Liiallinen pelko ja pakkoi-oireet??? Apua??

Apua tarvitseva

Olen pitkään pelännyt yksin oloa. En ollut tuskin koskaan yksin kotona, kun asuin viellä vanhempieni luona. Joku oli aina kotona ja pisin aika yksin oli varmasti 2 tuntia. Kun olin yksin laitoin Tv päälle ja kaikki valot, vaikka olisikin ollut päivä. Kun heräsin yöllä en uskaltanut mennä vessaan ja nukuin pitkään ovi raollaan tai yövalo päällä tai radio päällä. Vähän ennen kun täytin 18 pelko kuitenkin paheni eikä valo enää auttanut. Pelkäsin vessaa, suljettuja ovia ja hiljaisuutta. Itkin ja valvoin monta yötä. Lopulta uskalsin puhua asiasta kotona. Peko kuulemma saattoi johtua sressistä koulun takia (jossa minua kiusatiin) ja pian kotoa pois muuttamisen takia. Muutin 18 vuotta täytettyäni yksin ja pelko paheni taas entisestään. En pystynyt olemaan edes päivällä yksin kotona. Pelkäsin että joku tulee kiduttamaan minua. Ei tapa vaan jättää kärsimään hitaasti, niin etten voi huutaa apua. Pelkäsin ja itkin ja kutsuin kavereita yöksi(en kertonut heille syytä) kaikki on aina hyvin, jos en ole yksin. Pelko paheni ja paheni kunnes en pystynyt nukkumaan yhtään yötä. Nukuin päivisin muutaman tunnin ja heräilin kokoajan. Nukuin veitsi tyynyni alla valmiina, jos joku tunkeutuisi kotiini. Oli aina täysin varma että joku piileksi vaatekomerossa tai vessassa, sängyn alla tai keittiössä. Tiedän että se on hullua ja todella pieni todennäköisyys että joku hullu murtautuisi kiduttamaan minua, mutta silti se pelottaa.
Asiat parani hetkeksi kun hukutin itseni työntekoon, mutta nyt työt alkaa jo tasaantua ja pelot tulevat takasin. edellispäivänä heräsin 7 aamulla vaikkei olisi ollu pakko. en uskaltanut tulla tuntiin makuuhuoneestani sillä muu asunto näytti pimeältä ja pelottavalta. Eilen en uskaltanut mennä nukkumaan enkä uskalla koskaan mennä yöllä vessaan. enkä myöskään roikottaa kättä tai jalkaa tai peitonhelmaa koska pelkään että joku s-ngynalta nappaa kiinni.
Googletin pelon ja esille tuli pakko-oireet.
Minulle todettiin aijemmin todella vaikea masennus ja olen ollu 2 kertaa osastolla itsetuhoisuuden takia. Nuorempana minulla oli paha syömishäiriö, joka ei kai ole vielläkään täysin parantunut. Tai ei kai syömishäiriöstä koskaan parane kokonaan? Olen täysin varma, että olen jotenkin viallinen ja hullu.

Oireita lueteltioin pakko-oireiksi (jotka tunnistin itselläni) Täydellisyyden tavoittelu( esim koulussa ja harrastuksissa. pärjäämisessä elämässä), sairauksien ja ruoan pelko.( en pysty syömään ruokaa jos se on ollut jääkaapissa yli vuorokauden koska voin saada ruokamyrkutyksen tai jotain loisia) En pysty syömään ns raakaa kalaa koska siitä voi saada lapamadon tai jotain muuta. en myöskään rapuja. Heitän ruoat pois muutaman päivän ennen parasta ennen päivää, koska ne voivat olla pilalla.

Kun vedän vessan pidän korvistani kiinni koska muuten se pelottaa. en oikeen tiedä miksi, mutta kuitenkin.

Pelkään ötököitä ja sain paniikkikohtauksen kun kotonani oli koppakuoriainen kesällä. Lopulta kun olin soittanut kaikille soitin itkien ja paniikissa porukoilleni. He tulivat yöllä 1 tappamaan ötökän ja koska pelkään että se ei kuollutkaan ja tulee vessanpöntästä ylös, se piti viedä ulos roskiin. Pelkään hysteerisesti kaikkia ötököitä, myös kastematoja. Sinä yönä kun se koppakuoriainen oli kotona nukuin sohvalla, koska pelkäsin sänkyni kuhisevan niitä. heräsin muutaman minuutin välein ja suihkutin hiuslakkaa iholleni, ette ne pysyisivät kaukana minusta. aamulla kävelin kengät jalassa pois. muutin pois asunnosta koska siellä oli sokeritoukkia.

tässä oli muutama esimerkki. olen 19 vuotias tyttö. Voiko minulla olla pakko-oireinen häiriö? vai olenko vaan yksinkertasesti hullu? minne voisin mennä hakemaan apua? psykiatrit pakottavat puhumaan oikeista vanhemmistani ja tunkevat minut täyteen lääkkeitä enkä halua kummankaan takia mennä sinne juttelemaan. Apua : (((

3

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pöörri

      ei kukaan sinua pakota niitä lääkkeitä syömään mutta kuulostaa siltä että nuo vaivaavat paljon elämääsi. Mene juttelemaan psykiatrille tai sairaanhoitajalle kukaan ei pakota sinua puhumaan mistään mistä et ole valmis puhumaan. Rohkeasti apua hakemaan ja kohtaamaan pelkosi:)

      • Apua tarvitseva

        kiitos vastauksesta: )
        pelkä'än että ne sulkee minut taas osastolle ja ajattelee että olen hullu. jota kai olenkin... masennuslääkkeet vie kaikki ajatukset pois ja elämästä tulee tasaisen tylsää. en halua sitä. haluan vaan päästä eroon peloista ja paniikkikohtauksista


      • Pöörri
        Apua tarvitseva kirjoitti:

        kiitos vastauksesta: )
        pelkä'än että ne sulkee minut taas osastolle ja ajattelee että olen hullu. jota kai olenkin... masennuslääkkeet vie kaikki ajatukset pois ja elämästä tulee tasaisen tylsää. en halua sitä. haluan vaan päästä eroon peloista ja paniikkikohtauksista

        no kun menet ja sanot noin että haluat päästä eroon peloista ja paniikkikohtauksista niin varmasti auttavat eivätkä sulje sinua minnekään osastolle (ei nykyään ole vara ihmisiä osastoida jos ei ole kunnon syytä:P).

        Jos olisit ns. hullu et epäilisi omaa hulluttasi vaan pitäisit itseäsi normaalina, mitä kukaan ei ole. Sinulla on outoja pelkoja ymmärrät sen mutta ei se tee sinusta hullua. Minusta se, että ymmärrät itsekin että on outoa pelätä jotain ötökkää noin paljon on hyvä, koska voisit ajatella että se on "normaalia" ja tiedän että ymmärrät sen itsekin kun kerroit sen esimerkkinä. usko minua voisit olla "hullumpikin":D onnea matkaan vaan


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1827
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1213
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1156
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1129
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe