Teknisen toimen "kukkasia"

Sivusta seuraaja

Kunnan tekninen johtaja on jo ennestään kuuluisa pitkävihaisuudestaa ja kostotoimistaan.
Lehmon luonnonurmen ja tekonurmen rakentamiset hänen tahtoaan vastaan ja väärään paikkaan ovat saaneet miehen tekemään kaikkensa hankaloittaakseen toimintaa alueella.

Aiemmin viime vuonna kenttä piti saman henkilön käskystä rakentaa pienemmäksi juuri kenttien väliin mahdutetun leveän huolto- ja latureirin vuoksi.
Ladun hän tietenkin jo silloin määräsi sijoitettavaksi tekonurmen päälle, ajatuksella että hankaloitta sen avaamista keväällä ja olipa toivonut että routisi latupohjan alusta ja pystyis todistamaan olleensa oikeassa hylätyissä rakennussuunnitelmissaan.

Viimeisimpänä ideana hän on tällä viikolla "piilo käskyttänyt" (kun ei ilmeisesti julkisesti uskalla) alueella kulkevien latujen sijoituspaikaksi edelleen tekonurmikentän.

Nyt hän taas laittaa alaiset tekemään järjenvastaisia ratkaisuja ja samalla maksattaa kunnalla turhia kustannuksia. Itse pysyttelee tietenkin piilossa ettei jää kiinni päätöksen tekijänä, rehti mies kun on niin laittaa alaiset tulilinjalle.

Veikkaisin ettei kukaan kunnassa saa tätä diktaattorimaisesti omia päätöksiä tekevää miestä kuriin ja hän jatkaa omia touhujaan vielä pitkään.
Nyt jo valmiiksi lannistetut työntekijät joutuvat käytännössä kestämään kuntalaisten valitukset hölmöläisten hommista edelleen jatkossakin ja ovat syyttöminänaurunalaisia. Ei ihme jos sairauslomia on paljon.

Näinhän se veroäyrikin nousee edelleen kun keskitytään olelliseen kuukausipalkalla! Huh, huh mitä touhua.

23

479

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dff6

      Monoa pers...en! Tollaselle kupparille.

      • säälittävää

        Eikös hän opiskellut joku vuosi sitten Idiootista Diplomi- idiootiksi.

    • Paskaputki-insinööri

      Parhaillaan kunnassa menossa selvitys miksi ihmeessä vesi virtaa ilman pumppaamoa Pielisjoessa.
      Paskaputkethan piti varustaa pumpuilla joen vieressä, koska laskua ei ollut riittävästi.
      Pökkelö Pölönen ei myöskään ole saanut tiepiirille esitetyksi kevyenliikenteen väylää Vanhan Nurmeksentien varteen, vaikka halpa asfaltointi firma olisi jo tiedossa AH-stadionin tieurakasta.
      Menee kaikki aika Haapalan perässä hiihdellessä ja Kuuselaa kuunnellessa.

    • Kokemuksella

      Nyt sitten Mäntytien päiväkodin "ikuisuus projektista" alkaa valua julkisuuteen jälleen kerran samanlaista ja valitettavaa tietoa kuin muistakin kunnanvaltuuston päättämistä rakennushankkeista jotka eivät sovi teknisen johtajan suunnitelmiin.

      Aivan vastuutonta on tiettyjen päättäjien peesaaminen näissä tapauksissa, puheenjohtajat kärkijoukossa, Mikä valta on yhdellä virkamiehellä kaikkiin päättäjiin kun kerta toisensa jälkeen saa ylipuhuttua päättäjät puolelleen ja kumoaa valtuuston päätöksiä ja käyttää kunnan rahaa omien tarkoitusperiensä tukemiseen.

      Vastuuttominta on se, että samaiset päättäjät tietävät varmasti nämä toimintatavat joita tekninenjohtaja epävirallisesti lisäksi käyttää eli uhkailu, kiristys ja kosto. Taitaapa joku heistä itsekin käyttää samoja metodeita.

      Tiedän koska olen itse kokenut saman ja siitä heille kaikille asiasta informoinut. Vastaukset uhkailusoittojen oikeellisuuden perään kyselyyn ovat olleet kutakuinkin hiljaisuutta päättäjiltä tai nyk. kunnanjohtajan suulla sanottuna "virkamiehen normaaleja työtehtäviä".

      Näin sitä demokratiaa hoidetaan diktaattorin vetämänä ja kaikki hyvin? Kunhan AH-stadionille saadaan mitä halutaan sehän on kunnassamme se tärkein asia yli kaiken.

      • just noin

        Näin on juuri ollut ennen ja niin tulee olemaan niin kauan kuin samat virkamiehet ja poliitikot, jotka muuten taas äänestimme jatkamaan, saavat mesoa "sulle-mulle" periaatteella. Jokaisella on joku riippuvuus johonkin suuntaan. Kuka myy lämpöä, joku taas vuokraa mökkejään ja talojaan ah-urheilijoille, omaa etua ajetaan ihan härskisti kunnan varoilla. Nyt kunnan sivuille ilmestyneessä puolueiden sopimuksessa onneksi lukee ettei kunta satsaa lisää rahaa sovitun 690 000 €:n lisäksi ah:n hankkeeseen. Ei nimittäin rakennu suunnitellut neliöt niillä hinnoilla mitkä hankesuunnitelmassa on. KontU joutuneekin käyttämään omiaan..:)

    • Kähmintä kuriin

      Mitäs jos kunta käyttäisi tuon 690000€ vaikka lämpölaitosten rakentamiseen.
      Nyt Kuuselan firmalle järjestellään bisnestä kunnan kiinteistöjen lämmittämisestä.
      Jos kunta rakentaisi itse lämpölaitokset, se toisi kunnalle tuloja ja auttaisi kuntataloutta selviytymään ilman jatkuvaa veroäyrin nostoa.
      Energian toimitus lienee tällähetkellä ja etenkin tulevaisuudessa kannattavinta liiketoimintaa suomessa.
      Onko muuten nuo lämpövoiman ostot kilpailutettu kunnassa siten, että kaikilla olisi mahdollista niihin osallistua, jos kerran kunnan etu vaatii sen ostamista yksityiseltä.
      Di-Pölönen voisi esittää laskelmat kannattavuudesta vaikka ensi kesään mennessä, niin olisi jotain muutakin tekemistä kuin huuhailla Ah-stadionilla katsomassa mihin sudenkuoppaan kunnan rahat seuraavaksi hävittää.

    • tunari olet

      esiinntkös itse omalla nimelläsi?
      älähän huutele täällä perättömyyksiä ja itse keksimiäsi juttuja jos ei ole miestä esiintyä omalla nimellä!!!!

      • Lehmolainen

        Sanotaan aina että se koira älähtää, johon kalikka kolahtaa...ja tyylikin osuu tuolle pelottelu, uhkailu linjalle mistä em. henkilöt tunnetaan.

        Näinhän niitä asioita hoidetaan kunnassakin niin viranhoitajan kuin ylinpien päättäjien toimesta. Eli kun tullaan lähelle sitä että pitäisi kertoa ja selvittää miten asiat oikeesti on ja miten niiden tulisi vaikuttaa päättäjänä työskentelemiseen alkaakin uhkailu ja pelottelu sekä aivan muista asioista puhuminen.

        Jospa vaikka aloitetaan siitä että jos vpj hyötyy taloudellisesti AH-kisavieraista niin pitäisikö silloin jäävätä itsensä siihen liittyvistä päätöksistä?

      • 4523412414132
        Lehmolainen kirjoitti:

        Ja miten voi kilpailujen isäntä/johtaja olla päättämässä kunnan antamasta rahoituksesta tai kisaorganisaatiossa oleva?
        Kilpailuttaako järjestäjä esim. ravintolapalvelut, majoituapalvelut?

      • Kyllä on järkeä

        Ja niin taas Diktaattori-insinöörin vetämä valtuuston päätösten mitätöinti salliittiin ja itse valtuusto äänesti omaa päätöstään vastaan. Hienoa oman arvontuntoa?

        Voi tätä tyhmyyden keskittymää vanhassa valtuustossa:
        -ensin päätetään rakentaa uusi päväkoti ja varataan siihen suunnitteluraha ja edellytetään virkemiehiltä toteutusta
        -virkamiespä ei haluakaan toteuttaa "esimiehen" päätöstä ja puhuu ympäri puheeenjohtajat ja aloittaa kampeamisen.
        -jossain välissä jossain joku päätti ettei tehdäkään uutta päiväkotia homehtuneen tilalle...korjaillaan vaan vähän sieltä täältä. Kuka päätti ja missä?
        -nyt jo kerran päätettyä asiaa yritettiin uudestaan päättä valtuustossa ns. uudella eli samalla esityksellä mikä oli jo kerran päätetty.
        -nyt sitten valtuusto päättikin viisaudessaan siirtää asiaa edelleen eteenpäin ja jätti vielä avoimeksi rakennustarpeen arvioinnin.

        Näinhän se demokratia toimii ja rahaa ja aikaa kuluu saman asian vetvommiseen enemmän kuin jo päätetyn toteuttamiseen.

        Olisipa kiva nähdä laittaisko DI tai puheenjohtajat omat lapset/lapsenlapsensa tuohon päiväkotiin ja kun alkaa oireet ja siitä sairastelukierre niin vieläkö edelleen pitäisivät lapsensa siellä...ei muuten pitäisi ja olisi jo uusi pytinki pystyssä!

        Toivottavasti uusi valtuusto edes jollain tavalla saisi uutta ryhtiä kunnan päätöksen tekoon..ei kai yksi mies kaikkea päätä kunnassamme?

    • outo nimi?

      Nimimerkille; tunari olet.
      Sullahan onkin jännä nimi?
      Kumpi on etunimi?? Olet vai Tunari?????????

      "kähmintä kuriin" kirjoittaa muuten asiaa.

      • Lehmolainen

        No niin tulihan se seuraava ja odotettu teknisen johtajan kukkanen esille.

        Jälleen on DI piilostaan käskyttänyt alaisiaan, ei siis toki ota vastuuta asiasta tapansa mukaan.

        Nyt hän on määrännyt hiihtoladun kulkemaan jälleen kerran Lehmon tekonurmen päälle, vaikka suunnitteli ja rakensi sitä varten kenttien väliin 10m leveän käytävän ja sai näin kentästä hieman pienemmän käyttäjien kiusaksi.

        Latupohja jäätyy paksuksi kerrokseksi ja siitä johtuen tekonurmen käyttöönotto viivästyy tältä osaltaan muutamalla viikolla ja jäätynyt latupohja vaikeuttaa kentän aurausta. Tästä tietenkin aiheutuu myös näin lisäkustannuksia!

        Mutta mitäs silä on väliä kunhan tekninen johtaja saa tehdä kiusaa kunnan veronmaksajille, lapsille harrastuksissaan ja näin tahallaan vaikeuttaa myös kunnassa toimivan urheiluseuran toimintaa....näin sitä palvellaan kuntalaisia Kontiolahden kunnassa...voi järjen vähyyttä?

      • Hyvää Joulua!

        Rakas Joulupukki
        Itselleni en halua mitään mutta, voisitko tuoda aivoja meidän kuntamme virkamiehille, vaikka käytettyjä, apinoilta jääneitä nekin on paremmat kuin nykyinen musta aukko aivojen paikalla.
        .
        Kiitos.

      • Lehmolainen
        Lehmolainen kirjoitti:

        No niin tulihan se seuraava ja odotettu teknisen johtajan kukkanen esille.

        Jälleen on DI piilostaan käskyttänyt alaisiaan, ei siis toki ota vastuuta asiasta tapansa mukaan.

        Nyt hän on määrännyt hiihtoladun kulkemaan jälleen kerran Lehmon tekonurmen päälle, vaikka suunnitteli ja rakensi sitä varten kenttien väliin 10m leveän käytävän ja sai näin kentästä hieman pienemmän käyttäjien kiusaksi.

        Latupohja jäätyy paksuksi kerrokseksi ja siitä johtuen tekonurmen käyttöönotto viivästyy tältä osaltaan muutamalla viikolla ja jäätynyt latupohja vaikeuttaa kentän aurausta. Tästä tietenkin aiheutuu myös näin lisäkustannuksia!

        Mutta mitäs silä on väliä kunhan tekninen johtaja saa tehdä kiusaa kunnan veronmaksajille, lapsille harrastuksissaan ja näin tahallaan vaikeuttaa myös kunnassa toimivan urheiluseuran toimintaa....näin sitä palvellaan kuntalaisia Kontiolahden kunnassa...voi järjen vähyyttä?

        Ja siellähän se nyt on..
        Latu on käskystä laitettu Lehmon Urheilukeskuksessa tekonurmen päälle ja 9m leveä huoltoreitti on täysin käyttämätön.
        Kaikkia puolueiden päättäjiä informoitiin asiasta jo kuukausi sitten ja pyydettiin vaikuttamaan typerään käskytykseen.
        Puolueista riippumatta kenelläkään ei ollut halua edes keskustella asiasta saati sitten tehdä konkreettisia toimia ohjeistaakseen virkamiehiä tekemästä kiusaa kunnan veronmaksajille ja maksattaa kunnalla ylimääräisia kustannuksia.

        Todella saamatonta ja lapsellista touhua, mietitään vain poliitiisia liikuja ja puolue vaihtoja jne. Eikä kenelläkään riitä aika kuntalaisten asioiden hoitoon.

        Uusi valtuusto kohta istahtaa kokoukseen ja näyttää siltä ettei mikään muutu...?..

      • nössöjäkö?

        Onko Lehmossa tosiaan niin saamattomia päättäjiä etteivät tuon vertaa voi kotiinpäin vetää. Eikö kukaan muu kuuntele kuntalaisilta tulleita viestejä kuin puoluetta vaihtamaan joutunut, ilmeisesti juuri siitä syystä, Romppanen. Muistakaa uudet ja vanhat valtuutetut että olette siellä kuntalaisten asioita ajamassa, ette puolueen tai omianne.

    • joulupukki3

      Jenkeissä on myytävänä kuuluisuuksien aivoja, tarjouskorissa oli mm. Newtonin aivot 12$.
      Silmiini pisti kuitenkin vartioidussa vitriinissä olevat aivot, hintaa oli 2,7milj.$.
      Kysyin myyjältä kenen kuuluisuuden aivot nämä ovat, myyjä vastasi ne on erään Kontiolahtelaisen politikon aivot, eikä niitä ole käytetty koskaan.

    • j.v

      Tämä kuulemma DI Pölönen on tehnyt ainakin mua (ja siten perheeni hyvinvointia) kohtaan myös pahojaan, jotka teot täyttävät rikoksen tunnusmerkistön.
      Onneksi ko. asemassa olevista henkilöistä on ihan luvallista kirjoittaa täällä 'somessa' (sosiaalinen media) todellisista asioista, joilla 'avoimuuden peraatteiden' tavoin lainsäädäntö edesautetaan asioihin vaikuttamista. (laki on onneksi demokratian periaatteiden vallitessa kirjoitettu ja vaikka yhteiskunta muuttuu hitaasti niin jonkinasteista muutosta aina tapahtuu)

      Jos vähääkään saan itseäni kuntoututettua kuntavaaleihin mennessä, niin pyrin jonkin puolueen listoille ja siten päättävään asemaan Kontiolahteen ja ainkin kirjoitan tapahtumista päätöksenteon saralla ja siten mahdollistan avoimemmat olosuhteet mm. demokratian toteutumiselle!

      P.S. Uskon että tähän joku 'alkaa räksyttämään' muka mun aiheuttamista ongelmista Peipontiellä ("Peipontien kaatopaikka" kirjoittelu) ja voin samalla tässä avata sitten vähitellen myös Peipontien tapahtumia.

      Jarmo Vilponen

      • 4ghrtgfh

        Tämä ei kylläkään ole some vaan ihan normaali keskustelupalsta. Kannattaa käyttää vain termejä joiden merkityksen tietää.

    • köyhäkunnasta

      Kyllä pitää Kontiolahteen valita rehellisiä ja avoimia päättäjiä. Oletko valinnut puolueen kun kannattaa valita ajoissa vaalityötä varten. Onko siellä Peipontiellä jotain ihmettä tapahtunut vai jopa rikoksia?

    • j.v

      Kieroillen saadaan aina pahaa aikaiseksi j kun sanomalehti Karjalainen (toimittajat siis) ymmärtävät asioita hyvinkin yksisilmäisesti, niin asiat on sitä myöten pahan tuntuisia ja tietenkin saavat aikaan hyljeksintää ja leimautumista.
      Kunhan saan aikaiseksi niin kirjoitan laajemmin ja perustellen tietenkin!

      Jarmo

      • Näinveikkaan

        Voi olla, että et saa aikaiseksi ainakaan perustellen.

    • Ei_hätää

      Pölkky jäämässä eläkkeelle. Joten saatte aivan pian uuden paskakaivon minne työntää vihaanne.

    • tekninenharhaanjohtaja

      Uusi tekninen johtaja taitaa olla myös kepulainen. Entinen johtaja johdattaa hänetkin samoille urille kuten asiaan kuuluukin muutaman viikon sparraamassa tulokasta AH ja muissakin asioissa, joten mikään ei tule luultavasti muuttumaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      93
      3213
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1787
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1647
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      90
      1480
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1457
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      409
      1354
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1270
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1127
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      344
      959
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      272
      946
    Aihe