Disinformaatiota ja bysanttilaisuutta

"Perättömän tiedon levittämistä" pidetään enemmän tai vähemmän rangaistavana tekona tai ainakin paheksuttavana ja suhtautuminen ynnä seuraukset riippuvat myös siitä, miten pienistä tai suurista asioista on kysymys ja myös siitä, kuka levittää eli vähäpätöisyys vai leveäharteisuus. Nykyisessä informaatiotulvan maailmassa puhutaan disinformaatiosta, jota tietysti on esiintynyt iät ajat eläimellisten olentojen käyttäytymispiirteenä. Saaliseläimille harhauttamisen taito on elämässä elävänä selviytymsen osaamista ja viekkautta osaavat harjoittaa myös saalistajat.

Epämiellyttävässä määrin tuntuu siltä, että disinformaation hyödyntäminen on tullut yhä yleisemmäksi kaikenlaisilla maailman markkinoilla. Vai lienenkö väärässä eli onhan sitä tosiaan osattu aikaisemminkin?

Entisajan Bysantin "ansiosta" bysanttilaisuus on käsitteenä läheisesti yhteydessä disinformaatioon. Venäjän poliittista käyttäytymistä on usein haluttu luonnehtia bysanttilaiseksi. Ehkä semmoinen leimaaminen tekee vääryyttä Venäjälle tai ehkä siinä on sittenkin mukana osa totuutta. Kun äskettäin on ollut esillä ja mahdollisesti lähitulevaisuudessa tulee taas uudelleen olemaan esillä Venäjällä koko lailla näkyvänä esiiintyvä "repostelu" mm. Suomessa rehottavaksi väitetystä venäläisvihamielisestä lasten huostaanottamisesta, niin on paljon yritetty löytää pintakohua syvällisempiä tekijöitä ja syitä tuon kohun takaa. Juuri siinä liikutaan bysanttilaisuuden alueella. Erityisen ulottuvuutensa kyseiseen kohuun toi meille tuttu dosentti B., joka kertoi suoraan, että asialinen kanta ei mene läpi venäläisessä mediassa, mutta perätön väite, jonka mukaan Suomessa laitetaan venäläislapsia keskitysleireihin, se väite menee kirkkaasti etusivuille. Ilmeisesti dosentti B. halusi saada julkisuutta Venäjällä. Ainakin hän onnistui osoittamaan, miten helposti itänaapurimme mediassa perätöntä tietoa on levitettävissä. Onko dosenttimme B. bysanttilainen ja mitä hän oikeasti pyrkii saavuttamaan?

Jotta tämä disinformaation havainnointi ei olisi yksipuolisesti Veäjään kytköksissä, niin otetaanpa esille meillä ajankohtainen Islannin ilmavalvonta-asia. Kukapa tietää, mitä siinä hankkeessa on takana? Siis ilmiselvä bysanttilaisen disinformaation mahdollisuus on olemassa. Käyttöökö USA ja Nato Islantia pelikentällä moukkana, jonka avulla melkoisen mielenkiinnon kera seuraillaan Suomen ja Ruotsin reaktioita? Ja Venäjän reaktioita? Onko myös Suomi pelkkää informaatiosodan tykinruokaa tässä meneillään olevassa kuviossa? Ovatko Islannin ilmatilan valvontaan hanakimmin lähtemään valmiit suomalaiset suurimpia ja yksinkertaisimpia hatelikkoon menijöitä?

2

61

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tähän

      Pakko antaa pluspeukalo, palstan harvoja asiallisia avauksia kun on, avaaja ei tarvinnut edes linkkejä asiansa sanomiseen.

      • Monisäikeisyyden luotailemista esiintyy erilaisissa yhteykissä. Mieleen tulee mm. "harmaitten aivosolujen" käyttöön perustuva murhamysteerien selvittely, jonka Agatha Christie kirjasi Hercule Poirot´n nimiin. Ja samaa menetelmää noudattaa myös Miss Marple. Sekä Sherlock Holmes. Taustoiltaan salaperäiset ilmiövyyhdit viehättävät ihmisiä, ihmismieltä. Sitten kuitenkin politiikassa pääsevät kulisseiksi värkätyt "harhautus- tai peitetotuudet" kuitenkin median otsikoihin ja lööppeihin.

        Syvällisen tutkivan journalismin osuus vaikuttaa ainakin näin hyppystuntuman perusteella kutistuvalta laatuluokalta. Vaikka median tonteilla saatetaan ajatella sisällön tuottamisessa pinnallisuuden riittävän ja tuovan sopivassa määrin rahaakin, niin entä perusteellisempi syntyjen syvien penkominen? Ihmiset kuitenkin vaikuttavat varsin laajalti viehättyvän mysteerien syövereitten perusteellisesta penkomisesta, mikäli esim. murhatarinoitten suosion suuruudesta on jotain pääteltävissä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1907
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1310
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      101
      1057
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      918
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      904
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      761
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      652
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      69
      522
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      518
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe