Siis Ilkka lehti kirjoittaa Lapua vastaisesti koko ajan, että oikein naurattaa. Seinäjoella on ollut omia ongelmia uusien rakennuksien kanssa, uusista rakennuksista evakkoon. Tuomiokapituli Seinäjoelle, HAH. Osataan korjata täällä omat homevaurio, ja piispalle asuinpaikka kyllä löytyy. Lopetan ILKKA lehden tilauksen tällä päivämäärällä!!!!
Ilkka lehti on niin LAPUA vastainen, että näkyy valovuoden päähän.
Ilkka lehti on niin LAPUA vastainen, että näkyy valovuoden päähän.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tuomiokapitulihan se tietääkseni on päättänyt aloittaa sijaintipaikkaselvityksen eikä siinä tilojen kunto ole ainut asia.
Niinpä on vaan kun on pakko tilata kun vaihtoehtoa ei ole. Oma lehtemme on niin hampaaton ettei edes omaa paikkakuntaa puolusta, saati että edes joskus selvittäisi asioita. Istuvat faksin äärellä ja odottavat tuleeko uutisia, vanhoja sellaisia, Pohjalainen taas on täysin vaasakeskeinen.
Jäähän tänne Pönde ja vesipuisto
Näyttää Seinäjoki saavan mitä se on vuasikymmeniä havitellu.Ny virähän Lapuua vesikelakalla.
Lapuan konsulit ovat ajaneet itsensä nurkkaan yhteistyökyvyttömyydellään. Kaikki julkiset palvelut, jotka palvelivat ennen muitakin kuin lapualaisia, on saatu tuolla asenteella lähtemään. Viimeistä sinettä vaille ovat enää poliisiasema ja tuomiokapituli.
Mulle se taas on ainoa syy enää miksi ilkka tulee.
Teherähänkö lapualaasille jo siltaakin kankhalta kauhavalle??!
Lapuan sanomilla on rahaa vaikka kuinka vaikka laajentaisivat julkaisua kolmipäiväiseksi linkki lisäksi per viikko. Porukkaa töissä yli kaksinkerroin se määrä mitä muissa mediafirmoissa joissa vielä yyyteet käy. Mihin siinä ilkkaa enää tarvittis. Mutta kun ei tapahtu niin ei tapahdu. Kohta kysyn kuka rahojen päällä istuu ja miksi . Ne pitää panna poikimaan kaupunkilaisten hyväksi. Eihän lehtä vaahtoniemi omista vaikka toisin vois luulla toiminnasta,
tämähän on Ilkan strategia -taikka tragedia miten vaan. Niillä ei ole omaa lehteä Lapualla jotenka ei liikaa voi olla paikkakuntamyönteinen. Katsotaanpa vaan ettei viellä käy huonosti lapualaisille tässäkin.
Kylmät tuulet puhaltaa, meidän tulee ryhmittyä oman lehtemme Lapuan Sanomien taakse.
eiköhän sinne ole ihan JO ryhmittynyt pieni omia etujaan muka yhteisen hyvän nimissä ajava Klikki.
Ulkopaikkakuntalaisen huomio on se, että kokoonsa ja vaikuttavuuteensa nähden lapualaiset saavat kyllä aivan riittävästi palstatilaa Ilkassa. Useimmiten se on vielä sangen myönteistä. Ei nyt kannata vetää hernettä nenään siellä yhdestä UUTISESTA, jossa Lapuaa ei kehuta ja kiitetä.
Miten se olisi pitänyt uutisoida? Niinkö, että Seinäjoki tunkee väkivalloin hiippakunnan pääpaikaksi? Eikö kuitenkin ollut niin, että tilojen sisäilmaongelmien takia tarvitaan uusi paikka? Olisiko teidän mielestänne pitänyt jättää asian ydin, eli ne sisäilmaongelmat, kertomatta?
Haloo siellä - katsokaa joskus peiliin, ennen kuin näitä tänne kirjoittelette.
Sisäilmaongelmat tuskin ovat oikea syy suunnitelmiin siirtää piispa Seinäjoelle. Jos piispa istuisi Seinäjoella ja ilmenisi vastaava ongelma, ei sitten varmasti harkittaisi piispan muuttoa Lapualle, vaan katseltaisiin uudet kunnossa olevat tilat Seinäjoelta! Jostain kumman syystä tämmöistä vaihtoehtoa ei nyt Lapualla kumminkaan ole...
No kuten täällä on aikaisemminkin todettu. Seinäjoen ja Lapuan kesken hiippakunnasta on ennenkin kiistelty ja Seinäjoki ei koskaan ole toipunut traumasta, jonka piispan istuimen menettäminen Lapualle, sille aiheutti. Heti, kun saadaan pienikin tekosyy muuttaa tilanne heidän haluamakseen; se käytetään.
Mikäli se halutaan lapualta pois; löytyy muitakin halukkaita ottajia kuin Seinäjoki.
Kuntaliitos ratkaisee tämänkin pikku pulman.