Ihmettelen sitä miten juutalaisille saattaa olla hyvin tärkeää noudattaa fundamentaalisti esim. jotain sapattisäädöksiä(musiikkia ei saa kuunnella tai autoa ei saa ajaa) tai vaikkapa sitä mitä saa ja mitä ei saa syödä, mutta toisaalta taas heillä ei näytä olevan ongelmia esimerkiksi hyväksyä nykyistä tieteellistä käsitystä elämän synnystä(eli siis evoluutiota).
Juutalaiset riitelevät keskenään hyvinkin paljon aivan yksinkertaisista pikkuasioita mutta suurimmissa asioissa - varsinkin sellaisissa asioissa jotka vaikuttavat konkreettisesti heidän pärjäämiseensä yhteisönä tällä telluksella ja joilla on yleensä muutakin kuin mielipiteellistä tai uskonnollista merkitystä juutalaisille itselleen - he yhtäkkiä kykenevät muodostamaan tästä riitakerhosta tiiviin ja aukottoman rintaman jonkin asian puolesta.
Miksi tämmöinen ristiriita? Mikä saa juutalaiset toimimaan/käyttäytymään näin oudolla tavalla?
juutalaisten outo käyttätyminen
4
295
Vastaukset
- Mika
Koska olen jo kertaalleen käsitellyt aihetta "Uskonto on sairaus" niin annanpas tässä sitten linkin ko. kirjoitukseen:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000257&posting=22000000003701122- Ruolinisti
kaikista sairauksista pahin on materialistissosialistinen ateismi elikkä marksismi jota sinä ilmeisesti sairastat.
- Nelli
Miten tämän nyt lyhyesti sanoisi, että juutalaisuus on uskonto, jossa on tietyt säännöt kuten kristinuskossa tai islamissa. Tämä on ilmeisesti selvää? Se miten juutalaiset uskontoaan harjoittavat on ihmisestä ei uskonnosta kiinni. Kyllähän kristinuskokin asettaa ihmiselle tiettyjä vaatimuksia, mutta on eri asia miten yksilö asian toteuttaa käytännössä. Uskonto on vapaaehtoistam omavalintaista toimintaa myös juutalaisuudssa. Jotkut juutalaiset noudattavat tarkemmin uskontoa, toiset vähemmän, kuten kaikissa uskonnoissa. Miksi luulet juutalaisten olevan yhtään hurskaampia kuin kristittyjen tai muslimeiden? Aikamoinen kunnianosoitus sinänsä =))).
Juutalaisuus uskontona ei hyväksy evoluutioteoriaa.
Miksi juutalaiset ympärimaailman eivät olisi yhtenäisiä, jos heitä kohtaa esim. uhka? aika inhimillinen reaktio mielestäni???
Mielestäni juutalaisuus on maailman uskonnoista loogisin ja järkiperäisin.- Kai
Nelli oikein asiallisen vastauksen annettuun kysymykseen. Mainitsemasi loogisuus ja järkiperäisyys minuakin juutalaisuudessa kiinnostaa.
Uskontoa ei tällä palstalla oli tänä kesänä asiallisesti ja kiihkottomasti käsiteltykään. Monille kirjoittajille kaikki uskontoon viittaava tuntuu olevan jotain primitiivistä ja kavahdettavaa. Uskonnonvastaisuus onkin tämän palstan keskeisin teema. Monille kirjoittajille tuntuu olevan oma suhde kristinuskoon jotenkin ongelmallinen. Koska tämä suhde on ongelmallinen, niin pannaan vastuuseen myös emouskonto juutalaisuus. Lopulta viedään päättelyketju niin pitkälle, että jokainen erästä Lähi-idässä olevaa valtiota puoltava lausunto kertoo siitä, miten uskonto kahlitsee kirjoittajan ajattelua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243