Kautta aikojen ihmiset ovat mietiskelleet... nuotioidenkin ääressä maapallolla asuvan elämän ja omankin elämän tarkoitusta. Voiko siis räjähdyksestä, ts. kaaoksesta syntyä ilman apuvoimia näin älykkäästi rakentununutta elämää.
Kaikki ne skeptisimmätkin nuotiolla istujat jotka pohtivat nykyisin tätä samaa asiaa ovat olleet ja ovat myös tulevaisuudessakin vähintäinkin agnostikkoja, koska he myöntävät ymmärryksensä olevan hengellisesti vajaa, tai rakentuvan ainoastaan tieteen tuloksiin.
Hengellisyys, ainakin ripaus sitä on kuitenkin kuulunut aina ihmisrodun perusolemukseen. Tätä todistavat tänäkin päivänä primitiivisissä olosuhteissa elävät alkuasukkaat.
Kaikki ne skeptisimmätkin nuotiolla istujat jotka pohtivat nykyisin tätä samaa asiaa ovat olleet ja ovat myös tulevaisuudessakin vähintäinkin agnostikkoja, koska he myöntävät ymmärryksensä olevan hengellisesti vajaa, tai rakentuvan ainoastaan tieteen tuloksiin.
Hengellisyys, ainakin ripaus sitä on kuitenkin kuulunut aina ihmisrodun perusolemukseen. Tätä todistavat tänäkin päivänä primitiivisissä olosuhteissa elävät alkuasukkaat.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko kylläinen olo ihmisen perustila? Huolimatta siitä kuinka paljon ihminen syö elämänsä aikana, hänelle tulee ennen pitkää palaa aina nälkäiseen olotilaan aivan kuin kehon kuuluisi olla nälkäinen .Mutta jos nälkä on ihmisen perustila, miksi hän sitten kuolee nähtyään nälkää liian pitkään? Ihminen syntyy, varttuu, vanhenee ja lopulta kuolee. Jos ihmisellä on perustila, täyttävätkö tyttövauva, keski-ikäinen ateistimies, henkisesti rajoittunut, kolmesataa vuotta tuhkattuna maannut ruumis kaikki sen vaatimukset?
Asetelmasi on hassu, sillä oletat että ihmisellä on tietty tapa eksistoida (eli olla olemassa), josta poikkeaminen on poikkeuksellista, ehkä jopa virheellistä. Entisaikojen mietiskelijät eivät käyttäneet yskänlääkettä, eikä lääke ole sisäänrakennettu ihmiseen. Onko yskänlääke tämän perusteella ihmisen perustilan vastainen asia? Ihmisen silmillä on luontaista nähdä. Jos sokeita ihmisiä syntyy, ovatko he epä-ihmisiä, vajaavaisia olentoja, joita ei voi pitää saman arvoisina muiden, "normaalien", näkevien ihmisten kanssa? Totesithan jo, että ihmisen sisällä tulee olla jotain hengellistä, tai muuten hän on vajaa. Eikö samaa voisi soveltaa myös fyysisiin rajoitteisiin?
Objektin olemassaolo on riippumaton siitä kuinka moni siihen uskoo. Yhdentekevää, kuinka moni esi-isä koki hengellistä tyhjyyttä sisällään, se ei kerro mitään Jumalan olemassaolosta. "Hengellisyys ... on kuitenkin aina kuulunut ihmisrodun perusolemukseen." Ei ole looginen päättelyketju. Mikä on ihmisen perusolemus? Mitä on hengellisyys? Mitä ihmettä on luonnollisuus? Mikä luo korrelaation näiden kolmen välille? Perustele!
Nimimerkkisi on melko huonosti valittu koska radion FM taajuudet ovat suurinpiirtein väliltä 88-108 MHz!
Monet ateistit esittävät, että ihminen on syntyjään ateistinen.
Tällöin näkökulma on ymmärtääkseni se, että kukaan ihminen ei syntyessään usko mihinkään jumalaan: se on vastasyntyneelle mahdotonta hänen sen hetkisen psyykensä ja mielensä puitteissa. Käsitys jumalasta opitaan vasta osana sosialisaatioprosessia ihmisen kasvaessa ja liittyessä yhteisöönsä kulttuurisesti. Ateistit ottavat tässä siis kantaa siihen, miten jokin tietty teistinen käsitys on aina yhteisön istuttama uuteen jäseneensä. Kristityssä yhteisössä opitaan kristittyjen jumalkäsitys, islamilaisessa yhteisössä islamilainen jumalkäsitys. Mutta jos islamilaisesta äidistä syntynyt lapsi kasvatetaan kristityssä yhteisössä, hän oppii kristillisen jumalkäsityksen, eikä tuo geeneissään mkanaan islamilaista käsitystä. Täten lapsi on syntyessään ateisti - ei usko mihinkään teistiseen jumalaan.
Tuo käsitys ei ota kantaa siihen tosiasiaan, että oikeastaan kaikilla yhteisöillä on jokin uskonnollinen käsitys. Useimmiten se sisältää käsityksen jumalasta/jumalista, mutta ei aina. Nekin uskonnolliset käsitykset, jotka eivät sisällä jumalaa, sisältävät käsityksen hengistä, tai joistakin vastaavista olennoista.
Kulttuurien tasolla on siis olemassa ateistisia yhteisöjä, jotka eivät tunne jumaluuksia, mutta tuntevat ihmisen ulkopuolisia hengellisiä tai sielullisia olentoja. Palstalla näistä on käsitelty Etelä-Amerikkalaista Piraha-heimoa.
Kun nyt olen jonkun aikaa tutkinut uskontoon liittviä asioita, niin minusta näyttää siltä, että kaikkialla maailmassa vanhin tunnettu henkinen järjestelmä on ollut shamanismi tai siihen rinnastettava järjestelmä. Shamanismi ei oikeastaan ole usonto, vaan kulttuurinen ratkaisu suhtautumisessa sielulliseen maailmaan.
Sen pohjalla on aina animistininen käsitys maailmasta, jolla kautta maailman on saman tyyppinen rakenne:
- kaikki luonnon objektit ovat sielullisia
- ihminen on sielullinen siinä missä muutkin luonnon objektit
- maailman keskeiset ominaisuudet selitetään sielullisten voimien aikaansaannoksiksi.
- maailma on kolmiosainen ja koostuu alisesta, keskisestä ja ylisestä maailmasta.
- ihmiset elävät keskisessä maailmassa, mutta maailman kolme kerrosta ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja ihmisen on ratkaistava, miten tuossa vuorovaikutuksessa menetellään.
- aika on syklinen ja maailma toistaa tapahtumiaan suuren kosmisen järjestyksen puitteissa.
- varsinainen katastrofi on se, että tuo järjestys ja kiertokulun harmonia järkkyy ja ihmisen tehtävä on osaltaan varmistaa että niin ei käy.
- shamaani on henkilö, jolla on kyky sovitella maailman eri kerrosten välillä tuon järkkymisen seurauksia.
- sovittelu tapahtuu maailman sielullisten voimien välityksellä ja niiden kesken.
Vaikka ihan jokainen kulttuuri ei seuraa tuota logiikkaa, niin se on lähes kaikkien kulttuurien uskonnollisten käsitysten taustalla. Myös kristinuskon maailmankäsitys seuraa tuota rakennetta, vaikkakin kristinuskolla on siitä oma spesifi versionsa. Maailma = keskinen, taivas = ylinen, helvetti = alinen.
Minusta siis voi sanoa, että hengellisyys on yksi ihmisen perusominaisuus. Alkuperäinen hengellinen selitys ei kuitenkaan välttämättä edellytä mitään jumalaa, vaan käsityksen maailman osien monenkeskisestä yhteydestä, jossa kaikki olennot ovat (sielullisessa) vuorovaikutuksessa keskenään.
Toki nuotiolla istujat ovat pohdiskelleet maailman alkuperääkin, mutta minun käsitykseni on, että uskonto ei ole lähtenyt tällaisesta rationaalisesta teoreettisesta pohdiskelusta, vaan intuitiivisesta yhteyden kokemuksesta ympäröivän luonnnon ja maailman kanssa.
Teismi, ateismi ja agnostismi ovat paljon myöhemmän ajan käsityksiä, jotka ovat voineet syntyä vasta sen jälkeen kun tuo alkuperäinen animistinen maailmankäsitys on muuttunut sellaiseen muotoon, jossa sielullisesta maailmasta on eriytynyt jumalia. Toki tämäkin käsitysmalli on ikivanha.
Yhteyden (ja sen vastakohdan, erillisuuden) kokemus on se perustekijä, josta selitykset kumpuavat ja sitä voisi pohtia laajeminkin. En tee sitä tässä ylipitkässä vastauksessani.
Ihminen on perusvalmiuksiltaan valmis yliluonnollisille ja epärationaalisille tulkinnoille. Mitä vähemmän koulutettu ja mitä vähemmän tietoa on sen yksinkertaisempi on ajatteluprosessi. Viidakossa tuo prosessi on ihan alkuperäisessä asussaan ja sivistyksen myötä ajatteluprosessi kehittyy.
Siksi heikosta sivistyksestä seuraa taikauskoa, epärationaalisia päätelmiä ym.
Ihminen on syntyessään agnostikko.