haluaako joku panna

blondi d 80

minä ainakin haluaisin, täällä istun pihakiikussa yksinäni, tapsa on juotu tai kaksi, moottorisaha käy mukavasti vieressä naapureiden iloksi, koska kohta saunotaan ja puitakin pitäisi pilkkoa viellä yöllistä grillausta varten, saappaat tuntuvat vähän hiostavilta jaloissa mutta saavat pienen jöpötötyksen aikaan, ehkäpä huomena poikkean heti aamulla navetassa, onhan joku hyvä syy lähteä heti aamusta töihin, kyllä maalla on ihanaa, saunapiippu pukkaa savua niin perkeleesti, että kohta painun saappaat jalassa löylyihin

19

4083

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 00.

      voin tulla hoitelemaan sinut.pidätkö muuten veneilystä,minulla on perus korjattu jahti,olisi mukavaa istua kaksin ja nauttia Tapsaa pari pulloa per suu.voin lähettää kuvia siitä veneestä.anna mailisi. sinun körilääsi.

      • mies rojuselta pihalta

        pidän veneilystä, voisimme istua veneessä käsi kädessä ja kumisaappaat jalassa tapsaa juoden, tykkäätkö sinäkin eläinten hyväilystä ja katselusta miesten lisäksi, pistä vaan mailia
        [email protected]


      • Urho

        Olen yksinäinen kokki Urho jäänsärkijältä ja haluaisin tutustua juuri sinun kaltaiseesi jättiläiseen ,joka pitää veneilystä ja ...etten sanoisi ,pikku majavista. Lempiruokaani on muuten pumpattu majava.Luonnollisesti Tapsasnapsit ennen sitä.Nami nami.


    • Panomies

      Liian isot rinnat teillä ja olette blondi. Ei käy naiminen.

    • riku

      onko pitkä matka lähimpään diskoon.

    • poke

      voin tulla paneen sua saat vaikka pissata lauteilta kullini päälle se kiihottaa mukavasti

      • mies pihakiikusta

        pisuttelu saunassa miesten kesken sytyttää aina


    • Poika

      Annatko myös nuolla hikiset varpaasi puhtaiksi?

      • öisin sahaava mies

        teethän sen saappaiden läpi, koska saappaitani en riisu


    • max

      voin tulla panemaan sinua asutko kenties ivakujan ja viistokujan risteyksessä.olet myös arvostetun pihapiiri ry eka palkinnon voittaja .oletko laiha vai tyllerö.

      • sauna lämpenemässä

        voitin halutun vuoden rojusin piha palkinnon, olen tyllerö,se aito,isot tissit,verhoan ne haalareihin kesät talvet


      • homelite

        yhdyn puheisiisi,mutta lisäisin vain vuoden moottorisahaaja naapureiden harmiksi klo.22 jälkeen.rojuisin piha kautta aikojen,pääsee paratiisiohjelmaan.telakka pienveneille,jossa hitsataan ja rälläköidään yöt ympäriinsä.ikitulet saunanpiipussa.ei helvetti,tätä listaa kyllä riittäisi joka lähtöön!


    • Matti

      Sullahan täytyy olla sylimikro,mutta jos asiaa oikein ajattelee,tulee väkisin mieleen pikkumustissa grillaava homo ja kaulakakka on valmis.

    • Susu122

      Muakin voi tulla paineen joku tyttö 14-23v kokkolassa

    • Anonyymi

      Tahtooko joku nainen panna

      • Anonyymi

        Joo oon tosi nuori ja mulla on tiukka varmaan. Oon neitsyt ja alle 14v


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo oon tosi nuori ja mulla on tiukka varmaan. Oon neitsyt ja alle 14v

        Mistäpäin olet?


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      100
      1829
    2. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1797
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      136
      1655
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1401
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      32
      1328
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      314
      1233
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      58
      1175
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1082
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      271
      1031
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      446
      923
    Aihe