Niin, millä rahoilla sosiaalimamut elätetään ?

Kun maassa on politiikka nimeltään Hei me leikataan" ollut meniellään jo vuosikaudet.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu verojen keräämisestä karttuneeseen summaan, jola rahoitetaan palveluita, mutta koko ajan näitä palveluita on kiristetty ja kunamallia haetaan hampaat irvissä nyt.

Miten sopii yhtälöön, että Suomi vastaanottaa sellaisista kulttuureista tuhansittain väkeä, joiden tiedetään olevan maassamme sosiaaliasiakkaina monta vuotta ja joille sopeutuminen on äärimmäisen hidasta ja kallista ?

Pelkkään idealismiin ei ole varaa nojata ja luulisi yksinkertaistenkin sen jo tajuavan. Tarvitaan tekijöitä, ei rikosten tekijöitä eikä veronkiertelijöitä ja uhmakkaita suunsoittajia, joita tulee elättää aina vaan ja tarjota mitä erikoisemmpia bonuksia suurinen asuntoineen.

Sellaisten vastaanottaminen on vastakkainasettelun politiikkaa. Se on vastenmielistä viha lietsomista yhteiskuntaamme, sillä eräät kulttuurit tulijoineen haluavat pelailla omilla säännöillä eikä maassa maan tavalla lakia kunnioittaen.
485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sinun rahoillasi

Äänestä

Aivan. Esimerkkinä tästä, että Suomi vuonna 2010 antoi miljardin kehitysapurahoiksi. Samaan aikaan ei ollut enää jäljellä rahaa valtion rahakirstussa, jotta suomalaiset olisi voitu rokottaa sikainfluenssaa vastaan. Tämä olisi maksanut 37 miljoonaa.

Toisin sanoen voidaan päätellä, että vihervasemmisto mamuttaa maatamme velaksi. Ajatellaanpa nyt, että kaverisi pyytää sinulta vipiksi esim tuhat euroa. Sinulla on 500. Menisitkö lainaamaan toisen viisisataa ja vippaisit senkin? Varsinkin jos tiedät, että et saa edes pääomaa takaisin.

Tästä näkee, miten järjetöntä mamutuspolitiikka laajassa mittakaavassa on.

Äänestä
  • Smaan aikaan sossupummi mamukriitikoille syötetään miljardeja euroja enemmän kuin mitä pistetään maahanmuuttoon. Minun mielestäni mamukriitikot voisivat elättää sossupummikaverinsa itse, mutta mahdotontahan se oikeasti olisi kun niitä sossupummimamukriitikoita on niin paljon. Tämähän nähyiin kuntavaaleisakin.

    Äänestä

  • i8hu7gy6tf kirjoitti:

    Smaan aikaan sossupummi mamukriitikoille syötetään miljardeja euroja enemmän kuin mitä pistetään maahanmuuttoon. Minun mielestäni mamukriitikot voisivat elättää sossupummikaverinsa itse, mutta mahdotontahan se oikeasti olisi kun niitä sossupummimamukriitikoita on niin paljon. Tämähän nähyiin kuntavaaleisakin.

    uusien sossupummien maahantuonti auttaa valtionvelan lyhentämisessä?

    Kotimaan sossupummeja emme voi minnekään lähettää, mutta voimme lopettaa ulkomaisten pummien maahantuonnin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


homma kaatuu kirjoitti:

Kun maassa on politiikka nimeltään Hei me leikataan" ollut meniellään jo vuosikaudet.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu verojen keräämisestä karttuneeseen summaan, jola rahoitetaan palveluita, mutta koko ajan näitä palveluita on kiristetty ja kunamallia haetaan hampaat irvissä nyt.

Miten sopii yhtälöön, että Suomi vastaanottaa sellaisista kulttuureista tuhansittain väkeä, joiden tiedetään olevan maassamme sosiaaliasiakkaina monta vuotta ja joille sopeutuminen on äärimmäisen hidasta ja kallista ?

Pelkkään idealismiin ei ole varaa nojata ja luulisi yksinkertaistenkin sen jo tajuavan. Tarvitaan tekijöitä, ei rikosten tekijöitä eikä veronkiertelijöitä ja uhmakkaita suunsoittajia, joita tulee elättää aina vaan ja tarjota mitä erikoisemmpia bonuksia suurinen asuntoineen.

Sellaisten vastaanottaminen on vastakkainasettelun politiikkaa. Se on vastenmielistä viha lietsomista yhteiskuntaamme, sillä eräät kulttuurit tulijoineen haluavat pelailla omilla säännöillä eikä maassa maan tavalla lakia kunnioittaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu