Poikaporukka aiheuttaa häiriötä Maarinkunnaantiellä Vantaan Hakkilassa.
Itä-Uudenmaan poliisin mukaan 4-5 pojan joukkio muun muassa kaatoi maanantaina iltakahdeksan jälkeen grillin luhtitalon ulko-ovea päin. Poliisi pitää mahdollisena, että samat tekijät ovat mellastaneet alueella aiemminkin.
Vanhemmissa tapauksissa häiriköinti on ollut toisenlaista. Poliisin mukaan porukka on soitellut ovikelloja ja kirmannut sen jälkeen karkuun.
Tapausta tutkitaan lievänä vahingontekona.
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/poikaporukka_hairikoi_asuinalueella/
Nämä ovat sellaisia 10-14-vuotiaita poikia, ihan tavallisia suomalaisia, jotka ovat terrorisoineet aluetta ainakin vuoden verran. Ovat räjäytelleet postilaatikoita, varastelleet tavaroita luhtitalojen alaparvekkeilta, naarmuttaneet pysäköityjä autoja jne.
Heidät tiedetään, samoin se, missä he asuvat. Kukaan ei kuitenkaan ryhdy asiassa toimenpiteisiin. Syynä on se, että yhden pojan isä kuuluu ääriväkivaltaiseen moottoripyöräjengiin. Paikalliset asukkaat haluavat pysyä terveinä ja elossa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Heidät tiedetään, samoin se, missä he asuvat. Kukaan ei kuitenkaan ryhdy asiassa toimenpiteisiin. Syynä on se, että yhden pojan isä kuuluu ääriväkivaltaiseen moottoripyöräjengiin. Paikalliset asukkaat haluavat pysyä terveinä ja elossa. "
Edellämainitussa on jo tarpeeksi tietoa poliisille.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012111116316679_uu.shtml