Leo Meller tänään - Kivet huutavat - Jumala suokoon, että ennen aikaisesti
Kuka muistaa mitä presidentti Baruch Hussein Obama julisti virkaanastujaispuheessansa? Et muista - et kenties ole kuullutkaan. Tässä ovat Obaman sanat: "Valintani oli hetki, jolloin valtamerten pinnan nousu alkoi laskeutua ja planeettamme alkoi parantua." Näinä päivinä presidentti Obama ei varmaan itsekään tahdo muistella neljän vuoden takaisia sanoja. Jumala suokoon, että hurrikaani Sandy ja lukuisat Amerikkaa koskettaneet luonnonmullistukset olisivat ajaneet miestä parannuksen paikalle - alas messiasjalustalta, jolle hän on itsensä nostanut. Ja jolla häntä on palvottu. Jumala suokoon, että Obaman valtakausi päättyy tänään.
Kummallista ajatella, että äänestystulos ei vain ratkaise esimerkiksi kumpi yleispuolue saa miehensä Valkoiseen taloon. Äänestystulos juuri tänä vuonna on oleva profeetallisesti merkittävä. Se koskettaa meidän suomalaistenkin kohtaloa Suomi-äidin niemellä.
Jeesus puhui siitä. Parafraasina sanoen: jos saarnatuolit vaikenevat eikä julistusääni kirkoissa enää ole profeetallinen, Jumala ihmisrakkaudessaan - koska Hän ei tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan ihmisille - antaa jopa kivien huutaa.
Kerran Britannia/Amerkka akseli murretaan aikaa ja ikuisuutta varten. Tulee uuden pedon aika.
Karhun.
En jatka kirjoittamista.
Rukoilen. Rukoile sinäkin.
Huomenna aamupäivällä kirjoitan seuraavan blogin. Ja näytän uuden kuvan. Kuva on yksi, mutta sillä on kaksi täysin erilaista sanomaa. Vaalituloksesta riippuen.
Leo Meller
|
06.11.2012
http://www.patmos.fi/leo_meller_blogi/?entityId=53
Kansakuntamme kohtalonhetket ovat käsillä, ja kohtalomme riippuu USA:n presidentivaaleista, mikä on ennustettu Raamatussa! Tämä vuosi on profetioiden toteutumisen vuosi. Seuraa henkeäsi pidättäen, mitä Leo Meller paljastaa blogissaan, sillä hän näkee tulevaisuuteen - JA SEN TAAKSE!

Vastaukset 53
Vanhimmat
Voe mahoton! :O
mitäpä tuohon muutakaan voi todeta kuin että diu diu diu..
Niinpä niin eli pelkkää diu diu diu-höpinää koko juttu.Ja tällaista diu diu diuta jatkunee eräällä taholla koko loppuvuosi.
Seuraavien neljän vuoden ajan omaan diu diu diutaan suoltavat ilmeisesti mm.eräs Suomen parhaaksi profeetaksi pyrkivä omilla diu diu-pähkäilyillään Obaman syntyperästä.
Muut kalifiksi kalifin paikalle pyrkivät profeettaproffat taasen jatkavat sitä "Obama se
on"-diu diutaan okkulttisilla numerologialeikeillään sekä myös nimen kirjaimien tulkintaan perustuvilla diu diu diu-pähkäilyillään!
se taas huudahtelee....
Aloittajan vainoharhaisuus ja valehtelu lähestyy paranoiaa, ja on onneksi omassa huttunaurettavuudessaan tuomittu sinne minne se kuuluukin:
Häviäjien joukkoon.
Leokos se siellä runoilee... :)
Minäkin sanon että voe mahoton syystä,että nyt ne mahdottomuudet ovat todellakin
liukuneet hämärän rajamaille ja tajunnan tuolle puolen!
Ja jos joku hemmo tänään sanoi että kivetkin huutavat,niin todellisuudessa se tarkoittanee sitä että kyseisen hemmon lompakko ja pankkitili huutavay tyhjyyttään.
Eli nyt pitää kiireesti ryhtyä nyhtämään pätäkkää herkkäuskoisilta...
>> sillä hän näkee tulevaisuuteen - JA SEN TAAKSE!
Mikähän sitä meijän Leksaa nyt vaivaa kun piti uuden blogin ilmestyä tänään ap:llä?
Kyseistä heppua eli Leksaa vaivaa ilmeisesti megalomania.
"Valintani oli hetki, jolloin valtamerten pinnan nousu alkoi laskeutua ja planeettamme alkoi parantua"
Mielenkiintoista. Kovallakaan googlaamisella en löytänyt Obaman 2008 valintansa yhteydessä pitämistä puheista tuollaista kohtaa.
Tässä BBC:n transkriptio 2008 voittopuheesta: http://news.bbc.co.uk/2/hi/americas/us_elections_2008/7710038.stm
Sata Obaman puhetta presidenttikaudeltaan.
http://obamaspeeches.com/
Meller valehtelee. Kuten aina.
"Meller valehtelee. Kuten aina."
Meller muisti väärin kyse ei ollut virkaanastujaispuheesta. Sehän olisi muutenkin pidetty vasta tammikuussa 2009, kun uusi preisidentti astuu virkaansa.
Mutta pahemman virheen sinä teit. Ensinnäkin väitit kovastakin googlanneesi. Joko googlaustaitosi ovat poikkeuksellisen huonot tai sitten puhut omiasi. Minä löysin kyseisen puhepätkän ihan ensimmäisellä yrityksellä sekunnin murto-osassa.
Meller erehtyi puhuessaan virkaanastujaispuheesta. Sinä, et edes käsittänyt mitä virkaanastuminen tarkoittaa vaan luit otsasuoni tykyttäen voittopuhetta marraskuulta 2008. Kyse on kuitenkin Obaman voittopuheesta tullessaan valituksi demokraattien presidenttiehdokkaaksi kesäkuussa 2008.
Mellerin lapsus suotakoon anteeksi, kyse on kuitenkin yli neljän vuoden takaisesta puheesta. Ajankohta ja asiayhteys olivat kuitenkin oikeansuuntaiset. Sinulle ei ole syytä antaa anteeksi. Sinä olisit ihan yhtä hyvin kuin minä voinut löytää oikean puheen, jos olisit vain ollut huolellinen. Sen sijaan riensit kovalla kiireellä tänne leimaamaan Melleriä valehtelijaksi.
Nyt kun tiedät mistä puheesta on kyse, jätän sen googlaamisen sinun itsesi tehtäväksi enkä anna sinulle oikeaa linkkiä. Ehkäpä opit käyttämään Googlea vähän paremmin vastaisuudessa.
Myönnetään virhe. Otsasuoneni kyllä tykytti enemmän lukiessani tätä:
Leo Meller, taivaan sisäpiirikauppias
Saarnaja Leo Meller on yhdelle Jumalan voideltu, toiselle lähes piru
Jos haluat kuulla tuoreimmat taivasuutiset, viritä radio Lähiradion Taivaskanavalle 100,3 megahertsiä. Saarnaaja Leo Meller, Jumalan luottomies maan päällä, kertoo sinulle lopun ajan tapahtumista, joista hänellä on sisäpiirin tietoa, paljastaa lentävien lautasten arvoituksen ja pedon salaliiton.
Liukkaan karismaattinen ääni liittää lainaukset Raamatusta saumattomasti ja ilman epäilyä saarnaajan näkyihin. Kuten huippupoliitikolla Mellerilläkin on varma vastaus elämän kaikkiin kysymyksiin.
Meller johtaa Patmos Lähetyssäätiötä. Hän on yksi maan tunnetuimmista uskonnollisista johtajista. Hän tavoittaa radiolähetyksillään satojatuhansia ihmisiä. Hän on kirjoittanut 70 kirjaa ja julkaissut satoja saarnojaan äänitteinä.
Säätiön toiminta on pitkälle riippuvainen Mellerin saarna- ja myyntimiehen taidoista. Meller tuli Patmos ry:n johtoon 1971 ja nosti lähes konkurssikypsän yhdistyksen jaloilleen Yhdysvalloissa opituilla keinoilla. Yhdistyksen toimintaa jatkavalla Patmos Lähetyssäätiöllä on tänään peräti 18 000 rekisteröityä tukijaa.
Mellerin mukaan hän oli ensimmäisiä, jotka toivat maahan amerikkalaistyylisen hengellisyyden ja sen myyntikeinot. Meller puhuu tukijoilleen enkelin kielin ja myy siinä sivussa saarnakasetin tai kirjasen.
Vaikka et ostaisikaan tänään mitään, kai muistat laittaa kymmenyksesi kolehtiin. Hätä ei maailmasta lopu, mutta Jumala taivaassa näkee, kuka hellittää kukkaronsa nyöriä.
Patmoksen tilaisuuksissa tunnetaan vanha pariskunta, joka kiertää samana päivänä kolmessakin Mellerin puhetilaisuudessa ja antaa jokaisessa rahaa kolehtiin, koska Meller puhuu niin kauniisti.
Patmos keräsi viime vuonna yli 28 miljoonan markan lahjoitukset, joista se käytti avustustyöhön 25 miljoonaa markkaa. Avustusta saivat muun muassa Albania, Romania ja Etiopia.
Mellerin lisäksi patmostyö perustuu joukkoon uskollisia. Uskossa karaistuneimmat Mellerin tukijat ovat valmiita seuraamaan saarnaajaa vaikka tuliseen järveen. Eikä Meller salaa armonlahjaansa. Hän pitää itseään Jumalan voideltuna, johon kukaan ei saa kajota.
Yksinhuoltajaperheeseen Helsingissä 1942 syntynyt Meller kertoo saaneensa ensimmäisen kosketuksen hyvään henkimaailmaan jo viisivuotiaana.
Köyhän yksinhuoltajaäidin lapsi näki kirkastetun Jeesus-hahmon kotiaan vastapäätä olevassa puistossa. Hahmo sanoi: "Tule ja seuraa minua." Sen jälkeen Leo-poika alkoi käydä kirkoissa ja veti mukaansa myös muita poikia. Murrosikäisenä hän jo kirjoitti raamatullisia selityksiä ja lehtijuttuja.
Näihin aikoihin hän löysi Patmoksen ja otti sen perustajan Ensio Lehtosen oppi-isäkseen. Muutaman vuoden kuluttua Meller lähti raamattukouluun Yhdysvaltoihin. Lehtosen kuoltua Meller siirtyi johtamaan Patmosta. Hän oli jo nuorena huomannut, että sai ihmiset kiintymään itseensä. Kannattajajoukko kasvoi nopeasti.
Kaikki eivät kuitenkaan pidä Melleriä hyvänä paimenena - edes hänen omassa laumassaan. Mellerin menneisyydessä on kieltämättä tahra, johon arvostelijoiden on helppo kiinnittää huomionsa. Meller istui 80-luvulla tutkintovankilassa kolme kuukautta ja hänet tuomittiin ehdolliseen vankeuteen Patmos ry:n rahojen kavalluksesta ja veropetoksesta.
Mellerin tulkinnan mukaan kyse oli ajojahdista: hän sai maksaa siitä, että oli järjestämässä Raamattujen salakuljetusta Neuvostoliittoon. Hän käänsikin tuomion voitokseen esiintymällä marttyyrina.
Mellerin asema vahvistui niin, että häntä arvostelevat oli helppo leimata saatanan kätyreiksi. Melleriä itseään on arvosteltu lähinnä rahankeruutavoista, maineen tavoittelusta ja naissuhteista.
Mellerin kanssa suhteeseen ajautunut patmoslainen nainen moitti saarnamiestä jo 1980-luvulla rahankeräyksen keinoista, joita hän piti vastenmielisinä. Nainen piti päiväkirjaa jokaisesta päivästään Patmoksessa.
Kaikki keinot olivat naisen mukaan Mellerille sallittuja, jopa lahjoittajille kirjoitetut väärät laskut. "Leo vastasi, että kyseessä oli pyhä lasku. Leon mielestä saatanalta pitää kerätä kaikki raha ja kaikki keinot ovat luvallisia."

Venäjä on yhä Mellerin erityisessä tarkkailussa. Venäjä on Mellerin käsityksen mukaan yksi tulevan petovallan keskuspaikkoja. Toinen keskeinen tekijä on EU:n ympärille muodostuva valtioliitto. Mellerin raamatuntulkinnoissa esiintyy myös pedon tuleva maailmanvalta Rooma.
"Jälleensyntyvään Roomaan kuuluu neljännes asutusta maanpiiristä. Keskipisteen muodostavat kymmenen valtion ja niiden edustajien liitto. Liiton keskuspankki tuo yhden ainoan rahan, joka sitoo ihmiset ja kansat yhdeksi kokonaisuudeksi. Se hallitsee ostamista ja myymistä. Kukaan ei voi ostaa eikä myydä, ellei kuulu pedon numerosarjaan."
Kun Meller johti Raamattujen salakuljetusta Neuvostoliittoon, hänet leimattiin poliittisesti. Häntä pidettiin Neuvostoliiton vihollisena. Hänen epäiltiin myös toimivan Yhdysvaltain tiedustelupalvelun laskuun.
Meller kiistää koskaan tehneensä politiikkaa Neuvostoliittoa koskevilla ennustuksillaan, vaikkei suojelupoliisi häntä uskonutkaan. Hän myöntää myös menettäneensä paljon siitä Amerikan ihailusta, joka häneen opiskeluaikana tarttui.
Meller väistää helposti moitteet rahan ja maineen tavoittelusta, mutta kun keskustelu kääntyy naisiin, luistavuus katoaa. Hän valpastuu.
Entisen patmoslaisen päiväkirja kertoo yhdestä Mellerin lankeemuksesta yksityiskohtaisesti. Tiina (nimi muutettu) oli aluksi vastahakoinen Melleriä kohtaan. Suhtautuminen kuitenkin muuttui kokouksessa Joensuussa. "Kokouksen päätyttyä menimme kaupungille syömään hampurilaiset. Leo kiusoitteli, oli vitsikäs, tunsin olevani keskipisteenä ja koin yhdessäolomme hauskaksi."
Muutaman päivän kuluttua Meller soitti Tiinalle kotiin. Aluksi keskusteltiin Tiinan tyttären sairaudesta.
"Sen jälkeen hän alkoi puhua minulle rakkaudesta, sen neljästä eri lajista, ja erityisesti eros-rakkaudesta, millaista se voisi olla, ikään kuin en olisi sellaista koskaan kokenut. Myös hän halusi neuvoa minua avioliittoni suhteen, että ei siitä välttämättä koskaan hyvää tule, että minun pitäisi ottaa se myös huomioon."
Tiina päätti erota ja kertoi siitä Mellerille jo seuraavana iltana. "Leo tuntui säikähtävän ja sanoi, ettei hänellä ollut tarkoitus viekoitella minua, päiväkirja kertoo."
Muutaman päivän kuluttua, kesken Oulussa pidetyn herätyskokouksen, Meller pyysi Tiinan hotellihuoneeseensa. Kun amerikkalaispuhujan vuoro oli loppumassa, Mellerin piti kiirehtiä takaisin saliin. "Tarjouduin hoitamaan hänet ja niin tein. Leo pahoitteli, kun on niin itsekäs."
Suhde jatkui, mutta Tiina huomasi, että Melleriä kiinnostivat jo muut naiset. "En saattanut uskoa silmiäni, kun näin että oli menossa uusi romanssi."
Päiväkirjaa pitänyt nainen ajautui avioeroon. Mies löysi hänen päiväkirjansa ja haastoi Mellerin avioero-oikeudenkäyntiin todistamaan aviorikosta.
Mellerin todistuksen mukaan hän ei ollut Tiinan kanssa sukupuoliyhteydessä, "mutta kylläkin erogeenisessa ja hyväilysuhteessa. Tällaisiä tapaamisia oli ollut vähemmän kuin viisi ja ne olivat tapahtuneet keväällä 1983 matkaolosuhteissa tai auto-olosuhteissa."
Myös Meller itse erosi pian tämän jälkeen. Hänellä on kaksi aikuista lasta.
Mellerin lankeemukset jatkuivat. Keväällä Mellerin taustoja selvittämään palkattiin yksityistetsivä. Etsivän raportissa nimettiin muun muassa viisi naista, joilla oli ollut suhde Mellerin kanssa.
Naiset ovat vaikea pala Mellerille. Hän ei halua kuulla edes listalla olevia nimiä. Meller ei näe syytä, miksi Helsingin Sanomat käsittelisi hänen kaltaisensa sananjulistajan ihmissuhteita.
"Ensinnäkin, nyt ei puhuta murhasta tai varastamisesta, vaan asiasta, jossa kaksi ihmistä vastaavat jostakin, mitä heidän elämässään tapahtui, ehkä hyvin suurten unelmien, toiveiden ja rukousten puitteissa. Liikumme sellaisen emotionaalisen kentän puitteissa, jossa pelkästään kirkollisten auktoriteettien ohjeistukset ovat joskus aika shokeeraavia. Et kohtaa tätä dilemmaa, kun raportoit pastorista, joka tyhjentää seurakunnan kassalippaan."
"Mikset anna ihmiselle myöskin sitä mahdollisuutta mikä Raamatussa on, että laki on tullut Mooseksen kautta ja armo ja totuus Jeesuksen kautta."
Helsingin Sanomat haastatteli Melleriä keskiviikkona 23. elokuuta. Meller peruutti lauantaiksi ja sunnuntaiksi sovitut saarnansa ja matkusti ulkomaille. Hän ilmoitti pitkässä kirjeessään Patmoksen tukijoille päättäneensä irrottautua muutamaksi kuukaudeksi työstään säätiössä etsiäkseen Herraa:
Haluan palata kun herrani suo, hänen voimassaan. Jääden Herran käsiin. Veljesi vaivassa ja valtakunnassa. Hänen tähtensä.
Leo Meller.
HARRI NYKÄNEN / Helsingin Sanomat
[email protected]
"Otsasuoneni kyllä tykytti enemmän lukiessani tätä:"
Huonosti on asianlaitasi, jos otsasuonesi edelleenkin tykyttää noin vanhaa artikkelia. Tuohan on markka-ajan juttuja, ja edelleenkin se mieltäsi kaivertaa. Eikö mitään ole mielestäsi tuon jälkeen muuttunut?
Meller sinua armahtakoon!
"Eikö mitään ole mielestäsi tuon jälkeen muuttunut?"
Siis Mellereiden yms. rahastajasaarnaajien suhteenko? No ei takuulla ole. Eikä tule muuttumaan.
Harri Nykänen on toimittaja ja jumalaton. Oletko huomannut sen, että Leo ei ole ketään vetänyt syytteeseen? Vaikka hän on uhannut mutta aina vetänyt sen pois viime hetkeltä. Hän ei ole tyhmä kuten te raukat jotka herjaatte muita ihmisiä ja piiloudutte nikin taakse, olette pelkureita ja lapsellisia "KTS (Ei kirj.)", " Ota opiksesi" ja "---".
Te teette synnin ja joka vihaa ihmistä on murhaaja.
1.Johanneksen kirje:
3:15 Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi
Vielä koetteko sen että maailmaa rakastaa teitä vakaumuksenne mukaan? jos on , niin ette ole Jumalasta.
Johanneksen evankeliumi:
17:14 Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
Aina on punainen lanka jossa herjataan ihmistä, on panettelu joku aina valehtee. Jeesus sanoo, jos joku lyö anna toinen poski sinne.
KTS (Ei kirj.) ei ole herjannut ketään. Kaikistä vähiten Lexaa.
Meller menee Hel'vettiin valheittensa kanssa.
Nyt se aletaan nähdä. Ahneella on paskanen loppu, näin sanotaan.
Niin kauanhan Mellerit mellastavat kun on näitä Armosta pelastettuja, jotka myyvät mummonsakin jotta saarnaajan makea elämä ei kuihtuisi.
Kyllä kai Meller ja hänen opetuslapsensakin kykenevät ymmärtämään, että kun saarnaa varmasti toteutuvana profetiana asian toisensa jälkeen ja niistä suurin osa jää kokonaan toteutumatta, niin luonnollisesti ihmisiltä menee luottamus. Raamatussahan yksiselitteisesti sanotaan, että:
5.Moos.
(18 : 22) Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä.
Ainahan sitä voi tietysti vedota siihen, että Jumala muutti mieltään, koska kansa teki riittävästi parannusta, mutta silläkin on rajansa kuinka monesti tähän "selitykseen" voi vedota ja siihen vaadittaisiin jonkinlaista näyttöä siitä, että sitä parannusta on oikeasti tehty. Katsomalla Suomen uskovaisten tilannetta en vain kykene näkemään minkäänlaista järkeä siinä väitteessä, että täällä muka jotain herätystä ja parannuksentekoa aidossa mielessä olisi.
Puhumattakaan siitä, että aidon profeetan tulisi ymmärtää ja osata lukea Raamattua oikein. Ottaen huomioon, että Meller ei näin tee ja kaiken lisäksi vielä veljeilee Hinnin ja muiden selkeästi täysin hakoteillä olevien kanssa, on vähintäänkin päivänselvää, että hänen oppinsa esimerkiksi pelastuksesta ei ole se, jota Raamattu opettaa.
Katkeransuolainen tilitys:
http://www.patmos.fi/leo_meller_blogi/?entityId=54
On ne ajat näköjään muuttuneet. Muistan vielä kun Meller aikoinaan saarnasi mormonismin demonisuudesta ja kertoi paholaisten oikein vesivahingolla tuhonneen kirjastonsa tärkeän morminipaljastuskirjankin.
Nyt fanitti mormonia suurvallan presidentiksi!
:O
USA:n linjana on ollut presidenteistä riippumatta Palestiinalaisvaltion perustaminen mutta EI Israelin rajojen sisäpuolelle, vaan Länsirannalle ja Gazaan.
Pystään totuudessa eikä valehdella.
”USA:n linjana on ollut presidenteistä riippumatta Palestiinalaisvaltion perustaminen mutta EI Israelin rajojen sisäpuolelle, vaan Länsirannalle ja Gazaan.
Pystään totuudessa eikä valehdella.”
Pysytään vaan asiassa: mistä asti Juudea ja Samaria eivät ole kuuluneet Israelille? Milloin Juudea ja Samaria ovat olleet Palestiinan ”valtion” kaupunkeja?
Mitä tulee siihen, että länsiranta pitäisi antaa Palestiinan arabien hallintaan, niin eiköhän se riitä, että raketteja ammutaan runsaasti Gazan kaistalta.
Nythän jo Egyptikin väittää, että Cairo ei olekaan heidän pääkaupunki, vaan Jerusalem. Mursi perustaa arabien yhdysvallat, jonka pääkaupunki on Jerusalem. Gaza luonnollisesti vapautetaan samalla, kun Mursi tekee Jerusalemista pääkaupunkinsa. Lähi-idässä on sortorakenteita (juutalaisia), joista Mursi on luvannut vapauttaa kansansa.
Tässä linkki asiasta: katso myös sivulla oleva youtube -video, siinä ”facebook” nuoret heiluttavat lippuja arabien vapauttamiseksi:
http://www.patmos.fi/fi/patmosaineisto/rakasta_israelia/egyptin_uusi_paakaupunki_jerusalem!/?id=697
Sinun lössisi äärilinja kyllä tiedetään emmekä me sitä seuraa. Seuraamme Suomen virallista Lähi-idän politiikkaa ja tuemme Kirkon Ulkomaanavun Eappi-projektia:
http://www.eappi.fi/
HYVÄ!
Voi vit'tu mikä pas'ka valehtelija tuo jätkä on.
Niin Mellerkö? No on.
Niin. Minulla on oikein kasetti tuosta. Vesivahinko tuhosi mormonismia käsitelleen kirjan ja jätti muut koskemattomiksi. En ota kantaa vehingon syyhyn enkä mormoneihin enkä Melleriinkään.
Totesin vain, että aika kriittinen suhtautuminen oli silloin tähän Joseph Smithin luomaan kulttiin.
Tuo pakkausmerkintä -kampanja on täysin naurettava ja historiallisesti perusteeton. Millä perusteella Samariassa ja Juudeassa tuotetut tuotteet pitäisi merkitä muutoin kuin Israelissa valmistetuiksi? Olisiko esim. made in Palestiina oikeampi tapa merkitä tuotteita?
Mikä vimma Palestiinassa asuville arabeille on antaa valtiostatusta? Varsinkin kuin mitään Palestiinan valtiota ei ole koskaan olut edes olemassa. Palestiinalaisille on tosin perustettu Englannin mandaatin jälkeen monta valtiota esim. Syyria ja Jordania. Montako valtiota Lähi-itään pitää vielä perustaa, että antisemitistit saadaan tyytyväisiksi?
Tarkoitin siis melleriä tottakai.
Teijän lössi voi työntää sen antisemitismikortin näissä asioissa sinne reikäänne, minne ei päivä paista!
KTS se USKOO JOULUPUKKIIN nii kuin Palestiina-SATUUN. Olepa kiltti tai muuten tuo joulupukki risuja. Tyhmä saa olla muttei tuhma.
Erittäin hyvä juttu ettei mormonista tullut suurvallan presidenttiä!!!!!!!!!!!!!!
Vaikka joku megalolomanisti mormonia sellaiseen duuniin fanittikin!!!!!!!
Miksi Meller profetoi aina tapahtuneita ennusmerkkejä,eikä mitään etukäteen tapahtuvia. Tuskin mikään jumala on hänelle mitään puhunut,hän vain latelee tulevaisuusvisioitaan omalaatuiseen uskonnolliseen pukuun väännettynä.No rahaa osaa kyllä kerätä.
Meller on aidosti Jumalan miehiä, tempperamenttinen sävyisä ihana ihminen.
http://www.kuvajasana.fi/fi/tuotteet/?id=18&selProduct=3447&selGroup=53
Cruisesta Romneyyn - mitä Hollywoodin scientologit ja Valkoisen talon mormonit todella uskovat?
Jumala näkee sydämmen,ihmiset ulkomuodon.Romneyn on Mormori-uskontoa harjoittava.Mormoni-uskon lahkoon kuuluva pitkällä aikavälillä.Hänen isänsä pyrki myös Presitentiksi.Ja hänellä oli 5-vaimoa.Romney on miljandööri joka omistaa mammonaa,tekee sitä.Myös heikomman kustannuksella hän on bisnesmies.
Kyllä minusta Romney on epäsopivampi Presitentiksi kuin Obama.Barck Obama on kantnaut köyhien asemaa,saanut kokea itse korkeasta koulutuksestaan huolimatta kaikki ne ihmisen arkeen vaikuttavat tekijät,hän omaa laajan katsontakannan ja on valmis tekemään sen eteen töitä jotta jokaiselle on jotain.Hän ei syntynyt mammona keskelle,ei kultalusikka suuhun.Kuten Iowalainen mies kysyi Romeylta,mitä tärkätty kauluspaita,mormoonisukovba voi tehdä Iowalaisten hyväksi.He lähtivät kesken pois..eivät osanneet vastata.Pienet asiat merkitsevät,niitä kun ei aina huomaa.Ulkokultaisuus on ****** esiaste.Muistakaa että sielunvihollinen nousee uskovaisten keskeltä ja eksyttää valitutkin.Osaa käyttää Raamattua ja Jumalan sanaa,ja on valon tuoja...
Joka tapauksessa Jumala päätti asettaa Amerikan Presitentiksi juuri Obaman.Miksi ei Romneytä?
Voi kysyä sitä Jumalata miksi on Obaman aika,siunaus vaiko kirous.
Voi Amerikkaa jos Romney olisi noussut valtaan,voi Eurooppaa...
katsoppa Ylen ulkolinja ja mieti.
22:55 Ulkolinja: Obama vastaan Romney
keskiviikko 7.11
Millaisen miehen äänestäjät valitsevat Yhdysvaltain johtoon presidentinvaaleissa? Barack Obaman ja Mitt Romneyn arvomaailmaa arvioivat heidän työtoverinsa, perheenjäsenensä ja poliittiset vastustajansa.
8.11.2012
Mistä tulee sellainen oppi, että Jumala mukamas henkilökohtaisesti ikään kuin hyvän hyvyyttään, siis Hänen edessään laillisen esivallan edustajaksi valitsisi sellaisen johtajan Jumalan Sanan ja Lain vastaisesti järjestäytyneen ja toimivan valtion kansalaisille, joka sitten todellisuudessa heidän johtajanaan vain jatkaisi joukon syntistä kapinointia Jumalaa ja Kristusta vastaan?
Jumala tosin sallii tämän tapahtuvan tai antaa tulla jumalattoman valtion jumalattomille kansalaisille rangaistukseksi samanlaisen johtajan.
Mutta Jumalako siis laittoi äänestäjät vaaleissa - jotka ovat itsessään suurta syntiä Jumalan Pyhää Säätämystä vastaan - valitsemaan Obaman ikään kuin Jumalan hyvänä valintana ja edustamaan Hänen ja Kristuksen edessä laillista esivaltaa?
Nämä kapinoitsijat NIMENOMAAN KIELTÄYTYVÄT ottamasta vastaan johtajaa, jonka Jumala hyvän hyvyyttään valitsisi ja valitsevat sen sijaan pahan vallassa johtajansa. Muinoin se oikea Israel meni jopa ristiinnaulitsemaan häpeälliseen kuolemaan Jumalan Ainoasyntyisen Pojan, Hänen edustajansa, Hänet, jonka Isä oli valinnut kaikkien luotujen pääksi.
Sama Isän ja Pojan hyljeksintä ja kaikenlaisten kapinoitsijoiden mielistely sen kun jatkuu edelleen, jopa ns. uskovien keskuudessa.
Obama hallintoineen edustaa Jumalan ja Kristuksen edessä laitonta esivaltaa samoin kuin kaikki muutkin samaan tapaan valitut hallinnot.
Ja jos ns. uskova katsoo tällaisen esivallan myös omaksi esivallakseen, silloin hänet luetaan jumalattomien joukkoon, eikä suinkaan pelastettujen.
Israel on hyljännyt hyvän. Vihollinen sitä vainotkoon. He ovat asettaneet kuninkaita, mutta ei se ole ollut minusta; ovat asettaneet ruhtinaita, mutta minä en ole siitä tiennyt. Hopeansa ja kultansa he ovat tehneet epäjumalikseen, että tulisi hävitys. (Hoos.8:3-4)
Minun kansallani on halu kääntyä minusta pois; ja kun sitä kutsutaan korkeutta kohti, ei kenkään heistä ylenny. (Hoos.11:7)
Voi uppiniskaisia lapsia, sanoo JHVH, jotka pitävät neuvoa, mikä ei ole minusta, ja hierovat liittoa ilman minun henkeäni, kooten syntiä synnin päälle; jotka menevät Egyptiin, kysymättä minulta, turvautuakseen faraon turviin ja etsiäkseen suojaa Egyptin varjossa! (Jes.30:1-2)
>Joka tapauksessa Jumala päätti asettaa Amerikan presidentiksi juuri Obaman.<
Näidenkin USA:n presidentinvaalien totuus on se,että äänestäjät valitisivat Obaman
presidentiksi valitsijamiesten kautta eikä suinkaan Jumala.
Jumala ei ole valinnut edes Suomen presidenttiä vaan sen tekivät äänestäjät,ja
aivan samoin Putin äänestettiin Venäjän presidentiksi ilman Jumalan puuttumista
asioihin.
Olisi yhtä hupaisaa ajatella niinkin,että Jumala päätti asettaa Iranin nykyisen
presidentinkin virkaansa sekä myös Pohjois-Korean nykyisen johtajan vai mitä?
Ei siinä mitään hupaisaa ole .
Kansa saa johtajan jonka se ansaitsee.
Johtaja vie joko tuhoon tai kukoistukseen.
Mihin luulisit Obaman vievät ?
USA sai ateistin presidentiksi, sen he sitten ansaitsivat.
Jälki on sen mukaista.
Toiotaan että Eurooppa ei olisi osallisena samaan soppaan.
Ai nyt Obama on jo ateistikin. Välillä teijän lössi on sanonut häntä muslimiksi, välillä katoliseksi, välillä jopa juutalaiseksi.
Ei vahingossakaan siksi, joka on eli evankeliseksi protestanttikristityksi.
Valheen isän pojat kun ovat isänsä tiellä ja muodostavat lössin.
Sehän olisi loistavaa jos Obama olisikin ateisti. Se vain ei ole mahdollista jenkkilässä. Jos siellä presidentti kertoisi olevansa ateisti, ei tuollainen presidentti kauaa eläisi. Sen verran paljon uskonnollisia sekopääfanaatikkoja maasta löytyy ihan johtavia tahoja myöten.
Joo. Ja kun Suomessakin löytyy lössiä, jolle ei riitä edes se että sanoo olevansa kristitty.
Se pitäisi tälle lössille muka vielä jotenkin todistaa.
No,mihin luulisit Iranin nykyisen presidentin maansa johtavan?
Ja mihin luulisit Venäjän nykyisen presidentin maansa johtavan?
Ja mihin luulisit kohta Kiinan johtoon nimettävän presidentin maansa johtavan?
Vai onko näissä suhteissa kyse taas siitä,että profeetoille on olemassa vai yksi maa
josssa on presidentti eli USA.
Niin että miten on?
Tässä mun näkemys asiasta.
Jokainen valtionpäämies ja varsinkin suurvaltion päämies pyrkii ajamaan VAIN oman maansa etuja.
Käytännössä nuo edut pohjautuvat AINA tavalla tai toisella rahaan eli talouteen.
Kiinassa on karmee noususuhdanne ja Kiina on vienyt markkinoita varsinkin länsimailta.
Venäjänkin talous on noussut kovasti.
Kaukana ei kuitenkaan voi olla aika jolloin tuotanto ylittää kysynnän ja tuolloin alkaa talouden alamäki myös noissa maissa.
Tuolloin eri valtioden edut joutuvat törmäyskurssille, jonka seurauksia ei vielä voi arvailla.
Siis lyhyesti:
Kaikken ym. maiden johtajat johtavat maataan TÖRMÄYSKURSSILLE talouden suhteen .
Mitkä ovat seuraukset ja milloin jotain suurta tapahtuu on vielä arvoitus mutta tuskin aikaa enää kymmeniä vuosia kuluu.
Voi voi mitään ei tapahdu tällä maapallolla Jumalan sen sallimatta,vai onko unohtunut KUKA tätä loppujen lopuksi seisoo multien päällä viimeisenä.Maailmassa on myös rukoilevia kristittyjä,myös Amerikassa.
Ottakaapa oppia Kristuksesta ja Hänen ajatusmaailmastaan.Romney puolusti aborttia ja sitten ei ja taas puolusti...puolusti homojen oikeuksia,ei puolustanut ja taas puolusti...Selkäranka sitä tarvitaan.
Kannattaa ristiä ne kätöset,eikä syyttää,panetella ja herjata.
Ihmiset muuttaa mieltään jatkuvasti ja tarinoivat ajatustensa mukaan. Maailmassa ei tapahdu mitään Jumalan tietämättä, eikä kenenkään omat ennustukset ja profetiat toteudu jos ne ei ole Jumalan tarkoittamia. En usko ihmisten löpinöitä, turvaan ja luotan vain Herraan, tapahtui mitä tahansa.
Ei tarvitse rukoilla. Obama ykkönen esiin ja valtaus pois.
Kukaan ei halua että kumpikaan tulee presidentiksi. Valtaus pois Obamalta ja yhdistyneet ihmiset hoitavat eteenpäin.
Obama itse paikalle ja pervot pois saatana.
Ja minä sain Taivaasta tämän ilmestyksen:
Huomenna sataa. Viikon päästä peittää paksu ensilumi Helsingin kadut, tulee sähkökatkoksia, vesijohdot halkeilevat.
Ostakaa kynttilöitä ja tulitikkuja!
Ja sitten minä näin: kohta on joulukuu, enää päälle kuukausi kun Maijaheimojen tuomio kohtaa maan kansoja! Osta talviturkki, sillä jäätävä on ensi talvi! Viimaa ja puhuria kuin Moskovassa.
Ja tästä pääsemmekin asiaan: Ja minä näin Suuren Karhun, se kääntyili ja mörisi, se puhisi ja puhkui! Kauhistuttava oli se puhina, se kuullosti aivan, niin... ihan aivan kuin.... en minä osaa sanoa mutta jotain ulkomaankieltä se oli!
Sitten minä näin valtameren takaa nousevan ison kotkan, kamala oli se kotka. No mitä sitten? Siinä ne katselivat toisiansa, Kamala Kotka ja Suuri Karhu, eikä muuta.
Sitten minä näin hirveää savua, se savu tuli Euroopasta ja minä kysyin: mikä on tuo kauhea savu joka nousee Euroopasta? Ja minulle sanoi ääni: ne ei oo vieläkään Tsekissä oppineet rakentamaan savuttomia tehdaspiippuja, aina sieltä näkyy savu ja tulen lieska.
Ja sitten minä katsoin pohjoiseen. Joku ukko siellä paineli taivaalla jonkun pienen hevosentapaisen vetämänä niin että kilkatus ja kalkatus vain kuului ja huusi, että nyt on kiire, pitäis ehtiä kiertään koko maapallo, ennen vuodenvaihdetta.
Niin minä kysyin: mikä on tämän ihmeellisen näyn tarkoitus, eli kuinka tämä tulee ymmärtää? Ja suuri ääni kuin pasuunan torvi vastasi: ei siihen ymmärrystä tarvita, uskoa vaan!