Paniikkihäiriöstä koskaan täysin eroon?

Oma huolenaihe on tällä hetkellä tämä, että pääsenkö koskaan paniikkihäiriöstä kokonaan eroon, ettei tarvitsisi koko loppuelämäänsä elää pieni pelko perseessä tuleeko kuitenkin uusi kohtaus yllättävässä tilanteessa. Paniikkihäiriön olemassaolo kuitenkin rajoittaa jonkin verran ammattihaaveita ja vapaa-ajan toimintaa hommissa, missä mielenterveysongelmille ei ole juuri saumaa. Enkä halua orjuuttaa itseäni loppuelämäkseni jatkuvalle lääkitykselle, joka mahdollisesti estäisi uusien kohtauksien tulon.

Paniikihäiriöoireet alkoivat noin vuosi sitten, ja tässä vuoden aikana tullut onneksi vain noin 9 kohtausta, voimakkuuden vaihdellessa lievästä pahempaan kohtaukseen. Lääkitystä ei ole nyt. Eli sinänsä tän sairauden kanssa taidan olla minä itse niskan päällä, mikä on toivo paremmasta. Mutta toivoisin silti vielä pääseväni siihen pisteeseen elämässä, ettei tarvitsisi rajoittaa haaveidensa toteuttamista sen takia, kun on joskus tullut paniikkikohtauksia.

Suhtaudun sit skeptisesti mahdollisiin vastauksiin mitä tähän saattaa tulla, ja kysyn asiasta tottakai hoitavalta taholta seuraavalla käynnillä jokatapauksessa. Mut jos jollain on omakohtaista kokemusta tämmöisestä niin tottakai saa kertoa. Nettiin nyt vain mahtuu niin monenmoista hiihtelijää, ettei kannata kaikkea lukemaansa uskoa täydestä.

Tsemppiä kaikille paniikkihäiriöstä kärsiville!
11344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyllä voi päästä!

Äänestä

Ei ole mitään syytä olettaa, ettetkö voisi selättää paniikkihäiriötä, mutta silloin pitää myös olla avoin erilaisille hoitomenetelmille. Lääkkeitä ei kannata pelätä, koska moni saa niistä väliaikaisen hoidon ja voidessaan paremmin, he voivat lopettaa lääkityksen. Psykoterapia on toinen hyvä keino, josta saat hyviä työkaluja paniikkitilanteiden hallitsemiseen jne... Joskus tarvitaan molempia, ainakin jonkin aikaa. Tilanne ei siis ole millään tavalla menetetty, mutta pidä tosiaan mieli avoinna kaikille mahdollisille hoitokeinolle - kaikkea voi kokeilla, eikä se tarkoita, että jäisit johonkin hoitomuotoon "koukkuun", vaan saatat hyvinkin palata ns. normitilanteeseen seuraamalla lääkärien ja terapeuttien neuvoja. Tsemiä! :O)

Äänestä

Ikuinen kysymys. Pääseekö esim. homoudesta eroon. Paniikkihäiriöinen ihminen on saanut ominaisuutensa vanhempien geenien kautta ja kuka geeneistänsä eroon pääsisi. Kyse on hermostollisesta vammasta ja vain lääke tai tulevaisuudessa jollakin leikkaustoimenpiteellä ongelmasta pääsee eroon, jos kukaan edes asiaa tutkii tällä hetkellä. Vanhemmiten paniikkihäiriö tosin lievenee mutta kokonaan siitä ei pääse eroon ja silloin on jo myöhäistä koska elämä on jo suuremmalta osin eletty. Kouluissa pitäisi heti puuttua heikosti menestyviin oppilaisiin koska taustalla on lähes aina paniikkihäiriöinen oppilas. Tällä hetkellä panikoiva ihminen on TABU yhteiskunnassa. Moni hoitaa paniikkielämäänsä alkoholilla, tupakalla tai jopa kielletyillä huumeille.

Äänestä

Paniikkihäiriöllä ja homoseksuaalisuudella ei ole mitään yhteistä!!!
Paniikkihäiriö on henkinen tila jota voidaan korjata ja antaa sen oireisiin apua. Homoseksuaalisuus ei ole sairaus!!!
Näillä kahdella on hyvin selkeä ero, enkä tahdo kenenkään vertaavan näitä kahta toisiinsa, koska homoseksuaalisuus ei ole sairaus, paniikkihäiriö on!
Järkeistäkää ainakin tämä, jos ette muuta!

Äänestä

Olen herkistynyt homeille ja hajusteille, niistä ei saa puhua koska kyseessä ei ole allergia. Paniikkihäiriö näyttää kuvausten perusteella olevan täsmälleen se sama kohtaus, minkä minä saan esim. kaupan kassajonossa kun edellinen asiakas on yrittänyt peitellä vaatteidensa homeenhajua vahvoilla "tuoksuilla". Pohjoismaisten tilastojen mukaan Suomessa on satoja tuhansia homeille ja hajusteille herkistyneitä ihmisiä. Lääkärit välttelevät tätä aihetta viimeiseen asti.
Onneksi en ole sortunut hoitamaan oireitani mielialalääkkeillä, vaikka niitä on jatkuvasti tarjottu ratkaisuksi.

Äänestä

Alttius kohtauksiin säilyy läpi elämän, toki sairaus voi olla remissiossa vaikka vuosikymmeniä

Äänestä

Paniikkihäiriön kanssa elämisessä kaikista tärkeintä on tuntea itsensä ja omat paniikkioireet hyvin. Kun tiedostaa, että edessä on jotain joka laukaisee paniikkikohtauksen, voi siihen valmistautua jo etukäteen. Tässä auttaa terapia, mutta kyseessä ei tarvitse olla mikään monen vuoden hoito vaan ihan parissa sessiossa voi saada hyvän kuvan omasta tilanteesta ja apuvälineistä.

Minua auttaa:

- En kerro paniikkihäiriöstä yleisesti, mutta varmistan että esimerkiksi töissä tai matkalla on yksi ihminen, joka tietää paniikkihäiriöstä. Näin jos kohtaus tulee, joku osaa tehdä oikein ja se helpottaa mun oloa. Ei kannata kauheasti toreilla huudella, mutta yleensä kun jollekin kerron asiasta, reaktio on; "ai mulla/siskolla/kaverilla on kans"

- Osaan tunnistaa oireet heti ja tiedän milloin on vielä aikaa saada tilanne hallintaan. Kohtausta ei voi kokonaan pysäyttää mutta sitä voi lieventää todella paljon. Itselläni oireet tulevat usein tässä järjestyksessä: sydämentykytys, tärinä, hyperventilointi, itkuisuus, oksetus, jne. Yleensä jos kerkiän esim vessaan siinä vaiheessa kun hengitys alkaa vaikeutua, saan tilanteen hallintaan keskittymällä hengitykseen. Tämä vaatii vähän treenaamista. Olo ei ole kovin hehkeä kun joutuu kohtauksen torppaamaan, mutta jos selviää ilman itkuisia silmiä ja oksennuksen makua työpäivästä, kestän kyllä huonon fiiliksen

- Minulla ei ole paniikkihäiriöön lääkitystä, mutta pidän mukana aina yhtä lievää rauhoittavaa, mikäli paniikki iskee eikä meinaa mennä ohi. Yleensä kohtaukset kestävät muutaman minuutin, mutta minulla on joskus ollut tunninkin mittainen kohtaus. Suoraan lääkärille hakemaan rauhoittavia jos kohtaus ei meinaa loppua

- Tämä toimii minulla todella hyvin; jos tuntuu, että paniikki alkaa tulla, kannattaa alkaa puhua jonkun kanssa jostain ihan muusta. Ihan muusta eli siitä mitä söit aamiaiseksi tai mikä on suosikkijalkapallo-joukkueeksi. Keskittyminen johonkin ihan muuhun. Tällä tavalla joku kaveri saa todennäköisesti sinun kohtauksesi loppumaan nopeaan!

Todellakin tämän kanssa elää :) Teen itse töitä tv-alalla ja työskentelen usein suorissa lähetyksissä eli kiireinen ja stressaava työkään ei ole mahdoton. Tiedostan omat rajani ja oireet. Teen työni hyvin mutta olen itselleni armollinen enkä vaadi itseltäni täydellisyyttä kun tuntuu että mennään paniikin rajoilla. Yhdeksän kohtausta vuodessa on onneksi aika vähän eli jos saat homman hallintaan niin että huonolla hetkellä tulevan kohtauksen saa lievennettyä, ei pitäisi olla minkäänlaisia esteitä mihinkään työhön.

Äänestä

Riippuu niin paljon sairauden asteesta.Itsellä laaja-alainen paniikkihäiriö takana
22v. ei helpota.Rajoittaa eloa niin maan perusteellisesti.

Äänestä

Hei,

Kyllä paniikkihäiriöstä voi eroon päästä, mutta vaivalla on valitettavasti tapana uusiutua. Itse olen saanut apua lääkkeistä ja terapiasta ja suosittelen sinullekin monipuolisen hoito-ohjelman rakentamista. Mielestäni lääkkeiden käyttöä ei kannata turhaan vältellä, koska pahempi vaihtoehto on jäädä kärvistelemään pahan olon kanssa. Paha olo ruokkii vain itse itseään ja hidastaa toipumistasi.

Olen itse saanut jonkin verran apua selailemalla erilaisia keskustelupalstoja, mutta asiasta on tietenkin parasta keskustella psykiatrin ja/tai psykologin kanssa. Paniikkihäiriö on niin yleinen vaiva, että sitä tuntevan ammattilaisen löytämisen ei pitäisi olla vaikeaa.

Voimia!

Äänestä

Pidä itsestäsi huolta, säännöllinen liikunta auttaa kummasti. Itselläni paniikkihäiriö on jäänyt varjoksi elämääni, siellä se on, mutta pysykööt takana. :) Muista että loppujenlopuksi tää on vaan ELÄMÄÄ ! ;)

Äänestä

Ei pääse kokonaan eroon,opit elämään sen kanssa jos sulla on voimia taistella,lääkitys ei juuri mitään auta.Jos mahollista,älä ota lääkettä.
Mä otin ja otan lopun elämäni,ei ollenkaan hyvä :,(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Chico90 kirjoitti:

Oma huolenaihe on tällä hetkellä tämä, että pääsenkö koskaan paniikkihäiriöstä kokonaan eroon, ettei tarvitsisi koko loppuelämäänsä elää pieni pelko perseessä tuleeko kuitenkin uusi kohtaus yllättävässä tilanteessa. Paniikkihäiriön olemassaolo kuitenkin rajoittaa jonkin verran ammattihaaveita ja vapaa-ajan toimintaa hommissa, missä mielenterveysongelmille ei ole juuri saumaa. Enkä halua orjuuttaa itseäni loppuelämäkseni jatkuvalle lääkitykselle, joka mahdollisesti estäisi uusien kohtauksien tulon.

Paniikihäiriöoireet alkoivat noin vuosi sitten, ja tässä vuoden aikana tullut onneksi vain noin 9 kohtausta, voimakkuuden vaihdellessa lievästä pahempaan kohtaukseen. Lääkitystä ei ole nyt. Eli sinänsä tän sairauden kanssa taidan olla minä itse niskan päällä, mikä on toivo paremmasta. Mutta toivoisin silti vielä pääseväni siihen pisteeseen elämässä, ettei tarvitsisi rajoittaa haaveidensa toteuttamista sen takia, kun on joskus tullut paniikkikohtauksia.

Suhtaudun sit skeptisesti mahdollisiin vastauksiin mitä tähän saattaa tulla, ja kysyn asiasta tottakai hoitavalta taholta seuraavalla käynnillä jokatapauksessa. Mut jos jollain on omakohtaista kokemusta tämmöisestä niin tottakai saa kertoa. Nettiin nyt vain mahtuu niin monenmoista hiihtelijää, ettei kannata kaikkea lukemaansa uskoa täydestä.

Tsemppiä kaikille paniikkihäiriöstä kärsiville!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu