Terve. Olen viime kesänä uskoon tullut mies. Minulla on seksuaalinen fetissi, josta haluaisin päästä eroon, mutta se on vaikeaa. Ongelma on, että ihailen lihaksikkaita naisia, ja tätä silmälläpitäen olen myös innostanut vaimoni jo vuosia sitten kuntosalille. Hän onkin kehittynyt mukavasti, ja lihakset ovat kasvaneet melko järeiksi.
Nyt olen löytänyt Raamatusta ohjeita avioliittoon, ja niiden mukaan miehen tulee olla perheen pää ja nainen on heikompi astia, jonka pitää olla alamainen miehelleen. Haluan alkaa toteuttaa tätä Raamatun ohjetta, ja silloin minun myös täytyy päästä eroon fetissistäni.
Perversioni kuitenkin istuu tiukassa eikä lähde pois edes rukouksella eikä ylistyksellä, eikä pastorin antamalla sielunhoidolla tai uskonystävieni esirukoustaistelulla. Onko minussa pahuuden henkivalta? Mitä tässä tilanteessa tulisi tehdä, miten eheytyä, että pääsisin eroon häpeällisestä suuntautumisestani?
Nyt olen löytänyt Raamatusta ohjeita avioliittoon, ja niiden mukaan miehen tulee olla perheen pää ja nainen on heikompi astia, jonka pitää olla alamainen miehelleen. Haluan alkaa toteuttaa tätä Raamatun ohjetta, ja silloin minun myös täytyy päästä eroon fetissistäni.
Perversioni kuitenkin istuu tiukassa eikä lähde pois edes rukouksella eikä ylistyksellä, eikä pastorin antamalla sielunhoidolla tai uskonystävieni esirukoustaistelulla. Onko minussa pahuuden henkivalta? Mitä tässä tilanteessa tulisi tehdä, miten eheytyä, että pääsisin eroon häpeällisestä suuntautumisestani?
Vastaukset 36
Vanhimmat
Provo.
Et ole häpeällisesti suuntautunut.
Anna vaimosi nostella punnuksia ja illalla kiitä Herraa ihanasta vaimostasi.
Äläkä höpötä.
Ongelma on todellinen ja häiritsevä. Paavali kehottaa:
"...kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa, ei himon kiihkossa niin kuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne” (1. Tess. 4:2).
”Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät...hekumoitsijat..." (1.Kor. 6:9-10.)
Et kai luule että kyse on vaimon ottamisesta tarkoittaa vaimon "sillä lailla" ottamista, ei ole kuules siitä kyse, vaan kyse on hengellisestä periaattesta valita itselleen sopiva vaimo, joka ei perustu himoon vaan ihan muuhun kokonaisuuteen.
Kyllä käsittääkseni termi "ottaminen" tarkoittaa nimenomaan sukupuolista kanssakäymistä. Vastakohtanahan Paavali esittää himon kiihkon, siis seksuaalisen ilmaisun.
no voi hyvänen aika. !
kun sillä ei ole sitten yhtään mitään linkkiä siihen. Lukekaa hyvät ihmiset ja ymmärtäkää lukemaanne.
Kaikki on hyvin kunhan et ala pitää lihaksikkaista pojista..
Eikö ole muuta tekemistä kuin provoilla, lähde vaikka lenkille.
Mistä syystä väität aloitustani provoksi? Tuo on hyvin loukkaavaa, ja se on valetta!
Olen ehkä nähnyt näitä liikaakin, vasta uskoontullut tulee suomikaksneloselle avautumaan.
Tsemppiä sulle, siinä missä nyt olet ja Jumala siunatkoon sinua. Hän tuntee sinut läpikotaisin.
Ne ei osaa vastata. Olla ihmisiä.
Jos muutoin elät pyhyydessä vaimosi kanssa, en ymmärrä mitä väärää siinä on, jos hän on lihaksikas.
Joku tykkää vaaleista, joku tummista, joku lihaksikkaista.
Älä tee asiasta ongelmaa itsellesi. Elämä on.
Jos vasta uskoontullut ei löydä apua seurakunnasta eikä lähimmiltä ystäviltään, niin mistä sitten pitäisi etsiä? Suomi24 on yksi paikka, jossa on pitkään uskossa olleita. Ehkä heillä on viisautta auttaa?
Kysymys on syvemmästä asiasta kuin tykkäämisestä. Orjuudesta on kysymys. ”Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.” (Joh.8:36)
MInut Hän vapautti muutoin, mutta ei tästä orjuuttavasta himostani. Miksi?
Ihmisen seksuaalivietti on vahva. Se ei poistu rukouksella eikä paastolla. Se on Jumalan Itsensä sinuun istuttama.
Jos nyt kuitenkin on kyseessä jonkinlainen vääristymä, niin neuvon ottamaan tyynesti, mitä enemmän vastustat sitä, sitä vahvemman sijan se saa.
Siis itse asian opillisuuteen. Eihän Jeesus sovitustyöllään poistanut meistä syntiä, vaan sovitti syntimme. Helluntailaiset ovat harhaopettajia, kun he opettavat, jopa uskottelevat, että uskoontullut ihminen muuttuisi synnittömäksi ja näin rehelliset syntiset, kuten sinäkin, vain ahdistuvat enemmän ja joutuvat epätoivoon. Väärä oppi johtaa epätoivoon, tämä on saa'tanan työtä.
Jeesus on sovittanut syntimme. Hyväksy tämä tosiasia. Hyväksy se tosiasia, että olet kuolemaasi asti syntinen ihminen, mutta armosta sovitettu, uskon kautta. Pyhä Henki meissä kutsuu parannukseen, mutta parannuksen syvin olemus ei ole omavoimaisesti voittaa synti, vaan parannus tapahtuu hengessä, kääntymyksenä Jumalan armon puoleen: "Herra, ole minulle syntiselle armollinen!" Oikea parannus on synnintuntoa ja sitä seuraava hengen kääntymys, jota seuraa katumus. Mutta. Katumusta ei seuraakaan synnittömyys, vaan vanhurskautus. Jumala lahjoittaa meille uskon, jonka kautta saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden.
Älä väärin ahdistu syntiesi tähden ja joudu epätoivoon.
Oikeaa ahdistusta, kauhua synnin tähden, seuraa USKO JEESUKSEEN.
Sellainen usko on väärä, joka saa aikaan epätoivon, se on itsensä saa'tanan aikaansaamaa.
Pyhä Henki vaikuttaa rauhan, niin että "tämmöisenäni minä palvelen Herraa."
Aamen.
Eli siis laitappa nyt ne raamatunkohdat joista ilmenee ettei uudestisyntyneen pidä luopua syntielämästään pyrkien sitä kohden kuin vuorikiipeilijä !
tuolainen puhe helluntain harhaopettajista on täyttä tuubaa. Etkö ole lukenut mitä sanotaan kun Jeesus kohtasi riivatun.
Sanoiko Hän, että jatka entiseen malliin ja ole vanhurskas, vai mitä siinä kävi !
Minä en kirjoittanut sanaakaan "ettei uudestisyntyneen pidä luopua syntielämästään pyrkien sitä kohden kuin vuorikiipeilijä!"
En puhunut mistään "syntielämästä". Te muutatte kaiken muuksi, vääristelette ihmisten sanoja, keksitte jopa valheketjuja toisten nimiin.
Mutta myöskään mistään "syntielämästä luopumisesta" ei Raamattu puhu. Se on teidän oppejanne. Tai näytä raamatunkohta.
Muutoinhan Kristus olisi turhaan kuollut.
Kylläpä taashelluntailaisten viha leimahti kun Kristusta julistetaan!
mitä siis sanot roistolle joka on tullut uskoon, jatka vain entiseen malliin, vai mitä tarjoat elämisen malliksi tällaiselle tapaukselle.
entäs mitä sanot pikkusyntiselle ?
entäs salasyntiselle ?
Onhan se nyt luonnolinen asia että jos Jeesus puhdistaa astian sisältä, niin ulkopuolikin puhdistuum vai eikö se olekkaan selvä asia ?
Raamattu on yksiselitteinen, luopukoon vääryydestä jokainen joka Jumalan nimeä mainitsee.
mikä jää jälelle kun ihminen luopuu vääryydestä.
Jälelle jää syntiin taipuvainen liha, josta Taas Raamattu sanoo mm, naulitkaa lihanne ristille himoineen ja haluineen.
Ei tarvitse ahdistua, jos ei heti kasva täyteen mittaan, mutta suunta on selvä, tullaan alamaisiksi sille jota rakastamme.
Siis eikä leimahtanut yhtään mikään viha !
Tykkää lihaksikkaista naisista...hmmm...ilmiselvä piilohomo.
Miehinen mies tykkää pehmeästä naisesta.
"Ei tarvitse ahdistua, jos ei heti kasva täyteen mittaan, mutta suunta on selvä, tullaan alamaisiksi sille jota rakastamme."
Jumalalle ei kelpaa mikään epätäydellinen, vaan täydellinen.
Jos et voi teoillasi täysin vanhurskautua, ei Jumalalle kelpaa se "ettet heti kasva täyteen mittaasi". Milloin ihminen sitten on "täydessä mitassaan"? Mitenkäs teidän oppinne opettaa? Silloin kun on "tehnyt parannuksen", eli kätkenyt julkisyntinsä, lakaissut maton alle. (Lopettanut tupakanpolton, mutta joskus saunan jälkeen kalja, tai pari, ei Jumala siitä moiti. Niinkös luulet?) Poissa silmistä, poissa mielistä.
Mihin Jeesusta silloin tarvitaan?
Omilla vanhurskauden teoillasi et tule milloinkaan kelvolliseksi Jumalan edessä. Luuletko sinä kettu Jumalaa tyhmäksi?
Jeesus kylläkin kutsuu parannukseen, mutta se parannus tapahtuu hengessä, kuten edellä kirjoitankin. Kun henki on luovutettu Jumalalle, Jumala Pyhän Henkensä kautta puhuu, tekee ja vaikuttaa ihmisessä kaiken sen, minkä Hän itse kunkin meistä kohdalla hyväksi näkee.
Sinä luet lakia syntiselle sielulle, josta se ainoastaan ahdistuu. Jumala rakkaus Pyhän Hengen kautta armahtaa ja lohduttaa. Minä kyllä edellä vastasin aivan Roomalaiskirjeen mukaisesti. Paavalikin olikin syntinen. Oletkos sinä suurempi kuin Paavali?
"Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tekojen kautta." Jeesuksen henki vaikuttaa meissä teot.
Päästäisitkös tuon aloittajan Taivaaseen vai et? Pitäisikö hänen mieluummin hypätä kaivoon, kuin katsoa vaimoaan himoiten? Sillä ihan oikeaa himoa hän tuntee. Niin että silmät pyörii päässä!
Minä sanon hänelle: katso rauhassa vaimoasi, himoitse häntä, sillä hän on Herran lahja sinulle.
Taidat itse olla poikamies ja kade.
Noo äläppäs nyt ihan liiveihin käy kiinni, miekkalähetys on päättynyt jo !
mutta olet sen verran pihalla koko asiasta ettei ole syytä jatkaa enempää.
==========================
Aloittajalle sanon, että hienoa jos olet päässyt elämään sisälle, lue Sanaa, rukoile yksin ja ryhmässä ja etsi itsellesi terve hengellinen koti.
Olihan tämä Raamatussakin tämä voimamies Simoson, joka tykkäsi dominoivista naisista ja harrasti sitomisleikkejä Delilan kanssa.
No on siellä kuule Salomokin, jolla kaksituhatta vaimoa!
Sille kelpasi kaikki kaunis, että sillalailla.
Mitäs tähän kveekarit ja puritaanit sanotte, tämä on aivan hyväksytty asia Raamatussa?
Molemmat ovat Raamatussa varoittavina esmerkkeinä luopumuksesta ja heikosta lopusta.
Jumala nimenomaan varoitti Salomoa, älä ota monia vaimoja älkä hanki paljon hevosia, ja molemmat Salomo ohitti omassa viisauden kuvittelussaan.
Simson meni omille teilleen ja orjana silmät puhkottuna kiersi vihollisen jauhinkonetta. SIinä ei ole mallia Jumalan seuraajalle.
Jos kyse on aloittajan mielestä orjuudesta, silloin se on orjuutta, sitä ei kannata mitätöidä. Koska sinulla kuitenkin on halu päästä tuosta ja elää pyhällä paikalla, Herra vapauttaa sinut siitä. Voit alkaa jo kiittämään vapaudesta! Kiitä uudesta puhtaudesta, uusista silmistä ja uusista ajatuksista. Vie valtaistuimen eteen kiitoksella Herran omaa sanaa siitä kuinka Hän on tullut tekemään tyhjäksi kaikki vihollisen työt ja päästämään kahleista. Älä tuijota omaan heikkouteesi, äläkä ole yhtään vihollisen kanssa samaa mieltä orjuudestasi, jokaisen sen syöttämän ajatuksen voit kääntää ylösalaisin, ja julistaa päinvastaista. Jumalan Sanaa se ei jaksa kauaa kuunnella, eikä sitä, kuinka ristillä on saatu jo voitto, voitto joka kohta tulee ilmi tuossa asiassa! Varsinkin kiusauksen hetkellä voit alkaa ylistämään ihanasta uudesta puhtaudesta joka sinua odottaa! Siellä missä Henki ylistää ja sydän on puhdistettu kaikesta katkeruudesta ja pelosta, siellä ei viholliselle jää jalansijaa.
Kyllä saat olla oma itsesi. Helluntailaiset tuomitsevat sinut vasta sitten, jos alat kiinnostua miehistä. Tämä siksi, että homous on helluntailaisille tabuasia, ja siitä he tuomitsevat vastoin Jumalan tahtoa. Tällä palstalla on jopa seriffikin sitä varten, että homoutta asiallisesti käsittelevät ahtaalle saataisiin - homofobia on helluntailaisuuden ydinarvo, vaikka onkin täysin epäkristillinen, jopa saatanallinen asenne.
Mitäs mieltä Raamattu mahtaa olal homoudesta ! Olisko se hiukan tärkeämpi asia kuin mitä mieltä helluntailainen on jostain asiasta. Taikka luterus.
Onkos taimi koskaan karsahtanut siihen kirjaan ?
Mä luulen, että Raamattu ei ole mitään mieltä mistäkään, sillä Raamattu on kokoelma hengellisiä kirjoja, paperia, mustetta ja nahkakansia, eikä sillä ole omaa sielua, eli mieltä yhtikäs mistään.
Kaikki nk. Raamatun kirjat ja kirjeet ovat jonkun ihmisen kirjoittamia. Saadakseen näin arvokkaan sijan kirjeelleen, on kirjoittajan ensin todettu kirjoittaneen Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksessa, eli kirjeen olevan profeetallista Jumalan sanaa. On olemassa paljon muitakin entisaikain kirjeitä, mutta niillä on toisenlainen arvo, arvo kylläkin, mutta ei välttämättä nk. kanoninen (Raamatussa ei lue sanaa kanoninen! Se on väärää! Kanoninen on sielunvihollisen sanoja! Sitä ei lue alkutekstissä!)
Nämä valinnat tapahtuivat niissä kauheissa kristittyjen kirkkoisien kirkolliskokouksissa, joita te helluntailaiset niin syvästi vihaatte. Mutta Raamattu teille kelpaa, vaikka nyt teidän oma käännöksenne onkin ohittanut kirkkoraamatun, niin ettei kirkkoraamattu teille enää niin Jumalan sanaa olekaan, kuin vielä pari vuotta sitten. Jumalan sana on siis suhteellista, ainakin helluntaipiireissä.
Ai nii. Siis homoudesta? No, alkuperäisen juutalaisuuden, sekä myös kristinopin mukaisesti, perustuen profeetallisiin kirjoituksiin, homoseksuaalinen käyttäytyminen katsotaan erääksi haureudensynneistä.
Väitätkö siis, että homovihan lietsominen ei ole saatanallista, koska on ihmisvihan lietsomista? Raamatussa ei ole yksiselitteistä käsitystä homoudesta, kuten ei noiden aikojen tietämättömyyden takia monesta muustakaan asiasta. Kirjoittajat ovat eläneet omaa aikaansa ja sikmsi vihaavat mm. naisten oikeuksia, Orjuuskin on Raamatun mukaan mahdollinen asia. Pedofiliset avioliitot ovat myös Raamatussa tavalliisia, jopa toivottuja.'
Kun elämme asioista enemmän tietäen, emme saisi helluntailaisten tapaan vihata esim. homoja vaan rakastaa kaikkia sellaisenaan. Helluntailaisten homoviha on saatanallinen oppi, joka vie sen harjoittajat kauemmas Jumalasta.
Tärkeintä miehen ja vaimon välisessä suhteessa on rakkaus. Jos olet todella uskoon tullut, lue ajatuksella 1 Kor 13. luku, uskon, että Jumala puhuu Sinulle siitä, lisäksi 1 Piet 4:8 opettaa omin sanoin sanottuna, että avioliitto on kahden syntisen ihmisen liitto, missä rakkaus peittää syntien paljouden
Kyllä on taas niin helvetin typerä provo, ettei heti tule yhtä typerää mieleen.
Jos pitää paikkansa niin toivottavasti vaimo tajuaa vaihtaa miestä. Nyt on aloittajalta nimittäin napsahtanut yläkerrasta viimeisetkin valot pois.
Lihan himo oikein konkreettisesti :-D
Tämä on nyt taas näitä uskonnon varjopuolia. Muutenkin herkästi syyllisyyttä tuntevat ihmiset ruoskivat itseään päivittäin jostain naurettavista pikkuasioista, kun taas todella pahat ihmiset sikailevat käyttäen uskontoa omiin tarkoitusperiinsä lahkopomojen ominaisuudessa, tietenkin selitellen itselleen kaiken parhain päin.
Sinun kannattaisi hakeutua hyvälle psykiatrille, jotta alkaisit nähdä omia tiedostamattomia ongelmiasi ja sitä kautta oppisit kunnioittamaan ja hyväksymään sekä itsesi, että vaimosi.
Miten eheytyä perversiostani?
Minusta on tosi pervoa horista uskostaan netissä!
P_E_R_S_I_I_S_T_Ä on se touhu.
Miten eheytyä helluntalaisuudesta, jehovalaisuudesta, lestadiolaisuudesta,mormonismista,adventistilaisuudesta ja islamista olisi SE OIKEA KYSYMYS.
Te juuttaan fariseukset olette ympäristömyrkkyä kansalle.
Napakka pieru teille. :D
ASIAA!!
Pieru nokkaan vaan jokaikiselle uskovaishorisijalle!
uudestisyntyneen pidä luopua syntielämästään pyrkien sitä kohden kuin vuorikiipeilijä !