Ja te vielä ylistätte sitä? Miksi?
Aika kipeä uskonto teillä on, raiskataan neitsyitä, tapetaan homoja/noitia yms. ja vastustetaan kaikkea uutta...
Jumala raiskasi neitsyen
29
674
Vastaukset
- tehdä
pyydä poliisia tutkimaan
- Verna
sinä sen raiskaamisen tähän yhteyteen keksit? Oletko nähnyt näkyjä vai mitä oikein tarkoitat? Uskontoko ihmisiä tappaa vai ihmiset itse toisiaan? Muuttuvatko ihmiset vain uskontoa vaihtamalla paremmiksi? Mikä uskonto raiskaa neitsyitä, tappaa homoja ja noitia ( ? ) ja vastustaa kaikkea uutta?
- pakana17v
Olet aivan oikeassa, ihmisethän ne toisiaan tappavat eikä uskonto. Mutta uskonto toimii tässä kieltämättä houkuttimena. Itse henkilökohtaisesti en usko, että esimerkiksi muslimiterroristit ovat välttämättä yhtään sen kummempia kuin sinä tai minä, heidät vaan on aivopestu uskonnon avulla pahemman (pahimman) kerran. Kristinusko itse ei vastusta homoja (eikä voisikaan, koska ei ole itsenäinen olento), mutta saa uskoakseni monet sellaisetkin ihmiset vastustamaan, jotka muuten eivät vastustaisi. Eli uskontojen syytä on ainakin osa aivan turhasta pahasta.
- luuhamara
Uskontoa on helppo käyttää hirmutekojen välineenä niinkuin myös puolueita, aatteita, etc. Silloin ei olla itse vastuussa vaan sysätään vastuu johtavalle organisaatiolle. Joukossa tyhmyys tiivistyy.
- Elli
Nag Hammadin tekstilöytöjen mukaan Luojajumala raiskasi myös Eevan.
- raimo
neitseestä. Maria oli edelleen neitsyt, vaikka
Jumalan Henki oli hänen yllään ja Korkeimman voima varjosi häntä. Jos maria olisi ollut raiskattu, silloin meillä ei olisi Vapahtajaa.
Raiskaus tehdään lihan himosta, himon kiihkosta,
intohimosta, jonka vallassa ihminen on, mutta Jumalalla ei ole selliasta himoa, koska Hän on
lihan yläpuolella. Jumala on Henki.
Jeesus oli syntisen lihan kaltainen, mutta ilman
syntiä. Jeesus katseli naisia, mutta ei himoinnut heitä! Hän oli täydellinen ja synnitön!
Jos Sodomassa ja Gomorassa olisi ollut edes muutama hetero, kaupungit olisivat säilyneet!
Jumala lupasi niin, mutta vain Lootin perhe oli
heteroperhe ja heidät pelastettiin, muut tuhottiin! - Sinner
miten helvetissä muka jeesus pani mariaa jos se helvetti oli viäl muka panemisen jälkeen neitsyt, jollaa haamukikkelillä enpä uskoo haahhaa. Muuten montakos neitsyttä ootte nähny jotka on raskaana, siis ei meitä mikään haikara perkele tuo maiilmaan se on kuule seksi se.
- raimo
älä sadattele ja pilkkaa:
"Pyhä Henki tulee yllesi ja Korkeimman voima
varjoaa sinut, sen tähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi"
Ei tarvittu "lihan himoa", "panemista", koska muutenhan Jeesuksen alku olisi ollut lihasta ja
sen halusta ja näin ollen "haamukikkelitkin" olivat tarpeettomia.
Kyseessä ei ollut tavallinen yhdyntä ja siksi
Maria säilyi neitseenä. Ei ole muita neitsyitä, jotka Pyhä Henki on saattanut raskaaksi, ei muita!
Sinussa on perkele, rienaaja perkele! Rukoile luopumusrukous: Jeesuksen nimessä tunnustan syntinä pyhien asioiden pilkkaamisen ja luovun minussa asuvasta rienaajahengestä! Jeesuksen veren ja nimen tähden. Amen! - starets
raimo kirjoitti:
älä sadattele ja pilkkaa:
"Pyhä Henki tulee yllesi ja Korkeimman voima
varjoaa sinut, sen tähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi"
Ei tarvittu "lihan himoa", "panemista", koska muutenhan Jeesuksen alku olisi ollut lihasta ja
sen halusta ja näin ollen "haamukikkelitkin" olivat tarpeettomia.
Kyseessä ei ollut tavallinen yhdyntä ja siksi
Maria säilyi neitseenä. Ei ole muita neitsyitä, jotka Pyhä Henki on saattanut raskaaksi, ei muita!
Sinussa on perkele, rienaaja perkele! Rukoile luopumusrukous: Jeesuksen nimessä tunnustan syntinä pyhien asioiden pilkkaamisen ja luovun minussa asuvasta rienaajahengestä! Jeesuksen veren ja nimen tähden. Amen!Oikein Rami, sinä pidät edes tässä löyhkä jengissä valoa yllä, Jumalan sotaasu päällä!
- Abath
raimo kirjoitti:
älä sadattele ja pilkkaa:
"Pyhä Henki tulee yllesi ja Korkeimman voima
varjoaa sinut, sen tähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi"
Ei tarvittu "lihan himoa", "panemista", koska muutenhan Jeesuksen alku olisi ollut lihasta ja
sen halusta ja näin ollen "haamukikkelitkin" olivat tarpeettomia.
Kyseessä ei ollut tavallinen yhdyntä ja siksi
Maria säilyi neitseenä. Ei ole muita neitsyitä, jotka Pyhä Henki on saattanut raskaaksi, ei muita!
Sinussa on perkele, rienaaja perkele! Rukoile luopumusrukous: Jeesuksen nimessä tunnustan syntinä pyhien asioiden pilkkaamisen ja luovun minussa asuvasta rienaajahengestä! Jeesuksen veren ja nimen tähden. Amen!Mistäs tiedät että Maria oli neitsyt? Taisi keksiä aika hyvän selityksen vain miehelleen, joka ei ilmeisesti vaimonsa haluista pahemmin välittänyt.
Siten homma vain karkasi käsistä... - hihii
starets kirjoitti:
Oikein Rami, sinä pidät edes tässä löyhkä jengissä valoa yllä, Jumalan sotaasu päällä!
Löyhkäjengi on yhdyssana
Sota-asu kirjoitetaan väliviivalla
Ja idiotismisi huippu: miksi käytät nimimerkkiä, joka vahvasti viittaa ortodoksisuuteen? Yritätkö petkuttaa muitakin kuin itseäsi? - starets
hihii kirjoitti:
Löyhkäjengi on yhdyssana
Sota-asu kirjoitetaan väliviivalla
Ja idiotismisi huippu: miksi käytät nimimerkkiä, joka vahvasti viittaa ortodoksisuuteen? Yritätkö petkuttaa muitakin kuin itseäsi?Tiedätkö että sillä on kaukaisempi merkitys; oletko ortodoksi? Jos olet niin et tiedä sen sanan alkuperäistä merkitystä, koska hekään eivät sitä tiedä. Idiotismistakin voimme keskustella, ammatillista työtä heidän parissaan jo pitkät rupeamat. Huiputtaa voi itseään, teetkö sitä kun tunnut olevan itsesi jäljillä, toivottavasti löydät itsesi, vai menitkö jo ohi itsesi? Two side in starets!
- starets
hihii kirjoitti:
Löyhkäjengi on yhdyssana
Sota-asu kirjoitetaan väliviivalla
Ja idiotismisi huippu: miksi käytät nimimerkkiä, joka vahvasti viittaa ortodoksisuuteen? Yritätkö petkuttaa muitakin kuin itseäsi?........vielä; eikö tuo sinun nimimerkki viittaa juuri idiotismiin?
- hihii
starets kirjoitti:
Tiedätkö että sillä on kaukaisempi merkitys; oletko ortodoksi? Jos olet niin et tiedä sen sanan alkuperäistä merkitystä, koska hekään eivät sitä tiedä. Idiotismistakin voimme keskustella, ammatillista työtä heidän parissaan jo pitkät rupeamat. Huiputtaa voi itseään, teetkö sitä kun tunnut olevan itsesi jäljillä, toivottavasti löydät itsesi, vai menitkö jo ohi itsesi? Two side in starets!
Starets on vanhus, yleensä yhteisönsä erityisesti kunnioittama, voinut toki olla tässä merkityksessä jo ennen kristinuskoakin.
Jos tänä päivänä uskonnollisella palstalla keskustellessasi tällaista nimimerkkiä käytät, niin kyllä se kontekstuaalisesti yhdistyy ortodoksiseen luostarivanhukseen, viisaaseen ohjaajavanhukseen. Ja sitä sinä et ole. - starets
hihii kirjoitti:
Starets on vanhus, yleensä yhteisönsä erityisesti kunnioittama, voinut toki olla tässä merkityksessä jo ennen kristinuskoakin.
Jos tänä päivänä uskonnollisella palstalla keskustellessasi tällaista nimimerkkiä käytät, niin kyllä se kontekstuaalisesti yhdistyy ortodoksiseen luostarivanhukseen, viisaaseen ohjaajavanhukseen. Ja sitä sinä et ole.Eläpäs höpöttele, sinun tietosi vetää tässä nyt vesiperää. Tutki ja viisastu tässä asiassa, Ortodokseilla kylläkin on staretsinsa. Viimeiset
staretsit ovat aika vienyt... - hihii
starets kirjoitti:
Eläpäs höpöttele, sinun tietosi vetää tässä nyt vesiperää. Tutki ja viisastu tässä asiassa, Ortodokseilla kylläkin on staretsinsa. Viimeiset
staretsit ovat aika vienyt...Tarkistin useammastakin venäjän sanakirjasta, eikä mistään lähteestä muita olennaisia merkityksiä löydy. Mitä siis tarkoitat?
Sanana siis käytössä myös ortodoksisuuden ulkopuolella. Jos tällaisella palstalla moista nimimerkkiä käytät, johdat kuitenkin harhaan! - hihii
starets kirjoitti:
........vielä; eikö tuo sinun nimimerkki viittaa juuri idiotismiin?
valon ylläpitoa sotaasussa löyhkä jengille... vähempikin hihityttää!
- starets
hihii kirjoitti:
Tarkistin useammastakin venäjän sanakirjasta, eikä mistään lähteestä muita olennaisia merkityksiä löydy. Mitä siis tarkoitat?
Sanana siis käytössä myös ortodoksisuuden ulkopuolella. Jos tällaisella palstalla moista nimimerkkiä käytät, johdat kuitenkin harhaan!Millä tavalla harhaan; kyllähän täällä nimerkit vilisee, eikä kukaan takerru nimimerkkiin, vaan asiaan jota nimimerkki tuo esille? Tämän päivän ortodoksisuudella ei juurikaan ole tekemistä sanan staretin kanssa. Vanha uskoisilla kylläkin, josta nimi juontaa. Kai tiedät että he ovat jakautuneet kahtia, ja oikea ortodoksisuus mitä sillä kukakin sitten ymmärtää, on vastakohta tälle tämänpäivän tsaari uskovaisille. Viimeisiä staretseja oli eittämättä Nils Sorskij, mutta hänen arvostustaan eivät tsaari ortodoksit venäjällä myönnä. Asiaan; starets sanaa käytetään Jumalan Hengen; alistumisena Jumalalle pyhitettynä ja otollisena isällisenä ohjaaja vanhuksena. Tänä päivänä yksinkertaistetaan myös samainen asia, sielunhoitajana.Tunnettuja 'staretseja
' oli Raamattu täynnä, esim. Johannes Kastaja (Nasiiri), josta ortodoksitkin ovat mallinsa saaneet. Sielunhoitajalla on samainen vastuu kuin staretsilla, tosin vanhat staretsit olivat henkisenä oppaana ohjattavansa kanssa vuodesta vuoteen, mutta eivät tämän päivän sielunhoitajat. - hihii
starets kirjoitti:
Millä tavalla harhaan; kyllähän täällä nimerkit vilisee, eikä kukaan takerru nimimerkkiin, vaan asiaan jota nimimerkki tuo esille? Tämän päivän ortodoksisuudella ei juurikaan ole tekemistä sanan staretin kanssa. Vanha uskoisilla kylläkin, josta nimi juontaa. Kai tiedät että he ovat jakautuneet kahtia, ja oikea ortodoksisuus mitä sillä kukakin sitten ymmärtää, on vastakohta tälle tämänpäivän tsaari uskovaisille. Viimeisiä staretseja oli eittämättä Nils Sorskij, mutta hänen arvostustaan eivät tsaari ortodoksit venäjällä myönnä. Asiaan; starets sanaa käytetään Jumalan Hengen; alistumisena Jumalalle pyhitettynä ja otollisena isällisenä ohjaaja vanhuksena. Tänä päivänä yksinkertaistetaan myös samainen asia, sielunhoitajana.Tunnettuja 'staretseja
' oli Raamattu täynnä, esim. Johannes Kastaja (Nasiiri), josta ortodoksitkin ovat mallinsa saaneet. Sielunhoitajalla on samainen vastuu kuin staretsilla, tosin vanhat staretsit olivat henkisenä oppaana ohjattavansa kanssa vuodesta vuoteen, mutta eivät tämän päivän sielunhoitajat.Mitäs uutta tässä nyt sitten oli? Ei mitään, ei niin mitään. Mitä siis vaahtoat?
Tuo sielunhoitajajuttu - onkohan tässä kyseessä vapaiden suuntien, helluntailaisten tms. "käännytystyössä" lanseerattu juttu, vahvasti siltä tuoksahtaa.
Etymologisesti starets ei ole välttämättä sidottu uskontoon, yhteisölliseen arvostukseen kylläkin. Selostuksesi oli sitä paitsi hirveän sekava ja pomppivaista plaatua, mutta siinäkään ei ole mitään uutta. Mitähän ohjausta tästä nyt sitten piti saada... - starets
hihii kirjoitti:
Mitäs uutta tässä nyt sitten oli? Ei mitään, ei niin mitään. Mitä siis vaahtoat?
Tuo sielunhoitajajuttu - onkohan tässä kyseessä vapaiden suuntien, helluntailaisten tms. "käännytystyössä" lanseerattu juttu, vahvasti siltä tuoksahtaa.
Etymologisesti starets ei ole välttämättä sidottu uskontoon, yhteisölliseen arvostukseen kylläkin. Selostuksesi oli sitä paitsi hirveän sekava ja pomppivaista plaatua, mutta siinäkään ei ole mitään uutta. Mitähän ohjausta tästä nyt sitten piti saada...Taidat olla ortodoksi kun nuin räyhäät, voitashan me tavatakkin kun näköjään sitä haluat? Et tainut ymmärtää mitä kirjoitin; pitäiskö piirtää vai rautalangasta vääntää; starets ajatus ei ole ortodoksien vaan puhtaasi Raamatullinen. Kun puhuit vapaista suunista yms. Voidaankin kysyä, kenellä on Raamatullinen usko, ortodokseillako?
Kyllä jokainen joka jotakin Raamattua lukee, että heillä ei ole raamatullinen näkemys opetuksiensa mukana. Staretseja on ollut shamaaneillakin, kuka milläkin lailla asian käsittää. Se että jos ajatus pomppii, johtuu siitä että olen yötyöläinen ja valvon paljon, ja täytyy levätä että saisin sinulle oikein kirjoitettua ja sinun älysi voisi sitä suodattaa ja vastaan ottaa. Oletko ortodoksi? - hihii
starets kirjoitti:
Taidat olla ortodoksi kun nuin räyhäät, voitashan me tavatakkin kun näköjään sitä haluat? Et tainut ymmärtää mitä kirjoitin; pitäiskö piirtää vai rautalangasta vääntää; starets ajatus ei ole ortodoksien vaan puhtaasi Raamatullinen. Kun puhuit vapaista suunista yms. Voidaankin kysyä, kenellä on Raamatullinen usko, ortodokseillako?
Kyllä jokainen joka jotakin Raamattua lukee, että heillä ei ole raamatullinen näkemys opetuksiensa mukana. Staretseja on ollut shamaaneillakin, kuka milläkin lailla asian käsittää. Se että jos ajatus pomppii, johtuu siitä että olen yötyöläinen ja valvon paljon, ja täytyy levätä että saisin sinulle oikein kirjoitettua ja sinun älysi voisi sitä suodattaa ja vastaan ottaa. Oletko ortodoksi?En ole räyhännyt. Annoit vaan ymmärtää kertovasi jotain uutta ja käänteentekevää, mutta eipä näkynyt. Puhut ihan ristiin: ensin väität raamatulliseksi ja sitten pompit shamaaneissa. En ole väittänyt starets-sanaa ortodoksien keksimäksi, älä laita sanoja suuhuni.
En ole ortodoksisen kirkon jäsen.
Mistä ihmeestä päättelet että haluaisin tavata? Huh! Nikogda v mire!
Olen kyllä jo tutustunut ajatuksiisi ortodoksien palstalla, ja yhtä sekavaa se on sielläkin ollut. Raamatullisuudesta en käy kanssasi kinaamaan, mutta eivät nämä linjaukset "jokainen joka jotakin Raamattua lukee" ainakaan johda minnekään muualle kuin syvälle viidakkoon.
Pitkä lepo voisi tosiaan tehdä terää. - starets
hihii kirjoitti:
Mitäs uutta tässä nyt sitten oli? Ei mitään, ei niin mitään. Mitä siis vaahtoat?
Tuo sielunhoitajajuttu - onkohan tässä kyseessä vapaiden suuntien, helluntailaisten tms. "käännytystyössä" lanseerattu juttu, vahvasti siltä tuoksahtaa.
Etymologisesti starets ei ole välttämättä sidottu uskontoon, yhteisölliseen arvostukseen kylläkin. Selostuksesi oli sitä paitsi hirveän sekava ja pomppivaista plaatua, mutta siinäkään ei ole mitään uutta. Mitähän ohjausta tästä nyt sitten piti saada...Protetanttisuudessa löytyy kuitenkin se näköseikka; että he pitävät Raamattua ainoana ohjaukseen tai opastukseen liittyvänä. Se että aikalaisille venäjällä Nils Sorskij oli väärä opettaja, koski samaa asiaa kuin tänäkin päivän; valtion monarkki kirkko. Nils ei hyväksynyt kirkon rikkautta yms. Tsaarille kuitenkin Rasbutin edusti viimeistä tietoa, ja häntä pidettiin staretsina; voi olla että olikin.
Venäjällä staretseja on ollut ja mennyt; silloin olet kelpo starets kun yhdyt mitä 'valtion kirkko', sinulle sanelee. Minulle starets merkitsee maailman ja hengellisyyden erottamista. - starets
hihii kirjoitti:
En ole räyhännyt. Annoit vaan ymmärtää kertovasi jotain uutta ja käänteentekevää, mutta eipä näkynyt. Puhut ihan ristiin: ensin väität raamatulliseksi ja sitten pompit shamaaneissa. En ole väittänyt starets-sanaa ortodoksien keksimäksi, älä laita sanoja suuhuni.
En ole ortodoksisen kirkon jäsen.
Mistä ihmeestä päättelet että haluaisin tavata? Huh! Nikogda v mire!
Olen kyllä jo tutustunut ajatuksiisi ortodoksien palstalla, ja yhtä sekavaa se on sielläkin ollut. Raamatullisuudesta en käy kanssasi kinaamaan, mutta eivät nämä linjaukset "jokainen joka jotakin Raamattua lukee" ainakaan johda minnekään muualle kuin syvälle viidakkoon.
Pitkä lepo voisi tosiaan tehdä terää.Vastaus on tuossa viimeisessä. Todellakin tarvitsen lepoa, uni velat painaa. Itse puhuit
vrt. uskonnoista, eli voidaan myös puhua kylän vanhimmista...Raamatullisen näköseikkani olen tuonut esille. Viidakkoon vievät toiset polut, voinpa sanoa että olen elämässäni ollut keskusteluissta eri kirkkokuntien kanssa ja yhtäläiset näkemykset asioista on ollut. Itse kannatan Aapeli Saarisalon tutkimus työtä, jos joku ei ole hänen kanssa samaa mieltä, voidaankin kysyä; voidaanko olla mitään mieltä mistään? - hihii
starets kirjoitti:
Protetanttisuudessa löytyy kuitenkin se näköseikka; että he pitävät Raamattua ainoana ohjaukseen tai opastukseen liittyvänä. Se että aikalaisille venäjällä Nils Sorskij oli väärä opettaja, koski samaa asiaa kuin tänäkin päivän; valtion monarkki kirkko. Nils ei hyväksynyt kirkon rikkautta yms. Tsaarille kuitenkin Rasbutin edusti viimeistä tietoa, ja häntä pidettiin staretsina; voi olla että olikin.
Venäjällä staretseja on ollut ja mennyt; silloin olet kelpo starets kun yhdyt mitä 'valtion kirkko', sinulle sanelee. Minulle starets merkitsee maailman ja hengellisyyden erottamista."ainoana ohjaukseen tai opastukseen liittyvänä" - mitä merkillistä höpötystä tämä on? Jokainen siis tehköön omat tulkintansa? No onhan niitä tehty, löytyy joka "staretsille" ihan ikioma...
Menee vähän mutkat suoriksi näissä jutuissa, eiköhän kyse ole vähän laajemmista konteksteista kuin esität. Nimi on muuten Rasputin, ei Rasbutin. Hänen vaikutusvaltansa taisi kyllä perustua muihin asioihin kuin kirkkoon, eikä hän kyllä mitään "viimeistä tietoa" edustanut, vaan hlystiläistä lahkolaisuutta.
Kunhan nyt vaan taas iskit pariin riviin sekalaisen määrän omia käsityksiäsi asioista, joita on pohdittu hyllymetreittäin.
Yhteenveto: starets on kontekstuaalisesti kieleen sidottu käsite, jota mielestäni käytät väärin. Muut harhailusi jääköön kommenteitta. - starets
hihii kirjoitti:
"ainoana ohjaukseen tai opastukseen liittyvänä" - mitä merkillistä höpötystä tämä on? Jokainen siis tehköön omat tulkintansa? No onhan niitä tehty, löytyy joka "staretsille" ihan ikioma...
Menee vähän mutkat suoriksi näissä jutuissa, eiköhän kyse ole vähän laajemmista konteksteista kuin esität. Nimi on muuten Rasputin, ei Rasbutin. Hänen vaikutusvaltansa taisi kyllä perustua muihin asioihin kuin kirkkoon, eikä hän kyllä mitään "viimeistä tietoa" edustanut, vaan hlystiläistä lahkolaisuutta.
Kunhan nyt vaan taas iskit pariin riviin sekalaisen määrän omia käsityksiäsi asioista, joita on pohdittu hyllymetreittäin.
Yhteenveto: starets on kontekstuaalisesti kieleen sidottu käsite, jota mielestäni käytät väärin. Muut harhailusi jääköön kommenteitta.Ei taida susta miestä tulla, vaikka kylmää vettä kaatais niskaan. Staretsin tehtävä on, yksilön hengen elämän ohjaus, suurempana ja tärkeimpänä pidän kuitenkin yhteiskunnan ja tämän ajan hengellisyyden valvomista. Rasputinista voidaan kukakin olla mitä mieltä tahansa, mutta vanäjän ortodokseille se ei ole sama niin kuin se meille on. Luulenpa että olet vain kirjan sivujen plärääjä, joka ei itse ole hengellisyydessä mukana, seurakunta tai muussa toiminassa. Niin, sinun kaltaisiasi on pilvin pimein, valitettavasti. Se että mies pystyy olemaan muutakin kuin nimimerkki.'hihii', on jo toinen asia,mitään muuta et ole tuonut esille kuin'hihii'.
- hihii
starets kirjoitti:
Ei taida susta miestä tulla, vaikka kylmää vettä kaatais niskaan. Staretsin tehtävä on, yksilön hengen elämän ohjaus, suurempana ja tärkeimpänä pidän kuitenkin yhteiskunnan ja tämän ajan hengellisyyden valvomista. Rasputinista voidaan kukakin olla mitä mieltä tahansa, mutta vanäjän ortodokseille se ei ole sama niin kuin se meille on. Luulenpa että olet vain kirjan sivujen plärääjä, joka ei itse ole hengellisyydessä mukana, seurakunta tai muussa toiminassa. Niin, sinun kaltaisiasi on pilvin pimein, valitettavasti. Se että mies pystyy olemaan muutakin kuin nimimerkki.'hihii', on jo toinen asia,mitään muuta et ole tuonut esille kuin'hihii'.
Et käsitä koko asiasta nyt enää yhtikäs mitään. Kysymys EI ole sinun mielipiteestäsi.
Olisihan se metkaa herätä miehenä joku aamu. En siltikin kyllä julkenisi alkaa itseäni staretsiksi nimittämään. Toivon vain, ettei kenenkään hengellinen ohjautuminen ole sinun varassasi!
Saat vapaasti pitää kaikki luulosi. Luulo ei ole tiedon väärti.
Hyvää ötyä. - starets
hihii kirjoitti:
Et käsitä koko asiasta nyt enää yhtikäs mitään. Kysymys EI ole sinun mielipiteestäsi.
Olisihan se metkaa herätä miehenä joku aamu. En siltikin kyllä julkenisi alkaa itseäni staretsiksi nimittämään. Toivon vain, ettei kenenkään hengellinen ohjautuminen ole sinun varassasi!
Saat vapaasti pitää kaikki luulosi. Luulo ei ole tiedon väärti.
Hyvää ötyä.Luulo ei ole tiedon väärti...sinäpä se sanoit! Perustan näkemystäni Raamatulle, ja sen sanomalle. Onneksi en ole luuloni varassa.
- hihii
starets kirjoitti:
Luulo ei ole tiedon väärti...sinäpä se sanoit! Perustan näkemystäni Raamatulle, ja sen sanomalle. Onneksi en ole luuloni varassa.
...siis omalle tulkinnallesi Raamatusta ja sen sanomasta...
- raimo
starets kirjoitti:
Oikein Rami, sinä pidät edes tässä löyhkä jengissä valoa yllä, Jumalan sotaasu päällä!
rukouksin, että miekka, Jumalan Sana pysyisi terässä, siunausta myös itsellesi, kyllähän
se niin on että taistelu taukoaa vasta kun
Herra itse tuolopulta rauhan! ja olisko se niin,
että kun on ensin 1000 vuotta rauhaa, alkaa vielä yksi taistelu, kunnes sitten on viimeinen tuomio!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393