Esko Saastamoiselle kuuluu valtuuston nuija

Miksi Esko jättäydyt taas vallankahvan ulkopuolelle. Äänestäjänäsi toivoin, että otat topakan vastuun Lieksan asioista. Mistapa mitä olet luvannut. Se ei onnistu jos jättäydyt ulos hallitusvastuusta. Valtuuston pjuus kuuluu nyt Sinulle ja ota se. Toinen vaihtoehto on hallituksen puheenjohtajuus. Muita luottamuspaikkoja en sinuna edes kahtelisi. Akkavaltaa ei ikinä Lieksaan kuten täällä joku on jo vaatinut. Olethan kunnon suomalainen jätkä - pidä siitä Esko huoli..ettei akkavalta toteudu.
41265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Vaan kun ei ne puheenjohtajuudet onnistu jos ei ole asioiden osaamista. Tuo sama ongelma on PS:llä myös valtakunnan politiikassa. Vaikka kuinka saisi vaaleissa ääniä kalasteltua, niin kun tulee tekemisen ja osaamisen aika, niin kun ei osata niin ei osata.

Äänestä
  • olen taipuvainen ajattelemaan samalla tavalla. Ei taida olla osaamista ja sen paljastumista vältelläkseen on luovuttamassa nuijan sdp:lle. Tämä on äänestäjien pettämistä karvaalla tavalla. Sama valtakunnallinen peli jatkuu paikallistasolla - valitettavasti. Olen ananut äääneni persuille jotta tyhmyydet loppuisivat. Mutta eipä taida olla meno muuttumassa.

    Äänestä

  • äänikö meni hukkaan kirjoitti:

    olen taipuvainen ajattelemaan samalla tavalla. Ei taida olla osaamista ja sen paljastumista vältelläkseen on luovuttamassa nuijan sdp:lle. Tämä on äänestäjien pettämistä karvaalla tavalla. Sama valtakunnallinen peli jatkuu paikallistasolla - valitettavasti. Olen ananut äääneni persuille jotta tyhmyydet loppuisivat. Mutta eipä taida olla meno muuttumassa.

    Lieksan lehden jutun perusteella oletan että Esko ei lähde puolueiden yhteisen hyvän "hengen", yhteistyön tuottavuuden sekä tulevien kaupungin haasteiden edessä heti aluksi riitelemään luottamushenkilöpaikoista.
    Oletan että hän on kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja ja onhan PS-lla tuon lehti-ilmoituksen perusteella jo kolme henkilöä hallituspöydän ympärillä kun on valtuuston varapuheenjohtajuuskin.
    Ja olettamukseni mukaan ei valtuuston eikä hallituksenkaan puheenjohtajalla ole sen enempää vaikutusvaltaa lopullisessa päätöksenteossa kuin muillakaan hallituksen ja kaupunginvaltuuston jäsenillä.
    Viisasta toimintaa näin aluksi.

    Äänestä

  • Asioita seuraava kirjoitti:

    Kiinnostavaa on, että se näyttää riippuvan, minkä puolueen edustaja on puheenjohtajana onko sitä vaikutusvaltaa vai ei. PS:t toivat vahvasti ennen vaaleja esille miten edellisen puh.joht. toiminta on TUHONNUT Lieksan:))

    Puheenjohtajalla on enemmän vaikutusvaltaa. Tasan menneessä äänestyksessä hänen ääni ratkaisee, jos asiassa ei vaadita määräenemmistöä. Myös keskustelun kulkuun hän vaikuttaa jne. Ei siitä paikasta vääntöä olisi, jos sillä ei olisi merkitystä.

    Yksinkertaista on se, että PS:t eivät ole suurin puolue, eivätkä pääse johtamaan valtuustoa.

    Äänestä

  • Perussuomalaislla oli valtakunnan politiikasta selvä mielipide: Ei Eu:hun. Ei Euroon. Vaan minkäs teit, kun noita pölvästejä jotka sinne Euroonpäin olivat kallellaan, oli enemmisatö!

    Äänestä

  • Nyt vähätellään kirjoitti:

    Kiinnostavaa on, että se näyttää riippuvan, minkä puolueen edustaja on puheenjohtajana onko sitä vaikutusvaltaa vai ei. PS:t toivat vahvasti ennen vaaleja esille miten edellisen puh.joht. toiminta on TUHONNUT Lieksan:))

    Puheenjohtajalla on enemmän vaikutusvaltaa. Tasan menneessä äänestyksessä hänen ääni ratkaisee, jos asiassa ei vaadita määräenemmistöä. Myös keskustelun kulkuun hän vaikuttaa jne. Ei siitä paikasta vääntöä olisi, jos sillä ei olisi merkitystä.

    Yksinkertaista on se, että PS:t eivät ole suurin puolue, eivätkä pääse johtamaan valtuustoa.

    Sekä valtuuston, että hallituksen puheenjohtajat ovat vaikutusvaltaisia. He ovat myös mielipidevaikuttajia. Heidän täytyy olla asiallisia, oikeasti kaupungin parasta ajattelevia. Joskus heidän täytyy olla viemässä eteen päin päätöksiä, jotka ovat epämieluisia eivätkä kaikkien mieleen. He eivät voi aina ajatella omia äänestäjiään, eivätkä piiloutua tuon omien äänestäjien halun taakse.

    Nuo puheenjohtajuudet ovat todella taitolaji, eikä Eskosta sen kummemmin kuin muistakaan perussuomalaisista vain yksinkertaisesti ole noille paikoille. Eikä Eskolla ole edes halua noille paikoille, koska kuten yksi kirjoittaja totesi, osaamattomuus paljastuisi noilla paikoilla. Vähemmän vaikutusvaltaiset paikat riittää ja sopii Eskolle ja muille persuille heidän omastakin mielestään.

    Eskon halut noille paikoille olisi helppo tarkistaa tarjoamalla hänelle jompaa kumpaa puheenjophtajuutta. Olen valmis lyömään vetoa, ettei kelpaisi.

    Äänestä

  • Asioita seuraava kirjoitti:

    Lieksan lehden jutun perusteella oletan että Esko ei lähde puolueiden yhteisen hyvän "hengen", yhteistyön tuottavuuden sekä tulevien kaupungin haasteiden edessä heti aluksi riitelemään luottamushenkilöpaikoista.
    Oletan että hän on kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja ja onhan PS-lla tuon lehti-ilmoituksen perusteella jo kolme henkilöä hallituspöydän ympärillä kun on valtuuston varapuheenjohtajuuskin.
    Ja olettamukseni mukaan ei valtuuston eikä hallituksenkaan puheenjohtajalla ole sen enempää vaikutusvaltaa lopullisessa päätöksenteossa kuin muillakaan hallituksen ja kaupunginvaltuuston jäsenillä.
    Viisasta toimintaa näin aluksi.

    Osuit asian ytimeen , eikös puheenjohtaja oo suurimmanpuolueen jäsen..? Ainakin muualla demokraatisissa kunnissa asia menee niin. Täällä on vaan näitä pettyneitä kepuli ,demari jäseniä , jotka purkaa kiukkuaan olemattomilla asioilla. Voihan tuota kattoo myös niin , että aika heikot eväät on kyseisillä henkilöillä miten demokratia pelaa. tässä maassa. No vuisikymmeniä on heiluttu ilman vastuuta tässä tulos.!! Ois jo aika miedän kaikkien kannalat että kaikki hyvä veli järjestelmät puretaan , se tulee pitkässä juoksuusa halvem
    maksi meille veronmaksajille..

    Äänestä

  • UPDATE_7691345 kirjoitti:

    Perussuomalaislla oli valtakunnan politiikasta selvä mielipide: Ei Eu:hun. Ei Euroon. Vaan minkäs teit, kun noita pölvästejä jotka sinne Euroonpäin olivat kallellaan, oli enemmisatö!

    Mustan politiikan makibin linjalla,mentäs suohon.
    Tulos työttömyyttä,korot nousivat,epävarmuus lisääntyisi

    Äänestä

  • Hyvä enemmistö kirjoitti:

    Mustan politiikan makibin linjalla,mentäs suohon.
    Tulos työttömyyttä,korot nousivat,epävarmuus lisääntyisi

    Uskotko tosiaankin tuota roskaa?? Eu:hun mentiin valheen pohjalta ja valheet jatkuvat edelleen. Vanhat puolueet kun eivät uskalla tunnustaa erehdystään. Lama tulee ja se ei katso missä Suomi liikkuu!

    Äänestä

  • Asioita seuraava kirjoitti:

    Lieksan lehden jutun perusteella oletan että Esko ei lähde puolueiden yhteisen hyvän "hengen", yhteistyön tuottavuuden sekä tulevien kaupungin haasteiden edessä heti aluksi riitelemään luottamushenkilöpaikoista.
    Oletan että hän on kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja ja onhan PS-lla tuon lehti-ilmoituksen perusteella jo kolme henkilöä hallituspöydän ympärillä kun on valtuuston varapuheenjohtajuuskin.
    Ja olettamukseni mukaan ei valtuuston eikä hallituksenkaan puheenjohtajalla ole sen enempää vaikutusvaltaa lopullisessa päätöksenteossa kuin muillakaan hallituksen ja kaupunginvaltuuston jäsenillä.
    Viisasta toimintaa näin aluksi.

    Asioita seuraavalle. Kylläpä on näkyvissä nyt persujen ja nimenomaan Eskon osalta selkeästi vastuunoton välttely. Näin asiat menevat pelättyä mutta kovin tuttua rataa. Räkyttää osataan mutta todellista valtaa ei haluta ottaa. Minäkin jotain tiedän. Tiedän sen, että valtuutuuston pj on ylin vallalankäyttäjä kunnassa ja myös melkoinen taustavaikuttaja. Herääkin epäilys siitä, etteikö Eskosta olekaan todelliseen vastuuseen.Onhan se tietysti ikävää pyrkiä lunastamaan kaikki ne mahtipontisset lupaukset joita tuli teltalla annettua.

    Äänestä

  • tosi pettynyt äänest kirjoitti:

    Parhaimmillaan politiikka on puoluekannasta riippumatta vaaleissa ehdolle asettumista, toiveena ja haluna tulla valituksi ja näin päästä vaikuttamaan yhteisten asioiden hoitoon ja niistä päättämiseen. Tietysti jokainen haluaa myös tuoda omia ajatuksiaan ja tavoitteitaan yhteiseksi hyväksi. Ja haluna kantaa myös vastuu noihin päätöksiin osallistumisesta, olkoonpa päätökset kaikkien tai vain osan äänestäjistä mieleen.

    Jokaisen ehdolle asettuvan tulee tajuta, että demokratiassa yhteisistä asioista päättäminen on puolueiden ja valittujen yhteispeliä. Vain ja ainoastaan omien ajatusten ja tavoitteiden ei voi kukaan olettaa olevan lopputulos tässä yhteispelissä. Ei ainakaan silloin, kun oma puolue ei muodosta ehdotonta enemmistöä päättävässä elimessä.

    Perussuomalaistenkin on taivuttava yhteistyöhön omien tavoitteidensa läpi viemiseksi. Pelätä tosin sopii, että nyt aletaan uhoamaan seuraavia vaaleja silmällä pitäen sitä, että tulevissa vaaleissa tulee sellainen jytky, että puolue saa ehdottoman enemmistön valtuustoon. Tällä uhoamisella voi kieltäytyä nyt yhteistyöstä ja siirtää vastuun kantoa neljän vuoden päähän. Tosin sisimmissään tietäen, ettei tuota ehdotonta enemmistöä koskaan tule, eikä vastuuta näin ollen tarvitse koskaan kantaa.

    Äänestä

  • 6+13=19 kirjoitti:

    Sekä valtuuston, että hallituksen puheenjohtajat ovat vaikutusvaltaisia. He ovat myös mielipidevaikuttajia. Heidän täytyy olla asiallisia, oikeasti kaupungin parasta ajattelevia. Joskus heidän täytyy olla viemässä eteen päin päätöksiä, jotka ovat epämieluisia eivätkä kaikkien mieleen. He eivät voi aina ajatella omia äänestäjiään, eivätkä piiloutua tuon omien äänestäjien halun taakse.

    Nuo puheenjohtajuudet ovat todella taitolaji, eikä Eskosta sen kummemmin kuin muistakaan perussuomalaisista vain yksinkertaisesti ole noille paikoille. Eikä Eskolla ole edes halua noille paikoille, koska kuten yksi kirjoittaja totesi, osaamattomuus paljastuisi noilla paikoilla. Vähemmän vaikutusvaltaiset paikat riittää ja sopii Eskolle ja muille persuille heidän omastakin mielestään.

    Eskon halut noille paikoille olisi helppo tarkistaa tarjoamalla hänelle jompaa kumpaa puheenjophtajuutta. Olen valmis lyömään vetoa, ettei kelpaisi.

    Minä ja mökin miina emme voi asiasta päättää hyvä nimmari 6 plus 13. Nyt ei Esko S:sta saa päästää vastuusta. Hänen on otettava se valta, joka hänelle kuuluu äänivyöryn perusteella. Kun lieksalaiset ovat häntä äänestäneet niin kuntalaiset ovat aprikoineet asiat niin, että persu Esko tietää, mikä on kaupungin paras. Ei enää voi yksinkertaisesti heppu luistella ja taas luikautella samat tarinat neljän vuoden päästä ja tyhmä kansa äänestää.

    Äänestä

  • PerSu:li kirjoitti:

    Osuit asian ytimeen , eikös puheenjohtaja oo suurimmanpuolueen jäsen..? Ainakin muualla demokraatisissa kunnissa asia menee niin. Täällä on vaan näitä pettyneitä kepuli ,demari jäseniä , jotka purkaa kiukkuaan olemattomilla asioilla. Voihan tuota kattoo myös niin , että aika heikot eväät on kyseisillä henkilöillä miten demokratia pelaa. tässä maassa. No vuisikymmeniä on heiluttu ilman vastuuta tässä tulos.!! Ois jo aika miedän kaikkien kannalat että kaikki hyvä veli järjestelmät puretaan , se tulee pitkässä juoksuusa halvem
    maksi meille veronmaksajille..

    Niin ja hyvä sisko järjestelmät purettava niitä päätöksiä on kanssa, eikö lie ollut jääviys ongelmia, mitäpä arvelette.??

    Äänestä

Pakkorako ei demut ja kepu nuijasta luovu eli nuijat jatkaa nuijimista

Äänestä
  • .... nuijasta puheenollen, monessa yhdistyksessä pitkään ollut puheenjohtaja haluaisi ikäänsä ja terveyteensä vedoten luovuttaa tehtävät nuoremmalle.

    Vapaaehtoisia ei tahdo löytyä millään, hiljainen toivomus yleensä jäsenistöllä on, .... jospa sinä nyt vielä jatkaisit vielä, kun sinä olet niin hyvin hoitanut asioita tähänkin asti!

    Että silleen ....

    .

    Äänestä

Hyvä lieksalaiset! Perusjätkät.

Äänestä
  • Ai,nekö on ollut jo hoidossa ,ei meillä

    Äänestä

... kuin pässiä narussa.
Politiikka on joukkuepeli johon ei kaikki kykene vaikka takana olisi viiskytä vuotta valtuustoa.

Aiheettomat valitukset jotka jarruttivat valtuuston työskentelyä, epäasiallinen käytös vaalityössä kentällä ja edellisen valtuustokausien aikana esim. yrittäjien suuntaan poltetut sillat aiheuttivat sen, että persuille annettiin lohdutuksena kolmansia sijoja ja pronssia.
Se siittä sitten.

Äänestä

No eikös se nyt ole hyvä kun keput ja demarit saa uusia kiistelykumppaneita valtuustoon? Mikä yritys tai montako yritystä on lähtenyt Lieksasta persuehdokkaiden vuoksi? Voitteko täsmentää vai otatteko paskanpuhujan leiman otsaanne?

Äänestä
  • Lue tuo kommenttini uudelleen.
    Koeta lukea se niin, että myös tajuat sen.
    Ei pitäisi olla vaikeaa.
    En sanonut missään kohdassa, että joku yritys olisi lähtenyt persuehdokkaiden vuoksi Lieksasta.
    Mitetihän vähän edellisen valtuuston kokouksia, mm. Pielisentien kunnostusta.
    Siinä paloi silta aika moneen yritykseen.
    En ota paskapuhujan leimaa (mulle se on ihan sama mitä leimaa sinäkin tarjoat, mulla on itsetunto PTFE- pinnoitetusta stelliitistä), mutta kommentistasi päätellen et ymmärtänyt NOIN yksinkertaista asiaa, joten sinulle sopisi joku .... lätkä naamaan.

    Äänestä

  • Luehan uudelleen kirjoitti:

    Lue tuo kommenttini uudelleen.
    Koeta lukea se niin, että myös tajuat sen.
    Ei pitäisi olla vaikeaa.
    En sanonut missään kohdassa, että joku yritys olisi lähtenyt persuehdokkaiden vuoksi Lieksasta.
    Mitetihän vähän edellisen valtuuston kokouksia, mm. Pielisentien kunnostusta.
    Siinä paloi silta aika moneen yritykseen.
    En ota paskapuhujan leimaa (mulle se on ihan sama mitä leimaa sinäkin tarjoat, mulla on itsetunto PTFE- pinnoitetusta stelliitistä), mutta kommentistasi päätellen et ymmärtänyt NOIN yksinkertaista asiaa, joten sinulle sopisi joku .... lätkä naamaan.

    No kerro edes reilusti mihin firmoihin niitä siltoja on poltettu, saat siitäkin sen leiman jos ovat pötypuhetta! Sekö on sillanpolttamista jos jostain pitää halvin tekijä löytää, vai mitä tarkoitat?

    Äänestä

  • kerroppas nyt kirjoitti:

    No kerro edes reilusti mihin firmoihin niitä siltoja on poltettu, saat siitäkin sen leiman jos ovat pötypuhetta! Sekö on sillanpolttamista jos jostain pitää halvin tekijä löytää, vai mitä tarkoitat?

    ... käteen.
    Et edes sinä voi olla noin typerä.

    Äänestä

Teidän jälkeenne! Mutta olisi jyvä sanoa tosiasiat ja mitä vahinkoa sitä on persuehdokkaat tehneet eikä puhua sitä itteään! Leiman sait!

Äänestä
  • Ei näy mitään!

    Miksi muuten vedät nuo ehdokkaat aina esille?
    En minä niistä ole mitään sanonut.
    Valtuutetut ne siellä valtuustossa on.
    Ei ehdokkaat.

    Eikös muuten olisikin kiva tietää kuka minä olen?
    Minä olen se kaveri jota et ikinä, oikeasti halua vastustajaksesi omilla nimillä käytävään julkiseen väittelyyn.
    Sellaiseen tilanteeseen jossa ei saa käyttää argumentteina ihonväriä, kansallisuutta, uskontoa, sukupuolta, olettamia, populistisia heittoja jne...
    Tilanteeseen jossa kelpaa vain ja ainoastaan faktat ja selkästi perustellut näkemykset ja vaihtoehdot.

    Äänestä

  • Täällä vaan huudetaan, että kepu ja demarit jatkaa nuijimistaan. Näin näyttää käyvän. Miksi eivät persut puute peliin. Nyt on tuhennan taalan paikka äänivyörynä myötä. Miksi siis esko ja kumpp. alistuvat. Luppakorvia ootta. Onko teissä munaa?

    Äänestä

  • Huti tuli leimasta kirjoitti:

    Ei näy mitään!

    Miksi muuten vedät nuo ehdokkaat aina esille?
    En minä niistä ole mitään sanonut.
    Valtuutetut ne siellä valtuustossa on.
    Ei ehdokkaat.

    Eikös muuten olisikin kiva tietää kuka minä olen?
    Minä olen se kaveri jota et ikinä, oikeasti halua vastustajaksesi omilla nimillä käytävään julkiseen väittelyyn.
    Sellaiseen tilanteeseen jossa ei saa käyttää argumentteina ihonväriä, kansallisuutta, uskontoa, sukupuolta, olettamia, populistisia heittoja jne...
    Tilanteeseen jossa kelpaa vain ja ainoastaan faktat ja selkästi perustellut näkemykset ja vaihtoehdot.

    Hyvä argumentaatiolista!

    100% haisi omakehu...mutta...kukas se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse.

    Äänestä

  • nuuhhhh kirjoitti:

    100% haisi omakehu...mutta...kukas se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse.

    Tuo on halpahintaista heittelyä, juuri sitä puska-argumentaatiota. Kannatin vain tuota perusteltujen, faktatietojen ja vaihtoehtojen vaatimista. (En kannattanut saman kirjoittajan alatyylistä heittoa edellä.)

    Ei aina kannata yrittää mollata kaikkea mikä liikkuu, siinä voi paljastaa oman tyhmyytensä.

    Äänestä

  • 100% nainen kirjoitti:

    Soljako se siellä?

    Äänestä

Entäs tuo epäasiallinen käytös vaalityössä ( mitä laitonta he ovat tehneet?) Yrittäjien suuntaan poltetut sillat? Mitä se on? Onko he tyrmänneet jonkun yrittäjän tulon tänne, vai kenties ajaneet pois? Mitä tulee Pielisentien remonttiin se olisi saanut jäädä tässä rahatilanteessa tekmättä, mutta velallahan sitä on hyvä rellestää!
Vastaa lopultakin noihin kysymyksiin äläkä kieretle ja kaartele!

Äänestä
  • Ja taas sinä menit asiasta ojan puolelle.
    Voi helvetti.
    Epäasiallinen käytös ei ole sama kuin laittomuus.

    Pielisentiestä tuli hyvä, eikä Lieksa ole konkurssissa.
    Moni kadun varrella toimiva yrittäjä on kovasti tyytyväinen.

    Sinä yrität ilmeisesti tehdä jankkaamisesta taidetta ja siitä tuli mieleeni kysyä, että oletko sinä päissäsi vai mitä sinä jankkaat?
    Minun on muuten nyt lähdettävä töihin.
    Älä kysy mihin, koska se ei todellakaan kuulu sinulle.

    Äänestä

  • No voi hyvänen aika kirjoitti:

    Ja taas sinä menit asiasta ojan puolelle.
    Voi helvetti.
    Epäasiallinen käytös ei ole sama kuin laittomuus.

    Pielisentiestä tuli hyvä, eikä Lieksa ole konkurssissa.
    Moni kadun varrella toimiva yrittäjä on kovasti tyytyväinen.

    Sinä yrität ilmeisesti tehdä jankkaamisesta taidetta ja siitä tuli mieleeni kysyä, että oletko sinä päissäsi vai mitä sinä jankkaat?
    Minun on muuten nyt lähdettävä töihin.
    Älä kysy mihin, koska se ei todellakaan kuulu sinulle.

    "Pielisentiestä tuli hyvä, eikä Lieksa ole konkurssissa."

    Ja nyt koittaa maksun aika.

    Äänestä

En ole humalassa, mutta etpä voinut perustella väitteitäsi siltojen poltostakaan!
Työniloa vaan!

Äänestä
  • Torilla ei vastuuta,siel paikka

    Äänestä

Onpas nyt yksi yhtyneiden puolueiden hampaissa varokaa reikiä

Äänestä
  • Ei muutamalla paikalla tule vastuullisia puheenjohtajan paikkoja.

    Äänestä

Eikös se kuitenkin ole hyvä olla persujenkin valtuustossa mukana, voivat sitten syyttää persuja toisten virheistä jälkikäteen!

Äänestä

ODOTAN todella mielenkiinolla minkä paikan Esko ottaa

Äänestä
  • esko ottaa tai paremminkin saa mitä yli jää,eihöhän paikat ole jaettu jo ennen vaaleja,veikkaan että eskoselle jää hallituksen tai valtuuston vara.puh.joht.paikka

    Äänestä

Sovitaan vaan, että Esko Saastamoinen on valtuuston nuija.

Äänestä
  • Kannatus laskee,pkenenpi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lupaukset on pidettä kirjoitti:

Miksi Esko jättäydyt taas vallankahvan ulkopuolelle. Äänestäjänäsi toivoin, että otat topakan vastuun Lieksan asioista. Mistapa mitä olet luvannut. Se ei onnistu jos jättäydyt ulos hallitusvastuusta. Valtuuston pjuus kuuluu nyt Sinulle ja ota se. Toinen vaihtoehto on hallituksen puheenjohtajuus. Muita luottamuspaikkoja en sinuna edes kahtelisi. Akkavaltaa ei ikinä Lieksaan kuten täällä joku on jo vaatinut. Olethan kunnon suomalainen jätkä - pidä siitä Esko huoli..ettei akkavalta toteudu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu