Valtiovaltahan sääteli Suomen taloutta melko tiukasti aina 1980-luvun alkuun asti. Eduskunnan alainen Suomen Pankki päätti valuutan arvosta ja koroista. Suomen suurin ja merkittävin kauppakumppani oli 1970-luvulta lähtien Neuvostoliitto. Maiden keskinäinen bilateraalikauppa oli suomalaisten yritysten ja Suomen työllisyyden kannalta hyvin toimivaa ja tuottoisaa. Neuvostoliitto osti suomalaisilta yrityksiltä suuria teollisuustuote-eriä ja Suomi sai tavaratuonnin lisäksi vastineeksi maailmanmarkkinoilla helposti rahaksi muutettavaa öljyä ja kaasua.
Presidentti Kekkosen johtaman ulkopolitiikan ensisijainen tavoite oli luoda Neuvostoliittoon hyvät suhteet. Suomi solmi 1960-luvun alusta lähtien hiljalleen poliittisia ja taloudellisia suhteita myös Länsi-Eurooppaan valtioihin. Vuonna 1961 Suomesta tuli EFTA:n ulkojäsen, mutta EFTA:n täysjäseneksi Suomi hakeutui vasta vuonna 1986. Valtiovallan poliittiseksi ja taloudelliseksi linjaksi tuli 1980-luvulla asteittain vapauttaa Suomen ulkomaankauppaa, jotta suomalaisten yritysten investointimahdollisuudet kehittyisivät ja Suomeen virtaisi ulkomailta lisää pääomatuloja. Solidaarisen yhteiskuntapolitiikan ja ammattiyhdistysliikkeen edunvalvonnan ansiosta kaikki suomalaiset hyötyivät tuntuvasta talouskasvusta.
Presidentti Kekkosen johtaman ulkopolitiikan ensisijainen tavoite oli luoda Neuvostoliittoon hyvät suhteet. Suomi solmi 1960-luvun alusta lähtien hiljalleen poliittisia ja taloudellisia suhteita myös Länsi-Eurooppaan valtioihin. Vuonna 1961 Suomesta tuli EFTA:n ulkojäsen, mutta EFTA:n täysjäseneksi Suomi hakeutui vasta vuonna 1986. Valtiovallan poliittiseksi ja taloudelliseksi linjaksi tuli 1980-luvulla asteittain vapauttaa Suomen ulkomaankauppaa, jotta suomalaisten yritysten investointimahdollisuudet kehittyisivät ja Suomeen virtaisi ulkomailta lisää pääomatuloja. Solidaarisen yhteiskuntapolitiikan ja ammattiyhdistysliikkeen edunvalvonnan ansiosta kaikki suomalaiset hyötyivät tuntuvasta talouskasvusta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitähän ajatellaan, tästä yksityistämis buumista parin kymmenen vuoden päästä.Aina missä näin käy (katsastus, puolustusvoimien huolto ym.) loppu tulema on että muutamista hepuista tulee mijonäärejä, mutta veronmaksajat eivät hyödy mitään.
Minä muistan talouden sääntelykauden jatkuvana devalvointina, joten siitä ei ollut kovinkaan paljon hyötyä.
Mitähän tälläkin avauksella nyt oikein haetaan ?
Oli onnellista olla turvallisesti "karhun kainalossa". Harjoittaa suomettunutta ulko- ja sisäpolitiikkaa rauhaa rakastavan itänaapurin suojaavan kilven suojassa. Suomi vaurastui NL:n hyväntahtoisen Suomea hyödyttävän kaupankäynnin ansiosta... jne, jne
Kovin on ruusuinen kuva ?
Käsittääkseni Ruotsissakin meni aivan mukavasti vaikkei tarvinnut Suomen tavoin itään kumarrella ?
Mutta tuolloin ei eletty velaksi Suomessa.Kuten nykyään tehdään.
Suomella on valtiovelkaa kohta jo melkein 100 miljardia euroa.Ja tuo summa kasvaa ihan jatkuvasti.
"Käsittääkseni Ruotsissakin meni aivan mukavasti vaikkei tarvinnut Suomen tavoin itään kumarrella ?"
Olisi Ruotsi kumarrellut jos puna-armeija olisi tullut Tornionjoelle ja Ahvenanmaalle talvi- tai jatkosodassa.
Et taaskaan tiedä mitään, mikä ei sinänsä ole yllätys. Ruotsissa oli erittäin paha pankkikriisi 80-luvulla, siis todella paha. Julkiset menot kasvoi räjähdysmäisesti. Palmen murha järkytti maan poliittista elämää. Kato niitä Turhapuro elokuvia "tsiigaamalla" ei saa kuvaa tuosta ajasta. Neuvostoliitto oli täysin kuralla, eikä pystynyt maksamaan kunnolla sovittuja toimituksia ja laskuja. Clearing-tilillä asiat hoidettiin. Kannattaako avata ne historian kirjat edes joskus.
Joo todella erikoista että maa nimeltä Suomi elää täysin velkarahalla loppuvuonna 2012.
Mutta ei yksin Suomessa, vaan näin oli myös maailmalla, sitten päästiin Thatcheriin ja Reaganiin, heidän opeihinsa, siitä se lähti. Francis Wheen kirjoitteli aikoinaan kirjaansa, "Kuinka humpuuki valloitti maailman" tähän tapaan seuranneesta:
"Myttiä, että kahden vuosikymmenen liberalisointia on seurannut nopea taloudellinen edistys, varsinkin kehitysmaissa on vaikea saada kumotuksi. "Harvat taloustieteilijät ja vielä harvemmat journalistit ovat katsoneet asiakseen nostaa esiin kysymyksen siitä, mikä tullaan epäilemättä rekisteröimään historiassa 1900-luvun huomattavimpana taloudellisena epäonnistumisena suuren laman ohella" kirjoitti Mark Weisbrot. Siitä huolimatta, että Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmapankin aineisto on täysin yksiselitteistä. Latinalaisen Amerikan ja Karibian bruttokansantuote kasvoi vuodesta 1960 vuoteen 1980 70 prosentilla asukasta kohti; seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana se kasvoi vain 7 prosenttia. Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa kasvu oli noin 34 prosenttia 1960- 1970-luvuilla; vuosien 1980 ja 2000 välillä ansiot asukasta kohti itse asiassa laskivat 15 prosenttia. Vaikka mukaan otettaisiin Etelä-ja Itä-Aasian nopeasti kasvavat taloudet, niidenkin kasvu asukasta kohti oli vuosina 1980-2000 alle puolet edellisten kahden vuosikymmenen keskiarvosta. Ja kuten arvata saatta, sellaiset "sosiaaliset indikaattorit" kuin elinikä, lukutaito, lapsikuolleisuus ja koulutus ovat huonontuneet entisestään."
Samaa kuvasi aikoinaan myös Kalle Isokallio kolunissaan:
"Kun tilastoja lukee oikein, niin lukutaitoiselle käy selväksi, että noiden investointipankkien suosittelema kontrolloimaton markkinavoimien vapauttaminen on ollut vahingollista maailmantaloudelle. Ainakin, jos sitä vertaa niihin aikoihin, jolloin valtiovallalle vielä suotiin mahdollisuus kontrolloida jossain määrin markkinoita.
Vuosina 1960-1978 (ennen Milton Friedmanin aikaansaamaa kontrolloimattoman markkinatalouden opin voittokulkua) maailman talouskasvu oli keskimäärin 2,7 prosenttia vuodessa. Kun markkinavoimat vapautettiin kontrollista kasvuvuosina 1979-2000, se laski puoleentoista prosenttiin. Samoin on käynyt maailmanlaajuiselle tulonjaolle, jossa erot ovat kasvaneet sen jälkeen kun markkinat niin sanotusti vapautettiin.
Joku voi kuitenkin väittää Maailmanpankin tilastojen perusteella, että tulonjako on maailmassa muka tasaantunut globalisaation ansioista. Mutta jos tilastoja osaa lukea, eihän siinä todellisuudessa niin ole käynyt. Kun niistä poistetaan Kiina, niin kaikkialla muualla tulonjako on kärjistynyt. Ja aika hulppea humoristi pitää olla, jos ryhtyy selittämään Kiinan huimaa talouskasvua kontrolloimattoman markkinatalouden ansioksi.
Käsitykseni mukaan Kiinassa valtio kontrolloi erittäin tarkasti talouselämää. Joka taitaa Miltonin teeseistä ja amerikkalaisista investointipankeista huolimatta olla kuitenkin se talousmalli, joka antaa parhaan kasvun."
Kasinotalous oli Suomelle sontaa aikaa. Ainoastaan idiootti joka oli joko teini tai vaipoissa voisi pitää sitä hyvänä. Äläkä väitä että olet muka joku entinen pisinesmies ja nyt katkera vanhapieru joka menetti kaiken. Tosi elämä ei ole mitään Turhapuro-elokuvaa.