Oikeutta ihmisille

Olen aina äänestänyt kokoomusta. Isänikin on aina äänestänyt kokoomusta. Ja jos tätä kokoomusnuorten apinaa ei nyt pian eroteta puolueesta, niin emme enää äänestä kokoomusta.

Olemme hyvin pettyneitä. Minkälaisen "kasvatuksen" kyseinen pelle on saanut?
652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä en ole koskaan äänestänyt Kokoomusta tai muita porvareita.
Minun oikeuden tajunnan mukaan, suurituloisten etuja ei pidä kohentaa pientuloisten kustannuksella.

Äänestä
  • Ei tässä pelkästään ole kyse yhdestä kokoomuslaisesta. Mm. Alexander Stubb on kuuluttanut ja vaatinut yhteiskuntaan sosiaalidarwinismia eli vahvat syövät heikot. Ja Stubb edustaa Kokoomuksen johtoa. Täällä alkaa näkyä 30-luvun aatteet yhä selvemmin kun kokoomuslaiset tuntee olevansa niskan päällä.

    http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/aaa-luokan-sosiaalidarvinismia/978010

    Äänestä

Eiköhän aloittajakin ole jonkun muun puolueen kannattaja, tuskin on kokoomusta äänestänyt.
Kokoomus on puolueena sanoutunut irti, noista nuorison lausunnoista, kieltämättä ne ovat sellaisia, että ei olisi välliksi kokoomuslaisilta, oli sitten nuori tai vanha.
Suomessa on se hyvä puoli, että äänestää saa juuri sitä mitä haluaa ja vaihtoehtoja riittää.

Äänestä
  • Kyllähän kokoomus julkiteoriassaan puhuu hymistellen yhdenvertaisuudesta, ihmisoikeuksista ja kaikesta sellaisesta, että Kokoomus näyttäisi hyvätä "tavallisen kansankin" silmissä. Tavalliselta kansalta tarvitaan kuitenkin vain äänet ja työpanos (pienellä palkalla).

    En tiedä kenen konsultin tai minkä mainostoimiston fraaseja tuo Katainenkin toistaa. Kunnallisvaaleissa tuo "me emme moiti toisia" puhekin toistui tiheään ylimielisen hymyn saattelemana. - Samoin tämä EK:n Häkämiehen puheet "yhteen hiileen puhltamisesta" ovat lähinnä naurettavia, kun siltä taholta on yritetty esim. sairausajan karenssia ja jatkuvasti toistetaan kuinka palkan saajat vievät yrityksiä perikatoon liian suurilla palkoillaan sekä murennetaan sosiaalisia etuja ja eläkkeitä. Saman aikaa johtajat vetävät suhteettomia ja täysin ansaitsemattomia palkkoja, palkkioita ja muita etuja ja he sekä pääomasijoittajat vievät varoja veroparatiiseihin.

    Hyvänä esimerkkinä on Finnairin viimeinen päätös siitä, että kannustepalkkiot poistetaan työntekijöiltä (tehokkuus ei riitä); mutta johtajat saavat palkkionsa pitää. Se tietysti on ihan OK, ovathan he hyvin tehokkaasti tuhonneet Finnairia.

    Kokoomuksen etu on pelata valheellisella imagollaan. Jos nykyistä useampi kansalainen ymmärtäisi tuon puolueen puuhat, tuskin näiden oikeistopopulistien saama kannatus olisi nykyinen.

    Äänestä

  • Kokomuusi kirjoitti:

    Kyllähän kokoomus julkiteoriassaan puhuu hymistellen yhdenvertaisuudesta, ihmisoikeuksista ja kaikesta sellaisesta, että Kokoomus näyttäisi hyvätä "tavallisen kansankin" silmissä. Tavalliselta kansalta tarvitaan kuitenkin vain äänet ja työpanos (pienellä palkalla).

    En tiedä kenen konsultin tai minkä mainostoimiston fraaseja tuo Katainenkin toistaa. Kunnallisvaaleissa tuo "me emme moiti toisia" puhekin toistui tiheään ylimielisen hymyn saattelemana. - Samoin tämä EK:n Häkämiehen puheet "yhteen hiileen puhltamisesta" ovat lähinnä naurettavia, kun siltä taholta on yritetty esim. sairausajan karenssia ja jatkuvasti toistetaan kuinka palkan saajat vievät yrityksiä perikatoon liian suurilla palkoillaan sekä murennetaan sosiaalisia etuja ja eläkkeitä. Saman aikaa johtajat vetävät suhteettomia ja täysin ansaitsemattomia palkkoja, palkkioita ja muita etuja ja he sekä pääomasijoittajat vievät varoja veroparatiiseihin.

    Hyvänä esimerkkinä on Finnairin viimeinen päätös siitä, että kannustepalkkiot poistetaan työntekijöiltä (tehokkuus ei riitä); mutta johtajat saavat palkkionsa pitää. Se tietysti on ihan OK, ovathan he hyvin tehokkaasti tuhonneet Finnairia.

    Kokoomuksen etu on pelata valheellisella imagollaan. Jos nykyistä useampi kansalainen ymmärtäisi tuon puolueen puuhat, tuskin näiden oikeistopopulistien saama kannatus olisi nykyinen.

    Ei se Kokoomuksen kannatus välttämättä ole todellista. Netissä on videota siitä, miten pienpuolueen äänet siirrettiin näppärästi toiseen vaalipiiriin toisen puolueen ääniksi. Äänestyslippujakin säännöllisesti löytyy uurnasta enemmän kuin äänestäjiä oli eikä nämä aiheuta mitään toimenpiteitä.
    Sitä vartenhan meillä käy Euvostoliitosta vaalitarkkailijoita, että äänestystulos on "oikea". Eli ei mitään eroa esimerkiksi Valko-Venäjän äänestyskäytäntöön.

    Äänestä

niinkö

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Katkolla ollaan kirjoitti:

Olen aina äänestänyt kokoomusta. Isänikin on aina äänestänyt kokoomusta. Ja jos tätä kokoomusnuorten apinaa ei nyt pian eroteta puolueesta, niin emme enää äänestä kokoomusta.

Olemme hyvin pettyneitä. Minkälaisen "kasvatuksen" kyseinen pelle on saanut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu