Monella palstalla käydään parhaillaan keskusteluja homoudesta. Ajattelin, että voisivatko viisaat vähän valaista minua asian suhteen.
Jotkut kristityt ovat sitä mieltä, että homous ei ole ihmisen oma valinta eikä itse homoseksuaalinen suuntautuminen ole syntiä, mutta sen toteuttaminen on. Tässä on kuitenkin mielestäni outoa se, että miksi Jumala sitten loisi ihmisiä homoiksi jos kerran homouden toteutus olisi syntiä, eli miksi Jumala kieltäisi näiltä ihmisiltä seksin mahdollisuuden?
Toiset taas väittävät, että homous on ihmisen oma valinta, josta voi päästä eroon (jotkut kuulema ovat päässeetkin). Tätä näkemystä en kuitenkaan ole kuullut kenekään homon allekirjoittavan, ja oudoltahan tuntuisi että miksi ihminen itse valitsisi homoseksuaalisuuden, koska tietää että syrjityksi tulemisen vaara on suuri? Yksikään tutkimus ei myöskään tue oman valinnan ajatusta.
Eli oli kanta kumpi tahansa, siinä päädytään ongelmaan. Voisiko joku näiden ajatusten edustaja selventää tätä vaikeutta?
Homous
5
213
Vastaukset
- ---
Tutki asiaa Jumalan sanan (eli Raamatun sanan) valossa. Siihen voi luottaa parhaiten. Jumala tuntee ihmisen parhaiten.
Esim.
Room.1
2.Piet.2
Jumala on pyhä, hänessä ei ole mitään pimeyttä.
Ihmisessä taas on pimeyttä. Homous on yksi esimerkki tästä turmeltuneisuuden syvyydestä. - ---
Jumala tukkii ihmisen suun viimeistään viimeisellä tuomiolla..
Jos homous olisi Jumalan luomistyötä, niin Jumala ei tuomitsisi homoutta Raamatun lehdillä (niinkui taidettiin todeta). Koska Jumala tuomitsee homoliitot Raamatun lehdillä, niin homous ei ole Jumalan luomistyötä. Jos emme voisi luottaa Raamattuun että se on Jumalan sanaa, niin silloin Raamattu joutaisi romukoppaan. Onneksi voimme luottaa Raamattuun. Ylistys Herralle siitä!
Homous ei siis kuulu Jumalan luomistyön piiriin, vaan on syntiinlankeemuksen yksi ilmenemismuoto.
Tällainen tämä maailma vain on. Se on himojen orjuudessa, ja maailma uskaltaa jopa väittää näitä irstaita himojaan geneettisiksi tai Jumalan luomiksi. Yhtälailla voisi sanoa että aviorikoksen tekeminen on luomistyön aikaansaamaa, luotu ominaisuus. Jos himo vie jonnekin, niin silloin se tulisi jumalattoman mielestä hyväksyä. Vaikkapa myös moniavioisuus. Tämä kaikki on sitä, että laittomuus on pääsemässä valtaan. Olkaamme silti rohkealla mielellä, Jumala pitää omistaan huolen.
Jumala saa aikaan uskon, se ei ole ihmistekoa. Eli sanan kuuloon vain! (Siis sellaiseen paikkaan jossa oikein sanaa julistetaan.)- Olee!
Meillä on täällä oikein geeni-tohtori,joka ammentaa kaiken tietonsa raamatusta.
- ---
Olee! kirjoitti:
Meillä on täällä oikein geeni-tohtori,joka ammentaa kaiken tietonsa raamatusta.
Luota Jumalaan.
Matt.5:
3. "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
4. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.
5. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
6. Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.
7. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.
8. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.
9. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
10. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.
11. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
12. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.
13. Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
14. Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
15. eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
16. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
17. Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
18. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
21. Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.
22. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen. - -Epätietoinen-
Onneksi tosiaan raamattu on luotettava tietolähde, olenhan sitä itsekin jonkun verran tutkinut.. Onhan homoliitot raamatussa tuomittu mooseksen 3. kirjassa (3.moos 18:22),
mutta tarvitsisin neuvoa sinulta muutaman muun lain suhteen, miten niitä tulisi noudattaa:
1.Kun poltan alttarilla polttouhria, tiedän että siitä syntyy Herralle mieluisa tuoksuva tuliuhri(3.Moos. 1:9) ongelmana ovat naapurit. He eivät pidä tuoksua miellyttävänä. Pitäisikö minun kirota heidät?
2.Haluaisin myydä tyttäreni orjaksi, mikä 2. Mooseksen kirjassa hyväksytään (2.Moos. 21:7) Nykypäivänä, mikä olisi mielestäsi sopiva hinta hänestä.
3.Mooseksen kirjassa myöskin sanotaan (3.moos. 25:44) että voin omistaa orjia, sekä mies että naispuolisia, sillä ehdolla, kunhan ne vain ovat naapurikansojen edustajia. eräs ystäväni on sitä mieltä että tämä pätee ruotsalaisiin, muttei virolaisiin. Voisitko selventää? Miksi en saisi omistaa virolaisia?
4.minulla on naapuri, joka jatkuvasti työskentelee sapattina. 2.mooseksen kirja (2,Moos. 35:2)selkeästi määrää että hänet olisi surmattava. onko minulla moraalinen velvollisuus tappaa hänet itse?
5.Mooseksen kirjan (3.Moos. 21:20)mukaan en saa lähestyä Jumalan alttaria jos minulla on näössä vikaa.Myönnän että käytän lukulaseja. Pitääkö näköni olla virheetön, vai voiko tätä jotenkin kiertää?
6.Olen oppinut 3.Mooseksen kirjasta (3.Moos.11:6-8) että kuolleen sian koskettaminen tekee minusta saastaisen, voinko kuitenkin pelata amerikkalaista jalkapalloa, jos käytän käsineitä?
7.Sedälläni on maatila. Hän rikkoo 3: mooseksen kirjan lakia (3.moos. 19:19) kylvämällä samaan peltoon kahta eri siementä. Samoin hänen vaimonsa rikkoo lakia käyttämällä vaatteita, joiden valmistuksessa on käytetty kahdenlaista kuitua (puuvilla-polyester-sekoitetta). Hän myös kiroilee paljon. Onko todellakin tarpeellista nähdä vaiva kutsua koko kaupunginväki kivittämään heitä?(3.Moos. 24:10-16)Emmekö voisi vain polttaa heitä perhepiirissä, niikuin teemme ihmisille, jotka makaavat puolisonsa perheenjäsenten kanssa ?(3.moos. 20:14)
Vaikuttaa että olet tutkinut näitä asioita, joten olen varma että voit auttaa ja kiitos siitä että muistutit meille muille , että Jumalan sana on ikuinen ja muuttumaton!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243