Hyysikät

1. Hän heittää natsikortin peliin

2. Hän alkaa keskittymään yhdys sanoihin, p,i,l,k,k,u,i,h,i,n ja kirjotusvirhesiin.

3. Hän alkaa keskustella muista keskustelijoista, varsinaisen asian sijaan.

4. Hän kutsuu vastustajaa ensimmäisen kerran juntiksi.

5. Hän vetoaa vastustajan alhaiseen älykkyysosamäärään.

6. Hän syyttää vastustajaa pienituloiseksi.

7. vastapuoli on juoppo

8. rasistit on perussuomalaisia vaimonhakkaajia

9. kriittiset eivät osaa kieliä

10. vastapuolen kriittiset keskustelijat katsoo vain ramboa VHSltä ja ei käy koskaan etnisen musikiin konserteissa

11. Hän kaivaa esiin 10 000 vuotta vanhan saamelaiskortin.

12. Hän sanoo suomalaisia mamuiksi.

14. Hän vetoaa siihen, että muissa maissa on enemmän maahanmuuttajia, kuin Suomessa. Jos muut maat hyppäisivät kaivoon, Suomen tulisi silloinkin seurata perässä.

15. Hän yhdistää nokkelasti, suorastaan ennenkuulumattomasti vähäisen älykkyden rasismiin.

16. Hän uskoo jokaisen maahanmuuttokriitikon olevan sosiaalitoimiston asiakas. Tämän logiikan mukaan 60% suomalaisista mamut elävät sossusta.

17. Kun häneltä kysyy miksi hän homojen oikeuksia puolustavana haluaa tänne kulttuureja joissa homot kivitetään, niin hän lopettaa keskustelun vastaamatta kysymykseen.

18. Kun hän lukee esim. tälle foorumille linkitetyn uutisen ulkomaalaisen tekemästä rikoksesta, hän alkaa luetella suomalaisten tekemiä rikoksia, ettei tarvitse vain sanoa pahaa sanaa ulkomaalaisista rikollisista.

19. Ei koskaan myönnä maahanmuuttajien tekemiä rikoksia JOS myöntää se on AINA "YKSITTÄISTAPAUS"

20. Hän toistaa jokaisessa keskustelussa täällä mainittuja asioita, vaikka häviää väittelyn joka kerta.

21. Hän vetoaa maahanmuuttokriitikon alhaiseen koulutustasoon, tuntematta tätä kuitenkaan henkilökohtaisesti tarkemmin. Syyttää samalla kriitikkoa ennakkoluuloiseksi.

22. Suhtautuu maahanmuuttokriittisiin ihmisiin alentuvasti. Antaa neuvoja, kuinka mielipiteet tulee esittää, jotta tämä älymystönä itseään pitävä joukko suhtautuisi niihin vakavasti.

23. Kieltää todellisuuden, jonka normaali-ihminen näkee katukuvassa päivittäin.

24. Onnistuu tekemään asioista juuri päinvastaisen tulkinnan, kuin mitä kirjoittaja tarkoitti. Tämän jälkeen syyttää vastapuolta ulkolukutaidon puutteesta.

25. Pyrkii kaikin keinon estämään ihmisten aktiivisuuden vaikuttaa asioiden kulkuun. Maahanmuuttopolitiikka perustuu luonnonlakiin, jonka suhteen sopeutuminen vallitsevaan kehitykseen on ainoa vaihtoehto. Sopetumattomilla ei ole tulevaisuutta monikulttuurisessa ihanneyhteiskunnassa.

27. Väittävät että kaikki maahanmuuttopolitiikkaa vastustavat ovat Perussuomalaisten jäseniä tai äänestäjiä ja/tai hommafoorumilaisia

28. Väittävät että maahanmuuttokriittisyys koskee vain tummaihoisia maahanmuuttajia, koska heille itselleen ihmisen ihonväri on tärkeä asia.

29. Hän ei pysty perustelemaan millään tavalla nykyista maahanmuuttopolitiikkaa, vaan keksii idioottimaisia vertauksia aikuiset somalit vs. suomesta sodan aikana paenneet lapset.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Edellisen otsikko kuuluu:
"MISTÄ TIETÄÄ HYYSÄRIN HÄVINNEEN VÄITTELYN"

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Antaa palaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu