http://keskustelu.suomi24.fi/node/11021234
http://www.elisanet.fi/kitit/jkitti/suomi/misc/rkp.html
Hiljattain ruotsalaisen kansanpuoluetta edustavan europarlamentaarikko Nils Torvalds vieraili Lapissa. Ei sellainen yleensä ole edes uutisoinnin arvoinen asia. Nyt valtakunnan suurimpia tiedotusvälineitä myöten annettiin ymmärtää, miten Ruotsalainen kansanpuolue yrittää pelastaa saamelaisväestön muiden puolueiden sorrolta.
Kaikille pitäisi olla selvää, ettei pienpuolueesta RKP:stä ole yksinään ILO-yleissopimuksen ratifioinnin ratkaisijaksi ainakaan sen historiaan perustumattoman mallin pohjalta, mitä Saamelaiskäräjät tähän mennessä on yrittänyt Suomen johtaville politiikoille tarjota.
Yhtä vaikea on uskoa, että saamelaisväestö voisi samaistua tällaiseen äänten kalasteluun.
Eikä kyse voi olla vain saamelaiskäräjien poliittisesta juonittelusta tai taktikoinnista. On vaikea uskoa, että kielipuolueesta olisi edes hyötyä maaoikeusasiassa, sillä sen ratkaisu edellyttää laajaa yksimielisyyttä asiasta.
Käräjien puheenjohtaja on profiloitunut ruotsalaisen kansapuolueen politiikan asiamieheksi, mikä ei ole omiaan lisäämään hänen uskottavuuttaan muiden poliittisten ryhmien silmissä. Tällainen liittoutuminen ei siten lupaa mitään takeita sille, että asiat etenisivät Suomen hallituksessa saamelaiskäräjien puheenjohtajan haluamalla tavalla.
ILO-sopimuksen ratifiointiin liittyvässä valmisteluissa asiat etenevät toivottuun suuntaan vain hyvällä ja yhteisesti valmistellulla esityksellä, jolla on tuki yli poliittisten puoluerajojen.
Saamelaiskäräjien linja näyttää johtavan päinvastaiseen tulokseen, josta ei hyödy kukaan. Käräjien linja perustuu tiukkaan vastakkainasetteluun, mikä valitettavasti jopa täällä Etelä-Suomessa asuvien saamelaisten keskuudessa.
Saamelaisilla ja lappalaisilla on paljon yhteistä kuten yhteinen historiallinen perinne, elinkeinot, poliittinen järjestelmä, uskonto, moraalinen normisto.
Poliittisen järjestelmämme tehtävä on suojella saamelaisten ja lappalaisten yhteistä kulttuuriperintöä ja edistää kansanryhmien välistä yhteiseloa, eikä lähteä sitä turmelemaan epäonnistuneen saamelaismääritelmän avulla. Tämän vastuun soisi painavan poliittisessa pääätöksen teossa enemmän kuin puoluepolitikoinnin. Toivon, että RKP:n poliittinen johtokin tämän näkökohdan ymmärtäisi-.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Onhan se tullut tunnetuksi että ruotsalaiset ovat aina pyrkineet valloittamaan Suomen aluetta. Ja tiedämme historiastamme että kun ruotsalaiset alkoivat ensimmäisen kerran kunnolla levittäytymään pohjoisen Torniojokilaakso kautta suomeen, niin kuuluisa Kajaanin Kuningas lähetti joukkonsa häätämään tunkeilijat. Ja ihmeen hyvin pohjoinen Lapin seutu on säilynyt näihin lopun aikoihin asti valloittamattomana, ja saamelaisilla on ollut tunnistettavasti halu säilyttää oma kielensä ja toimeentulonsa noilla laajoilla porojen laiduntaalueilla.
Niin nyt on RKP onnitellut omia uudisraivaajiaan levittäytymisestä Lapin alueille, kun ovat saaneet omat poliittiset ehdokkaansa valtaapitäviin asemiin. Niin väitänpä että ei siellä Lapin alueilla luoteta ruottalaisiin, eikä kukaan teitä tarvihe määrittelemässä yhtään mitään kunnallisen päätöksenteon suhteen. Ja voihan se olla niin että kun Perussuomalaiset nousevat täysimääräiseen vastuuseen Hallituksessa, ja kuntapolitiikan suhteen koko suomessa. Niin Raakkuna tulee häätämään kaikki RKP:n poliittiset vaikuttajat poies meidän Lapin alueilta kokonaan. Ja luotan kyllä siihen että uusi maailmanjärjestys antaa saamelaisille ja muillekkin kyvykkäille pohjoisen aidoille suomalaisille henkilöille sellaisen ohjelman/implantin, että Lapin asiat ovat vielä taatusti oikein pätevien alkuperäiskansalaisten hallinnassa. Joop.
Olkoonkin että saamelaisten alkuperäiset porojen laidunmaat jäävät supistuneiksi, niin muutos tullaan kyllä hyväksymään kunhan se tehdään oikealla tavalla. Ja tiedätte että Perussuomalaiset kannattavat valtiomme omia kaivoshankkeita, ja vaadimme ehdottomasti kansallista säilytysoikeutta, ja valtiollista omistusta. Ja tiedän että meiltä löytyy kyllä luonnonsuojeluarvoja kannattavia kansalaisia paljonkin, ja sen mukaisesti myös Perussuomalaiset tulevat vaatimaan erikois Insinöörien kehittelytyötä pumpputoiminnan ja puhdistus välineistön osalta niin huippuunsa kehitetyksi, että Suomi tulee tarjoamaan vielä kansainväliseen vientiin kaivosteollisuuden ongelmia estävää High Teknologiaa. Ja silloin Saamen naiset tyytyvät varmastikkin omien miestensä työllistämiseen arvokkaissa kansallisissa kaivoshankkeissamme.
Ja mehän ei tarvita RKP suomenruottalaisten spämmäämistä Lapissa lainkaan.
http://www.youtube.com/watch?v=nPw0d_vb5xo&playnext=1&list=PL6v6Ytrh4_OSfyK4EKNgQMYQsWumy6jYH&feature=results_video
Laitoin Jarkko Honkasen perinteisen Suomi iskelmän tähän ketjuun, ja mitä tulee sen sanoitukseen, niin ainoastaan 30% laulaisin samalla tavalla, ja kenties Raakkuna vielä laulaakin kansalaisille.
Mutta on se todettava Jarkko Honkasenkin kohdalla että niin vaan todettava että saavuttamansa suosion kautta kunnon kaverista on tullut ihan homo.
Ottamatta kantaa tässä ketjussa esitettyihin mielipiteisiin, enemmän kuin "puoliksi" saamelaisena haluan sanoa oman näkemykseni. RKP ei oikeasti puolusta mitään muuta kielivähemmistöä, kuin omaansa. Sehän on ilmiselvää jo siksi, että se ajaa mustasukkaisesti paljon tuetumpaa ja tunnustetumpaa asemaa ruotsin kielelle kuin muille. Vähemmistökielistä vain ruotsi saa oikeuden olla koko maan "kansalliskieli". Siis saamelaiskieletkään, joita sentään on puhuttu maassa ikiajat, eivät ole RKP:n tukeman valtapolitiikan mielestä "kansallisia". Ja Suomi on jäykästi ja ehdottomasti kaksikielinen maa, eikä siis kolme- tai useampikielinen missään tapauksessa.
"Toinen kotimainen" on ruotsi, "toinen" taas suomi. Saamelaiskielistä ei puhettakaan! Ei edes kolmansina kotimaisina. Ilmeisesti saamelaiskielet eivät ole kotimaisia ollenkaan.
RKP jopa ajaa ruotsin opetuksen pakollisuutta kautta maan, jopa lapissa. Ei puhettakaan, että samanlainen panostus (ja painostus) tukisi jotain muuta kieltä.
Lisäksi RKP:llä, joka ajaa yläluokkaisuuden ja valta-aseman perinnöstä nauttivan kielensä asemaa, on näkökulma täysin eri kuin saamelaisilla, joita ennen väheksyttiin. Mikään muu ei yhdistä ruotsin ja saamen kielten intressejä, kuin vähemmistöasema. Se on todella vähän, kun toisen vähemmistöasema vastaa jotakuinkin Etelä-Afrikan valkoisten vähemmistöasemaa, ja toisen taas eteläisen Afrikan pygmien asemaa. Molemmat ovat vähemmistöjä suomalaisiin verrattuna, joiden asemaa taas voisi verrata bantuihin, mutta onko se jokin yhtäläisyys, oikeasti?
Saamelaisuus on juuriltaan syvällä ihmiskunnassa, ja silloin ollaan tarpeeksi innovaatisia asioiden suhteen. Ja kukaan ulkopuolinen ei helpostikkaan kykene ymmärtämään oman perinteisen kielen merkitystä saamelaisille, joka tulee ehdottomasti säilyttää ja vaalia entiseen tapaan, jopa saamenkielisten uutislähetysten kautta. Ja aivan varmasti osaatte kuitenkin suomenkieltä aina kun ollaan puheissa valtaväestön kanssa, vai mitä.
Mutta kyllä se ruottinkielen pakko spämmääminen saa jo riittää.
Lopeta jo muuttuva nikkimies hallava,late mikä vielä?!
Uskotaan olet lapin mies juurtanoiltais ja siksi asia on tärkeää!
Saamelaisethan käyvät kiistaa kuka on "oikea" saamelainen. Jos sukusi on käynyt
lantalaiseksi (viljelemään maata) vaikka sata vuotta sitten niin sitten olet ulkona piireistä.
Kustaa Vaasahan ryösti - otti kruunulle erämaat savolaisilta ja karjalaisilta, eikä
kukaan ole huutanut perään.
Olen joskus kirjoittanut miten sairas YK:n alkuperäiskansa käsite on.
Jos esim. Saamelaiset tai australian aboriginaalit muodostaisivat oman valtion,
he eivät olisikaan enää alkuperäisasukkaita. Kuten ei suomalaisia, virolaisia tai tanskalaisiakaan katsota "alkuperäisiksi".
Suomenruotsalaiset vihaavat suomalaisia ja liittoutuvat kenen tahansa kanssa
näitä vastaan.