Suomen Helluntaikirkko

http://www.suomenhelluntaikirkko.fi/uutiset/2012/11/1696/helluntaikirkko_ei_vienyt_porilaisten_omaisuutta

Esko Matikainen
/////
Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja.

Jo oli Esko Matikaiselta paksua tekstiä.
Vai mitä?
62574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Voi näitä VALHEELLA RATSASTAVIA miehiä! Mikä heidän loppunsa lienee?

Jos koko helluntairikko perustettiin heppoisin päätöksin, vähemmistön runnoessa ja enemmistö ylikävellen, niin seuraukset paikallistasolla ovat juuri Porin kaltaisia!

Olen nähnyt kopioita kokousäänitteistä kirjoitettuja, samoja kuin oikeudelle jätetyt. Matikainen saa selittää mustan valkoiseksi ihan rauhassa ja kuinka kauan haluaa. Kirjotuksista käy HENKI ilmi! Kiistatta VÄÄRYYDEN HENKI, joka Porin seurakuntaan ja muihinkin rikkohankkeessa sisään ajettiin!

Toivottavasti ihmiset rohkaistuvat kyselemään päätösten perään!

Äänestä

Kyllä niin.

Suomen helluntaikirkko ei yhdy käräjäoikeuden päätökseen, vaan pitää sitä käräjäoikeuden näkemyksenä.

Se pitää käräjäoikeuden päätöstä kuitenkin vakavana signaalina helluntaikirkkoon kuulumattomille seurakunnille, ei siis helluntaikirkolle itselleen.

"Käräoikeuden päätöstä ei voi sivuuttaa kevyesti, vaan se on vakava signaali kaikille seurakunnille huolehtimaan menettelytavoista niin, ettei niitä tarvitse jälkeenpäin moittia."

http://www.suomenhelluntaikirkko.fi/uutiset/2012/11/1696/helluntaikirkko_ei_vienyt_porilaisten_omaisuutta

Helluntaikirkon tiedotteessa ei kerrota että heidän oma hallituksen jäsenensä oli pääosassa tekemässä tuota laitonta päätöstä, jolla yhdistys purettiin ja miljoonaomaisuus siirtyi helluntaikirkolle.

Äänestä
  • No rahastako siinä vanhoillishelluntailaisuudessa todellisuudessa onkin kysymys; ja seurakuntalaisten ahneudessako on syy siihen, miksi helluntaikirkkoon liittymistä pontevasti vastustetaan helluntailiikkeen edustajien tahoilla?

    Äänestä

http://www.suomenhelluntaikirkko.fi/uutiset/2012/11/1696/helluntaikirkko_ei_vienyt_porilaisten_omaisuutta

Esko Matikainen
/////
Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja.

Jo totta, kyllä oli Esko Matikaiselta paksua tekstiä.

Meillä on uhrattu Helluntaiherätyksen rukoushuoneeseemme uhrivaroin 1970< vuoden jälkeisenä aikana sievoinen summa rahaa. On rakennettu ja tuettu toimintaa. Nyt varat on siirretty meilläkin, Porin lisäksi kirkon nimihaltuun omaisuus. Sanallaanhan he sitä hallitsevat.

Puolet on liittymättä kirkkoon, eikä meillä vanhoilla on rakentamaamme rakennukseen mitään sanomista, kun kirkolliset on evännyt puheoikeudet. Eli aivan muuta mitä toiminnanjohtaja puhuu.

Pakkoliittymistä kirkkoon`?, Vaikka kirkon liittymispaperia heilutetaan edessä en liity.
En ole kirkottumista esittänyt, eikä moni muukaan, se ajettiin väkisin, ja nyt vähemmistö ohjaa enemmistöä. Sanelee vääryyksien summaa, ja jatkaa sivullaan pajunköyttä.

Nyt on rakennus velkaa kirkolla, sitä on niin riittävästi, että summaa ei kasata tälläkään joukolla läjään. Mutta nyt jää 200 €uronen meidän kohdalta kuukaudessa pois. Kuinkahan moni nyt irrottautuu ja jättää nämä kirkolliset nuolemaan näppinsä, kaiken vääryyden siunaamana. "Eihän herrat tarvitse kuin repunkantajaa, mutta me emme enää kanna!". Se loppui tähän.

Perustukset huojuu, siunaukset työmuodoista katoaa. Siksi myös Venäjällä murretaan helluntaikirkon perustuksia koneilla, kun ei ole siunausta. Jos oikein oltaisiin tehty, asiat varmaan olisi kunnossa. Täällä olevan vääryyden takia, sortuu moni paikka.

Joutaakin. Vilunkiveljien seurakunta jää vanhimmistoineen meidänkohdalta oven kiinnipainamisella taakse. Lakkautettiin seurakunta, ja kirjoituksissa huokuu lisäksi syytös meitä kohtaan. No kun ei ole enää missään kirjoilla, on helppo lähteä. Kirkolliset päätöksillään tieten ulkoisti seurakunnasta.
Vähän tilastoa valaisemaan:
Helluntaikirkon jäsenmäärä on 10.1.2012 6715 henkilöä. siis 6 tuhatta, seitsemänsataaviisitoista, määräämässä 38 000. ja sillä määrällä siirretty omaisuus tuolle piskuiselle joukolle ja sanotaan, ettei meillä 38 000 ole sananvaltaa, ellei liity.. kirkkoon.

http://www.suomenhelluntaikirkko.fi/info/tietoja_suomen_helluntaikirkosta/suomen_helluntaikirkon_jasenmaara
ps. tuosta jäsenmäärästä voi johdatella sanelupolitiikan voimasuhteet.
1.1.2004 1000 jäsentä. 1.1.2006 oli alle 2000 jäsentä. 1.1.2008 oli hieman yli 3000 jäsentä. 1.1.2009 noin 4500 jäsentä. 1.2.2011 hieman yli 6000 jäsentä.
Luvut kertovat heidän omilta sivuiltaan karua kieltä. Piskuinen joukko ja sanovat, ettei meillä on sanansijaa omaamme, millä työtä tehdään.

Se vääryys lopunaikana huudetaan katolta.

Huolehtikaa vastuistanne, sittenhän tiedätte vastuunne, kun pankki kyselee saatavienne perään. Vastuistanne, minkä aioitte kantaa, kun veitte kaiken.

Pyyhkäisen jalkanikin lähtöportilla.

Joku sokaisi nämä kirkolliset vääriin näköaloihin ja pitämään siitä kiinni, sekä sulkemaan enemmistön puheista korvansa, sekä keinottelemaan asiat tähän malliin missä olemme.

Matikainen ymmärtää asian, kun sanoisi, että jos ei liity kirkkoon, ei ole puhevaltaa ja me sen määrittelimme. ..

Väärin, mikä väärin ja se on Jumalan edessä väärin.
Mutta raamatussa on hyvä neuvo. Minkä vääryydellä otin, sen palautan ja maksan korkoakin siitä.
Sen kun näkisi, silloin uskon parannuksen todellisuutteen.

Tällainen kanava, kun muualla ei saa puhua.

Äänestä
  • On hyvä kun kertoo asian niin kuin se on.

    Porin tapaus avasi pään ja nyt ihmiset, joiden suita on suljettu pitkään, sanovat mielipiteensä ja tekevät johtopäätöksensä.

    Äänestä

Ei voi kuin rukoilla ja toivoa, että kaikkialla, missä tämä helluntairikko-porukka on kävellyt lakeja halveksien enemmistön ylitse, alkaisi suursiivo!

Luin Porin papereita ja kyllä HENKI JA TARKOITUSPERÄ sieltä käy selvästi ilmi. Aivan kuten silloin kun tämä rikko perustettiin Treella!

"VAHVISTAKAA VELJIÄNNE taistelussa!

Äänestä

Tämä on niin järkyttävää, että ei voi ollenkaan käsittää.

Nämä ovat niitä haavoja, jotka eivät koskaan, ei koskaan, parane täysin niin, etteivätkö arvet loppuun asti hiukan kiristäisi.

Kun tätä olen miettinyt ja jotain lähes 50v. hell.srkuntaan kuulumiseni aikoina nähnyt läheltä ja elänytkin niitä aikoja, kun köyhyydessä ja puutteessa rakennettiin näitä seurakuntia, jolloin srk:tien työntekijät elivät perheineen vain kaarneiden varassa, niin sydäntäni kouraisee jostain niin syvältä, että joudun jatkossa jättämään kokonaan näiden lukemisen.

Ajattelen niitä ihmisiä, jotka ovat kaikkensa, aivan kaikkensa, antaneet ja uhranneet tälle työlle ja sitten tulee muutama "polvihousuinen", keskenkasvuinen kravatti-poika, jotka murskaavat kaiken vain allekirjoituksillaan.

Ja nuorempi polvi, joka ei ole sitä hikeä ja verta nähnyt, mitä on vuodatettu niin lihassa kuin hengessäkin tämän kaiken rakentamiseksi, antaa tietämättään siunauksensa tälle kaikelle.

VOI, VOI JA VOI!

Eräs vanha saarnaja sanoikin usein viimeisinä vuosinaan, että:
"Elämme tätä silinterihattuisten, pullasorsien aikaa, jolloin saamme kunnioitusta ja arvostusta sieltä ja täältä ja meidät hyväksytään täysivaltaisina muiden joukkoon, mutta siunatumpaa oli se aika, kun polkupyörillä vietiin hyvää sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta satojenkin kilometrien päähän.
Silloin meitä potkittiin päähän ja olimme kaiken kansan tunkioita, mutta me saimme ja jouduimme elämään vain ja ainoastaan Herran varassa, mitään muuta ei ollut, mutta saimme myöskin nähdä sen, että Herra pitää omistaan huolen ja että Hän on elävä ja kaikkivoipa Jumala!"

Kotona odottivat vaimot ja lapsikatraat, kun isät palasivat maantaita vasten yöllä saarnareissuiltaan polkupyörillään, hikiset paidat jäätyneinä selkään kiinni ja ainut, mitä siitä oli palkkana, oli se, että Herra oli antanut Henkensä ilmestyä ja oli saanut jonkun sielun voittaa ja johdatta Kristuksen ristin juurelle.

Tuota aikaa itsekin seuranneena tiedän, että silloin ihmeet olivat jokapäiväisiä, eli Herra piti omistaan huolen.

Ja tällä haluaisin rohkaista kaikkia niitä, jotka joutuvat ns. aloittamaan kaiken alusta, että Herran on hopeat, kullatkin.....!
Tehdään kaikesta huolimatta työtä niin kauan, kuin vielä aikaa on.
Jokainen sillä panoksellaan ja tavallaan, johon on mahdollisuudet.

http://www.youtube.com/watch?v=O429O8PhZSE

Äänestä

kukas siellä porissa on kovasti sitä helluntaikirkkoa ajanut?

Äänestä
  • Ompas täällä tyhmää porukkaa!

    Suomen Helluntaikirkolla ei ole mitään tekemistä Porin tapahtumien kanssa!

    Pikemmin on syytä syyttää Helluntakansaa, joka on ottanut lihan vallassa olevan
    "evankelistan" vetojuhdakseen hajoittamaan vanhemmiston ja hallituksen
    yksimielisesti ajamaa yhdistyslain suomaa mahdollisuutta yhdistyksen
    purkamiseen.
    Varmaan tuo "evankelista" valitaan Helluntaikansan hallitukseen.

    On se näköjään vaikeaa vanhalle uskovalle, kun jää vähemmistöön seurakunnan äänestyksessä!
    Sitä se lihan mieli teettää.

    Äänestä

  • nutturat esiin kirjoitti:

    Ompas täällä tyhmää porukkaa!

    Voi pyhä yksinkertaisuus!
    Tämä on just sitä, kun ei kyetä keskustelemaan asiasta, vaan ollaan etsimässä vain syylisiä ja siinäkään etsimisessä ei uskalleta mennä sinne saakka, mistä kaikki sai alkunsa?
    Miksi esimerkiksi perustettiin Helluntaikansa?

    Äänestä

  • nutturat esiin kirjoitti:

    Ompas täällä tyhmää porukkaa!

    Suomen Helluntaikirkolla ei ole mitään tekemistä Porin tapahtumien kanssa!

    Pikemmin on syytä syyttää Helluntakansaa, joka on ottanut lihan vallassa olevan
    "evankelistan" vetojuhdakseen hajoittamaan vanhemmiston ja hallituksen
    yksimielisesti ajamaa yhdistyslain suomaa mahdollisuutta yhdistyksen
    purkamiseen.
    Varmaan tuo "evankelista" valitaan Helluntaikansan hallitukseen.

    On se näköjään vaikeaa vanhalle uskovalle, kun jää vähemmistöön seurakunnan äänestyksessä!
    Sitä se lihan mieli teettää.

    Kysehän on nyt siitä, että uskonollinen yhdyskunta otti lainvastaista kokouskäytäntöä noudattaen rekisteröidyn yhdistyksen omaisuuden haltuunsa.

    Ei näköjään kirkkoporukka lihan vallassa jaksa välittää maallisesta lainsäädännöstä.

    Äänestä

  • en kuulu teihin kirjoitti:

    Kysehän on nyt siitä, että uskonollinen yhdyskunta otti lainvastaista kokouskäytäntöä noudattaen rekisteröidyn yhdistyksen omaisuuden haltuunsa.

    Ei näköjään kirkkoporukka lihan vallassa jaksa välittää maallisesta lainsäädännöstä.

    Sen kyllä huomaa, että et kuulu meihin.

    Porissahan oli kysymyksessä Rukoushuoneyhdistyksen lakkauttamisesta!

    Ei siellä kukaan ole kaapannut mitään!

    Pieni äänekäs oppositio ei vaan halua tunnustaa häviötään ja käytti
    puheenjohtajan huolimattomuutta kokoustekniikassa avukseen ja haastoi
    yhdistyksen oikeuteen.

    Äänestä

  • tarkennetaan! kirjoitti:

    Puheenjohtaja ei ollut pelkästään huolimaton kokoustekniikassa vaan myös esteellinen kyseisen kokouksen puheenjohtajan tehtävään ylipäänsä toimiessaan myös Suomen Helluntaikirkon hallituksessa, "vanhan" yhdistyksen puheenjohtajana sekä "uuden" yhdyskuntaseurakunnan puheenjohtajana.

    Jo sillä perusteella yksinään kokouksen päätös kuuluu mitätöidä ja on mitätöity käräjäoikeudessa.

    Äänestä

  • nutturat esiin kirjoitti:

    Ompas täällä tyhmää porukkaa!

    Suomen Helluntaikirkolla ei ole mitään tekemistä Porin tapahtumien kanssa!

    Pikemmin on syytä syyttää Helluntakansaa, joka on ottanut lihan vallassa olevan
    "evankelistan" vetojuhdakseen hajoittamaan vanhemmiston ja hallituksen
    yksimielisesti ajamaa yhdistyslain suomaa mahdollisuutta yhdistyksen
    purkamiseen.
    Varmaan tuo "evankelista" valitaan Helluntaikansan hallitukseen.

    On se näköjään vaikeaa vanhalle uskovalle, kun jää vähemmistöön seurakunnan äänestyksessä!
    Sitä se lihan mieli teettää.

    " Sitä se lihan mieli teettää. "

    - joo, ja se lihan mieli on juuri hell.kirkkolaisilla, perustajilla.

    Kirkko alas. Täällaiset kirkko -organisaatiot ovat ennenkin panneet pilalle koko hengellisen asian.

    Äänestä

  • tarkennetaan! kirjoitti:

    Sen kyllä huomaa, että et kuulu meihin.

    Porissahan oli kysymyksessä Rukoushuoneyhdistyksen lakkauttamisesta!

    Ei siellä kukaan ole kaapannut mitään!

    Pieni äänekäs oppositio ei vaan halua tunnustaa häviötään ja käytti
    puheenjohtajan huolimattomuutta kokoustekniikassa avukseen ja haastoi
    yhdistyksen oikeuteen.

    Kirkollisten on ymmärrettävä. Jos vähän yli 6000 marmattaa siitä, että tekivät väärin 38 000 kohtaan niin ei ole pienestä oppositiosta kyse.
    Mutta kun nyt tulette jäämään yksin, ei uhrituloja, koska lakkautitte vääryydellä perinteisen seurakunnan raamit ja perustitte vastoin suurimman äänimäärän suhteen kirkon, niin emme tule siihen kirkkoon.

    Olisitte lähtenyt itse ulos, perustanut kirkon siellä ja keräisitten sitten keskuudestanne sen omaisuuden, millä tekisitte työtä. Se olisi ollut teille ok.

    Mutta pesän sisältä otitte kaiken ja potkasitte ulos lakkautuksen kautta meitin seurakunnan. Nyt emme ole kirkossa, mutta ei ole seurakuntaakaan, koska vääryydellä viranomaisia harhauttaen teitte lakkautuksen, sekä veitte omaisuuden. Siitä on kyse.

    Te teitte sen, kirkolliset. TE väärensitten paperit viranomaisille. Siis te ja turhaa siitä on meitä syyttää.

    Mutta se loppu nyt. Katselen ja katselemme uudet uomat.
    Ei helluntaikirkko pelasta, ei varsinkaan vilunkiveljet, ne vanhimmistoveljet.

    Teitä ei tarvitse kumarrella, vaikka kuinka liittymispapereita vaaditte allekirjoitettavaksi puheillannne.
    Kun lakkautitte vääryydellä seurakuntamme, ei ole puheoikeutta, koska mukamas te määräätte vähemmistönä.
    Niin takokaa se jo kalloonne, virhe on teidän leirissä. Turhaa on mustaa selittää valkeaksi, se ei siksi tule. Meistä ei tule kirkollista, koska kirkkoa ei olla rakennettu. Ja selkokielellä, te rakensitten ja otitte omaisuuden ja se kainalossa, sanotte, ettei meillä ole sanansijaa, koska teidän leirissä ei olla.
    Kenen se omaisuutenne on? Kenen uhrituloilla se on rakennettu?
    Pieni porukka, solmiokaulasta nyt määrää ja häärää.
    Kuinkahan moni on sokea totuudelle, koska ei ymmärrä, mistä on kyse.
    Kuinka moni liittymätön ymmärtää sen, ettei ole edes seurakuntaa heillä, koska ei ole kirkon jäsen? Kirkolliset on sen lakkauttanut.

    Siis, menkäähän kahville alakertaan, että teemme sitten päätökset, kun ette ole vastustamassa. Tosin lauseen loppupuolta ei lausuttu ääneen, vaan alku, menkäähän kahville.

    Kirkolliset jäi .. äänestämään.

    Äänestä

  • kahvin paikka. kirjoitti:

    6000 vastaan 38000...

    En itse kuulu Helluntaikirkkoon. Mutta en missään tapauksessa hyväksy, että minut lasketaan johonkin 38 tuhanteen, joka on jollain tavalla "vastavoima" tuolle kuudelle tuhannelle. Enkä edes ymmärrä, miksi tästä asiasta pitää taistella tällä tavalla.

    Kuulun itse helluntaiseurakuntaan, joka on rekisteröitynyt uskonnonvapauslain mukaisesti. Uskonnonvapauslain alaiseen yhdyskuntaan kuuluu käsittääkseni 25-40% meidän seurakunnan jäsenistöstä. Erittäin harvoin tulee edes keskustelua ihmisten kanssa siitä, kuka kuuluu ja kuka ei. Toiminta SEURAKUNTANA on niin olennaista meillä, ettei tuo asia ole mikään suuri asia.

    Äänestä

  • Sam Andreevitsh kirjoitti:

    näinhän se on.
    Rekisteröityminen ei ole hengellinen juttu ollenkaan, vaikka sitä siksi koetetaan vääntää lainaamalla milloin mitäkin Raamatun jaetta.

    Vaikka tällä hetkellä vajaat puolet seurakuntien jäsenistä on saanut aikaiseksi liittyä yhdyskuntaseurakuntaan, seurakuntien toiminta jatkuu entiseen malliin. Juuri tuo "toiminta seurakuntana" on edelleen ihmisiä yhdistävä tekijä niin, ettei toisten kuulumisia tai kuulumattomattomuuksia tule kyseltyä. Ehkäpä se johtuu siitä, että "kirkollistumista pelkäävät" vastaan haraajat ovat lähteneet omille teilleen.

    Äänestä

  • tode* kirjoitti:

    vajaat puolet !

    eihän niitä ole vielä kuin vajaa 7000 jäsentä, se ei ole lähelläkään puolta.

    toivottavasti ei koskaan tulekkaan edes sitä puolta, ja se alkupuolikin sais purkaa pois.
    eikö ole ihmeellsitä että tämä NIIn vaatimaton ja "pelkkä nimenmuutos"., on saanut aikaan ensimmäisen käräjöinnin helluntain historiassa.

    Näinpä juuri, rekisteröiminen ei ole hengellinen asia, mutta hengellisillä argumenteilla ja Raamatusta valituilla kohdilla "laumaa" opastettiin liittymään kirkkokuntaan. omassa seurakunnassani .

    Mutta hengelliseksi vakavaksi rikkomukseksi rekisteröinti ja omaisuuden ja toiminnan siiro tulevat silloin, kun yhtenäinen lauma tällä tavoin hajoitetaan. Seurakunnassa tulisi vaalia yhteyttä viimeiseen asti eikä ajaa niin voimallisesti rakenteellista muutosta, että hajaannus tapahtuu.

    Äänestä

  • aglius kirjoitti:

    vajaat puolet !

    eihän niitä ole vielä kuin vajaa 7000 jäsentä, se ei ole lähelläkään puolta.

    toivottavasti ei koskaan tulekkaan edes sitä puolta, ja se alkupuolikin sais purkaa pois.
    eikö ole ihmeellsitä että tämä NIIn vaatimaton ja "pelkkä nimenmuutos"., on saanut aikaan ensimmäisen käräjöinnin helluntain historiassa.

    Mielestäni se on myöskin hengellinen asia, koska sinne liitytään, ei enää pelkästään uskoon tulon ja kasteen kautta, vaan myöskin perhekunnittain!

    Äänestä

  • Sam Andreevitsh kirjoitti:

    6000 vastaan 38000...

    En itse kuulu Helluntaikirkkoon. Mutta en missään tapauksessa hyväksy, että minut lasketaan johonkin 38 tuhanteen, joka on jollain tavalla "vastavoima" tuolle kuudelle tuhannelle. Enkä edes ymmärrä, miksi tästä asiasta pitää taistella tällä tavalla.

    Kuulun itse helluntaiseurakuntaan, joka on rekisteröitynyt uskonnonvapauslain mukaisesti. Uskonnonvapauslain alaiseen yhdyskuntaan kuuluu käsittääkseni 25-40% meidän seurakunnan jäsenistöstä. Erittäin harvoin tulee edes keskustelua ihmisten kanssa siitä, kuka kuuluu ja kuka ei. Toiminta SEURAKUNTANA on niin olennaista meillä, ettei tuo asia ole mikään suuri asia.

    Te ette ole vielä päätyneet seurakuntana vaiheesen, jossa omaisuus ja toiminta siirretään kirkolle eli yhdyskunnalle. Joten ole iloinen ja nauti näistä seesteisistä ajoista. Senkaltaisia aikoja muistelen minäkin nyt kaiholla.

    Tilanne muuttuu totaalisesti silloin, kun tämä vaihe käydään läpi. Ja muutos ei ole kehuttava. Siinä rytäkässä kyllä tasan tarkkaan eroitellaan jyvät akanoista :( Eli kuten omassa seurakunnassani, koko 1200 henkilön yhteisö jaoteltiin : Yhdyskuntaan kuuluvat eli Helluntaikirkkolaiset, yhdistysläiset ja kastin alimpana ne onnettomat, jotka kuuluivat edelleen luterilaiseen seurakuntaan helluntaiseurakunnan ohella. Ja arvannet , että silloin kyllä keskusteltiin muttei rakentavasti.

    Äänestä

  • koditon1 kirjoitti:

    Edellinen viesti oli osoitettu Sam A:lle :)

    eipä ole meilläkään muuttunut ilmapiiri miksikään. Ne muutamat, jotka näkevät kirkko -sanassa paholaisen tunnusmerkit, ovat lähteneet pois, ja vieneet kastirakenteen mennessään.
    Omaisuutta ei ole siirretty kirkolle, vaan se on edelleen seurakunnalla. Olemme helluntaiseurakunta ja Helluntaikirkko on meidän "Martta-liittomme".

    Miksi sinä, koditon1, et usko, ettei minkään puljun kattojärjestö omista yhtään mitään? Seurakunnat omistavat, ei yhteinen edustajamme Helluntaikirkko. Ihmettelen suuresti, kuinka tämä asia voi olla epäselvää esim. Iltalehden rikostoimittaja Risto Kunnakselle.

    Ehkä olennaisempaa on se, missä vaiheessa ja millä tavalla tämä muutos lopulta tapahtuu. Meillä ei ole ollut näkyvissä kehitystä, jossa tätä muutosta oltaisiin aktiivisesti vauhditettu.

    Ehkä se vauhti, vaihe ja tapa onkin tässä se olennaisempi juttu.

    Äänestä

  • tode* kirjoitti:

    eipä ole meilläkään muuttunut ilmapiiri miksikään. Ne muutamat, jotka näkevät kirkko -sanassa paholaisen tunnusmerkit, ovat lähteneet pois, ja vieneet kastirakenteen mennessään.
    Omaisuutta ei ole siirretty kirkolle, vaan se on edelleen seurakunnalla. Olemme helluntaiseurakunta ja Helluntaikirkko on meidän "Martta-liittomme".

    Miksi sinä, koditon1, et usko, ettei minkään puljun kattojärjestö omista yhtään mitään? Seurakunnat omistavat, ei yhteinen edustajamme Helluntaikirkko. Ihmettelen suuresti, kuinka tämä asia voi olla epäselvää esim. Iltalehden rikostoimittaja Risto Kunnakselle.

    Tode*, todellisuudessa et taida tuntea yhdyskuntasääntöjä .

    Jos olet yhdyskuntaan kuulumaton ( vaikka olisit ollut kymmeniä vuosia helluntaiseurakunnan jäsen) sinulla ei ole mitään juridista oikeutta yhdyskunnalle siirrettyyn omaisuuteen.
    Tästä seuraa se, ettet voi osallistua seurakuntasi taloutta koskeviin päätöksiin ja tästä seuraa se, että olet ulkopuolella kuin lumiukko kaikesta virallisesta päätöksenteosta. Ko. tilanteessa oleva seurakuntalainen ei ole täysvaltainen jäsen! Mikä se sellainen "koti" on, jossa ei ole osaa eikä arpaa yhteisten asioiden päättämisessä?

    Äänestä

Olipas järkyttävää lukea tänään RV:n sivuilta aivan harhaanjohtavaa tekstiä! Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen antaa seuraavanlaisia lausuntoja :"... Seurakunnan omaisuus on on juridisen rakennemuutoksen jälkeen samalla tavalla samojen seurakuntalaisten omistamaa kuin se oli aikaisemmin yhdistyksen alaisuudessa." !!!

Tämähän ei alkuunkaan pidä paikkaansa, eihän yhdyskuntaan kuulumattomalla seurakuntalaisella ole minkäänlaisia juridisia oikeuksia yhdyskunnalle siirrettyyn omaisuuteen. Virallisissa kokouksissa ei yhdyskuntasääntöjen mukaan ole oikeutta äänestää muilla kuin yhdyskuntaseurakuntaan kuuluvilla jäsenillä. Siis mitäkö ne oikeudet sitten mahtavat olla? Saa toki palvella ja uhrata, muttei se ole yhdenvertaisuutta!
Miten voidaankaan valheella peitellä päivänvaloon tulleita asioita.

Jotenkin uskomatonta havaita, miten totuus hämärtyy ja hämärretään! Ei kai vastaavanlaisia konflikteja olisi syntynytkään pitkin Suomea, jos yhdenvertaisuus seurakuntalaisten kesken olisi säilynyt huolimatta siitä, kuuluuko yksittäinen seurakuntalainen kirkkokuntaan tai ei. Totuus on valitettavasti juuri niinkuin luimme Iltalehdestä: "Päätös loukkasi olennaisella tavalla jäsenten yhdenvertaisuutta."

Äänestä
  • Kaikki eivät ole myöskään yhdenmukaisesti tukemassa, joten olisi aika outoa jos vain yhteisöön liittymällä tulisi jostain omaisuudesta tai siihen liittyvästä päätösoikeudesta osalliseksi? Edelleenkin on seurakunnassa taloudellisen vastuun kantaminen vapaaehtoista.

    Äänestä

  • Kukaan vaadi kirjoitti:

    Kaikki eivät ole myöskään yhdenmukaisesti tukemassa, joten olisi aika outoa jos vain yhteisöön liittymällä tulisi jostain omaisuudesta tai siihen liittyvästä päätösoikeudesta osalliseksi? Edelleenkin on seurakunnassa taloudellisen vastuun kantaminen vapaaehtoista.

    erityisen outoa on se että oltuaan aiemmin yhdistyksen jäsenä ja oltuaan sen kautta omistajana, nyt pitäisi liittyä toiseen systeemiin omistaakseen sen minkä jo ennen omisti

    Äänestä

  • Tämähän ei alkuunkaan pidä paikkaansa, eihän yhdyskuntaan kuulumattomalla seurakuntalaisella ole minkäänlaisia juridisia oikeuksia yhdyskunnalle siirrettyyn omaisuuteen. Virallisissa kokouksissa ei yhdyskuntasääntöjen mukaan ole oikeutta äänestää muilla kuin yhdyskuntaseurakuntaan kuuluvilla jäsenillä. Siis mitäkö ne oikeudet sitten mahtavat olla? Saa toki palvella ja uhrata, muttei se ole yhdenvertaisuutta!

    JUURI NÄIN !

    Äänestä

  • KODITON2 kirjoitti:

    Tämähän ei alkuunkaan pidä paikkaansa, eihän yhdyskuntaan kuulumattomalla seurakuntalaisella ole minkäänlaisia juridisia oikeuksia yhdyskunnalle siirrettyyn omaisuuteen. Virallisissa kokouksissa ei yhdyskuntasääntöjen mukaan ole oikeutta äänestää muilla kuin yhdyskuntaseurakuntaan kuuluvilla jäsenillä. Siis mitäkö ne oikeudet sitten mahtavat olla? Saa toki palvella ja uhrata, muttei se ole yhdenvertaisuutta!

    JUURI NÄIN !

    Näin se on. Kun yhdistyspohjaisen helluntaiseurakunnan sisälle alettiin perustaa yhdyskuntapohjaista seurakuntaa siihen piti liittyä kaavakkeella, eli näin sinusta tuli yhdyskuntapohjaisen seurakunnan jäsen. Automaattisesti kukaan yhdistyspohjaiseen seurakuntaan kuuluva ei siirry Suomen helluntaikirkkoon kuuluvaan yhdyskuntaseurakuntaan. Näin ollen kun omaisuus siirretään Suomen helluntaikirkkoon kuuluvalle yhdyskuntaseurakunnalle silloin omaisuus siirtyy juridisesti niiden omaisuudeksi, jotka ovat kirjallisesti yhdyskuntaseurakuntaan liittyneet. Omaisuus ei siirry Suomen helluntaikirkolle vaan yhdistyspohjaisen seurakunnan sisällä syntyneelle yhdyskuntapohjaiselle seurakunnalle ja sen jäsenille. Silloin ne, jotka eivät ole liittyneet uuteen organisaatioon jäävät edelleen yhdistypohjaisen srk:n rekistereihin, mutta juridisia oikeuksia olla päättämässä heillä ei ole. Esim jos yhdyskuntapohjaisen seurakunnan vanhimmistossa on jäsen joka kuuluu yhdistyspohjaiseen srk:aan ja ei ole liittynyt yhdyskuntapohjaiseen helluntaikirkkoseurakuntaan hänen asemansa on vaikea, hän voi olla mukana mutta äänioikeutta ei ole. Kaiken kaikkiaan olen omaisuudesta sitä mieltä, että jos olet sen Jumalalle uhrannut, SE ON JUMALAN. Tuskinpa näissä kiistoissa omaisuus on se pääasia, vaan se miten asioita on viety eteenpäin eli menettelytavat.

    Äänestä

Ristin voitto:
"Käräoikuden päätöstä ei voi sivuuttaa kevyesti, vaan se on vakava signaali kaikille seurakunnille huolehtimaan menettelytavoista niin, ettei niitä tarvitse jälkeenpäin moittia."

En ota kantaa uskonkysymyksiin. Porin tapaus paljasti ulkopuolisellekin, että hellunaliikkeessä on järjestösota. Vahvempi osapuoli on siinä vähemmistössä, joka rakentaa kirkkoa entisen väljän organisaation tilalle.

Tottakai sillä on merkitystä, kenellä on omaisuus. Yksi kirjoittikin, että jos jotkut haluavat kirkkoa, niin perustavat sitä haluavien kanssa seurakunnan ja antavat entisten olla. Jäsenet sitten yksilötasolla päättävät, mitä haluavat.

Siteeraus oli selvä järjestösodan jatkamisen julistus. Herätyksen puolella olevaa omaisuutta tulee edelleen haalia kirkkoon kuuluville järjestöille. Siis pois ei-kirkollisilta yhdistyksiltä. Pitäisi vain olla taitavampi, ettei jää kiinni maallisen lain kanssa.

Kirjoitin siksi, että tunnen aika tarkkaan SAK:n ja SAJ:n välisen järjestösodan 60 vuotta sitten. Järjestöteknisesti kirkkolaiset toimivat aivan samoin. Aivan kuin olisi otettu oppia sieltä.
Helluntaikirkko on vahvoilla hajanaisia seurakuntia vastaan. Luulen, että kirkko "nielee" itsenäiset yhdistykset.

Äänestä
  • "... joka rakentaa kirkkoa entisen väljän organisaation tilalle."

    Voi hyvä tavaton sentään! Sinäkö et nykyään toivokaan helluntailaisten maan pinnalle tuloa? Tahdot, että me toimimme seurakuntina edelleen omien aivoitustemme mukaan, täysin villeinä saalemeina ja siioneina?

    Jos vaikka Porin menettelytavoissa on huomautettavaa, niin kyllä Helluntaikirkkoa tarvitaan tämän päivän seurakunnassa. Yhteisestä kattojärjestöstä on enemmän hyötyä, kuin haittaa, myös helluntaiseurakunnille. Näin koen muutaman vuoden kokemuksen perusteella.

    SAK:n roolista tänään on vaikea sanoa. Silloin, kun se perustettiin, ajatus duunarin tukemisesta, oli aito ja sen asian tehtiin töitä, mutta nykyään sen toimet ovat vähintäinkin hampaattomia.

    Äänestä

  • tode* kirjoitti:

    "... joka rakentaa kirkkoa entisen väljän organisaation tilalle."

    Voi hyvä tavaton sentään! Sinäkö et nykyään toivokaan helluntailaisten maan pinnalle tuloa? Tahdot, että me toimimme seurakuntina edelleen omien aivoitustemme mukaan, täysin villeinä saalemeina ja siioneina?

    Jos vaikka Porin menettelytavoissa on huomautettavaa, niin kyllä Helluntaikirkkoa tarvitaan tämän päivän seurakunnassa. Yhteisestä kattojärjestöstä on enemmän hyötyä, kuin haittaa, myös helluntaiseurakunnille. Näin koen muutaman vuoden kokemuksen perusteella.

    SAK:n roolista tänään on vaikea sanoa. Silloin, kun se perustettiin, ajatus duunarin tukemisesta, oli aito ja sen asian tehtiin töitä, mutta nykyään sen toimet ovat vähintäinkin hampaattomia.

    Minusta taas näyttää että kirkko on tähän saakka aiheuttanut pelkkää harmia, eikä ilmeisestti ainuttakaan sielua ole pelastettu hienon kattosysteemin kautta vai onko ?

    Koko helluntaiherätys on syntynyt ilman moista kirkkokattoa, ja näyttää että kirkkoa tarvitaan ainoastaan sen hautajaisiin.

    näin koen neljänkymmenen vuoden kokemuksella.

    Äänestä

Näinhän se sielunvihollinen toimii.

Ensin hajalleen, ja sitten hallintaan uusilla metkuilla. Mutta voi sitä tai niitä joiden kautta hajaannus tulee. En haluaisi olla heidän housuissaan seisomassa valtaistuimen edessä.

Surkea paikka.

Äänestä
  • Totta.

    Tuo Porin evankelista on malliesimerkki hajaannuksen aiheuttajasta ja
    väärillä tiedoilla pelottelusta.

    Äänestä

  • tosi surkeaa kirjoitti:

    Totta.

    Tuo Porin evankelista on malliesimerkki hajaannuksen aiheuttajasta ja
    väärillä tiedoilla pelottelusta.

    Eli oikeuden päätöskö siis on väärä päätös ?

    Mistä asti seurakuntaa on alettu hoitaa käräjiä käymällä !

    Onko siellä Porissa yhtään tajuissaan olevaa päättäjää.

    Jos kerran kyse on hengellisestä laitoksesta, miksi siitä kirjoitetaan iltalehdissä negatiivisesti ja vieläpä aiheellisesti !?

    Mielenkinntoista, etten ole vielä lukenut näitten kirkkopoliittisten uskovien kannaottoina ainuttakaan tekstiä josta voisi päätelllä sen nousevan Kristillisestä sydämestä ja Uskovaisen ymmärryksestä !?

    Eikö jo kouluipojan järki sano, että seurakuntaa ei rikota vaikka henki menis asettumalla tällaisiin juoksuhautoihin toisiaan vastaan.

    maallinenkin laki ja juridiikka puhuu vaaran portin avaamisesta, ja se tarkoittaa just sitä, että kuka tahansa osaa laittaa vuoren laelta jonkun vyöryn liikkeelle, mutta kuka korjaa vahingot jota se aiheuttaa !?

    Äänestä

Herätyksiä jotkut odottelevat "Jumalattoman maailman keskuuteen." Jeesuksen Kristuksen seuraajat ovat Raamatun mukaan "maailman valo ". Jumalan srk. on pyhä jossa (ei jossakin rakennuksessa ,vaan kokoontumisessa ) Jumalan kirkkauden läsnäolon tulisi ilmetä. Srk. kuri on srk:n puhtauden vaalimista varten.

Apostoli Pietarin mukaan (1.PIet.)"..Älköön näet kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin; mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa. Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset? Ja "jos vanhurskas vaivoin pelastuu, niin mihinkä joutuukaan jumalaton ja syntinen?" Sentähden, uskokoot myös ne, jotka Jumalan tahdon mukaan kärsivät, sielunsa uskolliselle Luojalle, tehden sitä, mikä hyvää on...."

Miten suuri vastuu onkaan niillä jotka ovat asetetut Jeesuksen Kristuksen srk:aan lauman kaitsijoiksi. Entä niiden kohdalla jotka ovat itse ryhtyneet "kaitsijoiksi" ilman tarvittavaa kutsumusta srk:n virkaan ?

(Matt.)"..Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi. Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.".."

(1.Kor.)"..Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina. Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi..."

(1.Tess.)"..Mutta me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne Herrassa ja neuvovat teitä, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää rauhassa keskenänne. Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan. Katsokaa, ettei kukaan kosta kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toinen toisellenne ja kaikille...."

(Hepr.)"..Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä..."

(1.Piet.)"..Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä: kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta, ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina, niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen..."

(Apt.)"..Mutta Miletosta hän lähetti sanan Efesoon ja kutsui tykönsä seurakunnan vanhimmat. Ja kun he saapuivat hänen tykönsä, sanoi hän heille:....... Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut. Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa. Valvokaa sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin..."

(Matt.)"..Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa..."

(2.Piet. )"..Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku..."

Äänestä

Todelle.

Tiedät vallan hyvin, etten ole kenenkään puolella helluntailaisten järjestösodassa.
Yleensä kun jossakin järjestössä aletaan muodostaa uutta organisaatiota, kyseessä on opilliset erimielisyydet tai henkilökohtaoiset valtatavoitteet. Tämähän on koettu satoja kertoja kristillisessä liikkeessä. Helluntailaisuuskin on syntynyt opillisista syistä.

Onko ja mitä olisivat opilliset erimielisyydet. Niistä ei ole tullut selkoa. Vai ovatko ne vielä kätkettyjä.
Jos esim. h-kirkko julistaisi, että homouden harjoittaminen ei ole paha teko, kannattaisin sitä. Se olisi suuri linjanveto suhteessa humaanisuuteen. Tällöin tämän takia"tukisin" helluntaikirkkoa ja kaikkia itsenäisiä seurakuntia, jotka näin ajattelisivat.
Muuten on neutraali hellntailaisten organisaatiokysymyksissä. Eipä ne minulle kuulukaan.

Äänestä

1 Kuinka rohkenee kukaan teistä, jolla on riita-asia toisen kanssa, käydä oikeutta vääräin edessä? Miksei pyhien edessä?
2 Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos te tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita?
3 Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita?
4 Jos teillä siis on maallisia asioita ratkaistavina, nekö te asetatte tuomareiksi, jotka ovat halveksittuja seurakunnassa?
5 Teidän häpeäksenne minä tämän sanon. Eikö teidän joukossanne sitten ole yhtäkään viisasta, joka voisi ratkaista veljien välin?
6 Vaan veli käy oikeutta veljen kanssa, vieläpä uskottomain edessä!
7 Teille on jo yleensä vaurioksi, että käräjöitte keskenänne. Miksi ette ennemmin salli tehdä vääryyttä itsellenne? Miksi ette ennemmin anna riistää omaanne?
8 Sen sijaan te itse teette vääryyttä ja riistätte toisen omaa, vieläpä veljien.
9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
11 Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

Tähänkin asiaan löytyy Raamatusta selvä ohje. Emme voi riidellä julkisesti tälläisistä asioista. Minkälaisen kuvan se antaa meistä Kristuksen seuraajista, joiden pitäisi olla Hänen tuoksunaan maailmassa!

Helluntaikirkkoon viitaten, en voi uskoa, että muutos syntyy kirkkoutumalla ja teologian opinnoilla, kyllä Pyhä Henki ja Jumalan sana opettaa meitä kun vietämme aikaa Hänen kasvojensa edessä. Jumala valitsee ne joilla on nöyrä sydän ja mieli palvelemaan Häntä. Nykyään mietitään järjellä ja ihmisviisaudella liikaa asioita. Ei anneta Pyhän Hengen johdattaa, vaan tehdään oman tahdon mukaisia tekoja!
Tehdään veljet ja sisaret parannusta ja antaudutaan Jumalan tahdon mukaiseen elämään, se on kipujen ja taistelujen tie.

Äänestä

Esko Matikainen mainitsee, että mitään omaisuutta ei ole viety, mutta toisessa kirjoituksessaan hän mainitsee, että seurakunnissa opittaisiin OIKEIN siirtämään talouden ja toiminnan. Siis, jos mitään ei ole tarkoitus ottaa kirkolle, niin mitä sitten OIKEIN SIIRRELTÄISIIN? Toivovat varmaan, että ihmiset väsyisivät ja he keksisivät oikeat muodot ottaa talous ja toiminta hallintaansa. Eräs pikkutyttökin sanoi, että antakaa vaan kaikki lankarullat minulle, niin ei tule riitaa ja näitä varmaankin toivoo myös Esko Matikainen.

Äänestä

Jos on yhdistys lopetettu kirkon tieltä, kai ne varat ja omaisuus jossakin on eikä kellu puoleettomassa vuonossa?

Äänestä

Porin tapauksessa omaisuus haluttiin siirtää Porin helluntaiseurakunnalle, joka kuuluu Suomen Helluntaikirkkoon. Jotkut jäsenet kammoksuvat ajatustakin, että yhdistysmallista luovuttaisiin ja heistä tulisi Helluntaikirkkoon kuuluvan helluntaiseurakunnan jäseniä. Mikä siinä on niin kauheaa?

Äänestä
  • E. M. -Se siinä on niin "kauheaa", kun tällainen prosessi eriarvoistaa seurakunnan jäsenet.

    Äänestä

Se siinä on kauheaa, kun muutama ihminen haluaa määrätä kaikkien puolesta !

Sellainen ei ole kuulunut koskaan hengellisen elämän puitteisiin.

seurakuntaan ei eripuraa päästetä, ja vanhimmisto on siitä varten asetettu että se laittaa tulpan häiriöhengille olkoon nimi mikä tahansa.

Mutta ei kaikki johtajat ole työnsä tasalla ollenkaan, ei sinne päinkään.

monelle saattaa olla elämä pelastettu kun pääsee isännöimään sama sitten millä tavalla.
Hengelliset todellisuudet ovat iha jotain muuta kuin nämä nykytempaukset kirkkolaisten osalta.

Luulis Kokkosenkin olevan pikkuisen enempi Mooseksen mallia, mutta eipä miten lieneekään.

Äänestä
  • Mielipiteen esittämisen vapaus on sinullakin, mutta et kyllä kommentoinut siihen, mitä kirjoitin.

    Omasta näkökulmasta katsoen kommentoitisi perustuu virheellisiin mielikuviisi. Tekstistäsi huokuu sellainen henki, että ihan niinkuin Helluntaikirkkoon kuuluvat seurakunnat olisivat vilpin ja vallanhalun pesiä!

    Äänestä

  • E.M. ei valehdellut kirjoitti:

    Mielipiteen esittämisen vapaus on sinullakin, mutta et kyllä kommentoinut siihen, mitä kirjoitin.

    Omasta näkökulmasta katsoen kommentoitisi perustuu virheellisiin mielikuviisi. Tekstistäsi huokuu sellainen henki, että ihan niinkuin Helluntaikirkkoon kuuluvat seurakunnat olisivat vilpin ja vallanhalun pesiä!

    Koko prosessi perustuu ihan muuhun kuin todelliseen kristillisyyteen, vai onko kristillisestä elämästä tullut käräjissä ratkottavia asioita !

    eikä täällä aina kommentoida viimeistä laatikkoa, se toimii useinkin pelkkänä katalyyttimenä, vaikka ajatus liikkuu paljon laajemmalla aiheen piirissä.

    Siksipä ei olisi kannattanut kenenkään tehdä tästä oikeusjuttua. Eikä sitä, että aletaan viedä hovioikeuteen. Kokouksessa eriävällä kannalla olevien yhdistyksen pysymistä kannattavien olisi siis pitänyt tyytyä kokouksen päätökseen ja siirtyä yhdyskuntaseurakuntalaisiksi. Tietenkin samoin olisi pitänyt toimia yhdyskuntaseurakuntaa kannattavien, jos vastapuolen ehdotus olisi voittanut.

    Lapsiakin opetetaan, ett "kaikkia ei voi saada mitä haluaa" ja silti voi elää täysipainoista elämää. Järjestäytymismuoto on kovin vähäpätöinen asia Jumalan valtakunnan työn kannalta. Sopu ja keskinäinen rakkaus ovat niitä tavoiteltavia asioita ja näiden takia kannattaa taipua itsekunkin.

    Äänestä

Seurakuntaa ei saa päästää sellaiseentilaan, jossa tehdään enemmistöpäätöksiä, se on ihn ensimmäinen ja yksinkertainen ohje hengen elämän päätöksentekoon.

Mitään ei saa kopauttaa pöytään, ellei siitä ole olemassa jo myönteinen päätös hengessä koko seurakunnan kesken.

Kaikki muu on politiikkaa, eikös tämä ole mailman yksinkertaisin asia, jota noudattamalla ei riitoja tule.

Jos joku on sitä mieltä, että seurakunta jää jotenkin jostainkelkasta pois jos ei tehdä nopeita ja yleisen trendin mukaan menemisiä, niin luulo on oikea ja väärä.
oikea siinä mielessä, että todellakin jos ei veneeseen hyppää laiturilla, jää pois veneestä ja laiturile.
Väärä siinä mielessä, että ensin olisi kaiketi hyödyllistä selvittää mihin vene on matkalla, ja miksi jonkin ryhmän pitää olla just siinä veneessä ennekuin sinne edes halutaan.

saatikka, että viedään suurin osa joukosta "köysissä" laiturille ja veneeseen.

Äänestä

>>Ajattelen niitä ihmisiä, jotka ovat kaikkensa, aivan kaikkensa, antaneet ja uhranneet tälle työlle ja sitten tulee muutama "polvihousuinen", keskenkasvuinen kravatti-poika, jotka murskaavat kaiken vain allekirjoituksillaan.>>

Missä kuvitelmien sfääreissä täällä eletään? Kirjoitapa tuo Veikko Kokkoselle ja tule esiin näine vahvoine mielipiteinesi. Uskovalta ihmiseltä tämä on niin kummallista tekstiä, ettei todeksi voisi uskoa, ellei näkisi ja lukisi.

Äänestä
  • Tuon viestin kirjoittaja taitaa itse olla "polvihousuinen", joka ei alistu vanhimmiston
    ja hallituksen kantaan.

    Seurakuntahan ei tee päätöksiä, VAAN YHDISTYSLAIN ALAINEN RUKOUSHUONEY/HDISTYS tai vastaava!

    Kirjoittaja ei näköjään tajua, mikä on seurakunta ja mikä on yhdistys ry.

    Äänestä

  • marisijain marssi kirjoitti:

    Tuon viestin kirjoittaja taitaa itse olla "polvihousuinen", joka ei alistu vanhimmiston
    ja hallituksen kantaan.

    Seurakuntahan ei tee päätöksiä, VAAN YHDISTYSLAIN ALAINEN RUKOUSHUONEY/HDISTYS tai vastaava!

    Kirjoittaja ei näköjään tajua, mikä on seurakunta ja mikä on yhdistys ry.

    No Porissa on tajuttu näköjään ainoana seurakuntana, sitäkö tahdotaan sanoa !?

    Siis Hengellisessä seurakunnassa ei pidä tulla tilannetta, jossa on alistujat ja alistajat.

    siellä eletään niin, että sopu säilyy, se on hengellisen johtajuuden ensimmäinen vaatimus.

    Äänestä

  • marisijain marssi kirjoitti:

    Tuon viestin kirjoittaja taitaa itse olla "polvihousuinen", joka ei alistu vanhimmiston
    ja hallituksen kantaan.

    Seurakuntahan ei tee päätöksiä, VAAN YHDISTYSLAIN ALAINEN RUKOUSHUONEY/HDISTYS tai vastaava!

    Kirjoittaja ei näköjään tajua, mikä on seurakunta ja mikä on yhdistys ry.

    Seurakunta on se ainut todellinen elin, joka tekee päätöksiä, yhdistys on vain ja ainoastaan olemassa siksi koska sen on pakko olla, mutta sillä ei pidä oleman mitään sananvaltaa siihen, kuinka seurakuntaa ja sen Hengellsitä olemusta johdetaan. Sitä johtaa vanhimmat ja jos todella johtavat, silloin ei mennä käräjille, eikä ole alistajia eikä alistettuja, vaan sopu.

    Kirjoittaja ei näköjään tajua mikä on SEURAKUNTA ja mikä on ry !

    Äänestä

Mielestäni ihmisillä on oikeus muuttaa ajatuksiaan ja voivat halutessaa perustaa kirkkojaan, mutta käsittääkseni ennenkin on eri seurakunnista lähdetty ja perustettu omia erillisiä seurakuntia, mutta tehty se niin, että on lähdetty pois sieltä edellisestä ja rakennettu omat kirkot ja rukoushuoneet. Helluntaikirkko ei nyt kuitenkaan halua näin toimia, vaan haluaa omia toisten rakentamat tilat. Kun heidän saarnamiehensä nyt haluavat ne liperit kaulaansa ja muut kirkolliset arvonimensä, niin eikö olisi kohtuullista, että rakentaisivat heille sopivat kirkot, vaikka kuinka hienoine torneineen ja kupoleineen, mutta reilusti ihan itse. Nämä uudistushenkiset valittavat vanhoja vanhoillisiksi , niin miksi eivät jätä vanhoillisia omiin rukoushuonesiinsa ja lähde omiin ajatuksiinsa sopiviin hankkeisiin itse. Käsitän, että Vanhoillislestadioilaiistakin on porukkaa lähtenyt, mutta eivät he ole vaatineet heidän rukoushuoneitaan itselleen.

Äänestä

Helluntaikirkon strategia siitä, miten seurakunnan sisään perustetaan yhdyskunta (kirkkosrk) löytyy heidän omilta sivuiltaan. Selkeä toimintamalli, joka ei välttämättä ole ihan Jumalasta lähtöisin ...

Äänestä

Hesek. 34
1. Minulle tuli tämä Herran sana:
2. "Ihmislapsi, ennusta Israelin paimenia vastaan, ennusta ja sano heille - paimenille: Näin sanoo Herra, Herra: Voi Israelin paimenia, jotka ovat itseänsä kainneet! Eikö paimenten ole kaittava lampaita?
3. Te olette syöneet rasvat, pukeneet päällenne villat, teurastaneet lihavat; mutta ette ole kainneet laumaa,
4. ette ole vahvistaneet heikkoja, ette ole parantaneet sairaita, sitoneet haavoittuneita, tuoneet takaisin eksyneitä, etsineet kadonneita, vaan te olette vallinneet niitä tylysti ja väkivaltaisesti.
5. Ja niin ne ovat hajaantuneet paimenta vailla ja joutuneet kaikkien metsän petojen syötäviksi - hajaantuneet ne ovat.
6. Minun lampaani harhailevat kaikilla vuorilla ja kaikilla korkeilla kukkuloilla; pitkin koko maata ovat minun lampaani hajallaan, eikä kenkään niistä välitä eikä niitä etsi.
7. Sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana:

8. Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, totisesti, koska minun lampaani ovat ryöstettävinä ja koska minun lampaani ovat kaikkien metsän petojen syötävinä, kun paimenta ei ole ja kun minun paimeneni eivät välitä minun lampaistani, vaan minun paimeneni kaitsevat itseänsä, eivätkä kaitse minun lampaitani,
9. sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana:

17. Mutta te, minun lampaani! Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä tahdon tuomita lampaan ja lampaan, oinasten ja vuohipukkien välillä.
18. Eikö teille riitä, että olette hyvällä laitumella, kun vielä tallaatte jaloillanne loput laitumestanne, ja että saatte juoda kirkasta vettä, kun vielä hämmennätte jaloillanne loput?
19. Ja onko minun lampaitteni oltava laitumella siinä, mitä jalkanne ovat tallanneet, ja juotava sitä, mitä jalkanne ovat hämmentäneet?
20. Sentähden sanoo Herra, Herra niille näin: Katso, minä, minä tuomitsen lihavan lampaan ja laihan lampaan välillä.
21. Koska te olette kylki- ja niskavoimalla sysineet ja sarvillanne puskeneet kaikkia heikkoja, kunnes olette saaneet ne ajetuiksi ulos ja hajallensa,

Äänestä

Raamatussa on hyvä kertomus kuinka kattojärjestys piti purkaa pois, että saatiin "potilas" Jeesuksen tykö.

sen voi lukea;

18. Ja katso, muutamat miehet kantoivat vuoteella miestä, joka oli halvattu; ja he koettivat viedä hänet sisään ja asettaa Jeesuksen eteen.
19. Ja kun he väentungokselta eivät saaneet viedyksi häntä sisään muuta tietä, nousivat he katolle ja laskivat hänet vuoteineen tiilikaton läpi heidän keskellensä Jeesuksen eteen.

siinä on mallia kuinka suhtautua "kattojärjestöön" !

Äänestä

>>>>>>>>>Raamatussa on hyvä kertomus kuinka kattojärjestys piti purkaa pois, että saatiin "potilas" Jeesuksen tykö.

sen voi lukea;

18. Ja katso, muutamat miehet kantoivat vuoteella miestä, joka oli halvattu; ja he koettivat viedä hänet sisään ja asettaa Jeesuksen eteen.
19. Ja kun he väentungokselta eivät saaneet viedyksi häntä sisään muuta tietä, nousivat he katolle ja laskivat hänet vuoteineen tiilikaton läpi heidän keskellensä Jeesuksen eteen.

siinä on mallia kuinka suhtautua "kattojärjestöön" !

Äänestä

Vielä Porista! Oletteko todella sitä mieltä,ettei rikollisia pidä asettaa oikeuden eteen,jos ovat " uskovia"? Ei esivalta turhaan miekkaa kanna. Laki on asetettu lainrikkojia varten. Todelliset uskovat eivät riko lakia tieten. Jos olisitte istuneet kuulemassa käräjäoikeudessa,olisitte hävenneet johtajianne. Vannotaan eikä muisteta mitään.En siedä huhuja. Siksi istuin avoimessa käräjäsalissa kuulemassa kaksi pitkää päivää. En uteliaisuudesta,vaan siksi,että olen ollut alusta saakka nähnyt tämän rikoksen. Työntekijäpäivillä jo vuosia sitten ei saanut puheenvuoroa,ellei ollut kirkkoon päin kallelaan Hengellisiä asioita ei käräjäoikeus ota käsiteltäväkseen onneksi. Ne ratkotaan muualla. Kysyn vain,keitä ovat Jeesuksen veljet? Ne,jotka tekevät Taivaallisen Isän tahdon. Uskovan veli on se,joka kulkee valkeudessa. Meidän elämämme tulee olla sellaista,jonka katolta voi julistaa.

Äänestä

  • Vielä Porista! Hieman jatkoa edelliseen: Herra Jeesus on vuosien saatossa kertonut isot asiat minulle pyynnöstäni unessa. Vuosia ennen Helluntaikirkon perustamista näin selkeän uninäyn: Seisoin suuren mäen töyräällä. Mäen päällä oli nimikyltti:riihimäki. Minulle sanottiin,ettei ole kyse kaupungista,vaan paikasta,jossa puidaan. Mäellä seisoi vanha,arvokkaan näköinen neitsyt,joka viittoili kauempana olevia neitsyitä luokseen. Ymmäsin,että neitsyet edustivat seurakuntia. Mäelle kerääntyi suuri joukko neitsyitä. He alkoivat karkeloida. Ihastelin heidän taivaallista liikettään ja ihanaa musikkia. Yhtäkkiä musiikki muuttui räikeäksi diskomusiikiksi. Neitsyet riehaantuivat tanssimaan.Olin järkyttynyt. Näin,että mäeltä alkoi hiljainen jono poistua. Toiset jäivät. Unimaisema muuttui: Näin kirkon, jonka tornissa oli ristin sijasta kärrynpyörä. Mietin,että sellainen oli aikanaan postipankin logo. En ymmärtänyt näkemääni. Minulle sanottiin: "Tälle kirkolle käy kuin postipankille."Heräsin. Monia vuosia mietin kärrynpyörän merkitystä.Eräänä päivänä sain kehotuksen avata radio ja minulle sanottiin."Nyt kuulet,mitä kärrynpyörä symboloi." Helsingin yliopiston luento uskonnollisista symboleista alkoi:"Kärryn pyörä symboloi ihmisviisautta." Minä ymmärsin. Ja olen varma,että "sille" kirkolle käy kuin postipankille. Jaa mille postipankille,eihän sellaista ole enää. Sanopas se! Ristin tilalla ihmisviisaus...Ei sillä ole tulevaisuutta.

    Äänestä

  • kaappikello2 kirjoitti:

    tässä tietoa oikeudenkäynnin kulusta

    http://www.seurakuntalainen.fi/keskustelu?id=33&thread_id=332&cat_id=4&selPage=2

    linkin ketjussa eräs kirjoittaja sanoo neuvoaottavia veljiä hampaattomiksi (ei kai ne niin vanhoja sentään)...ööö...se olikin ko. veljien asema. Ihmekö tuo, kun se joukko on jostain kumman syystä valikoitu(nut) kirkkomyönteiseksi.

    Kirjoittaja Kaaleppi on joko tyhmempi kuin vasemman jalan saapas tai sitten hän tarkoituksella heittäytyy sellaiseksi. Jos Suomen helluntaikirkon hallituksessa on mies Porista, totta ihmeessä asiat ovat ihan tarkkaan Suomen helluntaikirkon tiedossa ja yhdessä on siellä niitä asioita käsitelty.
    Valitus korkeampaan oikeusasteeseen on ihan varmasti sovittu yhdessä, koska Porin tilanteen ratkaisu vaikuttaa kaikkiin Suomen helluntaikirkkoihin ja uusia oikeudenkäyntejä (toivottavasti) tulee, jos ei järki palaa helluntaikirkkolaisiin.

    Äänestä

Ester 46, puhuu asiaa ja terveesti!

Ryminä tulee! Pori ja vastaavat ovat alkua sille maallisen lain edessä arveluttavalle toiminnan paljastumiselle.

Hengellinen ryminä mm Marko Selkomaan ympärille rakennettu hype, tulee sortumaan. Seinäjoki tulee sortumaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Paksua oli kirjoitus kirjoitti:

http://www.suomenhelluntaikirkko.fi/uutiset/2012/11/1696/helluntaikirkko_ei_vienyt_porilaisten_omaisuutta

Esko Matikainen
/////
Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja.

Jo oli Esko Matikaiselta paksua tekstiä.
Vai mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu