Espoon ongelmanuoret?

Kerran Espoon Mankkaalla (arki-iltana klo 23 aikoihin) kävellessä seuraani lyöttäytyi kaksi noin 13-14 vuotiasta tyttöä. Tulivat tahallaan ärsyttämään ja pomppimaan eteeni ja estäen kulkuni. Tuollainen käytös kyllä viestii pahasta olosta ja halusta tulla jollain tavalla huomioiduksi. Ei taida vanhemmilla riittää aikaa lapsilleen. Mitä tuon ikäiset edes tekevät ulkona myöhään keskellä viikkoa, onko nämä niitä ns. vapaan kasvatuksen lapsia?

No ei ainakaan tytöiltä itsesuojeluvaistoa puutu, kun kerran uskaltavat tulla tuntemattomattomia ihmisiä härnäämään. Mietin vaan mitä voisi tapahtua, kun heidän kohdalleen sattuisi joku oikeasti sekaisin oleva psykopaatti. Muutenkin olen pistänyt merkille espoolaisten teinityttöjen käytöstävat (niitä ei kertakaikkiaan ole).
099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


M1987 kirjoitti:

Kerran Espoon Mankkaalla (arki-iltana klo 23 aikoihin) kävellessä seuraani lyöttäytyi kaksi noin 13-14 vuotiasta tyttöä. Tulivat tahallaan ärsyttämään ja pomppimaan eteeni ja estäen kulkuni. Tuollainen käytös kyllä viestii pahasta olosta ja halusta tulla jollain tavalla huomioiduksi. Ei taida vanhemmilla riittää aikaa lapsilleen. Mitä tuon ikäiset edes tekevät ulkona myöhään keskellä viikkoa, onko nämä niitä ns. vapaan kasvatuksen lapsia?

No ei ainakaan tytöiltä itsesuojeluvaistoa puutu, kun kerran uskaltavat tulla tuntemattomattomia ihmisiä härnäämään. Mietin vaan mitä voisi tapahtua, kun heidän kohdalleen sattuisi joku oikeasti sekaisin oleva psykopaatti. Muutenkin olen pistänyt merkille espoolaisten teinityttöjen käytöstävat (niitä ei kertakaikkiaan ole).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu