Mikä puolue tai liike sopisi minulle?

Seksi-mestari

Olen kauan suunnitellut poliittisra aktivoitumista. Asun Helsingissä. Yhteiskunnalliset näkemykseni ovat pähkinänkuoressa seuraavat:

-Ihmisellä pitää olla mahdollisimman suuret yksilönvapaudet. Kaikenlaiset seksuaaliset rajoitteet tulisi poistaa ja esimerkiksi lievät huumeet laillistaa. Rajoitteilla tulee olla käytännön syyt, rajoitteiden tulee suojella ihmisten oikeuksia ja suojella puolustuskyvyttömiä. Rajoitteita ei saa perustella moraalilla tai uskonnolla ihmisten erilaisten moraalikäsitysten vuoksi.

-Yhteiskunta ei toimi ja on epäreilu kansalaisiaan kohtaan jos valtio ei takaa kansalaisilleen tiettyjä etuuksia. Etuuksiin sisältyy mm. halpa terveydenhuolto, ilmainen koulutus, perustoimeentulo, kohtuuhintaiset sivistyspalvelut kuten kansalais- ja työväenopistot, sekä lain takaamat työntekijän oikeudet. Näistä ei pidä karsia kuin hätätapauksissa. Muuten mammuttimaista julkista sektoria tulisi karsia.

-"Outside the box" -ajattelu: Suomen tulee seurata aikaansa, varautua globaaleihin muutoksiin luovin ja innovatiivisin keinoin. Olisi hyvä jo tässä vaiheessa alkaa varautumaan BRICS-maiden nousuun, vaikkapa antamalla kouluihin mahdollisuus korvata ruotsin opiskelu nousevien talousmaiden kielten opiskelulla. Suomen tulee tuntea vahvuutensa ja keskittyä niihin.

-Suomen tulisi pyrkiä pysymään kehityksen kärjessä. Panostetaan uusiin teknologioihin ja tekniikoihin, kokeillaan uusia ratkaisumalleja eri ongelmiin. Koetetaan murtautua irti turhista perinteistä ja muutoksen pelosta ja liikutaan jatkuvasti kohti parempaa edistyksellisempää maailmaa.

-Suomen tulisi tasapainoilla suuren aikavälin ja välittömän elintason välillä: Toisaalta on otettava huomioon ympäristöasioita, pyrittävä kestävään kehitykseen sekä globaaliin oikeudenmukaisuuteen. Toisaalta taas tulee ottaa taloudelliset realiteetit huomioon, tunnustaa ettei maailmaa voi pelastaa ilman toimivaa taloutta ja että Suomen kokoinen valtio tarvitsee kaiken teollisuutensa ja kaikki elinkeinonsa selvitäkseen globaalissa kilpailussa. Teollisuutta tulisi tukea ja elinkeinoja kuten vaikkapa turkistarhaus ei tulisi kieltää.

-Yhteiskunnan tulisi olla kokonaisuudessaan toimiva: Nykyään ihmiset odottavat valtion ratkaisevan kaikki ongelmat, vaikka ongelmien juuret ovat usein kassaihmisten kusipäisyydessä tai yksilön omissa toimintamalleissa. Yhteiskunnan tulee tukea ja auttaa ihmisiä tiettyyn rajaan saakka, mutta on asioita joita ei voi parantaa syystemin keinoin. Vanhempien tulisi kasvattaa lapsensa kunnolla, nuorten tulisi jättää koulukiusaamiset pois koulusta, yleinen negatiivinen ilmapiiri tulisi korvata positiivisella ajattelulla. Asioihin voisi valtion taholta puuttua esim. karsimalla koulutuksista turhia aineita pois ja laittamalla tilalle arkipäivää tukevia aiheita jotka joiltain jää huonon kasvatuksen vuoksi väliin. Yhteiskunnallisessa keskusteluissa on puhuttu esim. vanhempain valmennuksesta sekä koulujen uudesta sosiaalisiin tilanteisiin valmentavista oppiaineista.

-Suomen tulee panostaa maanpuolustukseen ja huonoihin aikoihin varautumiseen. Miinankieltosopimus sekä armeijan lamauttaminen säästöjen toivossa olivat suuria virheitä.

4

230

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seksi-mestari

      Hitto, aamukankeus vielä aivoissa. Itse kysymys unohtui:

      Onko Helsingissä mitään liikettä, kansalaisjärjestöä tai puoluetta jossa näiden näkemysten kanssa ei olisi aivan yksin? Jos pitäisi jotain osa-aluetta korostaa, olisi positiivinen tulevaisuususko, teknologian ja tieteen ihannointi sekä luovat pitkän tähtäimen ratkaisut tulevaisuutta varten korkeimmassa roolissa.

    • teuvo neuvoo

      Sinulle sopii parhaiten P i l l u p u o l u e. Sen ohjelmaan kuuluu parittelu silleen että mies-henkilöt työntävät penistä nais-henkilöiden vaginaan.

    • Seksi-mestari

      Hieman ärsyttää ettei ole vastauksia tullut. Vaan toi huono perseilyviritelmä, joka sekin epähauska.

      Eiks kellään oikeasti ole tietoa nykypäivän poliittisista vaikutusmahdollisuuksista? Puolueista, järjestöistä tai seuroista?

    • Kauniisti olet poistamassa pakkoruotsia, mutta entä todellisuus? Nykyisen hallituksen kaikki puolueet katsovat perustelluksi pakkoruotsin säilyttämisen. Ymmärtääkseni myös Keskustapuolue on säilyttäjien joukossa. Perussuomalaiset ovat ainoa vaikutusvaltainen puolue, joka on sinun kanssasi samoilla linjoilla. Viisasta ja paikallaan olisikin pakkoruotsin poistaminen, jotta koululaisille ja opiskelijoille jäisi enemmän aikaa olennaisen oppimiseen. Ja totta kai ruotsinkieltäkin olisi edelleen lupa opiskella vapaaehtoisena valinnaiskielenä ilman pakkoa.

      Muilta osinkin aloituskirjoituksessasi on paljon samaa kuin omassa ajattelussani. Omasta puolestani arvostan kaiken väen elämistä ihmisiksi, jota kautta saataisiin vähenemääm yhteiskunnassa monenlaisia häiriöitä ja juuri se idea on sinunkin kirjoituksessasi luettavissa. Ja näkökulmana myös tavallisen rahvaan taso sopii yhdeksi tärkeäksi tarkasteluvinkkeliksi. Siis: Mitä paremmin tavallinen kansa osaa ja pystyy elämään ja pärjäämään omilla jaloillaan, sitä parempi koko yhteiskunnan kannalta. Tavallisen kansan pärjääminen edellyttää riittävää osaamista ja valveutuvaista ajan seuraamista ainakin kohtuullisessa määrin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      96
      736
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe