Todistajia koskevan Poikkeuslain purkaminenp

ei ole ratkaisu totaalikieltäytyjien kokemaan syrjintään. Tätä mieltä ovat varmasti myös monet totaalikieltäytyjät. Ratkaisu olisi koko nykyisen maanpuolustusvelvollisuuslain remontointi, asia josta monet ovat ilman muuta samaa mieltä.
Mielenkiintoista onkin se, että jotkut kovaääniset entiset todistajat ovat olleet suureen ääneen vaatimassa poikkeuslain purkua. Miksi? Takana ovat tietysti vihamieliset asenteet ja kostonhalu entisille uskontovereille. Asiaa ei haittaa hiukkaakaan se, että nimenomaiset entiset todistajat eivät itse ole käyneet armeijaa, riittää kunhan muut käyvät sen.
Erikoiseksi tämän asian tekee myös se, että todistajien tapoja kritisoivat entiset todistajat tuovat esiin sen, miten todistajat sokeasti noudattavat annettuja ohjeita ja jopa kuolevat mieluummin kuin ottavat verta, samalla kun he vaativat todistajia uhraamaan henkensä sodassa maan hyväksi. Kuinka monet punnukset tällaisilla henkilöillä on? Yhdet itselle, toiset todistajille, kolmannet ...?
Tällaiset entiset todistajat eivät edusta kovin korkeaa humaanisuutta asenteellaan.
25124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Armrijassahan tehdään pojista miehiä.
Armrijaa käymättömät exät on siis ikuisia pikkupoikia.

Äänestä

Jos maanpuolustus perustuisi vapaaehtoisuuteen niin ei siitä mitään tulisi. Me olemme itsenäinen valtio nykyään koska meillä oli ihmisiä jotka puolustivat maatamme. Todistajamielisille on ilmeisesti samantekevää vaikka olisimme nyt osa Venäjää ja täällä olisi sen mukainen korruptio ja ongelmat.

On itsestään selvää että jos idea on tasavertaisuus niin pasifistin vakaumusta tulee kunnioittaa samalla tavalla kuin todistajien vakaumusta. Ei valtio voi sanoa että pasifistin vakaumus on vähemmän arvoinen kuin todistajan vakaumus ja vapauttaa näin todistaja mutta ei pasifistia.

On ehdottomasti purettava todistajien vapautus armeijasta. Käytännössä tämä tarkoittaisi että todistajat suorittavat siviilipalveluksen kuten muutkin joiden aatteeseen ei armeija sovi.

Kun puhut eri punnuksista niin se kuuluu todistajien uskontoon vahvasti. Käytetään kaksia punnuksia ja kaksoisajattelua laajasti. Esimerkkinä tästä on se, että todistajat käy siviilipalveluksen monessa maassa mutta Suomessa se muka olisi jotenkin vakaumuksen vastaista. Kysymys on vain saavutetun edun puolustamisesta. VT-uskonto sallii nykyisin käydä siviilipalveluksen.

Miksi sellainen uskonto tarvisi vapautuksen armeijasta jonka oppien mukaan on täysin mahdollista suorittaa siviilipalvelus armeijan sijasta? Se vapautus on täysin turha koska heillä on laillinen oikeus mennä siviilipalvelukseen valtion ja heidän oman uskonnon sallimana.

Idea on se, että tehtiimpä maanpuolustusvelvolisuuslaille mitä tahansa niin samojen sääntöjen tulee koskea kaikkia. Ihan samalla tapaa todistajat kokisi sen epäoikeudenmukaisena jos heidän pitäisi mennä armeijaan ja muut olisi vapautettu, tai missä tahansa asiassa olisi vastaavaa eriarvoista kohtelua.

Joko kaikki voidaan vapauttaa vakaumukseen vedoten tai sitten ei vapauteta ketään vakaumukseen vedoten.

Ja totaalikieltäytyjiä koskee sama asia. Siviilipalvelus ei ole aseiden kanssa pelaamista vaan yleishyödyllistä ja usein humaaniakin toimintaa. Olemme saaneet hienon maan ja voimme kyllä tehdä jotain sen eteen pienen aikaa elämästämme.

Äänestä
  • > Esimerkkinä tästä on se, että todistajat käy siviilipalveluksen monessa maassa <

    Kerropa sitten kyseiset "monet maat" nimeltä.

    -DH-

    Äänestä

  • DH-2012 kirjoitti:

    > Esimerkkinä tästä on se, että todistajat käy siviilipalveluksen monessa maassa <

    Kerropa sitten kyseiset "monet maat" nimeltä.

    -DH-

    Tilanne Armeniassa:

    Armeniassa on kuluneiden 20 vuoden aikana tuomittu yli 450 asepalveluksesta kieltäytynyttä Jehovan todistajaa. Tätä kirjoitusta valmisteltaessa tuon maan vankiloissa oli 58 nuorta miestä, jotka olivat uskonnollisista syistä kieltäytyneet astumasta asepalvelukseen.
    Maan viranomaisten mukaan laki on sittemmin antanut tähän [siivilpalvelukseen] mahdollisuuden, joten aseellisesta palveluksesta kieltäytyvät voivat nyt valita sen. Vaihtoehtoinen palvelus suoritetaan kuitenkin sotilashallinnon alaisuudessa, joten monet kutsuntaiässä olevat aseistakieltäytyjät eivät voi hyödyntää sitä.

    -DH-

    Äänestä

Kuunnellessa inttikertomuksia ei kuulosta täysipäisten touhulta lainkaan.
Varsinaista aivopesua se armeija on.

-armeija on vain rasite veronmaksajille
ja on ihan hyvä että varuskuntiakin alasajetaan.
Miksi se siviilipalvelus muka pitää myöskään suorittaa?

Mistä syystä?
Tasavertaisuus?
Miksei naisten pidä suorittaa myös siviilipalvelusta?

sitten voitaisiin puhua jo tasavertaisuudesta
jos kaikkien kansalaisten on pakko suorittaa siviilipalvelus.

Äänestä

"Käytännössä tämä tarkoittaisi että todistajat suorittavat siviilipalveluksen kuten muutkin joiden aatteeseen ei armeija sovi."

Ei kai, kyllähän se tarkoittaa sitä, että todistajat menevät vankilaan.

"Kun puhut eri punnuksista niin se kuuluu todistajien uskontoon vahvasti.2

Tässä aloituksessa ei puhuta todistajien punnuksista, vaan niiden, jotka vaativat todistajien erioikeuden purkamista.

"Idea on se, että tehtiimpä maanpuolustusvelvolisuuslaille mitä tahansa niin samojen sääntöjen tulee koskea kaikkia."

Niin, se tarkoittaa siis sitä, että muiden totaalikieltäytyjien tulee saada myös vapautus armeijasta. Menetelmä vakaumuksen tutkimiseksi on vain kehitettävä.

"Olemme saaneet hienon maan ja voimme kyllä tehdä jotain sen eteen pienen aikaa elämästämme. "

Sinun mielestäsi siis kansalainen on velvollinen kuolemaan valtion puolesta?
Melkoinen mainospuhe, kun kaikki tietävät, että pelkkää tykinruokaa on tänä päivänä tavallisen armeijan käynyt.
Maanpuolustusvelvollisuus voidaan hoitaa toisellakin tavalla, nationalistit voivat vapaasti olla eri mieltä asiasta.

Äänestä
  • "Ei kai, kyllähän se tarkoittaa sitä, että todistajat menevät vankilaan."

    Miksi sitten monessa muussa maassa todistajat suorittaa siviilipalveluksen?

    "Tässä aloituksessa ei puhuta todistajien punnuksista, vaan niiden, jotka vaativat todistajien erioikeuden purkamista."

    Jo sana erioikeus kuvaa hyvin että se on epäoikeudenmukaista. Suomi on saanutkin eu:sta huomautuksia jehovan todistajien vapautuksen suhteen koska se asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan. Voi myös kysyä että miksi juuri jehovan todistajat pitäisi vapauttaa koska he eivät muutenkaan halua kunnioittaa isänmaataan.

    "Niin, se tarkoittaa siis sitä, että muiden totaalikieltäytyjien tulee saada myös vapautus armeijasta. Menetelmä vakaumuksen tutkimiseksi on vain kehitettävä."

    Silloin tilanne olisi se että kaikilta löytyisi joku "vakaumus" jolla pääsee livohkaan velvollisuuksista. Suomi on itsenäinen koska meillä oli puolustusvoimat. Suomi ei itse koskaan hyökkää. Me puolustamme vain tarvittaessa maatamme ja se on täysin hyväksyttävää.

    On erikoista että jehovan todistajat pitää asepalvelusta kauheana vaikka kuitenkin he palvovat Jumalaa jonka uskovat pian tulevan hävitysasein varustettujen teloitusenkelien kanssa tappamaan kaikki järjestöön kuulumattomat. Raamatussa myös Jumala suorastaan käski kansoja sotimaan aikanaan.

    Fiksut ihmiset hoitaa asiat puhumalla ja sopimalla, eikä sotimalla. Valitettavasti fakta on maailmassa vain se, että vaikka me teemme asiat noin niin kaikki muut eivät tee. Kun nämä epäfiksut sitten hyökkäävät tänne on meillä moraalinen oikeus puolustautua.

    Äänestä

  • puolustusta kirjoitti:

    "Ei kai, kyllähän se tarkoittaa sitä, että todistajat menevät vankilaan."

    "Miksi sitten monessa muussa maassa todistajat suorittaa siviilipalveluksen?"

    Riippuu varmaan tuon maan tilanteesta.

    "Jo sana erioikeus kuvaa hyvin että se on epäoikeudenmukaista."

    Edelleenkin oli kyse niiden punnuksista, joiden mielestä verestä ei saa kieltäytyä mutta ihmisen pitää olla valmis kuolemaan Suomen puolesta.

    " Voi myös kysyä että miksi juuri jehovan todistajat pitäisi vapauttaa koska he eivät muutenkaan halua kunnioittaa isänmaataan. "

    Kyllä he kunnioittavat Suomea, ovat lakia noudattavampia kuin monet muut.
    Turha siis puhua että vain se kunnioittaa , joka on valmis kuolemaan maan puolesta.

    "Silloin tilanne olisi se että kaikilta löytyisi joku "vakaumus" jolla pääsee livohkaan velvollisuuksista."

    Tarkoitat siis sanoa, että kukaan suomalainen ei kunnioita isänmaataan.

    "On erikoista että jehovan todistajat pitää asepalvelusta kauheana vaikka kuitenkin he palvovat Jumalaa jonka uskovat pian tulevan hävitysasein varustettujen teloitusenkelien kanssa tappamaan kaikki järjestöön kuulumattomat."

    Nyt on puhe todistajien armeija-asiasta, ei taivaallisen teloitusjoukkojen koulutuksesta. Koeta ymmärtää, että siinä on vissi ero.

    " Me puolustamme vain tarvittaessa maatamme ja se on täysin hyväksyttävää."

    Kukaan ei ole kiistänyt asiaa. Sen sijaan on ymmärrettävä se, että kaikki eivät katso tuon olevan hyväksyttävää ja jos kaikki suhtautuisivat samoin, ei armeijaa edes tarvittaisi.

    "Kun nämä epäfiksut sitten hyökkäävät tänne on meillä moraalinen oikeus puolustautua. "

    Missä kohtaa on esitetty, että sellainen ei olisi sallittua?

    Äänestä

"Todistajia koskevan Poikkeuslain purkaminen ei ole ratkaisu totaalikieltäytyjien kokemaan syrjintään"

En ole kuullut k o s k a a n kenenkään tällaista väittävänkään.

"Ratkaisu olisi koko nykyisen maanpuolustusvelvollisuuslain remontointi, asia josta monet ovat ilman muuta samaa mieltä."

Kuten myös valtaosa entisistä todistajista.

"Mielenkiintoista onkin se, että jotkut kovaääniset entiset todistajat ovat olleet suureen ääneen vaatimassa poikkeuslain purkua. Miksi?"

Ihan vain siksi että sille ei ole minkäänlaisia perusteita. Siviilipalvelus on todistajille sallittua, joten he eivät ole enää totaalikieltäytyjiä, kuten he olivat silloin kun laki vapautuksesta laadittiin. Sille (totaalikieltäytymisen) pohjallehan se tehtiin. Jehovan todistajat ovat nykyään täysin samassa tilanteessa kuin kaikki muutkin asepalveluksesta kieltäytyjät. Heillä on ihan samanlainen mahdollisuus suorittaa siviilipalvelus.

"Takana ovat tietysti vihamieliset asenteet ja kostonhalu entisille uskontovereille."

Hätäinen yleistys on argumentaatiovirhe.

Takana on se että todistajien erivapaudelle ei ole mitään perusteita. Ja se että todistajat laskevat mediassa asiasta luikuria. Jos todistajat voivat suorittaa vastaavaa korvaavaa (ase- tai maanpuolustukseen perustuvaa) palvelusta, niin he voivat suorittaa sitä myös täällä. On toki ymmärrettävää että saavutetuista eduista pidetään viimeiseen asti kiinni, mutta entiset todistajat näkevät tämän läpi ja siksi tiedottavat todistajien nykyisestä (todellisesta) linjasta ja siitä että vapautuslaille ei ole perusteita.

"samalla kun he vaativat todistajia uhraamaan henkensä sodassa maan hyväksi."

Tämä onkin sitten suoranaista mustamaalaamista ja valhe.

Äänestä
  • "En ole kuullut k o s k a a n kenenkään tällaista väittävänkään."

    Monet palstaa seuraavat ovat kyllä huomanneet tuollaista kommentointia. Se, että et ole huomannut sitä, kertoo lähinnä sinusta. Kannattaa myös lukea oma viestisi uudelleen.

    ""Mielenkiintoista onkin se, että jotkut kovaääniset entiset todistajat ovat olleet suureen ääneen vaatimassa poikkeuslain purkua. Miksi?"

    Ihan vain siksi että sille ei ole minkäänlaisia perusteita. "

    Takana ovat tietysti vihamieliset asenteet ja kostonhalu entisille uskontovereille. Asiaa ei haittaa hiukkaakaan se, että nimenomaiset entiset todistajat eivät itse ole käyneet armeijaa, riittää kunhan muut käyvät sen.

    "Hätäinen yleistys on argumentaatiovirhe."

    Sivuutit asian kiireesti. Totta kai takana on juuri se mitä tuossa sanotaan:

    vihamieliset asenteet ja kostonhalu entisille uskontovereille.

    ""samalla kun he vaativat todistajia uhraamaan henkensä sodassa maan hyväksi."

    Tämä onkin sitten suoranaista mustamaalaamista ja valhe. "

    Ei ole. Samat henkilöt, jotka paasaavat verioppia vastaan, ovat vaatimassa todistajia armeijaan. Armeija käydään, jotta opitaan maanpuolustuksellisia taitoja, joita käytetään tappamiseen ja tapettavaksi tulemiseen.
    Tämä asia ei muut muuksi vaikka väitätkkin sinisen olevan vihreää.
    Sinusta se tekee kyllä valehtelijan.

    Äänestä

  • ### kirjoitti:

    "En ole kuullut k o s k a a n kenenkään tällaista väittävänkään."

    "Samat henkilöt, jotka paasaavat verioppia vastaan, ovat vaatimassa todistajia armeijaan. Armeija käydään, jotta opitaan maanpuolustuksellisia taitoja, joita käytetään tappamiseen ja tapettavaksi tulemiseen."

    Kuka vaatimalla vaatii todistajia armeijaan? Oma mörkönnekö kenties?

    Tässä on vaikea ymmärtää miten korvaava siviilipalvelus, jossa voisi ylläpitää ja edistää ihmiselämää vanhainkodissa tai sairaalassa on "maanpuolustuksellisia taitoja".

    Äänestä

  • olkinukkeja lentää kirjoitti:

    "Kuka vaatimalla vaatii todistajia armeijaan? "

    Monet vaativat, toiset vain siviilipalvelukseen menemistä. Käy lukemassa vaikka veljesseuran sivuilta, kyllä sieltä löytyy u s e i t a, jotka ovat sitä mieltä, että todistajat armeijaan.
    Meneekö se nyt jakeluun?

    "Tässä on vaikea ymmärtää miten korvaava siviilipalvelus, jossa voisi ylläpitää ja edistää ihmiselämää vanhainkodissa tai sairaalassa on "maanpuolustuksellisia taitoja". "

    Olen jo monta kertaa koettanut kertoa sinulle ja selittää, huomaan kyllä että asia ei oikein mene sinulle jakeluun.

    Äänestä

  • dragunov-762 kirjoitti:

    "kyllä sieltä löytyy u s e i t a, jotka ovat sitä mieltä, että todistajat armeijaan."

    Esim. kuka ja missä? Jos esität että tämä on validi argumentti, niin sinulla on varmasti kymmenen esimerkkiä.

    Äänestä

  • ### kirjoitti:

    "En ole kuullut k o s k a a n kenenkään tällaista väittävänkään."

    Monet palstaa seuraavat ovat kyllä huomanneet tuollaista kommentointia. Se, että et ole huomannut sitä, kertoo lähinnä sinusta. Kannattaa myös lukea oma viestisi uudelleen.

    ""Mielenkiintoista onkin se, että jotkut kovaääniset entiset todistajat ovat olleet suureen ääneen vaatimassa poikkeuslain purkua. Miksi?"

    Ihan vain siksi että sille ei ole minkäänlaisia perusteita. "

    Takana ovat tietysti vihamieliset asenteet ja kostonhalu entisille uskontovereille. Asiaa ei haittaa hiukkaakaan se, että nimenomaiset entiset todistajat eivät itse ole käyneet armeijaa, riittää kunhan muut käyvät sen.

    "Hätäinen yleistys on argumentaatiovirhe."

    Sivuutit asian kiireesti. Totta kai takana on juuri se mitä tuossa sanotaan:

    vihamieliset asenteet ja kostonhalu entisille uskontovereille.

    ""samalla kun he vaativat todistajia uhraamaan henkensä sodassa maan hyväksi."

    Tämä onkin sitten suoranaista mustamaalaamista ja valhe. "

    Ei ole. Samat henkilöt, jotka paasaavat verioppia vastaan, ovat vaatimassa todistajia armeijaan. Armeija käydään, jotta opitaan maanpuolustuksellisia taitoja, joita käytetään tappamiseen ja tapettavaksi tulemiseen.
    Tämä asia ei muut muuksi vaikka väitätkkin sinisen olevan vihreää.
    Sinusta se tekee kyllä valehtelijan.

    "Monet palstaa seuraavat ovat kyllä huomanneet tuollaista kommentointia."

    Eli esimerkkejä ei ole.

    "Sivuutit asian kiireesti."

    En sentään niin kiireesti, kuin sinä itse asian.

    "Samat henkilöt, jotka paasaavat verioppia vastaan, ovat vaatimassa todistajia armeijaan."

    Sitten vain jokunen kymmenen kommenttia esille, että argumenttisi olisi validi. Jos yleinen konsensus ei ole tämä, valehtelet.

    Siviilipalvelus ei ole maanpuolustuksellisia taitoja opettelemista.

    Äänestä

* kansalainen on velvollinen kuolemaan valtion puolesta*
niin se on .
Vannotaan vala Suomen lipulle juhlavasti,
ja kuollaan Suomessa nälkään ja sairauksiin kun kansalaisten rahat kaadetaan kreikkalaisten sun muitten sotkuihin.

Kaunis on kuolla....
On niiiiin valtavan ihanaa kärsiäSuomen valtion takia, ja kuolla kanssa!

Äänestä
  • ... ja puhutaan isän maan puolustuksesta eikä vieläkkään ole saatu Karjalaa eikä petsamoa takaisin.. hä?
    On se helpo huutaa kun asuu länsi rannikolla eikä ole pitkä matka juosta ruotsin puolelle karkuun. Miksi ei ahvenanmaalaiset käy armeijaa jos se nyt on niin hirveän tärkeää?
    Tämä on vain ajatus joka nousi mieleen kun on noita "isänmaan ystäviä" niin paljon kuullut ( sattuu vain usein olemaan sellaisia jotka eivät koskaan ole mitään menettäneet).
    Että suut suppuun ja paiskikaa töitä niin että voidaan maksaa espanjan velatkin. Suomihan kun on sellainen maa että se maksaa kaikkien velat ilman nurisematta. ( m.m.ainoa maa joka joutui maksamaan sota korvaukisa sodan jälkeen) .
    Tämä on ihan saman tekevää mulle mutta tuntuu oudolta kun kaiken karvaiset "isän maan ystävät" puhuvut lööperiä.

    Äänestä

Valtion palvontaan kuuluu uhrata henkensä valtion puolesta.

Itsenäisyyspäivänähän sitä taas hymistellään.

Minä katselen vierestä kon sotaveteraanipapn rintamamiestalo myydään venäläisille.
Pappa haavoittui ja melkein kuoli isänmaata puolustaessaan, ja nyt hänen ominkäsin raketama talo myydään niille joita hän sodassa tappoi.

pappa pyörii varmaan haudassaan kuin väkkärä, pitäsköhän mennä nyt vainajienpäivänä haudalleen katsomaan millanen multakeko siellä näkyy ;D

Äänestä
  • Pappa pyörii kuin väkkärä ..." -
    Se on aika pojanpojan käydä asiaan , johan Iso kirjakin sanoo , että kolmannessa ja neljännessä polvessa , ... -
    Aluksi kannattaa hehkuttaa sitä -Miekantuppipäiväkäskyä , ja kaivaa esille ne lampeen heitetyt konekiväärit , Sitten pitää mennä lentelemään Naton avuksi , Islantiin , kun ne eivät itte osaa siellä lennellä ,
    Kuopion potkukelkkapataljoonankin voisi kaivaa Kumpujen yöstä , ja opetella nukkumaan Pystykorva selässä .
    Papan talon myyminen venäläisille on tietty kauheeta , Kun ne eivät maksa kuin kolminkertaisen hinnan kuin nämä kotimaiset , -
    ja jos ne olis ostaneet , niin se olis jo tapahtunut ,
    Sitten , ne talot oli ja on , rintamamiestaloja , sen -veteraani- sana keksi kenr, Airo Wehrmactin sanatosta ,_ Kameraden , ; sotatoveri . - vuonna 1951 eduskunnassa , kun karvattomaksi kynitylle Suomen jellonalle alettiin taas kasvattaa rintakarvoja ;
    hengen nostatukseksi kannattaa lukea alan kirjallisuutta , Suomen runoilijoilta , ".. ken nääntyin kylmään , nälkään pakkaseen , voi voiton iskut lyödä , ,
    kannattaa lukea hartaudella , Anthony Beevoorin Historiakirja "Stalingrad , " -
    joka lienee tarkin teos kyseisestä _ nälkään kylmään pakkaseen , -aatteen käytännollisestä toteuttamisesta .
    Sitähän voi rakentaa kylmähuoneen harjoitustiloiksi , ja mennä sinne istumaan kesäpuvussa , ilman rautaisannoksia , ja vain 125 gr leipää päivässä . - vaikka viikoksi
    Taustalla soisi synkeä Tangomusiikki , ja katjusa- rakettien sydämenpysäyttävä ulina .

    Äänestä

täs kaupunkis on venäjänkieli hyvin hallitseva,
päällimmäisenä posmotus kuuluu isoissa kaupoissa.
Siitä tulikinmieleen et paras mennä ruokaostoksille nyt ennku ne rynnii kauppoihi, erikoisluval on viikonlopul kaupat auki jotta veljet venäläiset pääsööt ostoksille ;)

Äänestä
  • Raha ei haise...!

    Äänestä

Nykyinen systeemi antaa hyvän lintsaus mahdollisuuden osalle todistaja nuorille. Tiedän useita lintsareita, jotka eivät edusta j-todistajuutta, mutta kirjoilla vaan ollaan.

Äänestä
  • >>>Tiedän useita lintsareita, jotka eivät edusta j-todistajuutta, mutta kirjoilla vaan ollaan.

    Tuo pelkkä "kirjoilla olo" ei kylläkään riitä, vaan tietyin väliajoin (muistaakseni kolme vuotta) vaaditaan seurakunnalta todistus, että kyseessä on aktiivinen todistaja.

    Eli tuo "kirjoilla olo" vaatii useamman vuoden näyttelemisen, kun taas armeijan tai vankilan hoitaisi alta pois puolessa vuodessa. Vapautuksenkin saa nykyään hyvin helposti. Pitkällä tähtimellä kasteelle meneminen vain välttääkseen armeijan ei ole kovin viisas ratkaisu miltään kantilta katsottuna.

    Äänestä

Syynissä voi ilmoittaa olevansa hullu tai homo niin saa vapautuksen.
Eikä mitään lykkäyksiä uusittavx vähän väliä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

((( kirjoitti:

ei ole ratkaisu totaalikieltäytyjien kokemaan syrjintään. Tätä mieltä ovat varmasti myös monet totaalikieltäytyjät. Ratkaisu olisi koko nykyisen maanpuolustusvelvollisuuslain remontointi, asia josta monet ovat ilman muuta samaa mieltä.
Mielenkiintoista onkin se, että jotkut kovaääniset entiset todistajat ovat olleet suureen ääneen vaatimassa poikkeuslain purkua. Miksi? Takana ovat tietysti vihamieliset asenteet ja kostonhalu entisille uskontovereille. Asiaa ei haittaa hiukkaakaan se, että nimenomaiset entiset todistajat eivät itse ole käyneet armeijaa, riittää kunhan muut käyvät sen.
Erikoiseksi tämän asian tekee myös se, että todistajien tapoja kritisoivat entiset todistajat tuovat esiin sen, miten todistajat sokeasti noudattavat annettuja ohjeita ja jopa kuolevat mieluummin kuin ottavat verta, samalla kun he vaativat todistajia uhraamaan henkensä sodassa maan hyväksi. Kuinka monet punnukset tällaisilla henkilöillä on? Yhdet itselle, toiset todistajille, kolmannet ...?
Tällaiset entiset todistajat eivät edusta kovin korkeaa humaanisuutta asenteellaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu