Israel imuttaa

Eihän siellä pirun aavikolla voi edes murtomaahiihtoa harrastaa, laskettelusta nyt puhumattakaan. Ihan turha mesta. Suomessa sentään menee lyhyt kesä suksia huoltaessa.

Että Jumala kehtasikin antaa valitulle kansalleen niin huonon maan asuttavaksi. Taitavatkin juutalaiset olla kiusattavaksi valittua kansaa. Parempi olisi että hylkäisivät pakanallisen uskonsa ja opettelisivat hiihtämään. Ladulta se lopullinen totuus löytyy.
2183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Israelissa perjantaina riehunut lumimyrsky lamaannutti suuren osan maata ja aiheutti usean ihmisen kuoleman. Lumimyrskyä pidetään pahimpana 50 vuoteen. Jerusalemissa lunta satoi yli 30 cm ja Negevin autiomaassa lunta nähtiin ensimmäisen kerran 50 vuoteen.Lumentulo alkoi Israelissa torstai-iltana, ja lumi peitti myös naapurimaan Jordanian sekä Kyproksen. Lumimyrsky iski myös Libanoniin ja Iranissa 140 kylää joutui eristyksiin lumen takia". (Pohjalainen 29.1.2000)

Ehkäpä se vetten päällä kävely tapahtui pakkaspäivänä? Ei ollut varautunut luistimilla.

Ei muuta kuin suksivuokraamoa perustamaan tuonne vastaisuuden varalta.

Äänestä

... tälläkin nimimerkin apinoijalla, kun ei edes omaa nimimerkkiään muka voi harrastaa Israelissa.

Hermonin vuorella lasketellaan tuota SLALOMIA, eli mutkamäkeä kovin ahkerasti, sillä siellä on ainakin osan vuodesta komea ja valkoinen lumipeite.

Minulla on komea musiikkivideo Israelista ISRAEL SINGS made by Palphot Ltd. ja siinä erään kappaleen kohdalla laskettelu sujuu oikein hyvin. Miksipä siellä ei murtsikkaakin voisi hiihtää, kun laskusuunnan kääntää tasasuuntaan.

Ja niistä aavikoista! Etpä ole tosiaan katsellut niitäkään videoita, joita tänne olen tarjonnnut. Niistä näkisit, että Israel on suurelta osin hyvin viljavaa, vihreää ja satoa kantavaa maaperää. Aavikkoja riittää sitten Negevissä!

Taitavat Slalomin tiedot olla tosiaan Israelista tälläkin kohtaa olemattomat, josko niitä on ollenkaan!

Baruch haba ba Shem Adonai! kuitenkin
Shalom ja siunauksia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Slalom1 kirjoitti:

Eihän siellä pirun aavikolla voi edes murtomaahiihtoa harrastaa, laskettelusta nyt puhumattakaan. Ihan turha mesta. Suomessa sentään menee lyhyt kesä suksia huoltaessa.

Että Jumala kehtasikin antaa valitulle kansalleen niin huonon maan asuttavaksi. Taitavatkin juutalaiset olla kiusattavaksi valittua kansaa. Parempi olisi että hylkäisivät pakanallisen uskonsa ja opettelisivat hiihtämään. Ladulta se lopullinen totuus löytyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu