Minä en ole koskaan uskonut mihinkään/kehenkään mitä ei ole olemassa tai mitä ei voi nähdä/kokea ,
enkä tule koskaan uskomaankaan mitään,etenkään mitään uskon juttuja.
Uskomattomuus
5
208
Vastaukset
- jli
Onpa sinulla kapea maailmankatsomus, kun et tajua, että voi olla asioita, joita et voi hahmotella viidellä aistillasi. Silloin asetat itsesi, havaintokykysi ja aivojesi käsityskyvyn korkeimmalle tasolle, jonka ylipuolella mitään ei voi olla olemassa. Silloin sinulla on myös vastauksia olemassaolomme kaikkiin kysymyksiin.
Ikävä asia on, että tämä kaatuu omaan mahdottomuuteen.
Itse olen ajatellut ja pohtinut asioita paljon laajemmin. Silti minulla ei ole vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Näistä olen jotakin esittänyt linkissä:
http://www.nic.fi/~jlindell/miksikristusko.htm
Pähkinäkuoressa olen esittänyt keskeiset asiat näin (ote kohdasta 5.7):
"Käytännön elämässäkin (omassa elämässämme, yhteiskunnassa, elinkeinoelämässä, jne.) joudumme tekemään valintoja eri vaihtoehtojen välillä, vaikka meillä ei ole täydellisiä tietoja kaikista niihin liittyvistä asioista, jotka ehkä jopa tuntuvat ristiriitaisilta. Silloin teemme valinnan sen perusteella, mikä vaihtoehto KOKONAISUUDEN kannalta näyttää parhaimmilta. Näin olen aikoinaan tehnyt uskon asioissa lukuisten osatekijöiden pohjalta, enkä ole myöhemmin tarvinnut katua. Totesin, että vaikka minulla ei ole vastausta kaikkiin kysymyksiin, niin huomioiden kaikki ne lukuisat osatekijät, joita silloin pohdin, usko Jumalaan, Hänen Sanaansa ja pelastussuunnitelmaansa evankeliumin ilmoituksen kautta on sittenkin kaikkein järkevin vaihtoehto.
Tämä huolimatta siitä, ettei elävä pelastava usko ole suinkaan älyllisen toiminnan tuote, se on Jumalan tarjoama ja antama lahja. Saamme nöyrinä ottaa sen kiitollisena vastaan. Näin se vaan on, vaikka sitä ei kukaan voi sanallisesti tarkkaan selittää. On vähän sama juttu kuin meidän fyysisen elämän suhteen. Jos elämäni edellytys olisi, että ymmärtäisin kaikki ruumiini toiminnot, joutuisin toteamaan, ettei minulla ole tietoa eikä uskoa siihen. Mutta todellisuudessa minä vaan elän ja nautin siitä, vaikka en voi toiselle selittää, mitä elämä itse asiassa on. Samoin on hengellinen elämä eli yhteys Jumalan kanssa. Se myös sittenkin toimii, kun turvaudumme Jeesuksen sovitustyöhön, jota tuskinpa kukaan täysin ymmärtää." - ggt
sori mutta olet väärässä! :) sinä nimittäin uskot!!!! uskot siihen että mitään uskottavaa ei ole olemassa! eli uskoa se sekin on! kaikki uskoo johonkin, sinä USKOT siihen että "uskon"-juttuja ei ole! thats it..!
- jaa
Uskotko sinä vaaleansinisiin lentäviin ihmissyöjäpäästäisiin? Jos et usko, niin uskotko, että itse asiassa vain uskot ettet usko vaaleansinisiin lentäviin ihmissyöjäpäästäisiin. Eli, eikö voi olla uskomatta mihinkään ilman että oikeastaan uskoo että ei usko niihin?
- Exxa
Magneettikenttääkään ei voi aistein havaita, eikä moniakaan sähkömagneettisten säteilyn muotoja, korkeintaan valo- ja lämpösäteily jotka ovat vain pieni sektori sähkömagneettisesta säteilystä.
Sähkömagneettisen säteilyn lisäksi on todennäköisesti muitakin säteilyn ja värähtelyjen muotoja. Painovoimakin on melko uskomaton. Ulottovuuksiakin on todennäköisesti useampia kuin tunnemme.
Miten sitten muodostuu tietoisuus? Luultavasti jokainen uskoo olevansa tietoinen ja älyllinen eikä näillekään ole yksiselitteistä vastausta.
Mikä on sitten uskonjuttu, olisiko esimerkiksi kuussa käyminen? Siitähän ei ole mitään todisteita, jo 60-luvun tekniikalla voitiin tehdä sellaisia kuvamanipulaatioita studioissa.
Jokaisella saa ja pitäisi olla omat uskomuksensa. Mitään olemassa olevaa uskontoa en voi suositella kenellekään, sillä niissä on kiellettyä itsenäinen ajattelu ja päättely. Uskonnot ovat ihmisten tekemiä eivätkä siten voi olla sen enempää oikeassa kuin kuka tahansa. - Hexa
Magneettikenttääkään ei voi aistein havaita, eikä moniakaan sähkömagneettisten säteilyn muotoja, korkeintaan valo- ja lämpösäteily jotka ovat vain pieni sektori sähkömagneettisesta säteilystä.
Sähkömagneettisen säteilyn lisäksi on todennäköisesti muitakin säteilyn ja värähtelyjen muotoja. Painovoimakin on melko uskomaton. Ulottovuuksiakin on todennäköisesti useampia kuin tunnemme.
Miten sitten muodostuu tietoisuus? Luultavasti jokainen uskoo olevansa tietoinen ja älyllinen eikä näillekään ole yksiselitteistä vastausta.
Mikä on sitten uskonjuttu, olisiko esimerkiksi kuussa käyminen? Siitähän ei ole mitään todisteita, jo 60-luvun tekniikalla voitiin tehdä sellaisia kuvamanipulaatioita studioissa.
Jokaisella saa ja pitäisi olla omat uskomuksensa. Mitään olemassa olevaa uskontoa en voi suositella kenellekään, sillä niissä on kiellettyä itsenäinen ajattelu ja päättely. Uskonnot ovat ihmisten tekemiä eivätkä siten voi olla sen enempää oikeassa kuin kuka tahansa.
Hexa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399