Elokuva on nimeltään "The postman always rings twice", klassikko 1940-luvulta ja myöhemminkin filmattu. 40-luvun version suomennettu nimi on Kohtalon tuomio ja myöhemmässä versiossa käytetään suoraa käännöstä Postimies soittaa aina kahdesti. Kertoisiko joku minulle, mitä symboliikkaa nimessä havitellaan. Itselleni ei ole valjennut, vaikka leffan olen nähnyt usean kerran. Ja kertoisiko joku myös minulle "Yksi lensi yli käenpesän". Mikä on käenpesä ja kuka se yksi oli? Ja Freemanin biisissä heitä oli kaksi.
Miksi postimies soittaa kahdesti ja joku lensi yli käenpesän?
2
1286
Vastaukset
- Postman Pat
Postimies soittaa aina kahdesti tarkoittaa kuulemma sitä, että teot löytyvät aina edestä, vaikka niitä koettaisikin paeta. Aavistus tästä on todettavissa juuri mainitsemastasi 40-luvun elokuvan käännöksestä. Ts. vaikka oikeus ei saisi kiinni ensimmäisellä kerralla, se soittaa uudestaan. Kuten karhukirjettä tuova posteljooni
'Käenpesä' tulee alkuperäisen romaanin alussa olevasta runosta, joka päättyy sanoihin 'One flew east, one flew west, one flew over the cuckoo's nest.' Käenpesäähän ei ole olemassa, kuten myöhemmin McMurphy huomaa, kun hänen tuomionsa pitäisi päättyä ja hänet onkin tuomittu määrättömäksi ajaksi vankimielisairaalaan. Hän yrittää tavoittaa jotain, mitä oikeasti ei ole.
Toivottavasti vastauksesta on hyötyä. - Postman Pat
Lukemani mukaan postimies edustaa oikeutta ja kohtaloa ja nimi tarkoittaa sitä, että oikeutta ei voi paeta loputtomiin, vain väistellä kerran tai kaksi. Symboliikan juuri on ilmeisesti karhukirjettä tuovassa postinkantajassa, joka tulee aina ovelle, vaikka ovea ei ensimmäisellä kerralla avattaisikaan.
Käenpesä tulee alkuperäisen romaanin alussa olevasta runosta, joka loppuu "One flew east, one flew west, one flew over the cuckoo's nest." Käenpesäähän ei ole olemassa, vaan kyseessä on ns. tuulentupa. Mielestäni McMurphy lentää yli käenpesän luullessaan pääsevänsä mielisairaalasta pois vankeustuomionsa päätyttyä. Toisinhan käy ja systeemi alistaa individualistimme.
Toivottavasti tästä oli apua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327