Perhesuunnittelu luultua yleisempää Etelä-Suomessa

On ollut yleisesti tiedossa, että osa vanhoillislestadiolaisista perheistä käyttää ehkäisyä, vaikkei se olekkaan virallisen opin mukaan oikein. Perhesuunnittelua voidaan toteuttaa myös siten, että nukutaan aina välillä eri huoneissa. Tämä ehkäisyn muoto on ehkä yleisintä, mutta kyllä e-pillereitäkin käytetään.

Pohjois-Suomessa vanhoillislestadiolaisilla on selkeästi suuremmat perheet.
Syy, miksi Etelä-Suomessa ehkäistään enemmän, ei johdu SRK:n konttorin kaukaisella sijainnilla. Ei. Syy on puhtaasti rahaan liittyvä. Etelä-Suomessa asuminen on selkeästi kalliimpaa, kuin muualla Suomessa. Etenkin ne perheet, jotka jäävät asumaan Helsinkiin tai sen kehyskuntiin, ehkäisee varmimmin.

Kaikkia syitä ei kuitenkaan voi selittää rahalla. Etelä-Suomessa on myös hyvin varakkaita vl-perheitä, joissa ei ole paljoa lapsia. Lapsia käytetään muuta Suomea helpommin erilaisissa harrastuksissa ja uskovaisten kotien lapsetkin saattavat pelata joukkueissa. Etelä-Suomessa kasvaneet vl:t ovat eläneet ihan erilaisessa ympäristössä, kuin kanssasisaret ja veljet pohjoisessa.
Perhesuunnittelua on kuitenkin myös pohjoisessa, mutta huomattavan verran vähemmän, kuin etelässä. Kaverini toimi farmaseuttina Pohjois-Suomessa eräässä apteekissa ja hän oli järkyttyneenä huomannut, kuinka paljon e-pillereitä meni myös vanhoillislestadiolaisille äideille. Hänen oli vaikea suhtautua heihin vapaa-ajalla uskovaisina, mutta hän ei tietenkään voinut sitä ilmi tuoda, eikä kertoa, ketkä käyttävät, koska hänellä on vaitiolovelvollisuus.
Hän ei voinut omaantuntoon vedoten toimia pohjoisessa farmaseuttina, joten hän haki töitä Etelä-Suomesta ja toimii nyt eräässä pk-seudun apteekissa farmaseuttina.

Kun perhelukuja vertailee, Etelä-Suomessa on keskimäärin huomattavasti pienemmät perheet vanhoillislestadiolaisilla, mitä Pohjois-Suomessa.
Itse tiedän todella monia perheitä, jotka ehkäisevät. Itsekin ehkäisisin jos olisin naimisissa. Meille uskovaisille on annettu järki ja me saadaan kuunnella tässä asiassa myös järjen ääntä. En koe mitenkään tekeväni väärin, vaikka se poikkeaakin SRK:n opettamasta linjasta.
27530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

"Hän ei voinut omaantuntoon vedoten toimia pohjoisessa farmaseuttina, joten hän haki töitä Etelä-Suomesta"

Heh, heh :)) LOL

Äänestä
  • nimenomaan :) etelä-suomessa käytetään enemmän ehkäisyä, joten hän ei voinut pohjois-suomessa toimia farmaseuttina :)

    Äänestä

  • 22...... kirjoitti:

    nimenomaan :) etelä-suomessa käytetään enemmän ehkäisyä, joten hän ei voinut pohjois-suomessa toimia farmaseuttina :)

    ei vaan hän tunsi liian monia vl-äitejä, joille meni e-pillereitä. Hän joutui näkemään heitä myös ry:llä, mutta hän ei millään tavalla saa tuoda ilmi sitä, että on tietoinen näiden äitien ehkäisyn käytöstä. Hänen siis piti tervehtiä näitä Jumalan terveellä, vaikka hän ei pitänyt näitä äitejä uskovaisina. Tämä kaverini ajatteli ehkäisystä kuten SRK:n virallinen opetus opettaa, eli Jumalan lapsi ei ehkäise millään muotoa!

    Äänestä

  • Kaatrin. kirjoitti:

    eli tämä farmaseutti ei tehnyt mitään syntiä, jolla perusteella joku toinen voisi tuntea epämukavuutta tervehtiessä häntä? Aivan kuin synnit olisi jossain paremmuus/pahemmuus järjestyksessä. Miksi tuomita toinen ihminen "uskovaisena" jos ei voi tuomita ammattimaisena farmaseuttina?

    Äänestä

Eikö Etelä-Suomessa asu jokaisella Ry:llä lainkaan hemestejä, jotka vahtivat kaikken pakkosynnyttävän?

Äänestä

Ihme farmaseutti. Eikai hänen tehtävä ole arvioda e-pillerin tarpeellisuutta, tunsi tai ei ja riippumatta siitä mihin uskoo. Ainostaan myydä niitä llääkkeitä ei muuta. työ työnä ja vapaa-aika erikseen. Naiset on just tuommoisia juorukelloja kavereilleen ja aina tekemässä kärpäsistä härkäsiä.

Äänestä
  • SRK lopetutti Ylivieskan apteekkarin toiminnan juuri e-pillereiden vuoksi. Heikki Saari antoi vl-uskovaiselle apteekkarille kaksi vaihtoehtoa; joko lopetat apteekin pitämisen tai sinut heitetään saa.tanalle!

    Apteekkari taipui ja luopui apteekistaan.

    Äänestä

  • SRK määrää kaiken. kirjoitti:

    SRK lopetutti Ylivieskan apteekkarin toiminnan juuri e-pillereiden vuoksi. Heikki Saari antoi vl-uskovaiselle apteekkarille kaksi vaihtoehtoa; joko lopetat apteekin pitämisen tai sinut heitetään saa.tanalle!

    Apteekkari taipui ja luopui apteekistaan.

    perustuslain vastaista!

    "Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta."
    -suomen perustuslaki 18§

    Se oli Sievissä 7o-luvulla.

    Miksi sitä asiaa ei kukaan tietäväisempi tuo julkisuuteen?

    Äänestä

  • viisyksi. kirjoitti:

    Se oli Sievissä 7o-luvulla.

    Miksi sitä asiaa ei kukaan tietäväisempi tuo julkisuuteen?

    Olen kuullut tästä sellaisen jutun, että apteekkari kieltäytyi myymään ehkäisytarvikkeita apteekissaan. Viranomaiset puuttuivat asiaan, kun ihmiset tekivät valituksia. Apteekkari joutui ottamaan ehkäisytarvikkeet tuotevalikoimaan.

    En ole tietoinen, että hän olisi joutunut srk:n painostuksesta lopettamaan toiminnan.

    Äänestä

  • juttuja kuullut kirjoitti:

    Lopettamisvaatimuksen teki lääkintöhallitus.

    Äänestä

  • Silloinen kirjoitti:

    Lopettamisvaatimuksen teki lääkintöhallitus.

    SRK:n nykyjohto on pessyt kätensä tästäkin asiasta.
    Hemestit nauravat ja pilkkaavat kyseistä apteekkaria, ettei sellaista ole koskaan tapahtunutkaan.

    Äänestä

  • 29....... kirjoitti:

    perustuslain vastaista!

    "Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta."
    -suomen perustuslaki 18§

    SRK:ta ei Suomen lait koske -eivät apteekiasioissa sen enempää kuin lastenraiskaamisessakaan. He voivat sulkea toimivia apteekkeja aivan yhtä helposti kuin lapsena raiskattujen suut!

    Äänestä

  • juttuja kuullut kirjoitti:

    Olen kuullut tästä sellaisen jutun, että apteekkari kieltäytyi myymään ehkäisytarvikkeita apteekissaan. Viranomaiset puuttuivat asiaan, kun ihmiset tekivät valituksia. Apteekkari joutui ottamaan ehkäisytarvikkeet tuotevalikoimaan.

    En ole tietoinen, että hän olisi joutunut srk:n painostuksesta lopettamaan toiminnan.

    Jos apteekkari jonkun häiriintyneen uskonlahkon vaatimuksesta lopettaa joidenkin apteekkituotteiden myynnin, saattaa hän joutua lopettamaan apteekin. Aivan sama, tekikö lopettamispäätöksen lääkintöjallitus vai SRK, mutta kaiken takana on kuitenkin SRK!

    Äänestä

Itse jokin aikaa sitten yllätyin, kun törmäsin Etelä-Suomessa laajoihin vl-piireihin, joissa ehkäisyn käyttö on itsestäänselvyys eikä sen vääryyttä vakavasti edes pohdita. Itse olen kasvanut pohjoisempana ja oma kokemus on että syrjäisemmässä tällainen asenne olisi täysin mahdoton.

Äänestä

  • Nykyään kirjoitti:

    Ihan reilusti ja suoraan sen voi kyllä tutuimmille myöntääkin että ehkäisee

    Olen huomannut, että nykyään vanhemmat vl-äidit, vaikka heillä itsellään on kymmen lasta, suosittelevat tyttärilleen ehkäisyä ja itsensä kouluttamista.

    Äänestä

  • Hyvä suunta kirjoitti:

    Olen huomannut, että nykyään vanhemmat vl-äidit, vaikka heillä itsellään on kymmen lasta, suosittelevat tyttärilleen ehkäisyä ja itsensä kouluttamista.

    Mitenkä olet tämän saanut selville? Ei näistä asioista julkisesti kukaan puhu. Niinpä väitteellesi ei ole minkäänlaista näyttöä.

    Äänestä

Hienoa että ihmiset ajattelevat omilla aivoilaan eikä SRK.n äijien aivoilla!

Äänestä

oulusta vl:; muuttaa etelään pois tästä "hemestien" valtakunnasta, etelässä on vapaampi ilmapiiri. Nämä Turun ja Lempäälän tapaukset on Srk:n masinoimia, onhan siellä Srk:n johtokunnan hemmoja mukana.

Äänestä
  • Turun rauhanyhdistyksellä ei ainakaan ole yhtään mitään suvaitsevaisempaa kuin Oulussakaan.

    Äänestä

  • Urkurakentaja kirjoitti:

    Turun rauhanyhdistyksellä ei ainakaan ole yhtään mitään suvaitsevaisempaa kuin Oulussakaan.

    Turun Ry:n johtokunnan puheenjohtaja on SRK:n johtokunnassa ja sieltä ammentaa kaiken "tiedon ja taidon". Hän vainosi, uhkaili ja painosti Heikki Rainiotakin niin kauan, että Rainio perhettään vainolta suojellakseen joutui vaikenemaan vl-lastenraiskaamisesta.

    Äänestä

Oulussa on suvaitsevaista, syy lukuisten opiskelijoiden. Eikös Turussa ole K.P. En ihmettele.

Äänestä
  • K.1/2.T on SRK:n johtokunnassa ja siksi ei hyväksy yhdeltäkään alamaiseltaan vl-lastenraiskaamisen tuomitsemista eikä edes sen arvostelemista. Viimeisetkin Turun lastenpuolustajat hän sai vaiennettua ja lasten raiskaaminen saa taas jatkua ilman turhia häiriöitä!

    Äänestä

Mikähän siinä on että SRK:n johtokuntaan valituilla nousee ns. pissi päähän. Tunne henkilökohtaisesti muutamia jäseniä, jotka ennen valintaansa puhuivat hyvinkin järkevästi mm. nuorista, keskustelun vapaudesta ja naisten asemasta. Nyt, heidän ollessaan vallan ytimessä, puheet ovat muuttuneet hyvinkin vahvasti edustamaan "Jumalan huoneen hallitusta". esim. Vesa "riverhouse" on nykyisin työvaliokunnassa ja muuttunut täysin, Kuten eräs jo kokeneepi veli totesi - kävelevä ...pä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kaatrin. kirjoitti:

On ollut yleisesti tiedossa, että osa vanhoillislestadiolaisista perheistä käyttää ehkäisyä, vaikkei se olekkaan virallisen opin mukaan oikein. Perhesuunnittelua voidaan toteuttaa myös siten, että nukutaan aina välillä eri huoneissa. Tämä ehkäisyn muoto on ehkä yleisintä, mutta kyllä e-pillereitäkin käytetään.

Pohjois-Suomessa vanhoillislestadiolaisilla on selkeästi suuremmat perheet.
Syy, miksi Etelä-Suomessa ehkäistään enemmän, ei johdu SRK:n konttorin kaukaisella sijainnilla. Ei. Syy on puhtaasti rahaan liittyvä. Etelä-Suomessa asuminen on selkeästi kalliimpaa, kuin muualla Suomessa. Etenkin ne perheet, jotka jäävät asumaan Helsinkiin tai sen kehyskuntiin, ehkäisee varmimmin.

Kaikkia syitä ei kuitenkaan voi selittää rahalla. Etelä-Suomessa on myös hyvin varakkaita vl-perheitä, joissa ei ole paljoa lapsia. Lapsia käytetään muuta Suomea helpommin erilaisissa harrastuksissa ja uskovaisten kotien lapsetkin saattavat pelata joukkueissa. Etelä-Suomessa kasvaneet vl:t ovat eläneet ihan erilaisessa ympäristössä, kuin kanssasisaret ja veljet pohjoisessa.
Perhesuunnittelua on kuitenkin myös pohjoisessa, mutta huomattavan verran vähemmän, kuin etelässä. Kaverini toimi farmaseuttina Pohjois-Suomessa eräässä apteekissa ja hän oli järkyttyneenä huomannut, kuinka paljon e-pillereitä meni myös vanhoillislestadiolaisille äideille. Hänen oli vaikea suhtautua heihin vapaa-ajalla uskovaisina, mutta hän ei tietenkään voinut sitä ilmi tuoda, eikä kertoa, ketkä käyttävät, koska hänellä on vaitiolovelvollisuus.
Hän ei voinut omaantuntoon vedoten toimia pohjoisessa farmaseuttina, joten hän haki töitä Etelä-Suomesta ja toimii nyt eräässä pk-seudun apteekissa farmaseuttina.

Kun perhelukuja vertailee, Etelä-Suomessa on keskimäärin huomattavasti pienemmät perheet vanhoillislestadiolaisilla, mitä Pohjois-Suomessa.
Itse tiedän todella monia perheitä, jotka ehkäisevät. Itsekin ehkäisisin jos olisin naimisissa. Meille uskovaisille on annettu järki ja me saadaan kuunnella tässä asiassa myös järjen ääntä. En koe mitenkään tekeväni väärin, vaikka se poikkeaakin SRK:n opettamasta linjasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu