Venlafaxin lääke jakaa tosi paljon mielipiteitä, ihmisiä on niin monenlaisia ja kaikkiin se näköjään vaikuttaa niin eri tavalla.Olen lukenut tosi paljon eri keskusteluja kun hain tietoa ja muiden kokemuksia lääkkeestä.Tuli niin paljon negatiivisia juttuja, että alkoi oikein pelottaa.En itse ikinä osallistu mihinkään keskusteluihin, mutta tällä kertaa oli pakko luoda tunnus ja kertoa teille siitä, miten lääke pelasti elämäni! :)
Olen aina ollut tosi herkkä ja ilmeisesti taipuvainen masennukseen, mutta koska perheessäni ei masennusta pidetty koskaan sairautena, eikä suhtauduttu asiaan vakavasti, en koskaan uskaltanut puhua siitä, miltä minusta tuntui. Vasta aikuisiässä, kun täytin 23v, ongelmat alkoivat kasaantua päälle, tuore avioliittoni kaatui, työpaikalla oli pahoja ongelmia, eikä perheestä saanut ollenkaan tukea. Olin henkisesti aivan rikki, hajosin, en saanut mistään voimia ponnistaa eteenpäin, tuntui, että koko maailma kaatui niskaan..
Menin lääkäriin, koska en yksinkertaisesti pystynyt käymään töissä, oli paha olla ja itkin koko ajan.En pystynyt syömään tai nukkumaan, ikinä ennen ei multa ollut lähtenyt ruokahalu, mutta nyt olin ihan pois radaltani.
Mulla todettiin masennus ja sain venlafaxin 75mg, käytin sitä pari viikkoa ja se hieman helpotti oloa. Päätettiin lääkärin kanssa nostaa määrä 150mg. Hetken päästä aloin näkee kirkkaan valon tunnelin päässä. Venlafaxin sai mut liikkeelle ja vaikka elämäni oli aika sotkuista, aloin näkee kaikessa edes jotain positiivistä, pystyin tekemään päätöksiä ja ajattelemaan tulevaisuutta.
Alkuvaiheessa oli hieman sivuoireita : laajentuneet pupillit, tärinää, ei pysynyt paikoillaan, pahoinvointia, hikoilua. Meni aika nopeasti ohi ja olo tasaantui. Olo muuttui rauhallisemmaks ja pystyin hillitsemään itseäni paremmin, kun tuli jotain ongelmia, en alkanut heti itkemään ja pystyin ajattelemaan ratkaisuja selkeämmin. Ruokahaluni palasi, mutta jos ennen söin jatkuvasti jotain TV:n ääreessä, nyt olin niin aktiivinen ja koko ajan menossa ja tekemässä jotain, niin ruoka ei ollut päällimmäisenä mielessä, pärjäsin paljon vähemmällä! Se oli ihan mukavaa, sillä olin aika pitkään jo lievästi masentunut ja hain lohtua herkuista, mikä tietysti toi mukanaan muutaman ylimääräisen kilon. Elämäni alkoi pikkuhiljaa järjestyä. Löysin uuden, aivan ihanan miehen, uuden asunnon ja uuden työpaikan. Vihdoin alkoi tuntua siltä, että elämä hymyili ja itse asiassa nyt ensimmäistä kertaa tunsin olevani onnellinen. En ikinä ennen voinut kuvitella, että tuntisin niin. Vaikka joskus aikaisemmin asiani oli hyvin, aina välillä tuli kamalia ahdistukia jostain ja masensi, en vaan osannut tunnistaa niitä mielentiloja ja antaa itselleni luvan tuntea niin. Yritin piilottaa pahan oloni.
Käytin Venlafaxinia reilun vuoden ja päätin yhdessä lääkärin kanssa annosta vähentämällä lopettaa . Oli jo muutaman kuukauden ollut tasaisen hyvä fiilis ja mielestäni sekä elämäni että henkinen tilani tasaantui. Ainoa huono puoli venlassa oli se, etten pystynyt saamaan orgasmia. Vaikka mitä yritti. Ja vaikka kuinka hyvältä seksi tuntui, ei vaan saanut... jatkuu (osa2)
Olen aina ollut tosi herkkä ja ilmeisesti taipuvainen masennukseen, mutta koska perheessäni ei masennusta pidetty koskaan sairautena, eikä suhtauduttu asiaan vakavasti, en koskaan uskaltanut puhua siitä, miltä minusta tuntui. Vasta aikuisiässä, kun täytin 23v, ongelmat alkoivat kasaantua päälle, tuore avioliittoni kaatui, työpaikalla oli pahoja ongelmia, eikä perheestä saanut ollenkaan tukea. Olin henkisesti aivan rikki, hajosin, en saanut mistään voimia ponnistaa eteenpäin, tuntui, että koko maailma kaatui niskaan..
Menin lääkäriin, koska en yksinkertaisesti pystynyt käymään töissä, oli paha olla ja itkin koko ajan.En pystynyt syömään tai nukkumaan, ikinä ennen ei multa ollut lähtenyt ruokahalu, mutta nyt olin ihan pois radaltani.
Mulla todettiin masennus ja sain venlafaxin 75mg, käytin sitä pari viikkoa ja se hieman helpotti oloa. Päätettiin lääkärin kanssa nostaa määrä 150mg. Hetken päästä aloin näkee kirkkaan valon tunnelin päässä. Venlafaxin sai mut liikkeelle ja vaikka elämäni oli aika sotkuista, aloin näkee kaikessa edes jotain positiivistä, pystyin tekemään päätöksiä ja ajattelemaan tulevaisuutta.
Alkuvaiheessa oli hieman sivuoireita : laajentuneet pupillit, tärinää, ei pysynyt paikoillaan, pahoinvointia, hikoilua. Meni aika nopeasti ohi ja olo tasaantui. Olo muuttui rauhallisemmaks ja pystyin hillitsemään itseäni paremmin, kun tuli jotain ongelmia, en alkanut heti itkemään ja pystyin ajattelemaan ratkaisuja selkeämmin. Ruokahaluni palasi, mutta jos ennen söin jatkuvasti jotain TV:n ääreessä, nyt olin niin aktiivinen ja koko ajan menossa ja tekemässä jotain, niin ruoka ei ollut päällimmäisenä mielessä, pärjäsin paljon vähemmällä! Se oli ihan mukavaa, sillä olin aika pitkään jo lievästi masentunut ja hain lohtua herkuista, mikä tietysti toi mukanaan muutaman ylimääräisen kilon. Elämäni alkoi pikkuhiljaa järjestyä. Löysin uuden, aivan ihanan miehen, uuden asunnon ja uuden työpaikan. Vihdoin alkoi tuntua siltä, että elämä hymyili ja itse asiassa nyt ensimmäistä kertaa tunsin olevani onnellinen. En ikinä ennen voinut kuvitella, että tuntisin niin. Vaikka joskus aikaisemmin asiani oli hyvin, aina välillä tuli kamalia ahdistukia jostain ja masensi, en vaan osannut tunnistaa niitä mielentiloja ja antaa itselleni luvan tuntea niin. Yritin piilottaa pahan oloni.
Käytin Venlafaxinia reilun vuoden ja päätin yhdessä lääkärin kanssa annosta vähentämällä lopettaa . Oli jo muutaman kuukauden ollut tasaisen hyvä fiilis ja mielestäni sekä elämäni että henkinen tilani tasaantui. Ainoa huono puoli venlassa oli se, etten pystynyt saamaan orgasmia. Vaikka mitä yritti. Ja vaikka kuinka hyvältä seksi tuntui, ei vaan saanut... jatkuu (osa2)
Vastaukset 2
Vanhimmat
tää on joku lääketehtaan tai lääke-esittelijän mainostamistarkoitukseen tehty juttu
en tiedä pitäiskö tää ottaa kohteliaisuutena vai loukkauksena, mutta ihan tositarina tää on, usko tai älä :)