Hellurei!
Täällä huiskuttelee 26 kesää elänyt neitokainen, vailla ystäviä, ihmistä jolle kertoa huolistaan, ihmistä jolle soittaa kun tuntuu että kaikki kaatuu niskaan.
Olen muuttanut Kemistä opiskeluiden perässä tänne Ouluun ja edelleen tuntuu että jostakin syystä on todella hankala ystävystyä saati löytää ystäviä.
Olen luonteeltani iloinen sekä reipas mutta uusien ihmisten kanssa aina aluksi hieman varuillani. Olen saanut elämäni aikana aika paljon paskaa niskaan ja siitä syystä minusta on tullut ehkä liiankin varovainen. Luottamus ihmisiin on heikko.
Olen tällä hetkellä opiskelija mutta sairaslomalla masennuksen takia. Toivoisinkin löytäväni ihmisen jonka kanssa jakaa kokemuksia juurikin sairastumisesta ja pään pystyyn nostamisesta.
En etsi niinkään säälijää tai voivottelijaa vaan sitä ihmistä jonka kanssa käydä kahvilla tai leffassa tai ihan vain tehdä lumienkeleitä tai puhaltaa saippuakuplia.
Olen avoliitossa ja meillä on puolivuotias shelttivauva. Lenni on oikea sydänten murskaaja niin hyvässä kuin pahassa mutta tällä hetkellä se antaa yhden syyn minulle miksi jaksan päivästä toiseen. Hänen kanssaan vietän suurimman osan ajastani, muun muassa koirapuistossa melskaten.
Etsin siis ystäviä Oulun alueelta. Ihan vain mailikaveria tai sitten jopa ihan kahvittelu/juttuseuraa. Olisin enemmän kuin kiitollinen jos jaksoit lukea tämän ja vielä raapustat minulle jotain pientä itsestäsi.
Kiitos ja kumarrus! :)
[email protected]
Oulusta Uusia Ystäviäkö?
0
84
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4131819- 1471165
- 901102
- 671093
- 1051038
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku156893- 94741
- 45701
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50689En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57654