Juuri kun olin löytänyt itselleni mukavan pienen kaveripiirin, siihen meni iskemään kamala vauvabuumi. Yksi synnytti keväällä, yksi on raskaana ja kaksi muuta kuumeen riivaamina vauvoista vaahtoamassa.
Itse en todellakaan olisi valmis äidiksi, olen vasta ruvennut elämään menetettyä teini-ikääni! pääsemässä eroon kamalasta ujoudesta ja yksinäisyydestä.
Mutta nykyään tunuu, että olen taas yksin eikä koskaan ole mitään tekemistä...
Ennen me käytiin yhdessä elokuvissa, baareissa, shoppailemassa ja tehtiin kaikkea mukavaa, nykyään vaan mietitään minkälainen on paras vaippamerkki!
Pidän lapsista, mutta nykyään me ei puhuta mistään muusta, ja mihinkään baariinkaan on turha ketään pyytää kun kaikki ovat enemmän tai vähemmän raskaana.
minulla on edelleen vaikeuksia tavata uusia ihmisiä, mutta kai minun on vaan otettava itteäni niskasta kiinni ja pistää viestiä kavereiden kavereille, jos he huolisivat minut juttuihinsa, muuten ajaudun taas ihan yksinäiseksi :(
Tavallaan tosi itsekästä ajattelua, kun toiset nauttivat perheonneaan, mutta jotenkin vaan aattelin, että voitaisi tällä porukalla vielä matkustella ulkomailla ja tehdä kaikkea kivaa... Nyt se tuntuu mahdottomalta.. Ehkä mun pitää löytää nuorempia kavereita, jotka eivät ole vielä vauvabuumi iässä :)
Piti sit tulla tänne vuodattamaan, jos täällä joku osaisi sanoa jotain järkeviä sanoja :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse koin saman noin kymmenen vuotta sitten. Kaikki kaverit alkoivat viettää vauvakeskeistä perhe-elämää, se heille suotakoon. Yhtäkkiä "yksin" jääminen oli aika iso kriisi, nyt on uusi tuttavapiiri olemassa, joilla ei lapsia ole.
Hanki harrastus, jossa tapaat uusia ihmisiä. Niin minä tein.
Tapasin nämä kaverini juuri harrastuksen kautta, täytyy kai löytää joku uusi kurssi, jossa tapaisi taas ihmisiä. Mekin ollaan vielä niin nuoria, 21v, tuntuu jotenkin oudolta että tässä iässä jo perustetaan perheitä, kun minä vasta totuttelen elämään nuoren elämää :D