Veitta--Kivisaari---Antila--Lahtinen -Ylitalo--Huhta!--Ylipaavola- ylikarhu.
Näillä nimillä on katetta!!
Näillä nimillä on katetta!!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Näillä jaksais Lapuaankin vielä uskoa.
Näistä henkilöistä tulisi valita uudet valtuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajat.
puuttuu VIHTORI KOSOLA!
Menkääpä baariin missä nykyiset puheenjohtajat päivystää. Eivät anna mitään
arvoa kyseisille henkilöille. Heidän mukaansa ovat yhteistyökyvyttömiä ja eivät tee puolueen eteen mitään positiivista.
AInakin yksi asia muuttuis. Näillä herroilla ei ainakaan ole yhtä paljon aikaa istua kuppiloisa. Tekevät elääkseen muutakin kuin politiikka.
ja Nikkarin patsas.
Olishan se aikas makiaa, kun valtuuston/hallituksen (jompikumpi) puheenjohtajana istuisi ps, demari, kd tai jopa vas edustaja. Kukahan se vaan voisi olla, meinaan ei aivan heleppo paikka ole. Jonkinlaista osaamista pitäisi olla ja vähän kokemustakin kunnallisesta päätännästä. Ladakkaas nimiä, kun aikas vähä oon seurannut tähän mennessä Lapuan politiikkaa, joskin nyt on alakanut kiinnostamaan, josko itsekkin olis seuraaviis vaaliis mukana, kyllä aika vihreänä ja tietämättömänä. Onko Lapualla yleensäkin nämä kaksi ryhmittymää näin isoja ja pienemmät alakynnessä, vai onko tämän ajan trendi?
Eise nyt niin kummonen tartte olla kun Lahdensun Panun ja Hellan Pekan päihitää
Tällaisina aikoina ei kannata eikä pyritä puheenjohtajien paikalle.
Juna meni Lapuan ohi jo
Oikein, ja on muitakin asiallisia--onneksi.Uutta verta valtuustoon/ hallitukseen.
Vanhat vaihto-aitioon , muuten sama peli jatkuu!!!
Ai, että Lapua jatkaa kasvuaan?
No tällä porukalla nyt sitte päätetään liitoksesta seinäjokeen. Kannattais alakaa jo valmistautua siihen.
On se suuruuden ekonomia vaan hianoa. kuortanelaaset ja lapualaaseet liittyys mieluummin Seinäjokehen kuin toisihinsa ja ilmeisesti kauhavalaasetkin Seinäjokehen ennen kuin Lapuahan. Aivan mielenkiintoosta.
Taitaa ollaa vikaa myös lapualaasis. Kukaan ei halua mitään kanssanne, tosin taidatte myös haluta olla aivan itteksenne.
Keskustalle ei kelpaa kun Antila ja Kivisaari kokoomuksesta!!
Vallanvaihto kokoomuksessa!!
Näin se on poijaat----
No en kyllä ihmettele yhtään. Tiatääkö joku tosisnansa missä tällä hetkellä mennään. Ainakin mua kiinnostaa Lapuan seuraavan neljän vuoren päättäjät...ei sitä koskaan tiärä vaikka liityttääs Kuurtanehen ja saataas Kankahan kylä mukahan uutehen kuntahan.