koska palsta on jatkuvasti täynnä muuta kuin itse aiheeseen kuuluvaa, pääosin tietyntyyppistä kristillistä sanomaa , eikö ylläpito voisi jo lopettaa palstaa ? Valvojaa ei ole saatu ja palsta muistuttaa vähäjärkisen naapuruston jätekeräysastiaa.
Asialliset keskustelut juutalaisuudesta voisi käydä esim yleistä uskonnosta palstalla ,jossa häiriköintiä on hyvin vähän. Jeesukselle on jo kymmeniä omia palstoja ja maailmanpolitiikalle myös omansa, mitään ei jäisi puuttumaan, juutalaisuudellahan ei ole nytkään omaa palstaa.
Asialliset keskustelut juutalaisuudesta voisi käydä esim yleistä uskonnosta palstalla ,jossa häiriköintiä on hyvin vähän. Jeesukselle on jo kymmeniä omia palstoja ja maailmanpolitiikalle myös omansa, mitään ei jäisi puuttumaan, juutalaisuudellahan ei ole nytkään omaa palstaa.
Vastaukset 94
Vanhimmat
palsta on ´Juutalaisuus´ ja ihan turhaa valitusta on esittää siitä että Yeshua eli Jeesus on esillä ´Juutalaisten Kuninkaana´, sillä kuuluu nimenomaan tälle palstalle parhaiten kuten myös meidän kaikkien ihmisten sielujemme ainoa mahdollinen pelastuminen on ainoastaan juutalaisuudesta, kuten Yeshua itse on tämän opettanut, joten ei eksytä vääriin mielikuviin tai valheellisiin opetuksiin tästä pelastuksesta.
Pakanakansojen on tärkeää ymmärtää olemaan ylpeilemättä oikeiden oksien rinnalla, ja Paavali tämän opettaa nimenomaan pakanakansoille myös Yeshuan apostolina.
Näin vähäisen käytön palstalla ei myöskään jakoa kannata tehdä tälle palstalle Yeshuaan uskovien ja tunnustavien ja Israelin Herran kieltävien välille ja Yeshuassa myös erottava väliseinä poistetaan juutalaisten ja pakanataustaisten väliltä, sillä Paavali opettaa että Yeshuassa kaikki ovat juutalaisia (Room. 2:28-29).
Pysytään Raamatusta saatavassa hyvässä hengellisessä juutalaisuudessa ja on yksin Yeshuassa, toki myös kaikki muu juutalaisuuteen liittyvä voidaan tällekin palstalle Jumalan armon laajuuden mukaan hyväksyä tietysti vaikka parannusta ja pyhitystä juutalaisuudessa nimenomaan tahdotaan ja siihen pyritään eroon maailmallisuudesta ja huonosta hedelmästä, joka tuottaa turhuutta ja kuolemaa hengellisesti eli ero synnistä vanhurskauteen on uskon kuuliaisuuden tarkoitus sydämen ympärileikkauksessa, amen.
Herra Yeshua on hyvä ja kaikki kunnia ja kiitos Isälle nimessään.
Olen havainnut saman näissä "juutalaisuus" keskusteluissa kuin muissakin keskusteluissa: kun viestin ensimmäinen lause alkaa pienellä alkukirjaimella (ellei ole erisnimi) ja on muutenkin käsittämätön, ei viestin loppuosaakaan kannata lukea. Tämä pätee yhtä hyvin näissä "juutalaisuus" keskusteluissa kuin vaikkapa keskusteltaessa autojen katsastuksesta. Alla esimerkiksi muutaman viestin ensimmäinen lause:
"asiassa on se,..."
"palsta on ´Juutalaisuus´ ja ihan turhaa valitusta on esittää siitä että Yeshua eli Jeesus on esillä ´Juutalaisten Kuninkaana´,..."
"Yeshuassa, sillä on Juutalaisten Kuningas."
"se laitettiinkin tähän aloitukseen osoittamaan sen ´Juutalaisuus´ palstan tuhopyrkimyksen mielettömyyden,..."
"tällä palstalla esille tuoda myös Israeliin liittyviä asioita,..."
"ihmisten valkeus ja totuus Yeshuassa,..."
"asiaa on nimenomaan koko Raamatun hyvä ilmoitus ihmisille ja juutalaisille ensin ja myös kaikille kansoille ja Isässä Jumalassa ja Pojassa Yeshuassa ja Totuuden Hengessä voidaan ymmärtää ja uskoa ja rakastaa Herraa ja Jumalaa,"
Olen samaa mieltä. Tämän palstan keskustelunaiheet liittyvät vain Jeesukseen, kansainväliseen politiikkaan ja siihen miten pahoja ihmisiä juutalaiset ovat. Juutalaisesta uskonnosta eri keskustella yhtään, kuten otsikko edellyttäisi.
Jeeesuksesta voi keskustella kymmenillä muilla palstoilla. Kansainväliselle politiikalle on oma palsta (siellä onkin täysin käsittämättömän typerää keskustelua). Rasitisille keskusteluille niitä palstoja vasta riittääkin.
Jospa meistä vaan riittävän moni kertoisi ylläpidolle palstan tilanteesta, niin ehkä palsta saadaan lopetettua.
Oli vuosi sitten minun "syytäni", että palstan pito jatkui.
Kävi nimittäin siten, etten tuntenut tätä palstaa ollenkaan, mutta luin, pääasiassa S24 Helluntailaisten palstalta näiden erittäin asiattomia, ylimielisiä, ivallisia ja juutalaisvastaisia viestejä ja minulle tuli tunne, että täällä ollaan pulassa. Niinpä rymistin tänne paikalle, vilpittömänä tarkoituksenani jeesata juutalas'uskontoisia ja vakuutin, etten inahda Jeesuksesta sanaakaan.
Koska pyrin tekemään tyhjäksi per'keleen, tässä kohdin helluntailaisten teot, sain heidän vihansa päälleni, kuten muistatte pitkässä kristittyjä, pääasiassa luterilaisen kirkon jäseniä mustamaalaavassa ketjussa, joten oli pakko ottaa Jeesus-kortti esiin ja käydä saa'tanaa vastaan.
Yksi, tai kaksi kristittyä on vähän, kun per'kele hyökkää täydeltä laidalta.
Niinpä päätinkin tässä taannoin, että jätän tämän foorumin mahdollisimman rauhaan. Kristillisistä kirjoituksistani huolimatta pyrin pitämään kunnioitukseni myös juutalaista uskontoa kohtaan, jonka kanssa aikoinani olin paljonkin tekemisissä.
Itse olen sitä mieltä, koska S24 Ylläpito ja nettipoliisi (saanut minulta kymmeniä avunpyyntöjä) lukuisista pyynnöistä huolimatta ei kykene bannaamaan häirikkökirjoittajia, jotka pastaavat tänne kilometritolkulla omia sairaita "raamatuntulkintojaan", jotka jopa kiristinusko tuomitsee kadottaviksi (Kadotukseen, eli Hel'vettiin johtaviksi) synneiksi ja harhaopeiksi, minä suosittelisin palstan lopettamista.
Olisi mielenkiintoista tutustua juutalaiseen uskontoon syvemmin, sillä olen jo muutaman vuoden pitänyt mahdollisena hyljätä kristinusko ja liittyä juutalaiseen uskontoon. Kaikkea tätä yritystäni on vuoden ajan aktiivisesti häiritty helluntailais-messiaanisen harhauskonnon taholta, joka ei itsessään edes kuulu kristinuskon piiriin, vaikka sellaisena valheellisesti pyrkiikin asia tietämättömille esiintymään (kuten JT:t ja mormoonit), vaan toimii aktiivisesti sitä vastaan, kuten juutalaisuuttakin vastaan.
Koska itselläni on osin juutalaiset juuret, koen mahdolliseksi palata tähän nimenomaiseen isieni ja äitieni uskoon.
Juutalaisen seurakunnan kannattaisi perustaa suomenkielinen juutalainen foorumi, joka pitää tiukasti kiinni säännöistään.
Olen esittänyt useamman kerran yläpidolle lopettamista/liittämistä johonkin valvottuun palstaan , mutta ei vain ole otettu kuuleviin korviin .
Sanamies saarnaa jehovantodistajuus-palstalla kolminaisuus oppia
ja että" Jeesus on Jumala,halleluja"
palstan aihe on ihan muu, mutta ei se häntä pidättele :)
Yeshuassa, sillä on Juutalaisten Kuningas. Ei loukkaannuta Totuuteen vaan ollaan laupiaita ja se on ihmisissä ihaninta. Ihmisten on helppo tuhota ja purkaa, mutta rakentaminen Yeshuan Pelastuksen Kalliolle edellyttää nöyrää lapsenmielistä anomista ja lähimmäisten kunnioittamista ja rakastamista, mutta vielä enemmän Israelin Herraa tulee meidän Rakastaa ja Kunnoittaa, sillä on Yeshua, amen.
Ei olla kuin Kain, joka Aabelin tappoi, kun näki tämän uhrin enemmän miellyttävän Jumalaa. Yeshua on se ainoa Pyhä Uhrilammas, joka Isälle kelpasi, kuten myös Aabraham Iisakin vei koetuksessa uhrattavaksi, mutta Jumala itselleen valitsi sen ainoan uhrin Moorian vuorelle noin kaksi vuosituhatta myöhemmin Immanuelissa. Otetaan myös itsellemme se mielenlaadun tavoite, ettei etsitä omaamme vaan Isän tahtoa kaikessa, kuten Yeshua ristillä, jotta toisten synnit sovitettaisiin ja isien ja lasten väliltä erottava väliseinä poistettaisiin.
Yeshuassa saamme kokea sen Raamatun kokonaisvaltaisen hyvän juutalaisuuden hyvän hedelmän: uskon ja toivon ja rakkauden, amen, hallelujah, kiitollisin sydämin.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, millaisia viestejä tänne ei kuulu. Tuo ei liity juuri mitenkään keskustelun aiheeseen, siihen viestiin johon se on vastaus eikä juutalaisuuteen. Viesti on sinänsä ihan hyvä, mutta täysin väärässä paikassa. Nyt luin sen läpi, mutta yleensä vastaavat jätän lukematta loppuun heti kun tunnistan ne. Jos haluan lukea kirjoittamastasi aiheesta, teen sen jonkin muun otsikon alla kuin "juutalaisuus".
se laitettiinkin tähän aloitukseen osoittamaan sen ´Juutalaisuus´ palstan tuhopyrkimyksen mielettömyyden, kun ei saada sitä itse hallita ja vallita ja pitää oman tahdon mukaisena, jolla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa Yeshuan suhteen, sillä siitähän tässä asiassa on nimenomaan kysymys ´viekää pois silmistämme Israelin Pyhä´.
Toki joku ajatelee että jos ei olla juutalaisille loukkaukseksi niin ei myöskään todisteta Yeshuasta ja näin voidaan kunnioittaa juutalaisia, mutta tämä ei pidä paikkaansa lainkaan, sillä juutalaisia ovat nimenomaan ne, jotka tahtovat esilläpitää todistusta ja opetusta Yeshuasta ja sanoistaan, kuten Paavali juutalaisina apostolina Yeshuassa opettaa ja tekee itsekin synagoosissa ja myös häntä sen tähden vainotaan toisten juutalaisten toimesta, mutta totuus on se, että Jumalan tahdon mukaisessa juutalaisuussa Yeshua on Herra ja Kuningas ja Immanuel, eikä tämä muutu sen mukaan mitä muutamat eksyneet ajattelevat ja tekevät.
Jumalan kokonaisilmoitus Raamastussa pysyy ja on juutalaisuudesta, toki Israelilaisuudesta laajemmin, jos Juuda on juutalaisuutta, mutta synonyyminen voidaan myös nykyään ymmärtää, sillä pohjoinen sai erokirjan Yeshuassa. Toki liitetään Yeshuassa myös yhteyteensä ja on israelilaisuutta noin kirjaimellisesti enemmän kuin juutalaisuutta. Pitäisikö siis olla palsta ´Israelilaisuus´ ja olisi siten kaikkien kahdentoista sukukunnan perillisyyttä ja hengellisyyttä, kuten Uudessa Jerusalemissa ne kaksitoista porttia on nimetty mukaansa. Tietysti silti pakanakansoista monet liitetään tähän israelilaisuuteen ja juutalaisuus on hyvä koska Kuningas Yeshua on Daavidin Juurivesana Herrana ja Jumalana, amen.
Nimenomaan tämäkin viesti liittyy keskusteluun, sillä valheellisesti väitetään että Jeesus kuuluu kristilisyyteen mutta ei muka juutalaisuuteen, mutta asia on totuudellisemmin juuri niin että Yeshua liittyy ensin juutalaisuuteen ja myös kristillisyyteen sen jälkeen, joten ei eksytä valheisiin ja vääriin todistuksiin siitä mikä ja mitkä liittyvät tähän aloituksen yhteyteen, sillä juuri tästä on kysymys: pelastus on juutalaisista ja tietysti liittyy ´Juutalaisuus´ -palstaan, vaikka mielettömät eivät sitä ymmärrä!
Vai ovat juutalaiset nyt Kain ja sinä Aabel?
Olet varmasti saanut vuosikausia ilkkua tällä juutalaisten palstalla ja nyt tuli hätä, kun ainoa foorumi, jolla voit tuoda luuloteltua pyhyyttäsi esiin joudutaan lopettamaan demonisten kirjoituksiesi vuoksi. Sillä hedelmistään puu tunnetaan.
Aika paljon täällä tuntuu olevan myös kansainvälisen politiikan aihepiiriin liittyviä juttuja, mikäli Israel on niissä jotenkin osallinen. Nähdäkseni sellaiset eivät kuulu tälle palstalle tai samalla perustella mm. Suomen ja Venäjän kauppasuhteita voisi käsitellä kristinusko -palstalla, koska Suomessa on paljon (lähinnä nimi-)kristittyjä.
tällä palstalla esille tuoda myös Israeliin liittyviä asioita, sillä on Juutalaisten Maa ja Valtio Israel, vaikka toki jotkut tahtovat tämänkin muuksi vääntää ja koko Israelin tehdä islamin jihadin maaksi, mutta ovat ihan mielettömiä valheen kylväjiä.
ihmisten valkeus ja totuus Yeshuassa, valitettavasti ihmiset voivat tehdä liittoja kuoleman kanssa nykyajassa, kun pimeys peittää sydämet ja näin saa aikaan toivottomuutta ja valheen rakastamista monissa asioissa ja nähdään antisemitismiä Yeshuaa ja Jumalan pyhiä kohtaan, sillä on koko Raamatun hyvä totuudellinen sanoma juutalaisuudesta, nimenomaan siitä Yeshuan tahdon mukaisesta, jota voidaan vastustaa ja vihata sillä ei tahdota tulla totuuteen eikä parannusta tehdä, ja on totuutta tässä ajassa, jossa totuuden esilletuojia vihtaan, koska omat teot ovat huonot, joten nöyrää mielenlaatua janotaan ja pyhitytään totuudessa ja on Yeshuassa ja hyvässä juutalaisuudessa, amen.
Ei eksytä!
asiaa on nimenomaan koko Raamatun hyvä ilmoitus ihmisille ja juutalaisille ensin ja myös kaikille kansoille ja Isässä Jumalassa ja Pojassa Yeshuassa ja Totuuden Hengessä voidaan ymmärtää ja uskoa ja rakastaa Herraa ja Jumalaa, joten ei eksytä.
Tietysti voidaan keskustella kaikesta muustakin juutalaisuuteen liittyvästä, vaikka nobel-palkinnoista ja niiden merkityksestä ihmisille Jumalan valtakunnan suhteen tai muutenkin.
Tietysti juutalaisuutta voidaan käsitellä myös ilman Herraa ja Jumalaa ja sekulaarisessa juutalaisuudessa juutalainen myös siten elää ilman Yeshuaa, joten ei eksytä.
asiassa on se, että kun ei kestetä totuutta niin aletaan esittää valheita ja totuuden poistamista kuten tässä tapauksessa koko juutalaisuus -palstan poistamista.
Näinhän valheen ja murhan isä tahtoo myös tuhota koko Israelin ja juutalaiset samoin, mutta Yeshualla on valta ja jäännös Israelista ja juutalaisista myös pelastuu, toki myös se kokonaisuudessa voi kääntyä ajallaan, kun hätä on suuri ja aallot ja meri pauhaavat Israelin ympärillä. Enää ei mene vuosikymmeniä vaan vuosissa voidaan nähdään tuon ajan lähestyminen kuten nähdään tämä kehistys noissa Israeliin jo aiemmin hyökänneissä kansoissa, joten nyt on otollinen aika tehdä parannus.
Haista pas'ka.
tämä on kuitenkin oikea palsta tuoda esille sorretun Palestiiinan kansan asiaa.
ei ole, maailmanpolitiikkapalsta on sitä varten.
Siis eihän Israelin ja Palestiinan konflikti ole välttämättä kaikkien juutalaisten asia ja ongelma. Jokainen juutalainen tietenkin itse ratkaisee, mitä mieltä asiasta on. Vähän sama kuin jos vetäisi kaikkia kristittyjä vastuuseen Vatikaanivaltion tekemisistä. Jokaisella kristityllä on siitä oma mielipiteensä.
Siksi Israelin ja Palestiinan asia ei välttämättä kuulu tälle palstalle.
Tämä palsta oli tarkoitettu juutalaisen uskonnon ja kulttuurin keskustelupaikaksi, ei juutalaisuutta sivuavien asioiden ja uskontojen käsittelypaikaksi. Täällä kirjoittavat hell-messiaaniset eivät näytä edes tuntevan itse juutalaisuutta, eikä se heitä kiinnostakaan. Heillä on mielipide, minkälaisia juutalaisten heidän mielestään tulisi olla ja kuinka uskoa, juutalaiset eivät muutoin merkitse heille muuta kuin hyödykettä.
Ns. palestiinalaisten asiat eivät kuulu tälle palstalle. Koeta vaikka aihepiirejä "Ihmisoikeudet", "Kehitysmaat ja kehitysapu", "Politiikka", "Syrjäytyminen", "Terrorismi", "Yhteiskunnan tuet ja avustukset".
Muitakin varmaan löytyy, mutta tämä aihepiiri "Yhteiskunta-> Uskonnot ja uskomukset-> Juutalaisuus" ei ole oikea paikka keskustelulle palestiinalaisten sorrosta.
Juutalaiset sen konfliktin kuitenkin ovat aiheuttaneet ryöstämällä Palestiinalaisten maat.
Millä oikeudella?
Aihe ei kuulu tälle palstalle.
Siitä, että kuuluuko aihe tälle palstalle pitäisi varmaan keskustella omaa uskontoasi tai muuta viitekehystäsi käsittelevällä osastolla, koska olet ainakin jossain määrin viiteryhmäsi edustaja. Eli, jos olet esim. vasemmistolainen, esitä väitteesi vasemmistolaisuutta varten avatussa keskustelussa.
en ole kommunisti, en uskovainen vain realisti. Niin ja inkarnaattori.
Et varmastikaan ole ensimmäinen Suomi24 keskusteluissa itsensä jumalaksi julistanut. Mitä muuta uskot inkarnoineesi itsesi lisäksi?
Vasemmistolaisuus ei ole sama asia kuin kommunismi. Kommunisti on uskovainen (ateisti). Joka ei usko ihmeisiin ei ole realisti.
kaikkihan me olla tavallaan jumalia tai osa siito jumaluudesta.
Inkarnaatio ei ole ihme vaan luonnonlaki.
Käsite "inkarnaatio" sen yleisessä merkityksessä ei ole luonnonlaki vaan ihme. Tietenkin jos perehdymme sanan etymologiaan ja käytämme sitä siinä merkityksessä mitä se kirjaimellisesti tarkoittaa, voidaan ajatella, että se on luonnonlaki. Siinä kontekstissa jossa sitä käytit on se kuitenkin ymmärrettävä ihmeenä. Ajatus kaikkien jumaluudesta tai olemisesta osa sitä on uskonnollista.
Tämä ei kuitenkaan liity keskustelun aiheeseen eikä kuulu muutenkaan otsikon juutalaisuus alle, joten en jatka aiheesta keskustelua.
luonnossa ei esiinny ihmeitä. Vain ihmisen mielikuvituksessa.
Inkarnaatio on luonnon kiertokulkua jossa kaikki elollinen on.
Puukin inkarnoituu keväällä.
Olkoon vaan uskonnollista jumaluuteen uskominen, en kuitenkaan maksa kenellekkään uskonnolliselle järjestölle jäsenmaksua. Maksatko sinä?
Täällä kaikki metsämökin tontut käyvät purkautumassa, kun niillä ei ole mitään muuta.
Jos ei olisi juutalaista terapiapalstaa niin minne ne menisivät veetuilemaan, ne halkeaisivat omaan " hyvyyteensä ".
Olen ihan samaa mieltä aito israelsonin kanssa. Koko palsta tulisi lopettaa.
Itse hakeuduin tänne sen takia, koska olen aidosti kiinnostunut Juutalaisuudesta ja vaikka tämä ei tosiaan ole vakavimmin otettava palsta mitä seuraan, on se kuitenkin ainoa suomenkielinen mitä olen löytänyt. Olen kiinnostunut Juutalaisuudesta sen verran paljon, että olen miettinyt kääntyväni kyseiseen uskontoon. Siksi se on tosi lamauttavaa, että täällä ei keskitytä yhtään itse aiheeseen. Lähinnä täällä halutaan loukata/solvata ketä tahansa, kuka Juutalaisuutta kannattaa ja käännyttää pois kristinuskon pariin. Juutalaisuus ja kristinusko on kuitenkin kaksi ihan täysin eri asiaa ja vaikka kuka näkisi nyt minkä totuuden ja yhtäläisyyden näissä kahdessa uskonnossa, eroavat ne erittäin paljon toisistaan.
Siitä vielä haluaisin sanoa, että miksi olisi ollut niin tärkeää, että palsta palvelisi juuri sillä tavalla miten sen mielestäni kuuluisi. Koska Juutalaisuus on juuri sitä, että asioista saa olla eri mieltä, on hyvä, että asiat herättävät keskustelua ja saa ilmaista mielipiteitään ja asettaa asioita kyseenalaiseksi. Tässä ei kukaan ikinä ehdi paneutua koko juutalaisuuteen, koska aina tulee joku väliin, ihmiset turhautuu ja lähtee pois. Täällä ei ole kuin kourallinen oikeasti niitä, joita tämän palstan oikea tarkoitusperä edes palvelee.
Että, jos ihmiset jotka pauhaavat kristinuskosta täällä, halusitte, että tätä palstaa ei ole ja se tuhoutuu, niin olette viittä vaille onnistuneita, koska te olette tämän sonnan nyt saaneet aikaan. Luulin, että myös kristinuskossa kuitenkin yritetään olla fiksuja ja rakastaa lähimmäistä, mutta osalle teistä ei mene vain ymmärrykseen, että se mitä te täällä pauhaatte ajaa meidät muut täältä pois ja tästä tulee vain yksi jo olemassa olevista kristinuskopalstoista. Hienoa työtä.
Kaikenlisäksi täällä eräät ilmeisesti messiaanisiksi juutalaisiksi ("uskon kautta Yeshuaan") itseään tituleeraavat suomalais-helluntailaiset ilmaisevat joka toisessa lauseessaan pitävänsä sekä juutalaisia, että kristittyjä "valheen isästä lähtöisinä", josta olen aikoinaan runsaasti nettipoliisillekin ilmoittanut, saamatta yhtäkään vastausta sähköpostiini, sillä kyse on vahvasta rasistisesta nimittelystä ja kunnianloukkauksesta.
Joitain härskeimpiä viestejä on kylläkin pyynnöstäni runsaasti poistettu.
Laki ei Suomessa kuitenkaan näytä puolustavan juutalaisia ja kristittyjä, jos muslimeja olisi tällä tavoin jatkuvasti solvattu, olisi asia jo aikoja sitten mennyt oikeuteen. Helluntailaiset luottavat siihen, etteivät uskovaiset yleensä vie asioita viranomaisille, sillä uhrit syyllistetään aina "antamaan anteeksi", oman kadotustuomionsa uhalla.
Mikä mahtaa olla Jesajan merkitys juutalaisuudessa ?
Vai sanooko joku, että Jesaja ei anna oikeaa kuvaa juutalaisuudesta ?
Missä muuten on se oikea kuva ?
Onko oikea kuva Mooseksen lain tulkinnassa, vai missä ?
Miksi minun raamatussa ei puhuta Messiaasta, missä Messias on VT:ssä ?
Minulla ainoastaan Jesajan ( Isaiah) luku 11, joka kertoo kuinka ' Isain kannosta vesa versoo ', on otsikoitu, " Messias-kuningas ja hänen valtakuntansa."
Se tarkoittanee jälkeläisiä/ sukupolvea, jonka aikana kaikki muuttuu hyväksi ja " pakanat etsivät Isain juurta, joka on kansojen lippuna ja hänen asumuksensä on kunniaa täynnä ". mutta....
Mutta kun... jo samassa luvussa kerrotaan kuinka Efraim ja Juuda yhdessä lentävät länteen filistealaisten niskaan ja Edom ja Moab joutuvat heidän käsiinsä ja noitahan ei enää edes ole. niin, miten se sitten...?
Turhaa tuota olisi lähteä käymään kanssasi läpi ellet edes ymmärrä, mistä tässä keskustelussa on kyse. Koeta paremmin sellaisessa keskustelussa, johon tuo liittyy tai aloita aiheesta oma keskustelu.
Turhaa, aivan turhaa on yrittää keskustela juutalaispalstalla juutalaisuudesta.
Täällä mieluummin valitetaan siitä, että kukaan ei keskustele juutalaisuudesta, sen jokainen osaa.
Ehkä näin, mutta yritä edes. Tuo nimimerkki 9 4:n avaus oli itsessään ihan hyvä, mutta väärässä paikassa. Et sinä "oikeassa elämässäkään" voi mitä tahansa sinänsä hyvää asiasta lähteä sotkemaan sellaiseen keskusteluun, johon se ei lainkaan kuulu ja sitten valittaa, että aiheesta ei haluta keskustella. Tai no, voithan sinä tai vaikka nimim. 9 4...
Kysymysvoisi olla hyvä vaikka juutalaisessa seurakunnassa. Se(kin) on oikea paikka keskustelulle aiheesta, mutta koetahan avata aiheesta keskustelua kesken sellaisen kokouksen, jonka aiheena on seurakunnan talous. Kerro sitten meille muille, että kuinka aiheeseen suhtauduttiin.
" Liikkuva laajakaiata "
En kysy seurakunnasta, vaan keskustelen aiheesta juutalaispalstalla. On palstan aiheeseen kuuluva.
Jos et tiedä mitään juutalaisuudesta, pidä suusi kiinni ja sormet kurissa.
Et ymmärtänyt viestiäni.
Ei kaikki palstan aiheeseen liittyvä liity jokaiseen palstan keskusteluun. Taitaa olla sama vika sinulla kuin noilla muillakin, joiden nimimerkki on muotoa "x x".
Onko hidas järjenjuoksu?
Minä tempaisen asiasta toiseen alta aikayksikön, ei mitään vaikeuksia.
Sitä sanotaan surffailemiseksi.
Onko teillä kaukosäädin hukassa ?
Jospa sitten aito israelson ja SB, ilm. ainoina juutalaisuskontoisina täällä, ehkä juutalaisseurakuntienkin toimesta, laittavat asian vetämään, eli vaativat lakkautettavaksi tämän helluntailaisten juutalaisvastaisen, sekä samalla erityisesti ja tänne asiaankuulumattomasti kristittyjä ja kristinuskon opinkappaleita vastaan hyökkäävän, juutalaiselta uskonnolta omalle ilkeämieliselle propagandalleen pois'anastetun foorumin.
Sanon, että ei kannata jatkaa. Täällä ei ole juutalaisuus päässyt esiin, eikä tule pääsemäänkään.
Jatkakaa juutalaiset jossain muualla. Ehkä me kääntymisestä kiinnostuneetkin saatamme sitten löytää sinne.
Sophiina
Sie olet niin sitkeesti kirkollinen, että olet siellä varmuuden vuoksi vaikka maailma kaatuisi.
Laajakaistan performanssi loppui kuin kanan lento, taisin tunnistaa esityksen.
Mä pysyn sitkeesti siinä, minkä varmaksi koen.
Jos jokin osoittaisi minulle, että olen suuressa harhassa, en kuuluisi kirkkoon enää päivääkään. Siksi olen kiinnostunut juutalaisuudesta, myös juutalaisuus on vahva uskonto, juutalaisuus edustaa pysyvyyttä, itseasiassa juutalaisuus on kaiken alku. Siksi haluaisin tarkemmin tutustua tähän ja tämän oppeihin.
Mä en enää liity lahkoihin ja kaikensortin humpuukiseurakuntiin. JOS Kirkko on väärässä, on juutalaisuus sitä seuraava järkevin vaihotehto. Vaikka nyt olenkin juuri tällä hetkellä kristitty, uskon varmasti myöskin juutalaisuuteen, tätä ei käsitä juutalaiset, muttei kristitytkään. On minulle korkeammaltakin taholta esitetty kysymyksiä tästä merkillisestä kaksiuskoisuudestani.
Kirkko on kantanut kristinuskoa 2000 vuotta. Jos Kirkko on väärässä, siitä seuraa, että koko asia oli saippuakupla. Mutta jos uskon Jeesukseen, siitä seuraa väistämättä, että uskon myös Kirkkoon, sillä missä on näistä toinen, on myös aina ollut toinen. Hmmm.
Mikähän performanssi sinulla on mielessä? Jäikö jokin minulle osoitettu asiallinen viesti vastaamatta?
Monet voivat palvella usempaakin herraa, ja Paavalin mielestä niitä epäjumalia ei olekkaan.
Toisaalta, en minä tiedä onko sillä väliä.
Tämä on aika, jolloin millään ei ole enää mitään väliä.
Toivottavasti juutalaiset kuitenkin pysyvät juutalaisina.
No. Itte asiassa ei ainakaan omalla kohdallani ole kyse useamman herran palvelemisesta. Minulla on sisäinen usko. Itse en ole koskaan kokenut ristitiitaa, sillä Jumala JHWH On Yksi. Hän On Herra, johon uskon ja jota palvelen. Nämä opilliset asiat ovat sitten sellaiset, jotka vaativat nk. hienosäätöä.
Uskonhan minä luontoonkin. Juttelen linnuille ja metsän puille.
Ja metsä vastaa. (Tässä suomalaisuuteni.)
Miksi hyvä palsta pitäisi lakkauttaa?
Eivätkö juuri juutalaiset ole niitä, joilla on paljon mielipiteitä ja kiinostusta hankkia tietoa asioista ja jopa väitellä niistä? Älkää masentuko, jos jokin asia ei kiinnosta jättäkää lukematta. Eikö olisi paljon ikävämpi, jos kukaan ei olisi kiinnostunut keskustelemaan täällä. On aina mielenkiintoista tietää mitä juutalaisuudessa opetetaan, kyllä teillä on paljon annettavaa!
No kun täällä ei juutalaiset kirjoita.
Vai hyvä palsta? Helluntailais-messiaanisten propagandasivusto.
Eikö teille riittänyt omat fooruminne?
Piti varastaa juutalaisilta heidän ainoa karitsansa.
Varkaita ja murhamiehiä olette!
Mielestäni palsta on syytä lopettaa.
On helluntai-uskonnolle yksi vihanlevitys ja temmellyskenttä vähemmän.
Täällähän pelkästään opetetaan helluntaiuskonnon omia kasteita ja hyökätään mm. kristillistä kastetta vastaan, joka toinen viesti yhtä ja samaa vihaviestiä. Samoin he haukkuvat juutalaiset valehtelijoiksi ja valheen isästä lähtöisiksi.
Hyvää palstaa ei tosiaan kannata lopettaa. Ongelma onkin siinä, että tämä palsta ei ole hyvä. Minustakin olisi mielenkiintoista tietää mitä juutalaisuudessa opetetaan. Oletko löytänyt sellaisia keskusteluja?
Kaikista suurin on rakkaus, sitä etsikääme kuin kalleinta aarretta!
Tässäkin ketjussa yksi sama pelle kirjoittaa monella nikillä, toisella toista mieltä, kolmannella kolmatta.
No, hyvä että sinäkin sait uutena keskustelijana tässä keskustelussa sanaisen arkkusi ensimmäistä kertaa auki. Kovin olet viestejä analysoinut ja päätynyt jonkinlaiseen lopputulokseen. Heitähän vielä arvauksesi, mitkä eri nimimerkillä kirjoitetut viestit ovat saman kirjoittajan kirjoittamia.
Kovasti se 14 5 oli sitä mieltä, että yksi pelle kirjoittaa monella nikillä, mutta ei kuitenkaan pystynyt nimeämään yhtäkään. Onhan tuokin tietenkin tapa pyrkiä sotkemaan keskustelua.
Miksei saisikaan kirjoittaa (monella nickillä)? Näinhän nämä yeshualaiset itse nimenomaan tekevät, eli laittavat nickiksi lauseen alun. Minulla menee kaksi heistä jatkuvasti sekaisin. Toinen on ilm. sympaattisempi, toinen kiroaa juutalaisia ja kristittyjä, samalla kristillistä kastetta, tai sitten on kyseessä kaksisuuntaisen mielialahäiriön omaava henkilö.
Liekö siinä kyse hieman siitä ilmiöstä josta kirjoitin tuossa aiemmin (30.10.2012 23:49). Nimimerkin luen nimimerkkinä, enkä viestin alkuna. Mikäli viestin ensimmäinen lause on käsittämätöntä soopaa (alkaa pienellä alkukirjaimella ja usein ikäänkuin alusta puuttuisi pätkä) jätän viestin lukematta, koska niissä ei taso parane loppua kohti. Ellei kirjoittaja osaa käyttää nimimerkkiä, ei hän osa kirjoittaa muutakaan viestiä eikä ymmärrä lukemaansa. Turha niihin viesteihin on omaa aikaa tuhlata.
Sinäpä sen tiedät, miksi minun pitäisi sanoa.
Vitun yeshua-vajakit. Ettekö te ymmärrä että yeshuanne ei kuulu juutalaiseen uskontoon????
Kesällä (kun uni ei tullut) tulin kerran aamuyöstä koneelle (n. klo2).
Täällä nämä yeshua-hellarit pitivät pahansuopia orgioitaan.
Olivat aivan toista maata kuin päiväaikaan. Otin eräänkin ketjun talteen, aamulla se olikin ylläpidon puolesta poistettu. Ei varmaankaan ainoa.
Päivällä nämä yeshusteleee, mutta yöllä roikkuvat kuin lepakot, päät alaspäin puunoksilla. Täällä oli pilkkaviestejä ja saa'tanaksinimittelyjä nimetyistä foorumikirjoittajasta, tosi törkeää tekstiä.
Joten helluntaiuskonto ja "israelystävyys" ei mene läpi. Helluntaifoorumilla nämä vuosi sitten täysiään pilkkasivat juutalaisia, silloin kääräisinkin hihani ja tulin tänne paikalle.
Se uskontokunta ei tee minuun mitään (hyvää) vaikutusta. Olen koko elämäni ajan valitettavasti joutunut heitä tuntemaan ja tiedän heidät itsensä todelliselta olemukseltaan sa'tanistisiksi, kristittyjä ja juutalaisia vihaaviksi (jatkuvasti meistä seläntakana pahaa puhuviksi, vaikka edessä ovat muuta (tämä tottuuvellinen kirjoittajamme ei kykene salaamaan heistä lähtevää vihaa), taikoja tekeviksi okkultisteiksi. He itse kutsuvat sitä "karismaattisuudeksi", minä kutsun okkultismiksi. En hämmästy vaikka juuri illuminaatijohtoisiksi, sillä monet seikat viittaisivat siihen. Ainakin heitä vahvasti johdetaan USA:sta käsin.
Se on lumeuskonto, viimeisten aikojen suuri eksytys, sen todelliset tarkoitusperät ovat muut, kuin mitä ulospäin näkyy.
Kovasti täällä viljellään vihaa. se on valitettavaa!
Olen jälleen tänään laittanut ylläpidolle pyynnön kolmesta, sekä juutalaisuutta, että kristinuskoa halveksivasta ja näitä vastaan hyökkäävästä, uskoamme häpäisevästä, foorumille kuulumattomasta, henkisesti sairaan ihmisen omaa julistustyötä tekevästä, rasistisesta vihaketjusta ja pyytänyt poistamaan ne.
Jälleen toistin ilmoitukseni ja perustelin, miksi vaadin k.o. ketjujen poistoa.
Minkälainen henkilö oikein toimii tällä foorumilla seriffinä? Ei ainakaan juutalaismyönteinen. Joku antisemitisti?
Jaksat jauhaa tuota samaa lopetuslätinää vuodesta toiseen.
Valvojia ei ole hyväksytty vaikka on haettu esim.minä
Lopettaminen ei ole ratkaisu.
Ei noita jeesus juttuja voi lopettaakaan koska silloin ei kukaan kävisi täällä.
Valitettavasti J on ainoa linkki Suomessa juutalaisuuteen.
Israelin asioitakin on aivan hyvä pohtia täälläkin koska ei ole tarvetta hyppiä palstalta toiselle.
Oletko muuten itse antanut asiallisia aloituksia viime aikoina.? tämä ei ollut sitä
Täällä ei suomenjuutalaisuus pääse millään tavoin esiin, siitä ylläpidon helluntai-messiaaninen lemmikki pitää jatkuvasti huolen. Jos joku juutalainen pyrkii kirjoittamaan, tämä saa'tananpalvelija aloittaa yeshuaviestityksen, jonka tietää välittömästi karkoittavan juutalaiset.
Helluntai-messiaanisuus on USA:sta ympäri maailmaa johdettu lumeuskonto, keskiaikaiseen näennäiskristilliseen noituuteen perustuva, kristinuskon jo ammoin tuomitsema, antikristillinen uskonto, tänäpäivänä myöskin vahvasti antisemitistinen, sekä antijudaistinen, kuten tälläkin palstalla on havaittavissa. Se muka-ystävyyteen kääriytyneenä todellisuudessa toimii kaikkea juutalaisuutta vastaan.
Vielä varsinkin viime kesänä tunnistin pahimmissa juutalaisuutta ja kristittyjä herjaavissa kirjoittajissa ainakin yhden helluntaipastorin, sekä ainakin 3 nk. messiaanista pastoria. Kun kerroin tämän ääneen, pienen nikottelun jälkeen he ainakin hetkeksi katosivat. Mutta jättivät kuitenkin vielä herttaisimmat kostajansa tänne paikanpäälle häiritsemään.
on sitä Jumalan valtakuntaa. Suomenjuutalaisuudessakin on sitä Yeshuaa, amen, ja hyvä niin vaikka olisikin vähemmistänä nykyään ja on kirjoitettu että Herran lauma on pieni mutta totuudellinen.
Ihmisten suosiota etsivät joutuvat totuuden peittämään monissakin asioissa, ja juutalaisuudessa on näin myös nykyään juutalaisuudessa.
Jeesus kuninkaalla on ikioma valtakunta/palsta, mutta jostain syystä se valtakunta ei kiinnosta.
Eli todellisuudessa Jeesus ei kiinnosta, ainoastaan ilkivalta muiden uskontojen palstoilla kiinnostaa.
Se kertoo aika paljon jeesususkoisista.
On erotettava toisistaan Jeesus ja Yeshua, he eivät ole sama henkilö.
Yeshua on helluntai-messiaanisten uusi jumalolento, jonka teot ovat julkeat ja röyhkeät. Hän on antikristus, jolla on toinen nimi, kuin minkä kristityt tuntevat. Raamatun Jeesus ei ole näiden tekojen takana, eikä tällaisiin tekoihin kehoittanut.
Kristityt tunnustavat Raamatun UT:n Jeesusta.
Helluntai-messiaanit antikristillistä Yeshuaa.
ja Yeshua eli Jeesus on Totuus ja Juutalaisten Kuningas ja palstalle parhaiten sopiva juutalainen ja kirjoituksien aihe, vaikka antisemitistit ja antikristukset kilvan petollisesti toisin valheelllisesti väittävät ja pyrkivät totuuden peittämään ja jopa herjaavat Herraa ja opetuslapsiaan ja siitä saamme iloita Jumalan lapsina kuten Mestari opetti, joten ei eksytä.
Pidetään todistusta Yeshuasta eli Jeesuksesta oikealla paikalla eli Uuden Liiton Juutalaisuudessa ja Juudan Jalossa Öljypuussa, ei anneta pahojen meitä hyviä voittaa vaan rakastetaan kaikkia ja siunataan Israelia ja rukoillaan kaikkien puolesta, kuten Isä tahtoo Pojan opetuksen mukaan sitä hyvää laupeutta ja totuudellisuutta ja vanhurskautta ja pyhitystä ja pahan hyvällä voittamista, toki itse kukin vastaa sanoistaan, kuten on kirjoitettu, eikä eksytä syytöksien valheisiin.
Jokaisen kannattaa tehdä parannus Yeshuan opetuksen mukaan ja Kuningas on hyvä paimen, amen.
Sekös joitakin harmittaa etteivät voi vallita koko maailmaa ja tätä palstaa samoin.
Sinä täällä herjaat kristittyjä ja juutalaisia.
On kummallista, ettei poliisi puutu toimintaasi.
Eikä sinulle kuulu muiden uskon kasvattaminen.
Olet syvästi sairas ja demoninen yksilö, jonka on mahdotonta kunnioittaa muiden uskoa.
Kuka oikein luulet olevasi, Saa'tana?
Edes juutalaiset eivät mene tämän edellämainitun eksyttäjän ansoihin, joten myös me kristityt, kuten Sofia ja allekirjoittanut, voimme viskata hänen opetuksensa huonon hedelmän ja haitallisen hapatuksen myllynkiven kanssa järven pöohjaan!
Se on velhon tehtävä, ilmestyä aina uudesta hahmosta. Kukaan ei saa kiinni.
Jeesus on ollut monena, on monena ja tulee olemaan monena.
Jeesus ei ole eikä tule monena. Hän itse varoitti tulevista antikristuksista.
Tämä "Yeshua"-henkilö on eräs heistä. Yeshuaan liittyvät opit ovat kaikki okkultisia ja ovat uutta uskontoa.
Totta. Nämä "Jeshualaiset" pyrkivät yksipuolistamaan Jeesuksen kuvan, siirtämään perinteisen ja hyväksi koetun Jeesuksen hyllylle ja seuraavassa vaiheessa muuttamaan hänet pelkäksi Jumalan juoksupojaksi, kuten "Ruotsin messiaaniset".
Sitten tilalle astuu tämä sijaiskristus. Poliittinen keppihevonen.
"16 7". Yeshua on Israelin Herra, kuten Uuden Liiton kirjoituksissa on kerrottu. Tee parannus, jos tahdot hyvää itsellesi Israelin Herralta.
Helluntailaisten omalla palstalla on juuri aivan uusi Jeesuksen jumalallisen alkuperän kieltävä ketju, jossa kirjoitin, että jos helluntailaisille Jeesus Kristus on ainoastaan ihminen, he syyllistyvät mitä suurimpaan syntiin, 1.käskyn rikkomiseen, kumartaessaan ja rukoillessaan ihmistä.
Ainoastaan Jumalaa rukoillaan. Jumala onkin Pyhä Kolminaisuus ja nk. Jumalan Poika ei merkitse ainoastaan jonkun "poikana" olemista, vaan Poika on eräs Jumalan Kolminaisuuden ilmentymä. Näin helluntai-messiaaniset, vaikka edessäpäin esittävät kristityille muka tunnustavansa Jeesuksen jumaluuden, kuitenkin Hänen jumaluutensa kieltävät ja todellisuudessa kumartavat vain ihmistä, uusmuotista antikristusta, "Yeshuaa". Usein helluntailaiset rukoillessan sihisevät kuin käärmeet: "Jiieeshuuuushhhssshs!" Oletko kootee huomannut? Varsinkin Ylivainio sihisi aikoinaan ja muutti Jeesuksen Pyhän Nimen sihinäksi.
Sofiina, että antikristus herjaa Jeesusta ja opetuslapsiaan juuri kuten sinä teet minulle. Varo siis menemästä antikristillisen hengen eksyttämänä kadotukseen.
Ylistä ja todista Jeesuksesta myös juutalaisille näillä palstoilla, sillä se on Isän Jumalan tahto yksiselitteisesti ja niin juuri minä teen. Miksi eksyt syyttäjän ja vastustajan tahtoon minua syyttäessäsi.
Tietysti sinä saat tehdä niinkuin itse tahdot ja vastaat myös itse omista sanoistasi kuten minäkin omistani. Minulla on hyvä omatunto tässä asiassa, mutta sinä et lainkaan tunne antikristusta, joka kieltää Isän ja Pojan Jeesuksen. Minä todistan Isästä ja Pojasta Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä ja verestä, joka puhuu hyvää Uuden Liiton Juutalaisuuden evankeliumia, mutta sinä sen tahdot kieltää minulta. Mieti itse miksi toimit näin, jos tahdot, mutta varmaa on että sinun kannattaa tehdä parannus.
Tiedän kyllä että tahdot itsekin juutalaisille todistaa Jeesuksesta ja teetkin sitä, mutta samalla vihaat minua vaikka todistan Jeesuksesta, et pysy Totuudessa Jeesuksessa sillä opetti rakastamaan toisia todistajiaan ja kaikki toimimme sen mukaan kuin hyväksi näemme, ja Jeesus opetti rakastamaan myös vihamiehiä kuten Jeesuksen kieltäviä antikristuksia, oli sitten lähtökohtansa mikä tahansa.
Vain Jeesuksen vastaanottamalla voi juutalainen pelastua, uskothan tämän? Miksi sitten tahdot ettei juutalaisille tällä palstalla Jeesuksesta todistettaisi vaan pelkästään Jeesus -palstalla tai toisille? Pysy suoralla vanhurskauden tiellä, sillä Jeesuskin tahtoi itsestään todistaa vain juutalaisten Israelissa, ja sama periaate pätee myös näillä palstoilla ensisijaisesti, sillä Herra on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti ja pelastus on juutalaisista. Tietysti todistus Jeesusta tuotiin myös kaikille kansoille ja siten sopii myös kaikille Suomi24 palstoille vaikka kaikki ei sitä uskokaan varmaan. Jeesus opetti menemään kaikialle ja tekemään kaikista myös opetuslapsiaan eikä odottamaan kodeissa että ihmiset sinne tulisivat kuulemaan. Samoin on kehotettu evankelioimaan myös sopimattomalla ajalla, joten ei eksytä.
Jätetään tuomiot yleensäkin Isälle Jumalalle ja Jeesus on Tuomari ja tahtoo että elämme vanhurskaasti ja pyhästi täällä, kuten voinet ymmärtää. Ei olla syyttäjiä vaan valon ja suolan esilläpitäjiä maailmassa. Toki puolueita täytyy olla ihmisten keskuudessa että nähdään ketkä kestävät koetukset, joten rakastetaan ja kunnioitetaan kaikkia ja parannuskehotus juutalaisille ja muhamedilaisille ja nimikristityille on nimenomaan sitä hyvää valon esilletuomista, kun ei tunnusta Yeshuaa eli Jeesusta Israelin Herraksi ja omaksi Vapahtajaksi vielä ihminen näistä kolmesta eri lähtökohdasta. Toivon että olet samaa mieltä ja voit tuntea runsaasti Herran Jeesuksen Kuninkuutta Juutalaisuudessa siinä Uudessa Jerusalemissa, jonka portit on nimetty Israelin kahdentoista sukukunnan mukaan.
KTS, sillä Raamatun evankeliumit antavat Herrasta sen alkuperäisen hyvän totuudellisen kuvan ja näkemyksen, mutta aikojen saatossa näissä kahdessa vuosituhannessa ja paljon aiemmin jo, se juutalaisuus on pyritty jättämään sivuun nimikristillisissä piireissä.
Jokainen voi Raamatusta anoa Totuuden Hengen antamaa kuvaa Yeshuasta eli Jeesuksesta, eikä tarvitse minun eikä sinun eikä kenenkään itse mitään keksiä lisää eikä myöskään vähentää: Jeesus syntyi ja eli ja kuoli Juutalaisten Kuninkaana ja oman todistuksensa mukaan ei julkisesti tahtonut todistaa ja opettaa kuin juutalaisia Israelin maassa. Toivon, että ymmärrät.
Tietysti Jeesus hyvänä paimenena valitsi Paavalin pakanoiden apostoliksi kenties profetaalisesti vaikka myös Pietari ja muut apostolit toivat hyvää evankelimia kaikille kansoille myös, sillä Aabrahamille annettiin nimeksi se ´kansojen isä´ ja Isä Jumala tahtoo että todistus Jeesuksesta annetaan ensin juutalaisille ja myös senjälkeen kaikille kansoille.
Pysytään totuudessa ja pyritään siihen myös kaikessa elämässä. Turvataan Jeesuksen nimessä Isään Jumalaan ja täytytään Pyhällä Hengellä sen mukaan kuin meille taivaasta armoa ja totuutta suodaan näissä asioissa ja elämässä. Herra Jeesus on hyvä, amen, hallelujah!
MIKSI POLIISILINKKI EI TOIMI ???
Kyllä. Tuo sihinä on transsimantra. Siinä pyritään samaan kuin hindulaisessa mystiikassa "OOOOOOmmmmmmmmm...prrrrrrrrr" mantralla...
Päinvastoin. Jeesus juuri toi hyvän sanoman ULOS (EX) juutalaisuudesta kaikkien kansojen omaisuudeksi. Sinun kaltaisesi yrittää tunkea sen takaisin samaan vanhaan ja ahtaaseen muottiin ja syöttää juutalaisille heidän kulttuuriylpeyttään väärällä tavalla ruokkivaa valejeesusta, joka on palannut Vanhaan Liittoon ja lakihurskauteen, alkeisvoimiin eikä ole se rauhanruhtinas, joka poisti väliseinät kansojen väliltä.
KTS ja ymmärrä että Jeesus viittaa sanoillaan pakananaiselle nimenomaan Israelin ja Jerusalemin juutalaisiin kuten itse on se Herra ja Jumala:
´Nainen sanoi hänelle: "Herra, minä näen, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella; ja te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla."
Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." ´ (Joh. 4:19-24)
Tietenkään ei Jeesus tarkoita että pelastus olisi ulkona juutalaisista vaan nimenomaan sisällä juutalaisissa! Miten voit ymmärtää noin väärin Jeesuksen sanoja? Ano Herran nimessä ymmärrystä jos tahdot totuudellista ymmärrystä.
pilailet.
"16 7" todistaa Jeesuksesta. Jeesus on Yksi Herra, amen, hallelujah!
sinut Jeesuksen armoon ja totuuteen nimessään.
Pelastus on tullut ULOS juutalaisuudesta kaikkien kansojen omaisuudeksi. Näin se on alkutekstissä ja on myös ikiaikaisen juutalaisen filosofian mukaista. Jeesus ei ollut nationalisti, vaan internationalisti.
Tuo lainaamasi kohta juuri viittaa siihen, että silloinen ahdasmielinen tulkinta siitä, että Jumala muka kuulee vain Jerusalemin kukkulalla lausutut rukoukset, on pelkkää soopaa.
pelastaa kaikista kansoista ihmisiä, mutta liitetään nimenomaan siihen Uuden Liiton Juutalaisuuteen ja Yeshua on se Jumalan valtakunnan Juutalaisten Kuningas, ja Uusi Jerusalem on se valtakuntansa ja laskeutuu tulemuksessaan myös alas ja siihen pääsevät Yeshuassa kuolleet, joiden nimet ovat elämänkirjassa, ja elävät samoin.
Tietysti kaikkialla voidaan rukoilla Totuuden Hengessä kuten Jeesus opettaa suoraan, mutta samoin tuo esille kuinka itse Aabrahamin ja Daavidin jälkeläisenä on se Kointähti, joka pelastaa jokaisen ja tietysti Daavidin Juurivesana on pelastus juutalaisista, kuten Jerusalemin kuningas myös Daavid on, ja Yeshua sen iankaikkisen katoamattoman kaupungin ja valtakunnan Kuningas, ja Juutalainen on valtakuntansa myös taivaallisessa, koska se on Juudan Öljypuu, johon myös pakanakansoista uudestisyntyneet liitetään kuten Paavali selvästi opettaa. Sinun tulee nöyrtyä vastaanottamaan Jumalan opetus myös Paavalin kautta annettuna ja juutalaisuudesta samoin opetti, enkä nyt sitä liitä, Room. 2:28-29. Lue ja opi KTS, niin voit pysyä totuudessa sinäkin tässä hengellisessä hyvässä ja jalossa asiassa.
Tätä sihinäähän monet helluntailaiset rukoillessaan pitävät.
He nimenomaan suhisevat ja suhinan keskellä on jonkinlainen venytelty väännös Jeesus-Nimestä. Se on tosiaan kuin käärmeensihinää. "Jiääässshhshuuushhhshhh".
Kuuntelin kerran (en enää koskaan toista kertaa) erästä helluntailaisten naisevankelistaa. Paikka oli Hgin Saalem-seurakuntaan ainakin tuolloin kuulunut Kontulan Metro-Kappeli, kauan sitten. Ensin hän saarnasi melko hekumallisesti (en paremmin sano) Jeesuksesta ja puhui hänestä kuin ufo-olennosta. Sitten kun hän esirukoili, hän päästeli hampaittensa välistä sihinää ja pärskähdyksiä, kuin kirouksia, samalla hän polki jalallaan ikäänkuin näkymättömiä pikku-ukkoja lattialla kuoliaaksi.
No, en varmasti mennyt "rukousjonoon" tämän rouvan manattavaksi. Katsoin kyllä vielä ovelta pitkään ja painoin mieleeni, niin että muistan varmasti mitä tuolloin näin ja koin.
Sitähän Jeesus olikin ainakin omasta mielestään, pelkkä juoksupoika
Pyhä kolminaisuus on myöhempää keksintöä.
Me kaikki olemme Jumalan lapsia."Isä meidän joka olet taivaassa.."
Rauhanruhtinas, jos uskotaan heprealaista Raamattua josta ajatus messiaasta on peräisin ja jonka kirjoituksiin Jeesuskin yritti vedota , tarkoittaa henkilöä joka tuo rauhan Israelille ja temppelille vapauden toimia häiriöttä, eijuutalaiset saavat käydä siellä ja tulla oppimaan lakia Jerusalemiin . Näinkö kävi? Poistuivatko väliseinät joista puhut ? Joillekin keltainen tähti ja kaasua, joillekin parempaa...?
jotka tahtovat parannuksen tehdä ja tulla Jumalan Valkeuteen eli Jeesukseen, sillä Jumalassa elämme. Kain tahtoi tehdä Jumalan vastustajan tahdon mutta Aabelin uhri oli Jumalalle otollinen. Jeesus on hyvä paimen, joten ei eksytä vastustajiensa kavaliin ja petollisiin ansoihin.
Jeesus on velho ja antiMessias.
viisauden alku myös, samoin maanpäällisen elämän loputtua meillä ihmisillä on se tuomio Jeesuksen edessä, joten se suhde Jeesukseen on tärkeämpää olla kunnossa kuin mihinkään muuhun vaikka tietysti opetuslapsinaan tulee meidän pyrkiä rauhaan kaikkien kanssa kun se on meistä riippuvainen asia.
Kuitenkin maailmanihmiset tuovat pedon merkin kun tuo aika koittaa ja Jumalan Hengen voiman on tärkeää olla elämässämme kun tuo paula koittaa ja ihmiset saavuttaa ajallaan. Jumalan Henki vaikuttaa uskoa ja toivoa ja rakkautta ja iloa ja rauhaa ja vanhurskautta ja rohkeutta ja itsekuria.
Olen ensitöikseni tänä aamupäivänä laittanut poliisille uuden rikostutkintapyynnön tietyn henkilön aivan selkeästi Suomen lain vastaisesta kirjoittelusta. Jokainen lakia tunteva kun lukee niitä, huomaa kyllä kirjoittelijan ammatimaiseksi rikoksenharjoittajaksi mitä tulee tietynlaisten rikosten viljelyyn, joiden rikollisuudesta ja vaikutuksesta hän on täysin selvillä, koska se on hänelle varsinkin useaan kertaan sanottu. Hän ei tee niitä erehdyksessä, vaan täysin tietoisesti ja harkiten, joten mikään sovittelu hänen ja hänen mahdollisten taustavaikuttajiensa kanssa ei voi enää tulla kysymykseenkään.
ei täällä poliisille kuuluvaa ole , mutta paljon tälle palstalle kuulumatonta joka kuuluu ylläpidon toiminta-alueelle.
No, onhan täällä mm. nimettyihin henkilöihin kohdistettua herjausta ja nimittelyä vaikka kuinka paljon.
Tämän lisäksi, nimestään huolimatta tämä ei edusta juutalaisuutta, vaan lähinnä messiaanisten ja helluntaiseurakuntien julistusta. Kaikkea juutalaisuuteen liittyvää pyritään häiritsemään ja spammaamaan kyseiset ketjut täyteen helluntaipropagandaa. Mitkään kristilliset kirkot eivät ole tämän häirintätyön takana, vaan puhtaasti amerikkalaisperäinen ja -johtoinen helluntailiike. He käyttävät tätä foorumia myöskin politiikkansa levittämiseen.
Pyynnöistä huolimatta ylläpito ei poista helluntailiikkeen häirintäviestejä, mutta esim. juuri äsken, kun parilla viestillä toivotimme, kootee ja minä, rauhaa toisillemme, koko ketju poistettiin, sillä rauha ei sovi amerikkalais-suomalaisen helluntailiikkeen lähi-idän politiikkaan.
Käyhä ajatuksen kulku, aina samat sepustukset.
Juu. Tuota kyllä sallitaan.
Mitä epä-juutalaista oli ketju "Israel, huomaavainen vihollinen", se kertoi k.o. alkavan sodan juutalaisten puolelta, juutalaisen, täsmällisen ajattelutavan ja toiminnan. Samaten poistettiin kokonainen ketju, jonka pyrkimys oli kertoa Suomen ja Helsingin juutalaisten historiasta. Siihen tuli hell-messiaanisia häiriköimään, mutta ainoastaan epäasialliset viestit olisi voitu poistaa. Kuitenkin poistettiin koko ketju.
Helluntai-messiaaniset käyttäytyvät täällä kuin natsit, halliten ja estäen keskustelun juutalaisuudesta, mutta työntävät oman uskontonsa propagandaa sekaan, solvaavat ja nimittelevät, levittävät perättömiä väitteitä, muista kirjoittajista nimeltä mainiten. Viime kesänä he mm. levittivät omilla foorumeillaan valhepropagandaa, että kootee, minä ja pari muuta tunnettua nickiä olisimme muka yksi ja sama henkilö.
He eivät ole missään mielessä todellisia kristittyjä, mutta asia ei enää kuulu minulle.