Uusia rikkidirektiivejä puskee jatkossakin

kiitos Vihreiden masentavan pienen vaalitappion. Ja Vihreän politiikan suurimmat hengentuotoksen saamme vielä maksaa kalliisti.
Kokoomuslainenkin istui Hassin kelkkaan.

"Metsäteollisuutta rasittavat verot ja muut kulut ovat nousu-uralla, vaikka aiemmillakaan teollisuus ei ole katsonut aiheelliseksi investoida. Aiempien päälle on kaatumassa esimerkiksi windfall-veroa ja rikkidirektiiviä.

Nämä varmistavat, ettei tänne ole kenenkään mahdollista investoida metsäteollisuuteen. Jos kaikki toteutuvat, uskon että Suomi on aika kärjessä kilpailukyvyttömän kapasiteetin sulkemislistalla."
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


maksuja & anarkiaa kirjoitti:

kiitos Vihreiden masentavan pienen vaalitappion. Ja Vihreän politiikan suurimmat hengentuotoksen saamme vielä maksaa kalliisti.
Kokoomuslainenkin istui Hassin kelkkaan.

"Metsäteollisuutta rasittavat verot ja muut kulut ovat nousu-uralla, vaikka aiemmillakaan teollisuus ei ole katsonut aiheelliseksi investoida. Aiempien päälle on kaatumassa esimerkiksi windfall-veroa ja rikkidirektiiviä.

Nämä varmistavat, ettei tänne ole kenenkään mahdollista investoida metsäteollisuuteen. Jos kaikki toteutuvat, uskon että Suomi on aika kärjessä kilpailukyvyttömän kapasiteetin sulkemislistalla."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu