vaikka punalihaisesta puhutaan. No lohi nyt on hieman punertavaa kyllä, mutta ei tietenkään sama kuin Jäämeren ja Tenon esim. Täällä on ravinto hieman erilainen.

        Tässähän tätä ny tuli verryteltyä. Nyt vaan laskemaan voitot vedoista (enemmän kun vitonen ) niin se kivasti nukuttaa.... Öitä, sano nääs.

      • Calvados
        Nyt riitti Riitulle kirjoitti:

        Kuules nyt Inger, katsos itteäs peilistä. Mitä varten toistat jatkuvasti SINÄ minun nimeäni jossain ihan toisessa ketjussa, viimeksi siitä siankorvasta. Ja keksit ihan omasta päästä juttuja, jotka eivät alkuunkaan pidä paikkaansa. Esimerkiksi, että minua ja minun sulhoa olisi loukattu, ehei kuules, meitä nauratti itteämmekin se juttu. Kyllä ne loukkaantujat ovat ihan eri immeisiä, niinkun täälläkin ketjussa ollaan jo satoja kertoja havaittu. Sinä ja Aurora, minä muka vihaan teitä kahta. Kuulkaas, minä en vihaa ketään. En ole kenenkään "puolella", en sodassa ketään vastaan.
        Olisi todella kiva, jos voisimme KESKUSTELLA eri ASIOISTA, ilman että joitakin ahistaa. Tämä riitely on niin lapsellista, niin lapsellista. Aikaisemmin siellä entisessä Elämässä vastasin Aurorallekin usein, että olen "samaa mieltä" eri asioista ja se piti paikkansa. En saanut koskaan, en kertaakaan Auroralta vastausta tällaiseen tunnustukseen. Se vihan ja kateuden ja ties minkä tunne tuli sieltä päin. Ei minulta. En tiedä myöskään, mitä minä Auroralle "kostaisin", niinkuin hän eilenkö se oli sanoi täällä. Kaikki pelkkää kuvittelua ja pahansuopaisuutta, ei yritystäkään yhteisymmärrykseen.
        Mitä iloa täällä on enää roikkua. Kun jopa jotkut tuntevat olevansa ahdistettuja ja vainottuja minun taholta. Voi helvettia.
        Kaikkeen sitä aikaansa täällä onkin tullut tuhlattua. Anteeksi muut Keskustelijat. Mutta näin on näreet.

        Älä vaan Riitu, lopeta kirjoitteluasi tänne, toivoopi yökyöpeli Calvados. Pleace!

        Pyydän uudestaan ja uudestaan jätä minut rauhaan, älä mainitse nimeäni älä kiusaa olet sitkeästi jahdannut minua jo vuosia, olematta kuitenkaan avoimesti ystävällinen saati ystävä, tahi kanssani keskusteleva, kuten tietenkin olisi ollut mahdollista. Usko nyt yritä irrottautua minusta. Pyydän!

        Vastaukseni oli luonnollisesti siis Riitulle. Vaikka se on täällä lähinnä Calvadosin kirjoitusta.

        Hyvää yötä. Olen hyvin pahoillani kaikesta tälläisestä ikävästä täällä Elämässä. Toivon, että tämä Riitun kanssa jäisi vihdoin oi, vihdoin viimeiseksi pyynnöksi saada olla rauhassa hänen ahdistelultaan. .

      • Aurora
        Nyt riitti Riitulle kirjoitti:

        Kuules nyt Inger, katsos itteäs peilistä. Mitä varten toistat jatkuvasti SINÄ minun nimeäni jossain ihan toisessa ketjussa, viimeksi siitä siankorvasta. Ja keksit ihan omasta päästä juttuja, jotka eivät alkuunkaan pidä paikkaansa. Esimerkiksi, että minua ja minun sulhoa olisi loukattu, ehei kuules, meitä nauratti itteämmekin se juttu. Kyllä ne loukkaantujat ovat ihan eri immeisiä, niinkun täälläkin ketjussa ollaan jo satoja kertoja havaittu. Sinä ja Aurora, minä muka vihaan teitä kahta. Kuulkaas, minä en vihaa ketään. En ole kenenkään "puolella", en sodassa ketään vastaan.
        Olisi todella kiva, jos voisimme KESKUSTELLA eri ASIOISTA, ilman että joitakin ahistaa. Tämä riitely on niin lapsellista, niin lapsellista. Aikaisemmin siellä entisessä Elämässä vastasin Aurorallekin usein, että olen "samaa mieltä" eri asioista ja se piti paikkansa. En saanut koskaan, en kertaakaan Auroralta vastausta tällaiseen tunnustukseen. Se vihan ja kateuden ja ties minkä tunne tuli sieltä päin. Ei minulta. En tiedä myöskään, mitä minä Auroralle "kostaisin", niinkuin hän eilenkö se oli sanoi täällä. Kaikki pelkkää kuvittelua ja pahansuopaisuutta, ei yritystäkään yhteisymmärrykseen.
        Mitä iloa täällä on enää roikkua. Kun jopa jotkut tuntevat olevansa ahdistettuja ja vainottuja minun taholta. Voi helvettia.
        Kaikkeen sitä aikaansa täällä onkin tullut tuhlattua. Anteeksi muut Keskustelijat. Mutta näin on näreet.

        Hieno kirjoitus Riitulta. Nyt varmasti ropisee sympatiapisteitä hänelle ja miinuspisteitä Inkerille ja Auroralle. Niin oikke. Tässä vain Riitun poissaollessa on ehditty tehdä sovintoja eli kuviot ovat vähän muuttuneet.

        Pitkämuistinen norsu ansaitsee pitkän kärsänsä.

      • E.A
        Aurora kirjoitti:

        Hieno kirjoitus Riitulta. Nyt varmasti ropisee sympatiapisteitä hänelle ja miinuspisteitä Inkerille ja Auroralle. Niin oikke. Tässä vain Riitun poissaollessa on ehditty tehdä sovintoja eli kuviot ovat vähän muuttuneet.

        Pitkämuistinen norsu ansaitsee pitkän kärsänsä.

        Huomenta

        Pisteiden jako, niinkus muistat, on jo ajat sitten lopetettu. Hymiöitä voidaan jakaa, tässä yksi.

        Me Puna-Vihreiden jaoston Vihreät olemme norsusta vain yhtä mieltä. Kärsä auttaa veden juomisessa ja muisti sitä vettä etsiessä. Kehenkään henkilöön viittaamati olen ihaillut norsulauman vanhimman kykyjä laumasta huolehtimiseen. Tämä ei ollut sarkasmia ainaskaan. Sarkasmihan oli jotain oman onnettoman ahistuksensa piilottamista. Jos vielä tässä alkaisi ironisoimaan, niin mitähän vielä siitä syntyisikään.
        No asiasta tähän asiaan hypähtäen sitten nopeasti voisi alkaa miettiä, onko ihminen sittenkään laumaeläin. Muistin suhteen ehkä. Ja sitten on taas niin monta muistia kuin on muistajaa ja sitten vielä on muistin tulkintaa. Mutta onko meillä kykyä pitää huolta hujahajalaumamme jäsenten ravitsemuksesta? Onko muisti ravintoa?

        Päivän jatkot kaikille

        EA:n tasapuolisen kirjoituksen lohduttamana uskaltaudun heittämään kisakumppaneilleni Inkerille ja Riitulle pienen idean, jolla turhanpäiväinen kinastelu saataisi ehkä talttumaan ainakin määräajaksi.

        Määräaika olisi viisi kirjoitusta kultakin. Niissä ei saisi puhua kenestäkään pahaa, ei viitata toisiin ketjuihin, ei muistella männäkeväisiä tai toissatalvisia. Peitset alaslaskettuina puhuisimme normaalien käytöstapojen mukaisesti asioista tai asian vierestä, mutta ei riitakumppaneista sanaakaan.

        Tuomarina toimisi itsekunkin omatunto ja säädyllisyydentaju.

        Viisi peräkkäistä kirjoitusta ilman sarvia ja hampaita ei pitäisi olla mahdotonta näin fiksuille naisille.

        Yritetäänkö?

      • weepeli
        weepeli kirjoitti:

        Jaahas, tässä vielä ehtikin takaisin.

        Pyyntöänne olen pyrkinyt noudattamaan jo pitkään ja tulevaisuudessakin pyrin noudattamaan ainakin 110 %:sti. Toivottavasti sama onnistuu teiltä.

        Huomenta.Tästä sekametelisopasta, tuon kirjoitukseni oletan muiden osaavan liittää tuonne eiliseen : rva ******* klo 20.57 ja uusittuun klo 21.55
        esittetyihin pyyntöihin.

      • RIITUSU
        Aurora kirjoitti:

        EA:n tasapuolisen kirjoituksen lohduttamana uskaltaudun heittämään kisakumppaneilleni Inkerille ja Riitulle pienen idean, jolla turhanpäiväinen kinastelu saataisi ehkä talttumaan ainakin määräajaksi.

        Määräaika olisi viisi kirjoitusta kultakin. Niissä ei saisi puhua kenestäkään pahaa, ei viitata toisiin ketjuihin, ei muistella männäkeväisiä tai toissatalvisia. Peitset alaslaskettuina puhuisimme normaalien käytöstapojen mukaisesti asioista tai asian vierestä, mutta ei riitakumppaneista sanaakaan.

        Tuomarina toimisi itsekunkin omatunto ja säädyllisyydentaju.

        Viisi peräkkäistä kirjoitusta ilman sarvia ja hampaita ei pitäisi olla mahdotonta näin fiksuille naisille.

        Yritetäänkö?

        Oikkein hyvä idea, Aurora, ja vielä pitemikin saisi olla se kirjoitusten määrä kuin vain viisi. Miksi laskit itsesi pois leikistä?
        Hyvää päivän alkua vaan kaikille ja E.A.lle viikon viimeistä työpäivää.

      • Aurora
        RIITUSU kirjoitti:

        "Määräaika olisi viisi kirjoitusta kultakin. Niissä ei saisi puhua kenestäkään pahaa, ei viitata toisiin ketjuihin, ei muistella männäkeväisiä tai toissatalvisia. Peitset alaslaskettuina puhuisimme normaalien käytöstapojen mukaisesti asioista tai asian vierestä, mutta ei riitakumppaneista sanaakaan."

        Kiinnitäpä Riitu huomiosi toiseksi viimeisellä rivillä olevaaan sanaan puhuisimme. Eikö se tarkoita, että itsekin olen "soputiimissä" mukana?

        Olen ymmärtänyt hyvän tarkoituksesi Aurora. Juuri nyt katson myös Sydämen asialla-
        tv- ohjelmaa. Sekin tuntuu sopivalta tähän aamuun.

        Yleensä kirjoitan täällä päivittäin tai harvemmin n. 2-3 kirjoitusta, omasta mielestäni sopivimpaan ja ajankohtaisimpaan ketjuun. - Hyväksyn toki ehdotuksesi.

        Yrittäkäämme hyvässä hengessä.

      • KumppaniRiituSu
        Aurora kirjoitti:

        "Määräaika olisi viisi kirjoitusta kultakin. Niissä ei saisi puhua kenestäkään pahaa, ei viitata toisiin ketjuihin, ei muistella männäkeväisiä tai toissatalvisia. Peitset alaslaskettuina puhuisimme normaalien käytöstapojen mukaisesti asioista tai asian vierestä, mutta ei riitakumppaneista sanaakaan."

        Kiinnitäpä Riitu huomiosi toiseksi viimeisellä rivillä olevaaan sanaan puhuisimme. Eikö se tarkoita, että itsekin olen "soputiimissä" mukana?

        Anteeksi; en lukenut ihan tarkkaan, kun sanoit, että "kisakumpaneilleNI".

      • riitusu
        KumppaniRiituSu kirjoitti:

        Anteeksi; en lukenut ihan tarkkaan, kun sanoit, että "kisakumpaneilleNI".

        Tää oli sitten seka eka, ja tää toka. Kolme on vielä jäljellä. Ja sitten päästäänkin taas Asiaan. Hymiöt tähän perään.
        Calvados, ketjun avaajana, heitäpä tähän jokin OIKEA aihes näin viikolopun kunniaksi.
        Sellanen, mikä ei oo minkään "värinen", ei haise millekkään eikä maistukaan.
        No, nyt täytyy taas tehä jotain.
        Ja syödäkin kai. Siitä ei olisi niin väliä, mutta kun on tullut tavaksi. Paha tapa.

      • Calvados
        riitusu kirjoitti:

        Kun tuo E.A. on ollut erittäin ahkerana ja pinonnut puita ja risuja tien viereen Heinolaan vietäväksi sopinee tähän tällainen työntekovitsi:

        Eduskunnan rakennustyömaalla sattui onnettomuus ja yksi rakennusmies huutaa, että Tiällä on yks insinöör jiänynnä palakin alle, tulukee auttammaa. Siihen insinööri sanoi heikolla äänellä, että diplomi-insinööri.

        Toinen vitsi: mitä eroa on radiolla, tv:llä ja palkankorotuksella? No, radiosta kuuluu, tv;stä näkyy mutta palkankorotusta ei kuulu eikä näy.

        Sain tänään paketin systeriltä, jossa oli aivan ihana kaulahuivi. Se on ohuesta langasta virkattu pitkä liina, joka koostuu aivan kuin pienistä flamencohameista jotka on kiinni toisissaan kierteisenä ketjuna. Väri vaihtelee valkoisen, harmaan ja mustan välillä, lanka on siis kolmiväriseksi värjättyä.

        Lähden kohta piikomaan apen 93-vuotissynttäreille ja syömään halloweenkakkua. Toinen kakku on nimeltään seittikakku. Ostimme tarvikkeet jo eilen. Sanoin apelle, että enää 7 vuotta, niin täytät 100.

        Huomennahan on se pyhäinpäivä ja pitäisi taas hautausmaalla käydä kynttilöitä viemässä.

        En nyt keksi Riitulle mitään oikeaa aihetta, lehdetkin ovat vain täynnään verotustietoja, itse saan 40 e takaisin.

        Kyl tääl oppii
        Seittikakku, halloweenkakku ja flamencokaulahuivi. Huivi varmaan onkin tuon selvityksesi mukaan tosi hieno. Opetteles ottaan kuvia ja lähettämään tänne. No jaa, kuvia tietty osaat ottaa ja otat, mutta tänne niiden lähetys vaatisi kirjautumisen, jota moni vieroksuu.

        Pyhäinpäivä, "laajennusko" Pyhäin Miesten päivään? Jos tähän kirjoittaisin, että tätähän tänä päivänä, tasa-arvon päivänä, saisin Virpi Salmelta huomautuksen, että pöljiä nuo trendikkäät tasa-arvon vastustajat. Jos taas tekisin tästä feministikysymyksen, niin taas Salmi sanoisi, että oo pöljä hiljaa.

        Kyl maar nuo lehdet ovat taas kirjoittaneet sadasta näkökulmasta euroista ja niiden jakaumista. Mul on oravannahkoja iliman karvoja, mutta saan palautusta euroina. En sano paljonko, mutta viiden euron päivittäisellä uhraamisellani kenoon, voin pelata 100 päivää.

    • zipz3

      Nyt mina ahdistuin ja hauvat myos, joten lahdemme rannalle juoksemaan ja sitten iumaan ja ahdistus on kaikonnut.

      • Calvados

        ZZ, olet usein puhunut hauvoistasi, kuinka monta niitä sinulla on ja mitä rotua tai rotuja ovat? Olisi kiva tietää.

        Sukulaistytöllämme on pieni chihuahua, joka sai viime vuonna viisi pentua, mutta kolme kuoli kohta syntymän jälkeen. Ovat niin pitkälle jalostettua rotua ja pienin rotu maailmassa, joten synnytykset ovat vaikeita. Chihuilla on iso pää ja pieni keho, se jo aiheuttaa vaikeuksia synnytyksissä.

        Vantaan sukulaisillamme on kuukauden vanhat kaksi pentua, jotka ovat viittä eri rotua, ovat todella terhakoita ja elinvoimaisia.

    • weepeli

      No toiset huomenet, "myöhäisheräneillekkin" !

      Mielenkiintoista vaihetta jäämme odottelemaan. EA:n juttu: twelwe points goes to Soomi, Finland.

      Kunhan muistetaan että "kärsällä vie veden omaan suuhunsa, ei pärskäytä toisen naamalle".

      http://www.youtube.com/watch?v=teFVIKbdls0

      Tässäpä päivän harmauteen kuitenkin muistutus "huonon" maun kerhon taitajalta. Silivuplee ja oksoo viitare.

      • Aurora

        Yhtyn etelliseen. Sittenpä meitä on useita huonon maun kerholaisia, sillä minäkin pidän Öövinistä. Oikein good man.

        Tuutha siekii meijän likkojen soputiimiin?

      • weepeli
        Aurora kirjoitti:

        Yhtyn etelliseen. Sittenpä meitä on useita huonon maun kerholaisia, sillä minäkin pidän Öövinistä. Oikein good man.

        Tuutha siekii meijän likkojen soputiimiin?

        Mie kuule luulen et mie aikan kahtelen, kuis työ mahatta tuota niinkun silleen......

        No tiettyhän mie siltä osin kun se mahollista, vuan suattaa olla etten paljo kerkiikään, kuhan se "äijä " tänne kerkiip. Jos ei ou vua pahemmin kippeeks tullunna ku eilen vähä ol oireillu mahatautiva.

        Pittää kuulostella jahka soittaavat. Vuan jos ei kuulu tiältä mittään, ei varmaan näykkään. Jos ei sitten iltamyöhillä.

      • Calvados
        Aurora kirjoitti:

        Yhtyn etelliseen. Sittenpä meitä on useita huonon maun kerholaisia, sillä minäkin pidän Öövinistä. Oikein good man.

        Tuutha siekii meijän likkojen soputiimiin?

        Päivää täältä yhdeltä soputiimiläiseltä! Pihkura, kun äityi yöllä särkemään hampaita tuolta oikealta alhaalta takaa. Juurihan se lohjennut paikattiin tasan kuukausi sitten, silloin sitä ei särkenyt yhtään. En ole varma kumpaa hammasta särki, nyt se on ohi, en tiedä, sohinko illalla hammasharjalla jonnekin ikenen väliin, niin että ien olisi jotenkin vaurioitunut. Katsotaan ja kuunnellaan.

        Irwinistä olenkin kertonut, että kun nuorena silloisella työpaikallani mesut soittivat Irwinin Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan, niin eräs mies laittoi aina kaiuttimen kiinni heidän osastollaan. Laulu kuulemma häpäisi työmiehiä. Sitten eräs minun osastoni nainen loukkaantui Puuseppää aina tarvitaan -laulusta, koska siinä puhuttiin, että jos puusepän vaimo ei lasta saa, niin puuseppä senkin puusta valmistaa jne. Nainen kärsi lapsettomuudesta omassa liitossaan. Yhtyeen nimeä en nyt muista mutta laulaja oli Teijo Joutsela.

        http://www.youtube.com/watch?v=WyuyqQe3Jmg

        Tässä se Puuseppä on, jostain suorasta esityksestä vuodelta 1979. Se levy, jota töissä soitettiin oli äänitetty jo paljon aiemmin, mutta sama bändi eli Humppa-Veikot.

      • Twelwe points vitosen lauluäänellä? No tuollahan mennään vielä pitkälle. Vähintään Kärsämäelle saakka.

        Kärsällä voi kastella kuivana aikana naapurin lakanat, nostaa aidan takaa vaikka mitä ja palautaa syksyn lehdet, sinne minne ne kuuluvat.

        Weepelin innoittamana lähetin Puna-Viher Salaiseen Päämajaan imagotyöryhmälle ehdotukseni uudeksi puolueemme tunnarimusiikiksi

        http://www.youtube.com/watch?v=SFJuDtXsgY4&feature=related

      • Calvados kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=WyuyqQe3Jmg

        Tässä se Puuseppä on, jostain suorasta esityksestä vuodelta 1979. Se levy, jota töissä soitettiin oli äänitetty jo paljon aiemmin, mutta sama bändi eli Humppa-Veikot.

        Johan jotenkin sopi päivääni tuo laulu

        Kaverin kanssa pohdittiin päivällä, että on se kumma, kun ei se puu taivu enää laajemmin suomalaisen pienyrittäjän käsistä valmiiksi tuotteeksi. En jatka tästä enempää, mutta pienoista suurempaa kiinnostusta hänessä heräsi osuuskunnan perustamisajatus. Mutta sanoi olevansa jo vanha mies, viiskytkolme. Jymmärsin tavallaan. Mutta joku vähän nuorempi sitten, no jaa. Kunnalta saisi vuokrattua tosi edullisesti lämpimiä neliöitäkin. Edullista lainaa laitteisiin jne. Weepelikin otettais hommiin, nääs ne veneen tapinreijät, Hämeessä sorvataan sopivampia kuin Ruikonperällä, hih hih.

        Jos Salainen Päämajamme saa kannatusta, niin vänkäämme väkisin sellaisen järjestelmän pystyyn, että aivan pieni yrittäjä saa pienenä tukena suunnilleen sen nykyisen suuruisen työmarkkinatuen. Sitten, kun ansaitsee omilla käsillään lisää, niin verojen muodossahan sitä yhteistä hyvää tulisi takaisin yhteiskunnalle. Näin siis karkeasti, ilman laskukonetta aprikoimme.

    • Vai pitää kestää viisi kirjoitusta. Ei tuu mitään, vastustan. Hih hih.

      Minulla sattui sellainen työpäivä, että kuntamme sanomalehti tulee saamaan muutaman kuvan ja sitten tekstin. Kuvien tekstit ovat vasta löperöitä luonnoksia. Sehän on jämpti niin, että jollei täällä saa harrastaa "turhanpäiväistä kinastelua", niin siitä sitten kärsii koko kuntamme. Iskemme Loposen kanssa kovaa ja tarkasti. Loponen muuten usklalsi tulla kyytiini, mutta sanoi, että et sitten peruuta.

      Lopuksi. Tulipa kiva tunne tuosta Auroran 7:39 kirjoittamasta. Tiesin, että norsulaumamme vanhin ...

      • Aurora

        Kiitos vaan kehumasta, mutta on meitä suuren suuria elefanttivanhuksia muitakin täällä marssimassa aurinkoista tietä eteenpäin.

        Tää viisi tekstiä on vasta soputiimi-projektin ensimmäinen osio. Jos osataan olla kiltisti, projekti jatkuu aina viisi kerrallaan tai miten neuvosto päättää;)

        Loponenkin tuntuu leppyneen vai olisko hän joutunut apostolinkyydille muuten?

        Mitäs kummaa te näin pyhän aattona ootte riehaantuneet tekemään, että ihan lehteen pääsitte. Ette kai te Loposen kanssa sit kuitenkin iskeneet kovaa ja tarkasti? Verta etusivulle, hih, sano Vanhanen.

      • Aurora kirjoitti:

        Joo joo, on teit elefanttivanhuksia marssilla, kuuluu töminä tänne asti.

        Loponen on vähän arka mun suhteen, mutta kun en "kiusaa", niin ujouden alta paljastuu ihan hyvä työkaveri. Parhaina hetkinään hän tekee ne työt, mitkä minä suunnittelen. Ja jos sitten huono hetki koittaa, niin pidämme vähän taukoo, jotta Loponenkin jaksaa taas. Se on nääs sellasta soputiimityötä sekin.

        No riehaantuuhan sitä Pyhät Miehetki joskus.

    • Alkuperäinen Rapu

      "...myrsky laivaamme keinuttelee..."

      Terveiset todella myrskyävältä mereltä. Toivottavasti et E.Arantes lähtenyt sillä jollallasi silloin keskiviikkona "saatille" ja niitä taimenia Gabriellan kannelle heittelemään - tosi kauniisti kyllä ajateltu, kiitos siitä, mutta varsinkin viimeyö oli yhtä hurlumheitä. Gabriella natisi ja kitisi kaikilla käytävillä kun siellä yritti seinistä kiinni pitäen päästä hyttiinsä. Eikä kysymyksessä ollut liikaa tai edes ollenkaan nautitut juhlajuomat, että käynti oli hankalaa, tanssista puhumattakaan.

      Laiva pääsi viimein takaisin tänään Helsinkiin, mutta myöhässä melkein kaksi tuntia! Nyt en ole ehtinyt vielä purkaa edes laukkuani, kun kävin vielä kaupassa ja olen puhunut muutaman puhelunkin.

      Täälläkin, ketjussamme, on hieman myrskynnyt, ja musiikkia on tullut paljon, mutta en nyt ehdi kuuntelemaan vielä niitä. Minulle tuli keskiviikkona tanssilattialla mieleen P.Kustaa, kun tanssin yhden pitkän, tummapukuisen miehen kanssa ja hän kysyi minulta, että voitko hänen puheensa perusteella arvata mistä päin Suomea hän on? No helppoa kuin se kuuluisa heinänteko, kun on näitä "sisäpiiritietoja", tietysti Turuusthan hän oli. Tulikohan tuo kirjoitusasu oikein, mutta arvaus oli oikea! Vaikka minä puhun mielestäni aivan "tavallisesti", niin minut hän arvasi helsinkiläiseksi, niin kuin myös yksi entinen nyrkkeilijä (nykyisin opettaa kuulemma nuorille jotain itsepuolustusnyrkkeilyä), ja kehui, että nuoret ovat ihania, kun ovat niin innoissaan oppimaan.

      Ei kuule ollut Calvados mitään jonoja, mutta kyllä kahdessakin on tarpeeksi, jos ne käy hieman "kyräilemään" toisiaan. Eilen en enää myöhemmin lähtenyt lattialle, kun siellä mentiin tosiaan "ylämäki - alamäki - ja koko energia meni siihen, että yrittää pysyä pystyssä. Tuo Lokki-kappale tuli levyltä, mitä ylhäällä lainasin hieman. Meitä oli kaksi paria tanssimassa ja totesimme, että sopii harvinaisen hyvin siihen tunnelmaan.

      Nyt minä käyn selvittelemään tuota laukkuani ja vaatteita tuulettumaan. Täytyy katsoa, vieläkö tänään ehtii kirjoitella.

      Kiva olla taas kotona!

      • Riiituuuuuuuuuuuu

        Rapu on ollut oikeassa elementissään. Hyvä, että olet päässyt ehjänä maihin.
        Vai ylä- ja alamäkeä sitä mentiin. "kaksi paria tanssimassa"... olivatko muut yrjöilemässä? Minä en kestä ollenkaan laivan keinuttelua, muistan ne lukuisat matkat jopa Finnjetilläkin, miten makasin puolikuolleena hytissä, kun tyttäreni leikkivät lasten leikkihuoneessa.
        Se Kuoppamäen laulama Lokki on kaunis.

      • Alkuperäinen Rapu
        Riiituuuuuuuuuuuu kirjoitti:

        En tiedä olivatko muut yrjöilemässä, mutta meillä kahdella parilla oli tilaa tanssia, ja onneksi se minun tanssittajani oli hyvä tanssimaan ja roteva, niin että oli aika turvallista "esiintyä", mutta sitten jos olisimme lentäneet nurin, niin olisi siinäkin syntynyt aikamoista jälkeä!

        Minä en yleensä voi pahoin, enkä nytkään, mutta kun menin tänä aamuna sille "samppanja-aamiaiselle" (kuohuviiniä se kyllä vain oli, mutta hyvin kuivaa ja hyvää), ja laiva keinui edelleen, niin sanoin hovimestarille, joka saatteli pöytään, että taitaa olla hankalaa taiteilla ruokia hakemaan, mutta hän sanoi, että kyllä se onnistuu, kun hissukseen kulkee - ja onnistui hyvin. Oli aivan mahtavan hyvät ruoat siellä Food Gardenissa.

        Katselin tänään siellä syödessäni, kun hyvin vanha pariskunta meni hakemaan ruokaa käsikynkässä, toisiinsa tukeutuen, kateeksi aivan kävi!

        Rapu, Gabriella-laiva on minullekin hyvin tuttu ja Food Carden siellä. Saitko samppanja-aamiaisen kahtena aamuna? Oletan, että sait.

      • Alkuperäinen Rapu
        Calvados kirjoitti:

        Rapu, Gabriella-laiva on minullekin hyvin tuttu ja Food Carden siellä. Saitko samppanja-aamiaisen kahtena aamuna? Oletan, että sait.

        Myöhäis "huomenta" kaikille ja Pyhäinpäivää!

        Kyllä minä sain samppanja-aamiaisen molempina aamuina! Kyllä se ruoka on siellä "parempaa", kuin isolla puolella ja tunnelma jotenkin rauhallisempi. Kahvikannu tai tee tuodaan jo heti alussa pöytään, sitä ei tarvitse hakea itse ja käytetyt lautaset haetaan heti pois, etteivät "häiritse" silmiä. Huomasin myös, että jos joku tarvitsi jotain apua, niin sitäkin sai ystävällisesti annettuna.

        Gabriellasta minäkin tykkään enempi kuin Mariellasta, mutta kyllä me olimme samaa mieltä Gabriellan risteilyisännän kanssa, että on se niin "väärin", kun Turku sai uuden, hienon laivan, miks'emme me? Tämä risteilyisäntä "vihjaisi" minulle, että sellainen pieni mahdollisuus on, että nyt kun sieltä vapautuu myyntiin Isabella, niin jos se "mahdollisesti" saataisiin tänne! En "tunne" sitä Isabellaa, mutta kai se sitten olisi joku vähän tyhjää parempi - sitä uutta ja mahtavaa odotellessa.

        Mukavaa, että appesi nautti juhlistaan. Toivottavasti nauttii myös siitä saamastaan juhlajuomasta, ei sitä kannata juomatta jättää!

        Rapu, Isabella liikennöi aikoinaan Helsingistä Tukholmaan, ennen kuin se siirrettiin Turun linjalle v 1997. Matkustin sillä muutaman kerran, nyt Isabellan korvaa se uusi Grace.

    • SeRiituSutaas

      Kommentoin tänne alas teidän useampia juttuja.
      Ensin Calvados, pisti tuonne ylös muutaman hauskan vitsin. Inssit ovat niitä tiukkapipoja, yleensä, kokemusta on... Anteeksi jos täällä on joku, mutta kuitenkin sanottu mikä sanottu.
      Sitten; tiedän millainen tuo huivi on. Sellaisen neulominen on nyt ollut tämän vuoden hitti, täälläkin. Sain myös sellasen lahjaksi; punasini eri sävyissä. Se neulotaan eräänlaisesta verkkomaisesta "langasta". Kauniita röyhelömäisiä.
      Sitten; millainen on halloweenkakku? Oletko itse tehnyt?
      Halloweenista; toissailtana minullakin soi ovikello julmetusti ja säikähdin jo, että tyttäreni luona on tapahtunut jotain. Oven takana seisoikin viisi kuusi pientä "hirmua". Mustaa nappisilmää ja vaaleaa pörröpäätä. Heillä iso pussi käsissä ja kysyivät onko jotain antaa. Voi, olin kokonaan unohtanut, että oli SE päivä ja lapset kiertelevät kerjuulla. Valitin kovasti ja pyysin anteeksi, että ei minulla ollut kuin pari suklaakarkkia. Yksi niistä pojista sanoi nätisti, että eihän he minun viimeisiä. Annoin sitten heille jokaiselle viiskytsenttisen. Sitten he menivät kerrosta ylemmäs.
      Kuulin, että sieltä saivat enemmän.
      Mitähän se E.A. nyt suunnittelee, kun juuri kohta on pääsemässä eläkkeelle.
      No kun Heinolassa polttavat nuo puukasat, niin tuuli kuljettaa savut sinne länteen päin.

    • E.A

      No minäkin heitän pari lausetta tänne alas.

      Rapu, kyl minä siellä jollalla painelin, mutta kun siinä ei jarruja ollut ja täydet purjeet, niin ohi menin ja niin meni ne kalatkin. Kivaahan tuollainen liika keinuminen ei ole, mutta hienoa, että perille tulitte kuitenkin.
      Kyllä täällä on ihan kielikylpyäkin meittin palstalla, mikä puuttuu meittin pisa-kouluista tyystin. Turun ja espanjan kielen väliltä kaikkia, saksaakin. Onneksi ei puolaa. Kljkrtsovitsia on hiukka hankalaa kirjoittaa, muitten kielten suhteen jarruna ymmärrys.

      Riitu, kyllä suurin osa insinööreistä on ihan ilman pipoa. Me tarvittais paljon enemmän insinööritietoja ja taitoja. Sellunkeittäjiä vähemmän, vieläkin vähemmän. Puut saisivat kasvaa rauhassa ja ilman lannoitusta ja sitten ne pitäisi jalostaa Suomessa loppuun asti. Panen eläkeanomukset menemään vasta ensi vuoden loppupuolella, nääs kun siitä ensi kesästäkään ei vielä tiedä, jos vaikka pari kolme kuukautta.

      • Riiitunraatuuu

        No mitäs tuo nyt meinaa, että sitten kuiteskii, ensi kesänä. Eikös se eläkeikä tule tänä vuonna saavutettua? Vai muistanko väärin.
        Totta kai, meitä on monex kaikissa ammateissa. Minulla vaan on yx henkilkohtainen kokemus. Puut pitäisi ilmanmuuta käsitellä loppuun asti kotimaassa. Taitaa olla vaan vaivaiskoivut, joita siellä vuoleskellaan, niistä kipposia ja kupposia erikoisuutena ulkomaalaisille myytäväksi.

        PS. tää oli sitten viides virheetön kirjoitukseni. Vieläkö voin jatkaa? :)))

      • E.A
        Riiitunraatuuu kirjoitti:

        Seuraamme silmä tarkkana ja korvat kuulolla sitä jatkoa. Oo tarkka tuon kuudennen kans. Äläkä velttoile sitten seittemännenkään suhteen.

        Siitä ensi kesästä. Olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että katsotaan sano silmälääkäri. Mutta ei sitten enää kuin pari kuukautta, touko-kesä ehkä. Ja homman laadutkaan ei saa huonontua, minä en pajukossa enää juoksentele.

        Tarkoitit varmaan tuota koivun pahkaa, mutta meillä on muutamia erinomaisia puulajeja, joista voi tehdä hienoja koriste tai käyttöesineitä. Eräiden puiden paksuista juuristakin saa esille puun hienoja sävyjä. Toki Suomenlahden toisella puolen löytyy vielä lisää hienoja lehtipuita.

      • ViherPiippiipRS

        Kuudes meni jo tuonne alemmas zipparin koiratarhaan.
        Ai niin, koivunpahkaahan ne onkii. Sellasia pieniä korvallisia kupposia, joita Lapissa käytetään. On ne suomalaiset puutuotteet kauniita, mutta ne on niin himskatin kalliita, niinkun kaikki suomalainen tuotanto täällä. Ei niitä tavallinen kansa pysty ostamaan, ne on enemmänkin sellasen hyvintienaavan eliitin juttuja. Tavalliselle tienaajalle tulee laivakonteittain törkyä Kiinasta, mitä saa euron kaupoista. Ostan niitä itsekin, kun ei paljon muuhun rahat riitä, en tosin mitään koristetörkyä, niitä on jo jos yleensä haluankaan sellasta. Mutta on niissä sellaista käytännön tavaraakin halvalla, kuten tiskiharjaa ym. taloustavaraa. Nyt kun joulu on taas lähiaikoina, niin nämä halpakaupat ovat pullollaan halpaa joulukrääsää. Halloween jutut on nyt pantu piiloon. Kyllä tää maailma hukkuu turhantörkyyn.
        Tulee itselle sellanen vastareaktio, että haluaisi elää vieläkin askeettisemmin.
        Mutta tietsikasta en luovu. :-)

      • Alkuperäinen Rapu

        Se olit siis sinä sen jollasi kanssa, kun siitä punaisenlaivan ohitse viuhahti myrskyn kiidättämänä jotain valkoista, lepattavaa, mutta ajattelin, että siinä meni "Suomen Joutsen" myrskyistä piittaamatta ja vei voiton Viikingistä - hyvä!

        Olen aivan samaa mieltä kanssasi noista kielikylvyistä, tarpeellisia ovat, heti minäkin osasin tehdä sen oikean arvauksen.

        weepeli on väsähtänyt varmaankin kun on saanut leikkiä tuon 2,4 ikäisen kanssa (saman ikäisen, kuin minun tyttärenpoika, hän täyttää nyt marraskuussa 2,5). Laivalla oli paljon pieniä lapsia, aivan vauvojakin vielä puolenyön aikaan yökerhossa. Minua "ahisti", nähdä ne väsyneet lapset siellä, ja eilen otinkin "puhutteluun" laivan risteilyisännän tuosta lapsiasiasta ja monesta muustakin.

        Hän tuli tapaamaan minua, kun info ilmoitti hänelle. Tuli verryttelypuvussa, pyydellen asuaan anteeki, oli kuulemma ollut juuri menossa suihkuun! No pyysin minäkin anteeksi, että keskeytin, mutta hän oli kyllä mukava ja asiallinen. Olimme monista asioista sammaa mieltä, hän kertoi, että hänelle oli kerrottu, että vielä yhden aikaan yöllä oli näitä pieniä ollut yökerhossa ja vähän suurempia juoksenteli "silmät ristissä" pitkin laivankerroksia. Emme kumpikaan hyväksyneet sitä tietenkään. Jotkut vanhemmat eivät vaan joko välitä, tai ymmärrä!

      • Calvados

        E.A. Jos et heti aloita eläkkeellä oloa, niin lisäeläkettähän kertyy tehdystä työstä peräti 4,5 %, mutta jos olet jo eläkkeellä ja jatkat töitä, eläkettä kertyy vain 1,5 % vuodessa ja sen saa vasta 68 v täytettyään. Mutta koska täytät vasta 64 vuotta, niin odotat sitten 65 vuotiaaksi, ennen kuin anot eläkkeelle?

        Eikös nykyään ole niin, että eläke lasketaan neljän viimeisen työvuoden ajalta, jolloin paras ja huonoin vuosi pudotetaan pois ja niiden kahden keskiarvo lasketaan pohjaksi. Äsh, taidan olla väärässä, lasketaanko se kuitenkin 10 viimeisen työvuoden ajalta nykyään. Silloinhan sinun kannattaa vielä muutama kuukausi ensi vuonna tehdä, jolloin se putoaa pois huonoimpana vuotena ja muut paremmat nostavat eläkettä. Mutta onko kyseessä kunnallinen/valtion eläke vai siviilifirmasta saatu? Ota näistä nyt sitten selvää, kun eläkelait muuttuvat alvariinsa.

        Teretulemast ehjänä takaisin maihin. Yritin laivan lähtiessä huutaaaaaaa uusia päivityksiä tuulilukemiin, mutta eihän ne vastaiseen kuulunut :-)

        "weepeli on väsähtänyt varmaankin kun on saanut leikkiä"

        Jepsis, oot tasan oikeassa, eli vielä "keikka" jatkuu huomiseen illansuuhun, ja nyt on jo peli kuusnolla, ja arvaatte varmaan kummanko hyväks? Voe mahoton tuota vauhtia jo, satakymmenen lasissa kaheksankympin alueella, ja koko ajan.

        Opeteltiin siinä sivussa autokirjoista liikennemerkkejä, ja kun oli näin "hyvä" opettaja, että kun vaari sanoo stop, silloin on liike seis. Joo, hyvin toimi, tasan yhen kerran :-(

        Nyt on pakko sanoa Hyvät Yöt kaikille, ( "ronsulauma" mukaanlukien), et jaksaa huomenna taas.

      • Calvados
        ViherPiippiipRS kirjoitti:

        Kuudes meni jo tuonne alemmas zipparin koiratarhaan.
        Ai niin, koivunpahkaahan ne onkii. Sellasia pieniä korvallisia kupposia, joita Lapissa käytetään. On ne suomalaiset puutuotteet kauniita, mutta ne on niin himskatin kalliita, niinkun kaikki suomalainen tuotanto täällä. Ei niitä tavallinen kansa pysty ostamaan, ne on enemmänkin sellasen hyvintienaavan eliitin juttuja. Tavalliselle tienaajalle tulee laivakonteittain törkyä Kiinasta, mitä saa euron kaupoista. Ostan niitä itsekin, kun ei paljon muuhun rahat riitä, en tosin mitään koristetörkyä, niitä on jo jos yleensä haluankaan sellasta. Mutta on niissä sellaista käytännön tavaraakin halvalla, kuten tiskiharjaa ym. taloustavaraa. Nyt kun joulu on taas lähiaikoina, niin nämä halpakaupat ovat pullollaan halpaa joulukrääsää. Halloween jutut on nyt pantu piiloon. Kyllä tää maailma hukkuu turhantörkyyn.
        Tulee itselle sellanen vastareaktio, että haluaisi elää vieläkin askeettisemmin.
        Mutta tietsikasta en luovu. :-)

        Riitu, nuo pienet, korvalliset koivunpahkakupit ovat nimeltään kuksa (yksikkömuoto, kuksia monikossa; saattaapi aiheuttaa tietynlaisiä mielleyhtymiä) ovat lappilaisia tuotteita ja kalliita kuten sanoit. Yhdellä työkaverillani oli sellainen ja sitä ei saanut ikinä pestä. Se olikin todella musta sisäpinnaltaan. Monenkohan vuoden kahvit oli siitä juonut.

        Tietsikasta en minäkään luovu. Ennemmin vaikka töllöttimestä.

        Huomenta, täällä pilkunviilaaja

        Kuksa, kuksat (=mon.), kuksia (mon. part.)

        Mitä tulee sitten tähän kuksaan, monelle se on jokin ansiomerkki leiritulilla ja se sitten ehkä kertoo : " Olen erämies, tai symppaan saamelaisii tai lappalaisii " Kyllä muovinen muksi on minulle käytännöllisin retkimuki.

        Tuo oli kyllä oikeastaan herkullinen aihe, minkä Riitu heitti tänne eli "liian kallis tuote". Noin lyhykäisyydessään, ainakin joskus päti sanonta, köyhän ei kannata ostaa halpaa. Vielä sekin jäi askarruttamaan mieltä (sain kuitenkin nukuttua) esim. käyttöesineen esteettisyys, koristeellisuus. Entä koriste, lahja jne. Ostan mieluumin nykyään harvemmin ja säästän, no tietty riippuu vähän tavarasta.

        Muuten, kun eilen luin tuon Ravun viestin 16:41, niin tuli sellainen mielikuva, että Rapu ei ollut ehtinyt heittää takkiaankaan vielä naulakkoon, kun tänne raapusti kuulumisensa.

        Liian kallis tuote on hyvä aihe. Tähän otan sellaisen näkökannan, että paras tuote voi olla ilmainenkin. Esimerkkinä kaupan eineksistä jääneet mustat tyylikkäät muovikipot, joista nykyään syön kaikki ateriani. Niiden käsitellystä pinnasta lika lähtee helposti pois ja ne kestävät vaikka kuinka monta tiskausta. Ennen kaikkea ne ovat kevyet kiikuttaa vaikka teeveen eteen. Lisäksi niihin mahtuu pienempi annos kuin isoihin vanhanajan posliinilautasiin (painonhallinnallinen näkökohta),

        Köyhän ei kannata ostaa halpaa pätee ainakin kahteen vuoden sisällä ostamaani kumisaapaspariin. Molempien muovi on niin haurasta, että pinta on jo täynnä viiltoja. Toisaalta halusinkin kevyet kumisaappaat enkä tajunnut että kunnon nokialaiset ovat aina painavia.

        Pyhäinpäivä, musta kuin synti... mitähän valoa tähänkin keksisi?

      • E.A
        Calvados kirjoitti:

        E.A. Jos et heti aloita eläkkeellä oloa, niin lisäeläkettähän kertyy tehdystä työstä peräti 4,5 %, mutta jos olet jo eläkkeellä ja jatkat töitä, eläkettä kertyy vain 1,5 % vuodessa ja sen saa vasta 68 v täytettyään. Mutta koska täytät vasta 64 vuotta, niin odotat sitten 65 vuotiaaksi, ennen kuin anot eläkkeelle?

        Eikös nykyään ole niin, että eläke lasketaan neljän viimeisen työvuoden ajalta, jolloin paras ja huonoin vuosi pudotetaan pois ja niiden kahden keskiarvo lasketaan pohjaksi. Äsh, taidan olla väärässä, lasketaanko se kuitenkin 10 viimeisen työvuoden ajalta nykyään. Silloinhan sinun kannattaa vielä muutama kuukausi ensi vuonna tehdä, jolloin se putoaa pois huonoimpana vuotena ja muut paremmat nostavat eläkettä. Mutta onko kyseessä kunnallinen/valtion eläke vai siviilifirmasta saatu? Ota näistä nyt sitten selvää, kun eläkelait muuttuvat alvariinsa.

        Ensimmäinen kappaleesi oli 3/4 osiltaan juuri niin kuin ajattelen. Sitten siihen tulee pari omaa "haastetta". Ensi kesän kahden kuukauden jaksolla voisin seurata läheltä, onko mikään muuttunut kunnan toimiston asenteissa. Ja toinen haaste on ne osaltaan mukavat työt. Ja Loponen.
        Nuo eläkkeet. Me tullaan yhessä kumppanin kanssa kyllä toimeen, kun tarkkoja ollaan ja sukanvarsia kulutetaan. Täällä maaseudulla on sekä menoja ehkä jossain suhteessa enemmän, mutta reilusti plussan puolelle jäädään Helsinkiin verrattuna. Mutta tietty talous ei ole se ainut mittari.
        PS. kyllä nykyään koko työelämä on se eläkkeen laskennallinen peruste. Mutta en ole siihen lainsäädäntröön perehtynyt, tiedän kuitenkin suunnilleen mitä tulen saamaan eli pieni yrittäjäeläke, pieni työeläke ja kansaneläkettä tueksi. Puolet sijoitan veroparat...hih hih. Ja lopuilla kiertelemme ... Keski-Suomea. Aasilla minä ja Pollella kumppani, ku on niin pollee.

      • E.A
        Aurora kirjoitti:

        Huomenta

        Liian kallis tuote on hyvä aihe. Tähän otan sellaisen näkökannan, että paras tuote voi olla ilmainenkin. Esimerkkinä kaupan eineksistä jääneet mustat tyylikkäät muovikipot, joista nykyään syön kaikki ateriani. Niiden käsitellystä pinnasta lika lähtee helposti pois ja ne kestävät vaikka kuinka monta tiskausta. Ennen kaikkea ne ovat kevyet kiikuttaa vaikka teeveen eteen. Lisäksi niihin mahtuu pienempi annos kuin isoihin vanhanajan posliinilautasiin (painonhallinnallinen näkökohta),

        Köyhän ei kannata ostaa halpaa pätee ainakin kahteen vuoden sisällä ostamaani kumisaapaspariin. Molempien muovi on niin haurasta, että pinta on jo täynnä viiltoja. Toisaalta halusinkin kevyet kumisaappaat enkä tajunnut että kunnon nokialaiset ovat aina painavia.

        Pyhäinpäivä, musta kuin synti... mitähän valoa tähänkin keksisi?

        Pyhäin Miesten päivänä kysyt, että mistä valo? Hih hih, no joko kynttilästä, energialampusta tai ledeistä.

        Tuo paras tuote on ilimanen, on hyvä tuote. Ja tietty ne eineskipot. Lukematon määrä on ilmaistuotteita ja jopa koriste-esineitä. Vaihtolavoilla, roskiksissa jne. Minulla on nopeasti ajateltuna kaksi "tuotetta" mielessäni juuri nyt. Vaihdoimme kunnan nuorisotaloon ulko-ovet. Olis menny ne vanhat lyhyen varastoinnin jälkeen vaihtolavalle, nyt ne ovat (pariovet ehjine karmeineen) varastossani. Kaupan kassan kohdalla on tukevia pahvilaatikoita, niitä pinossa takan vieressä ja polttopuiden pintakosteus korvaa ilmankostuttajaa. Sitten löydän joskus joitain kovakuoriaisia ja muita mönkijöitä puiden kätköistä ja pyrin niitä tunnistamaan. Eräällä työkaverilla oli kesällä vähän aikaa sisilisko kotonaan lemmikkinä. Jne, jne, jne...ei ole loppua ...

        Kumisaapastarinasi on tuttu. Minulla toistaiseksi vähän kalliimmat Sievin sievät jaloissani. Kaksi vuotta jo kestäneet.

      • Aurora
        E.A kirjoitti:

        Ensimmäinen kappaleesi oli 3/4 osiltaan juuri niin kuin ajattelen. Sitten siihen tulee pari omaa "haastetta". Ensi kesän kahden kuukauden jaksolla voisin seurata läheltä, onko mikään muuttunut kunnan toimiston asenteissa. Ja toinen haaste on ne osaltaan mukavat työt. Ja Loponen.
        Nuo eläkkeet. Me tullaan yhessä kumppanin kanssa kyllä toimeen, kun tarkkoja ollaan ja sukanvarsia kulutetaan. Täällä maaseudulla on sekä menoja ehkä jossain suhteessa enemmän, mutta reilusti plussan puolelle jäädään Helsinkiin verrattuna. Mutta tietty talous ei ole se ainut mittari.
        PS. kyllä nykyään koko työelämä on se eläkkeen laskennallinen peruste. Mutta en ole siihen lainsäädäntröön perehtynyt, tiedän kuitenkin suunnilleen mitä tulen saamaan eli pieni yrittäjäeläke, pieni työeläke ja kansaneläkettä tueksi. Puolet sijoitan veroparat...hih hih. Ja lopuilla kiertelemme ... Keski-Suomea. Aasilla minä ja Pollella kumppani, ku on niin pollee.

        Vajaa nelikymppinen tyttäreni kertoi saaneensa työeläkeotteen vakuutusyhtiöltä. Eipä ollut liki kahdenkymmenen vuoden uurastuksesta paljon pennosia kertynyt.

        Tuntuu mahdottomalta ajatuskin, että monikaan tuon ikäinen pystyisi vielä kaksikymmentäviisi ehjää vuotta (ilman irtisanomisia ym.) kamppailemaan saadakseen vanhana edes jonkinlaisen toimeentulon.

        Onneksi hän on ikään kuin vaistomaisesti osannut varautua köyhyyteen valitsemalla hyvin vaatimattoman elämänmuodon. Realismi kannattaa.

        Realismiin hiukka utopiaa.

        Jos saataisiin joitain ihmisiä kiinnostumaan enenevässä määrin vaatimattomasta elämäntavasta, niin valtiovallan kannattaisi siihen hiukan sijoittaa. Kunnostettavissa olevat mummonmökit pois yksityisiltä, jolleivat pidä niitä kunnossa. Halavalla sitten myyntiin tai vuokralle. Samoin kaikki tyhjillään makaavat kuntien tilat käyttöön jne. Nämä nyt olivat vain ripaus, ja hutkaisuperiaatteella tänne viskeltyjä. Viskelkää lisää, jos haluattte.

        Perusterveyden hoito pyörien päälle ja aika ajoin auto kiertämään syrjäseutuja. Nettiyhteydet kuntoon ja kunnon tietojärjestelmät. Mitäs nämä valtion ja kuntien herrat / rouvat ja muut säädyt siellä yskii. Ja EU- virkahenkilöitä inhimillisyyskurssille, kynät veks käsistä raaputtamasta turhia pykäliä jne.

        Kiertävän palveluauton kätköihin, vaikka sitten perävaunuun kirjaston kirjoja ja kauppojen hyllyiltä parasta ennen tuotteet jakoon.

        Jne jne jne...

        PS. myös kaupunkeihin kiertäviä palveluja, pientä remonttia ja lähimmäisen auttamista kehiin. Pärkkele, emme paremmin sano täällä Puna-Vihreiden Salaisessa Päämajassa.

      • Alkuperäinen Rapu
        weepeli kirjoitti:

        Teretulemast ehjänä takaisin maihin. Yritin laivan lähtiessä huutaaaaaaa uusia päivityksiä tuulilukemiin, mutta eihän ne vastaiseen kuulunut :-)

        "weepeli on väsähtänyt varmaankin kun on saanut leikkiä"

        Jepsis, oot tasan oikeassa, eli vielä "keikka" jatkuu huomiseen illansuuhun, ja nyt on jo peli kuusnolla, ja arvaatte varmaan kummanko hyväks? Voe mahoton tuota vauhtia jo, satakymmenen lasissa kaheksankympin alueella, ja koko ajan.

        Opeteltiin siinä sivussa autokirjoista liikennemerkkejä, ja kun oli näin "hyvä" opettaja, että kun vaari sanoo stop, silloin on liike seis. Joo, hyvin toimi, tasan yhen kerran :-(

        Nyt on pakko sanoa Hyvät Yöt kaikille, ( "ronsulauma" mukaanlukien), et jaksaa huomenna taas.

        Kiitos ja myöhäis huomenta leikin väsyttämälle vaarille aivan erityisesti! Toivottavasti yö antoi lisää voimia ja myös sitä tarpeellista lepoa tähän päivään.

        Tiedän, että virtaa noilla tuon ikäisillä riittää, eikä oppimisella tunnu olevan mitään rajaa, ja se on hyvä. Oppi tuntuu myös menevän perille, mutta ovathan nuo "muistikeskukset" vielä niin tuoreet tuolla pääkopassa, toisin kuin nykyisin jo työikäisten, ovat tämän päivän Hesarin mukaan aivan ylikuormittuneet, ja muisti ei enää pelaa heilläkään. Ei ole kysymys Altzheimeristä, vaan liiasta tiedontulvasta ja keskeytyksistä, niin ettei ehdi paneutua mihinkään kunnolla. Unohdettu asia ei kuulemma palaudu mieleen uudestaan!

        Nyt täytyy ruveta valmistautumaan pikkuhiljaa taloyhtiön pihatalkoisiin! Hallituksemme on tainnut vähän nyt "mokailla", kun on laittanut talkoot Pyhäinpäiväksi! Liekö nyt sitten miten iso synti? Taitaa sataakin, mutta pitää mennä katsomaan.

        Voimia leikkiin!

      • Aurora
        E.A kirjoitti:

        Realismiin hiukka utopiaa.

        Jos saataisiin joitain ihmisiä kiinnostumaan enenevässä määrin vaatimattomasta elämäntavasta, niin valtiovallan kannattaisi siihen hiukan sijoittaa. Kunnostettavissa olevat mummonmökit pois yksityisiltä, jolleivat pidä niitä kunnossa. Halavalla sitten myyntiin tai vuokralle. Samoin kaikki tyhjillään makaavat kuntien tilat käyttöön jne. Nämä nyt olivat vain ripaus, ja hutkaisuperiaatteella tänne viskeltyjä. Viskelkää lisää, jos haluattte.

        Perusterveyden hoito pyörien päälle ja aika ajoin auto kiertämään syrjäseutuja. Nettiyhteydet kuntoon ja kunnon tietojärjestelmät. Mitäs nämä valtion ja kuntien herrat / rouvat ja muut säädyt siellä yskii. Ja EU- virkahenkilöitä inhimillisyyskurssille, kynät veks käsistä raaputtamasta turhia pykäliä jne.

        Kiertävän palveluauton kätköihin, vaikka sitten perävaunuun kirjaston kirjoja ja kauppojen hyllyiltä parasta ennen tuotteet jakoon.

        Jne jne jne...

        PS. myös kaupunkeihin kiertäviä palveluja, pientä remonttia ja lähimmäisen auttamista kehiin. Pärkkele, emme paremmin sano täällä Puna-Vihreiden Salaisessa Päämajassa.

        Niitä on nykyään kaikenmaailman mökkitalkkareita, mutta onko luotettavia? Jos ne jotenkin kunnallistettaisiin, yksinäinen naisihminenkin arvaisi niitä käyttää.

        Oma esimerkki: mökiltäni lahosi kaivonkansi ja koska puuseppää ei lähipiiristä löytynyt, tilasin lehti-ilmoituksella yhden yrittäjän. Nelisen kesää uusi (kallis) tekele kesti ja sitten jo lautoja keikkui vedessä "oravan lauttoina".*

        Kotiini en remonttia uskalla ajatellakaan. Pitäisi olla suosittelijoita ja suosittelijan suositteilijoita ja ihan mahdotonta kyselyä ja hintavertailua. Ei tuu mittään.

        *Oravan lauttoja on meitin hautausmaalla niiden avonaisten kasteluvesisäilöjen pinnalla ihan tarkoituksella, etteivät kurret molskahda pohjalle.

      • MuksaRiituS
        Calvados kirjoitti:

        Riitu, nuo pienet, korvalliset koivunpahkakupit ovat nimeltään kuksa (yksikkömuoto, kuksia monikossa; saattaapi aiheuttaa tietynlaisiä mielleyhtymiä) ovat lappilaisia tuotteita ja kalliita kuten sanoit. Yhdellä työkaverillani oli sellainen ja sitä ei saanut ikinä pestä. Se olikin todella musta sisäpinnaltaan. Monenkohan vuoden kahvit oli siitä juonut.

        Tietsikasta en minäkään luovu. Ennemmin vaikka töllöttimestä.

        Niin, kuksahan se onkin. Onhan se aika edullista, meinaan kahvin kulutuksessa, kun ei pese tuollaista kuksaa eikä muksaa koskaan. Vähitellen saa jo ihan sopivan väkevää kahvia niistä juodakseen, kun lisää vain keitettyä vettä. Hymiö.
        Tulikin mieleen, että on lähdettävä tästä ostamaan uusi kahvipaketti.
        Minä olen jo töllöttimestä luopunut.

      • Aurora
        Aurora kirjoitti:

        Vajaa nelikymppinen tyttäreni kertoi saaneensa työeläkeotteen vakuutusyhtiöltä. Eipä ollut liki kahdenkymmenen vuoden uurastuksesta paljon pennosia kertynyt.

        Tuntuu mahdottomalta ajatuskin, että monikaan tuon ikäinen pystyisi vielä kaksikymmentäviisi ehjää vuotta (ilman irtisanomisia ym.) kamppailemaan saadakseen vanhana edes jonkinlaisen toimeentulon.

        Onneksi hän on ikään kuin vaistomaisesti osannut varautua köyhyyteen valitsemalla hyvin vaatimattoman elämänmuodon. Realismi kannattaa.

        Lisäys edelliseeni: vielä vaatimattomampaa olisi toki asua 25 neliön yksiössä kirkonkylän kerrostalossa ja pitää kotieläimenä sisiliskoa. Kunta ei joutuisi ainakaan sen asukkaan tähden vetämään piuhoja minnekään korpeen eikä pitämään yllä maanteitä.

        No 25 neliötä
        Jos oikein oltaisiin - nostettas kissa pöydälle - voitaisiin tietty kiinnittää huomiota noihin neliöihinkin. Ja niiden neliöiden sijaantiinkin.
        Tuo tie ja sen hoito.
        Kun tulin kotiin eilen, mielessäni oli ottaa yksi sorapussi mukaan. Olisin täyttänyt ammottavan kuopan asfaltissa. No rikoshan se ehkä olisi ollut, sillä juttelin kaupassa tienpidosta, talvihuollosta, vastaavan kanssa ja hän sanoi ilmoittavansa kuopasta. Pitää vaan odotella kuopan kuivumista, jotta asfaltti siinä pysyisi. Sanoisko, että pärkkele. Kyllä tiehoito kalliiksikin saadaan ja sillä aikaa voi vedellä hirsiä välinpitämättömyyden viltin alla.
        Koht mä saan muistutuksen näistä ja Te kokoonnutte.

        Tuo ylempi kirjoituksesi ansaitsee myös että pärkkele, ei sinulle. On mökkitalkkareita ja mökkitalkkareita. Meittin työttömien yhdistykseltä voi kanssa tilata pientä ylläpitoa, mutta sieltäkin kuuluu joskus kummia, meinaan niistä laskutuksista. Ja miksei myös työn laadusta.

        PS. mitään ei voida kunnallistaa, se juontuu jo varmaan tuolta EU:sta saakka. Ja kansallisten kok- kokkareitten hymyn taakse piiloutuvista tosi tarkoituksista, pärkkele. Taisin tuonne johonkin jo kirjuutella, että pienet osuuskunnat pienten tukimuotojen avulla sattaisivat olla eräs ratkaisu.
        PS. kokeilu jo pelaa, minä suunnittelen ja Loponen tekee. Ei siit mitään tuu jos molemmat suunnittelee.

      • Calvados
        E.A kirjoitti:

        Huomenta, täällä pilkunviilaaja

        Kuksa, kuksat (=mon.), kuksia (mon. part.)

        Mitä tulee sitten tähän kuksaan, monelle se on jokin ansiomerkki leiritulilla ja se sitten ehkä kertoo : " Olen erämies, tai symppaan saamelaisii tai lappalaisii " Kyllä muovinen muksi on minulle käytännöllisin retkimuki.

        Tuo oli kyllä oikeastaan herkullinen aihe, minkä Riitu heitti tänne eli "liian kallis tuote". Noin lyhykäisyydessään, ainakin joskus päti sanonta, köyhän ei kannata ostaa halpaa. Vielä sekin jäi askarruttamaan mieltä (sain kuitenkin nukuttua) esim. käyttöesineen esteettisyys, koristeellisuus. Entä koriste, lahja jne. Ostan mieluumin nykyään harvemmin ja säästän, no tietty riippuu vähän tavarasta.

        Muuten, kun eilen luin tuon Ravun viestin 16:41, niin tuli sellainen mielikuva, että Rapu ei ollut ehtinyt heittää takkiaankaan vielä naulakkoon, kun tänne raapusti kuulumisensa.

        E.A. Olet oikeassa tuossa kuksa, kuksat, kuksia muodoissa. Äidinkieli oli katkolla hetken. Pesin miesten kuksia, vaikka ei olisi saanut. Hih. En sentään tiskikoneella:-)

      • E.A
        MuksaRiituS kirjoitti:

        Niin, kuksahan se onkin. Onhan se aika edullista, meinaan kahvin kulutuksessa, kun ei pese tuollaista kuksaa eikä muksaa koskaan. Vähitellen saa jo ihan sopivan väkevää kahvia niistä juodakseen, kun lisää vain keitettyä vettä. Hymiö.
        Tulikin mieleen, että on lähdettävä tästä ostamaan uusi kahvipaketti.
        Minä olen jo töllöttimestä luopunut.

        Töllöstä en luovu, enkä
        tietokoneesta.
        Enkä puhtaasta paperista ja sen kauhusta,
        enkä kynästä.
        En kahvista, ehkä, mutta kuksan heitin takkaan. Hyvä vinkki kyllä sinulta tuo kuksan pesemättömyys ja ilimanen kahvi.
        Autosta en vielä luovu, mutta häkäpöntttö kehitteillä, siis ajatuksena.
        Polle hirnuu, et ole pönttö hiljaa.

        PS. onkohan Turuus pönttöjä vai pelkkii tervatynnyreit? Ei Kustaa varmaan kenkällään näin ylös näe.

      • E.A
        Calvados kirjoitti:

        E.A. Olet oikeassa tuossa kuksa, kuksat, kuksia muodoissa. Äidinkieli oli katkolla hetken. Pesin miesten kuksia, vaikka ei olisi saanut. Hih. En sentään tiskikoneella:-)

        Hih hih
        Kyllä minun täytyy sanoa, että meittin porukassa on totellinen huulen heittäjä. Aina silloin tällöin nauran kippuraksi asti ja sitten vetää kyljestä suonta.

        PS. hyvä huulihan se kuksiakin oli, mut vaan piti taas tehä tikusta asiata. Ei se katkolla ollut se äitisi kieli, ei ei. Turkkulainen ei kait kuiteskaan tuota jymmärrä.

    • zipzap3

      Gracias al Deus: es Friiiiday! Kirjoitan tuonne alas. Malmilainen Calvados kyseli hauvoistamme. Ne eivat ole chihuahu-hauvoja, mutta olen toki kertonut ennenkin hauvoistamme; ne ovat yksi aikuisena kadulta pihallemme tullut ja jaanyt laumaamme, sitten on kaksi muuta pentuna tavallaan loydettya. Kaikki ovat viisaita ja selvasti paimenkoiran monirotuista jaloa lajia. Nain kerran dokumentin, jossa kuvattiin peruskulkukoiria, jotka parjaavat suurissa etela-pallonpuoliskon kaupungeissa. Ne ovat kaikki samanlaisia keskikokoisia vipeltajia.

      Tassa kuvassa on kuin yksi hauvoistamme, yksi sitten on samanlainen, mutta kokonaan musta ja kolmas pienempi mustavalkoinen: http://chewbakka.deviantart.com/art/Perros-Venezolanos-8-114580240

      Nyt on mentava lounaas-neuvotteluun ja sitten onkin iltapaiva vapaa. Hasta la vista!

      • HauhauRiitu

        Kaunis hauveli. Tässä naapuritalossa asuu eräs nuori nainen, jolla on kaksi samannäköistä. Se ruskeanvalkoinen isompi on juuri samannäköinen kuin tuo kuvan koira ja se toinen pienempi on mustavalkea. Ovat jotain portugalilaista rotua ja sieltä tuotuja, ilmeisesti myös kulkukoiria. Sillä naisella on kova työ näitä koiria ulkoiluttaessa, pitää niitä remmeissä kiinni ja näin pimeällä niillä on jonkinlaiset välkkyvät kaulapannat. Mutta kyllä hän vie niitä autollaankin jonnekkin maastoon juoksemaan.

      • E.A

        Tuolle hienolle koirarodulle löysit jo hienon rotunimenkin.

        "Keskikokoinen Vipeltäjä" tai "Keskikokoinen Peruskulkukoira"

        Ei muuta kuin rekisteröimään. No ehkä rekkarit huonontaisivat tässä tapauksessa laatua. Muuten, juuri noita luppakorvia näkyy monissa ohjelmissakin.

        Myöhäisiltaa kaikille! Apen synttärit on vietetty ja juhlat menivät hyvin. Se seittikakku teki hyvin kauppansa, oli todella hyvää ja kosteaa kakkua, maukasta. Samoin halloweenkakku kului puoleenväliin, pinta oli oranssia marsipaania, jossa kurpitsan irvistävä naama. Appi kun on suunnilleen halloweeninä syntynyt. Kahvia, teetä, ja limsoja kului, samoin Fazerin Wiener-nougat suklaapaloja meni rasiallinen. Itse en noita leiponut, luotan Fazerin leipomoon ja Riitan herkkuun.

        Kiva, että Riitu tiesi millaisen huivin olen saanut, sellaiset ovat kuulemma hitti nykyään kuten sanoit. Sisarellani on itsellään sellainen ja hankki myös minulle ja omalle tyttärelleen. On runsas, kevyt, pehmeä ja röyhelöinen.

        Rapu on joutunut myrskyn kynsiin, ei ole hauskaa kun laiva keikuttaa niin, että on vaikeuksia kulkea käytävillä, tanssia ja ravintolat ovat tyhjiä. Olen kokenut myös tuollaisia matkoja pari kertaa. Meilläkin vinkui kodissa älyttömästi, kun tuuli puhalsi suoraan mereltä. Piti laittaa partsin ovi lievästi auki, että vinkuna väheni.

        Zipin luppakorvat ovat söpöjä, sekarotuiset ovatkin niitä kaikkein terveimpiä koirarotuja.

        Minäkin täällä puolinukuksissa vielä kirjoittelen näitä matkakuulumisia. Millä mielellä appesi juhli noita syntymäpäiviään? Herkkuja oli ainakin ja varmaan kukaan ei kielltänyt edes terveydellisiin syihin vedoten "juhlakalun" herkuttelua.

        Laiva todella keinui ja kun kävin nukkumaan viimeyönä joskus puoli kaksi, niin oli kuin heiluvassa keinussa olisi ollut, välillä aina kuului rysähdys ja putous. Nukahdin kuitenkin heti, mutta muutaman kerran heräsin ja hieman pelästyinkin, kun valot rupesi välähtelemään. Ensin tuli hyttiin valoisaa ja sitten pimeää. Ennenkuin unenpöpperöisenä tajusin, mistä tuo valoilmiö johtui, niin ajattelin, että on vakava-asia, jos sähköt menee. Tuli mieleeni, että täällä on niin paljon lapsia, vauvojakin, että nyt jos mennään pohjaan, niin se on kamalaa.

        Kun tulin siitä hieman tolkkuihini, niin huomasin, että vessassa oli valot ja myrsky sai sen vessanoven auki, hytti tuli valoisaksi, sitten se paukautti sen oven kiinni, taas oli pimeää. Nukahdin huojentuneena uudestaan. Päivällä tapasin näitä edellisen illan tanssituttuja ja jokainen kyseli, että "saitko nukuttua"?

        Rapu, appi juhli aivan hyvällä mielellä, oli iloinen, että lähisuku tuli synttäreille, ei varsinaisesti kutsunut ketään, koska oli välivuosi, mutta ilahtui, kun porukkaa tuli. Istui pyörätuolissaan välillä jo silmät kiinni, mutta kun tuli lisää lähisukua, niin piristyi taas.

        Aina hän nykyään sanoo jopa päivittäin, että jos elän silloin enää, minä sanon, että miksi et eläisi, eihän sinulla ole mitään vakavaa sairautta. Ainoa vaiva on, että jalat eivät toimi ja näkö on heikko, mutta esim sisäelimet ovat paremmassa kunnossa kuin monella 6-kymppisellä.

        Oli kiitollinen, että olin hänellä piikana, ei hän enää pysty itse edes kahvia keittämään, edes itselleen, saati vieraille, mutta ei enää välitäkään siitä, koska vie yöunet. Joku yläkerran naispuolinen asukas oli tuonut apelle pikkuisen samppanja/kuohuviinipullon, mutta appi ei ollut juonut sitä yksin eikä tämän tuojan kanssa. Ei halunnut nytkään sitä. Olisin laittanut eilen sen jo jääkaappiin, jos olisi halunnut juhlistaa päiväänsä. Harmittaa, olisin halunnut tietää, kuka asukas sen oli tuonut, jolloin olisin järjestänyt niin, että appi juo sen kahdelle tarkoitetun pikkupullon tämän naisen kanssa, mutta appi ei tiedä talon asukkaiden nimiä, eikä näe heitä, tuntee vain lähinnä äänestä, joten jäi arvailujen varaan.

        Oman tyttärensä kanssa appi kyllä nauttii viiniä ja jopa olutta, silloin kun tämä toiselta puolelta maapalloa tulee isäkultaa katsomaan.

      • Aurora

        Olipa kuvassa mainio koira, reipas survivor-tyyppi.

        Myös alaskanhusky joita tyttäreni kasvattaa on todettu erittäin terveeksi juuri hyvin monirotuisen taustansa takia.

    • YökyöpeliRiitus

      Weepeellä on ollut varmaan rankka ilta. Toivotaan, että kaikki on mennyt hyvin sen kurmuuttajan kanssa ja ettei ole tullut pahemmin kipeeksi. Ottaa jo vanhemman ihmisen voimille muutenkin sen ikäinen, mutta jos vielä on sairautta nahiseva eikä ota nukkuakseen, niin siinä onkin ukilla tekemistä. Taitaa nukahtaa ennen pikkuista.
      Hyvää yötä vaan kaikille läsnäolleille.
      Huomenna on päivä uus.

      • P. Kustaa

        Jaahans, jokos tässä kehtaisi lopetella viikon työt ja heittäytyä selälleen sohvalle tiirailemaan akenttiluurista missäs täällä höpötyspalstalla mennään. 

        Lupsakkaan sarkastiset sanansäilät lentelevät tavalliseen tapaan...eikun ei, täällä onkin näköjään otettu käyttöön sävyisän keskustelun kiintiöt. No jaa.

        Nyt on joittenkin perskuleen "pyhien" miesten päivä, kaupat kiinni ja niinpoispäin. Kyl taas vähempi pyhät miähet niimpal kärssi saa. Toisaalta nyt jotkut viettää myös amerikkalaisten halloweeniä... No ehkä tästäkin hengissä selvitään.

        Ravulla on näemmä ollut laatuisaa tanssiseuraa, en kyllä tunnusta että se olin minä. Kyllähän kai sen "nuotin" alkuperäisen turkulaisen puheesta tunnistaa vaikkei varsinaista murretta puhuisi ollenkaan. Mielestäni omassa puheessani ei ole enää häivähdystäkään turkulaisuutta, mutta viimeksi vaimoni (pohjanmaalta kotoisin olevalta) kanssa asiasta keskustellessa hän purskahti nauruun; vai että ei muka turkulaisuus kuulu, hehhee.

        Kirjoitetun turun murteen kohdalla lukijan pitänee jonkin verran ymmärtää turun kielen hienouksia, jotta pääsee kärryille hienovaraisesta sarkastisesta sanojen käsittelytavastani..

      • Alkuperäinen Rapu
        P. Kustaa kirjoitti:

        Niinpä, ei valittamista tanssiseuran suhteen. Mutta ihan oikeasti, kun kerroin tuolla aiemmin, että tulit mieleeni tanssiessani tämän turkulaisen kanssa, niin meinasin sanoa aivan kurillani, että kiva tavata "Kustaa". Mitähän tuo turkulainen olisi siihen sanonut? Niitä oli siellä sellainen neljän miehen porukka, jotka olivat "vaihteeksi" lähteneet Tukholmaan Helsingin kautta.

        En edes yritä kirjoittaa oikein tai edes suurinpiirteinkään oikein mitään murretta, enkä osaa puhuakaan, mutta kuten sanoin, tämä "kielikoulu" täällä, tässä ketjussa, on auttanut edes jollaintavoin ymmärtämään - turkulaisia - siis miten he puhuvat!

    • RiituSu

      Huomenia vaan täältäkin päin.
      Ai, siellä vietetään pyhille miehille julistettua päivää. Ei täällä vaan sellasta. Ei oo kai pyhiä miehiäkään jos ei naisiakaan. Lutteri poisti kaikki toptykkänään. Suomessa ollaan vielä osittain siinä katolisessa traditsioonissa kaikkine nimmaripäivineenkin.
      Tuli tuosta sanasta "kehtaa" mieleen, että sillä on kaksi merkitystä, riippuen paikkakunnasta. Minä olen tottunut käyttämään sitä silloin, kun olen ujo tai on noloa.
      Muuten sanon "viitsi", jos se tarkoittaa laiskuutta tai haluttomuutta. Mitähän Kustaa tässä tarkoitti?

      • P. Kustaa

        Kehtaa ? Rupesin itsekin miettimään asiaa, Suomen kieli on todella monipuolista kun useimmilla sanoilla on erilaisia merkityksiä asiayhteydestä riippuen. Tässä tapauksessa "kehtaa" tarkoittaa tietysti sitä että antaa itselleen luvan heittäytyä vapaalle työn raskaasta raadannasta, vaikka sitä olisi toisaalta vielä tekemättömänä jäljellä vaikka kuinka paljon.

        Tulipas monimutkainen selitys, mutta itsepä kysyit...

        Mitens on?
        Puhutaanks turun murretta myös ruottiks? Jos puhutaan, niin onko eroo saaristolaisella turunmurreruottilla ja mannerturunmurreruottilla? Entäs riikinturunmurreruotti?

        Jos vastaat, että kyllä, niin ... kerro, onko Turussa ohitustietä. Jos et kerro, niin...kierrän takuusti, vaikka ei ohitustietä oliskaan.

        Vieläkö on vaivannut se mikreeni? Jos ei, niin kerro suomeks, että vaikuttaako meittin jutut mikreeniin, vai onko vain naisten päänsärky otollista maaperää jutuillemme. Nyt meni viimeinen lause yli hilseeni, ku tulee sanoja taas ku tuutista.

        No nyt kyllä tuli liikaa kysymyksiä, myönnän. Mutta kysyjä ei tieltä eksy, ainakaan kiertotieltä.

        PS. tervepä tuloa tuimaan joukkoomme. Pakko vähän lieventää juttui, muistan nimittäin sen tervan.

        Elä kehtoo on varmaan yleisimpiä sanontojamme ja yksiselitteisesti C'moon eli älä viitti.

      • E.A
        Aurora kirjoitti:

        Elä kehtoo on varmaan yleisimpiä sanontojamme ja yksiselitteisesti C'moon eli älä viitti.

        Yksselitteiseti
        Mä tein tökerön tervetuliaskirjootuksen vain niistä aineksista, mitä päässä sattui olemaan. Ei tietty kaikista aineksista passais keittoja tehä tai ainaskii pitäs miettii niitten mausteitten sopivuutta.
        C'moon, ei ollu kyse kehtaamisesta vain vehtaamisesta.

        Kamoon! Nimenomaan ei pidä miettiä mausteitten sopivuutta, muutenhan täs olis vaan hippunen suolaa ja tarkalleen viisi pippurinmarjaa kuin meitin äiteen kalasopassa pula-aikana. Silloin se maistu mutta nykyään immeiset on tottunut kalansa syömään vaan sushina ja muina moniselitteisinä pöperöinä.

        Post scriptum: Tökerö vehtaus on parasta mitä tämmösenä kahden valoisan tunnin päivänä voi keksiä ihmisten piristykseks.

      • weepeli
        Aurora kirjoitti:

        Elä kehtoo on varmaan yleisimpiä sanontojamme ja yksiselitteisesti C'moon eli älä viitti.

        Lyhyven oppimiärän vielä lyhyvempi rinnakkais-ilimasu usseessa huushollissa:

        "Ou nyt vehtoomati"! Ja suomeksi: "Minun päätäni särkee". (tänääkin.)

        Ootte te jaksanut näköjään kilikattaakin ku aisakellot , sen verran etten ees nyt jaksa kaikkea lukeekaan. Eli onkos "mummot" pysynyt vielä ruotuväessään , mistä sopivat?

        No katotaas jaksaako illallakaan, kunhan "äijän" hakevat. Tilanne meinaan "äijälle" ainakin satanolla. Voe mahoton...

      • E.A
        Aurora kirjoitti:

        Kamoon! Nimenomaan ei pidä miettiä mausteitten sopivuutta, muutenhan täs olis vaan hippunen suolaa ja tarkalleen viisi pippurinmarjaa kuin meitin äiteen kalasopassa pula-aikana. Silloin se maistu mutta nykyään immeiset on tottunut kalansa syömään vaan sushina ja muina moniselitteisinä pöperöinä.

        Post scriptum: Tökerö vehtaus on parasta mitä tämmösenä kahden valoisan tunnin päivänä voi keksiä ihmisten piristykseks.

        Sorry, mää käsitin väärin ensin tuon C'moon...älä viitti. Tosin Kustaa kirjoitti asiaa vehtaasta ja mää sitten lyön läskiksi.

        Luin muuten niitä Salmen kolumneja ja yhden niistä kommenttiosioistakin. Toistaiseksi vasta kaksi viimeistä pikalukuna tosin. Toiseksi viimeisessä kommenttiosiossa oli pohdiittu pakinaa, vaikka kolumniksi se Virpin kirjoitus kait hesarissa luokitellaan. Mää en osaa enkä viitti enää luokitella mitään.

        Paitti nyt ...

      • E.A
        weepeli kirjoitti:

        Lyhyven oppimiärän vielä lyhyvempi rinnakkais-ilimasu usseessa huushollissa:

        "Ou nyt vehtoomati"! Ja suomeksi: "Minun päätäni särkee". (tänääkin.)

        Ootte te jaksanut näköjään kilikattaakin ku aisakellot , sen verran etten ees nyt jaksa kaikkea lukeekaan. Eli onkos "mummot" pysynyt vielä ruotuväessään , mistä sopivat?

        No katotaas jaksaako illallakaan, kunhan "äijän" hakevat. Tilanne meinaan "äijälle" ainakin satanolla. Voe mahoton...

        Voi siun kanssais.
        Mummelit eli norsut ovat ruodissa mut ei sentään vielä ruodussa, polle kyl potkii aisoille nin että aisakellot vaan heläjää. Pirskatti ja klups. Koita "kestää" päänsärkysi ja tappiosi. Leppää aina kun on mahollisuus ja sit lyö mun kans vetoa vitosella, niin oot takuu varmasti saamapuolella. Siis sitten joskus kun veto on ainoo mahollisuus.

        Dodiin katotaas ny. Kyllähän nuo "tappiot" jotenkin, enkä mää viitti sulta niitä nyhtää, otan ne tuolta yleishyötylliseltä. Sulta kun puuttuu lopusta se ärjyy (ry). Ja vähä selevennän sitä aiemmin heitettyy, et naisillahan se sanonta "ou vehtoomati" on suomeks et taas piätä särköö (tänäänkin).

        Vai ovat ruodissa? Voihan Kotus sentään.... No siitä enempää, kunhan eivät ruorissa.(tupruttaakohan...?)

        Noh, Kustaakin tullu onneks ja ottanut smartilla yhteyksiä, ja sie oot heti noilla koirrakysymyksillä (murreilla) härnänny, tietysti het "suuttu" ja kääns läpän kannan päälle.

        Kaikkeen en nyt oo niin kerkinny ees kunnolla lukeva, mutta kiinnitti huomion tuo että meinoosit alakaan "ossuuskunta-ossiks". Tuota, enempee en nyt vieläkkään tuosta kantoja kaskesta revi, kun on sen verran tuoreessa vielä nuo vesjutut, mahviat, ....kutarallaa.

        Nauratti vähän tuo Auroran "askeettinen" asuminen, 25 neliöö yksiö, keskellä kirkonkyllää, iliman tietä tai piuhoja? Se vois ollahi jännä talo sitten se, eikun suunnittelemmaan, löytyskö ostajii kämpille?

        Nyt mie uskalla siihen enemmin virkkoo kun hää ol laittannu tuon Lotonnii, vaikka huomenna vasta arvonta on tällä viikkoo...

        No, voimiin niin salliissa, suatanhan mie lisseekki jossain vaihteessa pirruilla, se nähhään.

        On osuuskuntia ja osuuskuntia. Vettä ei välitettäs ku epäonnistuneissa kattoremonteissa. Eikä pyyettäs sitten edes litralta hintaa.
        Loposen ja yhen toisen kanssa olis sellanen osuuskunta, että jos ei tyydytä tulos niin ... loppua emme ole luonnossopimukseen vielä kirjoittaneet.
        Meillähän on yritysten tapana sellanen käytäntö, että jos ei tyydytä tulos niin ulos tai pliis soittakaa numeroon ja sitten kun soittaa, ei kukaan vastaa, koska firma on jo nurin tai sitten sitä ei ees ole jne...No eihän se nyt näin kaikkialla tietty, läheskään kaikkialla.

        Joo, mäkin pelästyin, josko Kustaata hölinälläni hätistin, mut sillä on sentään sitä tervaa, mulla vaan höyheniä.

    • E.A

      Nyt tiedote

      Asiaa tulee tv1 tänään 15:00 uusintana eilisillalta eli strada. Alkua ei voinut nauramati katsoa. Euro parlamentissa noin 700 edustajaa korkeilla palkoilla, jopa Mitro "joka syö toisten kupista mies" Repo kertoo, mistä on kysymys. Tai ei kerro tietty, kun ei mistään mitään tiedä, anteeksi toki jostain tietää.

      • weepeli

        Katohan ku het väsynä iski lukihäirriön, kun luvin et Aurora iliman niitä teitä ja piuhoja! Vain ne joutas korvessa asuvilta ....tai ei ainakkaan uusia vejeltäs. Tuota nuin, mie kannatan kans keskittämistä.

        Eli kaikki "köppänät" jotka eivät ennee hissittömissä taloissa, ja etenniin iliman kuitukaapelia pysty asummaan, eikun kuormaan ja jonnekkin entisten nuorten tyhjäks jääneesseen kanssakoulluun. Sellanen 30 köppännee per huone, ja kaiken huonokinttusemmat yläkertaan.
        Ja puuropuol pittää ite hoijella, hakemalla se kellarkerroksesta, tahi olla iliman. Että silleen.

        Tuohon Juuroopan unionniin, siis sen siihen koko parlamenttiin, ja sen touhhuihin, luvin jostain kerran aika viissaan näkemyksen, mikä siinä mättää.
        Se on vuan semmonen pikkujuttu että koko Unijoonilta puuttuu täysin ulkopuolinen ja puoluveeton oikeusistuin, joka pystys iliman mittään veto-oikeuksii kummoomaan tuon savinorsun tekemät älyttömät piätökset.
        Tuo sanojoo en ennee muista, mutta siihen ei mullakaa muuta lisättävvää löytynny. Peeweli, vaikka harvoin nuin käyp.

        Kannatan etellistä puhujaa

        sillä siihen juuri jotkut karvaiset osuuskuntaväen kädet läpyttävät, siis niitä karvaisia käsiään. Olisi keskittyneiden palvelujen tehokkuus keskitetylle asumiselle. Meittin uusi Puna-Viher Salainen Päämajamme kumoaa kaikki edelliset vanhat punaisten ja vihreitten jutut, nääs. Meillä on jo listoilla uusia, omaa etuaan ajattelemattomia insinöörejä, lääkäreitä ja työmiehiä, jotka osaavat nojata lapioon silloin, jos tehään tyhmyyksiä. No paljon vielä puuttuu, mutta tästä kumouksesta ei tiedä vielä ketkään muut kuin Te.

        PS. et varmaan huomannut väsyneenä ehdotustani, että täällä olisi paikka vapaana tapin reikien sorvaajallekin. Meinaan, että ei se Ruokonperän työ välttämäti tyydytä nykyvaatimuksia. Ent. Hämeessä nääs tuumataan ensin ja vasta sitten...

      • RiituS

        Löysin Areenasta, mutta se ei ole katseltavissa ulkomailla.
        Valitettavasti, sillä siinä oli varmaan Kuoppamäkikin.

      • E.A
        RiituS kirjoitti:

        Kyllä, kyllä oli siiinä ohjelmassa myös Kuoppamäki.

        Myös wc (Tyynellekin voisi joku tiedon välittää) oli erittäin edustettuna kuin myös sauna. Minusta kyllä suomalaisille (ainakin) pitäisi järjestää mahdollisuus nähdä näitä taltiointeja. En tiedä kuinka, mutta kyllähän se mahdollista varmaan on.

      • weepeli
        E.A kirjoitti:

        Kannatan etellistä puhujaa

        sillä siihen juuri jotkut karvaiset osuuskuntaväen kädet läpyttävät, siis niitä karvaisia käsiään. Olisi keskittyneiden palvelujen tehokkuus keskitetylle asumiselle. Meittin uusi Puna-Viher Salainen Päämajamme kumoaa kaikki edelliset vanhat punaisten ja vihreitten jutut, nääs. Meillä on jo listoilla uusia, omaa etuaan ajattelemattomia insinöörejä, lääkäreitä ja työmiehiä, jotka osaavat nojata lapioon silloin, jos tehään tyhmyyksiä. No paljon vielä puuttuu, mutta tästä kumouksesta ei tiedä vielä ketkään muut kuin Te.

        PS. et varmaan huomannut väsyneenä ehdotustani, että täällä olisi paikka vapaana tapin reikien sorvaajallekin. Meinaan, että ei se Ruokonperän työ välttämäti tyydytä nykyvaatimuksia. Ent. Hämeessä nääs tuumataan ensin ja vasta sitten...

        Joo, eipäs osunu silimäniterrään moinen "työnmahollisuus". Toisaaalta on teillä ouvot inssiköörit, jos ne reiät sorvoopi ja tapit porroovat, meillä kun tuupattu tekemmään just toistenpäin.

        Onkelmii Ruikonperällähi vähä aiheutuu kun myötänään katiskoin malliva muuttelloot, ja uutta verskiä piirrustusta pittää olla värkkeemässä.
        Tuumattiin siinä jo kyllä Ryynäs Topin kansa siihen malliin että siirrymmä tapinreijät ens vuuven vuosmalliin tekemmään silleen pitkään malliin, niin kerkiip vauhissa vilikasta sittä nuapurin lahnarysättii, nekun tuppoo pysymmään samassa kuosissaan.
        Tietysti onhan siinähi sittä onkelma että ei liian pitkii rysijä voi kahtella, muuten tapinreijästä pitäs tehhä pitempi ku venneestä. Vuan myö vielä kysellään vähä Römppäs Veikolta neuvoo tuohon. Pirun hankalatahan meijän on sellanennii vene markkinoille pukata jonka perä jiäp Ruikonperälle ja kokkapuu kolissoo meleki Iisalmen keskustan kiertoliittymässä. Vaikka tiälläpäin ne lienööt kieroliittymmii, näjet kun kahteloo kuskiin silimii, nin konstapeelikki on monelle tupannu lausummaan et sittee on taijettu vähän liikoo kierteellä oltunna.

        Miepä harkihtelen tässä jonkusen vuuven teijän tarjoustanne, ku tämmönen vakavahenkiinen mies ei arvoo äkkipiätöksii ruveta tekemmään.Tahi sittä pitäs olla ainahi par iltoo Restuurankissa viettelemässä.

        Jep, kiitti, olisit ny vähän aiemmin kertonu, kuin te siellä Ruikonperällä. Me vähän ihmeteltiinkii, kun pantiin koepaatti sorviin pohjastaan imukupeilla kii ja sitte se vaan pyörimmään, siis se vene. Ennen ku vene ehti poraan saakka, oli keule, perä, keula, perä kolina tehny valmiin aukon hallin kattoon, mihi ny mietitään kattoikkunaa.
        Oisha se pitkänreijänporakii ollu siin vieres, mut pelättiin, et tulee liian syvä reikä. Ainaskii olis pitännä miettii, et mihi vene kii, seinälle vai lattialle. Kummassako sil reijän jatkol olis enempi käyttöö. Kyl ny saa meittin inssinööri vähän uuelleenkoulutust, pirskati viekööt.

        Mis se Restuurankki on? Mää tuun Loposen kans kuunteleen uudempii teknisii toteutuksii. Katos ku meittin tieto ja rentoutustoimisto meni loppukesäl konkkaan. Ei mee kuluteta ku yks ilta siel, me ollaan nopeit oppimaan ja viel nopeempii tekemään päätöksii. Mehän ollaan ent. Hämeest. Koukataan vaan Turun kaut, jotta nääs tervaa siihen reikään, ettei lahoo, meinaan se reikä, kuhan ny saadaan se tehtyy näil uusil kikoil.

      • KutojamummoRiituS
        E.A kirjoitti:

        Kannatan etellistä puhujaa

        sillä siihen juuri jotkut karvaiset osuuskuntaväen kädet läpyttävät, siis niitä karvaisia käsiään. Olisi keskittyneiden palvelujen tehokkuus keskitetylle asumiselle. Meittin uusi Puna-Viher Salainen Päämajamme kumoaa kaikki edelliset vanhat punaisten ja vihreitten jutut, nääs. Meillä on jo listoilla uusia, omaa etuaan ajattelemattomia insinöörejä, lääkäreitä ja työmiehiä, jotka osaavat nojata lapioon silloin, jos tehään tyhmyyksiä. No paljon vielä puuttuu, mutta tästä kumouksesta ei tiedä vielä ketkään muut kuin Te.

        PS. et varmaan huomannut väsyneenä ehdotustani, että täällä olisi paikka vapaana tapin reikien sorvaajallekin. Meinaan, että ei se Ruokonperän työ välttämäti tyydytä nykyvaatimuksia. Ent. Hämeessä nääs tuumataan ensin ja vasta sitten...

        Onko ne avoimet paikat vain miehille ja puualan osaajille. Eikö naisia tarvita ollenkaan, ees kahvinkeittäjinä... ja sukankutojina. Hehheh

      • E.A
        E.A kirjoitti:

        Hih hih
        Jep, kiitti, olisit ny vähän aiemmin kertonu, kuin te siellä Ruikonperällä. Me vähän ihmeteltiinkii, kun pantiin koepaatti sorviin pohjastaan imukupeilla kii ja sitte se vaan pyörimmään, siis se vene. Ennen ku vene ehti poraan saakka, oli keule, perä, keula, perä kolina tehny valmiin aukon hallin kattoon, mihi ny mietitään kattoikkunaa.
        Oisha se pitkänreijänporakii ollu siin vieres, mut pelättiin, et tulee liian syvä reikä. Ainaskii olis pitännä miettii, et mihi vene kii, seinälle vai lattialle. Kummassako sil reijän jatkol olis enempi käyttöö. Kyl ny saa meittin inssinööri vähän uuelleenkoulutust, pirskati viekööt.

        Mis se Restuurankki on? Mää tuun Loposen kans kuunteleen uudempii teknisii toteutuksii. Katos ku meittin tieto ja rentoutustoimisto meni loppukesäl konkkaan. Ei mee kuluteta ku yks ilta siel, me ollaan nopeit oppimaan ja viel nopeempii tekemään päätöksii. Mehän ollaan ent. Hämeest. Koukataan vaan Turun kaut, jotta nääs tervaa siihen reikään, ettei lahoo, meinaan se reikä, kuhan ny saadaan se tehtyy näil uusil kikoil.

        Lisäys tähä meittin tekniikkaan

        Me rankasti mietittiin Loposen kans, ennen ku se vene alko pyöriin, et käytetäänks me siel vastas sitä poraa, kairaa vai talttaa. Taltas oli liian lyhyt varsi, kairas taas liian iso terä, joten pitkän pohinnan jälkeen päätettiin käyttää poraa, ku löyty sopiva terä.

      • E.A
        KutojamummoRiituS kirjoitti:

        Onko ne avoimet paikat vain miehille ja puualan osaajille. Eikö naisia tarvita ollenkaan, ees kahvinkeittäjinä... ja sukankutojina. Hehheh

        Muistaaksein siel Ruokonperäl oli jotain käyttöö naisillekii, meil ne yleensä ovat malleina.
        Mut hyvä ku ilimotit, otetaan tarkempaan syyniin meinaan. No hitto, heti tuli mieliin jos tehtäs ensin niit kuksii, nii sä voisit sit keittää sitä vettä.

        Weepeli, mä ehin varaan ensin, joten

      • weepeli
        KutojamummoRiituS kirjoitti:

        Onko ne avoimet paikat vain miehille ja puualan osaajille. Eikö naisia tarvita ollenkaan, ees kahvinkeittäjinä... ja sukankutojina. Hehheh

        Mie en ossoo tuohon hättään tälleessä hätäseen tietenkään ihan suoroo vastausta antoo, ensinnäi siitä Restuutrankista. Kun myö jouvuttaan vähä se Veikon ja Topinnii kansa viettelemmään niitä mahollisii tuumasta toiseen- sehän tekköö äkkiseltään jo yl viissenttisen- no tämä vähä lipsahti sivvuun, iltoja er paikoissa.

        Vuan siihennii on ihan luonnollinen selevitys meilläi olemassa, kun meillä on vähän kaikilla männy ristikkäin nuo niinkututut porttikiellot, ja ne tuas juontuu sieltä että jos myö jossahi ollaan oltuna yhtäaikoo, nii isompoo remonttihaan siitä on ravitsemusliikkeille aina tullunna.Ne on nuo poijjat vähän sellassii, lievästi sannoin vikuripäissii, jos ne liikoo sattuu vähännii jalojuomoo suamaan.
        Tai ainahi tälleen on tupanna se nimismies eli entinen vallesmanni asioo hienovarraisesti ilimotella.

        Kyllähän kai se mänis yks mokankeittäjähhii varmalla, tai enhän mie ossoo sanova, paljonko sitä pitäs sittä kuksia, eli olla kupposia, jotta tuolle EA:n porukalle piisois.

        Sukkijaha melkeko vähä ainnai miulla kulluu, ku ne vahinkossa liäninsairaalassa eli hospitaalissa asentivat puujalan, tuohon oikkeelle puolelle. Eihän multa pitäny ku syylä poistoo jalakapohjasta, ja nuapurpetin kaverille se puujalka. No siltä ottivat lumpijon poikkeen ku eivät mittää syylee löytännä. Olivatten sen verta pihijä ja tuumasivat ettei sitä turhaan hyvvii nukutusaineita. Hajusta piätellen sekkii ol kyllä mettaania, ja luultavasti hajettu astijjaan elläinliäkäriltä.

        Ehki se tuo Jyväskylän vestornin kuntotarkastaja ,luulisin, ilimottelloo tarkemmin. Ainahi kuhan ovat sen verstaasa suanneet korjattuva.
        Vua nyt miun pittää vähä hilijentoo, vaikka meleko hiljanenha mie oonnii tupannu olemmaan.

        Kehno ku se ol noppee tuassii tuo hämmeen hittain.No ampuukkihan se varjoosa noppeemmin.

        Jootuota, kyllähän meilläi naisimmeisille on tupannu käyttövä olemmaan, elikkä ne parraimmat venneen ja katiskoihin mallit otetaan kopijona saunan lauteilta.
        Ainuva vuan sitten että vähä tuota on tupattu tietyistä kohin kaventelemmaan, venneestä levveyttä ja katiskoista nieluva pienentämmään.

        Joutavimpina aikoina sitte on ny järjestetty nuita totteemi-veistoskurssija, niin ovat naiset ollu niissäi mallintyössä. Ne totteemit ovatten suana hyvvee menekkii ihan nuihin halloveeni-juttuloihin.Kuopijonnii keskustorila ovat paljo kyselleet niitä. Ne on näkköistöitä, niin halluisivat ostoo kuulema portinpieliin niitä kummituksii pelottelemmaan pihoista poikkeessa. Ne ovatten siitä meilläi siellä Ruikonperän verstaalle helppoja tehhä, kun tekemisseen käyp vähä tylsempikkii kirveen nysä.

        Vua nyt mie alotan uuven rojektin tiällä, joten nostelen tuon puujalan tämän konneen kaasupolokimelta poikkeen, ja toivotan hyvvee Työtä kaikillen. Laaloo lurrautan lopuks tuohon pienen värssyn, vaikka hittihän, iliman ässee, sehhii joskus ol. Eikun veljmieshä sen esittihii, jotta terveiset vuan siltäi.

        http://www.youtube.com/watch?v=37nMtus0UT4

        Hitto vieköön, on huomiseksikin setvimisii, ny vaan naureskelen.

        Kylä on jämpti näin, et mun pitteen hiljentyy, jos naurultani maltan. Kylä hjuumor on hauskoo ja ... mää vetäydyn kans. Otan huomenna ansaitun vappaapäivän ja oon pelekästään vakavata naamaa.

        Muuten, ilman mitään murteita, sanon, että tuo Ruokonperällä puhuttu tarttuu, vaikka se ei tietty oikein menekään. Sääli, että Kustaa ei tullut tänään omine paikallisine satiireinen ja kaskuineen sieltä toist puolt Suomee. No toivotaan toivotaan, onhan huominen ja monet monet muut päivät.

    • Aurora

      http://youtu.be/MRgFtRa964A

      Tuli mieleen täälläkin tehdä kunniaa 50-vuotiaalle James Bondille. Kappale on toka ekan filmin "Salainen agentti 007 Istanbulissa" (1963) tunnussävel. Vähän sellaista kasakkameinininkiä olevinaan.

    • Aurora

      http://youtu.be/axKUtj0Lf40

      Ravun risteilykuvaus herätti kaipauksen merelle. Olisin halunnut tämän Georg Otsin tulkintana, mutta en sattunut löytämään.

      Edelliseen musiikkiini viitaten muistelin tämän kappaleen myötä Leningradin matkaani kylmän sodan 80-luvulla.

      Tänään jossain hesarin pakinassa nostalgiaa sanottiin uppoamiseksi tuskaan vai miten se oli. Aika mukavaa uppoamista, jos vain laiva pysyy pinnalla!

      • Alkuperäinen Rapu

        Perjantai iltaa!

        Taloyhtiön talkoot pidetty aivan hyvän sään vallitessa, vaikka sadetta oli luvattu.

        Katselin TV:stä Jaakko ja maailmanvalloittajat. Pidän siitä ohjelmasta, se on nojatuolimatkailua ja suomalaisten menestystarinoita tuolla maailmalla. Nyt oli suomalainen nainen upeissa Gardajärven maisemissa herättänyt henkiin vanhan luostarin tekemällä siitä upean hotellin vielä upeimpiin maisemiin.

        Kaipaus merelle vetää minuakin sinne aina uudestaan ja uudestaan. Kuuntelin tuon sinun laittamasi musiikin ja vielä toisenkin Jungmannien kappaleen, Meren aalloilla...

        Tuli taas mukava muisto tanssimastani Lokki-valssista myrskyävällä merellä, tyhjällä yökerhon lattialla, taitavan tanssittajan vietävänä! En edes "vikissyt"! - ainakaan pahemmin!

        Minäkin luin tuon pakinan, mutta vähän nopeasti aamulla kun oli kiire, täytyy lukea se uudestaan tarkemmin.

        Kuuntelin myös Arantesin laittaman Georg Ots'in Kun päättyy työ...

        Nostalgiaa kaikki tyynni!

    • RiituS

      Kustaa sanoi tuolla yläällä tsiikaavansa akenttiluurista...
      Nuo kaikenlaiset akenttiluurit on nykyään muotia ja riesanakin. Tyttäreni kertoi, että nyt selvisi sekin miksi "kikkaratukka" on aamuisin niin väsynyt, ettei jaksa nousta sängystä ylös, kun olisi kouluunlähtö. Tässä yhtenä iltana poika oli mennyt joskus puolenyön jälkeen vessaan ja tyttäreni oli mennyt tämän huoneeseen hakemaan jotain ja huomannut, että peiton alta vilkkuu joku valo. Katsoi sinne ja näki, että siellä oli känny auki ja kuuma linja pojan kaverille. Känny on jotenkin koplattu internettiin, vaikkei olekkaan mikään ipaddi tai -poddi vai mitä ne on kaikki, vaan ihan tavallinen känny. Keskustelevat ja pelaavat siten myöhään yöhön saakka keskenään, vaikka pitäisi jo nukkua.
      Tästä lähtien kaikkien kännyköiden pitää olla iltaisin eteisen kaapin päällä.

      • E.A

        Akenttiluurit ovat monen tyypin välttämättömiä työkaluja. Esimerkiksi Pirpan isälle se on välttämätön, paljon liikkeellä ja netti on oltava heti käytettävissä.

        No, noi lapset sitten taas. Kauan kesti, ennen kuin tällainen juntti hyväksyi edes tavallista kännykkää lapselleen. Saldoraja siihen sitten laitettiin ja nyt kun aattelen, niin...Minä ottaisin tarkkaan selville sen, ettei tule siitä lasten netin kanssa pläräämisestä kännykällä sitten kovin suurta laskua. No tietty näin siellä on varmaan tehtykin.

    • E.A

      Löysin sen pakinan pääkirjoitussivulta.

      Oletko muuten kuuklannu "Entisten nuorten Etu-Töölö" tai vastaavaa? Minusta juttu oli ihan hyvä ja jos nyt sitten nostalginen ihminen "potee upottavaa menneisyyden ikävää". Eihän sitä nyt jatkuvasti upota itseään mihinkään vellovaan nostalgiaan.

      Kirjoituksen loppuvirkkeet : "Sen si­jaan ys­tä­vien löy­tä­mi­nen on ai­na hie­noa – se­kä uu­sien et­tä van­ho­jen.
      Ei myös­kään oli­si hul­lum­paa, jos koh­da­tes­sam­me pys­tyi­sim­me ker­to­maan it­ses­täm­me ta­ri­nan, jo­ka si­säl­täi­si pa­ri­kym­men­tä ri­viä tii­vis­tä elä­mää"

      "kertomaan itsestämme tarinan ... tiivistä elämää" No joo, enpä nyt oikein tiedä.

      Lisäksi kirjoittaja väittää ennen näitä viimeisiä rivejä, että nostalgiaan liittyy väistämättä tuskaa ja siksi hän on jättänyt Rovaniemi- sivuilla käynnit minimiin.
      Mää pidän Otsin äänestä. En löytänyt sitä sinun Iltaasi redillä, mutta
      http://www.youtube.com/watch?v=J_sUobLv1fk

      PS. Loponen lähetti hellyyttävän tekstarin äsken.

    • zipeluZ

      Nyt on ollut nama katolisten el Día de todos los Santos -paivat eli kaikkien pyhimysten aika. Olimme aamulla hauvojen kanssa rannalla ja katselimme ison laivan kulkua ehka Afrikan suuntaan. Kikkura sanoi, etta hanen pitaisi menna laivan kyytiin, etta voisi muistella paikalla omia pyhimyksiaan Angolan suunnalla.

      Palasimme kuitenkin kotiin pain ja kohtasimme tutun nunnan, joka oli iloisella tuulella ja tervehti laumaamme. Han myos katseli merelle ja sanoi, etta kristinuskon suuri ansio Valimeren aiempiin moraalikasityksiin verrattuna oli merkityksen antaminen karsimykselle; surun suoranainen muuttaminen, tai muuntaminen, kielteisesta olotilasta myonteiseksi hengelliseksi kokemukseksi. Keskustelimme sitten siita, etta oliko karsimys ennen kristinuskoa merkityksetonta.

      Sitten han lahti kukkulalle pain ja me lounaan valmistamisen suuntaan ja hauvat jaivat pihalle vartioimaan kaikkia Santoja.

      • E.A

        Tuttu nunnanne.

        Aika upeaa viestiä hän myös sinun välityksellä meille viestittää. Ei olisi tällaiselle suoratukallekaan pahitteeksi joskus hiljentyä miettimään, mutta Intiaan asti en lähe. Immeisillä on valtava halu löytää itsensä Intiassa. Ei jymmärrä suoratukka moista, kun on näitä kulttuurihistorian kirjoja ja hiljaisuutta ylin kyllin ympärillä. Vain "nunna" puuttuu, hän on nyt Helsingissä.

        E.A. Vetoat hengellisissä asioissa kirjoihin ja kulttuurihistoriaan, aivan kuin ihmiset eivät
        voisi ja tahtoisi kokea henkisten lahjojen olemassa oloa myös jokainen itsessään. Sinäkin. - Tahtoisit ehkä torjua henkistä liekkiäsi myös itsessäsi. Ikään kuin sammuttaa ja tumpata sen. Mitä mahdat pelätä, jos keskustellaan näin Pyhänpäivän merkeissä vaikka enemmänkin asioista, lämpimästi ja pelotta - vapaasti.

        Etpäs nyt oikein tekstiäni ymmärtänyt. Mutta eipä tuossa mitään menetäkään.

        Ensinnäkin, jos jokin liekki minussa nyt syttyisi, niin en sitä sammuttais, mutta en myös sitä tänne kiikuttais. Varsinkaan Pyhäinmiestenpäivänä. Lahjan voi antaa/ottaa vastaan muuloinkin kuin jouluna.

        Mää en pelkää, vielä.

        Kyllä todella voi jokainen (minäkin) kokea ilman kirjoja ja kulttuurihistoriaa, mutta en kyllä ihan Intiaan asti ja siihen minulla on omat syyni.

    • Inger 1

      Salainen agentti 007 - Lotti. - Kuin " Minun Bysanttini - kaukana ja lähellä Istanbulissa. Kiitos taas valtaisan hyvistä musiikkivideoista.

    • Aurora
      • Alkuperäinen Rapu

        Kiitos, Aurora! Nostalgiaa todella - tämäkin.

        Myös minua kutsuu nyt TV.

      • weepeli
        Alkuperäinen Rapu kirjoitti:

        Kiitos, Aurora! Nostalgiaa todella - tämäkin.

        Myös minua kutsuu nyt TV.

        Tähän nyt pittää sanova että on teillä mahottoman nykyaikassii telekkareita. Mitenkäkö niin?

        No jos ne jo alakaa huutelemalla kuhtuva kahtelemaan. On se männy muailima mallilleen. Mie sain tuas annoksen televiissiohoitoo, montakohan dvd:tä mahto pyöriäkkään vuorokauven aikana. Viidakkokirjaa, Puuha Peteä, Posti Patea, Nalle Puhia, ja Lauri-autokuvaa. Ja vielä tietysti Chuggintonia ja Rasmus-Nallee unohtamati.

        Ja siihen tietty lukea vielä, ja väritellä autojuttuja, Rasavilli Pilttiä ym. Potkii futeballia.
        Mistähän niillä "pikkuäijillä" sitä duracellia piisaa? No, kyllä unetkin tuli sitten alle "aikayksikön".

    • E.A

      Naiset män kattoon vähän aiemmin syksyn säveliä, mää meen peiton alle häppeemään.

      • UteliasRiitus

        Mitäs pahhaa oot tännään sitten tehny? Et oo ainakaan täällä kertonu.
        Ootko vielä huomennakin "poikamies"?

      • E.A
        UteliasRiitus kirjoitti:

        Mitäs pahhaa oot tännään sitten tehny? Et oo ainakaan täällä kertonu.
        Ootko vielä huomennakin "poikamies"?

        Kyl maar "poikamies" viel huomen iltaan, mut...

        Mun piti kirjuuttaman, et meen peiton alle leppäämään, ei häppeemään. Mul meni tuol ylempänä sekasin nuo työkalutkii. Mut kyl tääl on tarkkaa väkkee, ei oo mahollisuuksii erehyksiin.
        Häppeenhän mää vähän tuota tuota kirjoihinkii viittaamista tuolle ingerille, vaik mun henkellinen kirja ja kulttuuritietous sikiää kannosta, keväisin ku mehtässä istuskelen ja mietin, et onpa hiljaista ja mukavata. Ei oo syytä lähtee Intiaan, ainakaan niin kauan ku niitten peli ei oo jalkapallo eli fuutball. Eikä sittenkään, vaik siel vaeltaa näin Pyhäinmiestenpäivänä pyhiä lehmiäkii.

        http://www.youtube.com/watch?v=VRQ1T5zKTJ4

        Hyvää iltaa. Olen kuunnellut ja katsonut tuubista koko illan argentiinalaista tangoa. Tässä oppitunti Milongasta, jota opettaa Javier Rodriguez ja Geraldine Rojas. Alkakaas opettelemaan että sitten osaatte pikkujouluissa.

        Olimme iltapäivällä Malmin hautausmaalla viemässä kynttilöitä, siellä oli melkoinen tungos. Olemme polttaneet partsillakin kynttilöitä ja lasit vetivät täysin huuruun. Alan nyt lukemaan iltapäivän juttujanne.

        http://www.youtube.com/watch?v=8a1oln2yH-I

        Tässä toinen aivan iihana tango.

      • Inger 1
        Calvados kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=VRQ1T5zKTJ4

        Hyvää iltaa. Olen kuunnellut ja katsonut tuubista koko illan argentiinalaista tangoa. Tässä oppitunti Milongasta, jota opettaa Javier Rodriguez ja Geraldine Rojas. Alkakaas opettelemaan että sitten osaatte pikkujouluissa.

        Olimme iltapäivällä Malmin hautausmaalla viemässä kynttilöitä, siellä oli melkoinen tungos. Olemme polttaneet partsillakin kynttilöitä ja lasit vetivät täysin huuruun. Alan nyt lukemaan iltapäivän juttujanne.

        Kiitos Calvados kaunista nähdä ja kuulla Tango Fire Kaksi Awecome Dancingo Kids!

        Mitä muuta enää - tähän hyvään aikaan illasta ja muutenkin tästä päivästä enempää tahtoisi; kuin toivottaa vaan hyvää yötä.

        p.s tiedoksi ystäville...En ole erityisemmin nostalginen luonne musiikin ja romanssi-laulujenkaan suhteen. Syytä moiseen en tiedä. Mutta tälläinen juuri puree minuun aina.

      • weepeli
        Calvados kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=VRQ1T5zKTJ4

        Hyvää iltaa. Olen kuunnellut ja katsonut tuubista koko illan argentiinalaista tangoa. Tässä oppitunti Milongasta, jota opettaa Javier Rodriguez ja Geraldine Rojas. Alkakaas opettelemaan että sitten osaatte pikkujouluissa.

        Olimme iltapäivällä Malmin hautausmaalla viemässä kynttilöitä, siellä oli melkoinen tungos. Olemme polttaneet partsillakin kynttilöitä ja lasit vetivät täysin huuruun. Alan nyt lukemaan iltapäivän juttujanne.

        Iltaa vaan Cee.
        Kylläpäs jaksat perehtyä noihin kuvioihin. No täytyy todeta että kyllä tuolla kaverin jalkatyöskentelyllä ehkä just futeballin "Viikkareiden" b-joukkueeseen mahtuis, varamieheks. :-)

        Varmaan juu taas oli ruuhkaa siellä Malmilla, joten me kävimme silloin viikko sitten jo, ja toinen porukka lähempää on tänään käynyt. He kun pääsevät jalkaisin, on sen verran lyhyt matka.

        "Kurmuuttajan" kanssa eilen oli partsilla kynttilät (lyhdyt) palamassa, ja tänään sitten ihan sisälläkin illalla. Eihän ne muistamiset onneksi ole pakkosidottu kalenteriin, vaikka tapana niin onkin tehdä, jonkinlainen "muodollisuus".
        Kuitenkin parhaat muistamiset voi tehdä ihan muuten, ja silloin kun siltä tuntuu.

        Sieltä mereltä pukkasi sateen jälkeen kylmempää ilmaa tänne mantereen lämpöiseen niin teki kovan sumun, nk. "kurkunleikkaajien ilman".

        Siitäkin huolimatta Hyvät Yöt sinnekkin.

    • Yötä kaikille Riitu

      Kyllä työ ootte sitten hauskoja velikultia, E.A. ja Weepeli.
      Minnuu ei Tee eikä Vee kutsu, kun on ihan mykkänä. Mutta peiton alus kutsuu ja kirja kännyyn, niin kyllä uni tulee pian. Mitähän sitä tänä yönä saa katella. Se on aina arvoitus, kun ei siitä ole ohjelmalehtistä.
      Eli hyviä öitä.

      • Calvados

        Täällä on ollut todella hauskaa porukkaa tänään. Laitan tänne Vitsikierteestä vielä muutaman jutun eri ammattialoilta:

        Tamperelainen pyrki uimavalvojaksi Rauhaniemeen.
        -Tiedätkö, miten turkulainen pelastetaan hukkumasta? kysyi esimies.
        - En.
        -No hyvä, saat paikan!
        *****************'

        Pomo sanoi uudelle työntekijälle: -Voitte ruveta siivoamaan tällä harjalla.
        -Anteeksi, johtaja. Kiinnittäisin vain huomiota siihen seikkaan, että olen juuri valmistunut insinööriksi.
        - Ai niin, sen minä ihan unohdin. No, antakaahan se harja, niin minä näytän mallia.
        *****************

        Mikä on se, joka kulkee raiteilla ja sanoo: -tos, -tos, -tos.
        Konduktööri, joka tarkastaa lippuja.
        ******************

        Syysmyrskyt olivat aiheuttaneet jälleen kerran Keski-Euroopassa valtavaa tuhoa, eivätkä metsätuhot suinkaan olleet pienimpiä. Niinpä Saksaan haettiin suomalaisiakin ammattitaitoisia metsureita. Mystinen metsämies Taavetti Kirveskin lähti Helsinkiin, missä järjestettiin haastattelut hakijoille.
        -Ja teillä on siis metsurin ammattitaito?
        -Kyllä. Olen toiminut metsurina eri savotoilla ympäri Suomea ja olen minä ollut ulkomaillakin.
        -Ai jaa, missä päin?
        -Saharassa.
        -Saharassa? Hyvä mies, sehän on pelkkää hiekka-aavikkoa!
        -Ei ollut ennen minun hakkuitani.
        *******************

        Hyvää yötä kaikille.

    • Alkuperäinen Rapu

      Minä nyt vaan tänne alas kirjoittelen vielä, kun tuo TV:kin lakkas vihdoin viimein "huutelemasta kahtelemaan". Ei tuosta liiasta tekniikasta ole kuin harmia, koukuttaa ja "käskyttää", vaikka täytyy sanoa, ettei minua ole helppo käskyttää! No, lapset siinä kyllä onnistuu aika hyvin, ne osaa nykiä oikeista piuhoista. Näyttää kyllä weepelikin joutuvan kuuntelemaan ja katselemaan sitä "liikkuvaa kuvaa".

      Minun on kerrottava, että nyt minä elän oikeasti toivossa, että niitä taimenia ja siikoja alkaa pian tulla koputtamaan suorastaan tuohon oveeni. Olisivatko Arantesin vauhdissa Gabriellan kannelle heittämät, mutta ohi menneet kalat uineet jotain reittiä tänne Vantaan jokeen.

      Tämä on nyt kalajuttu, mutta tosi sellainen. Taloyhtiöstämme on eräs pariskunta lomalla tuolla etelässä ja heille tuli kotimieheksi rouvan veli (taitaa olla peräti "vapaa" mies), hän tuli koska haluaa kalastaa, on tehnyt sitä kuulemma 50-vuotta.

      No, minä haravoin tuossa juuri sen huoneiston edessä tänään niissä pihatalkoissa kun tämä "Kalastaja-Eemeli" tuli, en ollut nähnyt häntä koskaan ennen. Kuulin, kun miesääni kysyy että "löytyykö matoja"? sanoin etten ole katsellut matoja, minä näitä lehtiä vain haravoin, johon mies, että hän kyselee siksi kun on "kalastaja".

      Kävimme sitten juttelemaan, hän kätteli ja esitteli itsensä. Puhuimme kaloista ja kalastuksesta ja kerroin, että minä pidän kalasta hyvin paljon. Hän kysyi että "missäs luukussa sinä asut", jos hän saa taas siikaa, niin haluatko? Kerroin kyllä haluavani, jos hänellä ei ole koko saaliilleen käyttöä. Hän sitten kysyi että "mitäs miesväki sanoo, jos minä tuon sinulle kaloja? Ei kannattanut kierrellä, vaan sanoin ettei minun miesväkeni sano mitään ja johan Kalastaja-Eemelin" silmät kirkastuivat!

      Nyt minä sitten "odottelen", mutta en vielä nosta paistinpannua liedelle, voi käydä niin kuin niille Arantesin pyydystämille taimenille - ohi menivät!

      Mutta täytyy sanoa, että kyllä tämä elämä on ihmeellistä - heitetään "ilmaan" joku vitsi ja se alkaakin toteutua!

      Tähän sopisi se "Lentävä kalakukko" musiikiksi.

      Hyvää yötä!

      • weepeli

        Vilkaisinpas vielä. Jaahas, no kaveri on tullut luultavasti "koskelle" lippoamaan, eli tuohon Vanhankaupunkin koskelle, johon Vantaanjoki laskee vetensä.

        Siitähän syksyisin saavat isoja saaliita, ihan siis lippoamalla, eli pitkävartisella haavilla "koukaten". Ennenhän siinä kävi oikein salakalastajat "ryöstöretkillä" myyntiin saakka rohmuamassa, mutta onneksi se on nyt saatu kuriin.

        Pyyntiluvatkin ovat rajattu tiettyyn määrään päivää ja tunteja kohden.
        Luulenpa että saat siian ovellesi. No niin, nyt sitten futeball kutsuu, joten Hyvät Yöt.

      • weepeli

      • Alkuperäinen Rapu
        weepeli kirjoitti:

        Juu, tulee, unohtui äskeisestä !

        http://www.youtube.com/watch?v=YD6zj260sfQ

        Huomenta ja kiitos!

        Lentävä lähtö sunnuntaiaamuun kiskoilla.

        "Huastettiin jutut..." mikäs sen mukavampaa, kuin leppoisa jutustelu. Esa Pakarinen on ollut erilaisissa rooleissaan aivan yliveto.

        Tämän sateisen aamun aivan ensimmäinen musiikkinautinto oli kyllä se, kun heräsin ja avasin radion,nähtyäni unta, johon sopi aivan kuin unen jatkona Tauno Palon radiossa laulama laulu Ylpeä heili!

        Nyt ei sitten muuta, kuin sunnuntain viettoon. Kerrankin ei ole kiire minnekään.

    • weepeli

      Huomenet vaan kaikille.

      "Lentävä lähtö", hmmmm. Joo ei, kyllä nyt täytyy tosiaan ehkä tää päivä ottaa lungimmin, tosin onhan tässä ehtiny jo vähän jotain. Vaikka menikin tuonne yhteen saakka futeballin parissa, niin kyllä se vaan herättää (liian) aikaisin aamusta.

      Ja lopusta heräämisestä pitään huolen yläkerran asukas, jolle on jäänyt joku ihme vaihe päälle että just sunnuntai-aamuisin täytyy ryhtyä siivoustöihin aika tarkalleen klo. 8, vaikka pariskunta on kyllä viikonkin kotosalla. No, pinttymänsä kullakin. Samaahan täs olisi tietty "äijän" käynnin jäljiltä mut enpä viitti tänään ryhtyä alkamaan, tai alkaa ryhtymään. Ei nuo touhut karkaa.

    • E.A

      - 020202, saanko Turun keskus
      - Santraali Sentra hyvää huomenta, kuinka voin palvella
      - voisittekos yhistää Maxwell Smart kiitos
      - yhdistän
      - pir pir pir...........................................pir pir
      - valitettavasti Smart ei juuri nyt ole tavattavissa, mutta salaisesta vastaajasta ilmoitettiin, että uimahallilla
      - oliko viestissä mitään mainintaa, että en enää...aina solvaavat...tai muuta vastaavaa
      - ei ollut, mutta joku maininta kyllä siitä, että tarkistaa, mistä uimavalvoja on halliin tullut ja aamulla kuulemma on vatkannut ja lämmittänyt tervan juoksevaksi
      - no ei siinä sitten mitään, kertokaa terveiset koplalta...ei ei karhukoplalta, kyl hän tietää
      - klik

      Huomenta kaikille
      Kerron nyt teille, että soittelin juuri...mutta en tietty kerro kenelle. Onpa hieno päivä tänne kait tulossa, eilennä satoi koko päivän ja kait se yksi syy oli eiliselle, että pelkkää velliä syntyi. Nyt alkaa kiinteytyyn. Muuten sen Strada ohjelman jälkeen soitin Puna-Viher Salaisen Päämajan päivystäjälle ja kysyin, että voitaiskos aatella siihen Päämajan jälkeen liittää sana Hipit, kun tuo niin lämmitti tuo Kuoppamäki.

    • Ri.itu

      Huomenta myöskin täältä Elben takaa.
      Vai venneen malliks ne naiset kelepaa, menee nuo Tepon vitsit joskus yli laidan. Hyihyi.
      Mutta ei nauramatta voi olla. Hyvin on Weepeli oppinut, vai onko ihan syntyjäänkin, tuon Tepon murteen, kun tänne näpyttellee. Puhutko muuten pikku äijällekin tuolla murteella vai "sivistyneen immeisen" kieltä?
      Rapu se odottelee sulhastaimenia pannu kuumana. Sitä se teettää kun menee haravoimaan ja matoja etsimään.
      Calvados laittoi hauskoja vitsejä ja tangon esimerkkiä. Muuten vaan huomio, taloni yläkerrassa asuu nuori pariskunta, miehen sukunimi Rodriquez, mutta ei varmaan tuo videon tanssija, vaikka "sieltäpäin" onkin. Asuinkumppaninsa (naisen) nimi on taas Schneider. Voivat olla naimisissakin, en tiedä. Nykyäänkun ei nimistä voi päätellä mitään, minkäänlaista avo- tai aviosuhdetta. Rodriquez taitaa espanjalaisille olla yhtä yleinen sukunimi kuin Virtanen suomalaisille.

    • E.A

      Mää soitin Loposelle ja ei me tulla sinne Ruikonperälle, siellähän väki on aivan vallatonta.
      Jos vielä liäninvank...eiku sairaalaan, niin en mä ainaskaan haluu Loposen kans osia eli jäseniä vaihtaa pelkän pikku ruhjeen takia. Eikä Loponenkaa haluu. Pitäkää tunkkinne. Me koulutetaan ite uudestaan noi insinöörit. Teittin tunkilla mitään tee.

      Mutta asiaan. Hetkonen, pitää ensin lukea, onkos tuolta maailmalta mitään asiata lähetetty. Pirpa äsken puhelimeen kyllä heitti asiaa...kakka...On kuulemma tyyntä siellä pääkaupungissa, ei keinu Tallinnan lautta ei, ja saavat potee Pirpan vanhemmat ihan rauhassa, mitä nyt sitten potevatkaan.

      PS. Täytyy parin viikon päästä ottaa lippo mukaan. Mennään ensteksi katsomaan sinne Ryhmikseen Eduskunta 2 ja sitten vesselin kotiin siikalounaalle.

      • weepeli

        No jovain, ei se haitanne, kyllä mekin meinasimme ehkä veistämön ovia jokusen aikaa kiinni pitää, vaikka alakas tuo kohta jouluseslonki päälle pukata.
        Meinaan kun naiset siellä valittaavat että ukot muka lähtee Korvatunturille työstämään, tai sitten kalareissuilleen, Tuupovaaraan tahi kuka minnekkiin.

        Haluaisivat kuulema saaha vähän "näkköis- patsaita" ihan kestävästä luonnonmateriaalista korvikkeeks. Ei olla luvattu toimitella, kun meistä alako tuntuu et siinä on kysymyksessä pahanlaatuinen rotestin tuntu.

        Säähän ootkin saanu sit ihan asiapalautetta ja tärkeetä uutista Pirpalta, ja muutenkin , ettei juur tuule nyt, on tuulikin taas tyyntynyt....Ne on must-juttuja kun ne siltä taholta tulee, vaatii vaan vielä niin herkkää korvaa kuunnella.

        Jätä sää vaan kuule se lippos kotio ja osta se kala marketista, en minäkään sinne koskelle viitti ennää, on meinaten sellasta ruuhkaa sielläkin.

        Palataan jossain vaihteessa noihin tyähömmiin taas, vaikka meinasin kyl pirruuttani yhen reiän porata näin pyhän kunniaks, mut huomasinkin et junnu oli vienny se maakaasuporan (ladattava) lainaan, ja terätkii viäl, niin ettei ollu jättäny kun sen pyhäterän, ja sehän on se kumista tehty,, ettei nääs naapurit häiriinny. Olkoon.

        Sit että mää luulen kenel sää yritit sinne Turkku soitta, tiätty Ikel?

        Jep
        Jarrutellaan vähän näitä töitä pyhänä. Taidettiin vähän huhkia liikkaa eilenkii. Hyvä että porassa on sunnuntaiksi varalle se kumiterä.
        Min pistän Sievin kumiterät jalkahan ja suunnistan kumipyöril kirkolle. Ehkä.

        Vai on koskella ruuhkaa. Minulla on paljon siellä Helsingissä tulevina aikoina tarkistettavia juttuja, kaveri on luvannut jo monta vuotta viedä meittit purjeveneellä pitkin entisiä aavoja. Hänellä on vene siellä 40 000 asukkaan liitosalueella.

        Kuules, oli eilen illalla ihan puhki. Vaikka juuri muuta en tehnyt, kun näitä sorvihommia uusin metodein. No paistoin kyllä hellan päällä makaroonilaatikkoo eli lämmitin. Siitä tulee miun maun mukkaista, kun rasvaa pannulle ja ruskistamaan. En ole Riitu kaikkia puolukoita viel syönny, säästelen, säästelen.

        PS. Ovat kehvelit kok- nuoret (osa) poistamassa meilt vähäosasilt lapsilisät. Siitä pidän huolen, etteivät Pirpalta vie, pärkkele. Eikä niitä pankkiin viedä, ku vähäosaset eivät sielläkään muuta, ku sotkevat lattiat.

        Hitsi vieköön

        Ikellekö? Ei tietty.

        Kävin katsastamassa tuolla ylhäällä, kolome miinust. Kyl on porukalla hjumor tallella, oikeen tallekelokeros. Täytyy vissiin siirtyy siihen ymmärrettävämpään hjumoriin, mitä Salminen Simo joskus tek niillä kakuil. Mut ei se mitään, tunkin palautan niille joilt se puuttuu.
        Ilmankos eilen jotkut hiljenivät, yks eppäili jumalsuhettani, härregood. Aneita myytävänä pilikkahintaan.

        Kyllähän eilen tuli juu rehkastuva, kun vielä saunas kävi ja sitä futeballii.

        No jovain sitä nyt lisien poistamista möläyttäny kaveri kovasti valittelee sanavalintojaan etenkin siitä (oliko) "vähälahjaisten"-aineksen lisääntymisestä.Se on myöhästä rypistää kun on , no se tietty housuis.

        Kyllähän se makuroonilaatikko just parasta onkii kun se lämmittää pannulla, se antaa hyvän säväyksen, sopivasti ruskistaen eli samma här. Nyt kyllä meinasin nakata uuniin tollasen seitensatasen painavan lohenpätkän uuniin, pikku pätkä siis pyrstöpäästä. Tunnustan, ostettua se on kyllä.

        Saas nähhä ny noista Sievin saappaista, kun entiset piti jo jassikkaan nakata lopulta, siis kummisaappaat, ostin ny kokeeks sitten nuo kevyet Neophrenet. Keposet ja tukevat noi oli ekalla satasella ainakin kuluttaa, saa nähdä sitten kestävyyttä. Nahkasellaset (saappaat) kesti hyvin 8 vuotta ennenkuin meni pinnasta puhki. Ja meitsillä ne ovat kovassa testissä eli käytössä aina.

        Nykynokialaisia en suostu ostamaan enää millään, paperivuoraus ja niin ohut pinta et eihän ne varret pystyssä ees pysy, luprsii kun ajurin korvat. Ja kahet on uutena, pakasta vejettynä vuotaneet .Että sellasta laatua lykkää.

        Vai purjeilla? Tänään olis ollukki huippu mertsari-keli mut ei ollut junnukaan lähteny, oli kotipäivä kun vapaalla molemmat, huomen kait yrittävät taas.

      • weepeli
        E.A kirjoitti:

        Hitsi vieköön

        Ikellekö? Ei tietty.

        Kävin katsastamassa tuolla ylhäällä, kolome miinust. Kyl on porukalla hjumor tallella, oikeen tallekelokeros. Täytyy vissiin siirtyy siihen ymmärrettävämpään hjumoriin, mitä Salminen Simo joskus tek niillä kakuil. Mut ei se mitään, tunkin palautan niille joilt se puuttuu.
        Ilmankos eilen jotkut hiljenivät, yks eppäili jumalsuhettani, härregood. Aneita myytävänä pilikkahintaan.

        Niin, no Kustaalle tieteskii, kyllähän sen tiesin mut "nakkasin" pullanmurulla härnikkeeks.

        No joo, kävin kattoon, onpas se nyt jollekkin taas......
        Pitäskö kummiskii sinne Intiaan, tuota "hiljentymään"? Heh, siellä Goan pohjoisosissahan näit suomalaisia pellavapäitä on jääny ihan koukkuun hiljentymisineen, ja muitakin poh.maalaisia. Sauhu ja imelä tuoksu korostaa sitä hiljentymisen astetta vielä......

        Kolome miinusta, voi Holy cow.

        Kyllä minustakin alkaa hapantua tuo vitsi naisten päänsäryistä.

      • Aurora
        E.A kirjoitti:

        Hitsi vieköön

        Ikellekö? Ei tietty.

        Kävin katsastamassa tuolla ylhäällä, kolome miinust. Kyl on porukalla hjumor tallella, oikeen tallekelokeros. Täytyy vissiin siirtyy siihen ymmärrettävämpään hjumoriin, mitä Salminen Simo joskus tek niillä kakuil. Mut ei se mitään, tunkin palautan niille joilt se puuttuu.
        Ilmankos eilen jotkut hiljenivät, yks eppäili jumalsuhettani, härregood. Aneita myytävänä pilikkahintaan.

        Soputiimin perustajana julistan välirauhan päättyneeksi. Antaa palaa!

      • weepeli
        Aurora kirjoitti:

        Kyllä minustakin alkaa hapantua tuo vitsi naisten päänsäryistä.

        Jos tää nyt oli yksin minun aiheuttamaani, voishan sieltä sitten heitellä tuoreempia silakoita pöytään. Kyl mä taisin hiisi vieköön eilen yhdessä jutussa sivuta sitä päänsärkyä.

      • Aurora
        Aurora kirjoitti:

        Soputiimin perustajana julistan välirauhan päättyneeksi. Antaa palaa!

        http://youtu.be/gxQ6H6rA5cM

        Kuularuiskut pani rätätättättää...

      • Alkuperäinen Rapu
        Aurora kirjoitti:

        http://youtu.be/gxQ6H6rA5cM

        Kuularuiskut pani rätätättättää...

        Tervehdys Aurora!

        Eiköhän pidetä nuo "kuularuiskut" romuttamoissa!

        Muuten tuo oli vaudikas valssi ja minulle tutusta nimestä siinä laulettiin.

        Isäni nimi oli Antti ja jotkut saattoivat kutsua häntä myös "Isontalon Antiksi" kylällä, kun sille päälle sattuivat.

        Isä ei kyllä "räiskinyt kuularuiskulla". Hänellä oli joku metsästysase, mutta vaikka hänellä oli tapana viikonloppuisin kävellä metsässä se "pyssy" olalla, niin en muista että hän olisi tuonut sieltä koskaan mitään saalista - kunhan käveli luonnossa ja ihaili näkemäänsä!

        Eihän "tiimi-sopimusta" yksi jäsen purkamaan pysty, korkeintaan itse siitä irtisanoutumaan, jos ei "...kutarallaa hermot kestänytkään" , heh.

        Ei nääs kannattas alakaan ollenkaan....isoottelemahan..
        Tai mää verän kans "Eastwood -ja Colt 45 Magnum Peacemaker"-kortin esille ;-)

        Oli muuten "Ryaani" laittanu lähes sen vastaavan sinne "kaljaketjuun"..

        Siis korjaan että tuota Kuularuiskua vastaavan.....

      • E.A
        Aurora kirjoitti:

        Soputiimin perustajana julistan välirauhan päättyneeksi. Antaa palaa!

        Ei pala ei. Ehkä kytee. Mutta wp ja k tulee ja sammuttaa.
        Mutta minä jo palautin ne tunkit, eiköhän se riitä. Sit tulee ainaski paha mieli, jolleivat aneet käy kaupaks.

      • Aurora
        weepeli kirjoitti:

        Eihän "tiimi-sopimusta" yksi jäsen purkamaan pysty, korkeintaan itse siitä irtisanoutumaan, jos ei "...kutarallaa hermot kestänytkään" , heh.

        Ei nääs kannattas alakaan ollenkaan....isoottelemahan..
        Tai mää verän kans "Eastwood -ja Colt 45 Magnum Peacemaker"-kortin esille ;-)

        Oli muuten "Ryaani" laittanu lähes sen vastaavan sinne "kaljaketjuun"..

        Joo, me Ryaanin kanssa ollaan sitä mieltä että sotia on ollut viime vuosina liian vähän. Kaikki toimettomat nuoret jätkät sais elämälleen merkityksen, kun pantais ase käteen ihan luvan kanssa.

      • weepeli
        Aurora kirjoitti:

        Joo, me Ryaanin kanssa ollaan sitä mieltä että sotia on ollut viime vuosina liian vähän. Kaikki toimettomat nuoret jätkät sais elämälleen merkityksen, kun pantais ase käteen ihan luvan kanssa.

        No tarviisko niit laittaa muita "kurmuuttamahan"? Eiköhän sitä merkitystä löytys jos taas otettas lapiot ja vesurit kouraan, tai siis velvoittettas ne velttoilijat nykyistäkin korvausta vastaan vaikka "valtion töihin".

        Kyllä risukkoja ja teitten korjaamista löytys, ainakin sieltä jostain. Kannustimena vois käyttää sitten lisäbonuksena maksettavaa korvausta raivattu hehtaari/ korjattu kilometri. Mutta ei ....kutarallaa ainaskaan Nobea, puhumattakaan paremmista.

        S'''''''''''''''''''na kun on kurjaa...........

        http://www.youtube.com/watch?v=MSLDZlQTWbA

    • weepeli

      Sinne Elben taa nyt enteks et eihän niissä Jaskan jutuissa mee muu ylitten kun kuuntelijan (lukijan) mielikuvitus...vaikka toisaalta....tottahan ne ovatkin :-).

      "Äijän" kuullen tietenkin pyritään täällä nyt ainakin ihan alkujaan iskostamaan normi kirja(puhe)kieli mutta taitaa jo äkkiä oppia täältä ihan muuta, siis asuinseuduiltaan. Tulee hyvin sujuvasti mm. yäk (jäk). kun joku maku ei ihan kohdilleen satu. Ja sen "murteenhan" he oppii missä eniten aikaa ovat,koti hoitopaikka ja myöhemmin tietenkin muu ympäristö.

      Näin niinkun meitsille, paljonkin liikkuneelle, tavallaan on syntynyt joku automatio et sanat tuppaa muodostumaan alueen paikallisten käyttämään ilmaisuun, ja useimmiten yhtä sieltä, toista tuolta. Eli syntymälahjakseen( tai rasitteekseen) tämä lie tarttunut.
      Mutta aina minne menet, kommunikointi on paljon sujuvampaa paikallisten kanssa, jos jotenkin taidat sen alueen murretta.

    • RiituMummo

      Kyllähän siinä on ukit kovilla, kun joutuvat tai sanotaan nyt saavat, niitä pieniä pörriäisiä vahdittavakseen. Mummit osaa suhtautua siihen hommaan varmaan vähän rennommin. Eivätkä suostu ihan joka oikkuun.
      Nykyään on trendi, että nuoret tekevät sitä jälkipolvea vasta varttuneemmalla iällä, ensin koulut ja opinnot ja sitten, jos...
      Ja silloin on mummien ja ukkien ikäkin jo siinä korkeudella, että ottaa voimille.
      Itsekin menin jokseenkin "vanhana" naimisiin ja lapset tuli lähempänä ja ylikin kolmekymppisenä. Sitävastoin nämä "lapset" tekivät sitten oman jälkikatraansa paljon aikaisemmin; olin juuri vienyt vintille heidän barbinukkensa, kun ovesta pukkasi jo oikeita pikkubarbeja ja kenniä. Hyvä oli niinkin.
      Omat voimani riittivät vielä hoitohommiin, kun olin viiskyt kun nämä pikkuiset olivat vielä siinä taaperoiässä. Ja nyt myöhemminkin on vielä voimia, ei tartte kuitenkaan perässä juosta eikä keksiä leikkimistä, ennemminkin on ollut sellasta sanallista kamppailua. Olivat ihan vielä viimevuonnakin usein yövieraina, mutta ne vierailut meni ihan siinä sivussa, kunhan vain varasin tarpeeksi mieluista sapuskaa ja purtavaa.
      Nykyään eivät enää tuu kuin joskus päivällä käymään, että ihan on jo melkein ikävä. Olenkin silloin tällöin sanonut heille, että tulkaahan nyt taas yöksikin, niin teen jotain hyvää syömistä ja paistan korvapuusteja. Rakkaita ne on. Ja olen saanut niin paljon kaunista palautetta heiltä, että se korvaa kaiken vaivan, jos sitä sillä nimellä yleensä voi kutsuakaan.

      • weepeli

        Kyllä mää aina otan sen niin että saan hoitoon, vaikka se vähän voimille ottaskin. Ja nyt on ihan se eka kunnon "uhmis" katos päällä, niin siinä vähän rajoja kokeillaan :-). Ei tää vaari kuiteskaan liikaa löysää siimaa anna, ja sanoinkin isällensä et on tainnut kotona saada vähän liikaa siimaa joissain jutuissa.

        No ne turhat uhmat menee sitten viel tuolla iällä nopsaan ohi, ja "temput" äkkiä unohtuu, kun ei niihin liikaa kiinnitä huomioo. Vaikka rajatkin tekee selväksi, voi siin vähän parkua tulla ensin, mut sit "sovintohalit" löytyy nopeesti :-)

      • Calvados

        Hyvää päivää kaikille. Täällä ollaan yritetty porata seinää kumiporalla, vedetty nokialaisia että sieviläisiä jalkaan, soitettu Turkuun uimahallille, haaveiltu kalansaaliista, puhuttu eri murteilla, ettei leuat ruastu, hoidettu lapsia, paistettu makruloutaa pannulla, nam, kohta työstämään joululahjoja Korvatunturille ja mennään etuskuntaa kahtomaaan.

        Minä kohta ukkelin tukkaa parturoin ja ruokana meillä on tänään suppilovahveroilla vahvistettua paistijauhelihakastiketta kera keitetyn lohkopotun ja jääsalaatin.

        Partsin ikkunoista näkyy taas läpi, eivät ole kosteassa H2O:ssa. Jotain on piolookian tunneilta jäänyt mieleen, vai onkohan kemiaa?

      • MummoRiitu

        Oikein kivasti kirjoitit, että "antaa siimaa", Se on tietysti sellanen kalamiehen slangi.
        Ne uhmaiät tulee ja menee, ja niitten luonne vaihtelee. Lopulta sitten kun lähennellään murrosikää, on usein hyvinkin vaikeaa. Ainakin näillä lasten vanhemmilla. Miten usein onkaan, että nämä vanhemmat ovat hermoromahduksen partaalla. Joudun usein tyynnyttelmään puolin ja toisin. Silloin on tosi hyvä, että on isovanhemmat apuna tyynnyttelemässä puolin ja toisin.
        Tyttäreni, joka on vanhustenhoitaja, sanoo usein, että "hän menee töihin lepäämään". Ennemmin hoitaisi kymmentä vanhusta kuin kahta murrosikästä kakaraa.

      • Ri.iitu
        Calvados kirjoitti:

        Hyvää päivää kaikille. Täällä ollaan yritetty porata seinää kumiporalla, vedetty nokialaisia että sieviläisiä jalkaan, soitettu Turkuun uimahallille, haaveiltu kalansaaliista, puhuttu eri murteilla, ettei leuat ruastu, hoidettu lapsia, paistettu makruloutaa pannulla, nam, kohta työstämään joululahjoja Korvatunturille ja mennään etuskuntaa kahtomaaan.

        Minä kohta ukkelin tukkaa parturoin ja ruokana meillä on tänään suppilovahveroilla vahvistettua paistijauhelihakastiketta kera keitetyn lohkopotun ja jääsalaatin.

        Partsin ikkunoista näkyy taas läpi, eivät ole kosteassa H2O:ssa. Jotain on piolookian tunneilta jäänyt mieleen, vai onkohan kemiaa?

        Nauratti. Juu, tuo H2O on mullekkin jäänyt vain mieleen kemian tunneilta. Inhosin fysiikkaa ja kemiaa, niitä kaavojen opettelua. Olen hirveän huono oppimaan mitään ulkoa, varsinkin, jos en ymmärrä niistä mitään.
        Laulun ja runojen säkeitäkään en opi millään ulkoa. Havaitsin sen saman puutteen tyttärenityttärellä, kun taas tämän äiti oppi ja oppii tuosta vaan kaikkien laulujen sanat, Esimerkiksi pikkulikkana telkasta näitten lastenohjelmien tunnuslaulut, mitä niitä kaikkia olikaan, rallatteli yhtenään. Johonkin aikaan sepitteli ittekkin runoja ja soitti kitaraa.

      • E.A
        Calvados kirjoitti:

        Hyvää päivää kaikille. Täällä ollaan yritetty porata seinää kumiporalla, vedetty nokialaisia että sieviläisiä jalkaan, soitettu Turkuun uimahallille, haaveiltu kalansaaliista, puhuttu eri murteilla, ettei leuat ruastu, hoidettu lapsia, paistettu makruloutaa pannulla, nam, kohta työstämään joululahjoja Korvatunturille ja mennään etuskuntaa kahtomaaan.

        Minä kohta ukkelin tukkaa parturoin ja ruokana meillä on tänään suppilovahveroilla vahvistettua paistijauhelihakastiketta kera keitetyn lohkopotun ja jääsalaatin.

        Partsin ikkunoista näkyy taas läpi, eivät ole kosteassa H2O:ssa. Jotain on piolookian tunneilta jäänyt mieleen, vai onkohan kemiaa?

        Kyl minuuki nauratti
        Calvados se jaksaa yllättää, vaikka eihän nämä enää yllätyksii. Lyhyt ja ytimekäs kertaus menneestä.

        Käväisin kirkolla, ostin esipaistettuja patonkeja kaks ja transrasvassa pyöritettyjä kananugettei. Siin on mun iltapala, mut ensteks sitä lihamakaroonii.

        Ukkelis tukkaa siis parturoit, semmosella koneella vai käsin? Se kone on höylänny minun päätäni jo liki kakskyt vuotta. Joskus sillä oon ajannu itsekin oman tukkani ja kerran kumppanin, mutta se jäikin sitten hänen suhteensa viimeiseksi kerraksi.

        E.A. Käsin, eiku saksil ukkelini tukan leikkaan, aina, ei ole mittään konetta miul ja sormet o liian tylsät. Mutta sakset oon saanu yhdeltä suvun parturi-kampaajalta, eli en leikkaa milläi viskarsin taloussaksil vaan ovat ihan instrumenttiterästä kuulemma. Mutt hieman ovat tylstyneet kun en osaa sitä taitoo, että koko ajan sakset sipsuttaa, senkin ajan, milloin ei ou tukkaa lähimaillakkaa. Ja lasersuoraa niskaa ukkeli ei halua, joten aina on vähän yritettävä niskatukan leikkuussa olla koneen ominaisuuksia näis saksis.

        Tuo tukan leikkuu
        Minusta aika taito leikata tukka saksilla, vaikka sitten ohennussakset kait jotain auttavatkin.
        Muistan jo nuorena olleeni itse piru. Sain päänahkani liikkumaan aika paljon ja kun parturi kysyi otsatukan rajaa, että onko kohallaan. Sanoin, että juu. Kun hän sitten oli etutukan tasannut tiettyyn linjaan, niin vetäisin nahkat taakse. Kun tukka seuras tietty mukana, niin parturi ihmetteli, kuinkas ylös se raja tulikaan.

        Kyllä parturi/kampaajalla on (muutenkin) aika raskas ammatti. Hiuspölyssä täytyy vielä taiteilla. Vähän kait sitä pölyä lievennetään niillä vesisumutuksilla.

        E.A. Olet sinä tosi hauska. Liikutat päänahkaakin niin, että hiusraja siirtyy milloin minnekin:-) Minulla on suvussa montakin kampaajaa ja parturia. Ja lisää on tulossa. Itse olen itseoppinut. Jo murrosikäisenä tein kampaukset tädilleni ja hänen työkavereilleen, jopa juhliin. Samoin itselleni. Oli minulla yksi hyvä ystävätär, joka teki minulle upeita nutturoita pitkistä hiuksistani, hän ei myöskään ollut kampaaja.

        Kampaajan ja parturin työ on raskasta seisomatyötä, heillä on aina noita jännetupentulehduksia sormissa ja ranteissa ja jalat väsyneet päivän seisomisesta. Ja keuhkosairauksia hiuslakkojen sumua hengittäessä ym permanentti- ja väriaineita joutuessaan haistelemaan.

        Minulla on yhdet ohennussakset olemassa mutta ovat niin tönköt, etten niitä koskaan käytä, vain perussakset, joissa on eritääin lyhyet terät.

    • E.A

      http://www.youtube.com/watch?v=hXSzIpw48Yk

      Tää ehkä menee vähän yli, mut ku en löytäny het tuota kakkupläjäystä. Mut pliis avatkaa (jotkut) se piironkin laatikko, mis on ohjeet. Voihan vitsi ku kivistää, siis se vitsi. Akuutisti.

      PS. mää palaan naattimaan kans tuosta kansainvälisestä footballista. Päästään sit lyämään ainaskii vetoja. Mut mää meinaan katsoo sen vormulan kans, vaik se vähän pöhköö ehkä onkin.

      • Aurora

        Jos levyn nimi on Huumorimiehiä, se on varma, ettei se naurata ainakaan meikäläistä.

        Kärsi vaan päänkivistykses tai mikreenis, kirkkaamman kruunun saat.

      • E.A
        Aurora kirjoitti:

        Jos levyn nimi on Huumorimiehiä, se on varma, ettei se naurata ainakaan meikäläistä.

        Kärsi vaan päänkivistykses tai mikreenis, kirkkaamman kruunun saat.

        Minä en kruunujen perään, vaan Kärsimyksen ja siks meninkin kuittaan yhen miinuksen lissää. Joku koittaa niitä vähennellä. Mut mähän en niin vaan lannistu, ku jo tunkitkii on palautettu.

        Se on ku viiltelis itseensä nuo miinukset ja niitten lisääminen, tietämättä mitä tekkee ja miks tekkee.

        Meil on Loposen kans sellanen rätinki, et savuu pittää syntyy, vaik ei ees tulta oo lähimailkaan.

        Mul jäi yks areenal just kesken, mää rentoudun ny.

        Hiljaisuus on joskus tehokas tapa ilmaista mielipiteensä.
        Ei tämä nyt kuitenkaan noin traagista ole.

        Mielestäni on niin, että kenenkään sairauksilla ei pilailla, ei edes "huumorin" kaavun takaa. Mitkä tahansa heitot on jälkeenpäin helppo selittää "huumoriksi", mutta ei se siitä huumoria tee.

        Myöskään syntyperälleni en mitään mahda, olen kuvitellut että olisi positiivista värittää juttujaan käyttämällä silloin tällöin omaa murrettaan. Olen yrittänyt kyllä muuntaa sitä helpommin ymmärrettävään muotoon. Originaali Turun murre on tuskin muiden ymmärrettävissä kuin varttuneempien turkulaisten.

        Minua hämmensi, jopa loukkasi tuossa EA: n jutussa eniten se, että sen kirjoittaja on kutakuinkin ainoa, joka koskaan on ilmaissut toivovansa minun täällä kirjoittavan.

        Voi tietysti olla, että ymmärsin täysin väärin hyväntahtoisen huumorikirjoituksen, mutta kuten itsekin olen monta kertaa sanonut, niin kirjoituksen ymmärtäminen jää lopulta aina lukijan vastuulle (vaikkei savolainen olisikaan).
        Tämän asian ymmärsin siis ylläkuvatulla tavalla.
        Tämä tästä.

        Ymmärsit täysin väärin, mutta
        tämä tästä.

        Sitten, kun isketään, kyllä sen sitten huomaa. Ei jää tulkinnoillekaan sijaa. Saati selityksille, mutta
        pyydän nöyrimmästi anteeksi tökeröä kirjoitusta myös kohteelta, siis siitä ylhäältä olevan kirjoituksen suhteen. Taisin jossain aiemmin huomata jo jutusteluni menneen noin niinku johonkin mäkeen tai sitten kehätielle.

        PS. kyl tää on traakist, murteiten ja viiltelyjenkin suhteen. En nyt lisää listaa tee muista traakisista jutuista, mutta kyllä niitä pompsahtaa juttujen myötä. Ja jutut täältä päin ei oikeen voi muuttua, sillä samalla luopuisin itsestäni. Halujakaan ei oikein ole silviisiin tehdä muutoksia.

        Ainakin minusta on mukavaa, että täällä vapaassa keskustelussa ja tavallaan jo aika tuttuina keskenämme juuri kuten Kustaa sanoit "väritämme juttuja käyttämällä omaa murrettamme".

        Itse en selkeäati ole miltään tietyltä murrealueelta, mutta olen oleskellut sen verran sekä Savossa, Hämeessä, että Pohjanmaallakin että uskaltudun vähän leikittelemään kyseisillä murteilla.

        Turun murteeseen tutustuin jo lapsena isäni kautta ja se onkin minulle hyvin kotoisa murre. Toivon että saan lukea sitä edelleenkin sinun kirjoituksistasi!

        Peruutuksen peruutus: soputiimiä ei olekaan lopetettu, mutta silti: annetaan palaa;))

      • R-iituS

        Kyllä täällä on muutkin toivoneet, että kirjoitat ja hiukan ihmettelinkin, miksi noin äkkiä lopetit. Nyt sen sitten sanoit. En usko kuitenkaan, että E.A. tuon kommenttinsa "Mitens on?" ilkeyksissään kirjoitti.
        En provosoidu myöskään naisena tuosta "päänsärky" heitosta, sitäpaitsi se on ihan totta, monissa tapauksissa, myös minulla aikoinaan.

      • pliisu E.A
        E.A kirjoitti:

        Ymmärsit täysin väärin, mutta
        tämä tästä.

        Sitten, kun isketään, kyllä sen sitten huomaa. Ei jää tulkinnoillekaan sijaa. Saati selityksille, mutta
        pyydän nöyrimmästi anteeksi tökeröä kirjoitusta myös kohteelta, siis siitä ylhäältä olevan kirjoituksen suhteen. Taisin jossain aiemmin huomata jo jutusteluni menneen noin niinku johonkin mäkeen tai sitten kehätielle.

        PS. kyl tää on traakist, murteiten ja viiltelyjenkin suhteen. En nyt lisää listaa tee muista traakisista jutuista, mutta kyllä niitä pompsahtaa juttujen myötä. Ja jutut täältä päin ei oikeen voi muuttua, sillä samalla luopuisin itsestäni. Halujakaan ei oikein ole silviisiin tehdä muutoksia.

        Jatkan hiukkasen

        Murteethan ovat jeps, jotkut jopa myyvät itseään murrekuorrutuksilla. Tuo "pyydän nöyrimmästi anteeksi" kyllä oli aika pliisua ja paksua. Sen takia tänne tätä muutaman lauseen jatkoa teenkin. Senhän joku voisi tulkita vaikkapa jatkoiskuksi, jota se ei ollut. Pelkkää löysää. Olen löystynyt ja sen sitten kyllä tulen jossain korjaamaankin.

      • weepeli
        Aurora kirjoitti:

        Ainakin minusta on mukavaa, että täällä vapaassa keskustelussa ja tavallaan jo aika tuttuina keskenämme juuri kuten Kustaa sanoit "väritämme juttuja käyttämällä omaa murrettamme".

        Itse en selkeäati ole miltään tietyltä murrealueelta, mutta olen oleskellut sen verran sekä Savossa, Hämeessä, että Pohjanmaallakin että uskaltudun vähän leikittelemään kyseisillä murteilla.

        Turun murteeseen tutustuin jo lapsena isäni kautta ja se onkin minulle hyvin kotoisa murre. Toivon että saan lukea sitä edelleenkin sinun kirjoituksistasi!

        Peruutuksen peruutus: soputiimiä ei olekaan lopetettu, mutta silti: annetaan palaa;))

        "Peruutuksen peruutus: soputiimiä ei olekaan lopetettu,"

        Vuajin selevityksen missee se ensmäinen perruutus ol muka?
        No vuativa voip tokkiisa, luativa ei ou pakko.

        Kyllä jos murteiden käytön meinaatte alas ajaa, niin sanon, atios senjoriitas & senjoores, elikkä suomeks, leidiis änd pleipois.

        Eka peruutus oli tossa joskus puoliltapäivin. Löytyy aika vähäisellä etsimisellä.

        Nyt on kaikki riita kerrasta poikki, eiks niin? Mitään korjaamatonta ei ole tapahtunut. Ja ihmisten päänsäryistä ei enää sanaakaan. Sairaudesta ei lasketa leikkiä..

      • P. Kust

        Mää vaa tarkistin täs vormuloitte lomas et onk mulkukka mittä vastannu. On näköjän par kol vastaust tullu. Emmää ny mittän kerkke sanoma ku toi Kimi aja niimpal hyvi.
        Ja et ei sunkaan tääl mittä murtteit ruvet alas ajama, kyl jämpt onnii.

      • E.A
        weepeli kirjoitti:

        "Peruutuksen peruutus: soputiimiä ei olekaan lopetettu,"

        Vuajin selevityksen missee se ensmäinen perruutus ol muka?
        No vuativa voip tokkiisa, luativa ei ou pakko.

        Kyllä jos murteiden käytön meinaatte alas ajaa, niin sanon, atios senjoriitas & senjoores, elikkä suomeks, leidiis änd pleipois.

        Mää en perruuta enää ikinä. Loponenkii toivoo sitä, eikä tuu kyl kyytiin, jos perruuttelen.
        Nyt taas vormuloihi. Nekään ei perruuta

        Jos hiukan harjoittelisin, niin paikkakuntamme murretta voisin joskus tänne, ku ei tuo slangi oo hyväksytty. Vastustan.

      • P. Kustaa
        Aurora kirjoitti:

        Eka peruutus oli tossa joskus puoliltapäivin. Löytyy aika vähäisellä etsimisellä.

        Nyt on kaikki riita kerrasta poikki, eiks niin? Mitään korjaamatonta ei ole tapahtunut. Ja ihmisten päänsäryistä ei enää sanaakaan. Sairaudesta ei lasketa leikkiä..

        Häh, onks täällä ollu riitoja, emmää ol mittä huamannu.

      • weepeli
        Aurora kirjoitti:

        Eka peruutus oli tossa joskus puoliltapäivin. Löytyy aika vähäisellä etsimisellä.

        Nyt on kaikki riita kerrasta poikki, eiks niin? Mitään korjaamatonta ei ole tapahtunut. Ja ihmisten päänsäryistä ei enää sanaakaan. Sairaudesta ei lasketa leikkiä..

        Jaanotuotanoin, jos vastaminen lasketaan sellaaseks, mikäs ettei. Mut en kyl oo hyvin paljo leikkiä lasketellut millään sairauksilla, ei oo katos vara paljoo.

        Kaiken uhallakin vielä mainihen tuon piänsäryn, et lähinnä sille vakavammalle muodolle, tai ainakin pirullisemmalle, migreenistä kärsivälle, kuten Kustaallekkin, olen suositellut hankkimaan ne täsmälääkkeet.(Ihan kokemuksen pohjalta)

        En mää nyt ees oikein mitään "riitaa" pahemmin haistanu, ainoastaan tietty hiljaisuus kieli jostain.

        Olen kyllä monet kerrat päättänyt mennä tohtorille niitä täsmänappeja hakemaan, mutta kun toistaiseksi on noi buranat auttaneet. Meinaatko että olisi jotain tabuja millä olisi pitempiaikaista vaikutusta ?

      • weepeli
        P. Kustaa kirjoitti:

        Olen kyllä monet kerrat päättänyt mennä tohtorille niitä täsmänappeja hakemaan, mutta kun toistaiseksi on noi buranat auttaneet. Meinaatko että olisi jotain tabuja millä olisi pitempiaikaista vaikutusta ?

        Kun en mä ny muista mitä ne napit oli mitä mulle kokeeks määräs joku vuosi sitte, mut kyl se yks pikkunappi vei sen pahimman vuorokauden yli ja eikä niinkun yrittäny sit uusiks kaataa äijää.

        En tiedä onko sit sellasii joilla vois olla tosiaan ns. pitkäaikais-vaikutusta, esim. ennalta ehkäistä.Luulen et ainakin heti eka oireilun ilmettyä otettuna olis. Kantsis ihan kysästä joltain neurologilta, ellei tavan "kandi" osaa hommaa hoidella.

      • E.A
        weepeli kirjoitti:

        Jaanotuotanoin, jos vastaminen lasketaan sellaaseks, mikäs ettei. Mut en kyl oo hyvin paljo leikkiä lasketellut millään sairauksilla, ei oo katos vara paljoo.

        Kaiken uhallakin vielä mainihen tuon piänsäryn, et lähinnä sille vakavammalle muodolle, tai ainakin pirullisemmalle, migreenistä kärsivälle, kuten Kustaallekkin, olen suositellut hankkimaan ne täsmälääkkeet.(Ihan kokemuksen pohjalta)

        En mää nyt ees oikein mitään "riitaa" pahemmin haistanu, ainoastaan tietty hiljaisuus kieli jostain.

        Mää oon samaa mieltä, että missäs se riita luuraa. Koordinaatit pliis. Siitä huolimati.

        En voi koskaan olla näin talvisin huomauttamatta, että ravintolisiä kyl immeinen tarvii. Puhukaamme D- vitamiinista, siinä olevista tukiaineista ja niiden suhteista.
        Nyt on ale. Kuulin, et almuja jaellaan jo ilimatteeks. Kyl niit kait kaikille riittää...?Kysyy huolestunut.
        Mitä tulee sairauksiin, ni tunnetteks te olevanne terveit? Kyl sit ei ole mittiin huolta minullakaan ja meittin Salaisessa HippiPäämajassa voidaan huokaista. Voidaan tietty käsitellä montaakin sairautta ja terveyttä ihan faktojen pohjalt, ...saavutamme armon ja lunastuksen näillä bittitaivailla. Ollaan korrekteja, pliis.
        Semmosii mietteitä, jotta ei tuolla aitoudessa sit kompastelisi, niin täytyy tääl olla kuulolla, ottaa opiksi.

      • weepeli
        E.A kirjoitti:

        Mää en perruuta enää ikinä. Loponenkii toivoo sitä, eikä tuu kyl kyytiin, jos perruuttelen.
        Nyt taas vormuloihi. Nekään ei perruuta

        Jos hiukan harjoittelisin, niin paikkakuntamme murretta voisin joskus tänne, ku ei tuo slangi oo hyväksytty. Vastustan.

        Häh, eiks sul oo sitä perruutus-tietokoneohjelmoituu? Eikun se olikii siin Khittisä.

        Ei siit oikein harjottelemalla kunnon jäläkee ennää tule kun sen verran kauan tääl viereksit kulumia kuluttamassa. Antaa tulla luonnostaan mikä jouhevasti soljuu, se on korville parasta. Seka mikä seka, ja melskataan mitä melskataan.

      • Ri-iiituS
        E.A kirjoitti:

        Mää oon samaa mieltä, että missäs se riita luuraa. Koordinaatit pliis. Siitä huolimati.

        En voi koskaan olla näin talvisin huomauttamatta, että ravintolisiä kyl immeinen tarvii. Puhukaamme D- vitamiinista, siinä olevista tukiaineista ja niiden suhteista.
        Nyt on ale. Kuulin, et almuja jaellaan jo ilimatteeks. Kyl niit kait kaikille riittää...?Kysyy huolestunut.
        Mitä tulee sairauksiin, ni tunnetteks te olevanne terveit? Kyl sit ei ole mittiin huolta minullakaan ja meittin Salaisessa HippiPäämajassa voidaan huokaista. Voidaan tietty käsitellä montaakin sairautta ja terveyttä ihan faktojen pohjalt, ...saavutamme armon ja lunastuksen näillä bittitaivailla. Ollaan korrekteja, pliis.
        Semmosii mietteitä, jotta ei tuolla aitoudessa sit kompastelisi, niin täytyy tääl olla kuulolla, ottaa opiksi.

        No eikös nuo D-vitamiinipillerit ole nyt saaneet huonon maineen, että pluffia kaikki. Katos kun kukaan ei voi ite tarkastaa, että onko luvatut annokset todella siinä napissa.
        Minä en usko aina kaikkeen, mitä tarjotaan. "Autuas se, joka uskoo, vaikkei näe" ei pidä tässä/näissä tapauksissa paikkaansa. Tai voihan sitä tietty autuaaks tulla kun syö vaan. En ole koskaan ottanut mitään vitamiinipillereitä. Olen silloin tällöin ostanut kuurin spiruliina tapletteja. En ole ainakaan sairaaksi niistä tullut, ja olen säilynyt jokseenkin terveenä kaikin puolin. En ota myöskään mitään ruiskeita flunssaa tai muita sairauksia vastaan. Yksi omena päivässä pitää lääkärin loitolla - se on minun mottoni.
        Nyt koputan puupäätäni.

        Joka väittää olevansa täysin terve täytyy olla jotenkin sairas...

        Dee -vitamiinia meikä popsii kesät talvet, tukiaineilla tai ilman. On tämmöinen auringossa herkästi palava ihotyyppi, joten aurinkoa tulee vältettyä, eli siis kesälläkin deetä ei välttämättä saa tarpeeksi.
        Sitten syön mangnesiumia, ainaskin pumpun kannalta hyväksi, kuulemma.

      • P. Kustaa
        Ri-iiituS kirjoitti:

        Ei oo pluffia, nythän alkaa näyttää että se, oliko nyt Oulun? yliopiston tutkimus oli pluffia. Eli muissa tarkemmissa tutkimuksissa on osoitettu että pillereissä onkin vitamiineja suunnilleen luvatusti.

        Mielenkiintoisia olivat nuo tutkimuksen tehneen yliopiston biokemistin selitykset, että nää tuloksien erot johtuu eri tutkimusmenetelmistä. Mitä hiivattia, kysehän on siitä onko niissä deetä vai ei ?? Mikä se on sellainen tutkimusmenetelmä joka tuottaa  tuloksen että ei ole deetä, jos sitä todellisuudessa kuitenkin on ?

        Se D- vitamiini. Todennäköisesti, vaikka kesällä vältät ihosi takia sitä aurinkoa, niin saat sitä joka tapauksessa. Ja sitten lisäksi sitä tapletti D:tä. Minulle on tullut sellainen käsitys (pitää joskus tarkistaa) että et kuitenkaan liikoja sitä D:tä saa. Mutta nämä asiat sitten hämärtyvät senkin kautta, että esim. D:tä lisätään suoraan tiettyihin valmisteisiin, kuten maitoon.
        Magnesiumia minunkin pitäisi syödä, jo suonenvetojenkin takia. Liittyy kait myös natrium kalium tasapainoon jotenkin.

        PS. eka kirjoitus pitkään aikaan, etten ... saaplari sentään.
        PS. Mun "nunnani" auttaa näissä terveysjutuis, sairaudelleni hänkään ei voi mitään. Se on mun omaa, siit en luovu.

      • riitu7
        P. Kustaa kirjoitti:

        Ei oo pluffia, nythän alkaa näyttää että se, oliko nyt Oulun? yliopiston tutkimus oli pluffia. Eli muissa tarkemmissa tutkimuksissa on osoitettu että pillereissä onkin vitamiineja suunnilleen luvatusti.

        Mielenkiintoisia olivat nuo tutkimuksen tehneen yliopiston biokemistin selitykset, että nää tuloksien erot johtuu eri tutkimusmenetelmistä. Mitä hiivattia, kysehän on siitä onko niissä deetä vai ei ?? Mikä se on sellainen tutkimusmenetelmä joka tuottaa  tuloksen että ei ole deetä, jos sitä todellisuudessa kuitenkin on ?

        No kuka sitä tietää, mikä on totta. Näissä piireissä liikkuu niin paljon rahaa ja Bestechungsgelder, että ...
        Muutamia vuosia sitten kysyin lääkäriltäni, että olisikon hyvä syödä D- tai muuta lisäainetta, niin hän sanoi, että "jos on ylimääräistä rahaa, niin eihän ne haitaksi ole". Hän syö aamuisin yhden greipin ja siinä on vitamiineja ihan yltäkyllin.
        En minäkään ota aurinkoa ollenkaan, päinvastoin, yritän pysytellä varjossa.

      • E.A
        weepeli kirjoitti:

        Häh, eiks sul oo sitä perruutus-tietokoneohjelmoituu? Eikun se olikii siin Khittisä.

        Ei siit oikein harjottelemalla kunnon jäläkee ennää tule kun sen verran kauan tääl viereksit kulumia kuluttamassa. Antaa tulla luonnostaan mikä jouhevasti soljuu, se on korville parasta. Seka mikä seka, ja melskataan mitä melskataan.

        Hih
        Tuo Khitt.

        Sekametelisoppoo, jeah. Joo, mut älä kerro kelleen, et mul joskus lipsuu, tahtomattaankin. Joo ja jos joku imee hernettä, ni mä sit lisään toiseenki sieraimeen. Mut mää en ennee anteeks pyytele. Se on yhtä varmaa ku uusi poliittine suuntaukseni.
        Hitto vieköön, ku tonne johonkii heitin Viitasaaren. Just oli pääjehu töllössä, sehän on suamalainen miäs, piänyrittäjä. Puutteineen kaikkineen. Ja sitä paitsi miniäkin, kiva likka, on siält samalt paikkakunnalt ja häppee sitä tyyppii. Kerron sille, ku nään, et turhaan häppee. Jumanpliut, taas mä joudun tätäkin joskus korjaamaan johonkii suuntaan.

      • P. Kustaa
        riitu7 kirjoitti:

        No kuka sitä tietää, mikä on totta. Näissä piireissä liikkuu niin paljon rahaa ja Bestechungsgelder, että ...
        Muutamia vuosia sitten kysyin lääkäriltäni, että olisikon hyvä syödä D- tai muuta lisäainetta, niin hän sanoi, että "jos on ylimääräistä rahaa, niin eihän ne haitaksi ole". Hän syö aamuisin yhden greipin ja siinä on vitamiineja ihan yltäkyllin.
        En minäkään ota aurinkoa ollenkaan, päinvastoin, yritän pysytellä varjossa.

        Kyllä se on satarosenttisesti osoitettu, että ainaskaan Suomessa ei talvisaikaan saa riittävästi D-vitamiinia.

        Deen puute altistaa mm. reumataudeille, monille suolistosairauksille, diabetekselle ja MS-taudille. Dee torjuu myös rinta-, eturauhas- ja paksusuolisyöpiä ja myös verenpainetautia. 
        Näistä osa on ehkä vähän kiistanalaisia juttuja, mutta joka tapauksessa olisi aika hölmöä altistaa itsensä Deen puutokselle.

        Eli se teitin lääkäri tietojen päivitykseen Suomeen.

    • Calvados

      Kustaalle vastaan minäkin, että pidän sinun kirjoituksistasi ja jutuistasi ja todennut sinut huumorimieheksi. Älä siis missään nimessä lopeta täällä kirjoittelua. Itsekin ymmärrän savoa hyvin, koska olen syntynyt Mikkelissä, paljastan sen nyt kaikille. Muutin 14- vuotiaana stadiin ja sulauduin hyvin senaikaisen nuorison sekaan, mutta arvatkaapa, mitä olen kuullut monen vuoden ajan silloin: Onko Mikkeliin mänijöitä, juna män justiisa. Sen hokeminen minulle alkoi silloin kun olin 16-vuotias ja Hesarin toimittaja ja kuvaaja pysäyttivät minut Malmilla ja tekivät monen päivän reportaasia eri Helsingin kaupunginosien asukkaista.

      Juttu julkaistiin sen viikon lauantain Hesarissa ja minun kuvani oli melko isolla siinä ja kyselyn tulos paljasti minut mikkeliläiseksi. No, ei minun kaverini Malmilta mihinkään kaikonneet, kunhan vinoilivat. Parhaat ystäväni kyllä tiesivät kotikaupunkini jo ennestään. Oman aviomiehenikin löysin Malmilta, hän on stadilaisen ja karjalaisen sekoitus, joka syntyi Hämeessä äitinsä ollessa siellä evakossa.

      • weepeli

        Mikkelistä, kääääk! Paha paha, vaikka arvansinkii et jostain sielt päin, mutta nyt järkytit loppuillaks ! Vitsi vitsi vitsi.

        Mutta olethan jossain vaiheessa aiemmin kertonut muuttaneesi nuorena likkana tänne Tsadiin muualta.Mutta kuisteskii et Mikkelistä !! ;-)
        Jaa, mut turhaahan teille kirjoittelee, kun äsken näet puhelukin sinne jonnekkin piti meleki kesken lopettaa, kuulema alkaa just Tanssii........

        Weepeli, olenhan minä paljastanut jo vuosia sitten, että olen muuttanut tsadiin 14-v, eräästä pikkukaupungista noin 200 kilsan päästä, mutta en ole koskaan paljastanut, mikä se kaupunki on, no nyt tiedätte kaikki. Siellä minä asuin, ensin sen goottilaisen tuomiokirkon takana, myöhemmin sen naisvuoren juurella, mikä on se vesi/näköalatorni, Miguelin symbooli. Kansakouluni oli Marskin päämaja, nykyiseltä nimeltään Päämajakoulu.

        Että nyt sitten vastuu on kuulijalla juttujeni jälkeen!

        Joo joo, kyl mie sen jotennii ounastelinkii, tahi paremmiinnii siun kirjasimien käytöstä välillä.

        Ei se mittää, suat anteeks ;-) Miul onkii aika paljo hyvvii entissii nuorii kavereita ja kilipakumppaniloit sielt Otavast ja ihan kylältäkkii, niinku pojat sittee kirkonympäristöö nimittivät.

        Mutta ku se sekkii yks viäräleuka sielt.......jos toinennii..

        Mikkeli on kaunis kiva kaupunki, käyn siellä joka kesä torilla syömässä muikuja ja muutenkin kattelemassa, siellä on paljon käsityöläisten tarjontaa ja olen ostanut sieltä monta tuotetta. Aina on sattunut kaunis ilma, suorastaan hellepäivä.

        Weepeli, meinoot siä Liikas Ierikkata tai Reenin Ollii?

      • weepeli
        Calvados kirjoitti:

        Weepeli, meinoot siä Liikas Ierikkata tai Reenin Ollii?

        Molempii vänkyröit, kumpihi ol nuorempana ainnai niin kieroja et pipo piti kiertämällä piähän laittoo.Ja lie nuo venkulat tuostaan muuttuna? Eivät ainakkaa ketkut vakkuuta miuta.

      • weepeli
        RiituS kirjoitti:

        Mikkeli on kaunis kiva kaupunki, käyn siellä joka kesä torilla syömässä muikuja ja muutenkin kattelemassa, siellä on paljon käsityöläisten tarjontaa ja olen ostanut sieltä monta tuotetta. Aina on sattunut kaunis ilma, suorastaan hellepäivä.

        Joo, ei tarvihe tunnustoo,mutta lyön tiskiin tuon Haukivuoren, siis missee kutvoillaan lomilla.

    • Riitunkieli

      Murteista puheen ollen, kaipaan kamalasti meidän kaikkien rakastamaa Paulaa ja hänen stadin slangia. Sitä on niin kiva lukea.
      Mie ossoon jotenkuten sitä savo-karjalan murretta, ku oon siellä päin kesiän viettänä. Vaikka se onkii sekottunu paljon Keski-Suomen murteeseen, missä taas oon kasvanu.
      Puhun vähän sitä sun tätä. Ja välillä tätä nykystä kotikieltäni sekotan suomeen, samassakin lauseessa.

      • P. Kustaa

        Piti juuri kirjoittamani, että savoa ymmärtää vielä meikäläinenkin hyvin, mutta toi tsadin slangi menee kyllä suureksi osaksi yli hilseen.
        Se ei kai ole varsinainen murre, vaan enemmän oma kieli joka vilisee lainasanoja ruotsista ja venäjästä, vissiin vähän saksastakin.

      • weepeli

        Tähän kelepais tuo sama mitä EA:lle kirjuutin, eli silleen ku se parraiten ulos lähtöö.Mutta pakko miun on vähä korjata tuota "Keski-Suomen". Vilikaseppa karttoo missee on Keski-Suomi? Nythän se muistaaksein vähä se piste muuttu, kun maannouseman huomioivat laskelmiin.

        No voithan sie tietennii sen kuukkelilta kyssyy, En miekää nyt sitä tarkkoo paikkoo muista, ennen se ol kuitenniin Puolangan kunnan aluveella. Tais puota siitä vähä lounan suuntaan.

      • Rii.ttuu

        Mää sanosin, että se keski-suomalainen murre on parhaimmillaan J.kylä - Keuruu akselilla. Ja siitä vähän etelään ja pohjoseen päin. Vai mitä sanoo E.A., joka väittää asuvansa Keski-Suomessa. Minusta se paikka ei kuulu enää varsinaiseen K-S:een, vaan on ennemminkin Hämettä.
        Mistään maannousuista mää en tiiä mittään.

    • E.A

      Mä suhasin montaa jäbää himaan aikonaan, mut aito stadilaine oli ihan omaa kastii. Stondaan usein tääl pääkartsal. Tääl ei kuule sveduu, koska ne on taas niitä. Tääl ei kuule inglist, koska ne ne vast on. No ryssä on ryssä tääl ja Viitiksel unohtamati montaa muutakaan mestaa, varsinkaa Kihniöö. Ja kaikkien näitten, tääl meil päin vieroksuttujen, kosmopoliittien sanat plandataan stadin kieleks. Hei snaijaatteks te? Ne sanat bamlataan stadis tajuntaan.

      Noi murteet ja niitten himat. Onks savolaine, hämäläine, karjalaine, lappalaine sillon joskus syntyny puussa ja tippunu ku kypsä hetelmä, kehittäny ainutlaatusen kiälen matkalla puusta maaha? On se aito, se kieli.

      • P. Kustaa

        Stondaan ? Voi kauhia, meilpäi kyl vaa niinku omas makuuhuanees semmost voi joskus harvskselttas tapahtu..

      • weepeli

        Kielhän voip olla aitoo, nahkoo ja lihhoo, mut se mitä se ulos puluputtaa, onkii sitä sekamelskaa sitten. Täst muuten just tuli syksyllä radiosta joskus -60? luvulla tehty tallenne jossa joku toimittaja kiersi siel Karjalan eri alueilla, ja nauhoitti niitä oikeita murteita.
        Se olikin aika jännää kuunnella, kun niistä oikeesti saanu kiinni kun joitain sanoja sieltä täältä. Ehkä luettuna vähän olis paremmin jyvälle päässyt.

        Ja se kuinka sielläkin, ihan eri kylien välillä murrevivahteet vaihteli aika paljon.

      • E.A
        P. Kustaa kirjoitti:

        Stondaan ? Voi kauhia, meilpäi kyl vaa niinku omas makuuhuanees semmost voi joskus harvskselttas tapahtu..

        Täs nää sanat onki mukavii, et ne vaatii sen kehyksen. Minul seisoo järki, usein, mut kyl sit joka paikas. Se korvaa mun muut puutteeni.

      • E.A
        weepeli kirjoitti:

        Kielhän voip olla aitoo, nahkoo ja lihhoo, mut se mitä se ulos puluputtaa, onkii sitä sekamelskaa sitten. Täst muuten just tuli syksyllä radiosta joskus -60? luvulla tehty tallenne jossa joku toimittaja kiersi siel Karjalan eri alueilla, ja nauhoitti niitä oikeita murteita.
        Se olikin aika jännää kuunnella, kun niistä oikeesti saanu kiinni kun joitain sanoja sieltä täältä. Ehkä luettuna vähän olis paremmin jyvälle päässyt.

        Ja se kuinka sielläkin, ihan eri kylien välillä murrevivahteet vaihteli aika paljon.

        Totta viserrät.

        Kielihän on mitä hienoin tapa viestittää. Kyl mä maar lopetan tän turhan "jankutukseni".Toisaalta jossain toisessa elämässä saattaisin olla doctor, piikki melkein aina valmiina. Ja ne sanat, mitkä vuosisadat ovat jauhaneet eri puolilla Suomea tarkoittamaan usein just eikä melkeen elämän nyansseja.
        Mut muuten mä kyllä vastustan.
        Ny töllön ääreen.

      • P. Kustaa
        weepeli kirjoitti:

        Kielhän voip olla aitoo, nahkoo ja lihhoo, mut se mitä se ulos puluputtaa, onkii sitä sekamelskaa sitten. Täst muuten just tuli syksyllä radiosta joskus -60? luvulla tehty tallenne jossa joku toimittaja kiersi siel Karjalan eri alueilla, ja nauhoitti niitä oikeita murteita.
        Se olikin aika jännää kuunnella, kun niistä oikeesti saanu kiinni kun joitain sanoja sieltä täältä. Ehkä luettuna vähän olis paremmin jyvälle päässyt.

        Ja se kuinka sielläkin, ihan eri kylien välillä murrevivahteet vaihteli aika paljon.

        Minusta se oikeasti sääli että murteet häviää, tuskin nää meidän lapsoset enää oppii murteita kunnolla ymmärtämään saatikkka puhumaan - ja heidän lapsensa yhä vähemmän.
        Muutenkin tuntuu siltä että kieli koko ajan köyhtyy, toivottavasti olen väärässä tässä.

      • weepeli
        P. Kustaa kirjoitti:

        Minusta se oikeasti sääli että murteet häviää, tuskin nää meidän lapsoset enää oppii murteita kunnolla ymmärtämään saatikkka puhumaan - ja heidän lapsensa yhä vähemmän.
        Muutenkin tuntuu siltä että kieli koko ajan köyhtyy, toivottavasti olen väärässä tässä.

        Kyllä totta turiset, sillä nyt jo on selvät "sävelet" ihan maalaismaisemissakin, tai ainakin niiden keskuksissa että nuoret puhuvat hyvinkin sellaista "mokellusta", josta ei enää meitsikään meinaa aina jyvälle päästä.

        Oon joskus jollekkin todennutkin että nuoriso puhuu nettikieltä jonka sanakirja on Fbookki.

    • Paula-pimutsu

      No mä en gyl oike tsennaa, et mite te alotte snakka kaikke landepaukkujen sprookkei jos jollai on snadisti spördee gupolis. Nii sit koko jengi alkaa vetää erilaisii junttijutskii, voi vide ku kliffaa. Mä sano vaan, et jos knubbi on klesa nii kande skulata johki tsirrra-sentrumiin ja rollat johki lasarettii. Sit siel voi tulla iha skarppi ja jeba olo.

      • Voi ku ihanaa, KIITOS. Tää slangi vai miksi sitä sanotaan, on niin hauskaa; voin ihan mielessäni kuvitella sen puhujan edessäni. Kyllä tuon ymmärtää vaikkei ole koskaan sitä luonnossa kuullutkaan, en tiedä sitten ymmärtäskö sitä puhuttuna, mutta näin kirjoitettuna siitä kyllä pääsee jyvälle.
        Minulla on ystävätär, asuu Hesassa, on mennyt naimisiin Kalliossa kasvaneen kundin kanssa ja hän kuulemma osaa myös jotain tällasta.

    • JKBOPÅ

      NIINK

    • E.A

      Ny mää virkkaan et huomenia.

      Vähän tylsää, ei mitään savuja.

      Pimatsulle vois vastata, mut penna ei näin aikasin taivu. Sen verran kuitenkin, että tsirrojen sireenit kyl skulaa tääl ja ruuhkat niis lasareteis aina, kun ollaan liikenteessä. Siin saa spurgutki venttaa, ku hätätapaukset ensin. Onks löytyny hyvä potsti talveks jo?

      Riitu ihmetteli joskus, et vieläkös ensi kesänä duuneihi. Ihan varmaan lähen jo talvella lepäämään täält duuneihi. Siis näilt kirjotusbaanoilt. Ja lisää paineit, ku bööna astuu kuviin tänään illalla. Ei missään oo sellasta rauhaa ku duunis. No ei sielkään, joten skrupuu kaivaan vaan valmiiks.

      Koht viskon huuleen päivän ravintolisän, heitän reppuun eväät. Kyl on pimeet, mut mä vähän luulen, et tuun tänne valoon jo hyvissä ajoin. Mul on liukuva duuni ja liukkaan saappaat. Mä liuvun vähäks aikaa varmaan putkimiehen avuks ja sit liukenen loivaan nousuun kohti kotii.

      Terkkui Savvoon, P-Karjalaan, piäkaapunkiin tärkeil liitos- ja muille alueil, susirajalle ja ulkomaille.

      Vitonen vetoo, et weepeli alottaa uuen ketkun tän päivän aikan.

      • E.A

        ja terkkui sinne ... oottakaas ny. No kummalleki puol jokkee ja siel niille liitosalueil myös. Onks kehätiet liukkaat?

      • P. Kustaa
        E.A kirjoitti:

        ja terkkui sinne ... oottakaas ny. No kummalleki puol jokkee ja siel niille liitosalueil myös. Onks kehätiet liukkaat?

        Jaahans, rankka työviikko taas edessä, töit on tehtävä silloinkun niit on, sano yrittäjä. Eli voi olla ettei kauhiast kerkee kirjoitteleen.

        Mulla on hiljasempaa aikaa kesällä usseempi kuukausi, eli se tulos on tehtävä nyt. 

        Ton Paulan tekstistä ymmärsin n. 50 prossaa, tekstin sisällöstä paljon vähemmän. 

        Tämä täält puolelt.

    • Aurora

      Pöntöstä pörinää

      On sitä muuallakin päristelty ja voitettu kuin "Aputapissa". Ketä kiinnostaa, voi guuglata Vieki Off Snow 2012, tuloksia.

      Kuviakin löytyy.

      Ei mikään suuren suuri kisa, mutta hauska ja reipashenkinen ottaen huomioon lievimmin sanoen kurjan sään.

    • weepeli

      Huomenia vaan, ja katos kun Paulakin on käynyt ilmineeramassa et ei oo siis sateet ja tulvat vieny potskii asukkeineen. Vielä.

      Tuota, me ny vaan näillä junttikielillä jutskaillaan, eikä meil heti soitella sirra-autokeskuksiin ja lähetä lasarettiin vaikka kuin kupolissa pörräis.Nyt kunnon suomalainen het sellasta tee, vaik siel vois saadakin kupolin kuntoon ja ihan kivan olon nopeemmin.

      Tyämiäs vihjailee et pitäs meitsin hommata valamettiin uutta kettinkii framille, mut katotaas sitten ehtiikö täs, se kun on "ahkeran" miehen päiväs vaan kaks pimeetä vastakkain.

      Kustaan pitäs takoo tilit kasaan nopeella syklillä, no se monelle on niinkin, jos sellasella sesonkihommelissa on, tai sellasesta yrittää leivän repiä.

      Ja ilmeisesti nyt Viekin suunnalla on revitelty, ei "hevos- mutta muilla voimilla" sulan maan racingia. Vilikastaan jos keritään sinnekkin.
      Tuota kysynkin nääs, kun mul oli linkki sinne blogihommeliin, niin hää "eräs" olikin suojannu sen kirjautumisella ja salasanalla.Et oliks sinne sit jotain asiattomuuksia ilmaantunut? Keväällä viimeks kävin lukaiseen, ja nyt oli muuttunut.

    • Aurora

      Weepelin kysymä blogi onkin nyt toisella nimellä, bloggarista riippumattomista syistä. Samalla katosivat entiset kuvat ja päivitykset kolmen vuoden ajalta. Harmi!

      Ilvesvaaran rekikoirat on uusi otsikko. Ei hän tosin ole sinne ehtinyt viime aikoina paljon kirjoitella.

      • weepeli

        Kiitos vaan Aurora vinkistä, heti napsahti.
        Onhan hienon näkösii noi Superin jälkeläiset :-) Täytyy sit katella ain jossain välissä kuin homma edistyy.

        Onhan siin meikän kesäpaikan mantereella kans yks harrastaja joka käy vedättää sulalla maalla niitä hiekkateitä ja isompia mäkiä ylös. En tiijä kuin iso valjakko sil on mut mekkala on melkonen kun kärryä revittää.Takavuosina luultiin aamutuimaan järvelle kuultuna et vähintään siel joltain "kurkkua auki viillellään", eli/tai hukat ovat hirvee repimässä. No lopulta selvis mistä se ulina sai aikansa!

        Noista sulanmaan kisoista vielä sen verran, että vaikka mönkijä on vedettävänä, moottoria ei saa käyttää. Koirista tietysti lähtee kauhea innostuksen ulina. Mutta haittaaks se kun suunnilleen koko kylän vähäinen väki on samoja harrastajia.

        Joo, tiedän toki. Tuo video tais olla vielä sieltä vanhalta paikalta?
        Eihän ne varmasti siel ulinat mitään haittaa, eikä siel meilläkkään, mut alkuun heräti ihmetystä kun ei ollut mitään tietoa tästä treenarista, joka oli luvat kyselly kyllä maanomistajilta et saa käydä siel sora-mäkisiä metsäteitä pitkin treenaamassa.Siel kun on kymmenien metrien nousut aika lyhyilläkin pätkillä muutamalle "nyppylälle".

        En oo kyllä huomanu et tää kaveri olis kumminkaan siel kisoissa käynyt, nimi ja paikkakunta oli kyllä mushereiden luettelossa, eikä tainnut olla mainintaa edustamansa "seuran" nimestä. Mutta kuulunee yhdistykseen jäsenenä ja voihan sitä harrastaa ilman kilpailuakin. Niin, löytyi sieltä Carelian Eastpointin musherien listalta.

        Weepeli, kyllä tuo oli siltä uudelta paikalta. Tarhan rakennus oli silloin vielä "vaiheessa". Nyt se on tosi hieno. Talo nyt on vanha, kuten entinenkin mutta aika paljon suurempi.

        Saapa nähdä, kuinka kauan musherit saavat metsissä liikkua ja tehdä sinne uriaan, jos jokamiehenoikeutta aletaan rajoittaa.

        Ahaa, et sieltä uudelta kumminkin.
        Minä kyllä luulen että jo nyt täytyy olla niille urille maanomistajien luvat, ellei ne noudattele niitä yleisiä "kelkkauriakin". Koska jokamiehen-oikeushan ei salli edes "risun taittamista" ilman maanomistajan lupaa.Toki nuo vesistöjä (jäitä) pitkin kulkevat ovat useimmiten yleistä aluetta, mutta metsämaasto harvoin.

        Tietysti liikkuminen on sallittua vapaasti mutta muut toiminnat yleensä luvanvaraisia.
        Enpä usko että ainakaan noilla seuduin ongelmia syntyy, siellähän on valtionkin maita paljon, joissa tuskin urien kohtalo on uhatttuna. Eri asia yksityismailla.

        Ohos, johan aika meni täs nopsaan :-), nyt on alettava vähän horioppia muuten:

    • weepeli

      Noh, jatkanpa äkisti viel. Kun illal tuli vähän muuta "ohjelmii" niin sit ihmettelin et täält oli kaik hävint jonnekiin, kun vast puolinöin huomasin et onhan tääl oltu kellon mukaan. No skrollasin sit et missä, niin tuo ylisillä nää olikin vitamiineist kirjuutellu.

      No mä en oon niit Dtä pureksinnu vaik tarvetta voi olla, mut tuo toinen, eli se magnesium on jokailtainen hommeli, eli 375 mg Magnex jos lisätty B6-vitamin, ihan just noihin lihaskramppeihin. Joskus joutuu ottaan illalla jopa 2 jos on kovempi rasitus ollut, niin ei sit väännä het alkuyöstä kinttui ihan solmuun, voi saada jopa aamu viiteen nukuttuu.

      Noi urheilijathan saattaa vetäistä sitä huiviin jopa 1200-1500 mg/ vrk, estääkseen mahd. revähdyksiä ja kramppeja.
      Mut jos joku aloittaa noi käyttään, kannattaa kokeilla vaan alkuun tollasella n. 150-200 mg:n annoksella, voi nimittäin vetäistä mahan alkuun hulivililille. Eikä kannanta mennä ostaan heti ainakaan niitä "laulaja-liikasen" mainostamaa,poretabuina, kalliita ja ei ainakaan meitsillä oikein tehoja.

      No voi wee, meinasin jo alkaa lopulta noita partsin klaseja, mut taitaa toi keli "pelastaa" edelleen. Eli "töit" olis enemmin kuin laki laiskalle sallii.

      Joutukohan tää Rapunen eilen "siikakoukkuun" kun ei tainnu eilen oikein mitään aamun jälkeen kuulua. Ne on kyl pahoi nuo "kalastelijat"....:-)

      • Alkuperäinen Rapu

        Tervehdys!

        On tää niin paljon vaikeeta päästä tänne Elämään! Heitti aina vaan otsikot ja tyhjän keskustelusivun.

        Joten ei "kalastelija" ole "syyllinen" - eipä tuota ole vielä näkynytkään! Joko ei ole saanut "saalista" sieltä vedestä tai on jäänyt rannalle ruikuttamaan!

        Rapunen ei mene "siikakoukkuun", kyllä se pitää olla tosi,tosi, houkutteleva rapumerta, minne menee, jos sinnekään!

        Siirryn nyt minäkin tuonne uuteen avaamaasi ketjuun, jos koneeni sen sallii - tai Suomi24! Kiitos kun avasit sen!

    • Aurora

      http://youtu.be/HKrrTNsgw8Q

      Ei vaivaa jalkakrampit tuolla.

      Itsekin olen joskus ottanut magnesiumia suonenvetoon, mutta yhtä hyväksi olen havainnut kevyet yösukat ja pyjamanhousut.

      D-vitamiinia en käytä, juustoja syön paljon, viiliä, jugurttia ym.

      Saadakseen auringosta D-vitamiinia ei todellakaan tarvitse maata bikineissä rannalla, kunhan osa ihosta on paljaana.

      Tässä muutamana päivänä soitti Suomivita-nimisen tuotteen edustaja ja olisi pakolla tyrkyttänyt D-pillereitään. Kuukauden satsi olisi maksanut "vain" vajaa 30 ja sopimus olisi tehty kahdeksi vuodeksi!!! Valmiste olisi kuulemma ollut juuri suomalaiselle käyttäjälle suunniteltu. Hän jäi huutamaan vielä silloinkin kun viisi minuuttia kärsivällisesti kuunneltuani suljin puhelimen. On ne epätoivoisia.

      Seuraavana päivänä lehdessä olikin D-vitamiineja koskeva kohupaljastus. Kai nuo alan toimijat saavat kuulla huhut ennen meitä asiakkaita ja yrittävät viimeiseen saakka tehdä kauppoja.

      • weepeli

        Eipä juu ole kaverit raskaalla jalalla liikkeellä :-)
        Mutta kyllähän noikin kaverit joskus kovan kisan jälkeen monesti saattavat lihashuoltoa kaivata,, levon lisäksi.

        Olen sen huomannu että niillä meitin mettäkoirilla, pitkän kettu/ jänis/ ilvesajon jälkeen lumikeleillä rasituksesta toipuminen nopeutuu hyvällä hieronnalla, toki ensin levon jälkeen.Jopa puolittuu ainakin vanhemmalla koiralla.

        Kyllähän noi vitamiinivalmisteet saivat nyt kohun aikaiseksi, mutta kyllä niissä tutkimusmenetelmissä täytyy nyt häikkä olla, tuskin voi olla noin isosta "bluffistakaan" kysymys. Eri asia voi olla jos jostain nettikaupastakin tilaat, siellähän voi saada täysiä väärennöksiä, jopa lähes "tappavia" jos ihmisellä on muita lääkityksiä, ja ominpäin menee niitä popsimaan, niin yhteisvaikutus voi olla mitä vaan.

        Tuosta magnesiumista, niin itse joudun niitä ottamaan erään , voimakkaita kramppeja aiheuttavien "vaurioiden" seurauksena. Ei ne poista toki niitä, mutta lieventävät ja jossain määrin vähentävätkin. Liikaa tätäkään ei oikein voi saada kuin hetkellisesti, koska se ei varastoidu, vaan sitten voi "pärähtää".

        E.A. jo tuolla toivoi, että Weepeli aloittaisi tänään uuden ketjun. Niin toivon minäkin. Tämä on jo niin pitkä, että koneeni taas hidastelee viimeisen päälle. Kyselee, että jatketaanko komentosarjaa kun yritän lähettää kirjoituksiani tai avata tätä ketjua.

    • Calvados

      Hyvää keskipäivää kaikille! Osa on jo taas duunissa, mutta ilahduttavasti on tänne juttuja ilmestynyt taas ja rekikoirien eloisaa temmellystä. Paula-pimatsukin on ilmestynyt, on huomannut Riitun kaipaavan mukavaa stadin slangiaan. Minäkin tänään laitan blägat klabbiin ja menen markettiin tsiigaan mitä safgaa sielt kandeis himaan raahata.

      • weepeli

        Moro Calvados!

        Mää avasin tonne uuden, et päästään taas lyhympään käsiks, ja senkin takia kun toi EA. oli lyäny vitskan vetoja et mää avaan tänään uuden. Täytys mun sen "onnettoman" toive täyttää, kun se nääs oo koskaan mitään voittannu.

        Jos Kustaakin sit sil ipponilla ehtis jotain sinne heitellä, vaikka "pukeilla" alkaakin kiirettä pukata ;-).

        Kysyn viel tääl ainakin Auroralta et eiks niitä kuvia saanu mitenkään talteen sieltä entiseltä blogi-sivustolta.No kai ne tyttärelläs tallessa on?

        Hei määkin oon näköjään avannut Elämä-keskustelujen Polaristuminen- nimellä keskustelun. Se oli yllätyksenä itsellenikin ilmestyntyt tuonne ylös. Heippa vaan...antaa palaa polarissa tahi vaikka ilman....

    • a mummu

      Nonnii! Tässä oikea kunnon hämäläinen, joka juuttui moneksi päiväksi viime viikolla perustetun punavihreän salahippimajan oven väliin. Olen melkein koko viikon miettinyt pukeutuisinko säkkiin vai tuhkaan, vai molempiin, nukunko tiilisikivi pään alla vai kusiaispesässä. Canossan matkaakin jo suunnittelin, mutta kuulin, että niin ovat loppuneet pannabullat kuin paltutkin, joten en sitten ruvennut seisomaan kolmea päivää sateessa.

      Miksi moiset toimet? No, siksi kun aloin miettiä petyttäviä ja satuttavia sanojani ihmisen ja luonnon suojelusta. Ajatustani en ole muuttanut, mutta en vielä ole löytänyt uutta, lievempää ilmiasua sille. Ajatukseni oikeastaan vain vahvistui eilettäin, kun kuuntelin erästä radio-ohjelmaa ajellessamme mökkikylältä tänne kotinurkkiin. Melkein kirotti.

      Olette puhuneet murteilla ja murteista. Minäkin tykkään murteista kuin hullu puurosta. Minusta on hienoa, että ihminen tämän kaiken kielellisen(kin) hössäyksen seassa säilyttää murteensa. Nautin kuunnellessani niitä, savo, lappi ja turku ovat lemppareitani, mutta kaikkia muitakin tykkään kuunnella. Murteiden lukeminen sen sijaan käy minulta hitaammin. Ainut murre, jonka kanssa en koskaan ole kunnolla päässyt sinuksi on Hesan slangi - tai kuten joku jo sanoikin että Hesan slangi on oikeastaan kieli - vaikka itse asuin Hesassa yli 25v. Siipallani, joka on paljasjalkainen hesalainen, on yksi vanha kaveri, joka puhuu ihan täyttä slangia. Ymmärrän, mitä puhuut, mutta itse en koskaan sitä puhu, eikä puhu muuten siippanikaan, me emme osaa. Olen huomannut, että siihen kieleen tulee uusia sanoja kaiken aikaa. Vanhoja venäjästä, miksei ruotsistakin, peräisin olevia sanoja jää pois ja uusia tulee englannista. Saas nähdä pärjääkö slangi vielä pitkään esim. FB- ja SMS-kielelle.

      Nyt pakko vaihtaa pankin sivuille. Ikäviä velvollisuuksia pinossa nokkani edessä pöydällä. Leppoisaa syyspäivää kaikille!

    • weepeli

      Tervehdys a-mummu!

      Vai siksikös sitä "tuumittiin", no asiat ovat, ja ovat,,,,,,niin tai näin.Katsontakannasta roikkuen, mutta ei niistä omistaan kannata paljon peruutella. Vähän toki tarkastella ja fiksata jos siltä tuntuu.

      En minäkään niistä äärilaidoista periksi anna, eli "Avec, hulluja nuo roomalaiset!"

      Mutta jos vielä tänne eksyt niin tervetuloa tuonne uuteen turajamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1576
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      30
      1426
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1279
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      1270
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      76
      1189
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1173
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      1008
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      992
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      179
      883
    Aihe