Saddam tiesi

... mikä on demokratian mallimaa (Ruotsi), ja mukavat olot muuallakin kuin vankiloissa.
Sinne hän nyt hinkuaa .... vangiksi.
(tämänpäiväinen IS)
Eipä tullut mieleen vallassa ollessaan ottaa mallia Ruotsalaisista?
7453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mm. terveydenhuolto-ja koulutusjärjestelmät olivat aika lähellä pohjoismaista mallia

"Vielä 1980-luvulla Irak oli öljyvarojensa ansiosta lähestymässä hyvää vauhtia teollistuneiden maiden elintasoa.

Vielä vuonna 1987 oli henkeä kohden laskettu bruttokansantuote 3 500 dollaria. Tänä päivänä se on eräiden arvioiden mukaan 700 dollaria eli samaa luokkaa kuin Ruandassa.

Työttömiä on eräiden YK:n arvioiden mukaan jopa 50 prosenttia työvoimasta. Palkat ovat niin pienet, että työssä käyvätkin joutuvat yrittämään hankkia sivutuloja.

Pelastuksena valtaosalle väestöä on kuukausittain valtion jakama perusruokapaketti, joka tosin ei riitä koko kuukaudeksi. Ulkomaille paremman elämän toivossa on muuttanut arviolta kaksi miljoonaa irakilaista.

Kun aikuisväestöstä vielä 1985 oli lukutaitoisia 89 prosenttia, on määrä nyt YK:n mukaan pudonnut 59 prosenttiin. Lapset joutuvat auttamaan perheensä elättämisessä monasti pienestä pitäen, ja niinpä esimerkiksi 6-vuotiaista ainakin 32 prosenttia jää täysin koulujärjestelmän ulkopuolelle."

http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_2000/25.helmikuu/irak0800.htm

Äänestä
  • Eipä tainnut Saddamin valtakausi olla irakilaisille onnellisuuden aikaa. Hänhän aloitti kaksi hyökkäyssotaa ja tuhosi vallanhimossaan sekä maansa talouden että kansalaisten elintason ihmisoikeuksista puhumattakaan.

    Kyseessä oli täysin paikalliseen Hitleriin verrattavissa oleva hahmo. Amerikkalaiset virheineenkään tuskin kykenevät aikaansaamaan yhtä huonosti toimivaa raakalaismaista hallintoa kuin Saddamin valtio oli.

    Äänestä

  • Gif kirjoitti:

    Eipä tainnut Saddamin valtakausi olla irakilaisille onnellisuuden aikaa. Hänhän aloitti kaksi hyökkäyssotaa ja tuhosi vallanhimossaan sekä maansa talouden että kansalaisten elintason ihmisoikeuksista puhumattakaan.

    Millä niitä saavutuksia mitataan?

    Baath-hallinto investoi voimakkaasti terveydenhuoltoon, koulutukseen ja sosiaaliohjelmiin 20 vuoden ajan ja n. 93% ihmisistä oli ilmainen terveydenhuolto ennen ensimmäistä Persianlahden sotaa. Yleinen elintaso nousi voimakkaasti, jopa Irakin ja Iranin välisen sodan aikana (USA tosin avusti Irakia.

    Infrastruktuurin, ja näin ollen myös elintason, tuhoaminen oli USA:n tekosia. Tämä vesi- ja sähkölaitosten pommittaminen oli tietysti sotarikos, mutta väliäkö sillä? Eikä silläkään tietystikään mitään väliä, että USA tiesi pommitusten johtavan lasten kuolemiin(väh. 500000), estihän USA myös lääkkeiden ja sairaalatarvikkeiden (mm. keskoskaapit v. 2001) viennin tulevina pakotteiden vuosina.

    Mm. kaikesta tästä Joy Gordonin Harper-lehdessä ilmestyneessä artikkelissa:
    http://www.harpers.org/CoolWar.html

    Ai niin, se Irakin työttömyysprosentti on Bagdadin yliopiston heinäkuussa julkaistun tutkimuksen mukaan nyt 70%.

    http://informationclearinghouse.info/article6616.htm

    Äänestä

  • Grustnij kirjoitti:

    Saddamin aloittamassa sodassa Irania vastaan vuosina 1980-1988 arvioidaan kuolleen noin 1,5 miljoonaa ihmistä. Ota tämä mukaan arvioidessasi Saddamin Irakin terveydenhuoltoa jonka resursseista melkoinen osa kului kyseisen sodan kymmenientuhansien haavoittuneiden ja raajarikkojen hoitamiseen.

    Niin että Saddamin hyökkäyksellä Kuwaitiin vuonna 1991 ei ollut mitään tekemistä YK:n asettamine talouspakotteiden ja maan kurjistumisen kanssa? Kyseisen sodan uhreja arvioidaan kertyneen noin 300 000... Persian Lahden tuhoisa sotahan alkoi nimenomaan Saddam Husseinin Irakin hyökkäyksellä itsenäiseen YK:n jäsenmaahan Kuwaitiin.

    Entäs Saddamin terrori pohjoisen Irakin kurdi-ja etelän shiia-alueilla ja summittaiset joukkokidutukset ja -teloitukset, esimerkkinä tuhansien shiiojen hautaaminen elävältä Basran liepeillä Persian lahden sodan jälkeen? Saddamin irakilaisten uhrien määräksi arvioidaan noin 250-500 000 ihmistä. Uhrien määrää on vaikea arvioida siksi että he makaavat nimettömissä joukkohaudoissa.

    Puolustat kirkkain silmin hirviötä jolle irakilaisetkin vaativat kuolemantuomiota. Ja mene kuule Tshetsheniaan katsomaan infrastruktuurin täydellistä tuhoamista...

    Oion vain sinun asiavirheitäsi.

    Saddamin hallinto ei tuhonnut maansa taloutta eikä elintasoa.
    Irak oli kukoistava talous, joten tuskin voidaan siltä osin puhua huonosta hallinnosta.

    Mitä tulee ihmisoikeuksiin ja terroritekoihin...

    CIA:n uskolliset palkkalaisethan näitä tekoja teki, USA:n tietäessä varsin hyvin, missä mennään.

    Baath-puolue sai CIA:lta listan kommunisteiksi epäillyistä. Voit arvata miten heille kävi.

    CIA toimitti Saudi-Arabian AWACS-koneiden Iranin liikkeistä keräämät tiedustelutiedot Irakille sodan aikana. Ja kuolleita tuli.

    Silti et laske CIA:n/USA:n syyksi yhtään näistä kuolleista irakilaisista, iranilaisista, shiiioista, kurdeista.

    Eiväthän jenkit kylläkään huonommaksi jääneet haudatessa elävältä useita tuhansia pakenevia irakilaisia sotilaita Persianlahden sodassa. Tai Albrightin kylmästi todetessa, että 500 000 kuollutta lasta on hinta, joka on maksettava.

    Itse puolustat kirkkain silmin sellaista valtiohallintoa, joka on kylmän sodan päättymisen jälkeen aiheuttanut eniten kuolemia maailmassa.

    Minkä takia jälleen Tshetshenia tulee esille Irakista keskustellessa?

    http://www.upi.com/view.cfm?StoryID=20030410-070214-6557r

    http://www.mwaw.org/print.php?sid=2106

    Äänestä

Iron Maiden voisi ottaa Saddamin vieraaksi oikeudenkäyntiin saakka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Avarakatseinen kirjoitti:

... mikä on demokratian mallimaa (Ruotsi), ja mukavat olot muuallakin kuin vankiloissa.
Sinne hän nyt hinkuaa .... vangiksi.
(tämänpäiväinen IS)
Eipä tullut mieleen vallassa ollessaan ottaa mallia Ruotsalaisista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu