Mä olen varmasti aivan oikea ihminen, tässä mä olen Niuvanniemen vankimielisairaalassa, mutta mä olen vain tämän, ja läheisyyden muodostamana, kone a-viruksesta. Sen sekä mielikuvituksen omainen, eri tasoja, susta itsestäsi, ja kehostasi, esitellen, se kertoon kaksinaisesti ihan kaikesta, ja luomattomasta turvallisesta egoismistä. Se kone on aivan a-viruksen mielikuvituksen omaisesti, ihan vain täysin automaattinen. Se niin repii sinut, kahtia jakaen, kuin taikurin sahaamassa, taikatempussa, kahtia, vain silmistäsi, kuin kehoa hyväksikäyttäen erilliseen, ylä- ja alaosaan. Se on vain tummaa, mattaa ja mustaa. Se on vain kiinnittänyt sinut ympäristöön, ja samalla tavoin, yhteiskuntaan, huolehtimaan sen jatkuvuudesta, sen jalolla tehtävällä, sukupuolella ja seksuaalisuudella, egoismin omaamisen, ja sen puuttumisen, väkivallan seurauksena, sitä harjoittamalla. Kuin vain lahjaa tuoden ympäristöön....
-Mitenköhän senkin heitteillejätetyn lapsen kävi?
Mä en lähde ikinä teidän ja tämän koneen kanssa mihinkään: Hän yksinäinen lapsi, kävelee jopa jo syntyessään, ja ristimänimessään tuhottujen kasvojensa kanssa, yksin tai seurassa, parhaan kaverinsa "bestiksen", kävellen kadulla. Hän niin iloisesti vei suunsa hymyyn, joka oli ulkopuolisessa ympäristössä, ja häijyn mutta tumman voiman kanssa, vain kadulla vastaantulijoille, niin alttiissa ympäristössä, eikä ollenkaan, lainkaan kotona. Joko hänellä oli tullut jo murrosikä, oliko hänelle tulossa, jo murrosikä? Hän joutui vain palvelemaan kaikesta sielunvoimastaan olemassaolollaan, kun oli ainut lapsi, äitiään kotona. Ihan kokonaisesta voimasta, vailla yleis-sivistyksen järjen häivää, järjettömän yleis-sivistymättömyyden keskellä. Sen keskuudessa, vain palvellen ja omalla kehollaan, ilmeitä ja rauhallisuutta, sen tuhoavaa yksiköllisyyttä, yksilöllisyytenä ja tulevaisuutena omalla kehollaan esittämällä.
- "Walking bussiness, talking bussiness", se jatkoi... Omaa jatkumoaan loistavasta sosiaalisesta kanssakäymisestä, ilman täydellisyyttä, yksiköllisyyttä ja sen luomaa, mukanaantuomaa, todelista rauhaa. Meille on sattunut automatisoitu kone-virhe, joka on kuin keski-ajalta, vain sääntöä etsiessään, ja yksityisyyttä loukatessaan, mielikuvituksen tasoja, kuin tähtiä, ja kehoa keskeltä kahtia jakaen. Se on kone mielikuvituksellisuudesta, ja sen olemassaolosta; sen tasoista, päivittäisessä elämässä, keskuudessamme. Se vain täyttää olemassaolollaan paikkansa, mutta vain rauhalla, yhteiskunnan ollessa, ympäristönämme. Äitini halusi kasvu-ympäristön puuttuessa, että kasvattaisin hänen sisarensa lapsen, tässä ihan samalla, omalta keholtani, kun sellainenkin piti kerran saada tehtyä. Se tuli jo tehtäväksi, hän vain antoi esittämänsä säännön: "Meillä on nyt mennyt R*****n kanssa, minun mielestäni hyvin.." Ja siinä oli ihan absurdin poikkileikkauksen, eleen mallit, vain säännöstä ja rauhasta, hänen turvallisuudestaan.
Youtube, vaihtoi eteen juuri eleen, Van Halen Jump: se oli kuin combact disk, ja tuo ihmeellinen kone, kehoa repivä yhteiskunta-ympäristö, ja mielikuvituksellisuuden tasot. "Get on, Stand on..." Se lauloi, kanavalta, joka oli kallis, ja minulla, "I get up" ilmaisen työn tekijällä, ilmaisen vapaaehtoisen työn teetättäjällä:
- "Minuako ei hyväksytty, tällä kappaleella tähän työhön?" hän halusi psykologina, joka oli opetellut ammattikoulussa, elämäänsä seksiväkivallasta turvallisuutta, hakemaan. Ja miksi hän tarvitsisi oman kappaleen, tai hyväksyntää, edes kappaleen matkaa omaa elämää?
-Siksi että mä olen menossa ammattikouluun, teetätettyäni, julkeaa seksiväkivalta- työtä. Diakonissa....
Ei hän ei ole menossa minnekään, yksilöllisyyden loukkaamisen ollessa hänen pää-asiallisin toimintansa, jopa militaristisuudella, sen avulla vain yksiköllisyyden hyväksyntää, jalolla kärsimyksen kaltaisella kivun tuottamisella, hakemalla, omalla yksilöllisyyttä persoonallisuuden osalta, kauta käyttämällä, yksityisyyttä loukkaamalla, ja persoonallisuutta häiritsemällä. Omalla häiriintyneellä käyttäytymisellään, omaksumallaan tavalla ja elämällään. sosiaalisella kanssakäymisellä. Hän halusi, haluaa, yllyttää vain muita ihmisiä kanssaan, jaloon kärsimukseen, ja kipuunsa, hän tekee sitä tuottamalla, vain psyykkistä pahoinvointia, sadisminsa ja peilaamisensa avulla, kai julkeavan klaustrofobian, hänen ammattinsa innoittamana.... Kaksoiveljeni, asuen eri taloudessa. Hän vaihtoi jo ajat sitten, Black Sabbathiin, Iron Man... "As she worth of living, boys she didn't even care...." Hän oli paranoidi, hänellä ei ollut yhtään ystävää, tai kaveria, ja hän oli elänyt, jo 70-luvulta.
-"Hän papereiden tarkistuksen kohde, häviää pedofilialla aika rajusti..." laskee juuri tämä mielikuvituksen tasojen ilmaisija, nk. kahtia jaettu, sukupuolipisteistöstä, mutta ilman auktoriteettien kunnioittamisen kaltaista, kone.
- Ei hän kuulu seurakuntaan,osallistumalla Jumalanpalvelukseen, ja saamatta näin myös samoin mainetta ja kunniaa. Väkivaltaisuudellaan.
- Oh, my pretty bye bye....

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.