Nimimerkki Mohikaani_27 kirjoittelee

uskovaiselle, masennuksesta kärsivälle että hän ei ole uskossa ja hänessä on riivaajia.
Mohikaanin mielestä uskovaisella ei voi olla masennusta tai ahdistusta.

Mohikaani on kuitenkin itse lukemattomia kertoja kertonut palstalla olleensa masentunut ja pitkiäkin aikoja esim. silloin kun vaimo oli jättänyt hänet.

Se vain on Mohikaanilla sellainen tapa, että kun toiselle sattuu niin kyseessä on riivaajat ja uskomattomuus, mutta omalle kohdalle sattuessa hän sanoo olevansa marttyyri.

Raamatussa on paljon kertomuksia masennuksesta kärsivistä uskovista, joista yksi oli Paavali ja siellä kerrotaan että jatkossakin uskovat kokevat ahdistusta.

17

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiinnostaapi

      Muistatko missä kohdassa Paavali mainitaan?

      • Alempana niitä kohtia on kerrottukin.

        Saarnaajan kirjassa kerrotaan asia tietystä näkökulmasta.

        Saar 2:17 Ja minä vihasin koko elämää, sillä kaikki, mitä auringon alla tapahtuu, oli minusta pelkkää pahaa, turhuutta ja tuulen tavoittelua.

        Saar 9:2 koska kaikkien kohtalo on sama: niin jumalisen kuin jumalattoman, niin hyvän kuin pahan, puhtaan ja saastaisen, uhraajan ja sen joka ei uhraa. Hyvän käy samoin kuin syntisen, valan vannojan samoin kuin vannomista karttavan.


      • Pe.ku kirjoitti:

        Alempana niitä kohtia on kerrottukin.

        Saarnaajan kirjassa kerrotaan asia tietystä näkökulmasta.

        Saar 2:17 Ja minä vihasin koko elämää, sillä kaikki, mitä auringon alla tapahtuu, oli minusta pelkkää pahaa, turhuutta ja tuulen tavoittelua.

        Saar 9:2 koska kaikkien kohtalo on sama: niin jumalisen kuin jumalattoman, niin hyvän kuin pahan, puhtaan ja saastaisen, uhraajan ja sen joka ei uhraa. Hyvän käy samoin kuin syntisen, valan vannojan samoin kuin vannomista karttavan.

        * Niin käy, jos ymmärrät mitä Saarnaaja tarkoittaa? Kaikki liha kuolee, suurimmasta pienimpään hyttyseen, mikään liha ei pelastu. Siitä tässä on kyse, eikä suinkaan, että kaikki esm. pelastuisivat, tai hukkuisivat iankaikkiseen kadotukseen, ei, vaan kaikki liha on kuin ruoho, kukkanen lakastuu ja uuniin heitetään, niin on myös kaikki liha, ihmisen niin kuin eläimenkin.

        * Sinä taas vääristät mun sanomisiani. Ahdistukset on uskovan osa, " Monen tuskan ja ahdistuksen kautta meidän pitää menemän Jumalan valtakuntaan."

        * On eriasia, kun sanotaan, että on pahahenki sisällä, uskovaisen sisällä ei voi olla pahaa henkeä, koska siellä asuu Jeesus Kristus, ja tätä ole kirjoittanut, enkä arvostellut kenenkään ahdistuksia ja tuskaa elämässään. Pahat henget vaan ei ole uskovia varten, siksi tiedän, että jos ihmisellä on pahahenki sydämessään, siellä ei voi olla uskonHenki Jeesuskeenn Kristukseen ! Miettisit sinäkin vähän, ennen kuin alat mustamaalmaan, vaikka leuhkit, että sinä et henkilöitä arvostele vaan asioita, höpö höpö !


      • Hui kamalaa
        Mohikaani_27 kirjoitti:

        * Niin käy, jos ymmärrät mitä Saarnaaja tarkoittaa? Kaikki liha kuolee, suurimmasta pienimpään hyttyseen, mikään liha ei pelastu. Siitä tässä on kyse, eikä suinkaan, että kaikki esm. pelastuisivat, tai hukkuisivat iankaikkiseen kadotukseen, ei, vaan kaikki liha on kuin ruoho, kukkanen lakastuu ja uuniin heitetään, niin on myös kaikki liha, ihmisen niin kuin eläimenkin.

        * Sinä taas vääristät mun sanomisiani. Ahdistukset on uskovan osa, " Monen tuskan ja ahdistuksen kautta meidän pitää menemän Jumalan valtakuntaan."

        * On eriasia, kun sanotaan, että on pahahenki sisällä, uskovaisen sisällä ei voi olla pahaa henkeä, koska siellä asuu Jeesus Kristus, ja tätä ole kirjoittanut, enkä arvostellut kenenkään ahdistuksia ja tuskaa elämässään. Pahat henget vaan ei ole uskovia varten, siksi tiedän, että jos ihmisellä on pahahenki sydämessään, siellä ei voi olla uskonHenki Jeesuskeenn Kristukseen ! Miettisit sinäkin vähän, ennen kuin alat mustamaalmaan, vaikka leuhkit, että sinä et henkilöitä arvostele vaan asioita, höpö höpö !

        Onpa taas todella uskovaisen puhetta tuollainen mitä mohikaani taas vastailee! Voi kauheaa, millainen usko mohikaanilla on! Ei ole Raamtun mukaista oppia ja uskoa, vaan taitaa ennemminkin olla pimeydestä lähtöisin. Muista mohikaani, että toisne nimittely on syntiä ja synti ei taivasta peri. Ei sinullla ole mitään etuoikeuksia tässäkään asiasssa! Alapas tehdä parannusta ja pyytää anteeksi loukkuksiasi!


      • Hui kamalaa kirjoitti:

        Onpa taas todella uskovaisen puhetta tuollainen mitä mohikaani taas vastailee! Voi kauheaa, millainen usko mohikaanilla on! Ei ole Raamtun mukaista oppia ja uskoa, vaan taitaa ennemminkin olla pimeydestä lähtöisin. Muista mohikaani, että toisne nimittely on syntiä ja synti ei taivasta peri. Ei sinullla ole mitään etuoikeuksia tässäkään asiasssa! Alapas tehdä parannusta ja pyytää anteeksi loukkuksiasi!

        * "Hui kmalaa" ? Mikä siinä on syntiä? Oion vaan Pe.kun vääristelyä, hän on Jumalan kieltäjä demoneita täynnä, vihaa uskovia katkerana ja sappea täynnä helluntailaisia kohtaan. Mieti sinäkin, oletkohan oikeas uskossa olenkaan, kunet roita uskovaa ja kieltäjää ! Siunausta sulle, Jumala ymmärtää, jos sinä aina ymmärräkkään !


    • ghjkl67890

      kummastelen tämän palstan tapaa omistaa ketjut mohikaanille, ekivaarille, semperille, pekulle, jaikalille ym.
      Onko maailmasta loppuneet yleiset keskusteluaiheet?

      Vaihtaisitte keskenänne spostiosoitteita.

      Vai oletteko jotain keskenkasvuisia murkkuja jotka haluavat kinastella henkilökohtaisuuksista

      • Minä itse en ainakaan kohdista keskustelua henkilöihin vaan johonkin asiaan tai ongelmaan, esim. tässä tapauksessa epä-ihmimilliseen käytökseen.

        Se että joku nimimerkki tulee samalla esille, on huono aihe olla kateellinen.


      • ghjkl6789
        Pe.ku kirjoitti:

        Minä itse en ainakaan kohdista keskustelua henkilöihin vaan johonkin asiaan tai ongelmaan, esim. tässä tapauksessa epä-ihmimilliseen käytökseen.

        Se että joku nimimerkki tulee samalla esille, on huono aihe olla kateellinen.

        kateellinen?
        Mistä asiasta?

        Siitäkö ettei oma nimimerkki saa huomiota?
        Ajatukseni liikkeellä olevasta murkkuikään jumiutuneista kirjoittajista sai juuri vahvistusta.


    • Itsekin kokenut

      Kyllä uskovat kaikkina aikakausina läpi historian ovat saaneet kokea ahdistuksia, pelkoa ja masennusta. Ei nämä olleet vieraita kokemuksia Paavalillekaan.

      2. Kor. 1:8
      Sillä me emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme Aasiassa, kuinka ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin

      2. Kor. 7:5,6
      Sillä ei Makedoniaan tultuammekaan lihamme saanut mitään rauhaa, vaan me olimme kaikin tavoin ahdistetut: ulkoapäin taisteluja, sisältäpäin pelkoa. Mutta Jumala, joka masentuneita lohduttaa, lohdutti meitä Tiituksen tulolla

      • Noinhan se on.

        Ahdistus on yksi masennuksen oireista.
        Ahdistus on tunne kun masentunut on kykenemätön tekemään elämänmuutoksia tai muita ratkaisuja kohdatessaan ongelmia.


    • asiastakyse

      Kyllä juuri uskovainen voi olla ahdistettu ja masennettu, mutta vain määräajan. Tulee päivä, jolloin laki on saanut tehtyä tehtävän ihmisen kohdalla ja sen jälkeen seuraa vapaus synnistä, joka tuottaa masennusta ja ahdistusta. Lukemattomat lain kautta Kristukseen päässeet kertovat, miten he saivat vapauden ahdistuksesta ja masennuksesta. Synti tuottaa masennusta.

      Paavalin ahdistukset johtuivat evankeliumin takia kärsimisestä. Aasian matkallaan hän oli jopa peloissaan henkensä puolesta. Paavalin ahdistukset eivät johtuneet siitä, että hän ei olisi hyljännyt ahdistusta ja masennusta tuottavaa syntiä, vaan ne johtuivat siitä, että hän joutui vainotuksi ja pelkäämään jopa henkensä puolesta evankeliumin takia.
      Paavali oli vahva uskossaan ja kiitosmielinen, mutta hän joutui silti kärsimään evankeliumin takia, kuten Jeesus EDELTÄ hänelle kertoi. Paavali nimittäin ei voinut sen jälkeen, kun hänet oli Jumalan tehtävään valittu, vyöttää itse itseään, vaan hänet vyötti toinen. Jumala johdatti hänet ahdistusten kautta voittamaan sieluja.

      2. Korinttolaiskirje 4

      15 Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi.
      16 Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.
      17 Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti,
      18 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.

      • asiastakyse

        Jotta TIETO saisi oikean muodon, joudumme jälleen palaamaan uskon alkulähteille. Jumala siis antaa kutsun, Hän antaa elämän leivän ja voiman ja ymmärryksen syödä tuota elämän leipää.

        Elämän leipä on Jumalan Sana. Evankeliumi on tuo Jumalan Sana. Evankeliumi on vesi, joka on SYNTIÄ VASTAAN. Vaikka kuka miten päin lukee evankeliumia, niin sieltä löytyy vain Jeesuksen täyttämän lain mukainen opetus.

        Nyt on niin, että ei kukaan tule Jeesuksen luokse puhtaana, vaan tulee monintavoin raajarikkoisena, niin psyykkisesti kuin henkisestikin. Ei kukaan ole ottanut evankeliumia vastaan uskosta ostattomana. Ei uskosta osattomaa kiinnosta Jumalan annit. Siksipä ihminen onkin uskossa ennen uudestisyntymistään ja hänessä on silloin eri henki vielä, mitä uudestisyntyeissä.
        Heissä, jotka vesi ja Henki, eli evankeliumi ja Jumalan Henki tekee uudeksi on Jumala jäänyt asumaan.
        Puhdistuksen alla olevassa Jumala ei vielä asu, mutta kasteen lupauksen mukaan Pyhä Henki opettaa kastetulle Jumalan Sanalla ja kirkastaa Sanan ja näin ihminen on päässyt muutosvoiman alamaisuuteen. Pyhä Henki ei ole tuossa vaiheessa vielä mennyt arkkiin sisälle, vaan on arkin ulkopuolelta opettamassa kutsuttuja, mutta Jumala tulee arkin sisälle sinä päivänä, kun ihmisessä on toteutunut se, että hänet on kastettu Jeesuksen kuolamaan ja ylösnousemiseen. Ensin siis pitää kuolla samalainen kuolema, minkä Jeesus kuoli Ihmisten Poikana ollessaan. Hän kuoli kertakaikkiaan synnille. Evankeliumi vie siis ensin kuolemaan, lihan kuolemaan ja siitä ylösnousemiseen ja uutena syntymiseen.

        On siis USKOVAISIA, joissa on vielä henki, joka ei ole Jumalan Henki, mutta uudestisyntyneitä Jumalan lapsia ei ole, joissa olisi vieras ja paha henki. Heidät evankeliumi on pessyt puhtaaksi ja koska he ovat uskoneet Jumalan Sanan, ovat he puhdistaneet itsensä maailman saastutuksesta uskon kautta Jeesukseen ja totisesti heissä ei voi asua pahahenki, koska Jumalan Poika, Jumalan Sana on vallannut heidät heidän kuuliaisuutensa takia kokonaan. Samassa astiassa ei asu Pyhä Henki ja paha henki, vaan jompi kumpi. Uskovaisella on valtava toivo, koska hän saa uskoa, että saastainen henki lähtee hänestä ja Jumala täyttää hänet Pyhällä Hengellä ja ME tulee ja jää asumaan.
        Tyhjään, puhdisttuun huoneeseen saastainen henki saattaa palata kavereineen ja siksi USKONASIOILLA EI PIDÄ LEIKKIÄ. Ihminen, joka on alkanut uskon kautta pesun, koska evankeliumi alkaa aina ehdottomasti pestä ihmistä, on vaarassa joutua vääränhengen uhriksi, koska pesu tuottaa ensin puhtaan, kaunistetun huoneen. Tuossa vaiheessa uskovainen ei ole vielä ME täyteinen, vaan on vasta tulossa Jumalan aikaan, jolloin hänet täytetään. Tuossa vaiheessa ihminen on vielä koetuksen alla ja jos hän alkaa ottamaan vastaan heti puhdistuksen jälkeen väärä oppia, ei Jumala tule koskaan häneen asumaan. Jumala tulee asumaan vain sinne, missä Jeesuksen opetukset otetaan vastaan ja pidetään ne.
        Nämä, jotka ovat edenneet puhdistuksen kanssa, mutta alkaneetkin vastaamaan pahaan pahalla, tai alkaneetkin etsimään eksytyksiä, ovat vaarallisimpia vastustajia Jumalalle. He tuntevat Sanan niin, että osaavat Hänestä kirjoittaa hyvin totuuden oloisesti, mutta heidän HEDELMÄNSÄ ON VÄÄRÄ.
        Sen takia Jeesus sanoo, että hedelmistä heidät tunnetaan. Heitä ei tunnetaan minkään tunteen perusteella, jota he kuuliassa herrättävät, vaan vain heidän hedelmistään. He ovat niitä, jotka miellellään syyttävät ja soimaavat lähimmäisiä, etsivät heistä vikaa ja uskaltavat luulemansa vian perusteella solvata heitä mitä kamalammin sanoin.

        Usko on niin yksinkertainen asia, että usko tekee kaiken ihmisessä. Siis, joka uskoo rakkaudenkäskyjen täyttävän lain saa muuttua kykeneväksi lain pitäjäksi, eli saa voiman tulla Jumalan lapseksi.

        Rakkaat Sanan puhdistuksessa olevat, älkää alkakako vahingossakaan vastaamaan pahaa puhuville heidän tavallaan. Jos niin teette olette kääntyneet lavealle tielle.


    • * Pe.ku, kun luet mun kirjoituksia, lukisit oikein. Masennus ja ahdistukset ei ole sitä, että sisäälni olisi demoneja, koska uskovan sydämessä ei voi olla pahojahenkiä, se on mahdottomuus, koska siellä on Jeesus, joka maanpäällä ollessaankin ajoi riivaajat pois niistä kärsivistä ihmisistä.

      * Uskovaisella on AHDISTUKSIA ja masennustakin, hän voi jopa palaa loppuun fyysisesti, ja henisesti , mutta hänessä ei ole pahojahenkiä. Niin kuin nimm. " Mikä neuvoksi" sanoo itsessään olevan. Paavalikin oli ahdistettu monin eritavoin, ja oli jopa pelkoa sisältäpäin. Mutta ei hänessäkään ollut pahojahenkiä. Sinulla Pe.ku on merkilliset laput silmillasi, varsinkin, kun luet mun kirjoituksia, vai ihanko tahallaan vääristät kaikki?

      * Et voi olla noin tyhmä, ettet ossa eroittaa asioita oikein ja päätellä asiallisesti, nyt vaan kyllä siltä näyttää, vihasi mun uskoani kohtaan on henkohtaista ja haluat ainoastaan loukata ja mustamaalata minua , vääristelemällä kirjoituksiani, ja nostaen vanhoja asioita uudestan ja uudestaan esille, mutta et koskaan totuudellisesti, vaan valikoimalla ja asiota kieroon saattamalla, saadaksesi minut mahdollimman huonoon valoon. Voiko noin ilkeää ihmistä edes olla ? Mikä pahahenki oikein olet?

      * Tiedän, että et vastaa. Sun tapas on livahtaa piiloon, ja sopivan asian tullessa ryntäät piilostasi, kuin hyeena saaliin kimppuun. Valheinesi ja tyhmine päätelminesi !

      • Sam ja Sam

        Miten Pe.ku reagoi kun kuuli poikansa ottaneen uskovien kasteeen? Sehän salattiin kauan mutta on tullut ilmi. Mitä Pe.kun vaimoon tulee siitä myöhemmin lisää.


      • Sam ja Sam kirjoitti:

        Miten Pe.ku reagoi kun kuuli poikansa ottaneen uskovien kasteeen? Sehän salattiin kauan mutta on tullut ilmi. Mitä Pe.kun vaimoon tulee siitä myöhemmin lisää.

        Pidäs siekii kuule nainen
        pienempää suuta!
        Etei ne jotka eivät usko
        luule että olet hellari ja kultisti!

        Mikä mättää?
        Eikö kultismin rauha riitä.........Tosi akkamaista..YÄK!


      • Hui hirvittävyyttä

        Sulla mohikaani on sisälläsi ainakin vainohrhaisuus eli paranoia! Kuvittelet kaikkien hyökkäävän sinua vastaan kun arvostelemmme sqanomisiasi ja kirjoitelmiasi!


      • Hui hirvittävyyttä kirjoitti:

        Sulla mohikaani on sisälläsi ainakin vainohrhaisuus eli paranoia! Kuvittelet kaikkien hyökkäävän sinua vastaan kun arvostelemmme sqanomisiasi ja kirjoitelmiasi!

        * Miten niin, kaikkein? Olen vaan Pe.kun ilkeyksien kohde, ollut jo vuosia, syytä en teidä. Mutta luulenpa, että minussa on Pyhä Henki, joka on täysi vasta Henki Pe.kun Jumalan kiletäjä demoneita vastaan, siitäkös Pe.kua riivaa sisltäpäin patahenget, ja kohdistaa ne minuun. Mieti sinäkin asioita oikealla päättelyllä, äläkä yhdy Mohokaani fobiaan !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1093
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      539
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      531
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      525
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      464
    Aihe