Elämäntarina tämäkin... tai pikemminkin referaatti

Just a girl -79

Mukavampihan tänne olis kirjotella vaan ilosia asioita, mut se elämä ei aina mee niin. Nyt saattaa sitten tulla kommenttia, et "bullshit, ei yhdelle ja samalle ihmiselle voi tapahtua noin paljon". Kyllä sitä näköjään voi.

Tässä siis tän tytsän elämä lyhyesti:

- Vanhemmat eroaa jo ennen kun ehdin edes syntyä. Isä ei ollukaan valmis olemaan isä, ihan aikuistenoikeesti.
- Alkoi hirveä riita huoltajuudesta. Loppujen lopuksi huoltajuus annetaan isovanhemmille (äidin puolelta), koska molemmat vanhemmat katsottiin sillä hetkellä "epäkelvoiksi" vanhemmiksi.
- Isä aiheutti äidille keskenmenon mustasukkaisuuksissaan (lapsen isä äidin uusi kihlattu).
- Äiti kärsi masennuksesta ja keskenmeno oli "viimeinen pisara", teki itsemurhan kun olin 3-vuotias. Pikkuveli (tai -sisko, sitä ei tiedetty kumpi) ja äiti siis kuolivat minulta ajallisesti kuukauden sisällä.
- 7-vuotiaana sain tietää että isovanhempani (edelleen äidin puolelta olevat eli kasvattivanhempani) eivät biologisesti olekaan isovanhempiani, vaan ovat aikoinaan adoptoineet äitini. Oli yksi suurimpia järkytyksiä elämässäni silloin, nyttemmin en enää ajattele että biologinen sukulaisuus olisi jotenkin välttämätöntä.
- Isä lopetti yhteydenpidon kokonaan, kun täytin 10 vuotta. Viina ja naiset olivat tärkeämpiä kuin oma tytär.
- Paras ystävä ampui itsensä hyvästejä jättämättä, kun olin 15-vuotias.
-Samana vuonna menetin neitsyyteni... raiskaajalle (itsessäkin syytä, olin humalassa).
- Toinen hyvä ystävä tekee itsemurhan ajamalla rekan alle, juuri kun olin täyttänyt 18.
- Ensimmäinen "oikea", viisi vuotta kestänyt parisuhde päättyi perheväkivallan vuoksi kun olin 22.

Nyt olen 25-vuotias, minulla on vakituinen työpaikka ja oma asunto. Että paistaa se aurinko joskus risukasaankin :)

Kirjottamisen ja asioiden jakamisen muiden kanssa pitäs kuulemma olla terapeuttista. Saa huomata kuinka tää mielenterveys tästä kohenee...

2

700

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äippä

      sinulle:))
      kyllä se .. paistaa..
      olet kuitenkin vahva selvityjä

    • minä

      elämässäsi on tapahtunut kauheaa.itse olisin varmaan tehnyt itsemurhan.joten olet todella sisukas

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9179
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7980
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5709
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2364
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2097
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1746
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1692
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1439
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1370
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1327
    Aihe