Uutisissa kerrottiin, että saksalaiset surmasivat 200 000 puolalaista Varsovan kukistuessa. Muista sodista puhuttaessa taisteluissa aina kuolee niin ja niin paljon. Oliko Saksan sota rikollinen, kun heidän vihollisilleen tuottamia tappioita pidetään surmaamisena tai murhaamisena? Noh, kyllähän he Puolan vastaisen sodan aloittivat, mutta sittenkin sananvalinnat olivat lähes uskonnolliset. Minusta uutisointi oli ala-arvoista. Israelista voisi kyllä kertoa joskus, että niin ja niin monta palestrinalaista murhattiin eikä niin, että he vain "kuolivat".
Mielenkiintoinen asenne ilmeni myös siinä, että puolalaiset olisivat arvostelleet englantilaisia varsovalaisten jättämisestä saksalaisten käsiin. Kyse taisi pikeminkin olla enemmän venäläisistä. Tv-uutiset eivät kertoneet sitä, että länsimaisten vieraiden pidättyessä anteeksipyynnöistä ministeri arvosteli nimenomaan Euroopan jakamista ja kansojen jättämistä N-liiton kynsiin sitä heiltä kysymättä.
Länsivaltojen teko oli todella halpamainen. Eurooppa bolshevisoitiin. Varsovalaiset olivat voittajien Stalingrad. Kuin Hitler länsi ja itä antoivat heidän heikentää saksalaisia edukseen. Länsivaltojen lentokoneet pudottivat kaupunkiin ruokapaketteja, jotta sotilaat olisivat jaksaneet taistella kauemmin. Bezymenskin mukaan myös venäläiset ruokkivat kapinallisia ilmasta. Kun kaikki oli ohi, puna-armeija valloitti maan kommunisteille.
Varsova ja YLE
8
732
Vastaukset
- Erwin
neuvostoliittolaiset teloittivat Saksaa vastaan kapinoineet varsovalaiset kun olivat Puolan vallanneet. Vapaan Puolan armeija nääs halusi Puolasta demokraattisen, eli olivat vihollisen leivissä.
- SuomisuureksiVienavapaaksi
Puola sai oikeastaan ansionsa mukaan. Mitäs lähti herrojen kanssa marjaan. Puolalaiset luulivat koko maailman olevan heidän puolellaan ja he lähtivät innoissaan sotaan valtaamaan alueita lännestä. Entisilläkin saksalaisilta ryöstetyillä alueilla he murhasivat saksalaisia ja veivät heitä kahteen keskitysleiriin, joissa oli enimmillään 9000 vankia. He myös siirsivät sakemanneja Puolan itäosiin siten, että näiden oli käveltävä matka jolloin monet menehtyivät.
Puolalle oli uskoteltu, että mitään sotaa ei edes tule, vaan Hitler kaadetaan kapinassa heti sodan alettua. Yllätys oli melkoinen, kun Saksa murskasi Puolan armeijan ja osoittautui, että sekä Itä että Länsi olivat pettäneet Puolan. Juutalaiset ja länsivaltojen sotapuolueet olivat houkutelleet Puolan saksalaisia lahtaamaan ja kuluttamaan Saksan armeijaa. Siitä tehtiin syötti, jolla Hitler houkuteltiin ansaan. Puolan olisi kannattanut ennemmin sopia Saksan kanssa kuin lietsoa sotaa. Länsivallat kielsivät sopimukset, mutta ne eivät voineet Puolaa mitenkään puolustaa Saksan takaa ja N-liiton ystävinä. NL on aina suurempi liittolainen, mikä puolalaisten olisi pitänyt tajuta.
Tätä ennenhän suurvaltana korskeasti esiintynyt heikko mutta äärimmäisen nationalistinen Puola oli ryöstänyt palan Tsekkoslovakiaa Hitlerin kanssa. Mokomat katoliset sekopäät! - ssvv
Saksalaiset muuten aluksi vain kuljettivat puolalaisia maan itäosiin eli tekivät vain samaa mitä polakit olivat tehneet saksalaisille. Vasta vastarintaliikkeen iskut johtivat laajempiin julmuuksiin häämöttävän tappion herättämän katkeruuden ohella. Stalin sensijaan siirsi heti virallisen historiankin mukaan 200 000 puolalaista Siperiaan. Lisää virtasi jatkossa. Sivistyneistö ja upseerit tapettiin. Tämän hirviön kjanssa Länsi liittoutui...
- mersun omistaja
SuomisuureksiVienavapaaksi kirjoitti:
Puola sai oikeastaan ansionsa mukaan. Mitäs lähti herrojen kanssa marjaan. Puolalaiset luulivat koko maailman olevan heidän puolellaan ja he lähtivät innoissaan sotaan valtaamaan alueita lännestä. Entisilläkin saksalaisilta ryöstetyillä alueilla he murhasivat saksalaisia ja veivät heitä kahteen keskitysleiriin, joissa oli enimmillään 9000 vankia. He myös siirsivät sakemanneja Puolan itäosiin siten, että näiden oli käveltävä matka jolloin monet menehtyivät.
Puolalle oli uskoteltu, että mitään sotaa ei edes tule, vaan Hitler kaadetaan kapinassa heti sodan alettua. Yllätys oli melkoinen, kun Saksa murskasi Puolan armeijan ja osoittautui, että sekä Itä että Länsi olivat pettäneet Puolan. Juutalaiset ja länsivaltojen sotapuolueet olivat houkutelleet Puolan saksalaisia lahtaamaan ja kuluttamaan Saksan armeijaa. Siitä tehtiin syötti, jolla Hitler houkuteltiin ansaan. Puolan olisi kannattanut ennemmin sopia Saksan kanssa kuin lietsoa sotaa. Länsivallat kielsivät sopimukset, mutta ne eivät voineet Puolaa mitenkään puolustaa Saksan takaa ja N-liiton ystävinä. NL on aina suurempi liittolainen, mikä puolalaisten olisi pitänyt tajuta.
Tätä ennenhän suurvaltana korskeasti esiintynyt heikko mutta äärimmäisen nationalistinen Puola oli ryöstänyt palan Tsekkoslovakiaa Hitlerin kanssa. Mokomat katoliset sekopäät!on upea maa, varsinkin nyt kun se on yhtenäinen ja fasistinen rutto on saatu hävitettyä.
- Suomalaiselle
SuomisuureksiVienavapaaksi kirjoitti:
Puola sai oikeastaan ansionsa mukaan. Mitäs lähti herrojen kanssa marjaan. Puolalaiset luulivat koko maailman olevan heidän puolellaan ja he lähtivät innoissaan sotaan valtaamaan alueita lännestä. Entisilläkin saksalaisilta ryöstetyillä alueilla he murhasivat saksalaisia ja veivät heitä kahteen keskitysleiriin, joissa oli enimmillään 9000 vankia. He myös siirsivät sakemanneja Puolan itäosiin siten, että näiden oli käveltävä matka jolloin monet menehtyivät.
Puolalle oli uskoteltu, että mitään sotaa ei edes tule, vaan Hitler kaadetaan kapinassa heti sodan alettua. Yllätys oli melkoinen, kun Saksa murskasi Puolan armeijan ja osoittautui, että sekä Itä että Länsi olivat pettäneet Puolan. Juutalaiset ja länsivaltojen sotapuolueet olivat houkutelleet Puolan saksalaisia lahtaamaan ja kuluttamaan Saksan armeijaa. Siitä tehtiin syötti, jolla Hitler houkuteltiin ansaan. Puolan olisi kannattanut ennemmin sopia Saksan kanssa kuin lietsoa sotaa. Länsivallat kielsivät sopimukset, mutta ne eivät voineet Puolaa mitenkään puolustaa Saksan takaa ja N-liiton ystävinä. NL on aina suurempi liittolainen, mikä puolalaisten olisi pitänyt tajuta.
Tätä ennenhän suurvaltana korskeasti esiintynyt heikko mutta äärimmäisen nationalistinen Puola oli ryöstänyt palan Tsekkoslovakiaa Hitlerin kanssa. Mokomat katoliset sekopäät!Mitä h-ttiä sinä natsi teet täällä alvariinsa saastuttamassa tätä saittia. Muut haluavat keskustella täällä historiasta, jonka käsittämättömimpiin julmuuksiin kuuluvat mielipuolisten natsien (onkaanko niitä muunlaisia) yököttävät teot. Kuuden miljoonan viattoman ihmisen surmaamiseen keskitysleireissä mitä pöyristyttävimmällä tavalla on varmin vakuutus natsi-ideologian sairaudesta. Vain pahasti sairas mieli voi keksiä sellaista. Ja sinä puolustelet tuota kaikkea! Käsittämätöntä! Juutalaiset ovat sentään rikastuttaneet tätä ihmiskuntaa kaikella arvokkaalla, mutta mitä sinä olet sen hyväksi tehnyt? Luulen, että juutalaisissa ei voi olla yhtään noin alhaista ja turhan tuntuista yksilöä kuin sinä. Sinut ja kaltaisesi niille keskitysleireille olisi pitänyt laittaa, eikä sivistyneitä, hyödyllisiä kunnon ihmisiä. Jos tietäisin, mistä sinut tavoittaisin, koettaisin huolehtia siitä, että et olisi kauan sinäkään vapaana ympäristöäsi saastuttamassa.
- ssvv
Suomalaiselle kirjoitti:
Mitä h-ttiä sinä natsi teet täällä alvariinsa saastuttamassa tätä saittia. Muut haluavat keskustella täällä historiasta, jonka käsittämättömimpiin julmuuksiin kuuluvat mielipuolisten natsien (onkaanko niitä muunlaisia) yököttävät teot. Kuuden miljoonan viattoman ihmisen surmaamiseen keskitysleireissä mitä pöyristyttävimmällä tavalla on varmin vakuutus natsi-ideologian sairaudesta. Vain pahasti sairas mieli voi keksiä sellaista. Ja sinä puolustelet tuota kaikkea! Käsittämätöntä! Juutalaiset ovat sentään rikastuttaneet tätä ihmiskuntaa kaikella arvokkaalla, mutta mitä sinä olet sen hyväksi tehnyt? Luulen, että juutalaisissa ei voi olla yhtään noin alhaista ja turhan tuntuista yksilöä kuin sinä. Sinut ja kaltaisesi niille keskitysleireille olisi pitänyt laittaa, eikä sivistyneitä, hyödyllisiä kunnon ihmisiä. Jos tietäisin, mistä sinut tavoittaisin, koettaisin huolehtia siitä, että et olisi kauan sinäkään vapaana ympäristöäsi saastuttamassa.
Suomalainen on hauva, joka ajattelee niin kuin USA määrää. USA sanoo, mikä on oikein ja kuka yököttävä. Kuka piti tappaa ja miksi. USA määrää. Samoin Natsi-Saksa olisi määrännyt suomalaisen koiran eväät elämään, jos se olisi voittanut. Sen takia naurattaa suomalaisten nuoleskelevat tai rehellisen tyhmät pilkkajutut saksalaisten historiasta. Yhtä hyvällä hengellä he taistelivat suurvalta-asemasta suurvaltojen taistelussa ja tietysti henkensä edestä kuin suomalaisetkin.
Luulenpa, että en ole jutikoille aivan turha. Eiköhän heillä ole minullekin jotain käyttöä. Miksi muuten juutalaisten olisi pitänyt saada tappaa miljoonia saksalaisia, mutta saksalaisten vastaveto tähän tuomitaan noin rajusti? Monet muuten puhuvat vain 1-4 miljoonasta juutalaisuhrista.
Kuulostat kyllä aika epädemokraattiselta keskitysleireinesi. - qwet
Suomalaiselle kirjoitti:
Mitä h-ttiä sinä natsi teet täällä alvariinsa saastuttamassa tätä saittia. Muut haluavat keskustella täällä historiasta, jonka käsittämättömimpiin julmuuksiin kuuluvat mielipuolisten natsien (onkaanko niitä muunlaisia) yököttävät teot. Kuuden miljoonan viattoman ihmisen surmaamiseen keskitysleireissä mitä pöyristyttävimmällä tavalla on varmin vakuutus natsi-ideologian sairaudesta. Vain pahasti sairas mieli voi keksiä sellaista. Ja sinä puolustelet tuota kaikkea! Käsittämätöntä! Juutalaiset ovat sentään rikastuttaneet tätä ihmiskuntaa kaikella arvokkaalla, mutta mitä sinä olet sen hyväksi tehnyt? Luulen, että juutalaisissa ei voi olla yhtään noin alhaista ja turhan tuntuista yksilöä kuin sinä. Sinut ja kaltaisesi niille keskitysleireille olisi pitänyt laittaa, eikä sivistyneitä, hyödyllisiä kunnon ihmisiä. Jos tietäisin, mistä sinut tavoittaisin, koettaisin huolehtia siitä, että et olisi kauan sinäkään vapaana ympäristöäsi saastuttamassa.
Eikö se saatana lopu se natsittelu! Painukaa stallarit vittuun.
- Ressu
Puolalaisista valtaosa oli siviilejä. Sotilaat olivat "kuolleet, kaatuneet" jne jo aiemmin.
Saksalaiset "surmasivat" pääosin siviilejä.
Eikö YLE:n olisi pitänyt kertoa sitä uutisissa?
Saksan sota oli rikollinen. Et kai sitä ala vesittää? Oliko britit luvanneet jotain puolalaisille? Mielestäni olivat. Ja heti seuraavassa vaiheessa pettivät puolalaiset. Neukkulat eivät luvanneet mitään. Kaikki tiesivät niiden aikomukset.
YLE on hyvä uutiskanava, se tekee asiaohjelmia. Ainoa kanava Suomessa. Kolmonen ja nelonen tekevät hömppää, se on niiden mielestä tärkeintä.
Onneksi on YLE. Se uskaltaa kritisoida tasapuolisesti niin Neukkulaa, kuin länttäkin. Se on ihan hyvä asia.
YLE on esittänyt lähipäivinä kriittisiä dokumentteja Stalinista ja Pohjois-Korean molemmista viimeisistä hallitsijoista. Se on esittänyt ohjelmia veteraanien muistojuhlista Karjalasta.
Mikä siinä YLE:ssä oikein riepoo?
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283