Suomen täytyi uskoa Saksan voittoon. Muuten ei ole selitettävissä, miksi olimme kaukana Itä-Karjalassa tekemässä kolmen kannaksen rajaa. Suomen tarkoitukseen kuului valtio alueen laajemmus. Ohto Manninen tuo asian hyvin esille kirjassaan Suur-Suomen ääriviivat.
Suur-Suomi
gfjgjgookrtr
1081
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olisi ollut järkevämpää sodan lopputuloksen tietäen lähteä valloittamaan Ruotsia?
Neuvostoliitto aloitti Suomea koskevat valmistelut jo samana päivänä, kun talvisota loppui. Tällöin perustettiin Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta, jonka tehtävänä oli "Karjalan kansan jälleen yhdistäminen Suomen kansan kanssa". Uuteen Neuvostotasavaltaan lähetettiin venäläistä virkamiehistöä , jotka saivat tehtäväkseen mm. opiskella Suomen kieltä "tulevia aluelaajennuksia silmälläpitäen",kuten Zdanovin ohje kuului.
Kun Molotov vieraili Berliinissä marraskuussa 1940 hän halusi Suomeen baltialaisen ratkaisun ja näki Suomen tilanteen avoimena. Kyseessä oli kolmen suunnan hyökkäys, jossa Kantalahden panssarivoimin oli tarkoitus katkaista Suomi, etelässä tuli luoda kaksi rintamaa Viipurin alueelta Etelä-Suomeen sekä Hangosta kohti Helsinkiä.
Tämän päälinjan mukaiset operaatiosuunnitelmat valmistuivat pian tuon vierailun jälkeen. Toteutusajaksi kaavailtiin kesä 1941. Samalla aloitettiin joukkojen vahvistaminen painopistealueilla.
kesäkuussa 1941 Neuvostoliitolla oli Suomeen nähden selkeä ylivoima 21 divisioonaa, materiaalisesti tuo ylivoima oli vielä paljon suurempi.
Kantalahdessa oli suunnitellusti 365 tankkia Suomen katkaisulinjalla, jotka vedettiin paniikinomaisesti sodan alussa etelään saksalaisia vastaan.
Hankoon oli tarkoitus tuoda Hangon rintaman laajentamissuunnitelman mukaan joukkoja Palditskista ja Tallinnasta, mutta kun ei pystytty. Ja olihan siihen tehty suomalaisten suojamiinoituskin. Tämä perustui siihen, että 25.11.1940 Leningradin sotilaspiiri sai käskyn valmistella luoteisrintaman hyökkäys. Sama ohje koski pohjoisrintamaa. Hangon osalta todettiin sinne siirrettävän kaksi divisioonaa Virosta sodan alkupäivinä.
Lentohyökkäys Suomeen toteutettiin 25.6. Venäläisten itse laatiman kertomuksen mukaan iskulla pyrittiin saada aikaan ilmaherruus "edessä oleviin toimintoihin". Siis omaan hyökkäystoimintaan.
Stalin olikin todennut 5.5.1941 sota-akatemian päättäjäisjuhlassa: "Nyt, kun olemme uudistaneet armeijamme, saaneet nykyaikaiseen sotaan tarvittavan asetekniikan, kun meistä on tullut voimakkaita-- nyt on aika siirtyä puolustuksesta hyökkäykseen. --puolustuksesta siirrytään nyt hyökkäävään sotapolitiikkaan. Meidän on välttämätöntä uudistaa kasvatustyömme, propagandamme, agitaatiomme, painotuotteemme hyökkäyksellisessä hengessä. Puna-armeija on nykyaikainen armeija, mutta on muistettava, että nykyaikainen armeija - on hyökkäysarmeija."
Pikemminkinhän tuo kolmen kannaksen rajan tekeminen kertoo epävarmuudesta Saksan voittoon. Piti saada kunnon puolustusasemat siihen vaiheeseen, kun Saksan onni kääntyy. Toinen syy oli, että Saksa vaati Suomelta, että mennään eteenpäin ja pidetään sillä tavalla puna-armeijalle painetta täällä pohjoisessakin, jotta Saksa pääsisi helpommalla omassa tavoitteessaan etelässä. Vasta kolmas syy oli, että meillä oli jonkin verran noita Suur-Suomi -miehiä, joilla oli vanhastaan heimoajatuksia. Suurin into sen suhteen oli kuitenkin karissut ja jäänyt useimmilta 20-luvulle.
Vaikea uskoa, että Suomen johto tosissaan uskoi Saksan selkeään voittoon ennen sotaa. Saksahan oli siihen asti onnistunut etenemään suhteellisen pienellä maantieteellisellä alueella ja/tai vaatimattomia armeijoita vastaan. Neuvostoliittoa vastaan sillä oli edessä valtava, suorastaan loputon alue, joka hajottaa hyökkäysjoukot. Varmasti Yhdysvaltojenkin liittymiseen sotaan varauduttiin ja siihen, että se tietäisi samalla Saksalle vaikeuksia myös länsirintamalla.
Arvelisin Suomen johdon laskevan, että Saksa selviytyy aluksi, sen jälkeen rintamalinjat jäävät paikalleen, minä aikana Suomi parhaimmillaan onnistuu irrottautumaan sodasta vuoden 1939 rajoilla. Jos ei onnistu tekemään erillisrauhaa, ratkaisu siirtyy johonkin myöhempään kansainväliseen konferenssiin, jossa sovitaan Saksalle annettavista hyvityksistä (esim. vuoden 1914 rajat tai vähän laajemmat). Tässäkin tapauksessa Suomi saisi vuoden 1939 rajat.
Pahin vaihtoehto olisi ollut, että Saksalle tulee suorastaan takapakkia. Siinä vaiheessa kolmen kannaksen puolustusasemat olisivat olleet enemmän kuin tarpeeseen. Olisi selviydytty niillä. Se toteutunut vaihtoehto, että Saksalta menee kaikki täydellisesti perseelleen, ei tietenkään sopinut yhteen tuon Suur-Suomi -taktiikan kanssa.
Summa summarum: Suomi ei uskonut Saksan voittoon, mutta ei murskatappionkaan, vaan jonkinlaiseen tasapeliin. Yleinen sotaväsymys johtaisi kansainväliseen neuvottelurauhaan, missä pyrittäisiin antamaan kullekin valtiolle ns. oikeudenmukaiset rajat.
"Vaikea uskoa, että Suomen johto tosissaan uskoi Saksan selkeään voittoon ennen sotaa. Saksahan oli siihen asti onnistunut etenemään suhteellisen pienellä maantieteellisellä alueella ja/tai vaatimattomia armeijoita vastaan." Saksa oli lyhyessä ajassa murskannut Englannin ja Ranskan maajoukot suorastaan näytöstyyliin. Saksan armeijaa pidettiin lähestulkoon voittamattomana. Sen sijaan Neuuvostoliiton armeijan maine oli mennyt talvisodassa Suomea vastaan. Puna-armeijassa oli toki usko omiin kykyihin, mutta ei muualla. Suomalaiset olivat samoissa käsityksissä kuin kaikki muutkin.
Kuten jo totesin, Saksan salamasotavoitot Hollantia, Belgiaa, Ranskaa ja Puolaa vastaan Puolaan olivat tapahtuneet suhteellisen pienellä maantieteellisellä alueella ja osittain vaatimattomia armeijoita vastaan. Niitä voittoja ei voinut rinnastaa tulevaan hyökkäykseen Neuvostoliiton valtavaa, suorastaan loputonta aluetta vastaan. Aivan eri asia, koska maantieteellisesti valtava alue hajottaa hyökkäysjoukot.
No, onnistuihan sekin aluksi hyvin, mutta kun alue vain jatkui, jatkui ja jatkui, tuli huolto- ym. ongelmia sen ohella, että aika työskenteli puna-armeijan hyväksi . Ehtivät oppia virheistää ja valmistaa aseita, mihin Ranskalla, puhumattakaan muista länsivaltioista, ei ollut aikaa. Tämän tiedämme tietysti jälkeen päin, mutta ennakolta ennusteen olisi voinut arvioida olleen todella huonon.
Saksan hyökkäys olisi tyrehtynyt tavalla tai toisella ennen Tyyntä merta. Motivaatiokin Saksan armeijalta olisi varmasti ennen sitä loppunut. Olisi ryhdytty solmimaan rauhaa viimeistään Uralilla.
Kukaan suomalainen ei varmasti olettanut, että Englanti antautuu. Aika työskenteli senkin hyväksi. Lisäksi Yhdysvaltojen mukaan tulo oli ennustettavissa. Ei sen taloudelliset, eivätkä eettisetkään intressit sallineet ajatusta, että OK, seuraavat tuhat vuotta käydään kauppaa Euroopassa pääasiassa vain Saksan kanssa.
Suomalaisten kannalta venäläisistä ei olisi ollut väliä silloinkaan , jos raja Venäjän ja saksan välillä olisi mennyt Ural vuorilla ja Stalinille olisi jäänyt vain Aasiaa.
Yli kaksikymmentä vuotta ehtivät Suomen saha- ja selluherrat kiimassa mieliä Itä-Karjalan metsiä ja koskia itselleen. Sitä oikein harjoiteltiin pyhäkaudet hyökkäämistä ja roistoamista oman kansan parissa suojeluskunta-lahtari-aatteen kanssa. Lehdet olivat täynnä AKS-kirjoituksia. Poliiitikot puhuivat avoimesti Ääneisenmerestä meille ja Laatokalla katseltiin itärannikkoa, kuin omaansa.
Otetaanpas noiden mielikuvitusjuttujen lisäksi ihan aitoa tavaraa välirauhan ajalta , kun Liettuan tyrmistynyt ulkoministeri joutui itsenäisen Liettuan viimeisillä hetkillä kuuntelemaan Molon höpinöitä NL:n aikeista ja Kremlin herrojen mielimisistä.
Tällaista Vincas Krėvė-Mickevičius sai kuulla Moskovan Kremlissä kesäkuun viimeisen päivän myöhäisenä iltahetkenä tuona kohtalokkaana vuotena 1940 yrittäessään pitää kiinni maansa itsenäisyyden rippeistä. Molotov suositteli kuulijalleen realismia, sillä Liettua ja muut Baltian kansat, ”Suomi mukaan luettuna”, tullaan liittämään neuvostokansojen kunniakkaaseen perheeseen."
.
Missä huuto Valehtelet?
No näkeehän sen muutenkin , kuka täällä puutaheinää kirjoittelee. Tässä lisää suoraa lainausta samasta tilaisuudesta. Ulkoasiain komissaari Molotov näki siis Suomeakin odottavan miehityksen seuraavassa valossa:
"Kun Venäjän tsaarit Iivana Julmasta lähtien etsivät ulospääsyä Itämerelle, ei näiden pyrkimysten takana ollut mikään henkilökohtainen vallantavoittelu, vaan valtiollinen välttämättömyys. Olisi anteeksiantamatonta, jos Neuvostoliitto ei nyt käyttäisi hyväkseen tilaisuutta, joka ei ehkä enää tule toistumaan."