Jeesus ja rasismi

Evankeliumi Johanneksen mukaan 8:44: Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

Tämä raamatun kohta masentaa ja ahdistaa minua valtavasti, varsinkin jos ajattelen, että mitä jos Jeesus tarkoitti "Saatanan lapsilla" kaikkia valkoihoisia (itse ollen mustaihoinen)? Olenko täysin hakoteillä tämän kohdan kanssa? Kuinka tiedän olenko "lähtöisin saatanasta"? Miten voisin saada totuuden?, Elämäni ei ole valheen arvoinen. Onhan oltava jokin tie totuuteen. En ole rasisti, mutta mitä jos Jeesus oli?
384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"mitä jos Jeesus tarkoitti "Saatanan lapsilla" kaikkia valkoihoisia (itse ollen mustaihoinen)?"

Ei tarkoittanut. Hän keskusteli ihan oman kansansa juutalaisten kanssa kohdistaen sanansa niihin jotka tahtoivat tappaa hänet. Sillä samassa luvussa kun sen kokonaan luet niin huomaat että Jeesus pariinkin kertaan muistuttaa kuulijoitansa siitä että heidän sydämessään on murhan himo häntä kohtaan. Hän näki ja tiesi kyllä ne ihmiset jotka etsivät tilaisuutta tappaa hänet.

"Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa."

"Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo "

"Olettehan kuulleet, kuinka minä aikoinani, kun elin juutalaisena, vainosin kiihkeästi Jumalan seurakuntaa ja yritin tuhota sen. "

"Kuinka tiedän olenko "lähtöisin saatanasta"? "

Vihasta. Jos sinun sisälläsi on vihan ja koston ajatuksia lähimmäisiäsi kohtaan, niin tiedät ettet ole tullut vielä tuntemaan tosi Jumalaa. Viha haluaa tuhota sen joka ei usko niinkuin me uskomme.

"Miten voisin saada totuuden?"

Uskomalla Jeesukseen. Hän ei vihannut, syyttänyt eikä tuominnut ketään. Hän ei hautonut kostoa ihmisille jotka vihasivat häntä ja lopulta surmasivat hänet. Hän rukoili Isäänsä roikkuessaan kuolemaa tehden ristillä:

"Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät."

"Onhan oltava jokin tie totuuteen."

On. "Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani. "

"En ole rasisti, mutta mitä jos Jeesus oli? "

Kaikkea vielä. Jeesus kitkee tänäkin päivänä rasismia pois ihmisten sydämistä.
Jeesuksessa kaikki kansat ja rodut tullaan yhdistämään rakkaudessa. Jeesuksessa ihmisten sydämistä kitketään pois kaikenlainen rotuylpeys ja kansallismielisyys.

"Tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus."

Äänestä

Tämä on JUMALAN pelastus suunnitelma.

>jotka tahtoivat tappaa hänet.<
Jos Jeesus eläisi nyt meidän keskellämme, niin mekin huutaisimme

"ristiin naulitse" tulkoon veresi meidän ja meidän lastemme päälle"

Mekin olemme berbaareja.
Sillä pelastus tulee Jumalalta.

Ja kun nämä jotka halusivat tappaa Jeesuksen, saivat pelastuksen.

Äänestä

Tässä on Jeesuksen ilmoittama todellisen pelastuksen tie:

"Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti.

Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.

"En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään.

Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä.

Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

Ja tämä tie päättyy kuninkaan oikealle puolelle. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville:

"Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lukija214 kirjoitti:

Evankeliumi Johanneksen mukaan 8:44: Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

Tämä raamatun kohta masentaa ja ahdistaa minua valtavasti, varsinkin jos ajattelen, että mitä jos Jeesus tarkoitti "Saatanan lapsilla" kaikkia valkoihoisia (itse ollen mustaihoinen)? Olenko täysin hakoteillä tämän kohdan kanssa? Kuinka tiedän olenko "lähtöisin saatanasta"? Miten voisin saada totuuden?, Elämäni ei ole valheen arvoinen. Onhan oltava jokin tie totuuteen. En ole rasisti, mutta mitä jos Jeesus oli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu