Yksityisellä sektorilla kartellit ovat kiellettyjä. Valtionhallinnossa, -virastoissa ja -laitoksissa kuten Kelassa ne ovat normaalin käytännön mukaisia.
On varsin käytännöllistä viranhaltijoiden kannalta, että yksityisen kansalaisen esittämän valituksen esittelee sama virkamies joka on tehnyt valituksen aiheuttaneen kielteisen päätöksen. Valituslautakunta koostuu hänen omista työtovereistaan.
Ei ihme, että tätä laittoman kartellin omaista järjestelmää vastaan noussut yksityinen kansalainen on heikossa asemassa, vaikka hänellä olisi kuinka pätevät perustelut valitukselleen.
Yleinen käytäntö on, että valtion laitos, kuten Kela, voi ohittaa itselleen epäedullisen lain esim. korvaus- ja tukipäätöksissä sisäisellä hakemuksia käsitteleville vakuutussihteereille annetulla ohjeella. Näin käy vaikka laissa on tarkkaan määritelty missä tapauksessa tuki tai korvaus maksetaan. Näistä lain vastaisista päätöksistä on täysin turha valittaa, sillä koko valitustie on saman kartellin käsissä.
-----------------------------------
Kela käsittelee yhä itse päätöstensä valitukset
(HSS)
Kelan päätösten ensimmäisen asteen valituselimet, sosiaalivakuutuslautakunnat, ovat edelleen riippuvaisia Kelasta.
Ne toimivat Kelan aluekeskusten tiloissa ja Kelan rahoittamina. Lisäksi ratkaisujen esittelijät ovat Kelan henkilökuntaa, ja Kelalla on lausunto-oikeus lautakuntien puheenjohtajien nimittämisessä.
Oikeusministeriön komitea esitti jo kolme vuotta sitten, että kyseenalainen järjestelmä purettaisiin tänä vuonna. Hallitus on kuitenkin jarruttanut muutosta ja suunnittelee uudistusta vuoden 2007 alkuun. Sosiaalivakuutuslautakunnat on tarkoitus korvata riippumattomalla toimeentuloturvan muutoksenhakulautakunnalla.
Entinen konsernijohtaja törmäsi epäilyttävään valituselimeen, kun hän setvi työkyvyttömyyseläkehakemuksensa kohtaloa. Hän kanteli Suomen sosiaaliturvasta Euroopan komissiolle.
Vastikään antamassaan ratkaisussa komissio katsoo, ettei se ole toimivaltainen puuttumaan Kelan tai sosiaalivakuutuslautakuntien asemaan.
Byrokratia vs. kansalainen
demokratiavaje
1
59
Vastaukset
- rpu
miksi Lipposen hallitus halusi ohittaa ongelman
eikä tehnyt mitään asiantilan muuttamiseksi
vastatkaa demarit
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389