Peräänajon vaara on nyt ajankohtaista

Kertokaas, onko nykyään liikenteessä ja markkinoilla niin hyvin pitäviä talvirenkaita, että ihmisillä on varaa ajaa perseessä kiinni peilijäätiellä? On tässä viikon aikana useaan otteeseen tullu todettua täällä rannikolla keski Suomessa ajellessa että näitä tolloja riittää 15 tusinaan. Jotkut ymmärtävät pitää väliä, mutta vain harvat. Ja kun näytän vilkulla perseperalle että mene ohi, niin ei jumalauta ymmärretä silloinkaan. Pitäisi varmaan pysähtyä ja viittoa herroille/rouville että menkää nyt jumalauta ohi.

Noniin, myönnetään. Olen nainen, minulla on 15- vuotta vanha tojota jossa jyrsimet (uudet) alla, ja ajan mutkaisella ja uraisella sivuteillä (peilijään takia) alinopeutta. Pölähdin tuossa viikonloppuna töistä tullessa sivutiellä ojanpenkkaan ettei tajuta häävin ehtinyt kun siellä jo oltiin (). Nopeutta oli alle 40km/h, mutta kesäkumit alla. Eikä auttanut vaikka pistin kytkimen pohjaan ja yritin rauhallisella vastaohjauksella saada auton hallintaan, mehtäliitolle meni. Että sen takia olen ajellut ylivarovasti. Ja silloin nämä perseilijät ilmestyy kun yritän ajaa oman taidon mukaisesti. Pääteillä ajan rajoitusten mukaisesti, jos ei nekin ole jäässä.

Onko muilla samoja kokemuksia?
12114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hetkonen, milläs se eka auto hidastuu nopeammin kuin takaa ajavan auto? jos takana olevassa on hyvät renkaat.

Ja jos ajaa kiinni toisessa autossa (ei yhtään välimatkaa) niin silloinhan ei toisen jarrutus tekisi autoille juurikaan mitään, koska mitään törmäystä ei tapahtuisi, vaikka takana ajava ei jarruttaisi lainkaan, sama juttu kuin junanvaunujen kanssa, mutta jo 5 metrin välimatka saisi paaljon tuhoa

Äänestä
  • Nyt en tajunnut (oikosulku kai). Siis miksi edessä ajavan (minun) pitäisi hidastaa, jos ajan jo valmiiksi alinopeutta (40km/h alueella jossa 60km/h rajoitus)? Ja miten voit tietää ettei "toisen jarrutus tekisi autoille juurikaan mitään, koska mitään törmäystä ei tapahtuisi, vaikka takana ajava ei jarruttaisi lainkaan"? Tottakai voi tapahtua, jos minä jarrutan ja takana ajavalla on ehkä juuri se 5m väliä, varsinkin jos on liukasta ja jos takana oleva ei jarruta ( reaktioajan pituus).

    Voisitko selventää minulle sen mitä tarkoitit, kiitos.

    Äänestä

  • 12+20 kirjoitti:

    Nyt en tajunnut (oikosulku kai). Siis miksi edessä ajavan (minun) pitäisi hidastaa, jos ajan jo valmiiksi alinopeutta (40km/h alueella jossa 60km/h rajoitus)? Ja miten voit tietää ettei "toisen jarrutus tekisi autoille juurikaan mitään, koska mitään törmäystä ei tapahtuisi, vaikka takana ajava ei jarruttaisi lainkaan"? Tottakai voi tapahtua, jos minä jarrutan ja takana ajavalla on ehkä juuri se 5m väliä, varsinkin jos on liukasta ja jos takana oleva ei jarruta ( reaktioajan pituus).

    Voisitko selventää minulle sen mitä tarkoitit, kiitos.

    Juurihan sanoit että ei ole väliä, eli ajetaan KIINNI perässä, niin eihän silloin tapahdu mitään, eihän junanvaunuillekaan käy mitään, vaikka viiminen vaunu ei jarruttaisikaan

    Äänestä

  • fdh gfdh kirjoitti:

    Juurihan sanoit että ei ole väliä, eli ajetaan KIINNI perässä, niin eihän silloin tapahdu mitään, eihän junanvaunuillekaan käy mitään, vaikka viiminen vaunu ei jarruttaisikaan

    Ehkäpä tuo kiinni ajaminen oli vain "vertauskuva"

    Tottakai jos ajaisi kiinni toisessa, ei tapahtuisi "törmäyksessä" juuri mitään, vaikka takana tulija ei jarruttaisi lainkaan

    Mutta jos ajaa melkein kiinni toisessa eli esim 5-15 metrin päässä niin silloin törmäyksessä tuleekin jo pahaa jälkeä

    Eli turvallisinta on ajaa joko kiinni toisessa tai sitten pitää kunnon turvaväli

    Äänestä

  • Ehkäpä ehäp kirjoitti:

    Ihan väärin! Siis nimenomaan pitää ajaa 5-15 metrin päässä, ei yhtään kauempana. Ja tuo 15 metriä vain moottoritienopeuksissa. Oikeastaan viisi metriä on ihan liian vähän tietyissä tilanteissa, kuten kaupunkiajossa. Turvavälien tulee olla erittäin lyhyitä, jotta liikenne olisi mahdollisimman sujuvaa, turvallista ja joustavaa. On myös muistettava, että takana ajavan on ajettava hieman nopeammin kuin edessä ajava =)

    Äänestä

  • The Fat kirjoitti:

    Siis meinaatko että "nimenomaan pitää ajaa 5-15 metrin päässä, ei yhtään kauempana. Ja tuo 15 metriä vain moottoritienopeuksissa" vaikka on pirun liukas keli ja huom. syrjätie (jota ei suolata, ei hiekoteta, vain aurataan tarvittaessa ja sitäkään ei liika usein)? Onko sinusta sopiva väli, sanotaan vaikka se 5m, tällaisessa tilanteessa, jos nopeus on se 40km/h? Minusta se on liian vähän. Ja kuten ensimmäisessä viestissä sanoin, minä näytin näille perseilijöille vilkulla että menkää ohi, mutta ehei, siinä vain kökötetään, ja kadehditaan ettei takana oleva vain pääse kiilaamaan minun ja itsensä väliin. Juu, tokihan siihen hurjaan viiden metrin "turvaväliin" mahtuu se takaa tuleva tuosta vain.

    Ja muuten, kyllä sitä luulisi että perseilijä pääsee minun ohitte tuosta vain jos hänen mielestään minä ajan liian hitaasti. Minua ei kiusaa se, että minut ohitetaan, vaan se, että roikutaan perseessä kiinni ja kuvitellaan että sen on turvallisempaa kuin pitää väliä ja valmiiksi kiihdyttää omalla kaistalla mennäkseen ohi.

    "Oikeastaan viisi metriä on ihan liian vähän tietyissä tilanteissa, kuten kaupunkiajossa. Turvavälien tulee olla erittäin lyhyitä, jotta liikenne olisi mahdollisimman sujuvaa, turvallista ja joustavaa."

    Tässä olen kaupunkiajon puolesta samaa mieltä kanssasi.

    "On myös muistettava, että takana ajavan on ajettava hieman nopeammin kuin edessä ajava =)"

    Tätäkään en tajunnut. Miten takana ajava voi ajaa lujempaa kuin edellä ajava ellei mene ohi?

    Äänestä

Sen verran tuli kokemusta kun kirjoituksesi luin, että et ole nainen vaikka niin väität. Transu voit olla, mutta ei tuo ole naisen käsialaa....

Äänestä
  • Heh, kiitos hyvistä nauruista =,D kyllä tässä nuori nainen pitäisi olla jos kalsonkejen haaroväliä ravottaa ;) tai mistäs sitä tietää jos joku päivä ajan pään siliäks ja pistän henkselit päälle. Ja alan kusta seisaaltaan. Mutta provous ei ollut tarkoitukseni, kyllä tuo kirjoitukseni on totta joka sana.

    Äänestä

Rannikolla Keski-Suomessa?

Äänestä
  • Pahoittelut, tarkoitin keski-pohjanmaalla.

    Äänestä

Ketjuun ilmestyi viisastelija, mutta kirjoitan oman vastaukseni.

Kun takana ajaa joku liian lähellä katson että edessäni ei ole ketään liian lähellä. Sitten vähennän peileihin katsomista koska se häiritsee ajamista.

Ja sitten puhelin lähellä että voi soittaa 112 ja ilmoittaa että joku syyllistyy Rikoslain 23 luvun mukaiseen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen josta voi seurata kahden vuoden vankeustuomio.

Ja että Pakkokeinolain mukaan kuka tahansa saa ottaa kiinni verekseltään tällaisen roiston ja survoa hänet tarvittaessa vaikka väkivalloin auton takakonttiin odottamaan virkavaltaa.

Äänestä
  • Juu, samaa mieltä. Mutta teoriassa se on helpompaa kuin käytännössä. Ainakin meillä päin hätäkeskuksesta ovat nihkeitä lähettämään ketään näitten törttöjen perään (kokemusta on, olen pari kertaa soittanut miekkataksia autoilijoille, joitten epäilin olevan päissään).

    Ja mitä tuohon takakonttiin survomiseen tulee, minä jäisin siinä pian toiseksi. Katsos kun mulla on kädet niinkun narut joitten päässä on solmut. Jos näitä alkaa heiluttaa niin tuuli ennemmin vie =S

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

12+20 kirjoitti:

Kertokaas, onko nykyään liikenteessä ja markkinoilla niin hyvin pitäviä talvirenkaita, että ihmisillä on varaa ajaa perseessä kiinni peilijäätiellä? On tässä viikon aikana useaan otteeseen tullu todettua täällä rannikolla keski Suomessa ajellessa että näitä tolloja riittää 15 tusinaan. Jotkut ymmärtävät pitää väliä, mutta vain harvat. Ja kun näytän vilkulla perseperalle että mene ohi, niin ei jumalauta ymmärretä silloinkaan. Pitäisi varmaan pysähtyä ja viittoa herroille/rouville että menkää nyt jumalauta ohi.

Noniin, myönnetään. Olen nainen, minulla on 15- vuotta vanha tojota jossa jyrsimet (uudet) alla, ja ajan mutkaisella ja uraisella sivuteillä (peilijään takia) alinopeutta. Pölähdin tuossa viikonloppuna töistä tullessa sivutiellä ojanpenkkaan ettei tajuta häävin ehtinyt kun siellä jo oltiin (). Nopeutta oli alle 40km/h, mutta kesäkumit alla. Eikä auttanut vaikka pistin kytkimen pohjaan ja yritin rauhallisella vastaohjauksella saada auton hallintaan, mehtäliitolle meni. Että sen takia olen ajellut ylivarovasti. Ja silloin nämä perseilijät ilmestyy kun yritän ajaa oman taidon mukaisesti. Pääteillä ajan rajoitusten mukaisesti, jos ei nekin ole jäässä.

Onko muilla samoja kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu